Hauskuutusta viihdemaailmasta Mindy Kalingin Why not me? ja Lauren Grahamin Someday, someday, maybe

Flunssaillessani hyppysiini osui kaksi kepeää ja hauskaa äänikirja viihdemaailmasta, jotka olivat aika pitkälti juuri sitä mitä väsynyt ja kehnossa kunnossa oleva ihminen nyt vain voi haluta kuunnella. Jos kaipaat hilpeää piristystä ja hassuttelevaa hattaraa, tsekkaa nämä!

Mindy Kaling: Why not me?
Penguin Random House Audio Publishing Group, 2015
Kesto: 4h 57min
Lukija: Mindy Kaling

Komedienne Mindy Kalingin (mm. Konttori) Why Not Me sisälsi otoksen omaelämäkerrallisia pakinoita, joissa Mindy iloittelee mm. kertomalla millaista hänen elämänsä on nyt kun hän on melkein kuuluisa ja luonnollisestikin myös esimerkiksi deittailu ja sinkkuus kuuluvat kirjan teemoihin.

Kokonaisuutena pidin tästä kirjasta: Mindy on juuri niin höpsö ja aito kuin kuvittelinkin, sellainen henkilö, jonka voisin kuvitella vaikka omaan kaveripiirinikin. Teemoissa löytyy valinnanvaraa, aina yliopistoelämästä kirjoittamiseen ja ystävyyteen saakka. Parhaiten minulle mieleen jäi email/tekstiviesti-muotoon kirjoitettu kertomus rinnakkaisesta Mindystä joka toimisi latinan opettajana New Yorkissa, viimeistään tätä kuunnellessani vakuutuin Kalingin kirjoittajantaidoista - teksti toimisi mainiosti vaikka televisiossakin.Kirja on lyhyt ja vaikka toisaalta pidänkin siitä, että kirjailija lukee itse teoksensa, flunssan tuhoamat aivoni kokivat Mindyn puhuvan välillä hieman liiankin nopeasti ja pirtsakasti.

“Work hard, know your shit, show your shit, and then feel entitled. Listen to no one except the two smartest and kindest adults you know, and that doesn't always mean your parents. If you do that, you will be fine.” 

Lauren Graham: Someday, someday, maybe
Penguin Random House Audio Publishing Group, 2013Kesto 8h 27min
Lukija: Lauren Graham

Gilmoren tytöistä tuttu Lauren Graham oli puolestaan kirjoittanut kelpo chick-litiä, jossa Franny Banks -niminen nuori näyttelijä etsii onnea ja menestystä vuoden 1995 New Yorkissa. Frannie on Bridget Jonesia muistuttava sankaritar, joka onnistuu joutumaan mukaan jos jonkinmoiseen soppaan luoviessaan tietään kohti tähteyttä.


Someday, someday, mayben tarina sisältää kaikessa kepeydessään myös koskettavia hetkiä Frannien kärsiessä takaiskuista ja kirja onkin mielestä ihan kelpo kasvutarina. Frannie on henkilönä helposti samaistuttava, inhimillinen toilailija jolle toivoo vain onnellista loppua. Tästäkin toiveesta huolimatta, oli mukavaa huomata ettei tarina ollut liian sokerinen.

Meikkipussin pohjalta / Kaisa Haatanen

Kaisa Haataisen Meikkipussin pohjalta oli kerännyt jo muutamia lupaavia blogisauhuja kun tuli Helsingin kirjamessujen ja Bloggaribrunssin aika. Sattumalta Haatanen oli yksi brunssilla kirjoistaan kertovista kirjailijoista ja hän vaikutti niin hauskalta ja sanavalmiilta että tiesin haluavani lukea Meikkipussin pohjalta.

Kirja esittelee Tytti Karakosken, kohta viisikymppisen sinkkuna elelevän kustannuspäällikön joka päättää pitää välivuoden ja kirjoittaa hiukan itseterapointitekstejä. Luvassa on salaviisasta viihdettä eli lempeä, vanhempia, elämää ja käsilaukkuja Tytin tapaan.

Haataisen esikoisteos oli ahmittavan hyvä, eikä lainkaan sellainen kuin olin kuvitellut, ei Bridget Jonesia laisinkaan. BJ:llä on aina paikka sydämessäni mutta on erittäin kivaa että Haatainen on kirjoittanut ihan omanlaisensa kirjan joka kyllä tuntuukin aidolta ja rehelliseltä viihdyttäessään. Kirjamessujen brunssilla Haatainen kertoi suunnanneensa kirjansa viisikymppisille valloittajille ja veikkailisin kyllä lukijakuntaa riittää, kirja upposi meikäläiseenkin oikein hyvin vaikken noissa kymmenluvuissa vielä pyörikään. Lukemisesta tuli hyvä mieli ja kevyt olo, vähän sellainen kuplivan iloinen. Tykkäsin!

Kerrottakoon vielä, että Tytti-kirjat ovat saamassa jatkoa, Haatainen nimittäin kirjoittaa parhaillaan uutta teosta. Jäämme odottamaan...

"Mutta kyllä viisikymmentä on silti uusi kolmekymmentä, hyvinä päivinä kaksikymmentä ja parhaina kukaan ei mieti mikä. Ja seitsemänkymmentä on uusi viisikymmentä, muistuttaa äiti. Kiusallisen usein olen hänen kanssaan samanikäinen, mutta mikäs siinä. Kyllä meillä juttua riittää."

Johnny Kniga, 2015
Sivuja: 170
Saatu arvostelukappaleena.

Queen Camilla / Sue Townsend

Muistan joskus lukeneeni Sue Townsendin Kenkää kuningattarelle -kirjan, jossa leikiteltiin ajatuksella jossa Britannia luopuisi monarkiasta. Eikä vain luopuisi, vaan myös eristäisi kuninkaallisen perheen yhteiskunnan epämääräisimmän poppoon pariin. Ihan hauska ajatus ja muistaakseni Townsend leikitteli idealla varsin nokkelasti. Etsiskellessäni lisää luettavaa Audiblen kokoelmista osui silmiin kirjailijan teos Queen Camilla joka ilmiselvästi oli jatko-osa tuolle hassuttelulle, päätin siis lukea sen. Kesälomat kun alkoivat lähetä loppuaan ja joskus työpaikalle takaisin paluu on vain niin vakavaa puuhaa että hauska äänikirja olisi totisesti tarpeen!!

On kulunut 13 vuotta siitä kun kuningasperhe asettui asumaan Hell's Closeen. Elämä on asettunut rauhallisesti uomiinsa, prinssi Charles nautiskelee puutarhan hoidosta ja yrittää saada kanansa tuottamaan munia. Prinssi William on saanut työpaikan ja gansta-Harry naurattaa seudun neitosia. Hells Closen muurien ympärillä kuitenkin kuohuu sillä poliittinen valta on vaarassa vaihtua kun monarkian palauttamista ajavan Boy Englishin puolueen kannatus on voimakkaassa nousussa. Sitten esiin asuu Graham, Charlesin ja Camillan nuoruuden rakkauden salattu hedelmä...

Queen Camilla ei ollut aivan niin hauska kuin etukäteen olin toivonut ja vaikka Townsendillä on muutamia mahtavia oivalluksia, jäivät kikatuskohtaukset vähiin. Oikeastaan tässä kirjassa on myös jotakin surullista, jota loppuratkaisu itseasiassa vielä korostaakin. Velvollisuus tulee ennen kaikkea ja kruunukin vaikuttaa kovin painavalta vastuulta jonka kantaminen vaatii uhrauksia.

