Pimeässä luettua eli marraskuun puuhat

Huh. Onpahan ollut viehkeä marraskuu - aivoni eivät oikein vieläkään ymmärrä että jouluun on aikaa alle kuukausi koska nurmikkokin vihertää ja lenkillä voi pongata pajunkissoja. Marraskuun harmaudessa on kyllä omaa, synkkää viehätystään mutta valon puute on kyllä tylsää. Ulkoilukin iltaisin aika vähälle kun laiskuri ei jaksa raahata itseään laajustamaan pimeyteen. Noh, voihan sitä aina vaikka lukea...

Vuoden 2015 lukuhaaste sattuukin oikeaan sopivaan vuodenaikaan, tälläkin kertaa tuli luettua kaikenlaista ihan urakalla - 14 ehtaa, paperista kirjaa. Marraskuun synkkyys ei kyllä aina sopinut hirveän hyvin yhteen lukemieni dekkareiden kanssa - esimerkiksi Karin Slaughterin Pretty Girls tuntui sen verralta rankalta että päädyin lukemaan sen turvallisesti päivänvalossa... Muutenkin huomaan kaipaavani tähän pimeään vuodenaikaan jotain iloista ja pirteää luettavaa, vastapainoksi sysipimeällä ulkomaailmalle. Kuinka teillä taistellaan kaamosta vastaan? Vaikuttaako vuodenaika/sää lukutottumuksiin?

Marraskuun luetut

Marraskuussa luin 19 kirjaa: lukuun mahtuu tietokirjoja (mm. jokunen elämäkerta) ja useampi historiallinen romaanikin. Laadullisesti marraskuu ei ollut ihan niitä parhaita kuukausia, sukat eivät pyörineet jaloissani kovin usein. Hittejäkin toki oli, kuukauden TOP3:a hallitsivat Simo Hiltusen huikea Lampaan vaatteissa, Kaisa Haatasen hulvaton Meikkipussin pohjalta ja Neil Gaimanin outo mutta upea Neverwhere. Ehkei floppeja ole kauheasti tarpeellista mainostaa, uskon että näilläkin kirjoilla on omalukijakuntansa johon minä vain en satu kuulumaan.

• #GIRLBOSS / Sophia Amoruso
• Brooklyn / Colm Tóibín
• Meikkipussin pohjalta / Kaisa Haatanen
• Mifongin kätkemä (Mifonkien matkassa #4) / J.S. Meresmaa
• Home front / Kristin Hannah
• Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laukkanen
• Neverwhere / Neil Gaiman
• You're never weird on the Internet (almost) / Felicia Day
• Sinun edestäsi vuodatettu / Tuomas Nyholm
• Entropia / Helena Waris, Janne Nykänen
• Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen
• Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina / Paula Salomaa
• A Change of Climate / Hilary Mantel
• Ihmeellisten asioiden museo / Alice Hoffman

Luetut, ei-blogatut

Jussi Seppänen: Kymmenottelu (WSOY, 2015), 180s. Saatu arvostelukappaleena.

Sain Jussi Seppäsen Kymmenottelun Kirjamessujen bloggaribrunssilla luettavakseni ja vaikka novellit eivät tosiaankaan ole minun juttuni, kiinnosti urheiluun liittyvä hauskuutus sen verran että päätin kokeilla rajojani. Seppäsen tarinat olivat lämminhenkisiä, hauskoja ja pikkuisen viisaitakin mutta novellivammastani huolimatta en kuitenkaan täysin innostunut.

Thomas Erikson: Pelonkylväjät (Minerva, 2014), 560s.

Pelonkylväjät oli heräteostos eräässä Elisa-kirjan alessa. Ei kirjalla hintaa ollut juuri nimeksikään, mutta lukukokemus ei kyllä myöskään ollut siitä parhaasta päästä. Mystisen miljonäärejä teloittavan sarjamurhaajan jahtaaminen voi vaikuttaa teoriassa mielenkiintoiselta mutta käytännössä se oli suoraan sanottuna tylsää seurattavaa... Henkilöitä vilisi, mutta kukaan ei oikein kiinnostanut kylliksi. Huti tuli.

Gillian Flynn: The Grownup (Crown, 2015), 64s.

