Miehittäjän morsiamet: rakkautta ja petoksia jatkosodan Itä-Karjalassa / Pauliina Salminen

Rakkaus ja sota, siinäpä sitä kirjailijoille antoisaa aihetta. Joskus lempi leiskuu rintamallakin, joskus kyse on vain todellisuuden pelosta tai selviytymisestä ja tähän aihepiiriin porautuu Pauliina Salmisen tietokirja jatkosodan Karjalasta.

Vuonna 1941 Suomi miehitti Itä-Karjalan ja aloitti valmistelut alueiden yhteenliittämiseksi. Miehittävät sotilaat tutustuivat alueen naisiiin, riiasivat ja rakastuivat, särkivät sydämiä ja laittoivat yli 400 lasta alulle. Salminen kuvaa näitä kohtaloita vuoroin faktojen ja arkistojen tietojen avulla, vuoroin käyttäen mm. parien kirjeenvaihtoa. Ratkaisu on toimiva, kirjeet herättävät historian eloon tehokkaasti. Henkilöt alkavat kiinnostaa ja heidän kohtalonsa suututtavat ja surettavat, onneksi mukaan mahtuu kuitenkin onnellisiakin loppuja.

Rakkaus on jäljellä, mutta mihin se velvoittaa, siitä olen estetty. Niin suuresti kuin lastani rakastan, ettei kieleni kykene tunnettani sanoiksi tuomaan, on se kaikki arvotonta eikä auta vähääkään rakkaitani, menisin vaikka kuolemaan edestänne, jos niin tarvittaisiin.

Miehittäjän morsiamet tarjoaa vielä yhden, ehkä hiukan uudenlaisen näkökulman sotavuosiin. Aihe on edelleen arka mutta on hyvä että Salminen tekee oikeutta Itä-Karjalan naisille ja niille lapsille jotka jäivät äiteineen rajan taakse kun Suomen joukot joutuivat perääntymään vuonna 1944. Muutamaan vuoteen mahtuu melkoinen tapahtumien kirjo, eivätkä kaikki sotilaistakaan selviä asiasta aivan puhtaina pulmusina. Raiskausten lisäksi myös moni perheenisä tarjosi Itä-karjalalaisille turhia lupauksia avioliitosta ja yhteisestä elämästä.

Lopuksi haluan vielä esittää sen, ettei käsitykseni mukaan ole oikein, että minut velvoitettaisiin maksamaan elatusapua lapselle, josta äitinsä hoidossa ja kasvatettavana kehittyy ryssä. Vaan jos niin käy, että joutuisin elatusvelvolliseksi, tulen ehdottomasti vaatimaan että lapsi erotetaan äitinsä hoidosta kasvatettavaksi suomalaisessa lastenhoitolaitoksessa.

Tarinan kannattelevana voimana ovat suomalainen Väinö ja aunuslainen Anna ja heidän tarinansa, jonka pariin Salminen säännöllisesti palaa. Ja kirjailijan tavoin minäkin kiinnyin eniten näihin kahteen ja toivoin heille onnea. Tietokirjaksi Miehittäjän morsiamet oli kepeähkö ja sydämellä luettava mutta ehdottomasti tärkeä kirja.

Atena, 2013
Sivuja: 300
Väinö jA aNNA

Syksy on ihmisen parasta aikaa

Syyskuu on lempikuukauteni, nautin sen raikkaudesta, ruskan väriloistosta ja auringonnousuista jotka on päivä päivältä helpompaa pongata. Syksy on kesän ihanan joutilaisuuden jälkeistä aktivoitumista ja uusia juttuja ja suunnitelmia, uudenlaista energiaa. Kaikenlaisia ideoita onkin putkahdellut päähän ja joitain ajatuksia ehdin jo kokeillakin, blogissa vilahtivat mm. kaksi videobloggausyritelmääni. Kolmannenkin klipin tein, keksin nimittäin kesken kävelylenkkini yrittää kertoa lukijoille Andy Weirin The Martian-kirjasta. Luomus jäi kuitenkin "leikkaamon lattialle", sillä kukaan tuskin haluaa katsella pomppivaa lenkkipolkua ja kuunnella huohotustani. Jatkan siis ideointia ja harjoittelua, katsotaan saanko aikaiseksi muuta kuin nolotusta...

• Videoviikonloppu: kurkistus Maltan kansalliskirjastoon
• Videoviikonloppu: Helsinki-Vantaan lentokentän uudessa kirjanvaihtopistessä

Syyskuun luetut

Syyskuun luettujen lista on hämäävän lyhyt, paljon jäi bloggaamatta - yritän parantaa tapani lokakuussa. Itselleni epätyypillisesti luin yllättävän paljon it-maailmaan sijoittuvaa tietokirjaillisuutta ja tasapainoksi sitten ahmittiin hattarankevyttä hömppää (The Selection-trilogia). Kuukauden kivoimpiin lukukokemuksiin kuuluivat uuden Denise Rudbergin dekkarituttavuuteni Yksi tappava syrjähyppy, Andy Weirin mainio The Martian ja vuosien odotuksen jälkeen ilmestynyt jatko-osa Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjaan, The Kizuna Coast. Tsekkaa itse jollet usko!

• Kyberturvallisuus / Jarno Limnéll, Klaus Majewski, Mirva Salminen
• Mischief / Fay Weldon
• Hello Ruby / Linda Liukas
• The Martian / Andy Weir
• The opposite of loneliness: essays and stories / Marina Keegan
• Tuomitut (Arianna de Bellis #4) / Vera Vala
• The Innovators: How a Group of Hackers, Geniuses and Geeks created the digital revolution / Walter Isaacson
• The Kizuna Coast (Rei Shimura #11) / Sujata Massey
• Yksi tappava syrjähyppy (Marianne Jidhoff #1) / Denise Rudberg
• Varo minua (Studio #3) / Pekka Hiltunen
• The Selection-trilogia / Kiera Cass

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteessa on alkamassa selvästi loppukiri, kolme lukupistettä pompsahti plakkariini. Jei!

Entäs ensi kuussa?

Lokakuussa on tämän kirjabloggaajan joulu eli Helsingin kirjamessut. Pian alan selailemaan katalogia ja tekemään tarkkaakin tarkempia luentosuunnitelmia vaikka lopulta luultavasti tulen kuluttamaan aikaa haahuillen ja kirjapöhinästä nauttien. Tekisi mieli kokeilla myös messuvbloggausta - kiinnostaisiko moinen ja millaisia videoita haluaisitte nähdä?

Olen lokakuussa myös mukana Naisten pankin kampanjassa tukemassa kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja hyvinvointia.

Luetut, ei-blogatut

Kerry Fisher: Island Escape (Avon, 2015), 400s.

Kerry Fisherin Island Escape pomppasi puhelimeeni koska tunsin tarvitsevani annoksen chick-litiä. Kirja osoittautui melko mukavaksi luettavaksi, peukutan myös sitä että tämän chikkerin pääosissa ovat päälle nelikymppiset naiset, ihan mukavaa vaihtelua. Island Escapen pääosissa ovat ystävykset Octavia ja Roberta, jotka kitkuttelevat eteenpäin enemmän tai vähemmän epätyydyttävissä avioliitoissaan kunnes tietysti alkaa tapahtua. Tarina mukailee melko ennalta-arvattavasti peruschick-litin kaavaa mutta viihdytti.

Roope Lipasti: Linnan juhlat (Atena, 2015), 283s.

Olen yrittänyt kiltisti kirjoittaa aina jotain kotimaisista romaaneista, etenkin silloin kun olen niistä pitänyt mutta Linnan juhlien kohdalla kävi huono tuuri. Sain ison nipun varauksia kirjastosta samaan aikaan ja homma meni suorittamiseksi. Lukea ehdin, mutta blogata en. Päällimmäiseksi ajatukseksi kirjasta jäi se, että kuten aiemminkin pidän kovin Roope Lipastin lämpimästä huumorista ja pieni hupsuttelu tekee tänä synkkänä aikana vain hyvää.

