Taivaslaulu / Pauliina Rauhala

Ensin kaksi asiaa, jotka ohjaavat lukuvalintojani tutusta tuntemattomammille vesille: blogit ja kirjaston Bestseller-hylly. Niiden ansiosta olen tullut kokeilleeksi kirjoja joihin en ehkä muutoin olisi tarttunut. Omia rajoja onkin hyvä välillä vähän kokeilla! Näin kävi Pauliina Rauhalan Taivaslaulun kohdalla. Olin aluksi ajatellut ettei tämä kirja olisi ehkä ihan minua varten, mutta luettuani mielenkiintoisia tekstejä muista blogeista, alkoi uteliaisuuteni herätä. Ja kirjan löytyminen Bestseller-hyllystä oli viimeinen niitti -pakko lukea!

Kirjan juoni on oikeastaan hyvin yksinkertainen, arkinenkin. Poika tapaa tytön, he rakastuvat, tekevät suunnitelmia, avioituvat ja hankkivat perheen. Lapsia siunaantuu ja vaikka tyttö heitä rakastaakin, hän myös uupuu. Uskonto on myös yksi kirjan aspekteista (tyttö ja poika kun ovat vanhoillislestadiolaisia), mutta ydintarina voisi olla kenen tahansa.

Eräs kirjassa keskusteluttaneista ja kuohuttaneista teemoista on uskonto. Minulla ei ole kontakteja vanhoillislestadiolaisiin, enkä ole heidän uskoonsa suuremmin perehtynyt. Ehkä siksi en tullut laittaneeksi paljoakaan painoa kirjan uskontoon painottuville osuuksille. En jaksanut kauhistella tai hämmästellä, pyöritellä silmiäni.

Se, mikä minuun teki vaikutuksen, oli Aleksin ja Viljan rakkaus, sillä minä luin Taivaslaulun paitsi kuvauksena uupumuksesta, myös karun rehellisenä rakkaustarinana. Lukiessani pidemmälle Aleksin pisteet vain nousivat silmissäni kun näin avuttomuuden ja halun auttaa rakasta ahdingossaan.

Rauhalan kerronta oli kaunista ja kuvailevaa, silti miellyttävän yksinkertaista. Se ei ole tyyliltään minun tyyppistäni tekstiä ja siksi yllätyin siitä kuinka innokkaasti lukemiseni edistyi. Tarina kuitenkin veti tehokkaasti ja siksi huomaankin, että huolimatta omista kirjallisista makutottumuksistani pidin kirjasta paljon. Tämän toteaminen tuntui minusta yllättävän vaikealta, sillä Taivaslaulu tuntui valloittaneen minut vastoin tahtoani. Kummallinen ajatus, mutta ehkä se oli myös osoitus kirjan väkevyydestä.

"Aleksi mietti, mikä oli se hetki, jolloin hänestä alkoi tuntua, että hänen rakkautensa aiheutti kärsimystä. Että nainen oli uskollisena ja työteliäänä hänen vieressään, heidän kodissaan, mutta samalla hiljaa jähmettyi ja katosi."

Gummerus, 2013
Sivuja: 281

Professori Anni Isotalo -sarja / Mikko Ketola, Anssi Rauhala

Kirjaston sarjakuvahyllyä kolutessani osui silmiini professori Anni Isotalo -sarja, joka osoittautui ihan mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Annia nimittäin tituleeraisin Suomen sarjakuvalliseksi vastineeksi Dan Brownin Robert Langdonille. Sievä kirkkohistorian professori kun sattuu törmäämään historialliseen mysteriin, joka juontaa juurensa aina Jeesuksen aikoihin saakka. Annin omalla taustalla taitaa on merkityksensä, Pohjanmaalta kotoisin olevalla naisella on taustajoukkoinaan mm. serkkunsa Heikki ja Lauri, jotka tuntuvat putkahtavan esiin mitä ihmeellisimmistä paikoista.

Pidin Anssi Rauhalan kuvituksesta paljon, liehuva hiuksinen Anni toi hetkittäin mieleeni Asterixin pitkäkutriset kaunottaret joita lapsena kovasti ihailin. Kuvitus sisältää myös komeita maisemakuvia mm. Vatikaanista ja antoi tunteen siitä, että albumeita laatiessa on tehty aimo annos tutkimustyötä. Sama näkyy myös itse tarinassa, joissa näkyy selvästi yleisen kirkkohistorian dosentti Mikko Ketolan asiantuntemus.

Annin matkassa ei päässyt tylsistymään ja oli mukavaa lukea naispuolisesta action-sankarittaresta, heitä kun on nykyisinkin niin vähän. Ensimmäistä osaa lukiessani tosin kirja hiukan hämmensi, en tiennyt oliko kirjan tarkoitus olla jonkinlainen parodia Da Vinci -koodista vai ihan vakavasti otettava juttu, mutta jossain vaiheessa heitin luokitteluhattuni nurkkaan ja vain luin. Kaikkea ei pidä aina ottaa vakavasti ja tällä hetkellä haluan vain nauttia kesästä ja sarjakuvasta. Näkymättömien käsien kaltaista suurta ja liikuttavaa tarinaa kirjoissa ei ole, mutta kyllä Anni Isotalolla viestinsä on, oikeastaan yllättävän looginen sellainen.

Professori Isotalon seikkailuja on kuvattu neljä kirjan verran ja vaikka tarinat sinänsä ovatkin itsenäisiä, ne muodostavat kokonaisuuden ja suosittelisinkin kiinnostuneita lukemaan sarjan järjestyksessä. Kerrottakoon vielä että Professori Isotalolla on omat Facebook-sivut, joiden perusteella sarjalle olisi ehkä tulossa jatkoakin... Odottelen mielenkiinnolla!

Professori Anni Isotalon tutkimukset 1-4, Minerva
Marian koodi, ilm.1/2006
Valkoisen meren timantit, ilm. 9/2006
Bosporin helmi, ilm. 9/2007
Vatikaanin vanki, ilm. 9/2009