Odininlapsi / Siri Petterson

Siri Pettersonin Odininlasta on kehuttu blogistaniassa mukavanlaisesti ja siksipä kirja herätti minunkin mielenkiintoni ja onhan siinä kieltämättä makusteltavaa: tutunomainen, mutta silti riittävän erilainen maailma ollakseen kiinnostava, sitkeä sankaritar, tuhoon tuomitun oloista rakkautta ja maailma muutoksen kourissa. Kelpo kerrontaakin vielä.

Odininlapsi on nuoresta Hirkasta kertovan Korpinkehät-trilogian ensimmäinen osa. Muista nuorista poiketen Hirkalla ei ole häntää, hänen isänsä on kertonut suden hyökänneen tyttösen kimppuun vauvana. Riitin ajan lähestyessä selviää että Hirka onkin pelätty ja inhottu odininlapsi joka levittää mätää ympärilleen. Samaan aikaan Hirkan paras ystävä, mahtavan An-Elderin suvun vesalle Rimelle, alkaa selvitä totuus valtaapitävien toiminnasta eikä Yminmaa tule olemaan enää entisensä.

Pidin Odininlapsesta hurjasti. Pettersonin luoma maailma on riittävän tuttu, silti uusi ja erilainen ollakseen kiinnostava. Kirjan kerronta on sujuvaa ja koukuttavaa, erityisen hienosti kehittyy sähkö Rimen ja Hirkan välillä - tässäpä onkin mainio pääpari seurattavaksi! Pohjoismainen viikinkitunnelma on hieno elementti, etenkin kun sitä höystetään magialla, mustiin puetuilla supersotureilla ja korpeilla.

Kuten sanottua, hurahdin Odininlapsen maailmaan täysin ja kirja tulikin ahmittua hyvin nopeasti. Kyseessä on trilogian ensimmäinen osa ja pahoin pelkään että edessä on monta, pitkää kuukautta ennenkuin seuraava osa, Mätä, on hyppysissäni. Huokaus...

Jalava, 2015
Alkuteos: Odinsbarn
Sivuja: 612
Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist

Mifongin kätkemä (Mifonkien matkassa #4) / J.S. Meresmaa

Aloitin Mifongin kätkemän luettuani erään hieman turhauttavan ja monipuolisuudessaan sekavan, tosimaailmaan perustuvan dekkarin. Sen jälkeen oli ihanaa sukeltaa Mifonkien taattua laatua olevaan maailmaan, joka sekin on henkilöineen ja juonenpalasineen on runsas mutta siitä huolimatta selkeä ja ehkä kokonaisuus jossa on helppo ja hyvä olla mukana. Kirja tuli luettua päivässä enkä keksi siitä kuin yhden kritisoitavan asian - se loppui aivan liian nopeasti...

Sarjan neljännen osan juonta on vaikea kuvailla paljastamatta olennaisia käänteitä aiemmista osista mutta sanottakoon ettei Meresmaa varsinaisesti säästele henkilöitään. Monta vanhaa tuttua on mukana, mutta mihinkään ei kannata luottaa - tyypit tulevat ja menevät. Mifonki-sarjan lukeminen  itseasiassa hiukan muistuttaa minua Tulen ja jään laulusta ja siitä, kuinka järkytyin kun G.R.R. Martin tappoi ensimmäisen keskushenkuilön kirjasta. Sittemmin totuin ja opin ettei hänen kirjoissaan kukaan ole turvassa. J.S. Meresmaan ote on ehkä lempeämpi mutta yhtä lailla arvaamaton.

Neljäs Mifonki-kirjani osoittautui jälleen mukavaksi lukukokemukseksi, peukutan sekä kirjailijan tapaa luoda kokonaisia, uskottavia ja kiehtovia maailmoja ja käsitteitä (mifonki - ihan mainio sana!) että sen juoniviidakon hallitsemista jota hän sulavasti kuljettaa eteenpäin. Jännittävää nähdä mitä seuraavassa osassa tapahtuu!

Myllylahti, 2015
Sivuja: 475

Neverwhere / Neil Gaiman

Enpä ole aiemmin Neil Gaimanin teoksiin tutustunut mutta jostain, kenties kirjabloggarikollegoilta, on mieleen iskostunut sellainen ajatus että hänen kirjoihinsa ehkä kannattaisi tutustua. Ja sitten Neil Gaimanin Neverwhere oli Audiblessa tarjouksessa kahdella punnalla ja yksi asia johti toiseen ja pian kuuntelin aamuhämärissä mitä riemastuttavinta ja samalla vähän karseaakin seikkailua Lontoon alamaailmassa. Ja kun sanon alamaailmassa, tarkoitan sitä nyt kirjaimellisesti.

Olipa kerran tyttö nimeltä Door, kaksi palkkamurhaajaa ja herra nimeltä Carabasin markiisi. Oli myös Lontoon Cityssä meklarina työskentelevä Richard Mayhew, jolla on asunto ja tyttöystävä - pomottava mutta kaunis - ja elämä melko kohdallaan pientä työstressiä ja sitä jo mainitsemaani pomottelua lukuunottamtta. Ja sitten eräänä katastrofaalisena päivänä Richardin ja Doorin polut kohtaavat eikä mikään ole enää ennallaan.

Kuunneltuani ensimmäiset tunnit Neverwhereä, olin aivan myyty. En oikeastaan ymmärtänyt kovinkaan paljoa siitä mitä ihmettä kirjassa tapahtui mutta olipa se mitä tahansa, minä pidin siitä. Tästä syystä oli helppo samaistua Richardin osaan, olimme molemmat yhtä hämmentyneitä maailmasta johon olimme yht'äkkiä tempautuneet. Gaimanin mielikuvitus on riemastuttavan kieroa, koko kirja tuntuu melkein kuin modernimmalta versiolta Liisasta Ihmemaassa, tosin synkältä ja rajulta sellaiselta. Myös kirjan henkilökaarti on mainio, Carabasin markiisista olisin voinut lukea vaikka kokonaisen kirjankin eivätkä herrat Croup ja Vandermar (salamurhaajat!) jääneet hänestä paljoakaan jälkeen. Kuinka riemastuttavan kamalia pahiksia! Pakko lukea lisää Gaimania....

Kirja on ilmestynyt suomennettuna vuonna 2000 nimellä Neverwhere - maanalainen Lontoo.

Headline Digital, 2012
Kesto: 12h 32min
Lukija: Neil Gaiman

Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon

Ostin pokkariversion Diana Gabaldonin Muukalaisesta kesälomakirjakseni, melko pitkälti kirjaan pohjautuvan tv-sarjan ansiosta. Innostuin niin paljon näkemistäni jylhistä skotlantilaisita maisemista ja Clairen ja Jamien rakkaustarinasta että arvelin hullaantuvani itse kirjaankin, jossa toki onkin aika lailla sellaisia elementtejä joista yleensä innostun. Koska nyt kun vihdoinkin julkaisen tämän postauksen, on kesä vain pelkkä muisto joten arvaatte varmastikin että jokin meni pieleen...

Muukalainen alkaa vuodesta 1945 jolloin rintamalta palannut sairaanhoitaja Claire Randall matkustaa Skotantiin lomailemaan puolisonsa Frankin kanssa. Kävelyretki ikivanhoille kivikehille osoittautuu kuitenkin kohtalokkaasti sillä Claire tempautuu niiden kautta menneisyyteen, vuoteen 1743 jossa hän kohtaa nuoren ja rohkean Jamie Fraserin.

Historiallisen fiktion ystäville kirjassa on varmasti mannaa ja romantiikkaa ja heinissä kieriskelyäkin piisaa vaikka jouduinkin nieleskelemään muutaman hetken Jamien mää ja sää -murteen kanssa. Mutta mikä sitten mätti?

Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä mikä Muukalaisessa mätti, minun tapaistanihan ei ole tuhrata kuukausia yhden kirjan parissa. Luin kirjaa aluksi Maltan matkallamme mutta kotiin päästyä tahti hiipui ja kaikki muut kirjat vain tuntuivat kiinnostavan enemmän Muukalaisen kerätessä pölyä yöpöydälläni. En usko kirjan pituuden olleen ongelma, olen tänäkin vuonna selättänyt pidempiäkin paksukaisia leikiten, en myöskään sanoisi Muukalaisen olevan huono kirja. Se on hyvin kirjoitettu eikä toista kliseitä, sen henkilöt ja tapahtumat ovat kiinnostavia, jos kohta hetkittäin melko raakojakin. Ehkä on vain hyväksyttävä että se ei vain ollut minun kirjani. Vähän niinkuin treffit ihmisen kanssa joka on ihan kiva muttei kuitenkaan riittävän kiinnostava toista tapaamista varten. (Voi kuitenkin olla että palaan vielä joskus Jamien ja Clairen seuraan kun inspiraatio iskee, tv-sarjan katsomista en ainakaan aio lopettaa. Ja talveksi haluan kaulalleni samanlaisen pitkulahuivin kuin Clairella!)

Gummerus,  2015 (kuudes painos)
Sivuja: 825
Alkuteos: Outlander
Suomentanut Päivö Oksala

Oi ihana toukokuu

Taitaa olla niin että toukokuu on bloggaajan parasta aikaa, pelkästään jo valo on muuttanut tämän äreän möykyn hetkeksi iloiseksi ja energiseksi ihmiseksi. On kuoputeltu pihaa ja ihasteltu sieltä nousevia kukkia, tunnettu vauhdin hurmaa fillarin selässä ja ehkä vähän paleltukin kun kevyet kesävaatteet houkuttelisivat. Vapun lomamatkalla ehdin kuitenkin ne ensimmäiset rusketusrajat tulivat jo hankittua. Matkalta Välimerelle jäi myös käteen nippu hyviä muistoja, ainakin Barcelonaan ja Palmaan haluaisin joskus palatakin. Uusistakin matkaseikkailuista haaveilen jo, mm. Istanbul kiinnostaisi kovasti. Tai Irlanti. Tai Malesia. Tai Hainanin saaret... Matkailussa taitaa olla jotain samaa kuin kirjoissa, aina löytyy uusia kohteita unelmille.

Toukokuun luetut

Toukokuun lukusaldo yllätti - 18 kirjaa, joista 2 on sarjakuvia - minä kun olen koko kuukauden ollut siinä uskossa etten ole lukenut juuri mitään. Ehkä fiilis johtuu siitä että kokonaisuutena toukokuu oli hiukan mitäänsanomaton lukukuu, mukaan mahtui monta "ihan ok" -kirjaa, jotka eivät erikoisemmin sytyttäneet, muutama vähän ärsyttikin mutta mahtavat elämykset jäivät vähiin. Kuukauden parhaita lukukokemuksia olivatkin tällä kertaa molemmat lukemani sarjakuvat: kaunis The Arrival ja nokkelat Himaset, myös Jojo Moyesin yllättävä, näytän-kepeältä-rakkaustarinalta-mutta-oikeasti-tulen-itkettämään-sinua -kirja Kerro minulle jotain hyvää kuului ehdottomasti kuukauden tähtiin. Suosittelen!

• Pietarin kapellimestari (Mockba Noir #1) / Grebe ja Leander 
• A Red Herring Without Mustard / Alan Bradley
• Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus / Tarquin Hall
• The Arrival / Shaun Tan
• Kadonneet / Michael Katz Krefelt
• Kerro minulle jotain hyvää / Jojo Moyes
• The Woman I Wanted To Be / Diane von Fürstenberg
• The Reluctant Midwife / Patricia Hartman
• [Kupla] / Anders de la Motte
• Himaset: kaikki kotona? / Aino Havukainen, Sami Toivonen
• The Rosie Effect / Graeme Simsion
• Sidney Sheldonin Pimeyden airut / Tilly Bagshawe

Luetut, ei blogatut

M.J. McGrath: Lumipoika (Like, 2013) 355s.

Talvipakkasilla tulin tarttuneeksi McGrathin vallan mainioon arktiseen dekkariin ja tykästyin kovasti Edie Kiglatukiin, inuit-naiseen joka on oikeasti kova mimmi. Sarjan kakkososa, Lumipoika, oli siis kovin onnellinen löytö mutta lukeminen lähti jostakin syystä kovin nihkeästi liikkeelle. Ehkä syynä oli paikan vaihdos, Edie kun seikkaileekin tällä kertaa Alaskassa, Iditarodin legendaarisessa koiravaljakkokisassa. Alaska olisi muuten miljöönä kiinnostava mutta kun kaipasin takaisin Grönlantiin...

Mary Robinette Kowal: Valour and vanity (Glamourist Histories #4) (Tor Books, 2014) 405s.

Reissukaverikseni mukaan valikoitui saatavuuden takia Mary Robinette Kowalin Glamourist-sarjan neljäs osa. Mitään tajuntaaräjäyttäviä nämä kirjat eivät ole, mutta passasivat mainosti ajanvietteeksi lentokentällä. Alan myös kirja kirjalta pitää enemmän Janesta, tuosta rumasta sankarittaresta (miksi sankarittaren ulkonäölliset puutteita pitääkin kokoajan korostaa?! ) joka on itseasiassa kovempi tapaus kuin puolisonsa.

Blake Crouch: Wayward Pines - Ei Pakotietä (Tammi, 2015), 330s.

Olin utelias Wayward Pines -kirjasarjan suhteen, olin lukenut hehkutusta Twin Peaksista ja huikeasta tunnelmasta ja tartuin kirjaan ehkä liiankin korkein odotuksin. Into kuitenkin lässähti tajutessani vähän paremmin mistä kirjassa oli kyse. Ei huolta, en aio spoilata tapahtumia ja pilata kenenkään lukuiloa mutta tämän tyyppinen juonenkulku ei vain ole minun juttuni. Vauhdikas tarina, nokkela juoni.

Anna Perho: Pientä säätöä (Otava, 2015), 159s.

Olen tunnetusti huono novellien ja pakinoiden lukija mutta jostain syystä Anna Perhon kirjan pirtsakka olemus vakuutti minut siitä, että Pientä säätöä voisi kuitenkin olla minun juttuni. Milloinkohan oikein uskon omia rajoituksiani?! Kirjassa oli muutamia ihan hauskoja juttuja mutta kaipasin jotain jykevämpää. Pari sataa sivua lisää ja juoni ja meikäläinen olisi ollut tyytyväinen.

James Church: Korealainen kuurupiilo (Tarkastaja O:n tutkimuksia) (Atena, 2015), 344s.

Odotin kohtuullisen paljon Korealaista kuurupiiloa, sillä tämän dekkarin tapahtumapaikkana Pohjois-Korea ja tuo maa kutittelee kovasti uteliaisuuttani. Tarkastaja O:n tutkimukset kuitenkin kallistuvat ehkä enemmänkin vakoojaseikkailun kuin varsinaisen dekkarin puolelle ja tuo genrehän ei ole ollut  minun juttuni. Huolimatta runsaahkosta ja hieman yllättävästäkin Suomi-väristään, kirja ei oikein onnistunut nappaamaan huomiotani ja lukeminen meni pakkopullaksi. Harmin paikka.

Paula Stokes: Liars, Inc. (HarperTeen, 2015) 368s.