Overdriven kokoelmista löytyi myös ihanan kieron Gillian Flynnin kertomus The Grownup, joka kyllä on aivan taattua Flynniä! Valitettavasti lyhyt tarina tuli ahmaistua nopeasti mutta bloggaaminen kuitenkin venyi liian kauan. Paha bloggaaja.

Cheryl Strayed: Brave enough (Knopf Doubleday Publishing Group, 2015)

Cheryl Strayedin Villi vaellus on ollut yksi lukuvuoteni yllättäjistä - kukapa olisi uskonut että vaelluksesta kertova kirja kolahtaisi meikäläiseen niin kovasti - ja siksi nappasin kirjastosta luettavakseni Brave enough -kirjan. E-kirjojen lainaamisessa on se mahdollisuus ja riski että koska lainaaminen on niin kovin vaivatonta, ei tule aina perehtyneeksi kovin syvällisesti siihen, mitä on lainaamassa. Ja siispä minulta jäi tajuamatta se, että Brave enough on kokoelma aforismeja. Straeyedin ajatelmat olivat ihan päteviä mutta kirja on kovin pikkurunen enkä täysin samaistunut kaikkiin teemoihin joten kovin monia ajatuksia ei lukemisesta syntynyt.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka (Moreeni, 2015), 381s. Suom. Jouko Vanhanen.

Keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva Melchior-sarja on ollut takuuvarmaa luettavaa jo viiden kirjan ajan mutta uusin, Tallinnan kronikka, tökki. Vika saattoi olla minussa, mutta koin kirjan infodumpit melko raskaina ja itse rikostarinakin pääsi vauhtiin yllättävän myöhään. Syytämme tästäkin kriittisyyspuuskasta flunssaa ja jäämme odottamaan seuraavaa kirjaa joka toivottavasti maistuu taas paremmin.

Kesken jääneet

Jodi Picoult, Samantha van Leer: Between the Lines (Recorded Books, 2012)

Jodi Picoultin ja hänen tyttärensä Samantha van Leerin kirjoittama nuorten kirja kiinnosti minua idean tasolla: kirjan punaisena lankana on ajatusleikki, jossa kirjojen henkilöt ovatkin oikeasti elossa ja ikäänkuin vankeina kirjan sivuilla, alati toistamassa samoja kohtauksia kirjan auetessa. Olin tässä vaiheessa kuunnellut parikin "ihan kivaa" äänikirjaa putkeen ja rehellisesti sanottuna kaivasin vaihteeksi jotakin todella mukaansatempaavaa, joten päädyin lopulta jättämättä kirjan kesken.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteen suhteen viimeistä viedään: tarvitsen vielä kirjaston henkilökunnalta lukusuosituksen ja viimeinen rasti onkin sitten mahdoton tehtävä. "Kirja joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut." Kaikki luettiin, mitä käskettin, joskus vähän extraakin. (Ja lukion fysiikankirjaan en aio tarttua...)

Entäs ensi kuussa?

Yritän tässä edelleen sisäistää että joulu tulee ja siis varmaan myös kirjabloggaajien joulukalenterikin, jossa tosin itse en ole tänä vuonna mukana. Kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa Hyönteisdokumentissa. Käykääpä katsomassa mitä hdcanis on keksinyt...

Meikkipussin pohjalta / Kaisa Haatanen

Kaisa Haataisen Meikkipussin pohjalta oli kerännyt jo muutamia lupaavia blogisauhuja kun tuli Helsingin kirjamessujen ja Bloggaribrunssin aika. Sattumalta Haatanen oli yksi brunssilla kirjoistaan kertovista kirjailijoista ja hän vaikutti niin hauskalta ja sanavalmiilta että tiesin haluavani lukea Meikkipussin pohjalta.

Kirja esittelee Tytti Karakosken, kohta viisikymppisen sinkkuna elelevän kustannuspäällikön joka päättää pitää välivuoden ja kirjoittaa hiukan itseterapointitekstejä. Luvassa on salaviisasta viihdettä eli lempeä, vanhempia, elämää ja käsilaukkuja Tytin tapaan.