Hauskinta kirjassa ovat kenties kuninkaallisen perheen koirat joille kirjailija on myös antanut äänen ja jotka osoittauvat melkoisiksi persooniksi. Joissain kohdin tuntui melkeinpä siltä että kirjailija lainasi vaikutteita myös Orwellin Animal Farmista. Vallalla oleva hallitus nimittäin ajaa läpi koirien vastaista politiikkaa jota nämä karvakuonot lähtevät rohkeasti vastustamaan. Kyseinen sivujuoni on muuten kirjan parasta antia, Townsend sivaltaa reippaasti medialukutaidotonta ja kaiken uskovaa nyky-yhteiskuntaa.

Whole Story Audiobooks, 2006
Kesto:12h 55min
Lukija: Patricia Gallimore

Kauheimmat runot / Antti Holma

Novellien lisäksi olen kauhean huono lukemaan runoja ja siksi Kirjan vuoden lukuhaasteen runokirja-kohta hiukan kauhistutti. Olin juuri kahlannut tuskaisesti läpi Weldonin novelli-kokoelma ja into runokokoelman lukemiseen oli jokseenkin nollissa. Ja sitten huumorimiehenä tunnettu Antti Holma julkaisi teoksensa Kauheimmat runot ja tajusin, että lukutunnelin päässä häämöttikin valoa!

Kauheimmat runot on Putous-näyttelijänä tunnetun Antti Holman parodia tunnetuista kotimaisesta runoudesta. Holman kirjassa kynäilevät kansallisromanttisesti Reino Leino, loruileva Siiri Sunnas, murrerunoja kirjoittava Karin Toisiks-Paraske ja modernimpaa runoutta edustava Edith Södermalm. Holma piirtää hauskasti runojensa kautta henkilökuvat runoilijoistaan.

En ole seurannut Putousta, enkä monestikaan oikein innostu kotimaisista sketseistä joten suhtaudun Kauheimpiin runoihin hieman varauksella. Mutta kirja osoittautuikin oikeastaan melko hauskaksi, erityisesti itselleni tuttujen runoilijoide kohdalla. Omiksi suosikeikseni muodostuvat odotetusti Reino Leino ja hieman yllättäen myös Södermalm joiden säkeissä oli hetkittäin suurta totuutta, hih.

Kirjan idea on mielestäni ihan hauska ja sen parissa jaksoi melko mukavasti ihan loppuun saakka, vaikka runoissa ehkä pientä toisteisuutta olikin. Mutta kyllä se kikatutti!

Uteliaille muuten löytyy HSTV:n puolelta makupaloja kirjailijan itsensä lukemana, klik!

Otava, 2015
Sivuja: 192

Mischief \ Fay Weldon

En muista minkä kirjan kanssa olisin takunnut yhtä pitkään kuin Weldonin novellikokoelman. Kirjailija oli minulle tuttu lukiovuosiltani ja tutulla tarkoitan sitä että muistan lukeneeni yhden hänen kirjansa ja se oli minusta 18-vuotiaana hirveän hauska ja nokkela. Ja jostain syystä kuvittelin että nyt, noin miljardi vuotta myöhemmin, tuntisin samoin. Vaikka kyse on novelleista joita en todellakaan osaa lukea. Jepjep.

Kirjan rakenne tuntui ihan kiinnostavalta, se seuraa Weldonin pitkää uraa lineaarisesti alkaen 1970-luvun novelleista ja päättyen lähivuosiin ja ajattelin itsekseni että tässä onkin mahdollisuus nähdä kuinka kirjailija on vuosien saatossa. Kenties näinkin oli, itse pistin vain pistin merkille voimakkaimmin sen kuinka usein novellit käsittelivät jokseenkin samaa aihetta: onnetonta parisuhdetta ja mietin miksi moinen aiheenvalinta. Toki sekin on mahdollista että Weldon on kirjoittanut paljon iloisempiakin juttuja ja että tähän kirjaan on koottu teemaltaan yhteensopivia tarinoita.(Sivuhuomautuksena: se 18-vuotiaana lukemani kirja käsitteli muistakseni sekin avioeroa.)

Kirjailijan ääni on synkeähkö ja nokkela mutta luettuani monta novellia peräkkäin parisuhdekurjuudesta, kyllästyin. Novelleissa oli mielestäni paljon samankaltaisuutta ja alkoi tuntua siltä kuin lukisin samaa juttua yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä ei välttämättä ole kirjan, vaan minun vikani, sillä pidän pitkistä lukukokemuksista ja siitä, että edistytään ja jotain tapahtuu ja näitä novelleja lukiessani koin olevani kuin Bill Murray Murmelinpäivässä, luin pääsemättä eteenpäin.

Mainittakoon myös että kirjassa nähdään myös Suomi-väriä, eräs novelleista nimittäin sijoittuu 1980-luvun Helsinkiin jossa onnettomassa kolmio/neliödraamassa tempoileva nainen etsii elämälleen suuntaa.

The Martian / Andy Weir

En enää muista kuka oli se taitava bloggari jonka teksteistä innostuneena päätin hankkia Andy Weirin The Martian -äänikirjan mutta kuka olitkaan - kiitos vinkistä, kirja oli vallan mainio! Arastelin aluksi kirjaan tarttumista sillä koin tiedenörtin tietoni ja taitoni jokseenkin puutteellisiksi ja olisihan se noloa jos kirjablogaaja ei ymmärtäisi lukemaansa! Mutta tuntemattoman bloggarin kuvaus oli siinä määrin mainio että uskalsin.

The Martian voisi olla tarina lähitulevaisuudesta, sillä aivan hiljattain uutisoitiin Nasan aloittavan harjoitukset ensimmäisen Mars-tehtävän harjoitukset. Tarinan keskiössä on Mark Watney, astronautti epäonnekseen jää Marsiin muun Ares 3:n miehistön pelastuessa planeetan pinnalta. Alkaa yhden miehen epätoivoinen ja vaikea selvitymistaistelu.

Tässä kohden on kerrottava että vaikka tarina vaikuttaa rankalta ja jännittävälta sci-fi-seikkailulta (jota se myös on!), on Mark Watney myös hauska. Tunnustan sekä pidätelleeni hengitystäni että kikatelleeni kuunnellessani tätä kirjaa joka tempaisi minut täysin Marsin pinnalle. Kirjassa on paljon tiedejuttuja enkä todellakaan tajunnut niitä kaikkia teorioita joiden parissa Mark puuhaili mutta ei se mitään. Kuuntelin innostuneena ja ehkä opinkin jotain. Ja oli kivaa.

The Martian oli niitä kirjoja joiden kohdalla ongelmaksi nousee se, että toisaalta herkullista kirjaa tekisi mieli säästellä mahdollisimman pitkään mutta koska juoni on niin koukuttava, se ei onnistu. Osa ansiosta kuuluu myös kirjan maanmainiolle lukijalle, R.C.Braylle joka herättää Marsin MacGyverin eloon loistavalla tavalla.Tämä herkkupala on muuten pian tarjolla suomennettunakin, kirja ilmestyy ensi kuussa Innon kustantamana nimellä Yksin Marsissa ja kirjan pohjalta tehty elokuva saa Suomen ensi-iltansa 9.10.2015. Elokuvan pääosassa komeilee Matt Damon ja luulen että se on kyllä ihan pakko käydä katsomassa!

Podium Publishing, 2013
Kesto: 10h 53min
Lukija: R.C. Bray

China Rich Girlfriend / Kevin Kwan

Kevin Kwanin aasialaisesta öky-chick litistä on näemmä tulossa kesäinen perinteeni, viime kesänä nimittäin herkuttelin sarjan ensimmäisellä osalla, Crazy Rich Asians -kirjalla. Tämä aikuisten saduksi tituleeraamani kirja jäi sen verran mukavasti mieleeni että seuraavakin osa, China Rich Girlfriend, piti laittaa varaukseen. Ihan  ensimmäiseksi ihastelin kirjan ulkoasua joka kaikessa kultauksessaan toimii vallan mainiosti.