Liars, Inc.-kirjan nappasin lukupinon jatkeeksi hetken mielijohteesta. Mielenkiintoinen nimi ja kansi sekä jonkinlainen murhajuttu - tämä riitti minulle. Kirja on nuorille aikuisille suunnattu, menevä seikkailu joka alkaa siitä kun 18-vuotias Max kavereineen päättää perustaa yrityksen joka myy lukiolaisille valehtelupalveluita: väärennettyjä lupalappuja, alibeja ja muuta mukavaa. Homma muuttuu kuitenkin hankalaksi siinä vaiheessa kun Preston, Maxin kaveri, ostaa alibin Vegasin matkaa varten muttei palaakaan reissusta... Teksti oli sujuvaa ja vauhdikasta, kirja viihdytti mukavasti muttei tarjonnut sen suurempia elämyksiä tai ajatuksia.

Entäs ensi kuussa?

Kesäkuussa (8.6 - 14.6) vietetään blogeissa dekkariviikkoa ja allekirjoittanutkin on ehdottomasti tässä mukana. Lukupinossani onkin mm. yksi kiinnostava uutuus tätä silmällä pitäen. Tarkoitus olisi myös palata muutaman vuoden takaisin suosikkini pariin, josta on juuri ilmestynyt käännös suomeksi. Odotan pelonsekaisin tuntein sitä, rakastunko tuohon kirjaan uudelleen!

Hurmaava huhtikuu

Ou nou, huhtikuu on jo kaukana takana ja kuukausikooste on kirjoittamatta - paha paha
bloggaaja! Hiljaiselolle on syynsä, vietimme tänä vuonna vappua välimerellisissä maisemissa risteilyn merkeissä. Lepo ja lämpö tekivät hyvää pitkän sairasteluputken jälkeen, kotiin tuli paljon iloisempi ihminen jota arki jaksaa ainakin vielä naurattaa. Matkakirjoiksi olin muuten varannut nipun e-kirjoja, Helmetin Overdrivestä löytyi jopa 2 matkaopasta reissuun mukaan. Luettaviani en ollut kummemmin suunnitellut, mukaan valikoitui kaksi dekkaria sekä fantasiaa ja sci-fiä, eikä tietenkään mitään Espanjaan viittaavaakaan. Lukeminen tosin jäi vähälle sillä illalla sänkyyn kaatuessani eivät silmät kovin montaa minuuttia auki pysyneet. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa...

Reissu alkoi Barcelonasta ja harmittelin jälkeenpäin etten tajunnut pakata Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjoa mukaani, sillä luulen että esim. Barri Gothicin kapeat käytävät olisivat tuoneet kirjasta ihan uudenlaisia lisävivahteita esiin. Ehkäpä ensi kerralla kokeilen pientä kirjallista kiertuetta, Barcelonaan nimittäin haluan ehdottomasti palata uudelleen.  Reissun kirjallinen anti jäi odotettua nihkeämmäksi sillä Helsinki-Vantaan kirjanvaihtopiste näyttää kadonneen remontin jaloista enkä muutamista paikallisista kirjakaupoista tahtonut löytää lainkaan englanninkielistä kirjallisuutta.

Huhtikuun luetut

Huhtikuussa luin paljon, yhteensä 17 kirjaa. Helmet kirjastojen e-ja äänikirjat dominoivat 10 kappaleellaan ja teemallisesti kuukausi näyttää olleen vahvasti naisvoittoinen. Naiskirjoittajien kynistä ovat peräisin myös kaikki kuukauden TOP3:n teokset: Cheryl Strayedin hieno Villi vaellus, Eva Wahlströmin vaikuttava Rajoilla ja Victoria Aveyradin kiusallisen koukuttava Red Queen, vietin hyviä ja erilaisia lukuhetkiä kaikkien kolmen parissa.

• Villi vaellus / Cheryl Strayed
• Orphan Train / Christina Baker Kline
• Little Women (Little Women #1) / Louisa May Alcott
• The Handmaid's Tale (suom. Orjattaresi) / Margaret Atwood
• Red Queen (Red Queen #1) / Victoria Aveyard
• Harjukaupungin salakäytävät / Pasi Ilmari Jääskeläinen
• Shades of Milk and Honey (Glamourist Histories #1) / Mary Robinette Kowal 
• Kultamuna (Guido Brunetti #22) / Donna Leon
• The Inheritance / Tilly Bagshawe
• Syvissä vesissä (Sandhamn #1) / Viveca Sten
• Saalistaja / Harlan Coben
• What Alice forgot / Liane Moriarty
• Rajoilla / Eva Wahlström

Luettu vaan ei blogattu

Mary Robinette Kowal: Glamour in Glass (Glamourist histories #2)(Tor, 2013), 334 s.

Jatkoin uteliaisuuttani Glamourist histories -sarjan parissa, Shades of Milk and Honeyhän lainasi reilusti ideoita Jane Austenilta ja minua kiinnostikin selvittää miten kirjailija jatkaa tarinankerrontaa kun sankaritar on jo saavuttanut Austenin teosten maalin eli avioliiton onnellisen sataman. Kirjassa Jane nimittäin on onnellisesti rouva ja seuraa puolisoaan työtehtäviin Ranskaan jossa britit parhaillaan sotivat Napoleonin joukkojen kanssa. Tästä asetelmasta luonnollisesti syntyykin kaikenlaista jännittävää mutta itseäni jäi ehkä kuitenkin harmittamaan Janen jatkuva käsien vääntely ja heikko itsetunto.

Mary Robinette Kowal: Without a summer (Glamourist histories #3)(Little, Brown Book Company, 2013), 320 s.

Glamourist histories -sarjan kolmas osa osoittautuikin sarjan parhaaksi. Kirjassa Jane siippoineen on taikomassa sijaishallitsijan palveluksessa ja seurapiirien säihkeeseen pääsee myös uhkaavasta vanhapiikuudestaan masentunut Melody-sisko. Kovin kauaa ei toki tanssiaisista nautita sillä kylmänmanaajien epäillään viivyttävän kevättä ja Janehan tietysti huomaa koko kuviossa jotakin outoa. Kuvioon kiinnostavuutta lisää sisaren läsnäolo ja iloitsin siitä että ensimmäisessä kirjassa kohtaamalle Melodylle on nyt annettu muitakin ominaisuuksia kuin kauneus. Hmm, pitäisiköhän tässä lukea vielä sarjan neljäskin osa?!

Marko Leino: Syntymättömät (Teos, 2015) 271 s.

Pidin kovasti Leinon aiemmista teoksista (linkit!!) mutta Syntymättömät osoittautui hankalammaksi tapaukseksi. Aiheet, lapsettomuus ja läheisen kuolema, ovat koskettavia ja parhaimmillaan Leino onnistuukin tavoittamaan tuon absurdin tuntuisen shokkitilan jossa hänen päähenkilönsä yrittää luovia. Valitettavasti kokonaisuus outoine nuoruusmuistoineen ja otteineen päähenkilön kirjasta tuntui sekavalta ja vaikeasti käsiteltävältä. Not my cup of tea.

Jim Gaffigan: Food. A Love Story. (Crown Archetype, 2014) 341 s.

Kuuntelin viime kesänä Jim Gaffiganin omaeläkerrallisen hupailun Dad is Fat. Kirjan meno oli varsin muikeaa menoa, joten nappasinkin kärppänä mukaani koomikon tuoreimman teoksen joka oli nimetty herkullisesti: Food. A Love Story.  Merkit olivat hyvät mutta jotenkin kirja ei oikein lähtenyt käyntiin ja vaikka uskollisesti hymähtelinkin Gaffiganin vitseille viimeiselle sivulle saakka, jäi kirjasta tylsä jälkimaku. Syitä lienee kaksi: kirja on ensinnäkin kovin listamainen, Gaffigan on lähinnä listannut mielipiteitään vaikkapa hampurilaisista tai barbequesta ja pidemmän päälle tämä käy tylsäksi etenkin kun ruoka on kovin amerikkalaista. Amerikkalaisuus onkin toinen syy nurinaani, kirjassa kun esitellään monia ravintolaketjuja ja erilaisia ruokia jotka jäivät minulle vieraiksi. Olisi se vain hauskempaa nauraa vaikkapa gritsille jos ruoasta olisi jonkinlainen omakin kokemus

Entäs toukokuussa?