Haataisen esikoisteos oli ahmittavan hyvä, eikä lainkaan sellainen kuin olin kuvitellut, ei Bridget Jonesia laisinkaan. BJ:llä on aina paikka sydämessäni mutta on erittäin kivaa että Haatainen on kirjoittanut ihan omanlaisensa kirjan joka kyllä tuntuukin aidolta ja rehelliseltä viihdyttäessään. Kirjamessujen brunssilla Haatainen kertoi suunnanneensa kirjansa viisikymppisille valloittajille ja veikkailisin kyllä lukijakuntaa riittää, kirja upposi meikäläiseenkin oikein hyvin vaikken noissa kymmenluvuissa vielä pyörikään. Lukemisesta tuli hyvä mieli ja kevyt olo, vähän sellainen kuplivan iloinen. Tykkäsin!

Kerrottakoon vielä, että Tytti-kirjat ovat saamassa jatkoa, Haatainen nimittäin kirjoittaa parhaillaan uutta teosta. Jäämme odottamaan...

"Mutta kyllä viisikymmentä on silti uusi kolmekymmentä, hyvinä päivinä kaksikymmentä ja parhaina kukaan ei mieti mikä. Ja seitsemänkymmentä on uusi viisikymmentä, muistuttaa äiti. Kiusallisen usein olen hänen kanssaan samanikäinen, mutta mikäs siinä. Kyllä meillä juttua riittää."

Johnny Kniga, 2015
Sivuja: 170
Saatu arvostelukappaleena.

Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laakkonen

Pidän kovasti valokuvauksesta mutta rehellisesti sanottuna, välillä tuntuu että voisin olla luovempikin kuvieni kanssa - esimerkiksi Instagram-tilini puhuu karua kieltä. Minulla on selkeästi omat suosikkikuvausaiheeni, rajaukseni ja tapani asetella. Ja ne toistuvat kuvasta toiseen. Mieleni teki yrittää omien rajojeni rikkomista - kenties Lauri Laukkasen Camp Creative auttaisi?

Lauri Laukkanen on ammattikuvaaja ja -ohjaaja joka on ksi maailman nuorimmista kansainvälisesti työskentelevistä valokuvaajista, muun työnsä ohella hän kiertää maailmaa opettaen luovuutta, yrittäjyyttä ja valokuvausta ja näiden luentojen kautta syntyi myös Camp Creative -kirjasta. Camp Creativen tarkoituksena tuntuu olevan arjen rutiineihin kadonneen luovuuden herättely mm. erilaisten harjoitusten kautta joita kirjassa riittää ilahduttavasti. Nimestään huolimatta kirja ei keskity pelkästään valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn, vaan alkaa luovuuden käsitteen pohdiskelulla. Erityisesti nautin harjoitusten tekemisestä, ne olivat eittämättä kirjan hauskin osuus, joskin yritykseni lähteä kuukauden mittaiseen luovaan kuvaushaasteeseen kompastui klassisesti syysflunssaan. Kaiketi myös oikea viretila on tärkeä luovuuden kannalta...

Camp Creative on kaunis - kirjoittajansa vaikuttavilla valokuvilla - kuvitettu teos josta huokuu aito into aihetta kohtaan. Mukavinta kaikesta, tuo into myös tarttuu sivuilta lukijaan ja mieli tekee päästä itsekin leikittelemään ideoilla ja ajatuksilla. Kirjan ohjeet tuntuvat selkeiltä ja toimivilta, joskaan Photoshopin käyttö ei ole minulle kovinkaan tuttua, oma valokuvaustaustani kun koostuu lähinnä "kivoista räpsyistä" joita ei kovin raskaalla kädellä ole editoitu. Kirja kuitenkin innosti ja huomaankin nyt hakevani kuvaideoita hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Matka on pitkä mutta ensimmäinen askel on otettu. Suosittelen!

Docendo, 2015
Sivuja: 171
Saatu arvostelukappaleena.

Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen

Helsingin kirjamessuilla sain ilon osallistua Bloggaribrunssille jossa oli joukko esikoiskirjailijoita kertomassa teoksistaan. Tarinoinnin aloitti Simo Hiltunen jonka kirjasta Lampaan vaatteissa kiinnostuin heti, siitäkin huolimatta että kirjailija korosti ettei kyseessä ole rikosromaani. (Sellaisethan meikäläiselle nimittäin maistuvat oikein hyvin!) Kirjan aihe - perhesurmat - on hyytävä enkä varmasti ole ainoa joka on näitä surullisia uutisia lukiessaan miettinyt miksi näin tapahtui.

