The Marriage of Opposites / Alice Hoffman

Pian Ihmeellisten asioiden museon jälkeen osui hyppysiini Alice Hoffmanin The Marriage of Opposites: osin tositarinaan perustuva historiallinen romaani, jota takakannessa kuvataan unohtumattomaksi ja kielletyksi rakkaustarinaksi ja kertomukseksi poikkeuksellisesta naisesta. Kuulosti melko kiinnostavalta joten raahasin kirjan kotiin ja aloin ahmia.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, Pariisiin ja St. Thomasin pienelle eksoottiselle saarelle. Tarinan keskiössä on Rachel, älykäs ja vahvatahtoinen nuori nainen jolla haaveilee Pariisista ja työnteosta mutta hänen kohtalonsa on päätyä suurperheen äidiksi. Rachelin lapsista se kaikkein hankalin ja rakkain on Camille Pisarro, josta kasvaa merkittävä taidemaalari ja vaikuttaja.

The Marriage of Opposites tuntui kärsivän samasta vaivasta kuin Omituisten asioiden museokin - kirja oli sinällään ihan mukavaa mutta ei kovin unohtumatonta luettavaa. Hoffman kirjoittaa kyllä kauniisti mutta hänen henkilönsä eivät herää täysin kirjan sivuilla ja tapahtumat eivät jaksa kiehtoa niinkuin niiden pitäisi. Takaliepeen perusteella odotin suuria Racheliltä joka kuitenkin jäi kovin kaksiulotteiseksi eikä kielletty rakkaustarinakaan oikein värisyttänyt.

Tarinan kertojina vuorottelevat Rachel, hänen poikansa Camille ja Lydia, Rachelin parhaan ystävän tytär jonka taustaan liittyykin kirjan kiinnostavin ja koskettavin juonikuvio. Harmittelen sitä, että Camille taiteilijan ura ja elämä jäi kirjassa melko vähäiseksi, uskoisin että hän on kuitenkin monelle kirjaan tarttuneista se kiinnostavin henkilö. Summa summarum, aika toki kului tämän teoksen parissa suhteellisen mukavasti mutta kokemus jäi kovin miedoksi ja mitäänsanomattomaksi. Harmin paikka.

Scribner, 2015
Sivuja: 369

#GIRLBOSS / Sophia Amoruso

Sophia Amoruso ja Nasty Gal -niminen yrityksensä olivat minulle ennen #GIRLBOSS -kirjan lukua täysin tuntemattomia. Kirja kiinnitti huomioni Helmetin Overdrive-kokoelmissa lähinnä erikoisemman nimensä takia ja kun lähempi tarkastelu paljasti että kyseessä on nuoren menestyneen naisen business-kirja, päädyin lainaamaan äänikirjan.

Sophia Amoruson tarina ei kieltämättä ole ihan tavallinen, vuonna 1984 syntyneen naisen elämän alku ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta. Lääkärit veikkailivat naisen kärsivän ADHD:stä ja koulu jäikin kesken. Tämän jäleen Sophia vietti aikaansa mm. hanttihommissa ja harrasti mm. myymälävarkauksia. Sairastuminen toi kuitenkin naisen elämään uuden, positiivisemman käänteen kun tylsän rutiinityön aikana syntyi idea Nasty Gal -nimisestä yrityksestä joka myisi netissä vintage-vaatteita nuorille naisille. Sophia, jota sittemmin on tituleerattu mm. netin Tuhkimoksi, onnistui muutamassa vuodessa kasvattamaan yrityksensä liikevaihdon 23 miljoonaan dollariin - vielä ilman minkäänlaista kokemusta tai koulutusta liikkeenjohdosta.

#GIRLBOSS tarkoittaa Amoruson mukaan nuorta naista joka on rohkea, aito, älykäs ja ahkera - oman elämänsä pomo. Kirja onkin yhdistelmä Amoruson elämäkertaa ja neuvoja siitä, miten meistä kaikista voi tulla oman elämämme tyttöpomoja. Olin aluksi lukiessani jokseenkin pettynyt kirjan antiin, sillä elättelin toivoa siitä että #GIRLBOSS saattaisi olla yhtä silmiä avaava lukukokemus kuin viime vuonna lukemani Lean In. Ei ollut ja se ärsytti. Amoruson neuvot olivat toki ihan asiallisia mutta eivät juurikaan antaneet minulle mitään uutta ja tuoretta ajateltavaa, tuli tylsää. Kirjailija mm. neuvoi lukijaa ajattelemaan LinkedIn-profiilia online-ansioluettelona (ei siis hassuttelevia profiilikuvia) ja oikolukemaan työhakemuksen ennen lähettämistä. Myös asiallinen pukeutuminen (ei bilevaatteita) on suotavaa työhaastattelussa jonne on syytä muistaa laittaa myös alusvaatteet. Aika selvää kauraa!

Sitten aloin miettimään sitä, olinko kenties väärää kohderyhmää tällä kirjalle, ehkä se onkin suunnattu työelämään astuville nuorille, joille nämä neuvot saattavatkin olla ihan tarpeellisia? Amorusolla ainakin luulisin olevan riittävästi katu-uskottavuutta vakuuttaakseen ja kenties naisen tuhkimotarina myymälävarkaasta miljonääriksi inspiroisikin, sen lisäksi kirjailija on hauska, suorasukainen ja räväkän oloinen nainen jonka tekstiä on helppo ja mukava lukea. Ehkäpä tässä on sittenkin ideaa?

"Life is short. Don't be lazy."

Penguin Random House Audio Publishin Group, 2014
Kesto: 4h, 45min
Lukija: Sara Jes Austell

Brooklyn / Colm Tóibín

Colm Tóibínin Brooklyn on keikkunut pitäisi-ehkä-lukea -listallani jo tovin mutta ennen viimeisintä Audiblen alennusmyyntiä en ollut saanut aikaiseksi tarttua kirjaan. Brooklynissä minua kiehtoi 1950-luvun New York ja maahanmuuton kiinnostavat kokemukset, joita jäin innokkaasti odottamaan.

Brooklynin pääosassa on nuori irlantilaistyttö Eilis Lacey, joka saa mahdollisuuden matkata New Yorkiin etsimään parempaa toimeentuloa. Eilisillä on tukijanaan mm. Brooklynissä seurakuntaansa hoitava pappi ja hänen asuntolansa ja työpaikkansa naiset.

Valitan hieman latteaa juonikuvausta mutta en hyvällä omallatunnolla saanut Brooklynistä sen parempaakaan irti. Olen kenties pilannut itseni lukemalla liikaa jännäreitä ja draamaa mutta rehellisesti sanottuna kuuntelin Brooklyniä lähes puoliväliin odottaen että jotain tapahtuisi. Jopa Eilisin saapuminen uuteen kotimaahan - kokemus joka varmasti on suuri ja tunnerikas - oli lattea ja hiukan tylsähkö. En tarkoita että kirjassa olisi tarpeen olla suuria tragedioita kiinnostaakseen minua, olen lukenut monia ns. arkisista asioista kertovia teoksia jotka ovat kuitenkin onnistuneet pitämään mielenkiintoani yllä, mm. Anne Tyler hallitsee tämän tyylilajin upeasti.

