Varistyttö / Erik Axl Sund

Varistyttö kuului niihin kirjoihin, joihin arkailin tarttua koska kannessa oli minusta jotakin karmivaa, vähän sama tilanne kuin Karin Alvtegenin Häpeän kanssa. En toki voinut vastustaa kiusausta kun pongasin Varistytön kirjaston Bestseller-hyllystä mutta esimerkiksi yöpöydän lukupinoon laskin kirjan aina kansi alaspäin. Luullakseni Carl Larssonin töihin pohjautuva kansi kun kyllä sopii oikein hyvin kirjan sisältöön ja kiinnittää varmasti huomion kaupassakin joten sinällään se tekee tehtävänsä hyvin. Vika siis lienee herkässä lukijassa mutta olenko ainoa jonka mielessä tuo kuva tuntuu häijyltä? Jätättekö koskaan kirjoja lukematta koska kansi vaivaa?

Varistytön kylmässä maailmassa kertojina ovat poliisissa työskentelevä Jeanette Kihlberg, psykologi Sofia Zetterlund sekä Varistyttö itse. Tapahtumaketju käynnistyy kun Tukholmasta löytyy raa'asti pahoinpidellyn pojan ruumis. Kirja sukeltaa hurjasti mielen pimeimpiin sopukoihin ja tarjoaa lukijalleen varsin kylmää kyytiä.

Kirjaa on hypetetty reippaasti blogeissa ja suhtauduinkin siihen aluksi hiukan epäilevästi. Hype kun helposti nostaa odotukset niin korkealle että on helppoa pettyä. Varistyttö on monella tapaa melko perinteinen dekkari murhineen mutta jotain mielenkiintoista ja koukuttavaa tarinassa kuitenkin oli sillä vastoin odotuksiani se tempaisikin minut mukaansa. Aihepiiriltään tämä mm. hyväksikäytöstä kertova kirja on hyytävää luettavaa ja kirjailija - tai oikeastaan kirjailijatiimi, sillä nimimerkin Erik Axl Sund takana puuhailee kaksi ruotsalaiskirjailijaa - on onnistunut kehittämään kirjaan muutaman aika kiintoisan juonenkäänteen joiden kehittymistä tulen mielenkiinnolla seuraamaan.

Varistyttö on trilogia, jonka toinen osa, Unissakulkija, ilmestyi kesäkuussa 2014 eikä kolmannenkaan osan suomennosta tarvitse kauaa odotella - se ilmestyy tämän vuoden lokakuussa. Jos kirja kiinnostaa, kannattaa myös kurkistaa sen virallisille kotisivuille joista löytyy mm. kirjatraileri ja kirjailijoiden haastattelu.

"Kärpäsen siivet ovat juuttuneet toivottomasti purukumiin. Ei ole mitään hyötyä siitä räpyttelet, Varistyttö ajatteli. Sinä et lennä enää milloinkaan. Huomenna aurinko paistaa tavalliseen tapaan, mutta se ei paista sinulle."

Otava, 2014
Sivuja: 415
Alkuteos: Kårkflickan
Suomentanut Kari Koski
Kirjasta lisää: Varistytto.fi
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Sierra Leone

Yoga Bitch / Suzanne Morrison

Yoga Bitch oli puhtaasti hetken mielijohde-lainaus. Kivan värikäs kansi nappasi huomioni eikä sauhuttelevia joogaajiakaan usein näe. Olin aistivinani Eat, Pray, Love -kaikuja kivalla kirpakkuudella maustettuna - oikeastaan olin jo ihan myyty tälle kirjalle ennen lukemisen aloittamistakaan. Olen kuullut mielikuviin rakastumisesta ja näemmä allekirjoittaneelta se onnistuu kirjojenkin kanssa...

Suzanne Morrison on 25-vuotias nainen, jonka elämässä kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Perhesiteet ovat lämpimät, on työpaikka ja poikaystäväkin, josta kaikki pitävät. Mutta jokin hiertää. Suzanne päättää lähteä jooga-studionsa vetäjien, Indran ja Loun, vetämään kolmen kuukauden retriittiin Balille etsimään itseään ja elämänsä tarkoitusta. Lopettaakseen pelkäämiseen.

Olin alkuun kovin innoissani Yoga Bitchin kanssa mutta huomasin pian lukutahdin - ja innostukseni - laskevan. Kirjassa oli hurjasti joogaa (mikä ei kyllä näin jälkikäteen ajatellen ole hirmuisen yllättävää!) mikä teki lajia tuntemattomalle ihmiselle lukemisen tylsähköksi. Kirja alkoi hauskasti, mikä sai minut luonnollisestikin uskomaan että hauskuus myös jatkuisi. Valitettavasti Suzannen joogakokemusten syventyessä, myös hänen tekstinsä terävyys muuttui henkistyneenmpään suuntaan, mikä kaiketi on ymmärrettävää koska kyseessä on päiväkirjamainen teos. Lukijan kannalta tämä kuitenkin oli hankalaa sillä toisin kuin Suzanne, minä en ollut henkistynyt yhteisen matkamme varrella ja kaipasin hauskuutusta. Sirkushuveja kansalle, kiitos!

Outoa kyllä huomasin kirjan puolivälin kieppeillä hiukan ahdistuvani Yoga Bitchistä, sillä niin täysin hurahtaneelta Suzanne retriitissä tuntui. Ei sokeria, ei seksiä, henkiä jotka asustelevat keittiökoneissa ja joka aamu kupillinen virtsaa. Aika hardcore meininkiä! Allekirjoittanut taitaa tyytyä ihan vain normaaliin venyttelyyn...

Today I found myself strangely moved by a yoga teacher who spoke like a cross between a phone-sex operator and a poetry slam contestant. At the start of class, she asked us to pretend we were floating on a cloud. As she put it, "You're oh-pening your heart to that cloud, you're floating, you're blossoming out and tuning in, you're evanescing, yeah, that's right, you're evanescing."

Three Rivers Press, 2011
Sivuja: 339
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Indonesia

An Idiot Abroad / Karl Pilkington

Olen harmikseni missannut molemmat Suomessa esitetyt Ääliö ulkomailla -kaudet vaikka olinkin kuullut hehkutusta sarjasta kavereiltani - huono tuuri ja liian hitaat liikkeet! Jokunen kuukausi sitten pongasin kuitenkin sarjaan pohjautuvan kirjan ja päätin kokeilla josko saisin siitä helpotusta uteliaisuuteeni ja matkakuumeeseeni. Matkakuumeeni lienee krooninen mutta nyt tekisi kyllä kovasti nähdä tämä tv-sarja sillä aavistelen että se olisi hulvaton.

Ajatus Ääliö ulkomailla -kirjan/sarjan takana on nokkela. Hauskat miehet Ricky Gervais ja Stephen Merchant nimittäin keksivät lähettää tavis-kaverinsa Karl Pilkingtonin ulkomaille tutustumaan uusiin maihin ja kulttuureihin. Karl on matkaajana kokematon, hänen kokemuksensa rajoittuvat muutamaan etelän matkaan. Nyt Karl kokee maailman seitsemän ihmettä, omalla persoonallisella tavallaan.

Ihan alkuun tunnustan että minulla oli omat ennakkoepäilykseni Karlin suhteen, ehkä kirjan nimestä johtuen, mutta yllätyin iloisesti lukiessani. Karl nimittäin osoittautui ihan sympaattiseksi tapaukseksi, joka onnistui pitämään mielensä kohtuullisen avoimena seikkailuissaan siitäkin huolimatta että kotimaassa mukavasti elelevät Ricky ja Stephen järjestivät miehelle melkoisen tukun kokemuksia joista kaikki eivät todellakaan olleet mukavia. Yksi yllätyksistä muuten juuri on tuo sarjan nimi, Karl nimittäin lähti kuvaamaan sarjaa nimeltä Karl Pilkington's Wonders of the World mutta Ricky ja Stephen päätyivät siihen että Ääliö ulkomailla olisi myyvempi nimi. Kyllä minua niin harmitti Karlin puolesta...

Kirjassa matkataan mm. Israeliin, Peruun, Kiinaan ja Brasiliaan, eivätkä Karlin kokemukset luonnollisestikaan rajoitu vain nähtävyyksien katseluun vaan mies tapaa myös paikallisia ja jopa Jeesuksenkin! Ihan unohtumattomia elämyksiä kirja ei tarjonnut mutta myönnän että aika Karlin seurassa kului kyllä mukavasti. Kirjassa oli ehkä hiukan toistoa, luulen televisiosarjan toimineen visuaalisuutensa vuoksi paremmin. Veikkaisin muuten että Ääliö ulkomailla voisi olla hyvää matkalukemista!

(Karlin mietteitä Petran historiallisesta kaupungista.)"As impressive as the entrance was, it was still a cave. Yes, it has good 'kerb appeal' but once I stuck my head inside there really was nothing to it. If you add that to the fact that it was out of the way and you had to climb over 800 steps to get to it. It's fair to say that if it was on Locaction, location, location it wouldn't be on my shortlist."

Canongate,  2010
Sivut: 225
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Peru

Haasteista haastelen

Kahmin vuoden alussa itselleni aimo kasan lukuhaasteita ja nyt on aika katsoa kuinka haasteiden kanssa kävi. Päättyneiden haasteiden tiedot löytyvät tuttuun tapaan yläpalkin Menneet haasteet -sivulta.

