Rouva Oraakkeli / Margaret Atwood

Kirjan vuoden lukuhaasteeni on edennyt nyt kohtaan jossa pitäisi lukea omana syntymävuonna julkaistu kirja. Tuskailtuani aikani vanhuuttani, päätin lopulta lukea lisää mainiota Margaret Atwoodia, jonka teos Rouva Oraakkeli on nimittäin julkaistu (englanniksi tosin, onko tämä fuskua?) syntymävuonnani. Suomenkielinen versiokin oli ulkoasultaan kovin 1990-lukulaisen oloinen ja kenties siitä syystä lykkäsin kirjaan tarttumista tovin. Hölmöä kenties, mutta osoittaneen kannen kuvituksen voiman sillä ilman Atwoodin nimeä laadun takeena olisi kenties tämäkin kirja jäänyt lukematta.

Rouva Oraakkeli on tarina Joan Fosterista, joka kirjan alussa suunnittelee kuolemaansa. Joanin tarina on samaan aikaan koskettava, mieltä lämmittävä ja surullinenkin kehityskertomus. Kirjan juonesta on oikeastaan vaikea kertoa tarkemmin, sillä perinteistä juonta ei tarinalla ole. Se ei myöskään ole suosikkini Atwoodin kirjoista vaikka kirjailijan nokkela terävyys on toki kirjassa vahvasti läsnä. Erityisen koskettavaa luettavaa on kirjan alku, jossa tukeva pikku Joan saa mm. esittää tanssikoulun esityksessä - koipalloa. Ihmisten ajattelematon julmuus...

Atwoodilla on tällä kertaa siis sanottavaa naiseudesta ja siihen liittyvistä paineista mutta viesti jää kuitenkin melko laimeaksi. Siitäkin huolimatta Rouva Oraakkeli oli nautittavaa luettavaa joka tuli suorastaan ahmaistua ja tästä syystä Atwoodin kirjailijanlahjoja, tämä nainen kun on kirjailijana sitä luokkaa että lukisin luultavasti onnellisena jopa hänen kirjoittamaansa kauppalistaakin!


Gummerus, 1993
Alkuteos: Lady Oracle
Sivuja: 409
Suomentanut Marja Haapio
Kirjan vuoden lukuhaaste: kirja joka on julkaistu syntymävuonnasi

Uusi maa (MaddAddam #3) / Margaret Atwood

Yksi Kirjan vuoden lukuhaasteen huippukohdista on ollut trilogia-kategorian pisteen ansaitseminen, Margaret Atwoodin kirjat ovat huikeita ja näitä on kolme!! (Enemmän on enemmän, laadukkaissa lukukokemuksissakin.) Sain siis vihdoinkin MaddAddam-trilogian viimeisen suomennoksen hyppysiini ja Uusi maa totisesti lunasti odotukseni!

Kirja jatkaa melko tarkkaan siitä mihin Herran tarhurit jäi ja Uusi maa keskittyykin nimensä mukaisesti kuvaamaan sitä millaiseksi uusi ihmiskunta muotoutuu. Koska kyseessä on trilogian viimeinen osa, jätän juonikuvauksen sikseen ja keskityn vain hehkuttamaan itse kirjaa. Tarhureiden tarina ei ehkä lumonnut samassa mittakaavassa kuin trilogian aloittava Oryx ja Crake, mutta ihmiskunnan kohtalo oli vaakalaudalla joten pakkohan se on lukea.

Kirja osoittautui todella koukuttavaksi ja teinkin komeasti univelkaa sen takia.  Oli huikeaa poimia Atwoodin taitavasti sirottelemia tiedonmurusia ja kokea ahaa-elämyksiä - kirjailijan luoma maailma on laaja ja yksityiskohdissaan herkullisen värikäs. Vaikka kirjan maailman kuva onkin synkkä, se ei ahdista tarinan upean mustan huumorin takia. Mm. kerronnan jaksottaminen kohtauksilla joissa kerrotaan crakelaisille tarinaa on nerokasta ja hulvatonta. Myös erään tietyn voimasanan käyttö kirvoitti kikatuksen jos toisenkin..