Tess Gerritsen: Salametsästäjä (Otava, 2015), suomentanut Ilkka Rekiaro, 330s.

Salametsästäjä on Rizzoli & Isles -sarjan 11. kirja, mikä ei kylläkään tunnu hidastavan tämän kuolemansyyntutkijan ja rikosetsivän muodostaman parivaljakon vauhtia. Kirja oli tuttuun tapaan sujuvaa ja sanailu nokkelaa eivätkä Afrikkaan osin sijoittuvan tapauksen juonenkäänteetkään olleet kuluneimmasta päästä - viihdyin vallan mainiosti.

Kerry Greenwood: Murder in Montparnasse (Allen & Unwin, 2002), 300s.

Ensikosketukseni Greenwoodin Phryne Fisher -kirjoista kärsi jokseenkin samasta syystä kuin Linnan juhlatkin. Ensin ei mukamas ollut lukemista, sitten sitä oli yht'äkkiä liikaakin. Kiva kirja, kiinnostavat henkilöt ja toimiva rikosjuoni - tykkäsin ja haluan palata sarjan pariin myöhemmin ja paremmalla ajalla. Ja mielellään sarjan ensimmäisestä osasta alkaen, lainasin nimittäin epähuomiossa 12. kirjan mainion neiti Fisherin seikkailuista ja olin jokseenkin pihalla joistakin neidin yksityiselämään liittyvistä juonikuvioista. Milloinkohan opin lukemaan sarjat oikeassa järjestyksessä??!

Dustin Harbin: Diary Comics (Koyama Press, 2015), 236 s.

Dustin Harbinin Diary Comics -kirja sai alkunsa harjoituksesta jossa kirjailija päätti piirtää jokaisena vuoden päivänä sarjakuvaruudun ko. päivän tapahtumista. Kiinnostuin, koska olen toteuttanut samaisen harjoituksen valokuvien kautta. Lukiessani kävi ilmi etten ollutkaan yksin mietteideni kanssa, myös Dustin Harbin painiskeli samojen ongelmien kanssa - ihan tavallinen arki nimittäin ei ole erikoisen kiinnostavaa ja arjen tarkistelu - tapahtuipa se sarjakuvan tai kameran kautta - muuttaa arkea hiukan erilaiseksi. Vaikka Harbinin arki onkin värikkäämpää kuin omani, ei kirja tarjoa silti suuria kokemuksia vaan ennemminkin pieniä, tavallisia ja ehkä tärkeitäkin hetkiä yhden ihmisen elämästä. Mukava lukukokemus.

Harjukaupungin salakäytävät / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjoja on hehkutettu kirjablogeissa kovasti ja koska Lumikko ja yhdeksän muuta oli kerta kaikkisen oivallista luettavaa, päädyin ostamaan Harjukaupungin salakäytävät omaan hyllyyni sopivaa lukuhetkeä odottamaan. Sopiva hetki tuli flunssasta toipuessani kun kirjastokasa oli kerrankin loppuun saakka koluttu ja mieleni teki lukea jotain nokkelaa ja taianomaista.

Kustantaja Olli Suominen on ihan tavallinen, hiukan kaavoihinsa kangistunut mies, puoliso ja isä, jonka elämän tasainen kulku kuitenkin muuttuu Facebookin ja siellä toimivan elokuvakerhon myötä. Ollin elämään ilmestyy päärynämekkoinen tyttö ja muutama ikävämpikin muisto menneisyydestä jolloin Toukolan viisikko seikkaili Harjukaupungin salakäytävissä.

Pidän kovasti Jääskeläisen tyylistä kirjoittaa maagista realismia, hänen kirjansa tuntuvat aina olevan niin täynnä erilaisia vihjeita tulevasta että pelkään osan jäävän minulta huomiotta. Esimerkiksi Harjukaupungin salakäytävissä on monia viitteitä elokuviin joista monet ovat minulle tuntemattomia ja siksi nyanssit jäivät ymmärtämättä. En myöskään tunne lainkaan Jyväskylää joten monet kirjassa kiehtovasti esitellyistä paikoista jäivät vain mielikuvitukseni varaan. Ehdottomasti parasta kirjassa on kuitenkin sen sisällä piileskelevä kirja, nimittäin Kerttu Karan kirjoittama Elokuvallinen elämänopas vaikuttaa todella kiinnostavalta!

Kirja alkoi oivallisesti, kiinnostuin Ollin keski-iän kriiseilystä ja maagisesta kirjailijatuttavuudesta. En kuitenkaan koskaan ole pitänyt Blytonin Viisikko-sarjasta ja Ollin nuoruusvuosien seikkailut valitettavasti toivat mieleeni turhankin elävästi nuo kirjat ja lupaava lukuflow tyssäsikin tähän. Onneksi loppua kohden Jääskeläinen laittaa taas isomman vaihteen silmään ja kirjan loppu olikin oivallinen. Harjukaupungin salakäytäviin on itseasiassa kirjoitettu kaksi vaihtoehtoista loppua ja minun kirjastani löytyi ns. blanc-loppu, joka olikin tunnelmaltaan miellyttikin enemmän kuin kustantamon sivulta lukemani rouge.

"Elämä on päärynä, joka yleensä unohdetaan lasikulhoon nahistumaan samalla kun syödään päivästä toiseen perunoita.Kerttu Kara: Elokuvallinen elämänopas"

Atena, 2010
Sivuja: 372

Maaliskuun marinat

Maaliskuu hurahtikin vähän erilaisissa merkeissä kuin etukäteen kuvittelin - nimittäin sairastaessa. Pirullisen tautikierteen aikana lukeminen ja bloggailu jäi toissijaiseksi, enemmän on tullut nukuttua ja juotua kuumaa. Olen kyllä pistänyt merkille että jonkinlaista kevättä olisi ilmassa ja sehän tuntuu mukavalta! Pihalla alkaa näkyä jo pieniä alkuja ja tuskin maltan odottaa että kevätaurinko tekee tehtävänsä. (Oletan että kevät lopulta tulee, ulkona olevasta loskakelistä huolimatta...)

Maaliskuun luetut

Maaliskuussa tuli luettua vähän mitä sattuu, kokonaisuudessaan 18 kirjaa, joista peräti kolme oli äänikirjoja. Kuukauden huippuhetkiin kuuluivat Liane Moriartyn riemastuttava Little Lies (suomennoskin on tulossa!), jännittävä C.J. Sansomin Revelation ja Alan Cummingin yllättävä ja hieno Not My Father's Son. Kuukauden parhaimpiin lukukokemuksiini on harvoin yltänyt elämäkerta ja kaiken kukkuraksi Cumming on minulle melko tuntematon näyttelijä joten olin aika hämmästynyt tajutessani koukuttuvani tähän kirjaan!