Sama värittömyys vaivaa koko Eilisin hahmoa, joka harmistuksekseni on kovin väritön ja tahdoton - lähes koko kirjan ajan Eilis vain ajelehtii tapahtumasta toiseen ja tämä tuntuu ristiriitaiselta koska kyseessä on nuori nainen joka on uskaltanut matkustaa toiselle puolelle maailmaa aivan yksin. Seuraavaksi haluan ehdottomasti jotain vauhdikkaampaa!

Penguin Books Limited, 2014
Kesto: 8h 36min
Lukija: Niamh Cusack

Ihmeellisten asioiden museo / Alice Hoffman

Olen diggaillut Alice Hoffmanin kirjoja lukioajoista saakka, tuolloinen niiden kaunis ja romanttinen maaginen realismi räjäytti pikkuisen tajuntani eikä paluuta arkeen enää ollut. Osittain näistä nostalgiasyistä odotin innolla Ihmeellisten asioiden museoon tarttumista, myös 1910-luvun New York kuriositeetteineen kiinnosti.

Ihmeellisten asioiden museo on kahden yksinäisen suden rakkaustarina. Tarinan keskiössä professori Sardien omituisten asioiden museo, friikkisirkus, johon esiintyjäksi lopulta päätyy myös Coralie, Sardien tytär, jota on pienestä pitäen koulittu merenneidoksi, salaperäiseksi lasin taakse eristetyksi kaunottareksi. Toisaalla kaupungissa elää Eddie, siirtolaisena maahantullut nuori mies, valokuvaaja ja kadonneiden ihmisten löytäjä. Ja jotenkin heidän elämänsä ovat kietoutumassa yhteen.

Hoffmanin teksti oli tuttuun tapaansa sekä kaunista että unenomaista, mutta samalla raakaa. Kummajaisten museon toiminta riipii joskus sydäntä ja ihmisarvon tärkeys nousi mieleen. Tekstin tyyli sopii oivallisesti kirjan teemoihin sillä tarina kokonaisuudessaan on outo ja rujon kaunis, joskaan en oikein päässyt kunnolla kummankaan päähenkilön ihon alle.

Minulle mielenkiintoisin elementti Ihmeellisten asioiden museossa oli vuoden 1911 New York, jostakin syystä juuri se heräsi mielikuvituksessani eloon lukiessani. Tuo kausi välittyy kirjassa kiihkeänä kasvuna, omalla oudolla tavallaan kauniina ja rumana, muuttuvana aikana ja jotenkin tuo monimutkaisuus kiehtoo. On myös huikeaa ajatella metsäistä Manhattania, jonka rannoilla kulkureilla on nuotionsa ja Hudson-jokea josta voi löytää vaikka merenneidon...

Gummerus, 2015
Sivuja: 447
Alkuteos: The Museum of Extraordinary Things
Suomentanut Raimo Salminen

Naapuri / Herman Koch

Herman Kochin kirjat ovat vaivihkaa kivunneet ylemmäs suosikkilistallani ja tunnustan odottavani joka vuosi uutta herkkupalaa. Jo värikkäät ja grafiikaltaan selkeät kannet houkuttelevat tarttumaan teoksiin, joskin niiden iloisuus ei ehkä anna täysin todenmukaista kuvaa kirjailijan mustanpuhuvasta huumorista joka osuu mainiosti minun lukumakuuni.

Naapurissa Koch tutustuttaa meidän ikääntyneeseen kirjailija M:ään jonka läpimurtoteos pohjautui todelliseen mysteeriin jossa kahden nuoren epäiltiin hankkiutuneen eroon opettajastaan. Nyt M:n ura on hiipumaan päin mutta sattumalta mies on muuttanut taloon jossa eräällä naapureista on aivan uudenlaista mielenkiintoa kirjailijaa ja tämän perhettä kohtaan.

Saadessani Naapurin hyppysiini, rämmin syvällä itseluodussa lukusuossani, lukupinossani nimittäin oli reippaasti kirjastolainoja mutta ahneena lukutoukkana en tietenkään voinut ohittaa Bestseller-hyllyssä olevaa Naapuriakaan vaikka kirjalla paksuuttakin oli kohtuullisesti. Muutamaan otteeseen kyseenalaistin kyllä järkeni valon mutta kun lukeminen alkoi, tiesin tehneeni nappivalinnan - Naapuri nimittäin koukutti lähes ensimmäisiltä sivuilta saakka ja se saattaa olla jopa suosikkini Kochin tuotannosta.

Naapuri on kiero, tummanpuhuva ja tyylikäs kirja. En osaa sijoittaa sitä mihinkään lokeroon, siinä on mm.trillerimäisiä osasia, mutta se käsittelee myös terävästi kirjailijan työtä, kulttuurielämää ja vanhenemista. Ja parisuhteita. Sen huumori on vähäeleistä ja synkkää mutta myös häijyä. Naapuri on kirja, jota on vaikea kuvailla mutta todella mukava lukea. Suosittelen!

"Miten keskinkertainen äly toimii tietonsa pohjalta? Yrittääkö se rohkaista itseään? Käsittääkö se, että on tiettyjä rajoja joiden yli se ei koskaan pääse? Vai uskotteleeko se itselleen etteivät asiat ole lainkaan hullummin, onnistuihan sen tänäkin aamuna ratkaista sanomalehden ristisanatehtävä ilman suurempaa vaivannäköä?"

Siltala, 2015
Sivuja: 516
Alkuteos: Geachte Heer M.
Suomentanut Sanna von Leeuwen
Samalta kirjailijalta: Lääkäri, Illallinen

The Jungle Book, The Mowgli Stories / Rudyard Kipling

Jokunen viikko takaperin Audible tarjoili harvinaista herkkua, Rudyard Kiplingin The Jungle Book olisi ladattavissa ihan ilmaiseksi. Ajatus ilmaisen herkkupalan takana oli jalo, kirjan tuotoilla on tarkoitus ZSL:n kanssa kiinnittää huomiota uhanalaisten eläinten, kuten esimerkiksi bengalintiikereiden hätään, ja kerätä rahaa eläinsuojelutyöhön. Kyllä kiitos!

Minulle, kuten varmaan monelle muullekin, Kiplingin Viidakkokirja on tuttu ainakin Disneyn piirretystä - muistan vieläkin kohtauksen jossa susien viidakossa kasvattama orpopoika Mowgli tanssii Baloo-karhun kanssa. Vaikka Mowglin tarina ei lapsuuden suosikkeihini kuulunutkaan, uteliaisuuteni heräisi ja halusin ottaa selvää mistä tässä klassikossa oikein onkaan kyse.

Kuten niin usein aiemminkin, on tämäkin Audiblen tuottama äänikirja tyylikästä kuunneltavaa. Parituntisella kirjalla on komea ja tunnettukin näyttelijäkaarti ja mukana on myös musiikkia tuomassa lisää tunnelmaa. Mowglin tarina on kiinnostava, mutta myös yllättävän raaka lapsille suunnatuksi tarinaksi. Aikuisena kuuntelijana jäin myös pohdiskelemaan Mowglin ja ihmisten toimintaa, jossa Kipling kuvaa ennakkoluuloja, pelkoja ja sitä, kuinka julma ihminen voi olla omille lajitovereilleen. Toisaalta, luonnon iskiessä kyläläisiä vastaan, tunsin myös sääliä.