Nyt, väsyneenä ja onnellisenä, luulen että Atwood on noussut yhdeksi kirjailijaidoleistani.  En oikein osaa kirjoittaa mitään älykästä ja objektiivista Uudesta maasta, sillä olen hyvän lukukokemuksen jälkeisessä onnen huumassa - antakaa siis anteeksi hehkutukseni, se tulee suoraan sydämestä!

"Kaikki ne vuodet sinä olit minun pelastukseni, hän tahtoisi sanoa. Mutta ei sano."

Otava, 2015
Sivuja: 559
Alkuteos: MaddAddam
Suomentanut Kristiina Drews
Kirjan vuoden lukuhaaste: trilogia

The Handmaid's Tale (suom. Orjattaresi) / Margaret Atwood

Olen kuluneiden kuukausien aikana tutustunut uudelleen Margaret Atwoodin tuotantoon The Handmaid's Talea kuitenkin säästellen. Sitten alkoi sairastelu ja silmätulehduksen riivaamana nappasin äänikirjan Helmetin Overdrive-kokoelmasta ankeita päiviäni piristämään. Pakko jälleen kerran kehua sekä tuota mainiota palvelua että äänikirjoja noin yleensäkin, ilman niitä olisivat sairaspäivät olleet paljon ankeampia.

The Handmaid's Tale on dystopia tulevaisuuden Amerikasta tai Gileadista jossa kaikki on toisin. Tarinan kertoja on Offred joka tässä uudessa maailmassa toimii orjattarena tai suoremmin sanottuna synnytyskoneena Komentajan taloudessa. Välähdyksenomaisesti kirjailija kuvaa Offredin arkea ja menneisyyttä sekä sitä kuinka tuntemamme maailma muuttui paikaksi jossa naisilla ei ole enää oikeuksia.

Lukukokemukseni oli tällä kertaa kaksijakoinen, Atwoodin teksti on nerokasta ja hänen luomansa maailma on hyytävän kylmä mutta lukuvireeni ei ollut parhaimmillaan eikä rakenne ole ehkä parhaimmillaan äänikirjamuodossa. Ihailen kyllä kirjailijan huimaa tekniikkaa jossa kokonaisuus luodaan pikkuhiljaa, palanen kerrallaan mutta tekstin loikkivuus teki kuuntelemisesta joskus sekavaa. (Eikä varmaan kesken kuuntelun nukahtaminenkaan auta asiaa!)

Kirjan kuuntelu osui sattumalta myös ajankohtaiseen hetkeen kun media alkoi rummuttaa erään ihmiskauppaoikeudenkäynnin lopputuloksista. Pakko on todetta että Atwood on kirjoittanut hienon ja ajankohtaisen kirja jolla on edelleenkin sanottavaa. Toivon kuitenkin että ihmiskunnan tulevaisuus on vähän iloisempi...

Random House Audio, 2011
Kesto: 10h 23min
Lukija: Joanna David
Kirjan vuoden lukuhaaste: Tulevaisuuteen sijoittuva kirja

Herran tarhurit (MaddAddam #2) / Margaret Atwood

Olen pikkuhiljaa tutustunut Margaret Atwoodin teoksiin ja olen vähä vähältä ihastunut enemmän ja enemmän kirjailijan riemastuttavan vinksahtaneeseen huumorintajuun ja veitsenteräviin havaintoihin. Sokea surmaaja ja Nimeltään Grace olivat mahtavia ja hurahdin minä Oryxin ja Craken maailmaankin, vaikken osaakaan päättää onko Atwoodin visio tulevaisuudesta ahdistava vai hulvaton. Molempia, luulisin. Siispä jatkan Herran tarhureilla...