• Viimeinen näytös / Mari Jungstedt
• Murder at the Academy Awards / Joan Rivers, Jerrilyn Farmer
• Little Lies / Liane Moriarty
• 2 x Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär ja Auroran muotokuva
• Gourmet / Tuomas Vimma
• Rakkautta Pohjanlahden molemmin puolen: Amorin kiekurat ja Mutta minä rakastan sinua
• Revelation (Shardlake #4) / C.J. Sansom
• Not My Father's Son: A Family Memoir / Alan Cumming
• Luova järkevyys: arkisen luovuuden ylistys / Saku Tuominen
• Sisäpiirissä (Sandhamn #2)/ Viveca Sten
• Six Degrees of Assassination / M.J. Arlidge
• Herran tarhurit (MaddAddam #2) / Margaret Atwood
• 2 x Milla Ollikainen: Veripailakat ja Vesiraukka

Luettu vaan ei blogattu

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! (Otava, 2015), 203 sivua

Flunssaillessani tulin lukeneeksi Anna-Leena Härkösen tuoreimman kirjan Ihana nähä! Eipä ollut yllätyksiä sillä saralla - teksti on taattua Härköstä. Nokkellaa ja terävää, ihan hauskaakin ja arkisesta elämästä ammennettua. Kirjoitukset ovat alunperin ilmestyneet Anna-lehdessä vuosina 2003-2011 ja ovat sattuneesta syystä minun makuuni hitusen liian lyhyitä vaikka niitä olikin ihan hauska lukea, tämän tyyppinen kirja ei vain ole minun juttuni.

David Gillespie ja Mark Warren: Kiinnostavan ihmisen käsikirja (Atena, 2015), 191 sivua

En taida olla kauhean kiinnostava ihminen, koska herrojen Gillespie ja Warren kirjoittama Kiinnostavan ihmisen käsikirja tuntui minusta vähän tylsältä enkä siksi jaksanut siitä blogata. Kirja tutkii kiinnostavuuden käsitettä useammastakin eri näkökulmasta ja pyrkii kertomaan hauskasti kuinka ollaan kiinnostavia. Huumori ei kuitenkaan oikein purrut minuun ja monet kirjassa esitellyt teematkin olivat jo tuttuja juttuja. Peukku kuitenkin hyvälle yritykselle ja kivalle ulkoasulle.

Lukuhaasteen tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste etenee mukavasti - jos oikein ynnäilin keräsin maaliskuussa kahdeksan pistettä lisää. Jei!

Entäs ensi kuussa?

Sattuneesta syystä ensi kuussa puretaan ainakin flunssakierteen lukemistoa joka on melko e-kirjapainotteista. Luvassa on siis ehkä tavallista enemmän englanninkielistä ja kevyttä kirjallisuutta ja ne kirjamietteet - ne vasta heppoisia ovatkin!

Mafian naiset / Lirio Abbate

Mafian naiset tuli napatuksi kirjastosta hetken mielijohteesta. Aihe kiinnosti, oma tietämykseni mafiasta rajoittunee lähinnä Mario Puzon Kummisetään mutta ymmärtääkseni Italiassa todellinen tilanne on vähemmän romanttinen ja oikeastikin vakava.

Kirja alkaa rankasti kun kirjailija saa puhelun jossa kerrotaan mafian surmanneen hänen serkkunsa. Faktat vyöryvät vasten lukijaa, mafiasta kirjoittavat journalistit, kuten Abbadio, pelkäävät oikeutetusti henkiensä puolesta ja järjestäytynyt rikollisuus pitää otteessaan kokonaisia kyliä. Lirio Abbate tuntee aiheensa, hän on vuosien ajan kirjoittanut Italian lahjus- ja mafiaskandaaleista ja maksanut siitä kalliin hinnan, Abbaten perhe on elänyt vuodesta 2007 saakka viranomaisten suojeluksessa.

"Taivuttelukeinona mies oli vakuuttanut hänelle rakastavansa häntä hakaten samalla hänen päätään kylpyhuoneen seinään."

Mafian naisiin Abbate on koonnut tositarinoita Calabrian seudulta näyttäen palasen hieman toisenlaista, rumaa ja rujoa Italiaa, jossa vielä tänäkin päivänä naisen oikeudet ovat lähes samanlaiset kuin keskiajalla. On neidonryöstöjä, avioliittoja jotka todella kestävät kuolemaan saakka ja kunniamurhia. Teksti on yksinkertaista ja voimakasta, naisten kohtalot puhuvat puolestaan. Kirja on lyhyehkö mutta ehkä se on vain hyvä, sillä kiinnostavasta aiheestaan huolimatta se on myös raskasta luettavaa. Tämän kirjan kohdalla olisin toivonut lukevani fiktiota, mutta valitettavasti kaikki tämä on totta.

"'Ndrangheta ei anna armoa niille, jotka ovat syyllistyneet kunnianloukkauksiin. Uskotonta naista rangaistaan. Aina. Velvollisuus olla uskollinen säilyy elämän loppuun asti. Vihkikaavan lause 'kunnes kuolema meidät erottaa' on 'Ndraghetan ehdoton sääntö."

Atena, 2014
Sivuja: 216
Alkuteos: Fimmine ribelli. Come le donne salveranno il paese dalla 'ndrangheta
Suomentanut Taru Nyström

Valtapeli: Vaikuttamisen jalo taito / Henrik Fexeus

Yksi minun ja mieheni suosikkisarjoista on Paljastavat valheet jossa Tim Rothin esittämä mentalisti Cal Lightman selvitti tapauksen jos toisenkin tarkkailemalla kehon kieltä ja ihmisten käytöstä. Moinen on mielestäni hurjan mielenkiintoista joten kuullessani Henrik Fexeuksen kirjasta Valtapeli: vaikuttamisen jalo taito, päätin yrittää oppia pari kikkaa mentalistilta.

Valtapeli on mukavan kansantajuinen ja hauska opas kanssaihmisten manipul.. ei kun siis ymmärtämiseen. Kirjan ajatukset tuntuvat uskottavilta ja järkeviltä, pohjimmiltaan punaisena lankana tuntuu monesti olevan se, että ihmiset mielummin auttavat mukavaa tyyppiä kuin ikävää komentelijaa eikä sopiva annos itsevarmuuttakaan pahaa tee. Edistyneemmille wannabe-mentalisteille kirja tarjoilee mm. tavan tunnistaa sanaton ei ja muistuttaa blokkaajien varomisesta.

Valtapelin esimerkit sijoittuvat pääosin työelämään, joskin uskoisin niitä voivan soveltaa melkeinpä mihin vain jossa vastapelurina on toinen ihminen. Kirjan niksit ovat hämäävän yksinkertaisia, esimerkiksi pieni henkilökohtainen viesti tai lappunen saattaa edistää asiaasi yhtä paljon kuin raivokkaat sähköpostiviestitkin - järkeenkäypää tavallaan. Näitä vinkkejä täytyy kyllä testata omalla työpaikalla!

Kiinnostavan sisällön ohella, peukutan myös kirjan tyylikästä kantta, Jussi Karjalaisen design on tyylikkään vähäeleinen ja tukee kirjan henkeä oivallisesti. Henrik Fexeus vierailee Helsingin kirjamessuilla lokakuussa ja veikkaanpa että hänen esityksensä tulee olemaan erittäin viihdyttävä. Julkaisen messutärppini lähempänä ajankohtaa mutta Fexeuksen nimi kannattanee jo laittaa muistiin!

Jos haluat että pomosi asettaa juuri sinun muistiosi kaikkien muiden edelle, laita se hänen työpöydälleen ja liimaa päälle neonpunainen lappu, jossa lukee: "Tässä se jota pyysit! Kiitos kun perehdyt tähän./Säde"
Tällaiset temput ovat yksinkertaisia, melkein liian yksinkertaisia, mutta ne kaksinkertaistavat todennäköisyyden, että kaikki menee niin kuin haluat.
Pikkujuttuja, niin kuin sanotaan.