So American

Päätin jatkaa So American -haastetta vielä yhden vuoden verran, sillä halusin kerätä Amerikan karttani täyteen. Puhti kuitenkin loppui matkalla, lopputulokseksi tuli 37 osavaltiota. Takana on monta hyvää amerikkalaista lukuhetkeä, mutta luulen että nyt on aika luopua tästä haasteesta ja tehdä tilaa uusille jutuille.

Koe 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013

Tämän Facebookista liikkeelle lähteneen lukuhaasteen juttuna oli tutustua vähintään 13 itselle uuteen kotimaiseen kirjailijaan kuluneen vuoden aikana. Haasteen aikana tutustuin 32 uuteen kotimaiseen kirjailijaan. Allaolevista suosikkini taitavat olla Teemestarin kirja, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja Avioliittosimulaattori. Mainioita kirjoja!

1.Mifongin perintö / J.S. Meresmaa
2. Karikko / Seita Vuorela 
3. Kaukamoinen / Petteri Hannila
4. Punainen kuin veri / Salla Simukka 
5. Tulagi Hotel / Heikki Hietala
6. Ruuhkavuosi / Pauliina Susi
7. Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen 
8. Rajanaapuri / Roope Lipasti
9. Elävien kirjoihin / Marko Kilpi 
10. Laura / J.K. Johansson
11. Kotirauha / Marko Leino 
12. Totta / Riikka Pulkkinen
13. Teemestarin kirja / Emmi Itäranta 
14. Astuit väärään autoon / Marja-Liisa Heino 
15. Kolibri / Kati Hiekkapelto 
16. Sokea piste / Pasi Luhtaniemi 
17. Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta / Mikko Porvali 
18. Paimentyttö / Enni Mustonen
19. Itämaa / Johanna Holmström 
20. Mustat kalat / Eeva Tenhunen 
21. Leijonakuningas / Harri Nykänen
22. Taivaslaulu / Pauliina Rauhala 
23. Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen 
24. Toisin: minun Asperger-elämäni / Paula Tilli 
25. Federigon haukka / Hannele Klemettilä
26. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin / Mia Kankimäki
27. Noitanaisen älä anna elää / Leena Virtanen 
28. Tumman veden päällä / Peter Franzén 
29. Avioliittosimulaattori/ Veera Nieminen
30. Luova laiskuus / Juha T. Hakala
31. Valkea joulu / Pete Suhonen
32. Talvi-iltain tarinoita 1 / Zacharias Topelius

Seitsemän sarjakuvaa -haaste

Susa heitti ilmoille mainion sarjakuvahaasteen, jossa tavoitteena oli lukea seitsemän sarjakuvaa vuoden aikana - mikä ihana tekosyy! Lukemistani sarjakuvista suosittelen lämpimästi ainakin Ulkoministeriö-sarjaa, Kolmea varjoa, Abirachedin Minä muistan -teosta, Pikku Närheä, Minun Kiinani -sarjaa, Aya-kirjoja ja Craig Thompsonin teoksia. Varsin tyydyttävä sarjakuvavuosi takana, toivottavasti edessä on vielä parempi!

Ranska
Cyril Pedrosa: Kolme varjoa (WSOY, 2010)
Abel Lansac, Christophe Blain: Ulkoministeriö 2: Diplomaattisia merkintöjä (WSOY, 2013) 
Renaud Dillies: Abelard (NBD, 2012) 
Sylvain Ricard & James: Järjen veit (WSOY, 2012) 
Christian Durieux: An enchantment: a graphic poem (NBM Publishing, 2013)
Zeina Abirached: Minä muistan (Like, 2013) 

USA
Craig Thompson: Blankets (Top Shelf, 2011)
Gene Luen Yang, Derek Kirk Kim: The Eternal Smile (First Second, 2009) 
Gene Luen Yang, Thien Pham: Level up (First Second, 2011)
Jeff Jensen, Jonathan Case: Green River Killer: A True detective story (Dark Horse Books, 2011)
Faith Erin Hicks: The Adventures of Superhero girl (Dark Horse Books, 2012)
Jason Hall, Cliff Chiang: Beware the Creeper (Vertigo, 2013 

Japani
Mei Nogughi: Finlandia 1 (Sangatsu Manga, 2012)

Suomi
Hanna Koljonen: Sokerihullu (Asema, 2012)
Sanna Ala-Ojala: Ättä ääriolosuhteissa (Suuri kurpitsa, 2013)
Lauri ja Jaakko Ahonen: Pikku Närhi (Egmont, 2012)

Iso-Britannia
William Shakespeare, Faye Yong: The Merchant of Venice (SelfMadeHero, 2009)

Kiina
P.ötie, Li Kunwu: Minun Kiinani 3: Rahan aika (WSOY, 2013)

Norsunluurannikko
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: Aya: Love in Yop City ( Drawn & Quaterly, 2013)
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: Aya of Yop City (Drawn & Quaterly, 2008)
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: The secrets come out (Drawn & Quaterly, 2009)
Marguerite Abouet, Mathieu Sapin: Akissi: Feline Invasion (Flying Eye Books, 2013)

Kanada
Guy Delisle: A user's guide to neglectful parenting (Drawn & Quaterly, 2013) 


Kirjallinen maailmanvalloitus

Kirjallinen maailmanvalloitus taitaa kestää ikuisesti, nyt aloitan jo neljättä vuottani haasteen parissa. Myönnettäköön tosin että suoritustapani on melko rento, luen enemmän omien fiilisteni mukaan ja listaan kertyy kirjoja siksi varsin epätasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä olen valloittanut 93 maata - aika paljon on vielä luettavaa jäljellä!

Ihminen sodassa

Vuoden 2014 lukuhaasteekseni poimin Suketuksen Ihminen sodassa -haasteen, joka kestää marraskuun loppuun. Ajatuksena on lukea sodasta kertovia kirjoja, haasteen lukulista on melkoisen kiinnostava. Edistymistäni voi seurata haasteen omalla sivulla, joka löytyy blogin yläpalkista, lisäksi haastekirjoihin liitän tunnisteen Ihminen sodassa.

Kuinka teidän lukuhaasteenne etenevät ja millaisten haasteiden parissa edetään vuonna 2014?

Valkea kuin lumi / Salla Simukka

Luin keväällä ensimmäisen osan Salla Simukan nuorille suunnatusta jännitystrilogiasta Punainen kuin veri ja totesin että kirjassa sekä sen päähenkilössä Lumikki Anderssonissa piisaa vallan mukavasti virtaa. Lumikista tuli tuolloin mieleeni Lisbeth Salanderin pikkusisko, niin näppärästi tyttö hyödynsi teknologiaa ja väisteli luoteja. Uteliaisuus Lumikin tulevia vaiheita kohtaan jäi ja siksi Valkea kuin lumi piti napata kirjastosta lukukasaa täydentämään.

Valkea kuin lumi -kirjassa on talvinen Suomi vaihtunut helteiseen Prahaan, jonne Lumikki on matkustanut lomailemaan. Loma saa kuitenkin aivan uudenlaisen käänteen kun nuori nainen lähestyy Lumikkia kertoen olevansa tämän sisar. Ja jotta homma ei ihan herkistelyksi menisi, on sisko myös sekaantunut johonkin vaaralliseen.

Lukemisen jälkeen olin jälleen kerran kahden vaiheilla. Valkea kuin lumi oli ihan kelpo kirja muttei niin paljon minun makuuni kuin sarjan ensimmäinen osa. Olin pitänyt ensimmäisen kirjan todellisuuteen tuoduista satuviitteistä mutta nyt niitä oli karsittu. Samoin muutama liiankin sopiva yhteensattuma jäi häiritsemään lukukokemuksessani.

Sitten taas toisaalta, Lumikin hahmo on mainio ja Praha tuntui toimivan hienosti tapahtumapaikkana. Pidin myös kirjan rytmistä, vauhdikkaita toimintaosuuksia rauhoiteltiin Lumikin omilla mietteillä samalla tuoden Lumikille lisää syvyyttä. Jännitystä piisasi mukavasti aikuisellekin ja voisin kuvitella sen räväkkyys iskisi mukavasti myös nuorempiin lukijoihin. Salla Simukka on mielestäni saanut kirjaan mukaan kiinnostavia koukkuja, joten odottelen uteliaisuudella sarjan päätösosaa, joka ilmestyy helmikuussa 2014.

"Helteinen tuuli silitti Lumikin hiuksia. Hän ajatteli kättä, sitä ainutta kättä, joka oli silittänyt niin, ettei hän ollut koskaan halunnut kosketuksen loppuvan. Liekin sylissä hän oli tuntenut olevansa kotona. Tämän katseen lämmössä hän oli ollut turvassa, elossa, kokonainen. Hän oli voinut olla vain hän, hänen ei tarvinnut esittää mitään, ei piilottaa mitään, ei salata mitään, ei jättää itsestään osia pois. Hän oli ollut onnellinen. "

Tammi, 2013
Sivuja: 237
Kirjallinen maailmanvalloitus: Tsekki

Saasta / Marko Leino

Luin aiemmin Marko Leinon Kotirauhan ja tykästyin. Saasta taas sai huomioni tämän Helsingin Sanomien kritiikin johdosta, jossa pohdittiin miksi ihmiskaupan yksityiskohdilla mässäillään. Kirja tuntui herättäneen kritiikin kirjoittajassa vahvan, negatiivisen tunnereaktion ja lukijana kiinnostuin reaktion syistä. Pakko siis lukea.

