Toukokuun luetut ja bloggaajien viikkojen jälkipuintia

Ihanaa, että vihdoin kauan odottamani valo ja lämpö ovat täällä. Toukokuu oli hienoa aikaa, koska pääsin ensimmäistä kertaa näkemään pihamme keväällä. Luumupuunkukat ja alppiruusut ilahduttivat mieltä joka päivä hirmuisesti! Toukokuussa saavutettiin myös jokunen virstanpylväs, kuun alussa julkaisin 300. postaukseni ja kuun lopussa blogiini ilmestyi 100. lukija. Hei vaan uusille ja vanhoillekin lukijoille!

Bloggaajien viikot

Toukokuussa sain idean pitää Bloggaajien viikot, joka pian hyvin hyvien lukuvinkkien takia paisui kaksi viikkoiseksi lukurumbaksi. Perehtyessäni enemmän ns. blogikirjoihin tajusin kuinka laajasta kentästä itseasiassa olikaan kyse - bloggaajien viikoilla onnistuin siis tekemään vain pienen pintaraapaisun kokonaisuuteen. Yritin hakea erityyppisiä hiukan erityyppisiä kirjoja, aloitin sotaisammilla blogeilla, siirryin sarjakuviin ja sitten naisellisempiin aiheisiin, kuten äitiyteen, hännän huippuna seurasivat ruokablogit. Monta aihealuetta jäi kokonaan tutkimattakin, kenties palaan tähän teemaan uudelleen joskus myöhemminkin.

Blogien erilaisuudesta huolimatta, monista teksteistä nousi
an lukisi tekstiä ja yllättyi. Lukijoiden saatu palaute ja tuki nousi myös esiin monesti - interaktiivisuus onkin varmasti suuri osa blogien viehätysvoimaa. Parhaimmillaan blogi on tapa olla osa samoista asioista kiinnostuneiden yhteisöä ja yhteisön jäsenistä saattaa tulla hyvinkin läheisiä jopa tosielämässä - kuten Catherine Sanderson Petite Anglaisessa kirjoittaa.

Blogikirjoja lukiessani tuntui hetkittäin että bloggaajilla oli ikäänkuin kaksi persoonaa - yksi netissä, toinen reaalimaailmassa ja että näiden kahden yhteenliittäminen tuntui monesta ehkä vaikealta, nettikirjoittelun seurauksia ehkä pelättiinkin. Joissain tapauksissa arastelu olikin perusteltua - Salam Paxin henkilöllisyyden selviäminen olisi luultavasti maksanut hänelle henkensä, niin kärkevästi bloggaaja arvosteli Saddam Husseinia perheineen.

Blogien perustamisesta oli sekä hyviä että huonoja kokemuksia - Lina Ben Mhennin ja muiden aktivistien avulla kaadettiin Tunisian hallitus, Ben Mhenni oli toimintansa ansiosta myös ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Melkoinen kunnia! Catherine Sandersonille blogikirjoittelu taas poiki potkut työpaikasta. Monille blogi on kuitenkin tarjonnut uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia laajentaa kokemuspiiriään ja toteuttaa suuria unelmiaan.

Kuukauden luetut

Toukokuussa luettiin vain 14 kirjaa ja kaksi sarjakuvaa, tämän lisäksi selailn läpi kaksi ruokakirjaa ja kuuntelin yhden äänikirjan. Sivuja kertyi 5519, ilmeisesti alkukuun tiiliskivet tasapainottivat kivasti blogikirjojen keveyttä. Englanniksi luin tässä kuussa hiukan tavallista enemmän, eli 5 kirjaa. Kuukauden parhaimpiin lukukokemuksiin kuului ilman muuta ihana Yösirkus, mutta myös Jodi Picoultin Lone Wolf, Brian Fiesin syöpäkuvaus Mom's Cancer ja George R.R. Martinin Miekkamyrsky vakuuttivat.