Lauri Aleksis Kivi (kiinnostaisi muuten ihan hirveästi tietää mikä on tarina tämän päähenkilön nimen taustalla!) on kaiken nähnyt rikostoimittaja joka saa raporoitavakseen jälleen yhden surullisen tapauksen, poliisin tekemän perhesurman. Työnsä puolesta hän alkaa tutkia aiemmin tapahtuneita perhemurhia ja sukeltaa syvälle synkkiin vesiin. Omaan pimeyteensä ja jonkun muunkin.

Lampaan vaatteissa on erinomainen romaani. Se on synkkä ja hyytävä mutta aiheen huomioon ottaen, en odottaisikaan yhtään vähempää. Se tarjoaa dekkarin ystäville jännittäviä käänteitä mutta pureskeltavaa riittää myös muillekin kuin jännitystä kaipaaville. Minut kirja sai miettimään isien syntejä ja perheväkivallan tuhoavaa vaikutusta. Tuntui siltä että Lampaan vaatteissa on myös tärkeä kirja.

Herkille siis tiedoksi että Lampaan vaatteissa on rankka kirja ja sen aiheet saattavat järkyttää. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja elävää, juoni kulkee ja koukuttaa. Suosittelen lukemaan ja toivon, että Simo Hiltunen kirjoittaa pian lisää.

- Eihän se teille mitään?
- Se on lammas.
- Pahimmat saattavat piileskellä niiden vaatteissa. Usko, kun minä sanon. Minä tiedän paremmin kuin haluaisin. Niillä keittää yli, koska ne ovat keränneet koko elämänsä painetta ja sitten kaikki puristuu yhteen pieneen kattilaan. Että nyt riitti. Siinä voi tulla rumaa jälkeä. Sellaisten pitäisi päästellä: sanoa pomolle vittu, isälle hinttapuli ja puheenjohtajalle suorat sanat. Vaimollekin voi joskus rähjätä ja lapsille äyskähdellä. Ei roiskuisi niin pahasti yli ja pahimmallaan veri.

WSOY, 2015
Sivuja: 419
Saatu arvostelukappaleena.

Lue naiselle ammatti ja Sofi Oksasen Norma

Pyysivät Naisten pankista kertomaan mitä lukutaito minulle merkitsee. Todella paljon, sanoisin. Muistan jopa sen kun kirjaimet alkoivat ensimmäisen kerran avautua. Keittiömme seinällä oli kortti jossa oli jokin teksti. (En enää muista mitä siinä luki.) Oli minulle kerrottu mitä kortissa luki mutta kun halusin osata ihan itse sen lukea. Istuin pitkään aikaa miettimässä kirjaimia - O niin kuin onni, N niin kuin nappi - sehän on ON! Hitaasti mutta varmasti etenin ihan viimeiseenkin sanaan saakka ja tajuttuani, että olin lukenut koko lauseen ihan itse, olin niin ylpeä. Se, että kaikkien näiden vuosien jälkeen muistan tuon kokemuksen, kuvaa varmasti kuinka iso juttu se oli.

Sittemmin lukutaito on antanut minulle paljon muutakin: koulutuksen, ammatin, kyvyn hankkia tietoa ja selviytyä. Pystyn selättämään karttojen kiemurat ja löytämään internetistä hyödyllistä tietoa melkein mistä vain: marttojen tahranpoisto-ohjeista vaikka viisumin hakemiseen saakka. Maailma on avoinna ja lukuharrastukseni kutittelee mielikuvitustani makoisalla tavalla, tarjoten pienen pakopaikan arjen kiireistä. Lukutaito on tärkeä asia, se on ollut yksi elämäni kulmakivistä.

Tämä toiminee taustana sille, miksi haluan olla tässä Naisten pankin kampanjassa mukana. Tiedostan kuuluvani niihin onnekkaisiin joille on osunut jo syntymässä lottovoitto ja haluaisin jakaa mm. tämän lukemisen tärkeän taidon muillekin. Tänä vuonna Naisten pankki ja Sofi Oksanen ovat yhdistäneet voimansa asian puolesta, Oksasen kirjan julkaisukiertueelle on kutsuttu kaikki kehitysmaiden naisten hyvinvoinnista ja toimeentulosta kiinnostuneet. Tapahtumien aikana kirjailija kertoo Normasta ja signeraa teoksiaan, samalla on mahdollista myös tukea Naisten pankin toimintaa kehitysmaissa. Katso tarkemmat aikataulutiedot tai ilmoittaudu mukaan täältä.