Toukokuu tuntuu vahvasti dekkarikuukaudelta, monta herkkupalaa on kirjapinossa odottamassa jos nyt pihan kukkanuppujen vahtimiselta ylipäätään ennätän lukemaan! Kevät on parhautta!

Red Queen (Red Queen #1) / Victoria Aveyard

Red Queen taitaa olla oiva esimerkki vahvan kansikuvan eduista, sillä kirja on jostain (kenties Goodreadsistä?) jäänyt mieleeni potentiaalisena luettavana, sillä kuvitus antaa mielestäni myös selkeän käsityksen siitä kansien sisältä mahtaa löytyä. Kokonaisuus vaikutti kiintoisalta - juonittelut, toiminta ja kuninkaalliset juonittelut kelpaavat minulle melkein aina -joten kun kirja tupsahti eteeni Helmetin Overdrive-kokoelmassa en juurikaan aikaillut lainausprosessissa. Viihdettä minulle, kiitos!

Red Queen sijoittuu kuvitteelliseen Nortan valtakuntaan, jossa hopeaveriset elävät kuin jumalat siinä missä punaveriset elävät alistettuina orjina. Valtakunta on ollut sotatilassa jo pitkään ja siksi kaikki 18 vuotta täyttäneet punaiset lähetetään rintamalle mikäli heillä ei ole työpaikkaa. Tämä kohtalo odottaa myös tarinan päähenkilöä, 17-vuotiasta Marea, joka yrittää elättää perheensä varastamalla. Sattuma kuitenkin vie tytön aina lähelle Nortan vallan keskipistettä ja vaaraa.

Jos Red Queeniä pitäisi luonnehtia kolmella sanalla, ne olisivat "Tuhkimo kohtaa Valtaistuinpelin". Kirjan alkuasetelma on mielestäni satumainen, vaikka Mare toki on Disney-prinsessoja neuvokkaampi ja ärhäkämpi tapaus. Monella tapaa kirja on aika tyypillinen esimerkki YA-kirjoista kasvutarinoineen ja sortajineen mutta kokonaisuus on mielestäni melko vetävä ja kirjailija kehitellyt muutaman koukkujakin mukaan. Lukukokemuksena Red Queen tarjosikin juuri sitä mitä kaipasin eli viihdytystä ja nyt huomaan kärsiväni klassisesta lukutoukan ongelmasta: mieli tekisi lukea sarjan seuraavatkin osat mutta eihän niitä mokomia ole vielä kirjoitettu!!!  (Kirja toimisi myös elokuvana, nähtäväksi jää kiinnostuuko Hollywood..)

Kirjan on lukenut myös Notko, se lukeva peikko, joka taisi minun laillani jäädä koukkuun.

HarperCollins, 2015
Sivuja: 320
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja kirjoittajalta jonka tuotantoa et ole aiemmin lukenut

Shades of Milk and Honey (Glamourist Histories #1) / Mary Robinette Kowal

Flunssalukemistooni lukeutui myös Shades of Milk and Honey joka tuli valittua siksi koska se vaikutti sopivan viihdyttävältä ja helpolta (ja sattui olemaan heti ladattavissa OverDrive-kokoelmasta). Sattuneesta syystä en pahemmin perehtynyt kirjailijaan tai kirjan aiheeseen etukäteen ja yllätyinkin iloisesti huomatessani että Shades of Milk and Honey mukailikin Jane Austenin henkeä. Siis kepeää kartanoromantiikkaa tulossa!

Kirjan alkuasetelma onkin oudosti tutunomainen: Ellsworthin perheen omaisuus on periytyvä isän kuoleman jälkeen kaukaiselle serkulle ja perheen kaksi tytärtä pitäisi siis saada nopeasti naimisiin. Rouva Ellsworth on hitusen hupsu, herra Ellsworth taas viisas ja lämminsydäminen. Tyttäristä Jane on viisas ja lempeä sekä taitava illuusioiden luoja muttei hurmaa ulkonäöllään - toisin kuin nuorempi sisarensa Melody. Melody näyttää kiintyneen kilttiin ja kunnolliseen herra Dunkirkiin ja myös koppava ja vaitonainen herra Vincent kiinnostuu erityisesti Janen illuusioista.

Kuulostaako tutulta? Niin minustakin! Onnekseni olin siinä määrin tokkurassa etten jaksanut häiriintyä Austen ryöstämisestä. Kirjan teksti on onneksi mielestäni ajanmukaista ja uskottavaa sekä austenmaisen kepeää mutta valitettavasti ei ihan yhtä nerokasta kuin esikuvansa, esimerkiksi sisarusten välinen lämpö tuntuu tyystin puuttuvan Janen ja Melodyn väliltä. Samoin Eliza Bennetin rohkeus ja nokkeluus eivät valitettavasti asu Jane Ellsworthissä joka on jokseenkin alistunut reppana neidoksi.

Päästyäni yli Austenin ryöstökalastamisesta, oli kuitenkin pakko todeta ettei Shades of Milk and Honey ole yhtään hullumpi luettava. Varsinkin loppua kohden kirjailija uskaltautuu jo irtautumaan omilleenkin ja kirjassa esiintyvä taikuuskin (eräänlainen illusionismi jota hämmentävästi lähinnä sisustustarkoituksiin tai liian suurten etuhampaiden kätkemiseen) on ihan kiinnostava idea. Mary Robinette Kowal on luonut Janen ympärille kokonaisen kirjasarjan ja luulen että saatan hyvinkin sortua kokeilemaan seuraavaakin osaa, sillä tulee olemaan kiinnostavaa nähdä kuinka tarina kantaa ilman Austenin apuja.

Tor, 2012
Sivuja: 320
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja jossa on taikuutta

Maresi, Punaisen luostarin kronikoita / Maria Turtschaninoff

Luin taannoin Lauren Pennyn raivoisan kirjan, Unspeakable things, feminismistä ja Maresin tarinan edistyessä kirjan ajatukset nousivat uudelleen mieleeni sillä Maresin tarinassa naiseus ja naisten oikeudet on avainroolissa. Kirja sijoittuu pienelle saarelle, jonne miehillä ei ole lupaa astua. Saarella sijaitsee Punainen luostari, jossa Maresi, nuori köyhyyttä ja nälänhätää luostariin paennut tyttö palvelee. Punainen luostari on turvasatama niille jotka sitä tarvitsevat ja suojan lisäksi naiset saavat Tietoa, sillä se on voimaa. Kirjan tapahtumat alkavat kun saarelle saapuu uusi tulokas, nuori  Jai, joka pakenee isänsä raivoa.

Maresi onnistui koukuttamaan minut voimakkaammin kuin etukäteen uskoinkaan, tarina on toimiva kokonaisuus ja sen kuvaama maailma on rikas ja kiinnostava. Luostarin elämä henkilöineen kiehtoi minua, olisin mieluusti lukenut vaikka enemmänkin siitä ja luostarin historiaan liittyvistä taruista. Symboliikkaakin tarinasta löytyi mukavasti maisteltavaksi. Sopivaa kontrastia lämminhenkiseen ja sisarelliseen tunnelmaan tulee Jain, tai oikeammin hänen isänsä myötä joten draamaa ja jännitystäkin on kirjan kansien välien luotu varsin toimivassa suhteessa. Näiltä osin tapahtumat ovat melko rankkoja, mutta kirjailija on kuitenkin onnistunut kuvaamaan myös niitä kirjan henkeen sopivalla tavalla.

