Näkymätön vartija (Baskimaan murhat #1) / Dolores Redondo

Näkymätön vartija putkahti postilaatikkoomme pyytämättömänä arvostelukappaleena joka
otettiin ilolla ja mielenkiinnolla vastaan. Olin juuri palannut Barcelonasta ja espanjalaisdekkari tuntui ihan nappivalinnalta!

Baskimaan murhien ensimmäinen osa tutustuttaa lukijan ylikonstaapeli Amaia Salazariin, joka palaa vanhoille kotiseuduilleen kun Navarran metsistä löytyy teinityttö oudosti murhattuna. Onko tyttöjä vaaniva peto edes ihminen vai onko alueen kansantaruista tuttua basajaun, metsän herran, saalistamassa? Myös Amaian omasta menneisyydestä on nousemassa esiin jotain synkkää....

Näkymätön vartija yhdistelee fantasiaa ja kansanperinteitä dekkariin. Baskimaan synkät varjot ja maagiset hahmot kieltämättä maustavat tarinaa aivan uudella tavalla ja tunnelma onkin asianmukaisen hyytävä. En lukiessani ihan heti hoksannut mistä kirjassa on kyse (välttelen usein takakansien lukemista spoilautumisen pelossa ja tämän siitä sitten saa!) ja muljauttelinkin alussa silmiäni kun poliisin tutkintaryhmä päätyy lähes kättelyssä "epäilemään" mystistä basajaunia...

Amaia on sinällään mielenkiintoinen sankaritar perhetaustansa takia ja veikkaan että kirjasarjassa näistä elementeistä ammennetaan lisääkin jännitystä. Alueena Baskimaa tuntuu sopivan eksoottiselta ja hyytävää menoa piisaa, joten suosittelenkin kirjaa niille dekkarinystäville, jotka kaipaavat hiukan synkkää taikaa elämäänsä.

Gummerus, 2015

Sivuja: 47

Alkuteos: El guardián invisible

Suomentanut Sari Selander

Saatu arvostelukappaleena

Cavakuningas (Wine Crime #2)/ Kåre Halldén

Viime vuonna tutustuin Wine Crime -dekkarisarjan aloitukseen, Samppanjaruhtinaaseen ja kirjan tyylikkään leppoisa tunnelma yhdistettyinä hyytävään murhaan teki vaikutuksen. Sarjalle on ilmestynyt jatkoa Cavakuninkaan muodossa ja luonnollisestikin oli ihan pakko tehdä pieni lukumatka Espanjan cava-seuduille.

Cavakuninkaan pääosissa ovat edellisestä kirjasta tutut Harald ja Isabelle. Pariskunta on Ranskan tapahtumien jälkeen muuttanut Espanjaan jossa Isabelle on aloittamassa omaa cava-tuotantoa ja sitten alkaakin tietysti tapahtua - Isabellen ystävä, vanhaan cava-sukuun kuuluva Dolores, löytyy kuolleena ja satoja vuosia vanha korkkitammi tuhoutuu...

Samppanjaruhtinaan tavoin myös Cavakuningas on ytimeltään tyylikäs ja mukavan vaivaton dekkari, jossa on myös oma hyytävä elementtinsä joka oudosti tuo mieleeni Ilkka Remeksen kirjat (olettaen että cavaa tuotettaisiin Suomessa ja venäläiset yrittäisivät sabotoida toimintaa). Pakko todet että ainakin minusta pelottavimpia ovat asiat, jotka voisivat olla myös totta.

Viihdyin kirjan parissa mukavasti, tosin on pakko tunnustaa että varsinkin takaumissa (tarina nyös seuraa kahden cavan tuottajasuvun vaiheita) olin jatkuvasti vähällä mennä Canalsien ja Blancien välillä sekaisin eivätkä sukujen kilpailun vaiheetkaan nyt olleet siitä kiinnostavimmasta päästä. Keitos olisi siis ehkä tarvinnut hiukan lisää jotakin maustetta. Ehkä seuraavassa kirjassa kaava on jo kasassa?