Ensimmäinen versio Viidakkokirjasta julkaistiin vuonna 1894 ja voin kuvitella kuinka intialaisen viidakon eläimet ovat lumonneet ilmestyessään lukijoiden verkkokalvoilla ensimmäistä kertaa. En ehkä rakastunut tähän kirjaan mutta oli hyvä tutustua Disney-version jälkeen siihen aitoon ja alkuperäiseen. Koska kirjalla on jo kunnioitettavasti ikää, pokkaan sillä myös pisteen Kirjan vuoden lukuhaasteessa kohdasta yli 100 vuotta vanha kirja.

Audible, 2015
Kesto: 2h 33min
Lukija: Bill Bailey, Richard E. Grant, Colin Salmon, Tim McInnemy, Bernard Cribbins, Celia Imrie, Martin Shaw

Valokuvan historia / Tom Ang

Sain jokin tovi sitten luettavakseni Docendolta ihanan järkäleen - Tom Angin Valokuvan historian. Olen innostunut valokuvauksesta ja vaikken toki hardcore-harrastajiin kuulukaan, ovat esimerkiksi aamulenkit kamerakännykkäni kanssa tärkeä henkireikä. Itse pidän kaiketi aika pienten ja arkisten asioiden kuvaamisesta, kauniin kultaisesta aamun valosta, kastepisaroista lehdillä tai lintuauroista taivaalla. Ruoasta, lätäköistä, kirjoista tai vaikka kengistäni. Minulle osa valokuvauksen taikaa on se, että sen kautta tulee katsoneeksi maailmaa eri tavalla ja siten arkisesta löytyykin jotain kaunista tai kiinnostavaa jonka voi valokuvan välityksellä jakaa muillekin.

Ensimmäinen ajatukseni Tom Angin kirjasta oli, että se on kaunis. Valokuvan historia on juuri niitä kirjoja joiden ansioista paperista kirjaa rakastetaan. Se on painava, tavallaan arvokkaan ja ryhdikkään oloinen ja kauniisti taitettu. Kirjassa valokuvat ovat ansaitusti pääosassa ja lukiessani nautin suuresti juuri näiden vaikuttavien kuvien katselusta joka herätti mielikuvituksessani ajatuksen jos toisenkin. Erityisen hauskaa oli tajuta kuinka ihmisluonne ja valokuvaus ovat tavallaan pysyneet tietyissä asioissa hyvinkin samanlaisina - vain tekniikka on kehittynyt. Kirja tarjoaakin kaiken muun lisäksi myös oivallisen aikamatkan aina 1820-luvulta nykypäiviin saakka.

Ikoninisten valokuvien ohella(esim. Dorothea Langen kuva siirtolaisäidistä vuodelta 1936, Steve McCurryn kuva Sharbat Gulasta vuodelta 1984 tai vaikkapa kirjan kannessakin komeileva Richard Avedonin kuva Carmenista - voisin luetella vaikka kuinka monta suosikkiani...) on Valokuvan historia myös napakka tietopaketti. Historian ohella käydään läpi erilaisia valokuvaamisen tekniikoita ja profiileja tunnetuista valokuvaajista, oma kiinnostava osionsa ovat tunnetut valokuvat, joihin tarjotaan ns. lukuohje, eli nostetaan kuvasta esiin osioita jotka ovat erityisen merkityksellisiä juuri tämän kuvan toimimisen kannalta. Tämäkin on hyvä tapa kehittyä kuvaajana!

Nautin hurjasti - jopa enemmän kuin odotinkaan - Valokuvan historiasta ja päädyinkin lukemaan sitä hitaasti ja säästellen. Luulen myös että se tulee olemaan kirja jonka kuviin palaan tulevaisuudessa uudelleen, etenkin silloin kun kaipaan inspiraatiota valokuvausharrastukseeni. Luulen että tämä on minulle yksi vuoden parhaista tietokirjoista.

Docendo, 2015
Sivuja: 400
Suomentanut Eero Sarkkinen
Saatu arvostelukappaleena.

Syksy on ihmisen parasta aikaa

Syyskuu on lempikuukauteni, nautin sen raikkaudesta, ruskan väriloistosta ja auringonnousuista jotka on päivä päivältä helpompaa pongata. Syksy on kesän ihanan joutilaisuuden jälkeistä aktivoitumista ja uusia juttuja ja suunnitelmia, uudenlaista energiaa. Kaikenlaisia ideoita onkin putkahdellut päähän ja joitain ajatuksia ehdin jo kokeillakin, blogissa vilahtivat mm. kaksi videobloggausyritelmääni. Kolmannenkin klipin tein, keksin nimittäin kesken kävelylenkkini yrittää kertoa lukijoille Andy Weirin The Martian-kirjasta. Luomus jäi kuitenkin "leikkaamon lattialle", sillä kukaan tuskin haluaa katsella pomppivaa lenkkipolkua ja kuunnella huohotustani. Jatkan siis ideointia ja harjoittelua, katsotaan saanko aikaiseksi muuta kuin nolotusta...

• Videoviikonloppu: kurkistus Maltan kansalliskirjastoon
• Videoviikonloppu: Helsinki-Vantaan lentokentän uudessa kirjanvaihtopistessä

Syyskuun luetut

Syyskuun luettujen lista on hämäävän lyhyt, paljon jäi bloggaamatta - yritän parantaa tapani lokakuussa. Itselleni epätyypillisesti luin yllättävän paljon it-maailmaan sijoittuvaa tietokirjaillisuutta ja tasapainoksi sitten ahmittiin hattarankevyttä hömppää (The Selection-trilogia). Kuukauden kivoimpiin lukukokemuksiin kuuluivat uuden Denise Rudbergin dekkarituttavuuteni Yksi tappava syrjähyppy, Andy Weirin mainio The Martian ja vuosien odotuksen jälkeen ilmestynyt jatko-osa Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjaan, The Kizuna Coast. Tsekkaa itse jollet usko!

• Kyberturvallisuus / Jarno Limnéll, Klaus Majewski, Mirva Salminen
• Mischief / Fay Weldon
• Hello Ruby / Linda Liukas
• The Martian / Andy Weir
• The opposite of loneliness: essays and stories / Marina Keegan
• Tuomitut (Arianna de Bellis #4) / Vera Vala
• The Innovators: How a Group of Hackers, Geniuses and Geeks created the digital revolution / Walter Isaacson
• The Kizuna Coast (Rei Shimura #11) / Sujata Massey
• Yksi tappava syrjähyppy (Marianne Jidhoff #1) / Denise Rudberg
• Varo minua (Studio #3) / Pekka Hiltunen
• The Selection-trilogia / Kiera Cass

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteessa on alkamassa selvästi loppukiri, kolme lukupistettä pompsahti plakkariini. Jei!

Entäs ensi kuussa?

Lokakuussa on tämän kirjabloggaajan joulu eli Helsingin kirjamessut. Pian alan selailemaan katalogia ja tekemään tarkkaakin tarkempia luentosuunnitelmia vaikka lopulta luultavasti tulen kuluttamaan aikaa haahuillen ja kirjapöhinästä nauttien. Tekisi mieli kokeilla myös messuvbloggausta - kiinnostaisiko moinen ja millaisia videoita haluaisitte nähdä?

Olen lokakuussa myös mukana Naisten pankin kampanjassa tukemassa kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja hyvinvointia.