China Rich Girlfriend vie lukijansa takaisin hullunrikkaiden kiinalaisten pariin. Tapaamme jälleen Rachel Chun, jonka taloustieteen professorina toimiva sulho, osoittautui edellisessä kirjassa erään aasialaisen mahtisuvun vesaksi - ja nyt Nick ja Rachel ovat menossa naimisiin, Nickin äidin mielipiteistä välittämättä. Toisaalla hämminkiä aiheuttaa myös oivalliset naimakaupat solminut saippuaoopperatähtönen, Kitty Pong, joka yrittää vimmasti ostaa tiensä sisäpiiriin.

Pidän hirmuisesti tästä sarjasta, tarjolla on niin tuhkimotarinaa kuin rikkaiden elämään kurkisteluakin ja Kevin Kwan osaa myös pitää hauskaa Aasian miljonäärien (vai biljonäärien?!) kustannuksella. Kirjassa on mm. kohtaus jossa Nickin äiti tilaa helikopterin keskeyttämään poikansa häät ja kokonaisuus on mielestäni aivan hulvaton! Tässä vasta varsinainen tiikeriäiti! Lisää hauskuutta tuovat kirjan alaviitteet, joissa on mm. käännetty jokunen kiinan kielinen kirous, melkoisia daameja nuo pienet rouvat käsilaukkuineen!

Kirjassa vilisee henkilöitä, lähes koko Nickin lähisuku pääsee tavalla tai toisella ääneen - ratkaisu joka ihastuttaa tai vihastuttaa. Minusta Kwanin henkilögalleria on todella herkullinen, joku toinen kenties ahdistuisi henkilömäärästä. Todellisuudenpako onnistui ainakin minun kohdallani oivasti, jos kaipaat ylellisiin lomakohteisiin tai shamppanjalle hotellien marmorisiin auloihin minibudjetilla, on tässä kenties sinun kirjasi!

DoubleDay, 2015
Sivuja: 378

Finding Audrey / Sophie Kinsella

Sophie Kinsellan kirjat ovat yksi salaisista paheistani. (No joo, eivät ne ehkä kauhean salaisia ole kun ihan blogiinkin niin kirjoitan, mutta tajunnette tarkoitukseni...)  Jokunen viikko sitten huomasin kirjailijan uusimman teoksen ilmestyneen ja sehän tietysti putkahti lukulistalleni, kesään kuuluu ehdottomasti kepeä ja hauska hömppä!

Audreyn vaikea puhua vieraille ihmisille tai katsoa heitä silmiin. Kouluun - tai vaikka Starbucksiin - meno on myös tällä mahdotonta, rajusta koulukiusaamiskokemuksesta johtuvan trauman takia. Terapiassa hän saa tehtäväkseen kuvata videopäiväkirjaa perheestään ja elämästään, johon alkaa kuulua myös Frank-veljen pelikaveri, Lukas...

Kinsellan kirja oli tuttua tavaraa, kepeää, helpohkoa ja viihdyttävää. Kirja on hyvinkin nopealukuinen mikä toisaalta sopii hyvin kesäkirjalle mutta tekee myös teoksen melko heppoiseksi sisällöltään. Esimerkiksi kiusaamisen traumaattisuus jää jokseenkin kevyeksi kokemukseksi josta selvitään kohtuullisen helposti, mutta toisaalta kyseessä on viihdekirja jonka tarkoituksena on myös huvittaa joten tietynlaisia rajanvetoja joudutaan tekemään.

Audreytä ja Lukasta kiinnostavampaa seurattavaa on Audren pähkähullu mutta silti arkisen uskottava perhe: Land of Conquerors-peliin hurahtanut veli Frank, äiti joka on vakuuttunut että Frank kärsii nettiaddiktiosta ja isä, joka on kaiken keskellä. Etenkin äidin ja Frankin välinen "nettisota" on oikeasti hauskaa seurattavaa ja odotinkin kaikkein juuri näitä herkkupaloja. Monesti hauskimmat jutut syntyvät juuri todellisista tilanteista ja siksi hekottelinkin erikoisesti kohtaukselle jossa äiti aikoo kieltää myös television katselun sieltä tulevan mieltä saastuttavan roskan takia, kunnes isä muistuttaa häntä Downton Abbeystä ja The Killingistä... Hih, osui ja upposi.

Kirja ilmestyy suomennoksena lokakuussa 2015 nimellä Kadonnut. Audrey. Sen on kustantanut Otava.

Doubleday, 2015
Sivuja: 280

Heinäkuun luetut ja Melchiorin meininkiä

Heinäkuu - mitä sanoisin sinusta?! Ei ole helle hellinyt... Minun lomani tosin alkoi vasta kuun lopulla enkä aio turhia stressata keleistä. Loma on lomaa ja jollei aurinko näyttäydy, voin kuluttaa aikaa vaikka lukemalla, kirjapino onkin päässyt kohoamaan uhkaavan korkeaksi. (Kyllä vaan, kävi vanhanaikaisesti. Kaikki kirjastovaraukseni saapuivat kerralla...)

Lomani korkkasin Tallinnan reissulla ja muistin vihdoinkin käydä Raatihuoneen torilla etsimässä Raeapteekia, Tallinnan keskiaikaista apteekkia jotta voisin hiukan fiilistellä Apteekkari Melchior -sarjan hengessä. Postauksen kuva on "Melchiorin puodista" jossa on mm. näytillä rohtojen tekemiseen käytettyjä aineksia ja muuta aiheeseen liittyvää. Paikka on pieni mutta kiintoisa - rohtoja tosin en uskaltanut ostaa.

Heinäkuun luetut

Heinäkuun luin 20 kirjaa joista yksi oli sarjakuva, bloggaamattomien kasaankin mahtui 5 teosta. Vietin myös kesäkirjojen viikkoa, jonka aikana luettiin Karoliina Timosta, Tove Janssonia ja Katja Kalliota. Oikein sopivaa luettavaa naisten viikolle! Kuukauden TOP3:een oli tällä kertaa tunkua mutta lopulta sinne päätyi kolme mahtavaa suomalaista naiskirjailijaa, satoi tai paistoi suosittelen tutustumaan hurjan jännittävään Takaikkunaan, nostalgiseen Kesäkirjaan ja voimakastunnelmaiseen Kesäiseen illuusioniin.

• The Silent Sister / Diane Chamberlain
• Mean Streak / Sandra Brown
• Kesäkirjojen viikko: Säkenöivät hetket / Katja Kallio
• Kesäkirjojen viikko: Kesäkirja / Tove Jansson
• Kesäkirjojen viikko: Kesäinen illuusioni / Karoliina Timonen
• Pedon palkka (Guido Brunetti #21) / Donna Leon
• Kaksi brittitrilleriä: The girl on the train (Paula Hawkins) ja Second Life (S.J. Watson)
• Vallan linnake / Jesper Malmose
• Pari kirjaa rahasta: Vaurastu kuin Warren Buffet ja Nainen ja rikastumisen taito
• Speaking among the bones (Flavia de Luce #5) / Alan Bradley
• Uusi maa (MaddAddam #3) / Margaret Atwood
• The Last Anniversary / Liane Moriarty
• Takaikkuna / Pauliina Susi

Luetut, ei blogatut

Dr. Denis Leary: Why we suck: Feel good guide to staying fat, loud, lazy and stupid (Viking, 2008), 240s.