"Pallo oli pantu pyörimään, joten hän sai olla tyytyväinen siihen, mitä oli saanut tänään aikaan. Jos hän pitäisi päänsä kylmänä, pelaisi korttinsa oikein ja luottaisi vaistoonsa, suunnitelma toimisi. Oli vain ajan kysymys, milloin ranskalainen pahanilmanlintu joutuisi räpistelemään karkuun. Eikä millään muulla loppujen lopuksi ollut väliä."

Tammi, 2014
Sivuja: 452
Alkuteos: Cavakungen
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Paljasjalkainen kuningatar / Ildefonso Falcones

Olen lukijana tiiliskivityttöjä eli viihdyn vallan mainiosti paksumpien kirjojen parissa. Jos kyseessä on hyvä kirja niin mikäs sen parempaa kuin "elää" noissa kansissa mahdollisimma pitkään! Ildefonso Falconesin kirjojen pitkät historialliset kuvaukset ovat uponneet allekirjoittaneeseen mukavasti joten huomattuani Paljasjalkaisen kuningattaren ilmestyneen, pumpsahti tuo ihana paksukainen välittömästi lukulistalleni.

Kirja käsittelee Espanjan mustalaisten kovia kohtaloita 1700-luvulla ja tarinaa kuljetetaan kahden naisen kertomusten voimin eteenpäin. Kuubasta vapautettuna orjana maahan saapunut Caridad kokee aluksi kovia ennen kuin kohtaa Sevillassa mustalaisyhteisön ja erityisesti nuoren Milagrosin, villin kaunottaren joka sydämestä kumpuaa mustalaisten laulu. Kohtalo kohtelee naisia kovakouraisesti, lukijalle onkin luvassa niin rakkautta, petosta, taistelutahtoa kuin kärsimystä.

En juurikaan tunne Espanjan historiaa ja varsinkin mustalaisiin kohdistuva sorto oli minulle uutta ja jokseenkin surullista luettavaa. Paljasjalkainen on eheää ja uskottavaa luettavaa, vaikuttaa siltä että kirjailija on tehnyt vaikuttavan määrän taustatyötä. Kirjassa suuressa roolissa ovat myös mustalaislaulut ja flamenco joita oikeastaan olisi ollut mukava kuunnella lukiessa ja siten virittäytyä oikeaan, kaihoisaan ja väkevään tunnelmaan. En löydä kirjasta moitittavaa mutten myöskään täysin sydämin pystynyt samaistumaan kumpaakaan naisista joten lukukokemukseni jäi kuitenkin täydellisestä piirun verran vajaaksi. Kiinnostava kirja kuitenkin!

Bazar, 2014
Sivuja: 782
Alkuteos: La reina descalza
Suomenns Satu Ekman

Kirjabingo: Yli 500 sivua

Marina / Carlos Ruiz Zafón

Carlos Ruiz Zafónin kirjat ovat lumonneet allekirjoittaneen aina Tuulen varjosta saakka. Kirjailijan Barcelona on aivan huikea, täynnä rappiota, synkkiä taruja, hautausmaita, traagisia rakkaustarinoita ja historian siipien havinaa - juuri sitä tunnelmaa, jonka kirjojen vanhoista valokuvista luodut kannet hienosti välittävät.

Marina on kertomus nuoruudenrakkaudesta. Kirjan päähenkilö on Òscar Drai, nuori sisäoppilaitoksessa opiskeleva poika, joka vapaa-ajallaan seikkailee Barcelonan kauniissa ja hylätyissä taloissa. Eräänä päivän Òscar uskaltautuu taloon, joka onkin asuttu Marinan ja hänen isänsä, Gérmanin, toimesta. Seikkailu on kauniin ystävyyden ja orastavan rakkaustarinan alku, mutta varjoissa liikkuu myös jotain synkkä, joka seuraa Òscaria ja Marinaa.

Marina on (minusta) lajityypiltään kummitus- tai kauhukertomus, joka ainakin tämmöiselle pelkurille oli aivan riittävän jännittävä. Tarina on runsas - sivujuonia, henkilöitä ja menneisyyden palasia on tarjolla lähes runsaudenpulaksi saakka. Tämä tuntuu jopa suorastaan pökerryttävältä ottaen huomioon kirjan lyhyynden, tuntuu siltä kuin kirjailija yrittäisi kertoa paljon vähillä sivuilla. Kokonaisuus kuitenkin toimii vaikka jättääkin lukijan pyörälle päästään. Tarina on hitusen ennalta-arvattava ja päähenkilö kenties sittenkin ikävuosiaan vanhemman oloinen mutta kaiken runsauden keskellä sitä ei edes huomaa.

