Climbing the stairs / Margaret Powell

Tutustuin Margaret Powellin keittiöpiian muistelmiin googlaillessani Downton Abbeyn jälkihöyryissä itselleni saman tyyppistä luettavaa, Powellin kirjoja kun on ilmeisesti käytetty kyseisen sarjan innoittajana. Vaikka Powellin muistelot keskittyvät vain palvelusväen elämään, on aikamatka ollut silti melkoinen ja voin vain kiittää onneani siitä, että olen syntynyt aikana jolloin työolot ovat huomattavasti paremmat.

Powellin ensimmäinen kirja, Below stairs, keskittyi kuvailemaan palvelijan työolosuhteita mutta jatko-osassa Margaret valoittaa työväenluokan elämää yleensäkin. Suuren osan kirjasta saavat seurustelu, naimisiinmeno ja perhe-elämä. Vaikka toki tiesinkin aikaisemmin lukemani perusteella naimisiinmenon olevan tärkeää naisille noihin aikoihin, silti yllätyin siitä, kuinka suuri paine naisilla tuntui olevan puolison "nappaamisessa", Powellin työtoveri muunmuassa joutuu mielisairaalaan kun hänen vaivalla pyydystetty kihlattunsa pidätetäänkin siveettömyydestä ja vaivalla ommellut kapiot jäävätkin käyttämättä.

Climbing the stairs oli jollakin tapaa hämmentävä lukukokemus. Powellin kirjoitustyyli on hyvinkin keskusteleva (kuten esimerkiksi tekstinäytteestä huomaa) ja lukiessani tunsin melkein kuuntelevani jonkun vanhemman sukulaisnaisen muisteluja. Tekstissä vilahtelevat niin reipas maalaisjärki kuin vanhanaikainen viattomuuskin. Maailma Margaretin ympärillä on muuttunut hurjasti siitä kun kirja ensimmäistä kertaa julkaistiin vuonna 1969. Tätä taustaa vasten esimerkiksi Margaretin ja hänen puolisonsa ensimmäinen, huono-onninen ulkomaanmatka vaikuttaakin liikuttavalta - kokemattomia matkailijoita huijattiin jatkuvasti.

Lukukokemuksena Climbing the stairs oli vaihteleva. Parhaina hetkinään Margaretin tarinat viihdyttivät ja vähän naurattivatkin, mutta hetkittäin kirja tuntui toistavan itseään ja kyllästyin. Margaretin käyttämä kieli lähentelee puhekieltä ja osa käytetystä sanastosta oli minulle vierasta joten lukeminen oli hetkittäin melko työlään tuntuista.

"I don't like all those static things - the trees and fields and I don't really like animals. I wouldn't walk through a field if there was even one cow in it, never mind a herd. Have you ever noticed the way cows look at you - as if they can see right through and they don't like what they see. Scornful-like. And then they start ambling towards you. They might be going to be friendly but it's a bit too late if they get right up and you find they're not, isn't it?"

Pan McMillan, 2011
Sivuja: 199

Below stairs / Margaret Powell

Margaret Powell lopetti koulunkäyntinsä 12-vuotiaana. Melko varattomasta perheestä kotoisin oleva tyttö haaveili opettajan koulutuksesta mutta vanhemmilla ei ollut tähän varaa, joten Margaret joutui astumaan palvelukseen. Koska tyttö ei pitänyt ompelemisesta, päätyi hän keittiöön aputytöksi. Työpäivät saattoivat kestää aamuviidestä kahdeksaan illalla ja työnantajissakin oli monenlaisia tyyppejä - ei vain Downton Abbeystä tuttuja inhimillisiä esimiehiä.