Luetut, ei-blogatut

Kerry Fisher: Island Escape (Avon, 2015), 400s.

Kerry Fisherin Island Escape pomppasi puhelimeeni koska tunsin tarvitsevani annoksen chick-litiä. Kirja osoittautui melko mukavaksi luettavaksi, peukutan myös sitä että tämän chikkerin pääosissa ovat päälle nelikymppiset naiset, ihan mukavaa vaihtelua. Island Escapen pääosissa ovat ystävykset Octavia ja Roberta, jotka kitkuttelevat eteenpäin enemmän tai vähemmän epätyydyttävissä avioliitoissaan kunnes tietysti alkaa tapahtua. Tarina mukailee melko ennalta-arvattavasti peruschick-litin kaavaa mutta viihdytti.

Roope Lipasti: Linnan juhlat (Atena, 2015), 283s.

Olen yrittänyt kiltisti kirjoittaa aina jotain kotimaisista romaaneista, etenkin silloin kun olen niistä pitänyt mutta Linnan juhlien kohdalla kävi huono tuuri. Sain ison nipun varauksia kirjastosta samaan aikaan ja homma meni suorittamiseksi. Lukea ehdin, mutta blogata en. Päällimmäiseksi ajatukseksi kirjasta jäi se, että kuten aiemminkin pidän kovin Roope Lipastin lämpimästä huumorista ja pieni hupsuttelu tekee tänä synkkänä aikana vain hyvää.

Tess Gerritsen: Salametsästäjä (Otava, 2015), suomentanut Ilkka Rekiaro, 330s.

Salametsästäjä on Rizzoli & Isles -sarjan 11. kirja, mikä ei kylläkään tunnu hidastavan tämän kuolemansyyntutkijan ja rikosetsivän muodostaman parivaljakon vauhtia. Kirja oli tuttuun tapaan sujuvaa ja sanailu nokkelaa eivätkä Afrikkaan osin sijoittuvan tapauksen juonenkäänteetkään olleet kuluneimmasta päästä - viihdyin vallan mainiosti.

Kerry Greenwood: Murder in Montparnasse (Allen & Unwin, 2002), 300s.

Ensikosketukseni Greenwoodin Phryne Fisher -kirjoista kärsi jokseenkin samasta syystä kuin Linnan juhlatkin. Ensin ei mukamas ollut lukemista, sitten sitä oli yht'äkkiä liikaakin. Kiva kirja, kiinnostavat henkilöt ja toimiva rikosjuoni - tykkäsin ja haluan palata sarjan pariin myöhemmin ja paremmalla ajalla. Ja mielellään sarjan ensimmäisestä osasta alkaen, lainasin nimittäin epähuomiossa 12. kirjan mainion neiti Fisherin seikkailuista ja olin jokseenkin pihalla joistakin neidin yksityiselämään liittyvistä juonikuvioista. Milloinkohan opin lukemaan sarjat oikeassa järjestyksessä??!

Dustin Harbin: Diary Comics (Koyama Press, 2015), 236 s.

Dustin Harbinin Diary Comics -kirja sai alkunsa harjoituksesta jossa kirjailija päätti piirtää jokaisena vuoden päivänä sarjakuvaruudun ko. päivän tapahtumista. Kiinnostuin, koska olen toteuttanut samaisen harjoituksen valokuvien kautta. Lukiessani kävi ilmi etten ollutkaan yksin mietteideni kanssa, myös Dustin Harbin painiskeli samojen ongelmien kanssa - ihan tavallinen arki nimittäin ei ole erikoisen kiinnostavaa ja arjen tarkistelu - tapahtuipa se sarjakuvan tai kameran kautta - muuttaa arkea hiukan erilaiseksi. Vaikka Harbinin arki onkin värikkäämpää kuin omani, ei kirja tarjoa silti suuria kokemuksia vaan ennemminkin pieniä, tavallisia ja ehkä tärkeitäkin hetkiä yhden ihmisen elämästä. Mukava lukukokemus.

The opposite of loneliness: essays and stories / Marina Keegan

Marina Keeganin The opposite of loneliness nappasi huomioni ensin nimellään ja kannellaan, joka tuntui raikkaan erilaiselta. Viimeinen niitti oli vinkki siitä että kyseessä oli New York Timesin Bestseller - uteliaisuus heräsi ja lainasin kirjan Overdriven kokoelmista. Innon jälkeen iski kuitenkin suru, kirjan ensimmäisiltä sivuilta selviää että kyseessä on 22-vuotiaan kirjailijan esikoisteos joka on julkaistu postuumisti. Joitakin viikkoja valmistuttuaan Harwardista Marina Keegan menehtyi auto-onnettomuudessa ja ymmärränkin nyt, että kirjan taustalla on läheisten surutyö ja halu toteuttaa Marinan suuri toive, oma kirja.

Kirja sisältää joukon esseitä ja lyhyitä tarinoita ja antaa ymmärtää aavistuksen lupaavasta kirjoittajasta. Marina kertoo tarinoita nokkelasti ja oivaltavasti ja hänen tekstejään on mukavaa lukea. Yllätyin kuitenkin hiukan siitä, kuinka surumielisia sävyjä hänen kertomuksissaan on, kirjan mm. avaa tarina jossa nuori nainen matkaa äkillisesti kuolleen ihastuksensa hautajaisiin. Tämä hiljensi hiukan, olinhan juuri lukenut Marinan kohtalosta. Tästäkin huolimatta, tämä tarina osoittautui suosikikseni kokoelmasta, Marina oli kehitellyt kertomukseen varsin ovelan koukun.

Olen aika huono lukemaan novelleja ja näemmä vielä huonompi lukemaan esseitä. Vaikka teksti onkin sujuvaa ja esiin nostetut aiheet mielenkiintoisia, en oikein innostunut. Esseistä kuultaa selvästi nuoren ihmisen into ja kirkasotsaisuus, mm. artikkelissa, jossa pohditaan opiskelijoille tehtyjä työtarjouksia, käy selväksi se, että Marina luokkatovereineen ei haaveillut tylsistä työpaikoista rahoitusalalla - he halusivat muuttaa maailmaa paremmaksi. Se on se nuoruus...

Scribner, 2014
Sivuja: 208

Pari kirjaa Pohjois-Koreasta: Diktaattorin keittiömestari ja Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Tunnustetaan: minulla ei ole mitään lukusuunnitelmaa (oikeilla bloggareilla on exceleitä!), juttuni ovat täysin fiilispohjaisia ja olen kirjaston Bestseller-hyllyn johdattelema lammas. Tällä kertaa löysin kaksikin kirjaa Pohjois-Koreasta joten luonnollisestikin tästä seurasi omaperäinen ajatus kirjojen kimppapostauksesta.

Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari

Kenji Fujimoto (salanimi) toimi 13 vuoden ajan Kim Jong-ilin kokkina. Sisäpiiriläisenä hän pääsi osallistumaan eliitin ylelliseen elämään, joka tuntui koostuvan herkuista, juhista ja monenlaisista etuisuuksista. Mutta diktaattorin läheisyydessä on myös vaaransa, se on liekki joka voi myös polttaa.