Kauhutarinat ja muut yliluonnolliset seikkailut eivät ole ihan minun juttuni ja vähän myös vierastin tämän kirjan kohdalla näitä elementtejä, sen sijaan nautin suuresti haikeista rakkaustarinoista ja Ruiz Zafónin tekstin tunnelmasta, joka herätti rappeutuneiden puurtarhojen, vanhojen hautausmaiden ja kaiken moisten kuriositeettien maailman silmieni edessä eloon.

"En tiennyt vielä silloin, että ennemmin tai myöhemmin ajan valtameri huuhtoo takaisin sinne viskatut muistot. Viidentoista vuoden jälkeen tuon muisto palasi luokseni. Näin taas saman pojan harhailemassa Francian aseman hämyssä, ja Marinan nimi alkoi jälleen kirvellä kuin tuore haava."

Otava, 2012
Sivuja: 282
Alkuteos: Marina
Suomentanut Antero Tiittula

Kauniit kuolemat / Antonio Hill

Kauniit kuolemat löytyi luettavakseni Luekirja.fi-palvelusta kun mieleni alkoi tehdä dekkaria. Kirja on Héctor Salgadosta kertovan sarjan toinen, edellinen, Kuolleiden lelujen kesä, oli jäänyt vaivaamaan mieltäni kirjan päättävän pirullisen cliff-hangerin takia.

Kirja alkaa talvisen Espanjan tunnelmista. Etsivä Salgado saa selvitettäväkseen tapauksen, jossa kosmetiikkayrityksessä työskentelevä nainen päättää päivänsä junan raiteilla. Juttu vaikuttaa ensi alkuun selkeältä, mutta pian Héctorille selviää että nainen kuului tiimiin, jonka jäsenistä toinenkin on kohdannut väkivaltaisen lopun hiljattain. Samaan aikaan tukevasti raskaana oleva komisario Leire Castro tuntee pitkästyvänsä töissä ja päättää jatkaa oudosti kadonneen Ruth Valldauran tapauksen tutkimista.

Antonio Hillin teksti tuntuu takuuvarmalta ja sujuvalta eikä tutkittava tapauskaan ole tylsimmästä päästä vaikka ratkaisu sitten loppujen lopuksi osoittautuikin hivenen epäuskottavaksi. Pidin Salgadon synkästä kitkeryydestä, musta huumorin ja ironian ystävänä pystyin samaistumaan hahmoon mukavasti. Nojatuolimatka Barcelonaan ei sekään ollut hullumpi, matkakuumeeni alkoi taas oireilla sillä Antonio Hill osaa maaltata hienoja näkymiä lukijansa silmien eteen.

Kokonaisuutena Kauniit kuolemat oli luokkaa "ihan ok". Teksti tarjosi sopivasti ajanvietettä ja viihdytti eikä mikään ärsyttänyt (paitsi ehkä vähän uusi cliff-hanger) muttei myöskään jättänyt vahvempaa jälkeä. Minulle Kauniit kuolemat olikin ehkä pikaruokaa - helppoa ja riittävän maukasta mutta ei tarjonnut unohtumattomia elämyksiä tai herättänyt ajatuksia.

"Se kai joulussa juuri niin raivostuttaakin, Héctor pohtii: se on pääpiirteissään aina samanlainen, vaikka me muutumme ja vanhenemme. Tämän joulun tunnelma on ainoa, joka toistuu poikkeuksetta samanlaisena vuosi vuodelta ja korostaa siten meidän omaa rappeutumistame, ja se tuntuu Héctorista julmuutta hipovalta ajattelemattomuudelta. Ja ties monennenko kerrran viimeisen kahden viikon aikana hän toivoo, että olisi paennut koko riemujuhlaa johonkin buddhalaiseen tai ankaran ateistiseen maahan. Ensi vuonnasitten, hän toistelee kuin mantraa. Ja hitot siitä mitä poika sanoo."