Herran tarhurit palaa Oryxin ja Craken tunnelmiin, maailmaan jossa pienellä geenimanipulaatiolla voi ratkaista ongelman jos toisenkin ja raha ratkaisee. Herran tarhurit on eräs ruohonjuuritason järjestöistä joiden keskeisenä arvona on luonnon ja eläimien kunnioitus. Tarinan kertojina vuorottelevat kaksi järjestön naisista, Toby ja Ren joiden elämää seurataan jopa kohtalokkaaseen tulvan vuoteen saakka.

Minulla oli pieniä ongelmia Herran tarhureista kirjoittaessani. Kirja nimittäin on ihan hyvä, muttei läheskään niin paljon minun makuuni kuin vaikka Oryx ja Crake. Aikaisemmat lukemani Atwoodin kirjat ovat nostaneet riman korkealle ja luulenpa että Herran tarhurit kärsi tästä vertailusta jota väkisinkin tein. Kirjan tapahtumat etenevät rinnakkain Oryxin ja Craken kanssa mikä alkuun hämmensi, samoin kuin yhtymäkohtien niukkuus.

Pitkin hampain joudun siis sanomaan että Herran tarhurit oli lukukokemuksena vain ok. Se ehkä kärsii hiukan sarjan keskimmäisen osan ongelmasta, se ei avaa meiille ovea uuteen maailmaan mutta ei myöskään pysty saattamaan mitään päätökseen. Sinällään Atwoodin kerronta on jälleen kerran nautinnollisen älykästä ja silti ajoittain myös hauskaa enkä voi muuta kuin ihailla tämän naisen mielikuvitusta - miten huikean maailman hän onkaan luonut. Nyt täytyy vain malttaa odottaa MaddAddamin viimeistä osaa, Uusi maa (Otava) ilmestyy suomennettuna nyt keväällä!

Otava, 2011
Sivuja: 523
Alkuteos: The Year of the Flood
Suomentanut Kristina Drews
Kirjan vuoden lukuhaaste: trilogia

Oryx ja Crake (MaddAddam #1) / Margaret Atwood

Oryx ja Crake ilmestyi lukukasaani Helmetissä esitellyn Kirjan vuoden -lukuhaasteen ansioista.
Aloitin viime vuonna uudelleentutustumiseni Margaret Atwoodin tuotantoon ja MaddAddam-trilogiankin lukeminen kävi tuolloin mielessä, - vain hautautuakseen kaikkien muiden lukuideoiden alle. Lukuhaasteessa kuitenkin saa pisteen(!!) luetusta trilogiasta ja siinä olikin sitten kannustetta jo kylliksi. Ja onpahan mainiota että kirjat putkahtivat mieleeni koska olen suoraan sanottuna aika vaikuttunut...

Oryx ja Crake on taidokas dystopia, jonka keskiössä on kenties viimeinen hengissäoleva ihmisrodun edustaja, Lumimies, jota aiemmin kutsuttiin myös Jimmyksi. Vanhan sivilisaation raunioista on noussut viattomien, kauniiden kloonien heimo, Craken lapset joille Lumimies, Oryx ja Crake ovat liki jumalisia hahmoja. Mutta kauan sitten, Jimmy ja Crake olivat ystäviä, pieniä poikia jotka pelasivat tietokonepelejä ja Oryx oli vain köyhä tyttö köyhässä maassa..

Margaret Atwood on hurja kirjailija, olen nytvuoden aikana lukenut kolme hänen teostaan ja ollut vaikuttunut niistä kaikista. Jokainen (Sokea surmaaja, Nimeltään Grace) on ollut teemaltaan erilainen, vahva ja tyylikäs kirja - näistä Oryx ja Crake kuitenkin tuntui helpoimmalta ja vetävimmältä luettavalta, Lumimies pohdinnat koukuttivat minut lähestulkoon heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen.