Näiden lisäksi selailin Claes-Göran Wetterholmin kirjaa tuoretta tietokirjaa Titanic - suomalaisten siirtolaisten uponneet unelmat. Kirja oli tuhti tietopaketti yhdestä maailman tunnetuimmista onnettomuuksista ja sydäntäsärkeviä tositarinoita riitti, kuten arvata saattaa. Kirja tuntui hyvin perinpohjaiselta ja toi esiin kiintoisia näkökulmia luokkaeroista ja siirtolaisuudesta. En kuitenkaan jaksanut ihan kahlata läpi ajatuksella ihan kaikkia pohjoismaisia matkalaisia tai laivan teknisiä detaljeja, vaan hyppelin mieleni mukaan enkä siksi liitä kirjaa luettujen joukkoon.

• Below stairs / Margaret Powell
• Yösirkus / Erin Morgenstern
• Kinuskikissa leipoo - Tervetuloa juhliin! / Sini Visa
• Viiden tähden vegaani / Elina Innanen
• Petite Anglaise / Catherine Sanderson
• Julie and Julia: my year of cooking dangerously /Julie Powell
• Vuoden mutsi / Satu Rämö, Katja Lahti
• En vaan osaa! 2 / Milla Paloniemi
• Mom's cancer / Brian Fies
• The Baghdad blog / Salam Pax
• Minun sotani: amerikkalaissotilas Irakissa / Colby Buzzell
• Tunisialainen tyttö: arabikevään bloggaaja / Lina Ben Mhenni
• Korppien kestit / George R.R. Martin
• Lone wolf / Jodi Picoult
• Pelkokerroin / Robert Harris
• Libri di Lucan arvoitus / Mikkel Birkegaard
• Miekkamyrsky 1 & 2 / George R.R. Martin
• Blood games / Faye Kellerman
• Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike / Tuomas Kyrö

Haasteiden tilanne

Bloggaajien viikot hiukan sotkivat lukukuvioitani eivätkä haasteetkaan ihan huimasti edistyneet. Kirjallisen maailmanvalloituksen osalta onnistuin iskemään lippuni vain Tunisiaan, So American sentään edistyi Massachusettsin, New Hampshiren ja Texasin verran.

Entäs kesäkuussa?

Kesäkuun alkupuolen lukulista alkaakin olla jo selvillä, kirjastosta tipahti iso kasa tilauksia kerralla joten seuraavaksi urakoin niiden parissa. Myös Amazonin tilaukseni saapui ja siellä on erityisesti yksi kullanvärinen teos, joka kovasti syyhyttäisi sormiani. Ilman kristallipalloakin siis ennustan että ensi kuussa luetaan (taas vaihteeksi!) historiallista fiktiota ja ruotsalaista jännitystä. Koska toukokuu oli tasalukujen saavuttamisen aikaa, ajattelin pyöräyttää ensi viikolla käyntiin blogini historian toisen arvonnan. Pysykääpä kuulolla!

Below stairs / Margaret Powell

Margaret Powell lopetti koulunkäyntinsä 12-vuotiaana. Melko varattomasta perheestä kotoisin oleva tyttö haaveili opettajan koulutuksesta mutta vanhemmilla ei ollut tähän varaa, joten Margaret joutui astumaan palvelukseen. Koska tyttö ei pitänyt ompelemisesta, päätyi hän keittiöön aputytöksi. Työpäivät saattoivat kestää aamuviidestä kahdeksaan illalla ja työnantajissakin oli monenlaisia tyyppejä - ei vain Downton Abbeystä tuttuja inhimillisiä esimiehiä.

Ajoittain Powellin kirjassa häiritsee eräänlainen keskustelevuus ja puhekielen omaisuus mutta toisaalta tämä myös jollain lailla tuo oikean Margaretin lukijaa lähemmäksi. Kun muistaa kirjoittajan taustan ja sen että hän on lopettanut koulunkäyntinsä 12-vuotiaana, turhan siloiteltu ja hienostunut teksti tuntuisi väärältä. Nyt lukiessani tuntuu siltä kuin kuulisin sen oikean Margaretin, sen sitkeän tytön joka on nuoresta saakka tehnyt pitkiä työpäiviä. Keskusteleva tyyli tuo mieleen vanhemman sukulaisen, joka muistelee sitä kuinka silloin ennen ruoassa oli makua, mutta välillä Margaretin tokaisut saavat myös hymyilemään.

Margaret ei juurikaan analysoi tai pohdiskele kirjassaan eikä sellainen tähän kirjaan kuuluisikaan. Hän keskittyy kuvaamaan omaa, varsin työntäyteistä arkeaan sen kummemmin asioita kauhistelematta ja onkin hyvä muistaa että se, mikä nyt tuntuu raskaalta tai jopa vääryydeltä, on tuolloin ollut tavallista arkea. Mutta en voi olla tuntematta sääliä sitä pikkupiikasta kohtaan, joka yritti saada keskenmenon siirtelemällä kaikkein raskaimpia huonekaluja jottei menettäisi työpaikkaansa...

Margaretin tarinan ensimmäinen osa koostuu pitkälti hänen kokemuksistaan eri työnantajien palveluksessa. Vaikka hän onkin tuolloin vasta nuori tyttö, elämä kovettaa ja ehkä katkeroittaakin. Ainakin niin minä luin kohdan jossa Margaret vertailee elämäänsä silloisen palveluspaikkansa omistajan tyttärentyttären, Miss Susanin kanssa. Tytöt olivat lähes saman ikäisiä, mutta vauraan ja koulutetun Susanin elämä oli jo muodostumassa aivan erilaiseksi kuin Margaretin.

Kirja piirtää mielenkiintoisen ja romantisoimattoman kuvan palvelijan työstä noina aikoina ja onkin siksi mielenkiintoista luettavaa, joskin tunnen itseni hiukan hemmotelluksi uupuessani vaivaisen kahdeksan tunnin työpäivästä... Kirja kattaa useita vuosikymmeniä Margaretin elämästä ja siksi maailmakin hänen ympärillään ehtii muuttua. Toinen maailmansota mullistaa niin yläluokan kuin työläistenkin elämän...

Margaretin kirja julkaistiin vuonna 1968 ja se oli tuolloin melkoinen myyntimenestys. Se kuvaa varsin koruttomasti palveluskunnan arkea ja tehtäviä ja sen kerrotaan olleen innottajana mm. Kahden kerroksen väelle ja Downton Abbeylle. Powell kirjoitti teokseensa myös jatko-osan, Climbing the stairs, joka odottelee lukupinossani...

"In my first months there I made one mistake after another. I particulary remember one day when I was doing the front door - I was a bit late this particular morning - the newsboy came with the papers. As I went to put them on the hand table, Mrs Clydesdale came down the stairs. I went to hand her the papers. She looked at me as if I were something subhuman. She didn't speak a word, she just stood there looking at me as though she could hardly believe that someone like me could be walking and breathing. I thought, what's the matter? I've got my cap on, I've got my apron on, I've got my black stockings and shoes; I couldn't think what was wrong. Then at last she spoke. She said, 'Langley, never, neverr on any occasion ever hand anything to me in your bare hands, always use a silver salver. Surely you know better than that."

Pan Books, 1968
Sivuja: 210
Kirjasta lisää: The Guardian, Blogging for a good book, Bookslut

Yösirkus / Erin Morgenstern

Painiskelin pitkään tämän postauksen kanssa. Yösirkus oli minusta IHANA, ihan isoilla kirjaimilla. Mutta postauksen teksti ei ottanutkaan syntyäkseen, näytti siltä kuin Yösirkus olisi saanut minut sanattomaksi. Tiedättähän sen tunteen kun jokin ... ihanaa etkä oikein osaa tai edes halua perustella miksi, se vain on.

Eletään vuotta 1873. Legendaarisen taikuri Prosperon hylätty rakastettu päättää päivänsä oman kätensä kautta ja jättää taikurilla perinnöksi pienen tyttären, Celian. Tyttö osoittaa omaansa lahjoja magian suuntaan ja siksi Prospero päättää lyödä vetoa. Prospero ja harmaapukuinen mies päättävät aloittaa uuden Pelin kunhan toisen sopivan pelaajan löydyttyä. Myöhemmin sama mies adoptoi orvon Marcon. Vuosia myöhemmin kilpailijat kohtaavat toisensa Le Cirque des Rêvesissa, Unelmien sirkuksessa ja kohtalokas peli alkaa.

Yösirkuksen kieli oli minusta kaunista, koin kirjan tekstin hyvin visuaalisena ja monesti tuntuikin siltä kuin olisin nähnyt tapahtumat ja paikat, sen mystisen sirkuksen melkein silmieni edessä. Tein hiukan taustatutkimusta ja kävi ilmi, että Erin Morgenstern onkin myös kuvataiteilija, liekö siinä syy?

Kirja on samanaikaisesti lumoava, maaginen ja pikkuisen outokin. Kirjaa rytmittävät kohtalokkaan oloiset välitekstit, joissa Morgenstern kuvaa sirkusta itseään ja sen telttoja, jotka kirjan päähenkilöt, Celia ja Marco tarinan aikana luovat. Se, ja preesensissä tapahtuva kertominen luovat osaltaan illuusiota siitä, että lukija on hänkin Yösirkuksessa, uneksijana ja sivustakatsojana. Jo kirjan kansikin on osa mustavalkoisen taikasirkuksen outoa ja kiehtovaa tunnelmaa.

Yösirkus on ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista.. Takavuosien mainosta mukaillen: "Niin hyvää, ettei sanotuksi saa".

"Sirkus saapuu varoittamatta.
Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisissa lehdissä ei ole mainostusta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.
Korkealle kohoavat teltat ovat mustavalkoraidallisia. Missään ei näy punaista tai kultaa eikä lähistön puiden ja niittyjen vehreyden lisäksi muitakaan värejä. Koristeellinen takorauta-aita sulkee sisäänsä tämän värittömän maailman, lukemattomat erikokoiset ja -muotoiset teltat, harmaata taivasta vasten piirtyvät mustat ja valkoiset raidat. Ulospäin näkyvä vähä maaperäkin on maalilla, jauheella tai jollain sirkustempulla mustavalkoiseksi värjättyä.
...
Ja porttiin kiinnitettyä mustaa kylttiä, johon on maalattu valkoisin kirjaimin:
Aukeaa hämärän laskeutuessaSulkeutuu sarastuksen aikaan
Ihmiset ihmettelevät, minkälainen sirkus on auki vain öisin."

Basam Books, 2012
Sivuja: 400
Kirjasta lisää: Le Masque Rouge
So American: Massachutes

Kinuskikissa leipoo - Tervetuloa juhliin! / Sini Visa

Tässä tulee rehellisen puolueellinen kirja-asrvostelu. Kinuskikissan blogia olen seuraillut vuodesta 2009 saakka ja kissasta on tullut suorastaan leivontaguruni. Olen melkoinen tumpelo keittiössä, mutta äitini sairastuttua halusin oppia tekemään hänelle herkkuja ja avukseni käytin Kinuskikissan sivuja. Minun leipomiseni eivät aina mene niinkuin elokuvissa mutta ainakin maut ovat olleet kohdallaan ja sehän on tärkeintä!

Kinuskikissa leipoo on runsas tietopaketti, josta löytyy vinkkejä monentasoisille leipureille. Kirja selaillessani ihastelin erityisesti sen visuaalista ilmettä, kauniit kuvat ja söpöt tassunjäljet sivuilla loivat kirjaan sopivaa tunnelmaa ja täydensivät hienosti kakkujen koristeluita. Kirjaa kehui muuten kauniiksi ja innostavaksi myös työpaikkani arvovaltainen kahvipöytäraati, joten täältä lähtee hatunnosto kuvaaja Arto Vuohelaiselle ja kirjan graafiselle suunnittelijalle Satu Kontiselle.

 

Kuvassa Äidin lempikakku
-ohjeella tehty herkkupala,
jonka koristelut
kyllä aika yksinkertaisiksi.
Kakku sai kuitenkin
kehuja osakseen ja eräs
vieras, joka ei normaalisti
makeasta pidä, santsasi...