Otava, 2013
Sivuja: 413
Alkuteos: Los buenos suicidas
Suomentanut Taina Helkamo

Taivasten vanki / Carlos Ruiz Zafón

Helteisenä kesäpäivänä oli aika napata käsiin säästelemäni Taivasten vanki! Rakastuin aikanani tulisesti Tuulen varjoon eikä Enkelipelikään ollut pettymys. Olen lukenut kirjailijalta myös The Prince Of The Mist -nimisen nuortenkirjan, jota voin suositella lämpimästi kummitustarinoista pitäville. Kyseiseessä kirjassa ei tainnut muuta vikaa olla kuin se, että se loppui aivan liian nopeasti. Vähän niinkuin Taivasten vankikin.

Kirjan keskiössä on jälleen kerran Sempere & pojan -kirjakauppa, jossa Daniel, poika-Sempere, on jo aikuistunut, avioitunut ja tullut isäksi. Eräänä iltana kauppaan tulee outo vieras, joka haluaa ostaa kalliin kirjan lahjaksi. Mutta lahja onkin toimitettava Fermínille, kirjankaupan työntekijälle joka on kuin yksi perheenjäsenistä. Outo lahja johdattaa lukijan ja Danielin Fermínin menneisyyteen ja sodan kauhuihin, samalla Daniel oppii uutta myös omasta taustastaan.

Ruiz Zafón on suunnitellut kirjansa Unohdettujen kirjojen hautausmaasta kertovaksi sikermäksi, osat siis muodostavat kokonaisuuden joka voidaan lukea missä järjestyksessä tahansa. Minua kuitenkin häiritsi hiukan se, etten muistanut Tuulen varjon tapahtumia enää kovin selkeästi ja siksi jouduin ohittamaan jotkin hienovaraisemmista vihjeistä.

Taivasten vangissa lukijaa saa jälleen kerran nauttia Ruiz Zafónin luomasta tunnelmasta, joka on kuin vanhasta film noir -leffasta. Hämäriä kujia, vanhoja kirjakauppoja aarteineen, kohtalokkaita juonia ja suurta rakkautta - nautin tästä suuresti! Mutta siitäkin huolimatta Taivasten vangista tulee hiukan välityön maku, tuntui kuin se olisi kirjoitettu vain johdattamaan lukijaa kirjan seuraavaa osaa kohden, joka kenties käsittelee Vallsia?

Kirjan kansi on todella kaunis. Huomasin vielä luettuani jääväni katselemaan sitä ja etsimään valokuvan pehmeältä taustalta lisää hahmoja, ihmisiä ja rakennuksia. Tällaisen kuvan laittaisin mielelläni vaikka seinälleni ja haaveilisin...

"Can Lluísin ruokasali ja kadut, joita pitkin olimme tullessamme kulkeneet, olivat kadonneet. Pystyin ainoastaan näkemään tuon toimiston Montjuicin linnassa ja tuon miehen kasvot, joka puhui äidistäni sisintäni korventavin sanoin ja vihjauksin. Tunsin jonkin kylmän ja terävän avaavan tietä sisälläni, raivon jollaisesta en ollut koskaan tiennyt. Hetken aikaa toivoin enemmän kuin mitään muuta maailmassa, että saisin tuon lurjuksen eteeni voidakseni kuristaa häntä ja katsella läheltä, kuinka verisuonet alkaisivat repeillä hänen silmissään."

PS. Ainakin Koboon on saatavissa Carlos Ruiz Zafónin kirjoittama novelli The Rose of Fire, joka valoittaa taas vähän lisää Unohdettujen kirjojen hautausmaan taustoja!

Otava, 2012
Sivuja: 332
Alkuteos: El prisinero del cielo
Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella

Petra Delicado ja merkityt tytöt / Alicia Giménez Bartlett

Tartuin komisario Petra Delicadon tutkimuksiin innokkaan odottavalla mielellä. Vaikken ollut etsivästä tai hänen kirjailijastaan koskaan kuullutkaan, kiinnostaa espanjalainen dekkari minua kovasti ja Petra olikin oikein persoonallisen oloinen tuttavuus, jonka pariin palaisin mielelläni uudemmankin kerran. Kotimaassaan Petran seikkailut ovatkin edenneet jo kahdeksanteen osaansa ja kirjasarjan pohjalta on myös tehty tv-sarja.