Maresi on ensimmäinen Maria Turtschaninoffilta lukemani kirja ja täytyy sanoa että se herätti kiinnostukseni kirjailijan aiempaa tuotantoa kohtaan, esimerkiksi Helsingin alla ja Anache kuulostavat oivalta luettavalta. Haluan myös kiitellä Laura Lyytisen kaunista kirjankantta joka kiinnittää huomion. Kirjan tapahtumiin on yllättävän helppo tempautua mukaan, ainoa pieni mutinani johtuu siitä että aikuiselle lukijalle kirja on hieman lyhyt, tästä tarinasta kun olisi mielellään nautiskellut pidempäänkin.

Tammi, 2014
Sivuja: 212
Alkuteos: Maresi, Kronikor från Röda klostret
Suomentanut Marja Kyrö
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja jonka nimessä on väri

Endgame: The Calling / James Frey ja Nils Johnson-Shelton

Endgame on yksi niistä kirjoista jotka nappasin mukaan aikalailla mutuhuttu-tuntumalla: teki mieli
viihdettä, kirja oli Overdrivessä heti lainattavissa ja se vaikutti vauhdikkaalta ja vähän nälkäpelimäiseltä - lainauskoriin! Itse kirja siihen liittyvine ilmiöineen oli jäänyt aikaisemmin ihan huomiotta mutta vahinko tuli nopsasti korjattua kun tajusin että Endgameen liittyi myös ihan oikea, ns. alternate reality game,  jossa joukko pelaajia ympäri maailmaa ratkoo kirjan sivuilta löytyviä arvoituksia. Pelin voittajalle on luvassa mukavanlainen palkinto, nimittäin puolen miljoonan edestä kultarahoja. Peli on jo käynnistynyt ja sen ohjaajat arvelevat voittajan selviävän ensi keväänä - jännittävää! Kirjassa esiintyvät vihjeet olivat kyllä siinä määrin kryptisiä etten jaksanut edes lähteä yrittämään niiden ratkomista vaan jätän kulta-aarteet suosiolla muille.

12 meteoriittia iskeytyy eri puolille maapalloa niittäen tuhoa ja kuolemaa ja 12 nuoren elämä muuttuu sillä Loppupeli on juuri alkanut. Ikivanhojen sukujen edustajat kutsutaan koolle pelaamaan elämästä ja kuolemasta, sillä vain voittajan rotu tai sukulinja selviytyy. Pelaajat eivät luonnollisestikaan ole ihan mitä tahansa teinejä vaan vuosia tehtäväänsä koulittuja sotureja joita onnistuu niin lähitaistelu kuin monen moisten arvoitusten ratkaisukin.

Konsepti kuulostaa näin kuvailtuna ehkä hitusen heppoiselta mutta paketti on tosiaan toimiva, tarina suorastaan vyöryy eteenpäin hurjalla voimalla. Älkää erehtykö: Endgame on viihdettä. Jos se olisi elokuva,se olisi action leffa komeilla tehosteilla. Sellainen, jota on mukava mennä katsomaan pitkän työviikon jälkeen ja jättää aivot narikkaan. Teksti on koukuttaa ja haastaa lukijan selvittämään kuka pelaajista tekee seuraavan suuren siirron. Herkimpiä täytynee myös varoittaa: sattuneesta syystä kirjassa piisaa väkivaltaa ja tiukkoja valintoja mikä tosin ei varmaankaan tule juonikuvauksen jälkeen yllätyksenä. Käsittääkseni The Calling on Endgame -trilogian ensimmäinen osa ja tällä hetkellä tuntuu siltä että tekisi jo mieli lukea seuraavakin osa.


HarperCollins, 2014
Sivuja: 465

The Death Cure (Maze Runner #3) / James Dashner

Pari viikkoa takaperin elämääni tuli äänikirjan mentävä aukko, johon hain helpotusta tuttuun tapaan
Overdrivestä, mikä muuten, jos en vielä muistanut kertoa, on ihan mahtava palvelu. Olen nyt onnistunut johdattelemaan työkaverinikin sen hellään huomaan mikä on muuten ihan mahtavaa, paitsi että nyt edelläni varausjonossa on vielä yksi tyyppi lisää... Niin, se kirja. Päädyin palaamaan takaisin James Dashnerin Maze Runner -trilogian pariin, siitä kun oli vielä kuuntelematta viimeinen osa ja edellisten kanssa oli kovin jännää (The Maze Runner-postaukseni löytyy täältä ja The Scorch Trials taas täältä). Dystopiaa siis pukkaisi taas!

Kirjasta on aika vaikeaa kertoa mitään spoilaamatta kovasti edellisiä kirjoja, mutta paljastettakoon että ainakin Thomas sekä osa muusta Labyrintin jengistä ovat edelleen hengissä. Ja koska Dashnerin kirjoissa meno on aika kovaa, se onkin jo jonkun sortin saavutus! Kuten kirjan nimestä voi päätellä nyt keskiössä on parannuskeinon löytäminen sillä tilanne ulkomaailmassa viruksen suhteen alkaa olla jo huolestuttava. Jäljellä on enää viimeinen testi mutta pelastuuko ihmiskunta sittenkään?

Koska kyseessä on trilogian päätösosa, odotin luonnollisesti saavani vastauksia kysymyksiini? Onko Wicked oikeasti hyvä? Mistä virus on lähtöisin? Tapaavatko pojat koskaan enää perheitään? Mikä on tarina Thomasin ja Theresan taustalla? Onko Thomasilla ja Theresalla tulevaisuudessa säpinää? Isoja kysymyksiä nämä...  Homma alkoi ja jatkui tuttuun tapaan räminällä mutta kirjan edetessä alkoi jo hiukan huolettaakin - paljon kun olisi saatava selville ja minuutit kuluivat sukkelaan. Varoituksen sanana siis kerrottakoon että ihan hirveästi ei Dashner menneisyyden verhoa raota, ilmeisesti  paukkuja on säästelty trilogian esiosaan, joka kulkee nimellä The Kill Order joka palaa aikaan ennen Wickediä ja labyrinttiä.

Itse tarina on melko tuttua Dashneria, menoa piisaa ja Thomas ei pääse helpolla. Minua hieman häiritsivät Theresa ja Brenda, jotka sarjan lähes ainoina naisina kuulostavat ehkä liiankin samanlaisilta, aivan kuin he olisivat samasta muotista valettuja. Vaikkei kirja ollutkaan tajunnanräjäyttäjä, pimeitä työmatkoja aamuruuhkassa kirja kyllä piristi.

Listening Library, 2011
Kesto: 8h 55min
Lukija: Mark Deakins

Mifongin mahti (Mifonki #3) / J.S. Meresmaa

J.S. Meresmaan Mifonki-sarja on ollut oikein mainiota luettavaa ja etenkin sarjan kakkososan huikean lopetuksen jälkeen hyökkäsin innoissani Mifongin mahdin kimppuun. Erityisesti Linn oli jäänyt vaivaamaan mieltäni ja toivoin kovasti kohtaavani kipakan naishahmon uudelleen sarjan kolmannessa osassa.

Mifongin mahdissa loikataan ajallisesti eteenpäin aikaan jolloin Ardisin kaksoset, Fewrynn ja Ciaran ovat aikuisuuden kynnyksellä. Ciaranin kohtalona on seurata isoisänsä Amargon jalanjälki Merontesin valtaistuimelle mutta valtakunnassa ei todellakaan ole kaikki hyvin sillä outo kirous vainoaa Merontesin lapsia. Fewrynn-sisko jää aluksi pantterikansan pariin tutustumaan heräävään mahtiinsa mutta veljen huolet saavat Fewrynnin lähtemään maailmalle.