Kirjan nimi, Saasta, on oikeastaan aika osuva sillä kirjan sivuilta lukijan eteen marsii aika vastenmielistä porukkaa. Eikä asiaa auta tietoisuus siitä että kuvio ei kokonaan ole kirjailijan mielikuvituksen tulosta. Tarinan keskiössä on aviopari Mikko ja Tiina, joiden liittoa painaa suru teini-ikäisen Saana-tyttären menetyksestä. Etenkin Mikko etsii syitä Saanan kuolemaan ulkopuolisista tekijöistä, miehistä, jotka käyttävät nuoria tyttöjä hyväkseen. Kirjassa myös seurataan 14-vuotiasta Anzalikaa, joka päätyy Valko-Venäjältä Viipurinkadulle tienaamaan.

Leinon kirjaa on kritisoitu epämiellyttäväksi, onpa sen kohdalla ihmetelty miksi moinen kirja on edes julkaistukaan. Ymmärrän kritiikin sillä eihän tämä kirja toki ole kovinkaan miellyttävää luettavaa, tuskinpa pedofiileistä ja ihmiskaupasta kertova kirja edes sellaista olla, varsinkin jos on niin hyvin kirjoitettu kuin Leinon kirja on. Mutta aiheesta puhuminen ja kirjoittaminen on tärkeää koska nämä aiheet eivät ole vain kirjoittajan mielikuvituksesta temmattuja, ne ovat todellisuutta.

Kirja on räväkkä eikä säästele lukijaansa. On oikeastaan aika hämmästyttävää kuinka Leino onnistuu samanaikaisesti koukuttamaan vaikka hänen tekstinsä on samaan aikaan suututtavaa, ahdistavaa ja ällöttävääkin. Luin Saastan parissa päivässä ja sen jälkeen minulla oli melkein paha olo. Kirja on vaikuttava mutta samalla se tuo silmille maailman pahan vahvasti. Nyt taidan lukea jotain iloista.

"Ja nyt Saanakin oli kadonnut. Saanasta oli tullut oikea enkeli.
Mikko ei enää räpistellyt käsivarsiaan.
Hän ei halunnutkaan lentää. Hän halusi vajota.
Ja hän halusi vajota yksin.
Mikko ei jaksanut enää mitään muuta.
Hän alkoi itkeä."

Teos, 2013
Sivuja: 517
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Valko-Venäjä

Kolme vahvaa naista / Marie NDiaye

Tartun usein kirjoihin ihan silkkaa uteliaisuuttani, kuten kai useimmat lukutoukat. Olin kuullut paljon hyvää tästä Marie NDiayen teoksesta ja vaikka vähän veikkailin ettei se olisi ihan minun tyyliseni kirja, on silti välillä kokeilla erityyppistäkin kirjallisuutta, kirjailijahan voi vaikka yllättää!

Kolme vahvaa naista sisältää kolme kertomusta, joita yhdistää tietynlainen samankaltaisuus. Kirjojen naiset eivät ole sankarittaria eikä heitä riennä pelastamaan kiiltävähaarniskainen ritari tai edes reissussa rähjääntynyt Jack Bauer. Kirjassa näkyykin voimakkaana realismi kaikkine rumineen sävyineen. Siistejä tai kivuttomia ratkaisuja ongelmiin ei aina löydy, on vain kestettävä, selvittävä, siedettävä, valittava kahdesta pahasta se pienempi.

Kirjan ensimmäisessä tarinassa kohdataan Ranskaan muuttanut Norah, joka vuosien jälkeen palaa perhettä kaltoin kohdelleen isän taloon. Asiat ovat muuttuneet dramaattisesti ja nyt Norahin apu olisi tarpeen, mutta suostuuko Norah luopumaan omasta elämästään? Entä kuinka ranskalaisen Rudyn, joka riitelee puolisonsa - ja vähän muidenkin - kanssa? Kääntyykö kolmannen kertomuksen Khadyn onni koskaan?

Kirjan tunnelma oli kiihkeä, mikä teki toisaalta vaikutuksen mutta samalla vaikeutti myös lukemistani. Kolmen vahvan naisen kohdalla nimittäin kävi niin kehnosti että olin sitä lukiessani tavallista väsyneempi työkiireiden takia ja kirjan tempo ei oikein tuntunut sopivalta olotilaani. Elin sen mukana mutta kirjan kautta kokemani tunteet eivät olleet kovin miellyttäviä ja tulivat melkein liikaakin iholle. Kirjan tarinoista etenkin ensimmäinen ja viimeinen jäivät mieleeni vahvasti ja jättivät jälkeensä surullisen ja maailmaan pettyneen olon. Että elämä osaakin joskus olla epäreilua.

"Niinpä, hän ajatteli, hän, Rudy Descas, ei ollut vielä neljänkymmenenkolmen vuoden ikään saavuttanut luontevaa ja fiksua maltillisuuta, tyyntä ironiaa, joka leimasi muiden miesten tavallisiakin toimia ja puheita, ja hänestä tuntui, että muut puhuivat lapsilleen rauhallisesti ja luontevasti, lukivat sanomalehtiä ja kuvalehtiä pilkallisen kiinnostuneina, ajattelivat mielihyvällä lounasta, joka tulevana sunnuntaina nautittaisiin ystävien seurassa, ja jonka eteen he tekisivät kaikkensa auliisti, iloisesti, tarvitsematta epätoivoisesti peitellä, että he olivat juuri selvinneet ties kuinka monennesta kiistasta, piinallisesta ja hävettävästä unesta. Sillä minä olen aivan murheen murtama."

Gummerus, 2013
Sivuja: 279
Alkuteos: Trois femmes puissantes
Suomentanut Anna-Maija Viitanen

World War Z: An Oral History of the Zombie War / Max Brooks

Kesäloman loppuminen toi jostain syystä lenkkikirjat taas mieleeni. Vaikka normaalisti tiiliskivistä tykkäänkin,
lenkillä kuuntelen mielummin lyhyitä juttuja, joten kirjan pituus on aika olennainen tekijä valinnassani. Päädyinkin venyttämään rajojani zombie-kirjoihin ihan vain siksi että World War Z sattui löytymään Overdrive-kirjaston hyllystä ja se oli mukavan pituinen lenkkikirjaksi. Myönnetään, valintakriteerini eivät ole erityisen hienostuneet... Toisaalta, kun joskus tekee valintoja hölmöillä kriteereillä, saattaa joskus törmätä yllättäviin ja kivoihinkin juttuihin. Tällä kertaa ilahduin tajutessani että zombie-kirjani osoittautuikin oikein toimivaksi ja sopivalla tavalla karmivaksikin kokonaisuudeksi.

Kirja on itseasiassa raportti maailmansota Z tapahtumista, joita YK:n sodanjälkeisen komission agentti kerää haastatteluin 10 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Haastateltavia on useita, ympäri maailmaa ja heidän todistustensa kautta lukijalle alkaa piirtyä kuva siitä, mitä tuolloin tapahtui. Kuinka epidemia alkoi Kiinasta ja levisi pian ympäri maailmaa, kuinka ihmiset ottivat varoitukset vastaan ensin epäluuloisina, kunnes paniikki iski. Ihmiset hylkäsivät kotinsa ja pakenivat pohjoiseen (zombit jäätyvät pakkasella) ja sotilaat taistelivat poikkeuksellista vihollista vastaan epätoivoisina.

Nimestään huolimatta kirjassa eivät oikeastaan pääosassa ole zombit vaan ihmiset, se tuntuu enemminkin tutkiskelevan sitä, mitä maailmassa tapahtuisi jos meitä kohtaisi jokin mittava, maailmanlaajuinen uhka, joka voisi yhtä hyvin olla vaikkapa sairaus tai ympäristökatastrofi. Tässä kirja onnistuikin mahtavasti, sillä oma mielikuvituksenikin aktivoitui ja pohdiskelin pitkään sitä, kuinka itse pystyisin selviytymään ilman sähköä, bensaa, pyydystämällä ruokani itse. Brooks tekee hyviä havaintoja siitä, kuinka hemmoteltuja olemme ja kuinka esimerkiksi työelämässä harva meistä on enää tehtävissä, joista olisi hyötyä aidosti selviytymisessä tai maan jälleenrakennuksessa.

Toinen mielikuvitustani kutkuttava fakta oli se, että sodan aikana myös maailmankartta piirrettiin uudelleen. Tätä ei kirjassa suuremmin esitellä, lukija vain tulee pistäneeksi merkille sen, että osa haastatteluista tapahtuu esimerkiksi Tiibetin tasavallassa tai Jerusalemissa, joka nykyisellään kuuluukin Palestiinaan. Luonnollisestikin aloin myös pohtia lenkeilläni Suomen kohtaloa ja yllätyin iloisesti kun yksi haastatteluista tapahtuukin kotoisesti Vaalajärvellä! Suomiväriä näkyy kirjassa muutenkin sillä yksi haastatelluista on sotilas Todd Vainio.

Kirja onkin oikeastaan tarinakokoelma Zombi-sodan eri vaiheista ja rakenne toimii mielestäni loistavasti, sillä Brooks onnistuu kuvaamaan globaalin ongelman kehittymistä mukavan laaja-alaisesti. Kuuntelijalle kirja on herkkua, sen lukijakaarti on vaikuttava mikä luonnollisestikin kuuluu myös lopputuloksessa. Jokaiselle roolille on oma näyttelijänsä, heistä mainittakoon mm. Alfred Molina, Jeri Ryan, Alan Alda, René Auberjonois ja Martin Scorsese. Kirjailija itse lukee haastattelijan roolin. Lukijat onnistuivat hienosti herättämään eri henkilöt kulttuureineen eloon ja melkeinpä sanoisin että tämä kirja saattaa jopa toimia paremmin ääniversiona kuin paperisena.