Kun tapaamme Petra Delicadon ensikertaa, hän on ostanut oman talon. Remontoivan, mutta sellaisen jossa on pieni puutarha. Hankalista ex-miehistä on (melkein) päästy eroon ja Petran tarkoitus on vihdoinkin alkaa elää terveellisemmin ja säännöllisemmin. Työ poliisilaitoksella tosin koostuu arkistojen ylläpidosta, mutta kunnianhimoinen nainen toivoo joskus saavansa ihan oikean tapauksen selviteltäväkseen. Petran tilaisuus koittaa kun yllättävän sairastapauksen johdosta hänet määrätään selvittämään nuoren tytön raiskausta. Apulaisekseen Petra saa lähes kuusikymppisen Garzónin, jonka on aluksi vaikea hyväksyä uuden esimiehensä sukupuolta ja tutkimustyyliä.

Juonellisesti Petra Delicado ja merkityt tytöt on melko perinteinen dekkari, jonka tutkittava tapaus ei mielestäni ollut erikoisen poikkeuksellinen, itseasiassa tekijä oli oikeastaan melko helppo arvata. Sen sijaan mielenkiintoista kirjassa oli itse päähenkilö ja hänen Garzónin työsuhteen kehittyminen. Petra miessotkuineen nimittäin on melko mielenkiintoinen sankari eikä Garzón jää kauaksikaan taakse. Pidin myös Alicia Giménez Bartlettin kielestä, oli esimerkiksi herkullista lukea tarjoilijoista, jotka olivat kuin samanaikaisesti "sekä läsnä- ja poissaolevia, kuin kuolleet sukulaiset."

"Vatsahaava nousi aina esille, puhelimessakin. Hän puhui lähdöstäni tarkoittaessaan eroamme, josta oli jo kokonaiset seitsemän vuotta. Mutta hänen vatsahaavansa oli kuin Kristuksen haavat. Se oli jättänyt lähtemättömän jäljen, jota tuli kunnioittaa vuosi vuodelta enemmän. Ja minä olin hänen kärsimyksensä aiheuttaja. Minä olin se roomalainen sotilas joka oli pistänyt terävällä keihäälläni hänen kylkeensä."

Tammi, 2012
Sivuja: 323
Alkuteos: Ritos de muerte
Kirjasta lisää: Kirsin kirjanurkka
Ikkunat auki Eurooppaan: Espanja

Kuolleiden lelujen kesä / Antonio Hill

Aloin lukea Kuolleiden lelujen kesää hiukan epäillen, sillä kirjan takakannessa miestä kehuttiin Espanjan Stieg Larssoniksi ja pelkäsin pettyväni odottaessani liikoja. Muutaman kappaleen jälkeen kuitenkin huokaisin helpotuksesta, Hillin teksti olikin vetävää, henkilöt moniulotteisia ja itse tapauskin suhteellisen kiinnostava. Stieg Larssonin sijaan vertaisin kuitenkin Kuolleiden lelujen kesää Henning Mankellin Wallander -sarjaan, joka ei ole yhtä repäisevä ja vauhdikas kuin Millennium-trilogia vaan jollain lailla mietteliäämpi.

Kirjan keskiössä on etsivä Héctor Salgado, jolla tavatessamme ei mene hyvin. Vaimo on jättänyt Héctorin toisen naisen takia ja töissäkin uhkaa syyte epäillyn pahoinpitelystä. Tapauksen selvittelyn ajaksi annetaan Héctorille läpihuutojuttu työstettäväksi, vauraan perheen 19-vuotias poika on pudonnut ikkunasta. Onnettomuutta epäillään, mutta pojan äiti vaatii selvitystyötä.

Kuolleiden lelujen kesä on kirja, joka paranee edetessään. Alussa tapaus vaikuttaa melko perinteiseltä dekkari-juonelta, henkilötkin tyypillisiltä, mutta mitä pidemmälle luin, sitä enemmän lelut veivät minut mennessään. Ilahduin, koska huomasin kirjailijan kehränneen kasaan loppujen lopuksi varsin yllättävänkin kokonaisuuden ja jättäneen loppuun jopa mielenkiintoisen yllätyksen. Liekö se merkki siitä, että Hill aikoo kirjoittaa Barcelonan poliisilaitoksesta lisääkin?

Koulutukseltaan Antonio Hill on psykologian lisensiaatti ja tämä näkyykin tekstissä. Kirjan teemat ovat monelta osin vanhoja tuttuja, mutta Hill lähestyy niitä vähän erilaisesta kulmasta. Kirjan rikkaiden nuorten maailmaan ja puheeseen en aina ihan osannut samaistua, sen sijaan Héctor ja hänen työparinsa Leire tuntuivat hyvin mielenkiintoisilta. Kirja nosti myös matkakuumettani, Barcelonassa haluaisin joskus käydä. Kirjassa kaupunki näyttäytyy helteisen raukeana metropolina, jonka varjoissa voi tapahtua ihan mitä vain... Kenties jo ensi kesänä?

"Sitä paitsi Eixamplen kaduissa, samansuuntaisten ja luotisuorien katujen muodostamassa geometrisessa ristikossa ja komeissa, vanhoissa julkisivuissa, oli jotain mikä sai hänen olonsa rauhalliseksi ja hieman nostalgiseksi. Hän oli tutustunut näihin katuihin Ruthin kanssa, näihin ja moniin muihin, hänen kanssaan hän oli nähnyt niin nähtävyydet kuin tavernat. Héctorille Barcelona oli Ruth: kaunis olematta räikeä, päällisin puolin rauhallinen mutta täynnä pimeitä sopukoita, lisäksi mukana oli ripaus yläluokkaista eleganssia, jossa oli oma viehätyksensä siinä missä raivostuttavuutensa. Molemmat olivat tietoisia luonnollisesta viehätysvoimastaan, siitä että heissä oli jotakin määrittelemätöntä, johon monet halusivat päästä käsiksi tai jota he saattoivat vain ihailla tai kadehtia."

Otava, 2012
Sivuja: 379
Alkuteos: El verano de los juguetes muertos
Ikkunat auki Eurooppaan: Espanja
Saatu ennakkokappaleena.

Näkymättömät kädet / Ville Tietäväinen

 Vau. Se oli ensimmäinen reaktioni Ville Tietäväisen sarjakuvateokseen Näkymättömät kädet. Lukemisen jälkeen olo oli vaikuttunut ja ... ahdistunut, surullinenkin. Teos oli upea, niin visuaalisesti kuin juonellisestikin, se on vahva ja tempaisee mukaansa kuin hyökyaalto. Minusta on hienoa että sarjakuvasta on pystynyt muuttumaan  supersankareita tai hassuja pikkustrippejä tarjoilevista kirjoista joksikin tälläiseksi, hienoksi ja kantaaottavaksi.

Koti on siellä missä itsekunnioituskin.

Teräväisen kirja kertoo kuvitteellisen Rashidin tarinan. Vaikka Rashid onkin kuvitteellinen, on hänen kaltaisiaan tuhansia, enemmänkin. He ovat niitä joiden ansiosta kaupoissa on halpoja tomaatteja tai kopioituja laukkuja. Rashid on köyhä marokkolaismies, joka elää vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa haaveillen paremmasta elämästä. Sellaisesta, jossa koti ei olisi peltihökkeli ja nurkissa ei olisi rottia. Ystävänsä houkuttelemana Rashid päättää lähteä toiselle puolen lahtea, Espanjaan, jossa varallisuus ja onni odottaisivat.  Mutta matka on vaarallinen eikä Espanjakaan osoittaudu onnelaksi...

Paitsi laitonta maahanmuuttoa, kirja kuvaa koskettavasti myös Rashidin ja hänen vaimonsa Aminan suhdetta ja sitä kuinka köyhyys voi lannistaa miehen ja naisen, avioliiton. Mustasukkainen Rashid ei halua vaimonsa työskentelevän, mutta tuntee tuskaa siitä ettei pysty tarjoamaan perheelleen riittävää elintasoa. Amina taas toivoisi voivansa joskus kaunistautua jotta hänen miehensä antaisi joskus kukan, katsoisi niinkuin silloin ennen. Köyhyys, jatkuva puute ja kamppailu vievät elämästä värit ja ilon.

Se on usko eikä siipien räpyttely, joka pitää linnun ilmassa.

Lukiessani tätä huomasin usein miettiväni miten suomalainen tekijä onkaan voinut luoda tälläisen kirjan, niin todentuntuisen ja elävän, ihan toisista olosuhteista. Pieni googlettelu paljastaa Tietäväisen työstäneen teostaan viiden vuoden ajan - se näkyy. Tietäväisen kynänjälki on kaunista ja moni yksittäisistä ruuduista on pieni taideteos ihan yksinäänkin.

Tämän kirjan tarkoitus on saada ajattelemaan ja sen se myös tekee. Tulee surullinen ja syyllinen olo. Ja vähän ahdistunutkin, sillä ongelma on oikea ja iso, enkä tiedä kuinka se pitäisi ratkaista. Parasta kai olisi jos Rashidin ei koskaan tarvitsisi tehdä vaarallista matkaa vaan hän voisi säilyttää itsekunnioituksensa ja ansaita elantonsa kotona. Sitä kai loppujen lopuksi moni haluaisi.

Jos luet vain yhden sarjakuvan tänä vuonna, lue tämä.

WSOY, 2011
Sivuja: 216
Kirjasta lisää:  Sallan lukupäiväkirja, K-Blogi, Booking it some more, Kujerruksia, 12 osumaa, Näkymättömien käsien FB-sivu, Hanna Niemisen sarjakuvamuotoinen arvostelu

Meren katedraali / Ildefanso Falcones

Tutustuin Falconesiin joulun tienoilla kun kirjastossa osui vastaan Fatiman käsi. Se tempaisi mukaansa, joten teki mieli tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon ja laitoin Meren katedraalin tilaukseen. En tiedä miksi, mutta etukäteen ajattelin että kirja olisi jotenkin puiseva tarina kirkon rakentamisesta. No ei ollut. Meren katedraali pyyhkäisi mennessään tehokkaasti, taas kävi niin että huomasin odottavani iltaa jolloin saan käpertyä lukemaan. Se on hyvän kirjan merkki!

Meren katedraali on historiallinen romaani, suurimmaksi osaksi se tapahtuu Barcelonassa. Nimestä huolimatta tarinan pääpaino ei ole kirkossa, vaan enemmänkin kansan historiassa ja orjuudessa, isäntien väärinkäytöksissä, inkvisitiossa, juutalaisvainoissa, nälänhädässä, rutossa, sodissa. Siis näissä mitkä tuovat ihmisistä sen pahimman tai parhaimman esiin. Tarinan päähenkilö on Arnau, joka syntyy maaorjan pojaksi, epäonnisiin olosuhteisiin. Katedraali, johon Arnau törmää jo pikkupoikana, näyttelee tarinassa turvan ja suojan lähdettä, ikäänkuin äitiä, jota Arnaulla ei ole.

Henkilönä Arnau oli minusta kovin pidettävä tyyppi, inhimillisen oloinen sankari, joka ei ollut millään muotoa täydellinen. Muitakin kiinnostavia hahmoja oli kirjailija luonut, näistä ehkä mielenkiintoisin oli Arnaun ottoveli, Joan, joka on omien kokemustensa haavoittama. Falconesin "hyvät" eivät ole täydellisiä, jokaisella on omat virheensä ja paheensa, he ovat monesti selviytyjiä joiden on ollut pakko tehdä moraalisesti tiukkojakin ratkaisuja selvitäkseen. "Pahat" sen sijaan ovat vain pahoja...

Mietin jo aikaisemmankin kirjan aikana että Falconesin esittelemä maailma on brutaali, ihmisille tapahtuu kamalia asioita, joihin kuitenkin suhtaudutaan jotenkin ... arkisesti. Mennyt maailma onkin ollut aika ankara, kirjailija paljastaa päätössanoissaan ottaneensa tähänkin kirjaan erinäisiä oikeita lakeja, säädöksiä ja tapoja, joiden olemassaolo nykypäivänä kauhistuttaa. Onneksi jotain kehitystä ihmisissä ja ihmiskunnassa on tapahtunut.

Meren katedraali, Santa Maria del Mar,  käsittääkseni seisoo ihan oikeastikin Barcelonassa ja rakennettu kirjassa kuvatuin menetelmin. Googlen perusteella kirkko on kaunis, melkeinpä matkakuume taas valtaa, olisi ihanaa mennä käymään tuollakin! Ja voi kauhistus tuon rakentamisen määrää!

Wikipedia, Santa Maria del Mar

Ajattoman kaupungin varjot / Enrique Moriel

Tämä kirja oli yllätys, ihana sellainen. Ajattelin etukäteen että Ajattoman kaupungin varjot, olisi taas yksi vampyyritrendillä ratsastava teos. Ja vampyyrit eivät toistaiseksi ole olleet minun juttuni. Mutta nappasin kirjan kuitenkin mukaani kirjastosta, koska nimi oli niin kaunis ja takaliepeen kuvauskin uteloitti. Ja hyvä että nappasin, koska lopulta yllätyinkin iloisesti!

Ajattoman kaupungin varjot on vampyyritarina, mutta ihanan vähäeleisellä tavalla- verellä mässäillään korkeintaan jossakin satunnaisessa sivulauseessa. Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, jotka aina hetkittäin risteävät toisiaan. Toinen tarinoista kertoo Martasta, nykypäivää elävästä juristista, joka selvittelee sukunsa historiaa. Toinen taas kertoo vampyyristä, hänen elämästään Barcelonassa halki aikojen.

Vampyyrin tarinassa on oikeastaan kaksi päähenkilöä, vampyyri ja Barcelona. Barcelona elää ja muuttuu historian pyörteissä, vampyyri pysyy muuttumattomana, mutta seuraa sivustakatsojana kaupungin ja sen ihmisten muutosta. Tässä tarinassa kerrotaan myös niiden tarinoita, jotka monesti muutoin jäävät unohduksiin - pienet, köyhät ihmiset. Rikolliset, prostituoidut, orjat. Kirja laittaa miettimään pienen ihmisen osaa maailmassa samoin kuin sitä millaista olisi elää kuolemattomana, ikuisesti nuorena kasvoillaan. Olla aina yksin ja hiukan irrallaan maailmasta. Toki se laittaa myös haaveksimaan Barcelonasta, kaupungista, jonka varjoissa vaeltaa kodittomia sieluja.

Kymmenes sinfonia / Joseph Gelinek

Kymmenes sinfonia tuntui etukäteen minusta "Da Vinci -koodi" -kirjalta. Siis sellaiselta, jossa on rikos ja actionia sekä joku historiallinen henkilö tai tapahtuma, jonka ympärillä kaikki mystisesti pyörii. Eikä noissa tuon tyyppisissä kirjoissa mitään vikaa ole, päinvastoin, ajoittain niitä on oikein mukava ahmia. Tarinat soljuvat aina vauhdikkaasti eteenpäin ja samalla voi viihdyttää itseään historiallisilla herkkupaloilla.

Tällä kertaa tarinan keskiössä on musiikkitiede ja erityisesti Beethoven. Kirjassa siis rymistellään etsimässä kadonnutta Beethovenin kymmenettä sinfoniaa ja samalla selvitetään murhaa. Tai kahta. En juurikaan tiedä musiikkitieteestä tai Beethovenista mitään ja ehkä siksikin osa kirjan detaljeista meni täysin ohi. En myöskään kokenut mitään erikoisen kiehtovaa paljastuneen historiasta kirjan myötä, mikä oli pettymys. Tarina itsessään oli mielestäni vähän kaukaa haettu ja mikä ärsyttävintä, kuitenkin ennalta-arvattava. Murhaajan henkilöllisyys selvisi kirjan puolivälin paikkeilla eikä motiiviakaan ollut kovin vaikea arvata. Henkilöhahmotkin jäivät melko kaksiuloitteisiksi, joten loppujen lopuksi Beethoven romansseineen kannatteli koko tarinaa.

Kenelle: Musiikin ystävälle?