Ajoittain Powellin kirjassa häiritsee eräänlainen keskustelevuus ja puhekielen omaisuus mutta toisaalta tämä myös jollain lailla tuo oikean Margaretin lukijaa lähemmäksi. Kun muistaa kirjoittajan taustan ja sen että hän on lopettanut koulunkäyntinsä 12-vuotiaana, turhan siloiteltu ja hienostunut teksti tuntuisi väärältä. Nyt lukiessani tuntuu siltä kuin kuulisin sen oikean Margaretin, sen sitkeän tytön joka on nuoresta saakka tehnyt pitkiä työpäiviä. Keskusteleva tyyli tuo mieleen vanhemman sukulaisen, joka muistelee sitä kuinka silloin ennen ruoassa oli makua, mutta välillä Margaretin tokaisut saavat myös hymyilemään.

Margaret ei juurikaan analysoi tai pohdiskele kirjassaan eikä sellainen tähän kirjaan kuuluisikaan. Hän keskittyy kuvaamaan omaa, varsin työntäyteistä arkeaan sen kummemmin asioita kauhistelematta ja onkin hyvä muistaa että se, mikä nyt tuntuu raskaalta tai jopa vääryydeltä, on tuolloin ollut tavallista arkea. Mutta en voi olla tuntematta sääliä sitä pikkupiikasta kohtaan, joka yritti saada keskenmenon siirtelemällä kaikkein raskaimpia huonekaluja jottei menettäisi työpaikkaansa...

Margaretin tarinan ensimmäinen osa koostuu pitkälti hänen kokemuksistaan eri työnantajien palveluksessa. Vaikka hän onkin tuolloin vasta nuori tyttö, elämä kovettaa ja ehkä katkeroittaakin. Ainakin niin minä luin kohdan jossa Margaret vertailee elämäänsä silloisen palveluspaikkansa omistajan tyttärentyttären, Miss Susanin kanssa. Tytöt olivat lähes saman ikäisiä, mutta vauraan ja koulutetun Susanin elämä oli jo muodostumassa aivan erilaiseksi kuin Margaretin.

Kirja piirtää mielenkiintoisen ja romantisoimattoman kuvan palvelijan työstä noina aikoina ja onkin siksi mielenkiintoista luettavaa, joskin tunnen itseni hiukan hemmotelluksi uupuessani vaivaisen kahdeksan tunnin työpäivästä... Kirja kattaa useita vuosikymmeniä Margaretin elämästä ja siksi maailmakin hänen ympärillään ehtii muuttua. Toinen maailmansota mullistaa niin yläluokan kuin työläistenkin elämän...

Margaretin kirja julkaistiin vuonna 1968 ja se oli tuolloin melkoinen myyntimenestys. Se kuvaa varsin koruttomasti palveluskunnan arkea ja tehtäviä ja sen kerrotaan olleen innottajana mm. Kahden kerroksen väelle ja Downton Abbeylle. Powell kirjoitti teokseensa myös jatko-osan, Climbing the stairs, joka odottelee lukupinossani...

"In my first months there I made one mistake after another. I particulary remember one day when I was doing the front door - I was a bit late this particular morning - the newsboy came with the papers. As I went to put them on the hand table, Mrs Clydesdale came down the stairs. I went to hand her the papers. She looked at me as if I were something subhuman. She didn't speak a word, she just stood there looking at me as though she could hardly believe that someone like me could be walking and breathing. I thought, what's the matter? I've got my cap on, I've got my apron on, I've got my black stockings and shoes; I couldn't think what was wrong. Then at last she spoke. She said, 'Langley, never, neverr on any occasion ever hand anything to me in your bare hands, always use a silver salver. Surely you know better than that."

Pan Books, 1968
Sivuja: 210
Kirjasta lisää: The Guardian, Blogging for a good book, Bookslut

Julie and Julia: my year of cooking dangerously / Julie Powell

Julie Powellin kirja tuli minulle tutuksi ensin samannimisenä elokuvana, jota päädyimme katsomaan koska saamamme elokuvaliput olivat menossa vanhaksi. Jälkeenpäin olimme toki tyytyväisiä valinnastamme, erityisesti Meryl Streep loisti Julia Childin roolissaan. Bloggaajien viikon kirjalistaa miettiessäni elokuva pulpahti mieleeni - olisi mukavaa selvittää millainen olisi Hollywood-leffan takana oleva kirja - ja blogi.