Minulla ei ollut hajuakaan siitä kuka Denis Leary on kun lisäsin hänen kirjansa lukulistalleni. Pongasin opuksen muistaakseni Maijan lukulistalta, joten kiitokset sinne vinkistä! Kirja sisältää nipun pakinoita, joissa Leary paiskaa lukijan kasvoille ikäviä totuuksia siitä kuinka laiskoja ja ahneita meistä onkaan tullut. Teksti on terävää mutta silti hauskaa ja osuu mielestäni melko hyvin maaliinsakin. Koska osa jutuista käsittelee amerikkalaisia julkkiksia, eivät kaikki pakinat osuneet kohdallani ihan maaliinsa mutta kokonaisuutena Why we syck oli kuitenkin mukava ja ajatuksia herättävä luettava.

Fredrik Backman, suom. Riie Heikkilä: Britt-Marie kävi täällä (Otava, 2015), 378s.

Reiluuden nimissä on ehkä mainittava että Fredrik Backmanin Britt-Marie kävi täällä kärsi onnettomasta mielleyhtymästä. Elämässäni nimittäin on eräs Britt-Marien tapainen rouvashenkilö joka silloin tällöin saa minut ... turhautumaan (lue: repimään hiuksia päästäni) ja tästä yhteydestä oli hirmuisen vaikea päästä eroon vaikka Britt-Marie ihan sympaattiseksi tapaukseksi osoittautuikin. Kirjaa mainostetaan naispuolikseksi Mielensäpahoittajaksi mutta kyllä tässä nuotanvedossa Kyrö vie minusta edelleen voiton - kirkkaasti.

Mike Costa, Emiliano Urdinola ja Omar Francia: God is Dead, volume three (Avatar, 2014)

Heinäkuun sarjisosastosta huolehti Mike Costan käsikirjoittama, Emiliano Urdinolan ja Omar Francian God is Dead, volume three -kirja. Aihe, kaikenmaailman jumaluuksien välinen sota, tuntui sinällään antoisalta aiheelta josta voisi keksiä kaikenmoista hauskaa tai joten nappasin kirjan lainaan huomaamatta että kyseessä on sarjan kolmas osa. Tästä syystä tarinan taustat jäivät vähän hämäriksi minulle, kirjassa kun mennään eteenpäin hurjaa vauhtia ja niin ihmiset kuin jumalatkin saavat melkoista kyytiä. Ymmärryksen puutteen lisäksi en oikein innostunut sarjan hahmoista ja kun piirtäjä/jumaluudetkinvaihtui kesken kirjan, into laski entisestään. Eipä silti, kyllä kirjan parissa aika hurahti ja mukana on muutama hauskakin keksintö.

Antti-Juhani Wihuri: Mindfulness työssä (Talentum, 2014), 304s.

Mindfulness työssä sattui luettavakseni onnettomaan ajankohtaan. Meneillään oli pahin mahdollinen kesäkiire ja olin ehtinyt jo hukata puolet laina-ajasta ennenkuin tartuin koko kirjaan, pakkolukemisen paine iski. Jossain aivojeni stresaantuneessa sopukassa kyllä ymmärsin että tästä mindfulness-hommelista voisi hyvinkin olla iloa minulle mutta vaikka kuinka yritin, en todellakaan ollut siinä mielentilassa että olisin aidosti pystynyt vastaanottamaan kirjan ideoita. Ideat jäivät siis muhimaan ja uskoisin palaavani näihin teemoihin sitten kun kiireet hieman helpottavat.  Wihurin kirja vaikutti oikein kiinnostavalta ja innostavalta - suosittelen kokeilemaan jos aihe kiinnostaa.

Rory Clements: Martyr (Hatchette UK, 2009), 391s.

Taisin napata vinkin Rory Clementsin John Shakespeare sarjaan Ja kaikkea muuta -blogin Minnalta. Historiallinen fiktio kiinnostaa aina ja ajatuutlens William Shakespearen veljen seikkailuista kiinnosti. Clementsin sarjan aloitus ei ole yhtään hullumpi, vaikkei tämä ihan Shardlake-sarjan rinnalle ylläkään. Lukiessani tulin myös huomanneeksi kännykällä lukemisen huonon puolen: joku saattaa soittaa kesken mestauskohtauksen. Ei hyvä.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa ajattelin kokeilla uudenlaista juttusarjaa bloggaamisesta, saapa nähdä onko kyseessä hitti vai huti. (Saa antaa muuten palautettakin!)

Speaking among the bones (Flavia de Luce #5) / Alan Bradley

Kuuntelin taannoin juniorietsivä Flavia de Lucen seikkailujen neljännen osan (aiemmat juttuni kirjasarjasta) ja jäin pikkuisen koukkuun. Alan Bradley osaa heitellä melkoisen nokkela heittelemään pieniä koukkuja jotka saavat lukijan siinä määrin uteliaaksi että lukemista mielellään jatkaisi heti seuraavaan kirjaan. Oma lukunsa on tietysti Flavia-tyttönen, jota nokkelampaa sankaritarta saa hakea!

Sarjan viidennessä osassa tapahtuu paljon jännittää Flavian kotikylän kirkossa, siellä nimittäin kaivetaan esiin Pyhän Tancredin hautaa ja piispan mukana haudattuja esineitä. Flavia luonnollisestikin hankkiutuu kirkon kryptaan seuraamaan arkun avaamista mutta sieltäpä löytyykin hiukan tuoreempi ruumis, nimittäin seurakunnan kanttori...

Kirja on monin tavoin tuttua ja tasalaatuista Alan Bradleytä, tarjolla on dekkarimeininkiä kirpakalla huumorilla ja muutamalla sydäntä vääntävällä kohtauksella höystettynä. Myönnettäköön että itse dekkarin juoni ei ole mielestäni aivan kekseliämmästä päästä ja pahikset ehkä hiukan liiankin itsestäänselviä tapauksia mutta mielestäni tämän sarjan sydän on nimenomaan Flavia, johon on helppo rakastua. Hän tuntuu tässä vaiheessa sarjaa jo tutulta ihmiseltä jota haluaisi suojella paitsi murhaajilta myös oman perheen aiheuttamalta pahalta mieleltä. Olenkin kurtistellut useamman kirjan ajan kulmiani de Luceille jotka tuntuvat joskus olevan kovin kylmiä perheensä kuopusta kohtaan.

Kirjan kokonaisuus on ehkä hitusen sekava, mutta kaikki johtolangat sidotaan lopussa huolellisesti yhteen ja luvassa onkin ehkä sarjan tähän astisista vauhdikkaimpia kohtauksia - kävin lenkkini läpi kuin sumussa, kaikki ajatukseni olivat niin kirjaan keskittyneitä ettei edes minua väsyttänyt. Ja voi pojat, minkälaisen koukun kirjailija heittääkään aivan viimeisessä lauseessa!!  (Melkein aioin käydä klikkaamassa jo Audiblesta seuraavankin kirjan luettavakseni mutta ei makeaa mahan täydeltä...)

"When I'm feeling blue, I think about syanide."

Whole Story Audiobooks, 2013
Kesto: 9h 23min
Lukija: Sophie Aldred

Ehtoolehdon tuho (Ehtoolehto #3) / Minna Lindgren

Minna Lindgrenin kirjat ovat ilahduttavaa luettavaa ja Ehtoolehto-trilogian viimeistä osaa olen odottanut suorastaan hartaasti sillä Siiristä ja Irmasta on ehtinyt kahden aiemman kirjan myötä tulla jo läheisiä - ihania mummoja mummottomalle lukijalle. Tässä sarjassa on ollut mahtavaa sekä vanhusten raikas kuvaus, lempeä huumori että yhteiskuntakriitiikki, joka sivaltaa tyylikkäästi ja osuvasti.