Fujimoton kirjan vetovoima on ehdottomasti sen aiheessa: on kiinnostavaa päästä kurkistamaan diktaattorin elämään josta kerrotaankin yksityiskohtaisesti, aina erilaisten tapahtumapaikkojen pohjapiirroksia myöten. Kirjailijan tekstissään käyttämä sävy herätti minussa ristiriitaisia ajatuksia: minullekun on Kim Jong-ilistä muodostunut jokseenkin negatiivinen kuva, mutta kirjassa hänestä puhutaan ihailevaan sävyyn, on selvää että diktaattorilta saadut kehut ovat merkinneet paljon Fujimotolle. Muutoinkin Kenji Fujimoton elämä Pohjois-Koreassa tuo mieleeni Liisan seikkailut ihmemaassa, sillä jokseenkin samaan tapaan mies katoaa Kim Jong-ilin luomaan erikoiseen maailmaan unohtaen Japanin elämänsä, vaimon ja lapset.

Diktaattorin keittiömestari ei ole tajunnanräjäyttävä lukukokemus, ehkei sen tarvitsekaan olla, se herättänee tunteita ja ajatuksia joka tapauksessa. Omat tunnelmani lukemisen aikana vaihtelivat hämmästyksestä ja huvituksesta aina kiukkuun saakka. Muistin lukeneeni Pohjois-Korean nälänhädästä ja ylimystön mässäily tuntui tuota taustaa vasten erityisen ikävältä. Fujimoto puhuu useampaan otteeseen myös maan nykyisestä hallitsijasta, Kim Jong-unia, jota kirjailija pitää isäänsä modernimpana ja rennompana hallitsijana. Uskaltaisiko uskoa?

Gummerus, 2014
Sivuja: 230
Alkuteos:  Kimu Jon'iru no ryorinin: machika de mita dokusaisha no sugao
Suomentanut Markus Mäkinen

Eunsum Kim: Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä

Eunsum Kimin kirja tarjosi minulle hieman tutumman näkökulman Pohjois-Koreaan. Kirja on nyt 27-vuotiaan Eunsumin ja hänen perheensä selviytymistarina. Tarina alkaa surullisesti kuvaamalla kuinka 11-vuotias Eunsum tekee kuolemaa Pohjois-Korealaisessa pikkukaupungissa. Hän on kotoisin alueelta jota 1990-luvun nälänhätä kurittaa erityisen ankarasti ja Eunsumin perheenjäsenet ovatkin yksi toisensa jälkeen kuolleet heikkouteen, jäljellä ovat vain perheen äiti ja Eunsum siskoineen. Sisukas äiti yrittää pelastaa lapsensa aloittamalla epätoivoisen paon kotimaastaan.

Eunsumin tekstin sävy on keskusteleva, nuoren naisen ääni on selvästi kuultavissa. Tarina on luonnollisestikin täynnä vaaroja ja koskettava mutta minulle mielenkiintoisimpia osuuksia olivat luvut jotka kuvasivat aikuisen Eunsumin elämää ja ihmettelin tämän perheen sinnikkyyttä. Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon muuten se, että kirjassaan Eunsum mainitsee lukeneensa Kenji Fujimoton kirjan ja järkyttyneensä siitä. Ihmekös tuo?

Eunsum Kimin kirja on melko tyypillinen selviytystarina - koskettava ja traaginen, muttei kenties kirjallisesti kovin syväluotaava. Päälimmäikseksi kirjasta jäi mieleen kirjailijan suru ja huoli Pohjois-Korean kansasta, niin kuin varmasti tarkoitus olikin.

Siltala, 2014
Sivuja: 194
Alkuteos: Corée dy Nord. 9 ans pour fuir l'enfer

Rouva Oraakkeli / Margaret Atwood

Kirjan vuoden lukuhaasteeni on edennyt nyt kohtaan jossa pitäisi lukea omana syntymävuonna julkaistu kirja. Tuskailtuani aikani vanhuuttani, päätin lopulta lukea lisää mainiota Margaret Atwoodia, jonka teos Rouva Oraakkeli on nimittäin julkaistu (englanniksi tosin, onko tämä fuskua?) syntymävuonnani. Suomenkielinen versiokin oli ulkoasultaan kovin 1990-lukulaisen oloinen ja kenties siitä syystä lykkäsin kirjaan tarttumista tovin. Hölmöä kenties, mutta osoittaneen kannen kuvituksen voiman sillä ilman Atwoodin nimeä laadun takeena olisi kenties tämäkin kirja jäänyt lukematta.

Rouva Oraakkeli on tarina Joan Fosterista, joka kirjan alussa suunnittelee kuolemaansa. Joanin tarina on samaan aikaan koskettava, mieltä lämmittävä ja surullinenkin kehityskertomus. Kirjan juonesta on oikeastaan vaikea kertoa tarkemmin, sillä perinteistä juonta ei tarinalla ole. Se ei myöskään ole suosikkini Atwoodin kirjoista vaikka kirjailijan nokkela terävyys on toki kirjassa vahvasti läsnä. Erityisen koskettavaa luettavaa on kirjan alku, jossa tukeva pikku Joan saa mm. esittää tanssikoulun esityksessä - koipalloa. Ihmisten ajattelematon julmuus...

Atwoodilla on tällä kertaa siis sanottavaa naiseudesta ja siihen liittyvistä paineista mutta viesti jää kuitenkin melko laimeaksi. Siitäkin huolimatta Rouva Oraakkeli oli nautittavaa luettavaa joka tuli suorastaan ahmaistua ja tästä syystä Atwoodin kirjailijanlahjoja, tämä nainen kun on kirjailijana sitä luokkaa että lukisin luultavasti onnellisena jopa hänen kirjoittamaansa kauppalistaakin!


Gummerus, 1993
Alkuteos: Lady Oracle
Sivuja: 409
Suomentanut Marja Haapio
Kirjan vuoden lukuhaaste: kirja joka on julkaistu syntymävuonnasi

Rip Kirbyn seikkailuja 1, 2 ja 3 / Alex Raymond

Teki mieli lukea sarjakuvia ja penkoessani kirjaston hyllyjä tuli vastaan muisto lapsuudestani, nimittäin Rip Kirby. Vuosikausia Helsingin Sanomissa seikkaillut etsivä oli ukkini suosikkeja ja muistan kuinka hän säästi minulle Hesarista leikkaamansa Ripit silloin kun emme olleet yhdessä. Monta hyvää ja haikeaa muistoa tulvahti kerralla mieleen...

Niille, joille Rip Kirby ei ole entuudestaan tuttu, kerrottakoon että tämä hieman Clark Kentiä muistuttava etsivä selvitteli erilaisia rikoksia hovimestarinsa Desmondin ja malliystävättärensä Honey Dorianin kanssa. Sheikkejä, salakuljettajia ja villikkoperijättäriä - Rip selviää melkein mistä tahansa.

Lukemieni kirjojen sarjakuvat ovat vuosilta 1948-1954 ja tarjolla onkin mukava nostalgiapläjäys. Alex Raymondin kynänjälki on kaunista ja miellyttää silmääni vaikka osa ensimmäisen kirjan sarjoista olikin minun makuuni hieman liian tummia. Tarinat ovat toimivia ja aihepiireiltään sellaisia, että ne kenties on kirjoitettu vetoamaan myös seikkailunhaluisiin naislukijoihin, ainakin mukana on kyllin koruja, muotinäytöksiä ja rakkautta.

Rakkaudesta puheenollen, näin aikuisena jäin kovasti pohdiskelemaan Ripin ja Honey Dorianin suhdetta. Honey nimittäin useammassakin sarjassa antaa ymmärtää että rakastaa Ripiä joka puolestaan kohtelee naista kovin toverillisesti. Mielenkiintoinen asetelma, etenkin tämän aikaakauden sarjakuvassa! Viihdyin sarjan kanssa mainiosti ja haluan lukea lisääkin Kirbyjä. Olisi mukavaa ainakin selvittää mitä Ripin, Honeyn ja parannuksen tehneen Pagan Leen välisessä kolmiodraamassa lopulta kävi - kenties Rip jättää molemmat neitoset huomiotta?!

Rip Kirbyn seikkailuja 1
HS Kirjat, 2010
Sivuja: 162

Rip Kirbyn seikkailuja 2
HS Kirjat, 2011
Sivuja: 170

Rip Kirbyn seikkailuja 3
HS Kirjat, 2012
Sivuja: 174

China Rich Girlfriend / Kevin Kwan

Kevin Kwanin aasialaisesta öky-chick litistä on näemmä tulossa kesäinen perinteeni, viime kesänä nimittäin herkuttelin sarjan ensimmäisellä osalla, Crazy Rich Asians -kirjalla. Tämä aikuisten saduksi tituleeraamani kirja jäi sen verran mukavasti mieleeni että seuraavakin osa, China Rich Girlfriend, piti laittaa varaukseen. Ihan  ensimmäiseksi ihastelin kirjan ulkoasua joka kaikessa kultauksessaan toimii vallan mainiosti.

China Rich Girlfriend vie lukijansa takaisin hullunrikkaiden kiinalaisten pariin. Tapaamme jälleen Rachel Chun, jonka taloustieteen professorina toimiva sulho, osoittautui edellisessä kirjassa erään aasialaisen mahtisuvun vesaksi - ja nyt Nick ja Rachel ovat menossa naimisiin, Nickin äidin mielipiteistä välittämättä. Toisaalla hämminkiä aiheuttaa myös oivalliset naimakaupat solminut saippuaoopperatähtönen, Kitty Pong, joka yrittää vimmasti ostaa tiensä sisäpiiriin.

Pidän hirmuisesti tästä sarjasta, tarjolla on niin tuhkimotarinaa kuin rikkaiden elämään kurkisteluakin ja Kevin Kwan osaa myös pitää hauskaa Aasian miljonäärien (vai biljonäärien?!) kustannuksella. Kirjassa on mm. kohtaus jossa Nickin äiti tilaa helikopterin keskeyttämään poikansa häät ja kokonaisuus on mielestäni aivan hulvaton! Tässä vasta varsinainen tiikeriäiti! Lisää hauskuutta tuovat kirjan alaviitteet, joissa on mm. käännetty jokunen kiinan kielinen kirous, melkoisia daameja nuo pienet rouvat käsilaukkuineen!

Kirjassa vilisee henkilöitä, lähes koko Nickin lähisuku pääsee tavalla tai toisella ääneen - ratkaisu joka ihastuttaa tai vihastuttaa. Minusta Kwanin henkilögalleria on todella herkullinen, joku toinen kenties ahdistuisi henkilömäärästä. Todellisuudenpako onnistui ainakin minun kohdallani oivasti, jos kaipaat ylellisiin lomakohteisiin tai shamppanjalle hotellien marmorisiin auloihin minibudjetilla, on tässä kenties sinun kirjasi!

DoubleDay, 2015
Sivuja: 378

Mean Streak / Sandra Brown

Sandtra Brownin Mean Streak putkahti Helmetin Overdrive-kokoelmaan juuri silloin kuin kärsin pahasti e-kirjavajeesta. Valintakriteerini eivät olleet kummoiset: jos kyseessä on dekkari, äänikirja ja se on saatavilla heti, minä lainaan.

Maratoonaava tohtori Emory Charbonneau loukkaantuu yksinäisellä juoksulenkillään vuoristossa. Nainen herää syrjäisestä vuoristomökistä salaperäisen muukalaisen kanssa joka ei suostu paljastamaan naiselle nimeään ja estää kommunikoinnin ulkomaailman kanssa.

Kirjan alkuasetelma kuulosti vähän ennalta-arvattavaltakin näin dekkareiden ahmijan näkökulmasta mutta voin vakuuttaa että Sandra Brown on kyllä ladannut romaaniinsa ihan mukavasti yllätyksiä ja käänteitä. Varsinkin kirjan alkupuoli hurahti mukavasti miettiessä yrittäessäni hapuilla punaista lankaa. Mielipiteeni vaihteli kovasti: oliko Emory sittenkin vain vainoharhainen ja vuorten heppu olikin vain laupias samarialainen? Vai oliko herralla pahat mielessään? Pidän kovasti kirjoista jotka tempaavat tällä tavoin lukijan mukaansa arvailemaan ja kyseenalaistamaan. Kirja kattaa vain muutaman päivän tohtorin elämästä, mutta voi pojat, niissä päivissä onkin sitten säpinää!

Mutta. Se, mikä minua hiukan Mean Streakissa vaivaa, on tietynlainen mustavalkoisuus. Hyvät ovat todella hyviä tyyppejä ja pahikset pahoja. Lukija huomaa melko nopeasti kumpaan kaartiin kukin kirjan henkilöistä kuuluu ja se häiritsee. Myös muutama muukin sai minut kurtistelemaan kulmiani, en oikein jaksanut uskoa Emoryn toimivan juuri kuvatulla tavalla. (Mutta jätetään asia sikseen ettei juoni spoilaannu.) Loppua kohden tarinaan hiipi myös viihdekirjamaisuutta, jonka muistan etäisesti aiemmista kokemuksistani Brownin kirjojen kanssa. Tämä ei varsinaisesti haitannut, korkeintaan jouduin hiukan punastelemaan kuunnellessani seksikohtauksia työmatkalla. (Onneksi heinäkuisina aamuina on sen verran vähän liikennettä että kukaan tuskaan huomaa mitään. Hih.)

Blackstone Audio, Inc., 2014
Kesto: 11h, 50min
Lukija: Jonathan Davis

Pedon palkka (Guido Brunetti #21) / Donna Leon

Olen kehittänyt jonkinlaisen tunnesiteen Donna Leonin Brunetti-sarjaan. Guido Brunetti perheineen on jonkinlainen ihanneperheeni, jo pelkästään heidän ateriansa kuulostavat fantastisilta. Ja signorina Elettra saattaa olla ammatillinen esikuvani. Pidän näistä ihmisistä ja heidän elämäntyylistään, mutta itse dekkareista en aina jaksa enää olla innoissani. Viimeisimmistä kirjoista kun on tuntunut olevan puhti poissa, mitä tietysti selittää sekin että esim. Pedon palkka on jo sarjan 21. teos. Kaiketi on ihan ymmärrettävää että jossain vaiheessa ilmenee pientä urautumista...

Pedon palkassa Guido Brunetti alkaa tutkia kanavasta löytyneen miehen tapausta. Pian käy ilmi että kyseessä on puolisostaan eroamassa oleva eläinlääkäri, joka sivutyökseen tarkistaa teuraseläimiä.