Atena, 2014
Sivuja: 295
Alkuteos: Maktspelet
Suomentanut Riie Heikkilä
Saatu arvostelukappaleena

Hyvän mielen vaatekaappi / Rinna Saramäki

Taisin pongata Hyvän mielen vaatekaapin ensimmäiseksi Lumiomenan blogista ja kirja jäi mieleen sellaisena joka olisi ihan pakko lukea. Monen muun tapaan minäkin pidän kauniista vaatteista ja huomaan siirtyneeni huomaamattani vaiheeseen jossa kaipaan enemmänkin laatua ja mukavuutta kuin niitä viimeisimpiä trendejä. Tunnustan sortuneeni (useampaankin kertaan) mm. makeisiin kenkiin joilla ei pysty kunnolla kävelemään. Olen myös fiilis-ostaja jolla on ollut mm. ihania mekkoja kaappi pullollaan vaikkei oikean tyyppisiä juhlatilaisuuksia usein kohdalleni osukaan. Mutta teoriassa voisin olla lumoava olento joka on pukeutunut ihanaan mekkoon. Tai huikean korkeisiin punaisiin mokkasaappaisiin. Siis teoriassa.

Rinna Saramäen kirja on suorastaan yllättävänkin monipuolinen ja selkeä kurkistus vaateteollisuuden kiemuroihin kuluttajan näkökulmasta. Saramäki kuvaa mainiosti niin suuria asioita kuten vaateteollisuuteen liittyviä eettisiä ongelmia, kuten halpatuotantomaiden työskentelyolot ja pieniä asioita, kuten vaatekaappi joka on pullollaan vääränlaisia vaatteita. Paketti on rakennettu taitavasti: se jakaa tietoa vakavistakin aiheista onnistuen silti olemaan kepeä ja viihdyttävä. Saramäki ei syyllistä lukijaa vaan antaa käytännön vinkkejä joilla lukija voi pienin askelin kulkea kohti toimivampaa vaatekaappia JA tehdä eettisempiä ostopäätöksiä. Tykkään!

Hyvän mielen vaatekaappi on inspiroiva. Huomasin peilaavani itseäni ja omaa vaatekaappiani Saramäen tekstiin ja myös into vaatekaapin uudistamiseen heräsi. Aiemmin tehtävä tuntui massiiviselta mutta koska kirjan ohjeet ovat selkeät, luulen että pystyn tehtävään. Esimerkiksi nyt etsin itselleni kesätakkia mutta tällä kertaa aion löytää sen täydellisen takin joka kestää matkassani vuosia.

Luettuani Hyvän mielen vaatekaapin jäin mietiskelemään myös vaateteollisuuden realiteetteja ja päädyin kyselemään asioista tutulta ostajalta, joka ystävällisesti selitti minulle kuinka tiukkoja neuvottelut ketjujen ja vaatteita valmistavien tehtaiden välillä todella ovat. Todellisuus on jokseenkin masentava - vaikka haluaisinkin maksaa Bangladeshilaiselle ompelijattarelle muutaman euron lisää, ei rahani todennäköisesti saavuttaisi häntä vaan tipahtaisi jonkun toiseen taskuun. Surullista mutta ehkä tämänkin kirjan levittämä tietoisuus auttaa omalta osaltaan parantamaan tehdastyöläisten oloja, edes yksi tehdas kerrallaan.

Atena, 2013
Sivuja: 300

 Ps. Kirjabingosta nappaan pisteen Kotimainen kirja.

Halkaisukirvesmies: elämä ja vähäisemmät teot / Roope Lipasti

Tutustuin Roope Lipastin mainioihin kirjoihin vasta viime vuonna kun luin maanmainion Rajanaapurin. Halkaisukirvesmies liikkuu hiukan samanlaisella maaperällä vaikka tällä kertaa kirjailija ammentaakin omasta elämästään. (Jäin tämän luettuani miettimään sitä että jotakin tuttua oli Rajanaapurissa esiintyvässä touhukkaassa lapsiperheessä!)

Halkaisukirvesmies on kokoelma aikaisemmmin julkaistuja kirjoituksia mm. Kotivinkistä, Turun Sanomista ja Lapsemme -lehdestä. Aiheet käsittelevät niin yleistä maailmanmenoa, kuin lapsiperheen elämää ja remontointiakin. Kirja on arkinen, lämmin ja elämänmakuinen, viisas ja hauskakin. Ainakin minä hymyilin ja nyökyttelin lukiessani nuorisotyöttömyydestä, maanantaipäivistä ja niille pienen ihmisen mukamas suurille ongelmilla. Niinkuin hotelliaamiaisen lämpimälle tuoremehulle tai crosstrainerista puuttuvalle kirjatelineelle. (Tätä jälkimmäistä olen harmitellut viime aikoina! Kunpa voisinkin urheilla ja lukea saman aikaan. Kirotut alehärpättimet!)

Lipastin huumori on nokkelaa ja aika lailla minun makuuni. Kirja on myös arkisuudessaan mukavan samaistuttava, suurin osa kertomuksista kolahti vaikka olenkin lapseton kaupunkilaisplikka hyvin vähäisellä remontointikokemuksella ja veikkaisinkin että tälle kirjalle voivat hekotella niin miehet kuin naisetkin. Peukutan kirjan aurinkoista elämänasennetta - tätä lisää!

"Yritin selittää kuopukselle, ettei sämpylöitä ja sängynjalkoja kannata itkeä, vaan pikemminkin nauraa niille. Ihmisen elämään mahtuu kyllä oikeitakin murheita, kenelle enemmän, kenelle vähemmän, mutta jokaiselle jotakin. Siksi pienistä vastoinkäymisistä kannattaa olla lähinnä kiitollinen, koska ne ovat pieniä. Jos murhe on, kuten usein on, että hotelliaamiaisella tuoremehu on lämmintä ja pahaa, voi onnitella itseään siitä, että on osunut siihen promilleen maailman väestöstä, jolla on hotelliaamiainen, johon kuuluu tuoremehua."

Atena, 2014
Sivuja: 215

Kuntoilu 2.0 / Gretchen Reynolds

Käsi ylös, kenen uudenvuoden lupaus oli aloittaa uusi elämä/pudottaa painoa/kuntoilla enemmän? Ainakin minun! Jouluruokien jälkeisessä äh-housuni-kiristävät-enkä-halua-syödä-enää-yhtään-kohvehtia -fiiliksessä oli aika helppoa innostua Gretchen Reynoldsin kirjan teemoista, luvataanhan kirjan jo kirjan takakannessa että vain 20 minuuttia likuntaa riittää!

Ihan ensimmäinen vaikutelmani Kuntoilu 2.0:sta oli se, että kirjahan on hauska! Ja siinä on on paljon tietoa, sopivan kansantajuisesti selitettynä. Kirjassaan toimittaja Gretchen Reynolds murtaa liikunnassa vallalla olevia ajatuksia mm. harjoitusta edeltävän venyttelyn hyödyllisyydestä. Väitteitään Reynolds tukee useilla eri tieteellisillä tutkimuksilla joiden valossa ajatukset kieltämättä tuntuvat ihan loogisilta, sellaisilta joita tekee mieli ainakin testata käytännössä.

Kirjan punainen lanka taitaa olla se, että jo vähäinenkin liikunta parantaa terveyttäsi ja pidentää elämääsi. (Tämähän ei tosin suoranaisesti ole yllätys vaikka viesti onkin tärkeä.) Kirja kattaa eri osa-alueita, mm. painonpudottamisesta, kestävyysurheiluun, ikääntymiseen ja käsitelläänpä yhdessä luvussa varsin kiintoisasti geenien merkitystä urheilullisuudessa. Kunkin luvun loppuun on koostettu hyödyllisiä vinkkejä aiheeseen liittyen, tiesitkö mm. että maitokaakao on hyvä palautusjuoma rankan lenkin jälkeen? Kirja kannustaa myös liikkumaan välillä omilla äärirajoilla, intervalli-tyyppinen harjoittelu kun näyttäisi tutkimusten mukaan johtavan parhaiten tuloksiin.