Risuja haluaisin antaa kirjan nimestä, sillä mielestäni tekstin alun pahaenteinen tunnelma toimisi vielä paremmin mikäli jo nimessä ei paljastettaisi mikä tuo mystinen uhka oikein on, jolloin lukija olisi saanut jonkin aikaa itse arvailla ja jossitella.

Pidin itse World War Z niin paljon että se pääsee Suosikit-kategoriaani. Tämä tuntuu aika yllättävältä, en olisi ehkä itse arvannut voivani pitää zombeista näin paljon. Suosittelen siis muitakin kokeilemaan, äänikirja löytyy ainakin Helmetin OverDrive-kokoelmasta ja se on suomennettu nimellä Sukupolvi Z: Zombisodan aikakirjat (Johnny Kniga, 2011)

Books on tape,2006
Kesto 6 h
Kirjallinen maailmanvalloitus: Barbados

Kadonneet / Tove Alsterdal

Oi mahtavuutta - löysin itselleni uuden dekkaristin! Olen ollut hämärästi tietoinen Tove Alsterdalista mutta en ole jostain syystä saanut aikaiseksi tutustua hänen kirjoihinsa ennen kuin Kadonneet löytyi kirjaston hyllystä ja nyt harmittelen omaa pikkuisen omaa saamattomuuttani.

Kirjan päähenkilö on New Yorkissa teatteriin lavasteita suunnitteleva Alena, jonka elämä kirjan alussa ihan mallillaan. Työ on ärsyttävää mutta mukavaa, Patrick-puoliso reissaa paljon mutta on rakas ja tulossa on vauvakin. Mutta huoli kaihertaa sillä ihmiskaupasta reportaasia kirjoittanut Patrick ei ole soittanut viikkoon ja Alena pelkää jonkin olevan pielessä. Lopulta hän ostaa matkalipun Pariisiin ja lähtee etsimään miestään. Vaikka seinät joka puolella nousevatkin vastaan, Alena etenee sinnikäästi kohti Patrickia ja totuutta.

Kirjan kantava teema on ihmiskauppa, jota Alsterdal ei suotta kaunistele. Bisnes on rumaa ja ihmisen hengellä ei ole juuri minkäänlaista arvoa ihmiskauppiaiden käsissä. Tehokkaan mutta kieltämättä aika ikävän tuntuisen säväyksen kirja sai kun muistin että Alsterdalin kuvaamassa maailmassa on todennäköisesti enemmän kuin hitunen totta. Ihmiskauppaa on ihan oikeasti auki joka päivä vaikken minä sitä näekään ja myyntiartikkeleita riittää. Aiheesta kiinnostuneille voisin myös suositella Ville Tietäväisen hienoa graafista romaania Näkymättömät kädet, joissa liikutaan samoilla tapahtumapaikoilla kuin kirjassa, tällä kertaa tosin laittoman maahanmuuttajan näkökulmassa.

Kirjaa leimaavat suru, huoli ja ahdistus rakkaan puolesta ja huomasin myötäeläväni Alenan toiveissa ja peloissa vahvasti mukana. Alsterdal on kirjoittanut taitavan kirjan, jossa jännitys ja tietynlainen surullinen haikeus ovat läsnä ihan loppuun saakka. Alena on sankarittarena mielenkiintoinen, hänessä on sellaista tavallisuutta, johon on helppo samaistua ja siltikin hän osoittautuu varsin poikkeukselliseksi - vahvaksi ja kekseliääksi naiseksi joka ei anna periksi eikä pelkää. Vau.

Kirja oli koukuttava ja varmaankin juuri siksi myös nopealukuinen, sillä sivut vain vilisivät kun me Alenan kanssa etsimme Patrickia. Pidin kirjasta niin paljon että oli pakko käydä varaamassa kirjastosta myös Alsterdalin tänä vuonna ilmestynyt teos, Hiljaisuudessa haudattu. Odottavan aika on tosin pitkä, sillä tätä kirjoittaessani jonossa edelläni oli 86 innokkaampaa lukijaa...

"Lyönti lyönniltä kaikki vajosi yhä syvemmälle pohjaan. Aika vei hänen muistonsa mennessään. Pian hän olisi unohtanut nimensä. Hän ajatteli, että se oli meressä, ehkä helmenä simpukassa, sormuksena merenjumalar Owun kädessä."

Gummerus, 2012
Sivuja: 354
Alkuteos Kvinnorna på stranden
Suomentanut Katriina Huttunen
Kirjallinen maailmanvalloitus: Portugali

Kunnes sanon näkemiin / Susan Spencer-Wendel & Bret Witter

Susan Spencer-Wendelin omaelämäkerrallinen kirja oli vaikea luettava, lähinnä kuitenkin ehkä minulle henkilökohtaisesti. Spencer-Wendel on 45-vuotias, kolmen lapsen äiti ja palkittu toimittaja ja ALS-potilas. Kirjassa Spencer-Wendel kertoo viimeisestä vuodestaan. Itkemisen sijasta hän päätti elää viimeisen vuotensa ilolla. Lukemisen vaikeus ei tällä kertaa kumpua tekstistä vaan lukijasta itsestään sillä olen itsekin menettänyt läheisen ALSille ja emmin kirjaan tarttumista, koska pelkäsin sen nostavan esiin kipeitä muistoja. Samanaikaisesti kuitenkin halusin myös lukea tämän kirjan koska halusin ymmärtää sairautta paremmin. Joten varoituksen sana lukijoille: tämä kirja on luettu kyynelten läpi ja teksti kirjoitettu puhtaasti fiiliksellä.

ALS eli amyotrofinen lateraaliskleroosi on sairaus, jossa potilaan keho ennenaikaisesti tuhota itseään. Hermoradat lihasten ja aivojen välillä tuhoutuvat, lihakset surkastuvat. Vääjämättä sairaus vie kyvyn liikkua, puhua tai syödä. Suomessa tautiin sairastaa n. 500 henkilöä, keskimääräinen elinikäennuste diagnoosin jälkeen on 2,5 vuotta. Sairauteen ei ole parannuskeinoa, nykylääkitys kykenee vain hidastamaan taudin etenemistä, "pitämään porttia auki". Syytä sairastumiseen ei tiedetä, osa ALSin muodoista vaikuttaisi tosin olevan periytyviä.

Spencer-Wendelin tarina kulkee eteenpäin joutuisasti ja kevyesti, vaikka välillä hätkähdän sitä kun nainen laskee leikkiä kuolemastaan. Mutta toisaalta miksipä ei? Hänellä, jos kellä, lienee siihen oikeus. Ihailin Susanin voimaa ja positiivisuutta ja joissain kohdin sydäntäni kivisti kirjailijan miettiessä miten toimia sairauden edetessä, sillä minä tiesin jo mitä tuleman pitää enkä olisi suonut sitä tälle kirjaystävälle, joka vaikutti niin rennolta ja hauskalta ihmiseltä.

Kunnes sanon näkemiin on kirja elämisestä ja siitä, kuinka kuoleman lähestyessä voi valita elämän ja ilon ja nauttia silloin kun vielä voi. Edessä olevan sijaan Wendel päätti luoda itselleen hyviä muistoja ja hienoja hetkiä, jotka kantaisivat hänet ja ennen kaikkea hänen rakkaansa yli vaikeiden aikojen ja siinä sivussa hän tuli toteuttaneeksi unelmaansakin - kuten kirjan kirjoittamisen. Kirja on muuten osittain kirjoitettu pelkällä peukalolla iPhonea näpyttäen, muut Susanin sormista kun eivät enää kirjan loppuvaiheessa toimineet. Mitäpä tuohon voisi enää sanoa, muuta kuin että nostan hattuani tämän naisen sitkeydelle!

Huikea kaunokirjallinen teos Kunnes sanon näkemiin ei ole mutta mielestäni sen ei tarvitsekaan olla sitä. Tärkeämpää on kirjan viesti elämisestä ja ilon etsimisestä sekä Spencer-Wendelin asenne. Hän on peloissaan ja surullinen, kaipaa korkokenkiään ja aiempaa elämäänsä mutta ennen kaikkea kirjasta kuultaa läpi rakkaus, joka antaa voimaa olla vahva silloin kun ei muuten pystyisi.

"En pysty nostamaan käsiäni, jotta voisin syödä itse tai halata lapsiani. Lihakseni kuolevat, eikä uusia tule tilalle. En enää koskaan pystt liikuttamaan kieltäni niin paljon, että voisin selvästi sanoa: rakastan sinua.
Nopeasti ja varmasti minä kuolen.
Mutta tänään olen elossa. "

WSOY, 2013
Sivuja: 383
Suomentanut Terhi Vartia
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Kypros

Kigalin kakkukauppa muuttaa / Gaile Parkin

Olen Mma Ramotswe -kirjojen suuri fani ja näiden leppoisten kirjojen takia ovat alkaneet myös Afrikkaan sijoittuvat kirjat kiinnostaa minua entistä enemmän. Siispä luin Gaile Parkinin Kigalin kakkukaupan joka osoittautui kelpo kirjaksi vaikkei se ihanuusasteikolla Naisten etsivätoimisto nro 1:n tasolle yltänytkään. Ja kun kirjaston hyllyyn ilmestyi kirjan itsenäinen jatko-osa, Kigalin kakkukauppa muuttaa, piti sekin tietysti lainata.