Tuttuun tapaan myös tämäkin Mifonki-kirja vei mukaan, koukutti ja jätti jälkeensä tukun kysymyksiä joihin pitänee saada vastauksia sarjan seuraavassa osassa. Meresmaan teksti soljuu mukavasti ja hänen luomansa maailma mahteineen ja mifonkeineen on herkullisen mielenkiintoinen. Henkilökohtaisesti jäin hiukan kaipaan edellisistä kirjoista tuttua jännitettä Ardisin ja Danten välillä ja vaikka kaksosilla toki onkin kiinnostavia mutkia edessään, on vaikeaa laittaa vanhoja suosikkihahmoja taka-alalle. Aika näyttänee silti saako Ardis jonain päivänä Dantensa vai olenko kaikki nämä vuodet jännittänyt ja toivonut turhaan.

Kirja näyttää hahmojen sukupolven vaihdoksen myötä myös siirtyneen toisen kustantamon leipiin. Hienoa että mifonkien matka jatkuu, kenties ainakin vielä neljännen kirjan verran- tai pidemmällekin!

"Vaikka nimet ja kasvot karkasivatkin häneltä, hän muisti jokaisen hänelle merkityksellisen ihmisen kuin painalluksena ihollaan. Mustan mahdin puristuksessa hän muisti heidän sielunsa kosketuksen ja suru oli aina yhtä tuore. Suru ja kipu olivat Nyt."

Myllylahti, 2014
Sivuja: 517

Locke Lamoran valheet / Scott Lynch

Locke Lamoran valheet oli lokakuinen lukupiirikirjamme jonka kimppuun hyökkäsin jokseenkin innoissani. Kirjassa vaikutti olevan paljon elementtejä joiden perusteella se istuisi mainiosti juuri minun makuuni mutta kuinkas kävikään - palapelin palat olivat kyllä kivoja mutta kokonaisuus ei miellyttänytkään.

Locke Lamoran valheet kertoo herrasmiesroistojen liigasta, sen synnystä ja huijauksesta, joka on miltei kohtalokas ryhmälle. Tapahtumat sijoittuvat kiehtovaan Camorrin kaupunkiin jonka varjoissa juonittelevat Locke Lamora ja muut orpopojista kasvatetut taitavat huijarit. Locken ja kumppaneiden tarkoituksena on keventää Don Salvaron rahakirstuja ovelalla juonella mutta samaan aikaan pelissä ovat suuremmatkin voimat.

Ensin positiiviset asiat: pidin kovasti Scott Lynchin luomasta maailmasta ja kirjan kieli oli mukavan maalailevaa. Mukaan mahtui myös jokunen karkeus joiden kuvioon sopimisesta en edelleenkään ole ihan varma: kiroukset kyllä tavallaan sopivat alamaailmaan mutta toisaalta ne hiukan töksähtävät tekstissä. Kuvailua tekstistä tosin tekstistä löytyy ehkä liiankin paljon, joskus pitäisi viedä sitä juontakin eteenpäin.

Valitettavasti en kuitenkaan lukiessani saanut otetta Locke Lamoran valheista, kirjan henkilöt jäivät minun kokemuksessani kovin paperisiksi ja huomasin etten loppua kohden edes jaksanut välittää siitä mitä heille tapahtui. Tämä ehkä korostui erikoisen paljon siksi että kuuntelin samaa aikaa äänikirjaa joka todella kolahti ja jonka henkilöihin jäin kiinni, joten valitan Locke Lamora, sinä hävisit tämän vertailun. Väärä hetki, väärä lukija.

"Locke, vaikeudet ovat sattumanvaraisia. Koskaan ei voi tietää, mikä ominaisuus sinussa tai kumppanissasi on se, millä pääsette vaikeuksista yli."

WSOY, 2007
Sivuja: 541
Alkuteos: The Lies of Locke Lamora
Suomentanut Tero Valkonen

Dangerous women / toim. George R. R. Martin ja Gardner Dozois

En yleensä ole lyhyiden tarinoiden ystävä ja kuitenkin sorruin Audiblen alesta ostamaan itselleni George R.R. Martinin toimittaman antologian Dangerous women ajatellen että kenties lyhyet tarinat toimisivat paremmin äänikirjaformaatissa. (Ja koska olin juuri töllöttänyt HBO:n tuoreimman Game of Thrones -kauden läpi melko intensiivistä tahtia, saattaa olla että halusin pikkuisen lukea lisää Westerosista, kokoelmahan sisältää myös Martinin itsensä kirjoittaman tarinan The Princess and The Queen. Vieroitusoireita, nääs...)

Dangerous women -kokoelman tarkoituksena on esipuheen mukaan esitellä vaarallisia naisia tavallista monipuolisemmin. Aihe on mielenkiintoinen, kohtaan itsekin mielelläni särmikkäitä, fiksuja ja aitoja naisia kirjallisuudessa, latteat ja stereotypiset hahmot harvemmin kiinnostavat. Antologia kattaa 21 kertomusta genreistä, mukana on mm. historiallista fiktiota, jännitystä ja fantasiaa.

Ja sitten niihin fiiliksiin. Kamppailin tämän kirjan kanssa KAUAN - elokuun lopusta lokakuun alkuun, minulle tämä on todella poikkeuksellista. Olin toki aluksi innostunut kirjasta mutta viikkojen edetessä huomasin vältteleväni kirjaan tarttumista, kuuntelin mm. kaksi muuta äänikirjaa Vaarallisten naisten "välissä". Mikä sitten mätti? Monet kertomuksista olivat viihdyttäviä ja laadukkaita, kuuntelin niitä oikein mielelläni. Mutta sen sijaan hyppiminen tarinasta, aikakaudesta, maailmasta ja päähenkilöstä toiseen tuntui raskaalta ja tajusin olevani lukija joka haluaa uppoutua tarinaan ja sen maailmaan pidemmäksi aikaa - olen sitoutuvaa tyyppiä enkä kukasta kukkaan lentelijä!

Kuten jo sanottu, kokoelma sisälsi mainiota herkkupaloja, omiin suosikkeihini kuuluivat Joe Abercrombien Some Desperado, Jim Butcherin Bombshells, Brandon Sandersonin Shadows for Silence in the Forests of Hell ja Caroline Spectorin The Lies My Mother Told Me - kaikki tietyllä tavalla saman tyyppisiä kertomuksia, ne ovat fantasiatarinoita joissa on vauhdin ohella vähän hauskuuttakin mukana ja ennenkaikkea, niissä esiintyvät naiset ovat fiksuja, rohkeita ja periksiantamattomia, mutta eivät täydellisiä. Tykkäsin!

Valitettavasti kansien väliin mahtui muutama heikkokin tapaus, kaikista tarinoista ei myökään mielestäni välittynyt kirjan teema selkeästi, vaarallisuuden ei kai aina tarvitse tarkoittaa sitä että nainen on strippari. Martinin The Princess and The Queen oli taas hiukan työlästä kuunneltavaa sillä tarinassa on todella paljon henkilöitä ja valtataistelu tuntui jatkuvan loputtomiin - tämä olisi ehkä toiminut paremmin luettavassa muodossa.

Hodder & Stoughton, 2014
Kesto: 32 tuntia, 45min

Ps. Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen, sotimista kirjassa nimittäin jo rutkasti jo Martinin tarinan ansiosta.

The Maze Runner (The Maze Runner #1) / James Dashner

The Maze Runner on taas yksi Overdrive-kokoelmasta tekemistäni pongauksista. Kirjan alkuasetelma: oudossa paikassa vankina olevat pojat ja yöksi sulkeutuvat vaarallinen labyrintti kuulostivat siinä määrin uteliaisuutta kutittelevilta että pakko oli lainata. Ja kun tajusin että kirjaan pohjautuva elokuvakin oli tuloillaan, ajattelin että voisi olla vähintäänkin kiinnostavaa tutkia mikä teoksessa Hollywoodia kiehtoo. (Ja oikeasti, minähän luen ihan mitä sattuu, ilman sen kummempaa syytä. Luen koska voin. )

The Maze Runnerin päähenkilö on Thomas, joka kirjan alussa putkahtaa muistinsa menettäneenä Gladeksi kutsuttuun paikkaan. Kukaan yhteisöön kuuluvista pojista ei muista menneisyyttään, kaikki ovat saapunut erikoiseen vankilaan samalla tavalla. Asuinaluetta ympäröi valtava - ja vaarallinen - labyrintti, johon pojat lähettävät aamuisin juoksijoita etsimään ulospääsyä. Juoksijan on oltava vahva ja nopea sillä ovet labyrinttiin sulkeutuvat yöksi ja yö labyrintissä taas tarkoittaa varmaa kuolemaa.

The Maze Runner oli äänikirjana mukavaa luettavaa, Mark Deakins suoriutui tehtävästään mukavasti ja kirjassa oli mukavasti tempoa myös väsynyttä liikkujaa piristämään, jouduinpa pariin otteeseen hieman pidentämään lenkkiänikin kun kirja oli niin jännittävässä paikassa etten millään raaskinut jättää tarinaa kesken. Näin lukeminen voi kasvattaa kuntoa, on vain kuunneltava riittävän koukuttavia kirjoja!

The Maze Runner on (jälleen yhden) trilogian ensimmäinen teos, muut sarjassa ilmestyneet teokset ovat The Scorch Trials ja The Death Cure ja kaikki ovat lainattavissa OverDrivestä äänikirjoina - mainiota! Ja kuten sanottu, kirjaan pohjautuva elokuvakin on saamassa Suomen ensi-iltansa ihan näillä näppäimillä (24.10) , mutta elokuvan trailer spoilaa kuitenkin kirjan tapahtumia jossain määrin joten jokainen katsokoon sen omalla riskillään. Lukekaan sen sijaan vaikka Linnean mietteitä kirjasta!

Listening Library, 2009
Kesto: 10h 50min
Lukija Mark Deakins

Vuori / Helena Waris

Minulle on suositeltu Helena Wariksen kirjoja useammankin henkilön toimesta ja kun törmäsin Vuoreen kirjaston hyllyssä, päätin vihdoinkin tehdä jotain asian eteen. En tiennyt mitä odottaa, mutta kyyti Vuoren huipulle osoittautui huimaksi!

Helena Wariksen kirja vie lukijansa kaupunkiin vuoren juurella. Vuoren huippu on aina ollut sumun peittämä eikä sen korkeutta ole onnistuttu koskaan mittaamaan mutta nyt sumu alkaa hälvenemään ja outoja asioita tapahtuu. Tarinan kertoja on katakombeissa työskentelevä nuori Lif joka pian lähetetään omituiselle ja vaaralliselle matkalle kohti Vuoren huippua. Jos pelissä on oma henki, voiko keneenkään luottaa?

Vuori osoittautui hypnoottisen hienoksi teokseksi joka leikitteli mainiosti viikinkimytologialla. Tiedän ko. aiheesta kovin vähän ja harmittelinkin tietojeni vähyyttä lukiessani sillä olisi ollut mielenkiintoista vertailla Wariksen tulkintaa varsinaiseen taruun. Jotain sentään tiesin ja tunnistin, kiitos Marvelin väen. (Jepjep, hatara tietämykseni pohjautuu pääosin sarjakuviin. Noloa.)

Wariksen tapa kirjoittaa on tyylikäs ja vähäeleinen. Teksti soljuu vaivattoman oloisesti ja varsinkin Lif oli mainio sankaritar: hän on tavallinen ja silti poikkeuksellinen, ehdottomasti samaistuttava kaikessa pienuudessaan, epäilyssään ja ironisuudessaan. Varsinkin viimeisin ominaisuus oli mielestäni riemastuttava piirre kirjassa, kaiken menon keskellä Waris kevensi hienosti tunnelmaa muutamalla yksinkertaisen tehokkaalla lauseella ja sai minut virnistelemään. Kuka sanoikaan että Vuorelle kiipeämisen pitäisi olla totista puuhaa?!

Olen melko vaikuttunut Vuoresta, jopa siinä määrin että taidan laittaa lisää Helena Wariksen kirjoja lukulistalleni.

"Miekkoja. Kirveitä. Nuolia.
Minulla on pelkkä haarukka-lusikka-setti ja taitettava linkkari."

Otava, 2014
Sivuja: 316

Allegiant / Veronica Roth

Ei kahta ilman kolmatta. Epäröin Veronica Rothin Outolinnun kohdalla sarjan parissa jatkamista mutta sorruin kuitenkin lukemaan trilogian toisenkin osan ja kun kirja veti ensimmäistä paremmin, piti saada luettavaksi myös päätösosa, Allegiant.

Kuvaan Allegiantin juonta tässä vain lyhyesti jottei kukaan trilogian lukemista harkitseva spoilaantuisi. Tarina alkaa jälleen kerran melko tarkkaan edellisen kirjan päätöshetkistä. Trisin ja Tobiasin maailman järjestys on muuttunut muttei välttämättä parempaan suuntaan, oman ison mysteerinsä muodostaa myös ulkopuolinen maailma. Tekeekö tiukka kuri ja järjestys sittenkin maailmasta turvallisemman paikan vai vain ankaramman?

Allegiant poikkeaa hieman sarjan kahdesta aiemmasta osasta sikäli että kirjan kertojina toimivat Trisin lisäksi myös Tobias. Ratkaisu on sinällään toimiva, lisäten hieman syvyyttä parin suhteeseen. Risuja kuitenkin antaisin siitä, että kummankin kyyhkyläisen kertojanääni on hyvin samanlainen. Lukujen alussa toki kerrotaan kertojan nimi mutta ainakin pidempien lukujen keskellä jouduin hetkittäin muistelemaan kuka tällä kertaa olikaan äänessä.

Kirjan teemat ovat sinällään kauniita ja koskettavia, Roth tuntuu sanovan ettei ihmisten luokittelu johda kuin ennakkoluuloihin ja vihaan. Rohkeutta, rakkautta ja ystävyyttä liputetaan niinkuin oikein onkin. Vähän yllättyneenä haluan kehua kirjan tyylikästä loppua, se mielestäni toimi hienosti.

Sarjassa on ilmestynyt myös lyhytromaani Four: The Transfer: A Divergent Story, joka vie lukijansa aikaan ennen trilogian alkua, keskittyen Tobiaksen vaiheisiin.

Since I was young, I have always known this: Life damages us, every one. We can't escape that damage.
But now, I am also learning this: We can be mended. We mend each other.

HarperCollins, 2013
Sivuja: 526

Insurgent (suom. Kapinallinen) / Veronica Roth

Tässä postauksessa bloggaaja kääntää kelkkansa! Huhtikuussa luin Divergent-trilogian ensimmäistä kirjaa, Outolintua, kohtuullisen sekavin miettein. Kirjan parissa kului aika tavallaan ihan mukavasti mutta silti sen ajatusmaailmassa tuntui jokin tökkivän. Ajattelin ehkä jättää trilogian sikseen mutta sitten kävikin niin hassusti että pongasin sarjan kakkososan, Insurgentin, OverDrivessä ja puolihuolimattomasti tulin klikanneeksi sen lukulaitteeseen ajatellen että kuuluupa aika bussipysäkillä sitten rattoisammin. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Insurgent jatkaa melko tarkkaan samoista hetkistä joihin Outolintu lopetti. Tris kumppaneineen löytää itsensä keskeltä suoranaista sotatilannetta jossa Uskaliaiden ryhmä revitään kahtia eivätkä muutkaan osastot tunne olevan turvassa. Peli kovenee ja yllätyksiä löytyy joka lähtöön. Meno on heti alusta saakka varsin vauhdikasta eikä kirjailija paljonkaan muistuttele edellisen juonikäänteistä, joten jos et siis ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, älä aloita tästä! Sattuneesta syystä en halua myöskään kirjoittaa juonesta kovin paljoa spoilausvaaran takia.

Jotain lienee tapahtunut allekirjoittaneen päässä, sillä Outolinnun "ihan kiva" -tuntemukset vaihtuvat jonkin asteiseen koukuttumiseen sarjan kakkososassa. Liekö niin että nyt oli otollisempi aika lukea juuri tämän tyyppinen kirja vai auttoiko asiaa esim. se, että olin jo ensimmäisen osan myötä tutustunut Rothin luomaan maailmaan? Joka tapauksessa olin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka mukavasti Insurgent minut mukaansa tempaisi.

Kirja on melkoinen action-pläjäys jossa piisaa vauhtia. Sen rakenne muistuttaa minua edelleenkin voimakkaasti - ja ehkä myös hiukan häirisevästikin - Nälkäpelistä, jopa pikkuiset sankarittaret jotka osoittautuvat sitkeiksi ja nokkeliksi tappokoneiksi muistuttavat minun mielessäni toisiaan. Trilogian viimeistä osaa varten on jätetty mukavasti asioita auki, veikkaan että vauhdikasta menoa on luvassa siinäkin!

Kirjan suomenkielinen versio on nimeltään Kapinallinen ja se on ilmestynyt aivan äskettäin Otavan kustantamana. Kirjaan perustava elokuva on parhaillaan työn alla, sen oletetaan valmistuvan vuonna 2015. Pokkaan tällä postauksellani Ihminen sodassa -haasteesta (Kuvitteelliset sodat).

HarperCollins, 2012
Sivuja: 525

Sudenveri / Jenny Kangasvuo

Lukupiireistä näyttää olevan sellaistakin hyötyä että tulen lukeneeksi kirjoja joihin en normaalisti tarttuisi. Jos olen ihan rehellinen, Sudenveri ei houkutellut minua etu- tai takakantensa perusteella ja nytkin lykkäsin pitkään kirjan aloittamista - kaikki muu vain tuntui Sudenverta kiehtovammalta. Onneksi on takarajoja sillä kunhan alkuun pääsin, löytyi kansien välistä ihan kelpo kirja.

Kirja kertoo ihmissusista, ei tosin sellaisista joita elokuvissa on totuttu näkemään. Nämä voivat halutessaan vaihtaa olomuotoaan ihmisistä metsissä vapaana vaelteleviin susiin. Tarinalla on kolme kertojaa: Martta, ihmismuodossa pysynyt, rankkoja valintoja tehnyt lauman vanhin, Varga, nuori ihmissusi joka on jättänyt lauman ja elää juurettomana taiteilijana kaupungissa ja Marraskuu, taiteilija joka rakastaa etäistä Vargaa. Tarina käynnistyy nuoren epämuotoisen ihmissuden löytyessä Vargan ovelta. Poika, Rasmus, on Vargan tavoin jättänyt Lauman mutta voiko poika joka on epämuodostunut niin ihmisenä kuin sutena, löytää paikkaansa kummastakaan maailmasta?

Minulle Sudenveri oli ehdottomasti Martan kirja, hänen osuutensa kirjasta kosketti ja kiinnosti selkeästi eniten. Hän herätti Lauman historian, tavat, ilot ja surut eloon ja häneen minä samaistuin. Varga oli minun makuuni liiankin kulmikas ja sulkeutunut, ymmärsin häntä mutta Marraskuun tavoin en päässyt hänen lähelleen. Tarina eri elementteineen on mukavan selkeä, ihmissusi-elementtiä käsitellään hyvin luontevasti ja vähäeleisesti, selkeästi ja mässäilemättä. Ratkaisu tuntuu hyvältä, uskottavalta, tätä tarinaa pitäisikin käsitellä yhtä yksinkertaisesti kuin luonto itse on.

 Ainoa asia, jonka koin hankalaksi, oli ihmissusien sukupuun muistaminen, se kun oli kohtalaisen laaja ja oli vaikeaa muistaa kuka olikaan kenenkin setä, veli tai kummin kaima, varsinkin kun susien ja ihmisten vuodet kuluvat eri tahtiin.

Pidin kirjan teemoista, erilaisuudesta, yhteisöstä, oman paikan löytämisestä, luonnosta. Kangasvuon kerronta on miellyttävää, eleetöntä ja tehokasta. Ehdottomasti kirjan koskettavin kohta sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle jossa ihmiset susi-pelossaan lähtevät metsälle ja Laumalle tuttu pentue saa surmansa. Mieleeni nousi mediassakin jokin aika sitten vellonut susien kaato -keskustelu. Tämän kirjan luettuani toivon että meillä olisi yhä metsiä joissa sudet voisivat vapaasti jolkotella pentuineen ja ulvoa laumansa kanssa.

"Varga ripottelee ympärilleen palasia itsestään, mutta kun kerään ne, hän kieltäytyy katsomasta niitä, väittää asennollaan että ne eivät ole hänen."

Teos, 2012
Sivuja: 312

Säkenöivät tytöt / Lauren Beukes

Minulla ei ollut Säkenöivistä tytöistä minkäänlaista käsitystä ennakkoon. Nimi toi ensimmäiseksi mieleeni chick-litin, takalieve sitten taas jotain ihan muuta. Sarjamurhaaja, aikamatkailua - miksipäs ei?! Tartuin kirjaan olemattomin odotuksin ja päädyin yllättymään iloisesti.

Säkenöivät tytöt kertoo tarinan sarjamurhaajasta sekä hänen uhreistaan. Tässähän ei toki ole vielä mitään ihmeellistä mutta tällä kertaa kyse on harvinaisen häijystä tyypistä, joka matkaa uhriensa perässä jopa tulevaisuuteen. Hän, Harper Curtis, haluaa sammuttaa säkenöivien tyttöjen hehkun mutta onneksi kaikki tytöistä eivät ole ihan niin helppoja paloja.

Lauren Beukesin kirjassa on useita kertoja, murhaajan lisäksi ääneen pääsevät myös itse säkenöivät tytötkin sekä Kirby, tyttö, joka ei suostunut kuolemaan. Kerronta eteni loikkien vuosikymmeneltä toiselle ja piti minut otteessaan todella tehokkaasti - nukkumaan ei menty ennenkuin kirja oli loppu.

Säkenöivät tytöt on hiukan erilainen jännitysromaani, joka sisältää kohtuullisesti yliluonnollisia elementtejä. Pidin niistä sekä ratkaisusta, jossa kirjailija ei pyrikään selittämään joka ikistä yksityiskohtaa vaan jättää tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle ja tulkinnalle. Niin ikään peukutan myös ratkaisua, jossa jokainen uhreistakin pääsee tarinassa ääneen, sen kautta Harper Curtisin teot tuntuvat ikäänkuin todemmilta ja siksi pelottavammilta. Lisäplussia irtoaa myös kiinnostavista välähdyksistä menneeseen aikaan, mm. ajatus radium-tanssijoista, jotka tanssivat täysin pimeän huoneen keskellä hohtavalla maalilla maalattuina, on huikea.

(Hohtotytön, ns, radium-tanssijan, esityksestä.)
"Käsivarsi ojentui, ja sen päässä oleva käsi alkoi pyöriä ja taipuilla omaa aistikasta tanssiaan. Kiusoitellen se palasi aina uudestaan mustan kaavun liepeisiin ja vilautti milloin tyttömäistä olkapäätä, milloin vatsan kaarta tai tulikärpäsen lailla loistavaa maalattua suuta. Sitten se siirtyi riisumaan toista hansikasta, jonka se nakkasi yleisön joukkoon. Nyt pimeässä näkyi kyynärpäistä eteenpäin kaksi hohtavaa käsivartta, jotka liikehtivät ja kutsuivat katsojia lähemmäs."

Schildts & Söderströms, 2013
Sivuja: 361
Alkuteos The Shining Girls
Suomennos Virpi Vainikainen