Kirja puuttuu myös mediassakin esillä olleeseen kysymykseen istumisen terveellisyydestä. Itse aloitin "seisomatyöskentelyn" viime vuonna kun työpaikan muuton yhteydessä satuin saamaan sähköpöydän. Yllytyshulluina aloitimme siipan kanssa seisomisen ja se osoittautui hyväksi päätökseksi, mm. miehen selkäkivut katosivat. Ihan koko päivää en toki jaksa seistä, mutta esim. puhelinpalaveri sujuu ihan hyvin vaikka samalla hiukan jaloittelisinkin. Oli kiva huomata että Reynoldsin kokemukset olivat samankaltaisia kuin omanikin, ehkä siis aloitin vahingossa jotain mikä hyödyttää terveyttäni!

Sain Kuntoilu 2.0:sta (jonka suomennettu nimi on kyllä mielestäni vähän kuivakan oloinen) lisäintoa liikuntaprojektiini, joten ainakin omalla kohdallani kirja tuntuu toimivan. Luulen että aikanani tulen myös palaamaan sen sivuille lisävinkkien toivossa.

Atena, 2014
Sivuja: 320
Alkuteos: The First 20 minutes: Surprising Science Reveals How We Can Exercise Better, Train Smarter, Live Longer
Suomentanut Antti Immonen
Saatu arvostelukappaleena

Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä / Hannele Klemettilä

Pongasin aikanaan Linnealta vinkin Federigon haukasta ja oikeastaan jo kirjan kansikuva riitti vakuuttamaan minut siitä, että tämä piti lukea, sillä da Vincin upea Nainen ja kärppä on yksi niistä taideteoksista joita voisin katsella vaikka kuinka kauan. Lontoon matkalla Towerin linnan eläintarha oli askarruttanut mieltä ja taannoin lukemani Kristiina Vuoren kirja Siipirikko oli herättänyt uteliaisuuteni myös haukankasvatuksen suhteen, joten voitaneen sanoa Klemettilän kirjan olevan suunnattu juuri minulle.

Kirjaan ovat päässeet mukaan niin tutut koirat, hevoset ja siat kuin myös harvinaisemmat elefantit, haukat, sudet ja kärpät. Kukin luku sisältää reilusti tietoa eläinten asemasta keskiaikaisessa yhteiskunnassa, aina hoito-ohjeista mytologiaan saakka. Mielenkiintoista kyllä, rivien väleistä välittyi ajatus siitä, että eläimet olivat keskiajalla arvostetummassa ja onnellisemmassa asemassa kuin nykyisin. Jäin itsekseni miettimään sitä onko teollistuminen ja nykyaika teknisine vaatimuksineen ollut syynä siihen että ihmiset eivät enää osaa arvostaa luontoa ja eläimiä samalla tavalla. Pelkäämmekö sellaista mitä emme kunnolla ymmärrä tai hallitse vai kuvittelemmeko pystyvämme masteroimaan jopa luontoa, mene ja tiedä.

Federigon haukka oli kaunis tietopaketti, luulen että napitin värikuvia keskiaikaisista taideteoksista vähintäänkin yhtä pitkään kuin luin tekstiä. Visuaalisesti kirja olikin hyvin miellyttävä, mm. taitto ja sivujen mattapintaisuus miellyttivät silmääni kovasti. Valittamista en myöskään löytänyt tekstin puolelta, sillä Federigon haukka onnistuu olemaan yhtäaikaa kepeä ja tiukka tietopaketti. Kepeyttä tekstiin lisäävät erilaiset tarinat, keskiaikaiset hassuudet ja Klemettilän omat kokemukset. Aluksi tosin näin henkilökohtainen ote tuntui minusta oudolta tietokirjassa, mutta aikani lueskeltua huomasin ihan vahingossa alkaneeni pitää tuosta piirteestä. Pidin kuitenkin Klemettilän tekstistä siinä määrin että lukisin mielelläni lisääkin hänen tietokirjojaan ja kirjaston tietokannasta löytyykin ritari Siniparrasta kertova teos, joka voisi olla kiintoisa...

Atena, 2013
Sivuja: 193

Perunkirjoitus / Roope Lipasti

Luin Roope Lipastin mainion Rajanaapurin alkuvuodesta ja hullaannuin kirjan lempeään huumoriin. Ilokseni kirjailijalta ilmestyi uusi teos tänä syksynä ja arvaatte varmaan että esitin pienen ilotanssin löytäessäni Perunkirjoituksen kirjaston Bestseller-hyllystä. Mikäpä piristäisi pimeneviä aamuja paremmin kuin juuri oikealla tavalla hauska kirja!!

Perunkirjoitus on kertomus kahden keski-ikäisen veljeksen, Teemun ja Jannen, roadtripistä. Edesmenneen mummon puoliso on nimittäin kuollut ja veljekset päättävät kuljettaa viedä reissumiehen maineessa olleen Jalmarin tuhkat vielä viimeiselle matkalle. Veljesten välit eivät ole ihan kaikkein yksinkertaisimmat, Janne on Teemu mielestä suorastaan sekopäisen huoleton, Teemu taas on Jannesta kylmä ja vähän turhankin asiallinen tyyppi. Ja kun keitokseen lisätään nainen, rahaa ja tietysti se tuhkauurna voitaneen sanoa että mainio soppa on valmis!

Kirjassa minulle päällimmäiseksi teemaksi nousi veljeys. Jannen ja Teemun suhde tuntui samaan aikaan sekä uskottavalta että kiemuraiselta, veljesten välillä oli paljon sellaista mitä koskaan ei oltu sanottu mutta mikä silti painoi mieltä. Lipasti tekeekin hienoa työtä kuvatessaan miesten suhteen kehittymistä matkan aikana kun he tavallaan tutustuvat toisiinsa uudelleen. Eikä toki pidä unohtaa Jalmaria, hankalaa vanhaa ukkoa ja mielensäpahoittajaa jonka kovan kuoren alla oli löytyi oikeastaan aika koskettavakin herra.

Perunkirjoitus osui allekirjoittaneen kirjamakuun täysin. Pidin sisarustarinasta ja siitä, kuinka päähenkilöistä löytyi uusia puolia tekstin edistyessä. Pidin siitäkin että kirjassa oli toiveikkuutta, loppuja ja uusia alkuja. Kirjan teksti oli lempeän humoristista ja pongasinkin kerta toisensa jälkeen niin mainioita pätkiä että tekstilainauksen valitseminen on tällä kertaa todella vaikeaa!

"Minulla oli pitkän aikaa kevyempi olo, kun ajattelin viestiä. Olisin ehkä voinut lentää, jos olisin yrittänyt. Oli outoa, kuinka sama maailma voi olla niin eri: Masentuneelle kaikki on harmaata. Toiveikkaalle mikään väriskaala ei riitä. Kulkeminen näiden kahden välillä vaatii vain yhden oikean tai väärän lauseen."

PS. Vinkiksi Helsingin kirjamessuille tuleville, Roope Lipasti on sunnuntaina kertomassa kirjastaan klo 11:30 Katri Vala -lavalla.

Atena, 2013
Sivuja: 288

Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Hieman epäröiden tutustuin muiden kirjabloggareiden ylistämään Pasi Ilmari Jääskeläiseen. Aloitin Lumikkoa kuumeisena ja keskenhän se jäi, aivot surisivat tyhjää outojen kirjojen ja toimimattomien lisääntymiselinten keskellä ja olin jo aivan varma etten olisi Jääskeläisen tyyppiä. Aikanaan flunssa antoi periksi ja minä annoin Lumikolle uuden mahdollisuuden. Ja jotenkin pääsi käymään niin että lopetin lukemisen yöllä sikkurassa ihmetellen että joko se nyt loppui?!