Kirjan pääosassa oli edellisen kirjan kakkutaiteilija Angelin lapsenlapsi, 10-vuotias Benedict. Perhe, Pius ja Angel lapsenlapsineen ovat muuttaneet isoisän työn mukana Swasimaahan ja sielläpä onkin luvassa sopeutumista ja muutosten tuulia.

Parkinin aiempi kirja, Kigalin kakkukauppa, oli minusta mukava yhdistelmä viatonta kakkujen leipomista ja afrikkalaisen elämä karumpiakin puolia. Samat elementit ovat käytössä myös tässäkin kirjassa, varsinkin Swasimaasta Parkin piirtää kuvan, joka ärsytti ja kauhistutti naislukijaa. Täällä melko tasa-arvoisessa Suomessamme on vaikea muistaa, että on myös maita, joissa mies voi halutessaan esimerkiksi pakottaa naisen vaimokseen - ihan laillisesti. Omaa kieltään puhuu myös maan AIDS-epidemia, virusta kantaa yli neljännes väestöstä.

Vaikka muihin kulttuureihin kurkistaminen onkin kiintoisaa, ei Kigalin kakkukaupan muutto kuitenkin ihan iskenyt. Luulen että syynä saattoi olla kertojan vaihtaminen sillä Benedictin lapsekas mutta samalla pikkuvanha kerronta ei sytyttänyt tai hellyyttänyt. Pikkupojan tavoin Benedict on kovin kiinnostunut elämistä ja ötököistä ja ne eivät ihan ole allekirjoittaneen suurimpia kiinnostuskohteita...  Kirjallista maailmanvalloitusta suorittaville vielä vinkiksi että tästä kirjasta saisi napattua itselleen pisteen Swasimaasta!

"Titi oli nähnyt maailmaa, ja häntä kohdeltiin kuin perheenjäsentä. Eikä siinä vielä kyllin: nyt hänellä oli poikaystäväkin. Mies oli swasimaalainen, vaikka Titi oli kwekerwere, ja päälle päätteeksi vielä rikaskin. Hänellä oli oma yritys ja auto, mutta sekään ei riittänyt Titille, ehei. Titi vaati, ettei miehellä saanut olla muita vaimoja eikä tyttöystäviä. Kuka hän oikein kuvitteli olevansa?"

Tammi, 2013
Sivuja: 315
Alkuteos: When Hoopoes go to Heaven
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Kirjallinen maailmanvalloitus: Swasimaa

The silence and the roar / Nihad Sirees

Nappasin tämän Nihad Sireesin kirjan mukaani oikeastaan vain nimen ja kirjailijan kansalaisuuden takia, en nimittäin ole muistaakseni lukenut ainuttakaan syyrilaisen kirjailijan teosta ja ajattelin laajentaa hieman lukurajojani, taka-ajatuksena toki kolkutteli kaunokirjallinen maailmanvalloitus, josta Syyria sopivasti puuttuikin...

Kirjan kertojana Fathi, nimeltä mainitsemattomassa diktatuurissa epäsuosioon joutunut kirjailija. Tarinassa ei oikeastaan tunnu olevan suoranaista juonta, se vain kuvaa päivää Fathin elämässä ja sitä kuinka mies sitkeästi, kaikista esteistä huolimatta, tekee matkaa äitinsä talolle. Matkaa hidastavat Johtajan kunniaksi järjestetyt paraatit sekä tämän joukkojen sekaantuminen Fathin elämään.

Kirja oli lukukokemuksena intensiivinen ja se oli lyhyytensä takia mahdollista ahmaista lähes yhdellä istumalla. Tavallisuudesta poiketen Fathi ei tunnu vihaavan Johtajaa, hän ei vain halua olla tämän vaikutuspiirissä, mikä riittää tekemään hänestä epäilyttävän. Sireesin kirjassa kiinnostavaa onkin se, kuinka Fathi, pieni ja lukijan silmissä vaaraton yksilö, voi olla Johtajan silmissä uhka vain koska hän on "ulkopuolella" ja ajattelee itse ilman propagandakoneiston vaikutusta. Tämä sai lukijan miettimään mm. tasapäistämistä ja yksilön voimaa sekä rohkeutta, jota joskus vaaditaan oman polun seuraamiseen.

The silence and the roar oli minulle todellisen tuntuisia, eläviä hetkiä ja hyvää pohdintaa. Vaikka mielelläni kahlaan läpi tiiliskiviä, oli tämä kirja juuri sopivan pituinen, sillä pidemmän päälle kirjan juonettomuus olisi saattanut alkaa kyllästyttää, mutta tällaisena napakkana ja lyhyenä pakettina kokonaisuus toimi. Erityisen vaikutuksen minuun teki kirjan aloitus, jota luin helteisenä hetkenä ja jonka kuuman tahmenaan tunnelmaan saatoin tuolloin samaistua täysin.

(Fathillakin on kuuma.)"It was intensely hot. I could feel that the sheet underneath me was completely soaked through without even opening my eyes. I was having trouble breathing it was so hot, as sweat accumulated in pools that would trickle down my neck. I wiped the spot just above my lip where I was accustomed to finding sweat collected in thin rivulets. I rolled over onto my left side to look up at the clock hanging above the window; dazzling light streaming in made it impossible to see its hands."

Pushkin Press, 2013
Sivuja: 164
Alkuteos: Al-Samt wal-Sakhab
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Syyria

Tulagi Hotel / Heikki Hietala

Sain luettavakseni Heikki Hietalan Tulagi Hotelin. Kirja herätti uteliaisuuteni, harvoin olen törmännyt suomalaiseen, englanniksi kirjoittavaan kirjailijaan. Ja kun tarinakaan ei ole ihan sitä tyypillisintä suomalaista - tässä kirjassa seikkaillaan mm. Tyynellä valtamerellä - niin pakkohan minun oli paeta helmikuun harmautta Salomonsaarille.

Toisen maailmansodan jälkeen lentäjä Jack on asettunut Salomoninsaarille pyörittämään pientä hotellia. Mutta sotavuosien muistot palaavat taas henkiin kun menehtyneen lentäjätoverin leski, kaunis Kay, saapuu paikkakunnalle ottamaan selvää kuinka hänen miehensä menehtyi. Liekki syttyy ja vaikka Jack onkin ollut tyytyväinen elämäänsä yksinäisenä sutena, hän huomaa ettei saa Kayta mielestään.

Ihan ensimmäiseksi haluan antaa kiitosta kauniille kannelle. Liekö syynä helmikuun ankeus, mutta oli ihanaa tuijotella kannen turkoosinväristä merta. Hietalan kuvaus Salomonsaarista oli muutoinkin kaunis ja kiehtova ja nostatti jonkin asteisen matkakuumeen.

Kirjoituskielen valinta on Hietalalta mielenkiintoinen - eikä välttämättä lainkaan huono- ratkaisu, juuri tälle tarinalle englanti tuntuukin luontevimmalle valinnalle. Teksti on sujuvaa eikä ainakaan minun silmiini osunut minkäänlaisia töksähdyksiä.

Tarinan pääpaino on ilmailulla ja sodankäynnillä. Tunnustan että tässä kohdin lukeminen osoittautui minulle hiukan työlääksi, olen aika huono lukemaan tai edes katsomaan taistelukohtauksia sillä useimmiten ne ovat minusta tylsiä niin valkokankaalla kuin kirjoissakin. Kirjailija on kuitenkin tehnyt suuren työn perehtyessään aiheeseensa, kokonaisuus tuntuu ainakin tällaisen amatöörin silmiin aidolta ja uskottavalta ja voisinkin kuvitella että ilmailusta ja toisesta maailmansodasta kiinnostuneille kirja antaa paljonkin.

Kuten siis arvata saattaa, minusta Jack oli kiinnostavimmillaan siviilielämässään ja olisin mielelläni lukenut enemmän etsikkoajasta sodan jälkeen, tapahtumista perheen kanssa tai sukuperimästä. Harmikseni edellä mainituista kahta jälkimmäistä juonta käsiteltiin kuitenkin melko vähän ja vaikka kannen teksti lupaili myös romanssia, jäi senkin osuus minusta sivujuonteeksi. Mutta on kirjassa rakkauttakin, sillä minusta Tulagi Hotel on ennen kaikkea rakkaustarina miehen ja lentämisen välillä.

"On the other hand, I don't want to become and old gray man holding his sad remaining pebbles in a shaky hand, by the pool at the sunshine home, waiting for the highlight of the week when someone comes over to pump up the flat tire of my wheelchair. I'd rather collect enough memories, lose all my stones, and just leave. And with the war, leaving is easy. No pale February sky for me, not after seeing this blue Pacific."

Fingerpress, 2012
Sivuja: 424
Kirjasta lisää: Kirjan kotisivut,  Hys, äiti lukee nyt, Kirjojen keskellä
Saatu arvostelukappaleena.

The Newlyweds / Nell Freudenberger

The Newlyweds oli löytö Helmetin Overdrive-kokoelmasta. Kirja kertoo Bangladeshistä kotoisin olevan Aminan tarinan. Amira löytää amerikkalaisen miehensä netistä, aasialaisia morsioita välittävältä sivustolta. George osoittautuu kelpo mieheksi ja aikanaan Amina matkaa uuteen kotiinsa Rochesteriin, jossa avioliiton arki alkaa.