Ja sitten siihen kirjaan. Minulle Kun kyyhkyset katosivat oli SE kirja joka Sofi Oksasen tuotannosta kolahti ja siksi odotukseni Norman suhteen olivat korkealla ja kirja kieltämättä lunastikin aimo osan niistä.  Jo lähtökohta - päähenkilön, Norman, äiti on juuri kuollut hyäpättyään junan alle ja nuori nainen yrittää selvittää siihen syytä. Pian selviää että Anitalla on ollut meneillään Ukrainassa salamyhkäisiä hiusbusineksia ja Normallakin on oma salaisuutensa säilytettävänään...

Norma muistutti minua jälleen siitä, kuinka taitava kirjailija Sofi Oksanen. Teksti on vaivatonta, sujuvaa ja nokkelaa, kirjailija maalailee sanoillaan paperille tunteita ja tunnelmia aina pelosta, hulluuteen, epätoivoon ja onneenkin saakka. Taustalla on isoja ja synkkiä teemoja mutta samalla kirjassa vahvasti läsnäoleva maagisen realismin elementti keventää tehokkaasti tunnelmaa ja tuntuu hetkittäin jopa kujeilevalta. Kirja sopii loistavasti myös aiheensa puolesta Naisten pankin kampanjaan sillä kirjailija nostaa esiin naisten aseman ja yritystoiminnan esiin. Kokonaisuutena olen myös vaikuttunut Sofi Oksasen monipuolisuudesta - ei kahta samanlaista kirjaa. Suosittelen!

Like, 2015
Sivuja: 304
Saatu arvostelukappaleena.

Kyberturvallisuus / Jarno Limnéll, Klaus Majewski, Mirva Salminen

Tietotekniikan maailma erilaisine ilmiöineen kiinnostaa minua ihan ammattimielessäkin, mm. kenties maailman kuuluisimman hakkerin tarina ja tietokirja kybermaailman kehityksestä ovat olleet sekä antoisia että opettavaisiakin lukukokemuksia. Samasta syystä valikoitui Docendon kokoelmista luettavaksi tietokirja kyberturvallisuudesta.

Kyberturvallisuus on niitä asioita, joihin kenties tulee kiinnittäneeksi huomiota kun vahinko on tapahtunut. Itse termikin tuntuu tavallisesta tallaajasta hieman pelottavalta ja hankalalta asialta ja epäilemättä juuri tästä syystä kirjailijatiimi Limnéll, Majewski ja Salminen ovatkin asialla. Kyberturvallisuu on teos, joka antaa perusymmärräryksen kybermaailmasta ja sen uhista ja mahdollisuuksista. Kirja on suunnattu erityisesti poliittisille päättäjille ja yritysjohtajille ja on siksi luonteeltaan yleistasoinen eikä mene teknisiin yksityiskohtiin.

Koska kyseessä on perusteos, kuvataan kirjassa kybermaailman käsitteitä hyvin selkeästi ja kansantajuisesti, ihan alusta alkaen. Tämä on hyvä asia myös siksi että vaikka kirjan kohderyhmäni ovatkin päättäjät, on aihe mielestäni sellainen josta on monen muunkin olisi hyvä tietää ainakin jonkin verran - turvallisuushan on yhteinen asia ja syntyy tekojemme tuloksena. Uskoisinkin kirjan tarjoavan hyvän viitekehyksen tämän kompleksisen kokonaisuuden ymmärtämiselle, etenkin kun mukana ei ole tekniikkaa.

Pidin kirjassa sen selkeyden ohella myös siitä, että se tuo esiin erään tärkeän näkökulman: kehitystyön tulee olla toiminta- eikä tekniikkalähtöistä. Liian usein törmätään siihen, että asioita tehdään uuden tekniikan takia, unohtaen toiminnalliset tarpeet. Samoin on tärkeää muistaa se, että kyber- turvallisuuteen liittyy uhkien ja riskien lisäksi myös mahdollisuuksia.