Kirja sisältää reseptien lisäksi myös runsaasti yleisempiä vinkkejä leivontaan aina leipurin työkalupakin esittelystä vaikkapa liivatteen käyttöön saakka. Yksi Kinuskikissan vahvuuksista on ilman muuta koristelu, blogissaan Visa on esitellyt monipuolisia ja kekseliäitä luomuksia. Leivontatumpelo kiittää myös siitä, että mukaan on mahtunut myös helppojakin niksejä, joilla tehdä leipomuksistaan näyttävämpiä. Kirjassa koristeluille on luonnollisestikin omistettu ihan oma lukunsa, jossa askarrellaan niin perinteisempiä ruusuja kuin myös hurjia haamuja tai herkkiä sokerilla kuorrutettuja kukkiakin.

Kakkujen lisäksi lukijaa kiusoitellaan mm. muffineilla, makeilla ja suolaisilla piirakoilla ja pikkusuolaisilla, lisäksi kirjan loppuun on lisätty myös oma osionsa erityisruokavalion omaavillekin. Omaa tunnelmaansa kirjaan tuovat myös ne reseptit, joihin liittyvät muistot, mukana on mm. isoäidiltä peräisin oleva bébé-leivoksien resepti ja Visan lapsuudesta tuttu piirakka.

Sini Visa innostui leipomisesta jo pikkutyttönä. Hän perusti Kinuskikissa-bloginsa vuonna 2007 ja kertoo kirjan alkusanoissa siitä, kuinka blogi vei hänet mukanaan. Jakamisen ilo muiden leipureiden ja lukijoiden kanssa on ollut hänelle suuri tuki ja ilo, sama asiahan nouseekin esiin monissa blogikirjoissa. Nykyisin Kinuskikissa-sivuilla toimii oma keskusteluryhmänsä, Kinuskit, joita Visa kiittelee saamastaan kannustuksesta ja ideoista. Kinuskikissa-blogi on valittu useampana vuonna vuoden ruokablogiksi.

Tammi, 2012
Sivuja: 224
Kirjasta lisää: Kinuskikissa

Viiden tähden vegaani / Elina Innanen

Viiden tähden vegaani oli minulle uusi tuttavuus, sain siitä vinkin Bloggaajien viikkoja varten. Chocochili on vegaaninen ruokablogi, jonka takana on turkulainen puutarhuri Elina Innanen. En itse ole kasvissyöjä mutta haluaisin ainakin syödä kasviksia enemmän - siispä on löydettävä maukkaita kasvisreseptejä!

Viiden tähden vegaani on tyylikkään näköinen tietopaketti, joka sisältää kokoelman Innasen suosikkireseptejä. Resepteistä monet vaikuttavat riittävän yksinkertaisilta jopa tällaisen poropeukalon kokkailtaviksi eivätkä ruoka-aineetkaan vaikuta kovin eksoottisilta, kokeiluista selvittiin ihan lähikaupan antimilla. Kun mukaan lisätään vielä herkullisen näköiset kuvat ja eläinten oikeuksien kunnioittaminen, alkaa paketti kiinnostaa lihansyöjääkin.

Koska keittokirjan sydän ovat sen reseptit, on mentävä keittiöön. Herkkusuu olisi halunnut testata mansikka-ananasgranitaa, joka sopisi varmasti mainiosti kuumaan kesäpäivään ja avokado-suklaamoussekin olisi kiinnostanut. Ne säästetään kuitenkin ensi kertaa varten, sillä lämmin peruna-tomaattisalaatti palautti mieleeni erään ihanan lautasellisen Italian matkalta.

Salaatti oli helppo tehtävä ja reseptikin oli niin selkeä ettei siihen montaa kertaa tarvinnut palata. (Basilikan tosin unohdin kauppaan, ensi kerralla sitten.) Lopputulos oli IHANA, juuri täydellinen aurinkoiseen iltapäivään. Perunat ja tomaatit olivat jo itsessään maukkaita ja rucola jätti hyvän jälkimaun. Nami. Tykkäsin ja taidanpa tehdä tätä uudestaankin.

Moreeni, 2011
Sivuja: 120
Kirjasta lisää: Chocochili, Sallan lukupäiväkirja, Pumpkin jam, Uusi musta, Kirjamielellä

11 x 2

Sain Kirjoista-blogin Merenhuiskeelta (hieno nikki muuten!!) ja Mari A:lta 11.kysymyksen haasteen. Haaste kuuluisi jakaa eteenpäin muille bloggaajille, mutta koska haaste on jo kiertänyt paljon, taidan jättää haastamisen tällä kertaa sikseen.

Merenhuiske kysyi:
1. Mikä on ahdistavin kirjamuistosi?
- Ahdistuin joskus ihan hirmuisesta Anja Kaurasen Pelon Maantieteestä niin etten edes lukenut kirjaa loppuun. Kumma kyllä, en enää muista mikä kirjassa ahdisti ja olen sen sittemmin lukenut ihan kokonaankin, ilman näkyviä traumoja.

2. Mikä on paras paikka lukea kirjaa kesällä?
- Olen aika kaikkiruokainen lukupaikkojen suhteen, mutta kesällä toki ranta tai vaikka oma piha passaa mainiosti. Lentokonekaan ei olisi hullumpi. (Matkakuume, matkakuume...)

3. Luetko kirjoja muilla kielillä kuin suomeksi?
- Luen melko paljon englanniksi ja ihan pikkuisen ruotsiksi. Muita kieliä en puhu riittävän hyvin lukeakseni kirjallisuutta ko. kielellä.

4. Haluatko omistaa lukemasi kirjat vai lainaatko ne mieluummin kirjastosta (tai jostain muualta)?
- Sekä että. Pölyallergikkona joudun olemaan vähän nirso kirjakokoelman suhteen, joten usein lainaan kirjan ensin ja kirjastosta ja jos siihen rakastun, ostan myös omaksi. Tietysti kaikenlaisia pieniä lipsahduksia sattuu, höm, yllättävän usein...

5. Mihin kirjalliseen maisemaan tai maailmaan haluaisit mennä vierailulle?
- Näitä on monia... Yösirkuksen tai Harry Pottereiden maailma kiinnostaisi taianomaisuutensa takia. Aikamatkailukin kiinnostaisi. Voisin käydä vaikkapa Laura Ingallsin Amerikassa, Kiinassa, Japanissa, Italiassa, kenties Tudoreiden Englannissakin. Keksisin oikeastaan vaikka kuinka monta paikkaa!

6. Ketkä kuusi fiktiivistä henkilöä kutsuisit päivälliselle?
- Voi, fiktiivisyys aiheuttaa nyt päänvaivaa, sillä itseasiassa olisi kiinnostaa pitää blogitapaaminen vaikka blogikirjojen tekijöiden kanssa. Uskon että Lina Ben Mhenni olisi kiinnostavaa pöytäseuraa ja kuulisin mielelläni vaikkapa Julie Powellin ja Catherine Sandersoninkin vaiheista. Fiktiivisistä kavereista kutsuisin mukaan vaikkapa Bridget Jonesin, sillä hänen seurassa tuskin joutuisi jännittämään. Myös Sherlock Holmes Watsoineen olisi varmasti kiinnostava keskustelukumppani.

7. Mikä on ollut paras tänä vuonna lukemasi kirja?
- Tällä hetkellä sanoisin Erin Morgensternin Yösirkus, olen vielä ihan sen lumoissa.

8. Mitä kappaleita kuuluisi elämäsi soundtrackiin?
- Varmaan aika sekalaista sakkia, taidan olla yhtä sekalainen musiikin kuuntelija kuin olen elokuvien katselijana ja lukijanakin... Nämä kappaleet puhuttelevat jokainen tavalla toisella tavanomaista enemmän.

• Kaija Koo: Kaunis, rietas, onnellinen
• Jukka Poika: Älä tyri nyt
• Madonna: Masterpiece
• Whitney Houston: Waiting to exhale
• Dixie Chicks: Wide open spaces
• Eva Dahlgren: Ängeln i rummet
• Sting: Shape of my heart
• A.R Rahman: Jai Ho!
• Jenni Vartiainen: Missä muruseni on
• Fintelligens: Mikä boogie
• Eminem: Lose yourself
• Alanis Morisette: Head over feet

9. Millaisista elokuvista pidät?
- Hauskoista, historiallisista, dramaattisista. Minulla ei taida olla mitään selvää elokuvamakua, vaan etsin enemminkin oikeaa elokuvaa oikeaan hetkeen ja mielentilaan. Aivoton komedia voi olla joskus juuri se juttu, mitä tarvittiin. Visuaalisuus on myös aika tärkeää. Muutamia suosikkileffojani ovat Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, Konttori, Bridget Jones, Hitchcockin Takaikkuna, Dirty Dancing, Chocolat, Fargo, Kung-Fu Pandat, Practical Magic...

10. Miten valitset kirjastossa lainaamasi kirjat?
- Minulla ei ole minkäänlaista strategiaa. Kirjaston uutuuslista on melkoisen koukuttava keksintö, sieltä tulee poimineeksi kaikenlaista lukulistalleen, joskus ihan pelkkien asiasanojen perusteellakin. Kirjastoon mennessä hyökkään ensin Bestseller-hyllylle (no, kukapa ei??) ja sitten kurkin palautukset läpi muiden lukijoiden aarteiden toiveissa. Sitten vain haahuillaan hyllyjen välissä niin kauan kunnes kantamusta on riittävästi.

11. Kirjoitatko päiväkirjaa?
Kyllä, jonkinlaista ja silloin tällöin.

Ja Mari A halusi tietää:

1. Kirja, joka muutti elämäsi?
- Kolme pientä porsasta. Se oli ensimmäinen lukemani kirja. Päätin eräänä tylsänä päivänä yrittää lukea possujen tarinaa. Tunsin oman nimeni kirjaimet ja sillähän pääsi jo pitkälle. Vaikka tapahtumasta on jo vuosia, muistan vielä sen tunteen kun tajusin että sanat alkoivat merkitä jotakin. Oli huikeaa saada luettua ihan itse. Siitä se alkoi.

2. Asia, josta olet ensin sanonut "en koskaan" ja sitten siitä huolimatta tehnyt sen.
- Näitä on monta koska olen pelkuri ja muutenkin muutosvastarinnan suntaan kallellani. Mieli muuttuu monesti kun saan aikaa ajatella asioita vähän lisää ja sisuunnun itseeni. Tänä vuonna olen esimerkiksi löytänyt itseni "tanssibattlestä" vaikka omaankin rautakangen notkeuden.

3. Kotimainen kirja, joka jokaisen pitäisi lukea?
- Tämä on vaikea kysymys minulle. Haluan sanoa Kyrön Mielensäpahoittajan sen vanhusnäkökulman takia.

4. Käännösromaani, joka jokaisen pitäisi lukea?
- Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani oli ainakin vakuuttava. Tai Anne Frankin päiväkirja.

5. Elokuva, joka jokaisen pitäisi nähdä?
- Jonkun hulvattoman komedian. Maailma tarvitsee lisää iloa.

6. Paras paikka lukea?
- Oma sänky.

7. Paras asia kesässä?
- Valo. Lämpö. Vehreys. Mansikat. Uiminen ja juoksulenkit. Loma.

8. Huonoin asia kesässä?
- Sen pituus ja hyttyset.

9. Mistä kirjasta on ollut eniten käytännön hyötyä elämässäsi?
- Sodankäynnin taito on ollut antoisaa luettavaa. Samoin Dilbert-kirja The Joy of Work: how to find happiness in the expense of your co-workers.

10. Kumpi ennemmin: kauhukirja vai rakkausromaani?
- Olen pelkuri ja romantikko, joten ehdottomasti rakkausromaani.

11.  Kumpaan matkustaisit mieluummin: Malesiaan vai Kiinaan?
- Malesiakin kiinnostaisi mutta näistä vaihtoehdoista on kuitenkin valittava Kiina. Siellä on sielukaupunkini Hong Kong ja monta mielenkiintoista paikkaa on vielä ihan koluamattakin.

Petite Anglaise / Catherine Sanderson

Petite Anglaiseen tarttuessani kuvittelin sen olevan jonkinlaista chick-litiä, kansi "Pariisissa. Rakastunut. Pulassa." -teksteineen sopi kuvaan hienosti. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin että Petite Anglaise meni sittenkin vaaleanpunaista pariisilaista hattaraa syvemmälle ja aloin kiinnostua...

Petite Anglaise pohjautuu Pariisissa asuvat brittinaisen, Catherine Sandersonin, blogiin. Hyvin suositussa blogissaan Sanderson kuvasi melko avoimestikin elämäänsä ja ihmissuhteitaan Pariisissa. Aloittaessaan bloginsa hän eli kiireistä työssäkäyvän äidin arkea tyttärensä Toukan ja miehensä Sammakon kanssa. Blogi alkoi tapana purkaa paineita, mutta suuren suosion myötä siitä tuli paljon muutakin.

Blogi on Petite Anglaisessa yllättävän suuressa osassa, mikä sopikin loistavasti Bloggaajien viikon teemaan! Jäin monesti hämmästelemään Petiten - tai Catherinen - rohkeutta jakaa niinkin suuria ja henkilökohtaisia asioita elämästään, itse en siihen kykenisi tai edes haluaisikaan. Petite Anglaisen tarina myös muistuttaa tärkeästä faktasta mm. lifestyle-blogien takana, ne kuvaavat vain sitä palasta kirjoittajan elämästä jonka hän on päättänyt lukijoidensa kanssa jakaa. Niinpä Petitekin huomaa sensuroivansa arkeaan ja ehkä kaunistelevansa muistojaan.

"Hän ei enää ollut muiden taivoin kasvoton lukija, ja halusin hänen ymmärtävän eron sen välillä, mitä petite anglaise kirjoitti ja mitä todella tapahtui, ja tajuavan, ettei yleisölle kirjoitettu päiväkirja voinut olla täysin todenmukainen. Vaikka James oli olikin astunut elämääni blogin kautta, se ei kuitenkaan korvannut oikean Catherinen tuntemista, sen, joka ohjasi näytelmän kulkua näkymättömissä ja toisinaan hämärsi toden ja kuvitellun rajaa."

Kuten monessa muussakin lukemassani blogikirjassa, myös Petite Anglaisessa nousee esiin lukijoiden tuen ja kommenttien tärkeys kyseisen bloggaajan elämässä. Alkuun suosio yllättää ja ihastuttaa mutta jossain vaiheessa se alkaa myös painaa, nokkelat postauksiin kun ei aina löydykään niin helposti aiheita. Lukijoiden ja kanssabloggareiden parista löytyy uusia ystäviä, jopa rakkauskin. Herää kuitenkin kysymys - kuinka paljon tietoa itsestään ja läheisistään oikeasti kannattaa jakaa?! Itse huomasin hetkittäin tuntevani sittenkin sympatiaa Catherinen puolisoa Sammakkoa kohtaan...

"En kuitenkaan ollut täysin rehellinen, sillä kyllä minua vähän harmitti ettei hän lukenut blogiani. Olin löytänyt mieleiseni harrastuksen. Olin luonut jotain, josta aloin syystäkin olla ylpeä. Oliko liikaa vaadittu, että hänkin olisi innostunut siitä ja välittäisi kirjoitusteni sisällöstä?"

Hyvää Petite Anglaisessa on jälleen kerran rehellisyys. Catherine ei tee itsestään pyhimystä vaan kuvaa itsensä melko aidon oloisensa naisen joka tekee virheitä, innostuu, kaatuu ja ehkä oppiikin tekemisistään. Kirja olikin yllättävän miellyttävä ja herätti jopa ajatuksiakin. Suuria kaunokirjallisia elämyksia ei ole luvassa, mutta Petite Anglaise on varmasti mainiota seuraa vaikkapa hellepäivänä.

Catherine Sanderson alkoi kirjoittaa omaelämäkerrallista Petite Anglaise-blogiaan vuonna 2004, vuonna 2006 hän solmi sopimuksen blogiin perustuvan kirjan julkaisemisesta. Sittemmin Sanderson on julkaissut myös toisen kirjan nimeltä French kissing. Sanderson menetti työpaikkansa blogikirjoitustensa takia ja kävi läpi oikeustaistelun laittoman irtisanomisen takia. Bloginsa kirjoittamisen hän lopetti vuonna 2009, poikansa syntymän jälkeen.

Tammi, 2011
Sivuja: 327
Alkuteos: Petite Anglaise
Kirjasta lisää: Petite Anglaise, Saran kirjat, Koko lailla kirjallisesti, Jäljen ääni