Oryx ja Crake toimii. Nykyisyydessä tempoileva Lumimies palaa takaumissa menneeseen ja valoittaa näin Jimmyn, Craken ja Oryxin menneisyyttä sekä syitä siihen miksi maailma on nyt sellainen kun on. Näin kuvattuna Oryx ja Crake tietysti kuulostaa ihan tyypilliseltä genrensä edustajalta, mutta uskokaa kun sanon, kirja on herkullinen lukukokemus. Atwoodin visiot tulevaisuudesta ovat sekä ilahduttavan vinksahtaneita että pikkuisen pelottaviakin terävänäköisyydessään.  Geeniteknologia kieltämättä onkin varmasti antoisa runsaudensarvi kirjailijalle ja ihan odotan sitä että saan lukea sarjan seuraavan osan, Herran tarhurit ja nähdä mitä kirjailija seuraavaksi keksii!

Otava, 2003
Sivuja: 487
Alkuteos: Oryx and Crake
Suomentanut Kristiina Drews
Kirjan vuoden lukuhaaste: trilogia, osa 1/3

Nimeltään Grace / Margaret Atwood

Minulla oli hamassa nuoruudessani innokas Atwood-kausi, jonka aikana useampi kirjailijan teoksista tuli ahmittua. Palasin tänä vuonna Atwoodin pariin Sokean surmaajan kautta ja jäin miettimään miksi olen laiminlyönyt näitä hienoja kirjoja niin pitkään. Siispä päätin uudistaa suhteemme palaamalla ensin vanhojen, kelpo tuttujen pariin, ensimmäiseksi luettavakseni valikoitui Nimeltään Grace, vanha tuttu sekin. Mielikuvani kirjasta ovat hatarat mutta positiiviset - Grace Marksin, tosielämän murhaajattaren elämä taatusti kiinnosti jo tuolloinkin.

Nimeltään Grace rakentuu kahden kertojan varaan, toisaalta äänessä on vankilassa tuomiotaan istuva Grace, toisaalta Simon Jordan, lääkäri joka yrittää haastattelujen kautta kartoittaa ihmismielen saloja ja selvittää oliko Grace mieleltään sairas tehdessään rikoksensa.

Lukiessani vakuutuin jälleen kerran siitä, kuinka hieno kertoja Margaret Atwood onkaan. Etenkin Gracen ääni on uskottava ja tekee vaikutuksen, Atwood piirtää upeasti kuvan nuoresta tytöstä joka on yksin 1800-luvun kovassa maailmassa, yrittäen jotenkin löytää tien turvasatamaan. Gracen tarina pohjautuu osittain tositarinaan ja kirjaan onkin liitetty myös katkelmia käsittääkseni aidon oikeudenkäynnin pöytäkirjoista - yksityiskohta joka nivoutuu hienosti vähäeleisen ja alistuneen Gracen henkilökuvaan. Kiehtova tapa herättää kappale historiaa eloon!

Mielenkiintoinen kirja, koskettavaa ajankuvaa, taitavaa kerrontaa ja murhakin - Nimeltään Grace oli oikein toimiva kokonaisuus. Atwoodin teksti on vahvaa ja ainakin näissä kahdessa hiljattain lukemassani teoksessa myös näkökulmat ovat erilaisia ja kutittelevat mukavasti harmaita aivosolujani, kirjailijan tuotantoon tutustumista pitää siis ehdottomasti jatkaa! Mitä seuraavaksi? Orjattaresi?

"Syy miksi he tahtovat nähdä minut, on että olen maineikas murhaajatar. Niin ainakin on kirjoitettu. Minä hämmästyin kun luin sen ensimmäisen kerran - sanotaanhan sitä että joku on maineikas laulaja tai maineikas runoilijatar tai maineikas spritualisti tai maineikas näyttelijätär, mutta mitä maineikasta on murhaamisessa? Oli miten oli, murhaajatar on raju määritelmä ihmiselle. Sillä sanalla on ominainen tuoksu - tunkkainen ja masentava, niin kuin kuolleilla kukkasilla maljakossa."

Otava, 1997

Sivuja: 646

Alkuteos: Alias Grace

Suomentanut Kristiina Drews

Sokea surmaaja / Margaret Atwood

Sattuipa sellainenkin hetki että lukupinoni hetkellisesti tyhjeni. (Ei hätää, parin päivän kuluttua kirjastoon pätkähti nippu varauksia, luonnollisestikin kaikki samana päivänä.) Koska jotain luettavaa on PAKKO olla, aloin kaivelemaan omaa hyllyäni ja löysin luettavakseni Margaret Atwoodin mainion Sokean surmaajan jonka lukemisesta on vuosia. Kirja oli jättänyt mieleeni vahvan vau-efektin joten nappasin sen ilolla uudelleen luettavaksi.

Tappelin pitkään kirjan juonikuvauksen kanssa, tuntui siltä että jokainen yritelmäni sai nerokkaan kirjan kuulostamaan sekavalta ja oudolta. Sokean surmaaja nimittäin on kirja kirjassa - tai oikeastaan kolmekin. Kirjan keskushenkilönä on vauraaseen nappitehtailijan perheeseen syntynyt Iris, sukutarinaa rytmitetään katkelmilla Sokeasta surmaajasta, Irisin sisaren Lauran postuumisti julkaistusta menestysteoksessa, jossa mies kertoo naiselle sci-fi tarinaa Sakiel-Nornin planeetan sokeista surmaajista. Kuulostaa sekavalta - mutta kirja on hieno! (Eikä yhtään niin sekava kuin kuvaukseni.)

Sokea surmaaja oli lukukokemuksena vaikuttava, jopa toisellakin kerralla. Nautin Irisin kertojan äänestä jossa yhdistyi oivallisesti hienovarainen pahaenteisyys ja omaan kohtaloon alistuminen. Samoin tarina Sakiel-Nornista on suorastaan herkullista luettavaa, Atwood tekee kirjassaan melkoisia tyylillisiä loikkia mutta niin taidokkaasti etten voi muuta kuin ihastella. Ehkä vähiten tarinassa kiinnostivat katkelmat Lauran Sokeasta surmaajasta, verrattuna Sakiel-Nornin kiehtovaan fantasiaan tai Irisin vivahteikkaaseen kerrontaan jää tämä osuus jollain tapaa kalpeaksi ja köyhäksi mutta ehkä se on kirjailijan tarkoituskin?

Summa summarum, pidin ja ihastelen kirjailijan tyyliä. Lukiessani tajusin myös etten ole tainnut lukea Atwoodilta muuta kuin tämän kirjan - iso virhe joka kyllä nyt pitää korjata! Atwood-tietäjät, antakaapa vinkkejä mistä kannattaisi aloittaa?

"Parhaita asioita tekevät ne, joilla ei enää ole tietä mille kääntyä, joilla ei ole aikaa, jotka todella ymmärtävät mitä sana avuton merkitsee. He eivät laske riskejä ja hyötyjä, he eivät ajattele tulevaisuutta, heidän on pakko elää nykyhetkessä kuin keihäänkärki kurkulla. Jos ihminen työnnetään alas kallionkielekkeeltä, hän putoaa tai lentää; hän tarttuu pienimpäänkin mahdollisuuteen, oli se miten epätodennäköinen tahansa; millaiseen ihmeeseen tahansa - jos saan käyttää näin kulunutta sanaa. Toisin sanoen toimii vastoin kaikkia odotuksia."

Otava, 2001
Sivuja: 709
Alkuteos: The Blind Assasin
Suomentanut Hanna Tarkka
Kirjasta lisää: Kirsin kirjanurkka

PS. Nappaan tällä kirjalla itselleni pisteen Palkittu kirja Kirjabingosta. Sokea surmaajahan nappasihan Man Booker Prizen vuonna 2000.