Ainoa pieni kritiikin kohta kirjassa lienee se, että kirjoittajien tausta ei käy kirjasta esille, juuri tällaisesta aiheesta kirjoitettaessa olisi tärkeää että lukija voisi arvioida lähteensä luotettavuutta myös kirjoittajien asiantuntemuksen perusteella. (Tässä tapauksessa toki epäilyt ovat aiheettomia, kirjoittajakaarti vaikuttaa hyvinkin asiansa tuntevalta mutta silti mielestäni pieni taustoitus vain lisäisi mielenkiintoa ja luottamusta kirjaa kohtaan.)

Docendo, 2014
Sivuja: 246
Saatu arvostelukappaleena.

Yksi tappava syrjähyppy (Marianne Jidhoff #1) \ Denise Rudberg

Vuoden 2015 dekkarisyksy on alkanut jo tarjota satoaan ja yksi tuttavuuksistani on Ruotsissa ilmeisesti kovinkin menestynyt Denise Rudberg ja hänen Marianne Jidhoff-sarjansa starttaava Yksi tappava syrjähyppy. Sarja lupailee jännitystä komeissa puitteissa, Tukholman yläluokan kauniissa huviloissa ja näyttävissä juhlissa ja sehän kiinnostaa! Kimalteleva elämäntyylihän tarjoaa oivallisen kontrastin rikosten synkkyydelle ja pieni haaveilu merinäköaloista tai urheiluautosta ei sekään haittaa.

Yksi tappava syrjähyppy esittelee syyttäjän sihteerin tehtäviinsä palaavan 55-vuotiaan Marianne Jidhoffin joka  on juuri jäänyt leskeksi. Marianne saa ensimmäiseksi jutukseen menestyneen liikemiehen murhan mutta myös toimistopolitiikka kaihertaa terävän naisen mieltä. Mariannen ohella rikostapausta selvittelee myös varsin sympaattinen rikostutkija Torsten Ehn.

Yksi tappava syrjähyppy on petollisen hyvä kirja. Se näyttää kantensa perusteella hieman tusinatavaralta ja helposti unohdettavalta, (lilataustainen naissiluetti muistuttaa kovasti myös Pekka Hiltusen Varo minua -kirjan kantta) mutta kansien välistä löytyykin oivallinen dekkari. Teksti vetää tehokkaasti, teki mieli lukea jopa senkin jälkeen kun silmät alkoivat painua illalla kiinni, tästä ansio kuuluu Mariannelle ja hänen aisaparilleen, rikostutkija Torsten Ehnille, jotka ovat persoonoina mielenkiintoisia ja moniulotteisia, jopa sympaattisia. Inhimillisiä kirjallisuuden hahmoja joihin olisi ehkä helppo kiintyäkin. Onko tämä pitkän ystävyyden alku?

Sivuhuomautuksena mainittakkoon että Denise Rudberg tekee mainiota työtä myös kuvaillessaan kirjan ruokaa joka on sekä herkullisen kuuloista että mukavan kotikutoisen oloista. Juustovoileipiä, kanelipullia ja kuumaa kaakaota - älä lue tätä kirjaa nälkäisenä!

Into, 2015
Sivuja: 405
Alkuteos Ett litet snedsprång
Suomentanut Anu Koivunen
Saatu arvostelukappaleena.

Muistilabyrintti / Arttu Tuominen

Onnea on lukea oivallinen dekkari. Minulla kävi siis tuuri kun Arttu Tuominen tarjosi kirjaansa luettavakseni sillä kansien välistä löytyi täysiverinen dekkari joka koukutti lukemaan vielä yhden kappaleen! Kiitokset siis oivallisista lukuhetkistä.

Helteisessä Porissa tapahtuu. Liisantorille pystytettävää patsasta vastustavat joukot osoittavat mieltään, uimarantoja suljetaan veden saastumisen takia ja viemäristä löytyy naistoimittajan ruumiskin! Rikosvyyhteä selvittää vakavasta onnettomuudesta selvinnyt Janne Rautakorpi joka löytää avukseen vasta uraansa poliisissa aloittelevan Liisan. Samaan aikaan myös syöksykierteessä tempoileva terveystarkastaja Jarkko Kokko kohtaa elämänsä haasteen.