Lumikko ja yhdeksän muuta on kertomus kirjailijoista, kirjallisuusseuroista ja salaisuuksista. Kirja sijoittuu Jäniksenselän kaupunkiin, jossa kaikki on melkein tavallisesti. Paitsi että joskus kirjaston kirjojen juonta onkin muutettu ja kaupungin koirat käyttäyvät kummallisesti. Kirjan päähenkilö on Ella, joka tulee valituksi kaupungin johtotähden, legendaarisen Laura Lumikon kirjallisuusseuran kymmenenneksi jäseneksi.

Pidin paljon kirjan tunnelmasta, joka oli miellyttävän omalaatuinen, taianomainen mutta sen juuret ovat silti tiukasti tässä arjessa. Minulle kirja oli hyvin visuaalinen kokemus, näin monet kohtauksista sieluni silmin kuin elokuvissa! Jääskeläisen luoma maailma tuntui rikkaalta ja kauniilta yksityiskohdissaan, joista varsinkin muuta oli suorastaan riemastuttava - lukutoukkana ajatus kirjoista joiden sisältö muuttuu, tuntui herkulliselta enkä pistäisi pahakseni teehetkeä paikallisessa kahvilassa, jossa "pöydissä lukeminen ei ole pakollista mutta se on suotavaa".

Lumikko ja yhdeksän muuta onkin mainion kummallinen kokonaisuus, siinä on reilusti synkkyyttä, jota taitetaan näppärästä taianomaisuudella ja huumorilla, joka on mustaa, juuri sellaista mistä pidänkin. Siitä huolimatta kirjassa on muunkinlaisia sävyjä, myös haikean sinisiäkin.  Mielikuvitus saa tehdä töitä ja pieni todellisuudenpako vain virkisti tätä lukijaa! Mahtava kirja siis, aion ehdottomasti lukea lisääkin Jääskeläisen kirjoja, itseasiassa Harjukaupungin salakäytävät jo odottelevatkin hyllyssä. Myös kirjailijan ihan kohta ilmestyvä teos, Sielut kulkevat sateessa, pitää ehdottomasti laittaa korvan taakse.

"Rakkaat otukset, joskus meidän sallitaan kokea ihmeellisiä asioita ja päästä paikkoihin, joista emme olisi osanneet uneksiakaan. Vain sellainen, joka ei ole kaikesta mitään oppinut, kuvittelee saavansa pitää löytämänsä asiat ikuisesti."

Atena, 2006
Sivuja: 279

Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin / Wylie Overstreet

Pongasin Kirjojen keskellä -blogista hauskuuden, jota oli ihan pakko käydä kurkistamassa - nimittäin
Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin. Homman punaisena lankana on siis kuvata maailmanhistoriaa Facebookin statuksin, Big bangistä aina nykypäiviin saakka. Siispä voit lukea kuinka Nooa voittaa risteilylahjakortin, Yhdysvaltain uudisasukkaat kutsuvat intiaanit tapahtumaan Sadonkorjuujuhla ja kuinka Eeva tykkää paikasta Paratiisi.

Homman idea on yksinkertainen ja vitsi toimiikin hyvin aika pitkälle mutta alkaa jossain vaiheessa toistaa itseään. Varsinkin alkuvaiheessa sain muutamat aika hyvät kikatukset ja kuten Maija omassa jutussaan sanookin, kirja on ehdottomasti parhaimmillaan silloin kun lukija on väsymyksen aiheuttamassa kaikki on todella hauskaa -tilassa. Kirjaan on päivitetty myös Suomi-statuksia mikä oli hauska lisä lukukokemukseen, voinhan lukea vaikka Lallin statuspäivityksiä.

Tämä on viimeinen lukutaitokampanjapostaukseni, hauskaa oli mutta en kyllä varmaan jaksaisi montaa viikkoa tällä tahdilla. Lukeminen on ihanaa mutta monesti jutun kirjoittaminen vie aikaa kun kirja-ajatukset muhivat päässä. Olenkin ollut positiiviesti yllättynyt siitä että pystyn tarvittaessa myös tällaisiin spontaanimpiin juttuihin. Ja mitäpä sitä ei olisi valmis tekemään hyvän asian puolesta...

Atena, 2013
Sivuja: 151
Alkuteos: The history of the world according to Facebook
Suomentanut Panu Väänänen

Lopullinen kampanjasaldoni siis jäi 8 kirjaan ja on aika käydä itsekin kartuttamassa keräyskassaa ja antaa lukutaidon lahja muillekin. Ja keräyssivuthan löytyvät täältä!

Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta / Mikko Porvali

Rautasormus taitaa kuulua niihin kirjoihin, jotka olen poiminut mukaani hetken mielijohteesta. Juuri tuolla hetkellä kirjastossa ajattelin että saattaisin olla rakkaustarinoiden lukutuulella. Ihan sellaista sokerista hömppää jota ehkä lähdin hakemaan en tästä kirjasta löytänyt, mutta sen sijaan sain kokemuksen joka teki mietteliääksi vielä päiviä lukemisen jälkeenkin.

Rautasormuksen kansi teksteineen johtaa lukijaa jonkin verran harhaan, sillä tämä kirja ei kerro vain rakkaudesta vaan myös muista sota-ajan kohtaloista joihin liittyy esimerkiksi kiitollisuutta tai uskollisuutta. Se ei toki vähennä tarinoiden tehoa tai arvoa. Kyseessä on oikeastaan kokoelma erilaisia ihmiskohtaloita, joista toiset olivat onnellisempia kuin toiset. Mukaan on mahtunut paljon tavallisten suomalaisten elämää mutta myös muutamia kuuluisampiakin kohtaloita, kuten nuoren filmitähden, Sirkka Sarin, tai Ilja Repinin pojan Jurin, tarinat.

Porvali kertoo tarinansa asiallisesti ja kiihkottomasti kuin antaen lukijan itsensä kuvitella tunnekuohut, ilot, surut ja pelot. Ratkaisu on toimiva ja tuntuu kunnioittavan myös luettuja kohtaloita, joita ei näin alenneta halpahintaiseksi viihteeksi. Lukukokemus ei ollut suuren maailman tyyliin tajuntaa räjäyttävä vaan vähäeleinen kertomus kohtaamisista ja ihmisistä, jotka ehkä jättivät toiseen jäljen. Minulle ehkä koskettavimpia tarinoita olivat kertomus nuoren tien poskeen jätetystä vainajasta sekä tarina kahden sotilaan välisestä kiitollisuudenvelasta.

Jokaisen kappaleen lopettaa Porvalin oma kertomus siitä, kuinka nämä tarinat ovat tulleet hänen tietoonsa, mukana on mm. sukulaisia ja tuttavia. Pidin kovasti tästä ratkaisuista, se tuntui tarjoavan linkin menneen ja tulevan välille ja teki tarinat osaksi oikeaa arjen elämää. Näitä saman henkisiä kertomuksia voisi kuulla omien isovanhempien ikäisiltä ihmisiltä ja jäinkin jälleen kerran kaikkia niitä tarinoita joita jokainen meistä kantaa mukanaan...

"Tämän kuultuaan Arvo kaivoi esiin varusmiesaikaiset ja löysi joukkuekuvan, jossa vielä lapsenkasvoinen Myyryläinen istui. Hän suurennutti kuvan kotinsa seinälle. Kun vanha mies kulki kuvan ohitse, Myyryläinen muistutti jokaisesta päivästä: niistä kaikista, jotka olisivat jääneet elämättä ilman tämän kiitollisuutta ja rohkeutta."

Atena, 2013
Sivuja: 236

Sokea piste / Pasi Luhtaniemi

Pasi Luhtaniemen esikoisteos Sokea piste kiinnitti huomioni aihepiirinsä takia, sillä niin ohjelmointi kuin sosiaalinen mediakin liippaavat läheltä omia kiinnostuksen kohteitani. Arvelin että kuolleen koodarin murhatutkimuksesta löytyisi sopivasti tarttumapintaa mutta jostain syystä kokonaisuus jäi kuitenkin kaukaiseksi.

Sokean pisteen tarina alkaa koodariguru Samuel Heiskan murhasta. Heisko on ollut kehittelemässä uudenlaista kuvaformaattia, joka mahdollistaa kuvan manipuloinnin aivan uudella tavalla. Heiskan löydyttyä kotinsa pihalta katolta pudonneena alkavat spekulaatiot siitä kuka haluaisi murhata leppoisa koodaajan. Olivatko Samuelin epäilyt uuden formaatin moraalista aikeissa estää suuren yrityskaupan? Ja miksi Samuel oli pyörinyt oikeistolaisilla keskustelufoorumeilla?

Sokean pisteen tekstiä oli miellyttävää lukea ja tekstiä katkovat ulkomailla asuvasta Richard Aholasta kertovat kappaleet olivat hyvä piristysruiske tarinalle. Vaikka kirja sisälsi sinänsä useita minua kiinnostavia ja tärkeitä teemoja, koin kuitenkin kokonaisuuden vähän sekavaksi ja täyteen ahdetuksi, esimerkiksi mielenkiintoinen kuvaformaatti, joka sai allekirjoittaneenkin pohdiskelemaan median luotettavuutta, jäi harmikseni sivuosaan muiden juonenkäänteiden viedessä teoksesta tilaa. Myös internetin vihapuheet ovat olleet paljon mediassakin pinnalla, niiden pohjalta varmasti syntyisi vaikka kokonainenkin kirja!

Sokea piste oli yhdistelmä kylmää teknologiaa ja henkimaailmaa, mikä minusta tuntui hetkittäin vaikealta niellä. En esimerkiksi oikein tiennyt kuinka suhtautua esimerkiksi kuolleen Samuelin ilmestymisiin ja luulen että olin tällä kertaa liian tosikko enkä oikein osannut heittäytyä kirjan vietäväksi sillä tavalla kuin olisi tarvinnut. Kiitosta haluan tällä kertaa antaa mielenkiintoisesta kannesta, joka tuntui tavoittaneen hyvin kirjan idean.

"- Ajattele: tällainen liikalihavuuteen taipuva nörtti, joka ei tiedä oikeasta elämästä mitään, voi kaivaa netin kätköstä pääministerin tai kenraalin identiteetin ja käydä kurkkaamassa, mitä tämä mahtaa puuhata. Mitä sitten voisi tehdä sellainen kaveri, joka haluaa jotain muuta. Terroristi esimerkiksi."

Atena, 2013
Sivuja: 288

Rajanaapuri / Roope Lipasti

Viikonlopun lukemista etsiessäni osui hyppysiini Roope Lipasti Rajanaapuri. Kirjaa mainostettiin takakannen sanoilla: "Aidan toisella puolella ruoho on aina ... leikkaamatta" ja sehän osui ja upposi! Arvelin erilaisista naapuruksista irtoavan kiperiä tilanteita ja kirpakkaa huumoria ja juuri sitä kaipasinkin.

Rajanaapuri on tarina erilaisista naapuruksista. Kertoja on aidan toisella puolella elävä, pedantti historianopettaja, leskeytynyt ja lapseton mies, joka pilke silmäkulmassa seuraa naapurinsa touhuja. Ovathan ne parempaa viihdettä kuin Financial Times konsanaan. Aidan toisella puolella asuu naapuri, touhupetteri kuusine lapsineen, pelle peloton, joka on rakentelee haavekuvia ja rantasaunoja järvineen ja kiviaitoineen. Ja on naapurilla vaimokin, viehättävä ihminen jota on kertojan mukava katsella ja ajatella.

Myönnän Rajanaapurin olleen vähän erilainen kirja kuin etukäteen kuvittelin, sillä nämä naapurukset elävätkin ihan sulassa sovussa keskenään. Kertoja on toki melkoinen besserwisser, mutta lempeästi. Naapuri tuntuukin tarjoavan toivottua viihdettä miehen kaavamaiseen ja yksinäiseen elämään ja ehkä auttaakin leskimiestä taas palaamaan elävien kirjoihin.  Oikeastaan lukija voi nauraa molemmille miehille, sille viivasuoria lumikolauksia tekevälle, jolle ei elämässä ole enää mitään muuta jäljellä kuin elämänhallinta ja sille, joka ehkä pakenee arjen kaaosta ja ikääntymistä nikkarointiin ja käsittämättömiltä tuntuviin projekteihin. Oikeastaan naapuria tavallaan tulee vähän ihailleeksikin, uskoohan hän omiin taitoihinsa järkkymättömästi, aiemmista huonoista kokemuksista huolimatta hän rynnistää kohti uusia valloituksia - rohkea, joskin myös onnettomuuksille altistava, elämänasenne.

Kirjan huumori oli lämmintä ja muistutti hieman ihania Mielensäpahoittajia. Naapurin kohelluksen väliin mahtuu vakavampiakin hetkiä, niitä joissa puhutaan kipeistä asioista. Rajanaapuri oli minulle hyvä lukukokemus, sopivan kevyt ja hauska, sujuva ja koskettavakin. Ja sellaisen naapurin kohelon, joka on oikeastaan enemmänkin näkijä kuin tekijä, minäkin tunnen.

"Jos joku haluaa nähdä, millainen on hyvin hoidettu piha, sopii tulla katsomaan meille. Erityisen ylpeä olen talvikunnossapidosta: kolaan lumen niin siististi pois että piha on täydellisen tasainen ja lumivallit viivasuorat. Se kertoo elämänhallinnasta. Oma vaimoni tapasikin sanoa, että saan pihan näyttämään niin täydelliseltä, ettei hän voi mennä sinne ensin meikkaamatta."

Atena, 2012
Sivuja: 231

Darth Vader ja poika / Jeffrey Brown

 Täällä ei ole pitkään aikaan ollut esillä sarjakuvia ja asia alkoi oikein jo ärsyttää minua. Outoa miten johonkin kirjatyyppiin osaakin kiintyä. Minulle sarjakuvat ovat jollain lailla kevyempää ajanvietettä kuin kirjat ja kevyemmällä tarkoitan enemmänkin nopealukuisempaa kuin aihepiiriltään helppoa. Oma viehätyksensä on myös kuvituksella, joka päästää uteliaan lukijan kurkistamaan syvemmälle taiteilijan ajatuksiin.

Pahimpaan sarjishimooni löysin lopulta Jeffrey Brownin Tähtien sota -sarjakuvan Darth Vader ja poika. Tunnustan jo tässä kohtaa etten kuulu suuriin Tähtien sota -faneihin, itseasiassa en ole nähnyt sarjan uusia elokuvia lainkaan. Kirjan kaikki piirrokset eivät tästä syystä oikein auenneet minulle, innokkaammat fanittajat varmasti saisivat kirjasta minua enemmän irti.

Kirjassa lordi Vader joutuu ottamaan taukoa imperiumin valloituksesta vahtiakseen nelivuotiasta Lukea. Perheen elämä on mukavan arkista menoa, tietysti mukavalla twistillä. Lordi tasapainoilee työn ja isyyden välillä, yrittää pitää yllä kuria villille vekaralleen ja kokee hienoja hetkiä.

Tästäkin huolimatta kirjan idea on minusta ihana. Pelottava pimeyden ruhtinas yksinhuoltaja isänä vahtimassa vilkasta pikku-Skywalkeria - mahtavaa! Kirja onkin paitsi Tähtien sota ilottelua mutta myös isyyden lempeää ylistystä. Olipa Darth Vader kuinka mahtava hyvänsä, pienen poikansa edessä hänkin tuntuu olevan voimaton! Parhaimillaan kirja onnistuukin liikuttamaan kun armoton lordi näyttää pehmeämmän puolensa pienen poikansa edessä.