Nell Freudenberger oli minulle uusi tuttavuus ja oli mielenkiintoista tarttua tähän kirjaan heti Amerikan lasten jälkeen, kirjat kun ovat tyyleiltään ja aihepiiriltään jossain määrin samanlaisia, olkoonkin että Tylerin kirjasta ja sen ironisista sävyistä nautin kyllä enemmän ja kykenin samaistumaan sen henkilöihin paremmin.

The Newlyweds osoittautui aivan erilaiseksi kirjaksi kuin mitä alunperin kuvittelin. Olin jostakin saanut päähäni että kirja keskittyisi ehkä Georgen ja Aminan avioliittoon ja kulttuurieroihin, mutta Freudenbergerin teksti olikin elementeiltään paljon monipuolisempi ja sanoisinkin että maahanmuuton ohella se on ennen kaikkea Aminan kasvutarina, sillä nöyrästä ja hauraanoloisesta Deshin tytöstä kuoriutuu pikkuhiljaa sinnikös ja kekseliäs aikuinen nainen.

Kirja on hyvin pitkälti kaksijakoinen teos, sen alkupuoli keskittyy Aminan uuteen elämään Georgen vaimona ja on toisaalta viihdyttävää mutta arkisuudessaan myös ehkä vähän tylsääkin luettavaa ja jäinkin kaipamaan kerrontaan joko enemmän Anne Tylerin tyylistä lempeää havainnointia ja ironiaa tai sitten sitä draamankaarta - Amina kun tuntuu suhtautuvan uuteen elämäänsä ja avioliittoonsa kovin alistuneesti ja kiihkottomasti. Kirjan toinen osa taas käsittelee Aminan paluuta Bangladeshiin ja se on mielestäni kirjan kiinnostavampi osuus jossa Aminastakin paljastuu enemmän tunteita. Kenties kirjailija pyrkii tällä rakenteella kuvaamaan myös sitä kuinka paljon varmempi itsestään Aminasta on tullut uuden "elämänsä" myötä?

"As Jessica continued to talk about the foods she ate, didn't eat, and inteded to eat, Amina concentrated on nodding and making noises to show that she understood. It was possible to be struck dumb by all sorts of emotions, not only suprise, and as they drove back toward Pittsford, Amina thought that there ought to be a whole set of words to encompass all those different varieties of silence."

Knopf, 2012
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Bangladesh

Kongo / Michael Crichton

Kongo oli silkkaa bloggarin haastekieroilua. Vuoden lähestyessä loppuaan aloin miettiä että kaunokirjalliseen maailmanvalloitukseen pitäisi kyllä kerätä vielä vähän lisää pisteitä ja apuun tuli kirjaston tietokantahaku, josta loppujen lopuksi sain osumaksi Kongon. Crichton oli kirjailijana minulle suhteellisen tuntematon, Jurassic Parkin toki tiesin vaikken ole elokuvaan tai kirjaan perehtynytkään. Sci-fi ei oikein ole minun juttuni joten suhtauduin kirjaan pienellä varauksella, mutta mitäpä sitä ei tekisi saadakseen vielä yhden pisteen kirjabloggareiden lukuhaasteessa?! (Tiedän... Hullu mikä hullu...)

Kirja sijoittuu muutamiin päiviin kesällä 1979, aikaan, jolloin kännykät, läppärit ja taulutietokoneet olivat vain superteknisiä haaveita harvojen ja valittujen mielissä. ERTS (Earth Resource Technology Service Incorporated) kenttätyöryhmä kohtaa äkillisen loppunsa Kongon viidakoissa etsiessään timanteistaan tunnettua Zinjin muinaista kaupunkia. Timantteja tarvitaan tietokoneiden muistin kehittelyyn ja kilpailu eri toimijoiden välillä on kova eikä likaisiakaan keinoja vältellä. ERTSin tutkimuskeskuksen nuori ja älykäs Karen Ross saa tehtäväkseen perustaa uuden retkikunnan ja aloittaa kilpajuoksun sinisten timanttien lähteelle. Mukaansa Karen valitsee gorillatutkija Peter Elliottin ja hänen tutkimusprojektinsa, naarasgorilla Amyn, jota on opetettu viestimään ihmisten kanssa viittomakielellä.

Kirja osoittautui reilusti vetävämmäksi kuin voimakkaasti 1980-lukua henkivä kansi antoi ymmärtää. Vaikka aluksi snobbailinkin, huomasin että loppua kohden oikeastaan jo odotin Amyn ja kumppaneiden matkaan pääsemistä. Ja kyllä vain - minusta kirjan ehdoton sankaritar on gorilla. Amy oli hauska, hellyyttävä ja ihastuttavan naisellinen tempauksissaan, johon verrattuna kirjan ihmishahmot tuntuivat kalpenevan. Tykkäilin myös kovasti kirjan juonesta ja nyökyttelin hyväksyvästi sille, kuinka Crichton on jaksanut kieputtaa juonta ja henkilöitä vähän kekseliäämmin kuin tulevien vuosien da Vinci koodi -kirjailijat. Varsinkin loppua kohden kirjasta löytyi mukavan kieroja käänteitä...

Kritiikkiksi voisin mainita kirjassa käytetyn satelliittiyhteyden kielen, joka on jonkinlainen vokaaliton versio morsetuksesta. Kirjassa ei kaikkia viestejä kuitenkaan "avata" ja ainakin allekirjoittaneen aivokapasiteetti ei aina riittänyt viestien tulkintaan.

"Legendan mukaan kaupunki, jonka Salomon ajan heprealaiset olivat tunteneet, oli ollut käsittämättömän rikas timanttien lähde. Kaupunkiin vievää karavaanireittiä oli mustasukkaisesti varjeltu, tieto siitä välitetty isältä pojalle, pyhänä salaisuutena sukupolvelta toiselle. Mutta timanttikaivokset olivat ehtyneet ja kaupunki itse lepäsi nyt rapautuvina raunioina jossain Afrikan sydämessä. Vaikeakulkuiset karavaanitiet oli viidakko kauan sitten nielaissut, ja viimeinen kauppias, joka muisti tien, oli vienyt salaisuuden mukaan hautaan monta sataa vuotta aikaisemmin."

Tammi, 1981
Sivuja: 335
Alkuteos: Congo
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Kongon demokraattinen tasavalta

The garden of evening mists / Tan Twan Eng

The garden of evening mists löytyi luettavakseni vuoden 2012 Man Booker -ehdokkaiden listalta. En tiennyt kirjailijasta mitään, Malesiakin paikkana oli aika vieras, mutta olen ennenkin tehnyt oivia lukulöytöjä tuolta ehdokaslistalta ja kun kirjalla on noin kaunis nimi, niin eihän sitä voi vastustaa. (Ja kaunokirjallisen maailmanvalloituksen pisteethän ovat toki aina tervetulleita...)

Kirjan päähenkilö on tuomarin virastaan eläköityvä Yun Ling. Hänellä on todettu sairaus, joka tuhoaa muistin ja aivojen kielellisen käsittelykyvyn, joten tuomari päättää kirjata muistonsa ylös kun se vielä on mahdollista. Muistelu vie Yun Lingin 1950-luvulle, aikaan, jolloin Malesian poliittinen tilanne oli japanilaismiehityksen jäljiltä aggressiivinen ja kuohuva. Yun Ling on miehityksen aikana ollut sisarensa kanssa japanilaisella keskitysleirillä - tytöistä vain toinen selvisi hengissä koettelemuksesta. Sisar, Yun Hong, oli aina ihaillut japanilaisia puutarhoja ja sodan päätyttyä Yun Ling päättää etsiä käsiinsä itsensä itsensä keisarin puutarhurin rakentamaan puutarhan sisarensa muistoksi.

The garden of evening mists on kirja, jonka nimi kuvaa kirjaa oivallisesti. Se on vaikuttava, vahva ja rauhallinen teos, jossa, kuten japanilaisessa puutarhassa, on kauneuden lisäksi useita tasoja, jotka avautuvat lukijalle joka malttaa rauhoittua. Niille, jotka kaipaavat tempoa, ei kirja ehkä anna paljoa vaikka siinä kyllä tapahtuukin, tarina (tai oikeastaan tarinat) vain aukeavat hitaasti. Etenkin aasialaisista kulttuureista tai puutarhoista innostuneille kirja lieneekin herkkupala, sen tunnelma on vaikuttava ja puutarhan, Yugirin, haluaisin todella nähdä!

Jälleen kerran huomasin kuinka omat ennakkokäsitykseni vaikuttivat suhtautumiseni, sillä kuvittelin kirjan olevan rakkaustarina, mutta kyseessä olikin jotain monimutkaisempaa. Eng kuvaa sekä taidokkaasti sekä Malesian historiaa ja sotaa, vihaa ja väkivaltaa mutta myös sitä sinnikkyyttä ja inhimillisyydestä. Vihaaminen on helppoa, anteeksianto ja ymmärrys taas ei.

Vaikka The Garden of Evening Mists tekikin vaikutuksen, en silti rakastunut tähän kirjaan. Suurin syy taisi olla kyllä lukijassa, joka yritti, välillä turhaankin, keskityä tähän kaunottareen  pakkasenpuremissa ruuhkabusseissa. Tämä kirja vaatii keskittymistä ja rauhoittumista - aivan kuten japanilainen puutarhakin.

"Once I lose all ability to communicate with the world outside myself, nothing will be left but what I remember. My memories will be like a sandbar, cut off from the shore by the incoming tide. In time they will become submerged, inaccessible to me. The propect terrifies me. For what is a person without memories? A ghost, trapped between worlds, without an identity, with no future, no past."

Myrmidon Books, 2012
Sivuja: 350
Kirjasta lisää: Kirjailijan kotisivut
Kirjallinen maailmanvalloitus: Malesia

Taivaspaikka / Juan Gómez-Jurado

Mausin riipaisevan kuvauksen jälkeen tuntui vähän typerältä tajuta lukevansa Liitonarkki-juttua, siis taas yhtä holokaustia romantisoivaa aarteenetsintää... Olin napannut taivaspaikan mukaani saadakseni vauhdikasta matkalukemista ja harmittelin aluksi valintaani. Juan Gómez-Juradon kirja kuitenkin osoittautui kelpo jännäriksi, jonka pyöri kuitenkin paljon muuallakin kuin natsi-Saksan ajoissa - onneksi, sillä nyt tuntuu siltä että minun holokaust-kiintiöni alkaa jo täynnä.

Toisen maailmansodan aikana juutalaispariskunta yrittää pelastaa poikansa hengen tarjoamalla natsiupseerille suurta, kullalla peitettyä kynttilää. Useita vuosikymmeniä myöhemmin samainen kynttilä paljastaa salaisuutensa käynnistäen melkoisen tapahtumaketjun. Taivaspaikan keskushenkilöinä ovat Vatikaanin ja CIA:nkin palveluksessa oleva superpappi Anthony Fowler ja räväkkä espanjalainen lesbotoimittaja Andrea Otero. Sankareimme polut kohtaavat kun salaperäinen miljonääri Kayn pestaa heidät mukaan retkikuntaansa, jonka on määrä etsiä Jordanian autiomaasta - mitäpä muutakaan kuin sitä liiton arkkia...

Juonensa perusteella Taivaspaikka on melkoi tyypillinen oman lajityyppinsä edustaja, on historiaa, menneisyyden haamuja, salaperäisiä miljonäärejä ja kuolemia, tappeluita, kieroja konnia ja sankaripari. Onneksi Gómez-Jurado on kuitenkin onnistunut mukavasti sotkemaan pakkaa tekemällä päähenkilöstään katolisen papin, joka kelpaisi kyllä vaikka James Bondin kaveriksikin ja valitsemaan tälle aisapariksi pippurisen lesbon. Sankareiden kemiat pelaavat mukavasti yksiin ja varsinkin espanjatar oli minusta vähän hilpeäkin tapaus. Kirjailija mm. maustaa tarinaa toimittajan tekemillä haastattelun pätkillä, joille saa pikkuisen hymyilläkin. Pidin kirjasta enemmän kuin olisin arvannutkaan ja luulen että luen jatkossa kirjailijan muitakin teoksia.

Varmistaakseen, ettei Andrea jäisi tulematta, Fowler oli antanut hänelle lainaan oman rannekellonsa, sillä toimittajan kellossa ei ollut herätystä. Se oli hienostelematon, tarrarannekkeella varustettu, musta laatukello, joka näytti olevan iältään lähes yhtä vanha kuin Andrea. Kellotaulun taakse oli kaiverrettu: "That others may live."

Otava, 2009
Sivuja: 389
Alkuteos: Contrato el Paraiso
Kirjallinen maailmanvalloitus: Jordania

Kirjabloggaajien joulukalenteri: luukku 6 / (Harmaata valoa / Ruta Sepetys)

Olin ajatellut julkaisevani itsenäisyyspäivänä suomalaisen kirjan, viime itsenäisyyspäivänänä fiilistelin Kjell Westön Missä kuljimme kerran -kirjan tunnelmissa. Mutta luettuani Ruta Sepetyksen Harmaata valoa tiesin että tämä on minun itsenäisyyspäiväkirjani.  Havahduin Sepetyksen parista myöhään yöllä ja mielessäni pyöri kokonainen tunteiden kirjo - surusta aina kiitollisuuteen saakka. Siispä minun joulukalenterin luukkuni on siis sävyiltään tumma mutta pimeyden keskellä on lämmintä, toiveikasta valoakin.

Harmaata valoa kertoo liettualaisen Linan ja hänen perheensä tarinan. Eletään kesäkuuta 1941, Lina on 15-vuotias ja Neuvostoliitto on miehittänyt Liettuan. Eräänä iltana Neuvostoliiton salainen poliisi tulee noutamaan perhettä, he saavat vain 20 minuuttia aikaa pakata. Pian Lina äitinsä ja pikkuveljensä Jonasin sullotaan junan karjavaunuun muiden huono-onnisten kanssa ja matka kohti tuntematonta alkaa.

Ruta Sepetyksen esikoisteos perustuu kirjailijan oman isoisän kokemuksiin toisen maailmansodan aikana.  Kirja toi mieleeni etäisesti Anne Frankin päiväkirjan, onhan kyseessä nuoren tytön selviämistarina sodan pyörteissä. Harmaasta valosta välittyy hienosti sodan mielettömyys ja armottomuus. Linalta perheineen riistetään ihmisarvo. He raatavat kuin orjat pakkotyössä, heidät lähes näännytetään nälkään - kuolema ei tunnu olevan koskaan kaukana, pelko taas on läsnä aina. Silti varsinkin Linan äiti, Jelena, yrittää suojella lapsiaan ja pitää koko pienen vankiyhteisön mielialaa yllä. Tämä kirja onkin ennen kaikkea vahvojen naisten tarina, sillä Jelenan hiljainen voima ja Linan suorasukainen, rohkea uhmakuus painajaismaisessa tilanteessa koskettivat.

Kirjan suomennoksen nimi tuntuu nyt hyvin osuvalta, Siperian tundrat ja kovat olot täyttävät sivun harmaudella, kylmällä, nälällä ja pelolla mutta pieniä valopilkkujakin, ystäviä ja rakkauksiakin löytyy. On hienoa että kirjailija on löytänyt tekstiinsä myös positiivisiakin elementtejä, etenkin kun kyseessä on nuorille suunnattu teos.

Toisesta maailmansodasta puhuttaessa ensimmäiseksi mieleen nousevat Saksa ja natsit, juutalaisvainojen kauhut. Historian todella kirjoittavat voittajat, sillä esimerkiksi Baltian miehitys ja neuvostovallan aika ovat saaneet elokuvissa ja kirjoissa huomattavasti vähemmän huomiota. Silti tätä lukiessani en voinut välttyä miettimästä Suomea ja sitä olisiko Linan tarina voinut olla meidänkin kohtalomme ilman suomalaista sisua.

Näin itsenäisyyspäivän alla kirja kosketti entistä vahvemmin, jäin itsekin miettimään omia isovanhempiani. Isoisistäni toinen taisteli talvisodassa Suomen ilmavoimissa, toinen siunasi kaatuneita. Olisiko heidän kohtalonsa ollut Siperia ja kuinka olisi käynyt lapsien, millaiseen maailmaan olisin itse syntynyt ja olisinko ylipäätään täällä tänään? Harmaata valoa sai minut mietteliääksi ja vähän surulliseksikin. Ajattelin paljon menneitä sukupolvia ja sitä kuinka onnekas olen. Itsenäisyyden puolesta tehdyt uhraukset olivat suurilta mutta näin historian valossa tiedän että valinta oli oikea. Kiitos teille isoisät ja -äidit itsenäisestä Suomesta!

Hyvää syntymäpäivää Suomi!

Suomalaisia. Olin unohtanut Suomen. Muistin sen illan, kun tohtori Seltzer oli tullut meille tapaamaan isää. Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen.
"Se on vain kolmenkymmenen kilometrin päässä Leningradista, Jelena", tohtori Seltzer oli sanonut äidille. "Stalin haluaa suojautua länttä vastaan."
"Ryhtyvätkö suomalaiset neuvotteluihin?" äiti kysyi.
"Suomalaiset ovat vahvaa kansaa. He taistelevat", tohtori Seltzer sanoi.

PS. Seitsemännen päivän kalenteriluukku aukeaa Ilselässä!!

WSOY, 2011
Sivuja: 354
Alkuteos: Between Shades of Gray
Kirjasta lisää: Kirjan www-sivut, Leena Lumi
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Liettua
So American: Osavaltio Michigan

Taras Bulba / Nikolai Gogol

Tuulessa soiden nyt kuuluu laulu kasakoiden. Säihkyvin kavioin he ratsastaa, sankareiden joukko kotiin palaa! Taras Bulba oli ihkaensimmäinen muttei ehkä viimeinen Gogolini. Nappasin kirjan kirjastosta oikeastaan siitä mitään tietämättä, nimi Taras Bulba vain kuulosti niin mielenkiintoiselta ja eksoottiselta. Voitaneen sanoa että olen huitelevainen lukija... Kasakkatarina kuitenkin pääsi yllättämään mielenkiintoisuudellaan ja oudolla, vähän humoristisen haikealla ja väkivaltaisella tunnelmallaan.

Taras Bulba on tarina vanhevasta ukrainalaisesta kasakasta, jonka nyt jo aikuistuneet pojat palaavat vuosien jälkeen koulusta kotiin. Poikien näkeminen nostattaa innon Bulbassa, hän haluaa siirtää vanhat, tutut taistelutaidot poikiinsa joten sotimaanhan sitä on lähdettävä. Äidin kyyneleistä huolimatta kolmikko ratsastaa tiehensä ja eipä aikaakaan kun jonkinmoinen sota on jo saatu syttymään.