Minusta on mahtavaa etä Brunetti-sarja on ollut näinkin pitkään elinvoimainen ja vaikka odotukseni sarjan suhteen olivatkin melko laimeat, osoittautui Pedon palkka kuitenkin odotuksiani paremmaksi, kenties jopa Leonin kirjasarjan mittapuulla suorastaan hyytäväksi jännäriksi. Pidän kovasti siitä että Donna Leon kirjoittaa teoksiinsa usein myös ideologisia elementtejä eikä tämäkään kirja ole poikkeus. Tarinan hyytävyys juontaakin juurensa tällä kertaa Leonin viestiin eläinten kohtelusta ja ihmiskunnan ahneudesta - pelottavinta ehkä onkin se, ettei kyseessä ole vain kirjailijan mielikuvituksen tuote.

Dekkarina Pedon palkka ei ole napakymppi ja tiedostankin olevani säälittävän puolueellinen mielipiteissäni, en vain vieläkään ole kyllästynyt Venetsiaan ja sen persoonallisiin asukkeihin. Juonellisesti tarina on hiukan ennalta-arvattava, pahikset ja ongelmapesäkkeet kyllä erottuvat tekstistä selvästi, samoin kuin Madelungin taudin olevan hiukan turha sivuraide. Silti, minun kirjoissani Venetsia, maisemineen ja ruokineen, sekä nämä mahtavat henkilöhahmot painavat yhä yllättävän paljon!

Otava, 2014
Sivuja: 301
Alkuteos: Beastly Things
Suomentanut Kristina Rikman

Vallan linnake / Jesper Malmose

Olen mainnonnan uhri. Telkkarissa pyörineet mainokset Vallan linnake -tv-sarjasta saivat minut nimittäin lainaamaan Jesper Malmosen Vallan linnake -kirjan joka ilmeisesti pohjautuu kyseiseen telkkarisarjaan.  Mitä? Taidan olla vähän vanha mutta minusta ajatus telkkarisarjaan pohjautuvasta kirjasta tuntuu hiukan oudolta, jopa takaperoiselta. Tätä kirjoittaessani olin nähnyt sarjasta vasta ensimmäisen jakson, joka noudatteli joissain kohdin jopa sanasta sanaan kirjan dialogia, mikä tuntui toisaalta ymmärrettävältä mutta toisaalta vähän kummalliseltakin, jos ajattelee tätä mielestäni erikoista marssijärjestystä. Televisiosarjan kirjoittajien joukossa ei mainita Jesper Malmosen nimeä lainkaan ja ajauduinkin lukiessani miettimään, mikä hänen roolinsa kirjan luomisessa on, jos juoni ja henkilöt - jopa osittain dialogi - on jo jonkun toisen kirjoittamaa?!

Kysymys Malmosen osuudesta kirjan luontiin painoi mieltäni yllättävän paljon ja voisin sanoa sen myös vaikuttaneen lukukokemukseen. Käsikirjoittajat toki saavat mainintansa kirjan sisäsivuilla jne, joten ketään tässä ei varmaankaan riistetä mutta lukijana toki toivoisin kirjan tuovan sarjaan lisää sisältöä, ei vain toistavan sen viestiä.

Mutta se mussutuksesta. Olen usein viihtynyt poliittisten trillereiden parissa eikä Vallan linnake ollut yhtään hullumpi lajityyppinsä edustaja. Asetelma toki on tuttu jo useammistakin koti- ja ulkomaisista romaaneista, joissa perheellinen nainen päätyy yllättäen poliittiseksi johtajaksi, mistä sitten seuraa tiukkoja tilanteita ja valintoja perheen ja uran välillä. Pidin kuitenkin siitä kuinka lempeä mutta rohkea Birgitte Nyborg, tarinan sankaritar, on.  Myös poliittisen väännön raadollisuudesta oli kiinnostavaa lukea, etenkin kun Suomen eduskuntavaalitkin ovat vielä tuoreessa muistissa.

Kokonaisuutena Vallan linnake on siis kohtuullisen kiinnostava poliittinen trilleri, joka tarjoili lukijalle varsin kiinnostavia kiemuroita. Jos olet jo tutustunut Vallan linnake -sarjaan, saattaa kirjan sisältö kuitenkin tuntua hiukan liiankin tutulta...

Into, 2014
Sivuja: 424
Alkuteos: Borgen
Suomentanut Päivi Kivelä

The Nightingale / Kristin Hannah

The Nightingale putkahti lukulistalleni ihan vahingossa. Odotin seuraavaa Flavia de Luce -äänikirjaa kirjastosta mutta jonon pentele eteni niin hitaasti että epätoivoissani tarrasin Hannahin kirjaan koska se sattui olemaan hyllyssä. Hirmuisen tyylikäs tapa löytää luettava tämä haihatteleva epätoivoisuus.

Kristin Hannah vie lukijansa toisen maailmansodan melskeisiin: natsien miehittämässä Ranskassa selviytymisestään kamppailevat sisarukset Vianne ja Isabelle, jotka tuntuvat toisensa vastakohdilta. Vianne, on perheelleen omistautunut äiti ja vaimo, kotirouva joka kaipaa turvallisuutta, Isabelle taas tulisieluinen kapinallinen joka ei mieti seurauksia. Sota kuitenkin muuttaa kaiken.

Aloittaessani lukemista olin jo valmiiksi hieman kyllästynyt, ajattelin että hyppysissäni on jälleen kerran yksi "natsikirja". Olen lukenut kohtuullisen monta kirjaa aiheesta ja epäilen voisiko aiheesta enää kirjoittaa enää mitään uutta mutta päätin antaa kirjalle kuitenkin tilaisuuden. Jossain vaiheessa kävikin niin että huomasin koukuttuneeni - oli pakko saada tietää mitä seuraavaksi tapahtui. Oivallisia koukkuja tarjosi myös kirjan rakenne, tarinalla on jälleen kerran kaksi aikatasoa, joista toisella kertojana on Oregonissa asuva vanha rouva joka palauttaa sotamuistoja mieleensä. Mutta kumpi sisaruksista hän on?

Pidin kirjassa myös siitä, että sotaa kuvataan vaihteeksi naisten näkökulmasta. Kuten Vianne sanoo mitalit ja paraatit ovat miehiä varten, naiset vain jatkavat elämäänsä kun taistelut päättyvät. Kirjan sisarukset ovat ehkä hiukan kärjistetysti erilaisia mutta kokonaisuus on silti riittävän uskottava. Teksti ei ole ehkä unohtumatonta mutta kyseessä on kuitenkin kelpo lukuromaani ja veikkailen että se saattaa löytää tiensä kotimaistenkin kustantamoiden listoille.

Ison kiitoksen ansaitsee Polly Stonen erinomainen luenta - en vain voi lakata ihmettelemästä kuinka yksi ihminen voi pystyä niin osuvasti esittämään useita eri-ikäisiä ja eri kansallisuuksista olevia henkilöitä. Ihmeellisiä taitureita nämä äänikirjojen lukijat!

“Wounds heal. Love lasts. We remain.” 

MacMillan Audio, 2015
Kesto 17h 19min
Lukija Polly Stone

Petturi / Katarina Wennstam

Katarina Wennstam on jäänyt mieleeni dekkarikirjoittajana, joka pyrkii ottamaan kantaa vaikeisiin kysymyksiin kuten vaikkapa prostituutioon, perheväkivaltaan tai nuorten naisten hyväksikäyttöön viihdealalla. Teksti on sujuvaa ja dekkarimeiningin lisäksi tarjolla on siis vähän muunkinlaista pohdiskeltavaa. Syyttäjä Madeleine Edwardsista kertovan trilogian päätyttyä jäin siis odottamaan mielenkiinnolla kirjailijan uuden sarjan suomennoksia ja laitoin Petturin heti lukulistalleni.

Petturi vie lukijansa urheilun maailmaan kun tunnettu jalkapalloilija, Sebastian Lilja, löytyy kotoaan brutaalisti tapettuna. Tapausta alkaa tutkia komisario Charlotta Lang ja perhettä edustaja toimiva asianajaja Shirin Sundin jotka muodostavat yhdessä varsin kiinnostavan naiskaksikon urheilun miehisessä maailmassa. Koituivatko Sebastianin kohtaloksi jalkapallofanaatikot?

Petturi on koukuttava avaus uudelle sarjalle ja päähenkilöistä varsinkin Shirin osoittautui kiintoisaksi ja kompleksiseksi tapaukseksi jonka ihmissuhdesotkuihin veikkaan Wennstamin palaavan trilogian seuraavissakin osissa. Kirja on jälleen kerran taattua Katarina Wennstamia, rikostutkinnan ohella kirjailija ottaa jälleen kantaa mm. vähemmistöihin kohdistuvaan vihaan ja stereotypioihin. Pidän siitä, että dekkari tarjoaa viihteellisen sisältönsä ohella myös muunkinlaista ajateltavaa ja nostan hattua niille, jotka sanoillaan yrittävät tehdä maailmasta parempaa paikkaa.

En ole kummoinenkaan penkkiurheilija ja siksi minulle esimerkiksi jalkafanaatikkojen toiminta tuntuu lähinnä käsittämättömältä mutta juuri siksi nautin teemoista, on virkistävää välillä lukea tällaisestäkin maailmasta. Hyvä dekkari, kiinnostavine juonen käänteineen ja henkilöineen - tahdon lisää!

"Hyvin monille ihmisille jalkapallossa on kysymys elämästä ja kuolemasta. Ei pelkästään puheissa. Se on tosiaan jotain, jonka puolesta on valmis kuolemaan. Liigan puolesta, kaiken sen mitä yhteistä on pelaajien ja muiden kannattajien kanssa, seuran joka on suurempi kuin ihminen itse."

Otava, 2015
Sivuja: 413
Alkuteos: Svikaren
Suomentanut Anja Meripirtti
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja joka kertoo seksuualivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä.

Lock In (Lock In #1) / John Scalzi

John Scalzin Lock In kiinnitti huomioni kannellaan Helmetin Overdrive-kokoelmissa.  Peter Lutjenin kansi jäi jostain syystä askarruttamaan yksinkertaisuudessaan, osittain ehkä siksi että olen joskus itsekin leikitellyt näihin miniatyyrihahmoihin liittyvillä valokuvausideoilla.

Lock In sijoittuu tulevaisuuteen joss Hadenin syndroomaksi kutsuttu tauti on muuttanut maailma. Tauti, eräänlainen influenssa, on vaikuttanutihmisiin eri tavalla. Se ei aina ole kuolemaksi mutta muokkaa joita joitakin ihmisiä ns. vastaanottajiksi ja osa sairastuneista jää vangeiksi omaan kehoonsa. He ovat täysin tietoisia ja heräillä mutta heidän ruumiinsa eivät vain toimi. On kuin heidät olisi lukittu kehonsa sisään. Kirjan päähenkilö, tuore FBI-agentti Chris Shane on yksi sairastuneista, ruumiinsa nukkuessa kotona Chris etsii murhaajaa jonka teot liittyvät jotenkin hadenin syndroomaan sairastuneisiin.

Lock in toimi mainiosti matkakaverina, teksti on takuuvarmaa ja sujuvaa ja kirjailjan luoma maailma kaikkine yksityiskohtineen jaksoi kiinnostaa silloinkin kun väsytti. Totta puhuen, oikeastaan Scalzin taustatarina on ehkä kirjan paras osa jolle varsinainen pääjuoni häviää. Kirjan alussa oleva johdanto Hadenin syndrooman historiaan on nimittäin varsin mielikuvitusta kutkuttavaa luettavaa.

Kirja yhdistelee dekkaria ja sci fi -kirjaa mukavalla tavalla, voisin kuvitella että Lock Inin parissa saattaa viihtyä sellainenkin joka ei usein sci-fiä lue. Henkilöhahmot ja yhteiskuntakritiikki eivät ehkä ihan päätä huimaa syvällisyydellään mutta tekstissä on mukavasti sekä ajatusleikkiä että vauhtia joten kokonaisuudesta jäi hyvä mieli. Agentti Chris Shanen maailmaan voisin palata toistenkin mikäli kirja saa jatkoa. Goodreads vinkkailee Lock Inin "esiosasta" joka käsittelee Hadenin syndrooman historiaa - taidan laittaa tämänkin lukuvinkin korvan taakse.

Tom Doherty Associates, 2014
Sivuja: 337
Kirjasta lisää: Booking it some more, Sivukirjasto

The Arrival / Shaun Tan

Pongasin Shaun Tanin The Arrivalin Siinan blogista ja laitoin kiinnostavasta kirjasta heti varauksen vetämään sillä maahanmuuttotarinat kiinnostavat minua kovasti. Uuden kodin etsiminen vieraasta maasta tuntuu suurelta asialta johon liittyy usein monenlaisia tunteita ja kulttuurien törmäyksiä ja siksi se kiehtoo minua aiheena. (Ja uusiin sarjakuvan tekijöihin on suorastaan ilo tutustua!)

Ihan ensimmäinen ajatukseni avattuani kirjan ensimmäiset sivut oli: "Vau. Tämä on niin kauniisti piirretty." Sama huokailu jatkui halki kirjan sillä Shaun Tanin kynänjälki on yksinkertaisesti upeaa, kuvat ovat yksinkertaisen vahvoja, hetkittäin melkein valokuvamaisia ja kertovat viestinsä selvästi. Tarina kulkee hienosti eteenpäin vaikkei ruuduissa sanotaan yhtäkään sanaa. Ja vaikka sen maailma on vähän hassu ja absurdi, kaikki on ymmärrettävissä.

Kirjan tunnelma on samaan aikaan vähän surullinen ja toiveikas, siinä on kaipuuta ja uuden löytämisen iloa. Kirjan päähenkilö on kannen kuvassakin näkyvä mies, joka lähtee perheensä luota etsimään parempaa elämää. Uusi maailma on hankala mutta moni auttaa ja valoa alkaa näkyä tunnelin päässä. Ja kaikki tämä kerrotaan vaihtamatta sanaakaan. Ja koska en itse osaa piirtää muuta kuin tikku-ukkoja, kadehdin Shaun Tanin kykyä välittää tunnelmia kuvillaan. Hyvä puoli sanattomuudessa on myös se, että tätä kirjaa voi siis suositella niillekin jotka eivät normaalisti lue vieras kielistä kirjallisuutta. Sarjisten ystävät - tutustukaapa!

Hatchette Australia, 2014
Sivuja: 128