Olin myyty luettuani pari ensimmäistä lukua Muistilabyrintistä.  Tuomisen kerronta oli sujuvaa, kirjan juoni miellyttävän vetävä. Erityisen paljon pidin herkullisesta henkilögalleriasta ja etenkin traagisen nerokkaasta Rautakorvesta. Muistilabyrintin henkilöt ovatkin kaikki kokeneet menetyksiä tai pettymyksiä elämässään mutta ovat koonneet itsensä, kukin tavallaan. Ehkä juuri tästä syystä näihin henkilöihin on helppo kiintyä ja toivonkin että Muistilabyrintti saisi jatkoa.

Kirjassa yhdistyvät mukavasti reipas dekkarimeininki ja vahva ympäristönäkökulma mikä selittyy kirjailijan ympäristöteknologian taustalla. Yhdistelmä tuntui tuoreelta ja ajankohtaiselta, arvelen että näistä teemoista voisi kehitellä lisääkin jännitystä.  Kun tämä yhdistetään lähes remesmäiseen menoon ja meininkiin ja Jarkko Sipilän kirjoja muistuttavaa rikostoimintaa, ei lopputulos voi olla muuta kuin mainio!

Myllylahti, 2015
Sivuja: 448
Saatu arvostelukappaleena.

Näkymätön vartija (Baskimaan murhat #1) / Dolores Redondo

Näkymätön vartija putkahti postilaatikkoomme pyytämättömänä arvostelukappaleena joka
otettiin ilolla ja mielenkiinnolla vastaan. Olin juuri palannut Barcelonasta ja espanjalaisdekkari tuntui ihan nappivalinnalta!

Baskimaan murhien ensimmäinen osa tutustuttaa lukijan ylikonstaapeli Amaia Salazariin, joka palaa vanhoille kotiseuduilleen kun Navarran metsistä löytyy teinityttö oudosti murhattuna. Onko tyttöjä vaaniva peto edes ihminen vai onko alueen kansantaruista tuttua basajaun, metsän herran, saalistamassa? Myös Amaian omasta menneisyydestä on nousemassa esiin jotain synkkää....

Näkymätön vartija yhdistelee fantasiaa ja kansanperinteitä dekkariin. Baskimaan synkät varjot ja maagiset hahmot kieltämättä maustavat tarinaa aivan uudella tavalla ja tunnelma onkin asianmukaisen hyytävä. En lukiessani ihan heti hoksannut mistä kirjassa on kyse (välttelen usein takakansien lukemista spoilautumisen pelossa ja tämän siitä sitten saa!) ja muljauttelinkin alussa silmiäni kun poliisin tutkintaryhmä päätyy lähes kättelyssä "epäilemään" mystistä basajaunia...

Amaia on sinällään mielenkiintoinen sankaritar perhetaustansa takia ja veikkaan että kirjasarjassa näistä elementeistä ammennetaan lisääkin jännitystä. Alueena Baskimaa tuntuu sopivan eksoottiselta ja hyytävää menoa piisaa, joten suosittelenkin kirjaa niille dekkarinystäville, jotka kaipaavat hiukan synkkää taikaa elämäänsä.

Gummerus, 2015

Sivuja: 47

Alkuteos: El guardián invisible

Suomentanut Sari Selander

Saatu arvostelukappaleena

Pidä huolta äidistä / Kyong-sook Shin

Kyong-sook Shin Pidä huolta äidistä on tuttu kirja muutaman vuoden takaa. Tuolloin silmäkulmat vettyivät seuratessani korealaisperheen tuskaa muistisairaan äidin kadottua, voimakkaimmin kirjasta mieleen jäivät paitsi kaunis kieli myös suru, pelko ja sellainen katumus, joka syntyy kun kaikki on jo liian myöhäistä. Kirja jätti jäljen ja se olikin yksi lukuvuoteni voimakkaimmista kokemuksista. Tänä keväänä huomasin ilokseni että teos on ilmestynyt suomennettuna ja päätin palata uudelleen etelä-Koreaan, nyt omalla äidinkielelläni. Halusin kokeilla millainen suomentaja Taru Salmisen versio lukemastani teoksesta olisi ja kokisinko kirjan tunnelmat yhtä vahvoina.

Kirjan aloitus on vahva ja ahdistava, tyttären kertoessa äitinsä kadonneen Soulin metroasemalla viikko sitten. