lauantai 26. toukokuuta 2012

Viiden tähden vegaani / Elina Innanen

Viiden tähden vegaani oli minulle uusi tuttavuus, sain siitä vinkin Bloggaajien viikkoja varten. Chocochili on vegaaninen ruokablogi, jonka takana on turkulainen puutarhuri Elina Innanen. En itse ole kasvissyöjä mutta haluaisin ainakin syödä kasviksia enemmän - siispä on löydettävä maukkaita kasvisreseptejä!

Viiden tähden vegaani on tyylikkään näköinen tietopaketti, joka sisältää kokoelman Innasen suosikkireseptejä. Resepteistä monet vaikuttavat riittävän yksinkertaisilta jopa tällaisen poropeukalon kokkailtaviksi eivätkä ruoka-aineetkaan vaikuta kovin eksoottisilta, kokeiluista selvittiin ihan lähikaupan antimilla. Kun mukaan lisätään vielä herkullisen näköiset kuvat ja eläinten oikeuksien kunnioittaminen, alkaa paketti kiinnostaa lihansyöjääkin.

Koska keittokirjan sydän ovat sen reseptit, on mentävä keittiöön. Herkkusuu olisi halunnut testata mansikka-ananasgranitaa, joka sopisi varmasti mainiosti kuumaan kesäpäivään ja avokado-suklaamoussekin olisi kiinnostanut. Ne säästetään kuitenkin ensi kertaa varten, sillä lämmin peruna-tomaattisalaatti palautti mieleeni erään ihanan lautasellisen Italian matkalta.

Salaatti oli helppo tehtävä ja reseptikin oli niin selkeä ettei siihen montaa kertaa tarvinnut palata. (Basilikan tosin unohdin kauppaan, ensi kerralla sitten.) Lopputulos oli IHANA, juuri täydellinen aurinkoiseen iltapäivään. Perunat ja tomaatit olivat jo itsessään maukkaita ja rucola jätti hyvän jälkimaun. Nami. Tykkäsin ja taidanpa tehdä tätä uudestaankin.

Moreeni, 2011
Sivuja: 120
Kirjasta lisää: Chocochili, Sallan lukupäiväkirja, Pumpkin jam, Uusi musta, Kirjamielellä

6 kommenttia:

  1. Minulla on tämä keittiössä ja tästä kirjasta löytyy yksi parhaimpia tomaattikeiton reseptejä! Tekis kovasti mieli kokeilla jälkkäreitä tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, se kyllä näyttikin hyvältä kirjassa. Seuraavaksi tekisi mieleni kokeilla granitaa, sitä mehujäätä muistuttavaa jälkkäriä, joka olisi oivallinen lisä lämpimän päivän lukutalkoisiin!

      Poista
  2. ^Hyvä tietää, itse olen jo jonkin aikaa haeskellut mistä löytyisi "maailman parhaan tomaattikeiton" ohje :D

    Kirjan kansikuva on hiukan, öh... näyttää pikkukuvaa kauempaa katsoessa avohaavalta xD Mutta täytyneepä hommata itsellekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, en muuten tajunnut tuota avohaavaa ennenkuin sanoit :D

      Poista
  3. Minulla tästä kirjasta on tullut yksi ahkerimmin käyttämäni keittokirja. Monet reseptit ovat olleet sellaisia, että olen huomannut tekeväni niitä toistuvasti arjessa.

    Bataattisosekeitto, artisokkapizza, mausteinen hummus, Välimeren tofu-perunasalaatti ja just tuo tomaattikeitto ovat olleet eniten kokkaamiani kirjan reseptejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, tuo onkin jo melkoinen suositus! Meillä kirja on vaikuttanut ainakin niin että mieheni on innostunut kovasti kasvisruoasta - kirjan tomaattikeittoa syötiin muuten tänään. Oli se hyvää!

      Poista