Atena, 2012
Sivuja: 62

Hallandin murha / Pia Juul

Hallandin murha oli minusta monimutkainen pieni kirja. Se teki vahvan vaikutuksen, mutta kirjoittaessani tätä huomaan etten oikein tiedä mitä sanoisin tästä kirjasta. Alunperin erehdyin luulemaan Hallandin murhaa dekkariksi, mutta olinkin hakoteillä, tosin vain aika vähän. Hallandin murha nimittäin kuvaa sitä, millaista murhan uhrin perheellä on - järkytystä, surua, hautajaisia ja muita käytännön asioita.

Pääosassa on kirjailija Bess, jonka avopuoliso, Halland, löydetään eräänä aamuna ammuttuna. Hallandin murha laittaa Bessin surun ja uupumuksen sekä sekavien tunteiden syöksykierteeseen. Bessin tunnemyrsky tuntuu aidolta ja koskettavalta, siinäkin määrin että välillä kirjan lukeminen tuntuu raskaalta. Suru, epätietoisuus ja pelko riepottelevat Bessiä - ja lukijaakin - ankarasti, loppua kohden aina vain kiihtyvällä tahdilla. Bess unohtelee asioita ja toimii välillä irrationaalisen oloisesti, tekstissä on ajoittain pitkiä kappaleita, jotka melkein ryöppyävät Bessin erilaisia ajatuksia, niiden lukeminen oli työlästä mutta samalla se antoi aidon oloisen kurkistuksen tuskaisen ihmisen mieleen.

Kirja jää minusta vähän kesken, mutta se tuntuu ehkä tässä aidolta. Vaikka elokuvissa onnellinen loppu onkin murhaajan löytyminen, ei se varmaankaan aina oikeassa elämässä riitä asioiden korjaamiseen. Huomaan että tästä tulee tavallista lyhyempi teksti, tuntuu että toistan vain sanoja suru ja järkytys. Vaikea kirja, mutta jätti suuren vaikutuksen.

"Kun he olivat lähteneet, menin olohuoneen lattialle makaamaan. Missään muualla en voinut olla, kaikki huonekalut olivat vääriä. Makasin lattialla, odotin, olin tyhjä, en uskaltanut ajatella mutta ajatukset laukkasivat, sitten oli taas hiljaista, tyhjää, minua kuvotti ja väsytti, mutta tuijotin vain eteeni. Huomasin että katon rajassa oli hämähäkinverkkoja, ja kaikkein rakentavin ajatus syntyi päässäni eikä sekään ollut rakentava, sillä en noussut poistamaan hämähäkinverkkoja."

Kirjasta lisää: Kirsin kirjanurkka, Leena Lumi, Erjan lukupäiväkirja, Järjellä ja tunteella
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Tanska
Satun luettujen minihaasteet - pienkustantamot: Atena
Sivuja: 203

Suljettu maa / Barbara Demick

Barbara Demickin Pohjois-Koreaan sijoittuvaa kirjaa lukiessani olin kuin Liisa Ihmemaassa. Kaikki oli vähän outoa ja silti tuttua. Pian tajusin tuttuuden tunteen johtuvan kuukausi takaperin lukemastani Anna Funderin Stasilandista ja Peter Sisin sarjakuvasta The Wall. Samoja kaikuja oli täälläkin, paitsi että Pohjois-Koreassa kaikki tuntui olevan vielä hullumpaa. Ja pelottavampaakin.

Barbara Demick on journalisti, joka muutti vuonna 2001 Souliin Los Angeles Timesin kirjeenvaihtajaksi. Hänen vastuualueenaan olivat tällöin molemmat Koreat. Kirjaansa varten hän haastatteli seitsemän vuoden ajan Pohjois-Koreasta loikanneita henkilöitä - tämä on heidän tarinansa. Demick tekeekin haastateltavilleen kunniaa tällä kirjalla, Suljettu maa on elävä ja kiehtova tietokirja, joka imaisee mukaansa tehokkaasti.

Kuten yleensäkin, mieleni ei tarraa kiinni suuriin polittiisiin tai taloudellisiin linjauksiin, vaan pieniin inhimillisiin yksityiskohtiin. Kuten siihen että Pohjois-Koreassa lapset eivät juhli syntymäpäiviään, ainoastaaan Kim Jong-ilin ja Kim Il-songin syntymäpäiviä. Tai että Pohjois-Koreassa seinillä ei saada pitää muiden valokuvia kuin edellämainittujen herrojen. Kuvat pitää puhdistaa säännöllisin väliajoin, sillä kuvien ja kehysten puhtautta valvoo kiertävä tarkastaja, joka kerran kuukaudessa tulee joka kotiin antamaan tuomionsa. Tai että Pohjois-Koreassa sanotaan olevan vielä enemmän vakoojia kuin Stasilla aikoinaan, siispä jokainen varomaton lausahdus, kuten vaikkapa kumisaapastehtaan ilmoittamien tuotemäärien todenperäisyyden epäily, voi johtaa pidätykseen ja useita päiviä johtaneisiin kuulusteluihin, ehkä jopa vankilatuomioon. Opitpahan olemaan ajattelematta ja kyseenalaistamatta.

Kirja viipyy eniten 1990-luvulla, ankarissa vuosissa jotka seurasivat Kim Il-Sungin kuolemaa 1994. Kolmen peräkkäisen katovuoden takia maata nimittäin koetteli myös ankara nälänhätä, surullista ja karmaisevaa luettavaa. Jälleen kerran tuntuu vahvasti siltä että on todella ollut lottovoitto syntyä Suomeen, noina vuosina minä olin lukiossa ja sain mm. hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Totta puhuen, en oikein osaa kunnolla kuvitella nälänhätää, kenties läheisin kokemukseni siitä on aterian myöhästyminen muutamalla tunnilla. Niin, ja joskus olen joutunut syömään "pahaa" ruokaa. Nälänhädän aikana korealaiset söivät mm. heinää täyttääkseen mahansa. On hyvä joskus laittaa asioita oikeaan perspektiiviin ja tajuta kuinka onnekas on.

Kirjan luettuani minulla heräsi kiinnostus lukea Demickin edellinen, palkittu, Sarajevoon asettuva kirja nimeltä Logavina Street. Kirjaa ei ole ilmeisesti suomennettu eikä sitä näytä kirjastostakaan löytyvän, joten täytynee vain yrittää pitää kirjakaupassa silmät auki.

"Pohjoiskorealaisissa sanomalehdissä kerrottiin tarinoita yliluonnollisista ilmiöistä. Sanottiin, että jos merimiehet lauloivat merihädässä lauluja Kim Il-sungin kunniaksi, myrsky tyyntyi. Kun Kim Jong-il kävi demilitarisoidulla rajavyöhykkeellä, salaperäinen sumu suojasi häntä Etelä-Korean tarkka-ampujilta. Hänen jäljissään puut kukkivat ja lumi suli. Ja jos kerran Kim Il-sung oli Jumala, niin silloinhan Kim Jong-il oli Jumalan poika. Kuten Jeesuksen syntyessä, myös Kim Jong-ilin syntymähetkellä taivaalla oli kuulemma ollut kirkas tähti, ja sen lisäksi vielä kaunis kaksoissateenkaari. Taivaasta laskeutui pääskynen laulamaan 'kenraalista, joka hallitsee koko maailmaa'."

Sivuja: 422
Lisää kirjasta: Kaiken voi lukea, Lumiomena
Kirjallinen maailmanvalloitus: Pohjois-Korea