Ehtoolehdon remontti on saatu valmiiksi ja kaikki on niin "tätäpäivää". Uusi älyseinä herättelee mummot lempeästi raamatunlausein ja 3D-tulostimella lautaselle printaantuu oman valinnan mukaisia neliöitä tai kuutiota. Kaikki on kovin modernia ja kustannustehokasta, pian ei vanhusten hoitoon tarvita ihmisiä lainkaan. Mutta kuinkas käy kun sähkökatko iskee Ehtoolehtoon?

Ehtoolehdon tuho on pelottava kurkistus vanhustenhuollon tulevaisuuteen, jossa inhimillisyys  ja pehmeät arvot ovat saaneet tehdä tilaa rahalle. Lindgrenin maalaama kuva onkin ahdistava ja pelottava, enpä haluaisi itse viettää kultaisia vuosiani robottilelu ainoa muka-inhimillisenä kumppaninani! Se, mikä tässä kirjassa ja esimerkiksi Mielensäpahoittajissakin, vääntää sydäntä vanhusten yksinäisyys ja eräänlaisen alistumisen pakko. Surullista.

Kirjana en nauttinut Ehtoolehdon tuhosta yhtä paljon kuin sarjan aiemmista osista, ehkä johtuen siitä että kyseinen kirja lienee trilogian synkin. Siirissä ja Irmassa on toki edelleen puhtia ja vauhdikkaita operaatioitakin tarinasta löytyy mutta tunnelma kirjassa on aiempia lopullisempi ja surullisempi, jopa naisia naurattavasta Casanovastakin huolimatta. Mielenkiintoisen ja osuvankin lopun Lindgren on kuitenkin sankareilleen keksinyt, olen iloinen huomatessani että Ehtoolehdon leidit saivat arvoisensa lähdön.

Teos, 2015
Sivuja: 289

I am half-sick of shadows (Flavia de Luce #4) / Alan Bradley

Alan Bradleyn luoma juniori-etsivä Flavia de Luce piti minulle taannoin seuraa matkallani ja tulin jo tuolloin todenneeksi että olen vallan ihastunut sarjasta tehtyihin äänikirjoihin, jopa siinä mielessä että perinteinen kirja tuntuu jopa kalpenevan luetulle versiolle. Koska elämässäni tuntui olevan juuri riemastuttavan salapoliisin  mentävä aukko, päätinkin hankkia Audiblesta sarjan neljännen osa, I am half-sick of shadowsin joka osoittautui yhtä riemastuttavaksi lukukokemukseksi kuin sarjan edeltävät osat.

Hankalasti nimetty I am half-sick of shadows sijoittuu tällä kertaa jouluiseen Buckshawhin. Lumimassat ovat saartaneet kartanon ja joulupukin lisäksi luvassa on muitakin vieraita kun rahapulassa tuskailevat isä de Luce on vuokrannut kartanon kuvauspaikaksi elokuvaa varten. Kartanoon muuttaakin melkoisia tähtiä, valitettavaa vain että joku kuolee tälläkin kertaa ja sehän merkitsee mukavaa ajanvietettä Flavialle!

Kuten sanottua, kirja oli mainio lukukokemus. Lukija Sophie Aldred osasi herättää henkiin koko peribrittiläisen seurueen ja jopa lauloi! Aldredin suorituksen kutsumista lukemiseksi on melkoista aliarviointia - sanoisin enemmin jo kyseessä olevan laadukkaan ääninäyttelemisen. Olisikin joskus mielenkiintoista päästä kysymään kuinka luentaan valmistaudutaan ja kuinka hahmojen äänet ja persoonat muovautuvat lukijan mielessä. Tässäkin kirjassa on muistaakseni jo kymmenkunta eri-ikäistä ja -äänistä henkilöä joten urakka on vähintäänkin kohtuullinen.

Ja sitten takaisin kirjaan. Kokonaisuutena itse rikostarina oli ehkä hiukan ohuenlainen, kirjailija on selvästi halunnut pitää pääpainon sankarittaressaan ja tunnelman luonnissa joissa molemmissa onnistutaankin oikein mukavasti. Kuuntelemisen ajankohta olisi ehkä voinut olla parempikin, kesäisillä poluilla vilistäessä on joskus vaikea eläytyä lumimyrskyn keskellä olevan kartanon elämään mutta kovasti kuitenkin lukemastani pidin ja etenkin loppuhuipennus osui nappiinsa. Onneksi kirjasarjaa on jäljellä vielä useamman kappaleen verran ja ilmeisesti tv-sarjakin on tuloillaan!

"She wasn't just very brave. She was british."

Whole Story Audiobooks, 2013
Kesto: 7h 8min
Lukija Sophie Aldred

Oi ihana toukokuu

Taitaa olla niin että toukokuu on bloggaajan parasta aikaa, pelkästään jo valo on muuttanut tämän äreän möykyn hetkeksi iloiseksi ja energiseksi ihmiseksi. On kuoputeltu pihaa ja ihasteltu sieltä nousevia kukkia, tunnettu vauhdin hurmaa fillarin selässä ja ehkä vähän paleltukin kun kevyet kesävaatteet houkuttelisivat. Vapun lomamatkalla ehdin kuitenkin ne ensimmäiset rusketusrajat tulivat jo hankittua. Matkalta Välimerelle jäi myös käteen nippu hyviä muistoja, ainakin Barcelonaan ja Palmaan haluaisin joskus palatakin. Uusistakin matkaseikkailuista haaveilen jo, mm. Istanbul kiinnostaisi kovasti. Tai Irlanti. Tai Malesia. Tai Hainanin saaret... Matkailussa taitaa olla jotain samaa kuin kirjoissa, aina löytyy uusia kohteita unelmille.

Toukokuun luetut

Toukokuun lukusaldo yllätti - 18 kirjaa, joista 2 on sarjakuvia - minä kun olen koko kuukauden ollut siinä uskossa etten ole lukenut juuri mitään. Ehkä fiilis johtuu siitä että kokonaisuutena toukokuu oli hiukan mitäänsanomaton lukukuu, mukaan mahtui monta "ihan ok" -kirjaa, jotka eivät erikoisemmin sytyttäneet, muutama vähän ärsyttikin mutta mahtavat elämykset jäivät vähiin. Kuukauden parhaita lukukokemuksia olivatkin tällä kertaa molemmat lukemani sarjakuvat: kaunis The Arrival ja nokkelat Himaset, myös Jojo Moyesin yllättävä, näytän-kepeältä-rakkaustarinalta-mutta-oikeasti-tulen-itkettämään-sinua -kirja Kerro minulle jotain hyvää kuului ehdottomasti kuukauden tähtiin. Suosittelen!

• Pietarin kapellimestari (Mockba Noir #1) / Grebe ja Leander 
• A Red Herring Without Mustard / Alan Bradley
• Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus / Tarquin Hall
• The Arrival / Shaun Tan
• Kadonneet / Michael Katz Krefelt
• Kerro minulle jotain hyvää / Jojo Moyes
• The Woman I Wanted To Be / Diane von Fürstenberg
• The Reluctant Midwife / Patricia Hartman
• [Kupla] / Anders de la Motte
• Himaset: kaikki kotona? / Aino Havukainen, Sami Toivonen
• The Rosie Effect / Graeme Simsion
• Sidney Sheldonin Pimeyden airut / Tilly Bagshawe

Luetut, ei blogatut

M.J. McGrath: Lumipoika (Like, 2013) 355s.

Talvipakkasilla tulin tarttuneeksi McGrathin vallan mainioon arktiseen dekkariin ja tykästyin kovasti Edie Kiglatukiin, inuit-naiseen joka on oikeasti kova mimmi. Sarjan kakkososa, Lumipoika, oli siis kovin onnellinen löytö mutta lukeminen lähti jostakin syystä kovin nihkeästi liikkeelle. Ehkä syynä oli paikan vaihdos, Edie kun seikkaileekin tällä kertaa Alaskassa, Iditarodin legendaarisessa koiravaljakkokisassa. Alaska olisi muuten miljöönä kiinnostava mutta kun kaipasin takaisin Grönlantiin...

Mary Robinette Kowal: Valour and vanity (Glamourist Histories #4) (Tor Books, 2014) 405s.

Reissukaverikseni mukaan valikoitui saatavuuden takia Mary Robinette Kowalin Glamourist-sarjan neljäs osa. Mitään tajuntaaräjäyttäviä nämä kirjat eivät ole, mutta passasivat mainosti ajanvietteeksi lentokentällä. Alan myös kirja kirjalta pitää enemmän Janesta, tuosta rumasta sankarittaresta (miksi sankarittaren ulkonäölliset puutteita pitääkin kokoajan korostaa?! ) joka on itseasiassa kovempi tapaus kuin puolisonsa.

Blake Crouch: Wayward Pines - Ei Pakotietä (Tammi, 2015), 330s.

Olin utelias Wayward Pines -kirjasarjan suhteen, olin lukenut hehkutusta Twin Peaksista ja huikeasta tunnelmasta ja tartuin kirjaan ehkä liiankin korkein odotuksin. Into kuitenkin lässähti tajutessani vähän paremmin mistä kirjassa oli kyse. Ei huolta, en aio spoilata tapahtumia ja pilata kenenkään lukuiloa mutta tämän tyyppinen juonenkulku ei vain ole minun juttuni. Vauhdikas tarina, nokkela juoni.

Anna Perho: Pientä säätöä (Otava, 2015), 159s.

Olen tunnetusti huono novellien ja pakinoiden lukija mutta jostain syystä Anna Perhon kirjan pirtsakka olemus vakuutti minut siitä, että Pientä säätöä voisi kuitenkin olla minun juttuni. Milloinkohan oikein uskon omia rajoituksiani?! Kirjassa oli muutamia ihan hauskoja juttuja mutta kaipasin jotain jykevämpää. Pari sataa sivua lisää ja juoni ja meikäläinen olisi ollut tyytyväinen.

James Church: Korealainen kuurupiilo (Tarkastaja O:n tutkimuksia) (Atena, 2015), 344s.

Odotin kohtuullisen paljon Korealaista kuurupiiloa, sillä tämän dekkarin tapahtumapaikkana Pohjois-Korea ja tuo maa kutittelee kovasti uteliaisuuttani. Tarkastaja O:n tutkimukset kuitenkin kallistuvat ehkä enemmänkin vakoojaseikkailun kuin varsinaisen dekkarin puolelle ja tuo genrehän ei ole ollut  minun juttuni. Huolimatta runsaahkosta ja hieman yllättävästäkin Suomi-väristään, kirja ei oikein onnistunut nappaamaan huomiotani ja lukeminen meni pakkopullaksi. Harmin paikka.

Paula Stokes: Liars, Inc. (HarperTeen, 2015) 368s.

Liars, Inc.-kirjan nappasin lukupinon jatkeeksi hetken mielijohteesta. Mielenkiintoinen nimi ja kansi sekä jonkinlainen murhajuttu - tämä riitti minulle. Kirja on nuorille aikuisille suunnattu, menevä seikkailu joka alkaa siitä kun 18-vuotias Max kavereineen päättää perustaa yrityksen joka myy lukiolaisille valehtelupalveluita: väärennettyjä lupalappuja, alibeja ja muuta mukavaa. Homma muuttuu kuitenkin hankalaksi siinä vaiheessa kun Preston, Maxin kaveri, ostaa alibin Vegasin matkaa varten muttei palaakaan reissusta... Teksti oli sujuvaa ja vauhdikasta, kirja viihdytti mukavasti muttei tarjonnut sen suurempia elämyksiä tai ajatuksia.

Entäs ensi kuussa?

Kesäkuussa (8.6 - 14.6) vietetään blogeissa dekkariviikkoa ja allekirjoittanutkin on ehdottomasti tässä mukana. Lukupinossani onkin mm. yksi kiinnostava uutuus tätä silmällä pitäen. Tarkoitus olisi myös palata muutaman vuoden takaisin suosikkini pariin, josta on juuri ilmestynyt käännös suomeksi. Odotan pelonsekaisin tuntein sitä, rakastunko tuohon kirjaan uudelleen!

Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus (Vish Puri #4) / Tarquin Hall

Nyt on taas aika tehdä kirjamatka Intiaan Tarquin Hallin Vish Puri-sarjan muodossa! Tykkään kovasti näistä cosy mystery -kirjoista, joissa rikosten pyörteissä voi pikkuisen naureskellakin. Vaikkeivät Vish Purit ole ehkä unohtumattomia kirjoja, kuluu aika näiden kirjojen parissa mukavasti. Kelpo välipalakirjoja!

Vish Puri, Mitä yksityisimmät etsivät -toimiston tähtidekkari, on juuri lähdössä matkalle perheensä kanssa kun hänen avustajansa Kasvovoide pyytää häneltä apua epäsäätyisten rakastavaisten auttamiseen, sulho nimittäin näyttää olevan siepattu ja vaarassa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on taas luvassa eikä Rumpi ja äiti-Jin matka ihan ongelmitta suju.

Vish Puri -kirjat ovat minusta leppoisia dekkareita joiden parissa on helppo viihtyä. Tarquin Hallin luoma yhdistelmä toimii, on hassuhko mutta nokkela etsivä (olenko muuten ainoa jonka mielestä Vish Purissa on hiukan poirotmaisia piirteitä?) persoonallinen lähipiiri, muutama arkkivihollinen ja taustana mausteinen, eksootinen ja värikäs Intia.  Kaltaiselleni nojatuolimatkaajalle Intian rooli kirjoissa onkin tärkeä, pieni todellisuuden pako välillä vain virkistää!

Vielä sananen kirjojen kansista, pidän niistä nimittäin paljon. En onnistunut löytämään kannen suunnittelijan nimeä mutta mielestäni kannet erottuvat mukavasti ja niiden värikkyys kuvaa hyvin kansien sisältä löytyvää tunnelmaa.

"Puri ei ollut niitä miehiä, joilla on tapana tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Hänen isänsä oli painottanut hänelle jo varhain, että koskaan ei pitänyt olettaa mitään. Kerää tosiasiat ja punnitse mahdollisuudet ennen kuin päättelet mitään, hän sanoi aina - ja neuvo oli osoittautunut sekä arvokkaaksi että viisaaksi."

Gummerus, 2015
Sivuja: 377
Alkuteos: The case of the love commandos
Suomentanut Tero Valkonen

Himaset: kaikki kotona? / Aino Havukainen, Sami Toivonen

Viikonlopun kunniaksi teki taas mieli lukea sarjakuvia joten hyökkäsin jälleen kirjaston sarkisinen ja hauska hyllylle josta tällä kertaa lähtivät mukaan Himaset joka sopinee myös äitienpäivän aikaan mainiosti. Sarja ei ole minulle entuudestaan tuttu mutta kansi vakuutti minut siitä että saisin pian tirskua tavallisen elämän hassuuksille. Sittemmin selvisi että kyseinen teos kokoaa kaikki julkaistut Himas-sarjikset yksiin kansiin eikä uusia tule, sillä sarja on lopetettu - minkäs muunkaan kuin ruuhkavuosien takia. Harmi, sillä pidin lukemastani.

Himaset: Hanna, Ola, Elina ja Emmi ovat ihan tavallinen perhe ja kirjan aiheena onkin tavallinen arki, omine absurdeine ja nauruhermoa kutkuttavine hetkineen. Niinkuin eräs ruuhkavuosia elävä ystäväni sanoo: "Tämä olisi hirveän hauskaa jos se ei tapahtuisi minulle." Kirja tuntuukin ennenkaikkea aidolta, voisin helposti kuvitella lähes jokaisen stripin tapahtuneen oikeasti. Myös lämminhenkisyyden aste on oikea, ei lipsahdeta söpöstelyn tai lässytyksen puolelle mutta mukana on silti positiivisuutta ja tunnetta.

Omiin suosikkeihini kuuluu strippi jossa pohditaan miltä vaikuttaisi jos lapset käyttäytyisivät kuin aikuiset, rehellisesti sanoen nauroin ääneen pikkutytölle joka ei ehtinyt leikkimään pihalle koska hänellä oli kauhea kiire värityskirjojensa kanssa. Niinpä niin, ollaanhan me aikuiset vähän hölmöjä. Kirja päättyy kauniilla tavalla aikahyppyyn jossa lukija pääsee lopulta kurkistamaan Himasten elämää kuusi vuotta myöhemmin. On hyvä huomata perheen edelleen istuvan yhdessä sohvalla -kaikki on hyvin.

Otava, 2015
Sivuja: 72

The Rosie Effect (Don Tillman #2) / Graeme Simsion

Pari vuotta sitten tutustuin Graeme Simsionin kautta professori Don Tillmaniin joka ei ollut ihan siitä tavallisimmasta päästä. Don päätti aloittaa avioliittoprojekin ja tarpoessani kaamosajan pimeissä metsissä hänen seurassaan, minä kikattelin ja unohdin tyystin pimeän ja ankeuden. Tänä keväänä huomasin Simsionin tehneeni mainiolle kirjalleen jatkoa ja kun lukijana oli edelleenkin mainio Dan O'Grady, piti kirja ostaa Audiblesta kuunneltavaksi.

The Rosie Effectissä Don ja Rosie ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja muuttaneet New Yorkiin jossa pariskunnan elämä on täynnä yliopistoelämää, töitä cocktailbaarissa ja yhteistä hauskanpitoa. Kunnes pikku jalkojen töpinä muuttaa paratiisin kaaokseksi - kestääkö onni sittenkään?

Painaessani Audiblen sovelluksen play-nappia, minua hirvitti hiukkasen. Olin innoissani koska olin nauttinut Donin ja Rosien seurasta mutta entäs jos taika onkin kadonnut? Muutaman luvun jälkeen oli jo helpompi hengittää, Don oli edelleen jonkinlainen Gregory Peck -versio The Big Bang Theoryn Sheldonista ja Dan O'Gradyn aksentti on toimii. Mutta. Kuunneltuani pidemmälle tunnelmani laskevat sillä ihanan räväkkä Rosie nimittäin tuntuu rouvana muuttuneen melkoiseksi tiukkapipoksi ja siksi sarjan ensimmäisessä osassa ollut viehätyskin katoaa. It takes two to tango, you know.

On The Rosie Effectissä paljon hyvääkin - niinkuin Don, joka on ihan yhtä raivostuttava ja samalla sydäntä lämmittävä hahmo kuin ennenkin. Nyt vain pariskunnan väliltä puuttuu aimo annos kemiaa. Kirjan parissa kuitenkin vierähti kohtuullisen mukavasti bussimatka jos toinenkin, olkoonkin että matkatoverit ehkä kummeksuivat sitä kuinka muljauttelin silmiäni Rosielle. Kirja ilmestyy suomennoksena kesäkuussa Otavan kustantamana nimellä Vauvatesti. Nyt sitten vain pelolla ja innolla odotan kirjoittaako Simsion seuraavaksi Taaperotestin...

Penguin Books Limited,  2014

Kesto: 9h 9min
Lukija Dan O'Grady

Shades of Milk and Honey (Glamourist Histories #1) / Mary Robinette Kowal

Flunssalukemistooni lukeutui myös Shades of Milk and Honey joka tuli valittua siksi koska se vaikutti sopivan viihdyttävältä ja helpolta (ja sattui olemaan heti ladattavissa OverDrive-kokoelmasta). Sattuneesta syystä en pahemmin perehtynyt kirjailijaan tai kirjan aiheeseen etukäteen ja yllätyinkin iloisesti huomatessani että Shades of Milk and Honey mukailikin Jane Austenin henkeä. Siis kepeää kartanoromantiikkaa tulossa!

Kirjan alkuasetelma onkin oudosti tutunomainen: Ellsworthin perheen omaisuus on periytyvä isän kuoleman jälkeen kaukaiselle serkulle ja perheen kaksi tytärtä pitäisi siis saada nopeasti naimisiin. Rouva Ellsworth on hitusen hupsu, herra Ellsworth taas viisas ja lämminsydäminen. Tyttäristä Jane on viisas ja lempeä sekä taitava illuusioiden luoja muttei hurmaa ulkonäöllään - toisin kuin nuorempi sisarensa Melody. Melody näyttää kiintyneen kilttiin ja kunnolliseen herra Dunkirkiin ja myös koppava ja vaitonainen herra Vincent kiinnostuu erityisesti Janen illuusioista.

Kuulostaako tutulta? Niin minustakin! Onnekseni olin siinä määrin tokkurassa etten jaksanut häiriintyä Austen ryöstämisestä. Kirjan teksti on onneksi mielestäni ajanmukaista ja uskottavaa sekä austenmaisen kepeää mutta valitettavasti ei ihan yhtä nerokasta kuin esikuvansa, esimerkiksi sisarusten välinen lämpö tuntuu tyystin puuttuvan Janen ja Melodyn väliltä. Samoin Eliza Bennetin rohkeus ja nokkeluus eivät valitettavasti asu Jane Ellsworthissä joka on jokseenkin alistunut reppana neidoksi.

Päästyäni yli Austenin ryöstökalastamisesta, oli kuitenkin pakko todeta ettei Shades of Milk and Honey ole yhtään hullumpi luettava. Varsinkin loppua kohden kirjailija uskaltautuu jo irtautumaan omilleenkin ja kirjassa esiintyvä taikuuskin (eräänlainen illusionismi jota hämmentävästi lähinnä sisustustarkoituksiin tai liian suurten etuhampaiden kätkemiseen) on ihan kiinnostava idea. Mary Robinette Kowal on luonut Janen ympärille kokonaisen kirjasarjan ja luulen että saatan hyvinkin sortua kokeilemaan seuraavaakin osaa, sillä tulee olemaan kiinnostavaa nähdä kuinka tarina kantaa ilman Austenin apuja.

Tor, 2012
Sivuja: 320
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja jossa on taikuutta

The Inheritance / Tilly Bagshawe

The Inheritance tipahti lukupinooni pirullisen ja pitkän flunssan ansioista. Aivokapasiteettini ei tuntunut riittävän tekstin hienojen nyanssien ymmärtämiseen joten nappasin Overdrivestä itselleni helppoa ja hauskaa luettavaa. Tilly Bagshawe on minulle entuudestaan tuntematon nimi, mutta uskoin (tietysti!) kannen lupauksia glamourista ja skandaaleista.

Kirja vie lukijansa Swell Valleyn idyllisen kauniiseen pikkukylään, jossa kaunis, rikas ja ylhäinen Tatiana Flint-Hamilton on juuri menettänyt kaiken. Bileprinsessan isä nimittäin kyllästyi tyttärensä käytökseen ja testamenttasi koko omaisuutensa kaukaiselle Australian serkulle, raivostuttavalle naistenmiehelle, Brett Cranleylle. Liki pennitön Tatiana pyrkii saamaan Furlingsin, 200 vuotta suvussa olleen kartanon takaisin hinnalla millä hyvällä.