"Today, when we blog about our weight-loss problems and our knitting and our opinion of the president's IQ level, we do it on the blithe assumption that someone gives a shit - even though there's a guy stuck in Baghdad who blogs, and a Washington DC staff assistant who gets paid by Republican appointees for sex who blogs, and our own jottings must all be dreadfully dull by comparison. Nowadays anyone with a crap laptop and Internet access can sound their barbaric yawp, whatever it may be. But the suprise is that for every person who's got something to say, it seems there are at least a few people who are interested. Some of them aren't even related."

Julie Powell on nainen, joka alkoi bloggaamaan, koska hänellä ei mennyt hyvin. Avioliitto ei ollut ongelmaton, pätkätyöt masensivat, lääkärit kasasivat äitiyspaineita Powellin niskaan ja asuntokin oli kurja. Julie tarvitsi projektin. Sattuman oikusta hän päätti opetella laittamaan ruokaa kokkaamalla Julia Childin legendaarisen keittokirjan läpi vuodessa ja blogata siitä.

Vaikka ruoka onkin kirjassa etualalla, se ei kuitenkaan Julien tarinassa ole se tärkein asia. Loppujen lopuksi kyse on jälleen kerran ilon löytämisestä elämään ja saavuttamisen tunteesta projektin (blogin) pienten tai suurten voittojen kautta. Blogia pitävistä lukijoistani varmaan jokainen muistaa vaikkapa ensimmäisen lukijan kommentin aiheuttaman ilon ja hämmennyksen tai ylpeyden lukijamäärien kasvaessa. Projekti näyttää auttaneen Powellia myös löytämään itsensä, mutta kenties ei sittenkään kokkina vaan ennemminkin kirjoittajana?

Powellin kirjoitustyyli oli melko lörpöttelevää ja kirjan edetessä aloin jo hiukan turhautua siihen, että Julien sukellettua keittiöönsä luomaan ranskalaista herkkua x, saattaa teksti jatkaakin vaikkapa Julien työkaverin rakkauselämään ja tämä häiritsi ainakin minua. Olin etukäteen ajatellut juuri tämän kirjan olevan blogi-kirjojen joukosta se minun tyyppiseni, olinhan nauttinut elokuvasta ja kirjahan on aina parempi kuin elokuva, eikös? Elokuvassa olin kuitenkin pitänyt ennen kaikkea juuri Meryl Streepin hienosti tulkitsemasta Julia Childista, joka kirjassa jäikin vain muutamien sivujen pituiseksi tuttavuudeksi pääpainon ollessa luonnollisesti Juliessa.

Koska haluan teemaviikoillani pohtia asioita myös blogien kannalta, halusin myös selvittää sitä mitä tapahtui kirjan jälkeen. Googlettelu paljasti Powellin saaneen haasteensa aikana suurta kannatusta mutta kirjan kustannussopimuksen jälkeen ääni kellossa muuttui. Julie/Julia-projektin aikana kokkaamaan opetelleesta Powellista tuli yht'äkkiä ruokapersoona ja kritisointi alkoi. Sittemmin Julie julkaisi myös toisen omaelämäkerrallisen kirjan, joka kuitenkin teilattiin mediassa. Blogin kirjoittaminenkin näyttää loppuneen vuonna 2010.

PS. TV-vinkki, Julie & Julia saa Suomen Tv-ensi-iltansa 28.5 klo 21:00 TV5:llä. Suosittelen!

"One interesting thing to meditate on while you're making this soup is potatoes. There's something about peeling a potato. Not to say that it's fun, exactly. But there's something about scraping off the skin, and rinsing off the dirt, and chopping it into cubes before immersing the cubes in cold water because they'll turn pink if you let them sit out in the air. Something about knowing exactly what you're doing and why. "

Penguin Books, 2009
Sivuja: 307
Kirjasta lisää: The Julie/Julia -project