Taras Bulba oli minulle pienoinen yllätys ja jopa vähän outokin lukukokemus, sillä en oikeastaan odottanut pitäväni tästä kirjasta. Kirjan maailma on ankara ja harmaa, elämä ei montaa ruusua kylvä Bulban perheen tielle. Aiheet ovat nekin rankkoja, kuolemasta antisemitismiin eikä naisen osakaan kovin herkullliselta vaikuta. Ja silti kirjassa on jotain lämmintäkin, ylpeääkin ja löydän minä täältä huumorinpilkkujakin jos ihan oikein luen.

Taras Bulba tuntuu melkein kuin vanhan sotaratsun joutsenlaululta. Vielä kerran on päästävä kylvämään tuhoa ja verta, kuolla ei voi rauhassa omassa kammarissa. Vielä kerran voi, yhdessä omien poikien kanssa, ratsastaa ja tuntea olevansa elossa. Vaikka Taras Bulba onkin vanha tervahousuinen jäärä, riitapukari ja röyhkimys, säälimätön julmurikin, mutta samaan aikaan hän on myös rohkea mies, joka taistelee sen puolesta mihin uskoo. Kuolema ei pelota, joskushan viikatemieskin on joka tapauksessa kohdattava. Jotain ihaitavan suoraselkäistäkin Bulbassa siis on, kaikista paheistaan huolimatta.

Gogol kuvailee myös kauniisti aroa ja Ukrainan maisemia, näissä kohdin tuntuu selvästi kirjailijan rakkaus omaan kansaan ja kotimaahan. Aro on tärkeä paikka Bulballe ja hänen pojilleen. Loppusanoissa kerrotaankin kirjailijan esi-isän olleen 1600-luvulla zaporogieversti vapaiden kasakoiden armeijassa - aivan kuin Taras Bulbakin.

"Ilma oli täynnä tuhansia erilaisia lintujen vihellyksiä. Taivaalla lekotteli liikkumattomana kokonainen pilvi haukkoja siivet levällään katse kohdistettuna liikkumatta heinikkoon. Laidemmalla lentäneen villihanhiparven huuto kajahti ties miltä kaukaiselta järveltä. Heinikosta nousi tasaisin siivenlyönnein töyhtöhyyppä ja kylpi nautinnollisesti ilman sinisissä aalloissa. Sinne se hävisi korkeuksiin ja häämötti vain mustana pisteenä. Nyt se käänsi siipiään ja välähti auringon edessä. Piru sinut periköön, aro, että oletkin kaunis!" 

Basam Books, 2010
Sivuja: 116
Alkuteos: Taras Bulba
Kirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Ukraina

Kapteeni Grantia etsimässä & Kapteeni Grantin löytyminen / Jules Verne

Kapteeni Grantin etsintä jatkuu - isänpäivänähän kapteenia etsittiin Etelä-Amerikasta ja näin marraskuun lopulla päästiin Australiaan ja Uuteen-Seelantiin kahden viimeisen kirjan avulla. Päätin niputtaa kaksi viimeistä teosta samaan postaukseen, koska ne olivat hyvin pitkälti saman luonteisia ja selkeästi saman kokonaisuuden osia.

Kertomuksen ensimmäinen osa siis päättyi siihen, että haaksirikkoutunutta kapteeni Grantia varsin heikkojen johtolankojen perusteella etsivä retkikunta huomasi Etelä-Amerikan seikkailunsa päätteeksi etsivänsä kapteenia aivan väärästä maanosasta. Siispä kurssi suunnattiin kohti Australiaa, jossa seurue pian löytääkin haaksirikosta selviytyneen matruusin, Ayrtonin. He päättävät kulkea läpi ratsain läpi Australian ja kohtaavat matkallaan monia seikkailuja. Kirjan kolmas osa vie seurueen lopulta Uuteen-Seelantiin, jossa kapteenin arvoitus lopulta selviää. (Uskallan kaiketi spoilata tuon verran koska kolmannen kirjan nimikin on jo Kapteeni Grantin löytyminen...)

Sarjan ensimmäinen osa osoittautui jonkin verran erilaiseksi kuin kaksi jälkimmäistä - tästä pidin kovasti, sillä Kapteeni Grantin lapsissa minua oli ärsyttänyt se, kuinka retkikunta jatkuvalla syötöllä kulki onnettomuudesta toiseen. Kahdessa jälkimmäisesä osassa on juonelle annettu enemmän tilaa ja sanoisinkin tarinan paranevan loppuaan kohden, jopa niin että kolmannessa kirjassa allekirjoittanut jopa hiukan koukkuuntui, niin jännittäviä seikkailuja Verne oli henkilöilleen kehittänyt.

Blogistaniassa on viime aikoina keskusteltu juonivetoisuudesta ja siitä, voiko esim. jännitysromaanissa olla kuvailua, vaikkei se välttämättä veisikään kirjan juonta eteenpäin. Kapteeni Grant -sarjan kohdalla olisin kyllä valmis vähän heristämään sormeani herra Vernelle, sillä varsinkin Kapteeni Grantia etsimässä -kirjaa lukiessani tuntui että taustoja kuvattiin jo enemmän kuin varsinaista juonta. Oikeastaan tässä kirjassa Verne sortuu harrastamaan informaation dumppausta - etenkin Australian historiaa ja maantiedettä käydään läpi usein ja laajasti, mielestäni joissain tapauksessa vain aika löyhästi tarinaan sidottuna. Ehkä räikein tapaus on Australian valloittajille omistettu kokonainen luku, jossa maantieteilijä Paganel siis sivistää iltapuhteella tovereitaan.

Jos heittäydyn kriittiseksi niin myös kirjan sankarit ovat kovin kirkasotsaisia ja urhoolisia - tässä toki näkyy myös teoksen ikä. Naisten roolit jäävät myös latteiksi vaikka lady Helena ja Mary Grant sentään jo pääsevätkin mukaan seikkailuihin. Tunnelma on tavallaan herttaisen ritarillinen, naiset reippaasti ja valittamatta kärsivät mukana melkoisissa koettelemuksissa ja miehet taas suojelevat heitä äärimmäisen sankarillisesti. Omalla tavallaan jo melkeinpä liikuttava olikin kohtaus, jossa seurue pelastautuu merihädässä lautalle ja lauttaa rakentaneet miehet kantavat naiset lautalle niin

Vähän kriittisemmin luettuna voisin myös hitusen arvostella sankareitamme, jotka koko kuukausia kestävän, rankan seikkailun jälkeen ovat alati urhoollisia, pienintäkään heikkouden osoitusta ei näissä sankareissa näy. Onneksi tällä kertaa lady Helena ja Marykin pääsivät jo mukaan seikkailuihin, mutta vielä kurtistaisin kulmiani, sillä arvon lady lähinnä viihdyttää vieraita vaunuissaan ja Mary on rakastunut. Kovin latteiksi siis jäävät edelleenkin naisroolit, mikä on sääli sillä pelottomassa lady Helenassa saattaisi olla ainesta hyväksikin sankarittareksi mikäli hänen annettaisiin tehdä jotain muutakin kuin olla ihailtavana. Erityisen ihailtava mielestäni oli kohtaus, jossa seurue pelastautuu merihädästä ja "naiset kannettiin sylissä maihin, niin ettei heiltä kastunut hameenhelmaakaan."

Kokonaisuutena Kapteeni Grant -kirjat olivat yllättävän mukava tuttavuus vaikken niitä aivan näin tietopainotteisiksi olisikaan uskonut. Kirjat ovat toki oman aikansa lapsia, hyvässä ja pahassa ja siksi tekstistäkin löytyy ilmaisuja, joita ei nykymaailmassamme käytetä. Kurtistelinkin kulmiani mm. kohdassa jossa Vernen sankarit pohtivat ovat Australian alkuperäisasukkaat apinoita. Oi aikoja, oi tapoja.

"- MacNabbs, lady Helena huomautti, - myöntäisittekö siis niiden olevan oikeassa jotka metsästävät näitä kuin petoeläimiä? Nämä raukathan ovat ihmisiä.
- Ihmisiäkö! MacNabb huudahti. - Korkeintaan ihmisen ja orangutangin välimuotoja! Ja jos vielä mittaisin heidän kasvokulmansa, se olisi yhtä terävä kuin apinan!
MacNabbs oli tässä suhteessa oikeassa; australialaisen alkuasukkaan kasvojen kulma on hyvin terävä ja jokseenkin samanlainen kuin orangutangin eli noin kuusikymmentä tai kuusikymmentäkaksi astetta. Niinpä ei herra di Rienzi esittänytkään aivan syyttä näitä olentoja luokiteltaviksi eri rotuun, jota hän nimitti "pithecomorpheiksi" eli siis apinanmuotoisiksi ihmisiksi"
Mutta lady Helena oli vielä oikeammassa kuin MacNabbs katsoessaan näitä ihmisasteikon alimmalla portaalla olevia alkuasukkaita kuitenkin sielulla varustetuiksi olennoiksi. Eläimen ja australialaisen välillä on se ylitsepääsemätön kuilu, joka erottaa lajit. "

Kapteeni Grantia etsimässä julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran 1923, Karisto
Kapteeni Grantin löytyminen julkaistu ensimmäisen kerran suomeksi 1923, Karisto.
Sivut: n.174 & n. 150 
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Etelä-Afrikka & Uusi-Seelanti