En oikein tiedä mihin genreen The Inheritance kuuluu, oletin sen ehkä olevan chick-litiä, sillä tarinaan liittyy olennaisesti huumori ja chick-litille ominainen kohellus mutta luettuani ties kuinka monennen kerran Tatianan veistoksellisista kasvonpiirteitä, hunajaisista hiuksista, gasellimaisista jäsenistä ja runsaista rinnoista, aloin epäillä lukevani sittenkin viihdekirjaa. Toinen tähän suuntaan viittaava piirre on se, että Tatiana tuntuu yllättävän usein olevan oudoissa tilanteissa alasti, mistä pääsemmekin taas niihin rintoihin... No eipä tässä mitään, kirjaa oli ihan hauska lukea kun sitä ei tarvinnut ottaa turhan vakavasti.

Kirja oli kehnossa olotilassa ihan mukavaa luettavaa, sopivan helppoa ja viihdyttävää, joskaan ei erikoisen mieleenjäävää. Henkilöitä Swell Valleyn kylässä piisaa ehkä vähän liikaakin, ainakin minun flunssainen pääni ei jaksanut ihan kaikkia muistakaan. Tarina alkaa oikein viihdyttävästi ja pidin siitä että Bagshawe sortunut ihan kaikkein yleisimpiin kliseisiin vaan järjesti jokusen yllätyksenkin lukijalleen. Kirja on mielestäni hitusen liian pitkä, siitä olisi varmasti voinut tiivistää pois jokusen turhan luksusmatkan. Myös loppuratkaisu, niin persoonallinen kuin se onkin, tuntui minusta vähän kaukaa haetulta mutta makuja on toki monia...

Harper, 2014
Sivuja: 507
Kirjan vuosi: Kirja joka on yli 500 sivuinen

Murder at the Academy Awards / Joan Rivers, Jerrilyn Farmer

Olen alkuvuonna seurannut Joan ja Melissa Riversin elämästä kertovaa tositv-sarjaa joka Suomessa pyöri nimellä Joan pistää tuulemaan. Tuijottelin ensimmäisellä kertaa sarjaa ihan ajan kuluksi mutta koukutuin tajutessani että Joan Rivers oli oikeasti todella hauska nainen! Sarjan katselemiseen alkoi liittyä myös haikeutta sillä muistin Riversin kuolleen viime vuonna kauneusleikkauksen aikaisiin komplikaatioihin. Mieleni teki tutustua diivan elämään enemmänkin joten lähdin kokeilemaan josko Helmetin kokoelmista olisi löytynyt vaikkapa kappale Diary of Mad Divaa. Ei ollut, löysin ainoastaan rouvan kirjoittaman dekkarin Murder at the Academy Awards.

Oscar-gaalassa sattuvasta murhasta kertovan dekkarin pääosissa on kaksikko joka tuntuu oudon tutulta. Kertoja Max Taylor, on näyttävä, tyylikäs ja teräväkielinen toimittaja joka on luonut uransa laukomalla nasevia kommentteja julkkisten asuista. Työparinaan naisella on oma tyttärensä, suloinen ja kiltti Drew. Kaikki alkaa tietysti Oscar-gaalasta jossa Max ja Drew ovat tekemässä haastatteluja kun yksi ehdokkaista, Drewn ystävätär, saapuu paikalle sekavassa tilassa. Tyttö ehtii sanoa muutaman sanan Maxille ennenkuin vaipuu tajuttomana punaiselle matolle.

Ihan rehellisesti sanottuna, Riversin dekkaristin taidot eivät ihan vakuuta vaikka kirja onkin toisaalta ihan hauskaa ja naisen itsensä luettavaa. Juonen kuljetus ja loogisuus vain eivät tässä oikein toimi ja parhaimillaan kirja onkin kun sen ottaa puhtaasti hauskana, Hollywoodin kimaltelevaa menoa kuvaavana kirjana. On myös hauskaa seurata pääparia joka on melko suora kuvaus Joanista ja Melissasta - tosin 20 vuotta nuorempina. Melkein olisin toivonut että diivan huumoria olisi kirjassa enemmänkin, sillä nyt terävän kielen sivallukset jäävät harmittavan vähäisiksi.

Tällä kertaa tekstilainaukseni on lukutoukkaa pöyristyttävästä kohdasta. Max nimittäin kirjautuu julkkisten vieroitusklinikalle selvittäessään murhaa ja sielläpä ei sallitakaan kirjoja!
It's a sad world when a person going through the pain of learning to live without his or her addiction is also forcibly kept from reading Mary Higgins Clark. "Where is the harm?" I asked politely, still trying to be the perfect prisoner.
"Lifestyles." Jonnie sighed. "We don't want to glamorize certain lifestyles, not while we're working so hard. And books can offer an escape from our troubles."

Pocket Books, 2009
Sivuja: 311
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias kun kirja julkaistiin

Gourmet / Tuomas Vimma

Pongasin vuodenvaihteen kirja-aleista Tuomas Vimman Gourmetin ja ostin kirjan talteen omaan hyllyyn - Vimmoja on kuitenkin aina silloin tällöin kiva lueskella uudelleen. Sopiva hetki tuli kun kaikki lukukasassa tuntui tylsältä, vaikealta tai muuten vain tökkivältä - silloin tarvitaan huonon fiiliksen nollauskirjaksi sellainen jonka tunnelmista voi takuuvarmasti nauttia. Eli vaikkapa Gourmet.

Gourmetin päähenkilö on nimettömäksi jäävä ranskalaisen kulinaristisuvun musta lammas. Taitoja ja tietoja herralla piisaa, mutta asenne onkin sitten sen mukainen. Lopulta isä, joka työkseen myöntää Michelin-tähtiä, antaa kukonpojalleen ultimatumin - hänellä on vuosi aikaa ryhdistäytyä tai muuten perintö menee sivu suun.

Yksi syistä, joiden takia pidän Tuomas Vimman kirjoista on se, että ne ampuvat iloisen reippaasti yli. Se on ihan mahtavaa. Kirjailija kertoo usein henkilöistä, jotka ottavat oman erikoisalueensa todella vakavasti, tavalla joka antaa lukijalle luvan nauraa moiselle hifistelylle. Oma lukunsa on myös kirjan kieli joka on todella värikästä, mukana on monta ihan uutta (ainakin minulle) termiä jotka kyllä ovat ihan kuvaavia ja nokkelia. Vai mitä sanotte menkkailusta tai vinsenttimäisestä ruhosta?

Gourmet ei taatusti miellytä kaikkia lukijoitaan,  kirja sisältää mm. reilusti roisia seksiä jota luonnollisesti kuvataan ihan yhtä värikkäästi kuin ruokaakin ja tämä ei ehkä herkimpiä miellytä. Ei myöskään kannata arkailla, tätä kirjaa varten ei tarvitse tuntea ranskalaisen keittiön fiineimpiä saloja tai omata Master of Wine -tutkintoa - riittää kun omaa avoimen ja uteliaan mielen ja nauttii siitä, kirjailija pitää hauskaa kielen kanssa.

"Larousse Gastronomiquen sivuja lehteillessäni alkoi arsitologinen mielikuvitukseni laukata kuin Kari-Pekka Kyrön tuunaamat Diomedeen tammat. Hien valuessa noroina ohimoiltani juoksutin toquepäiden Tooran sivuja poimien toinen toistaan houkuttelevampia vaihtoehtoja illan hypergeusisten hippojen päätähdiksi."

Gummerus, 2008
Sivuja:287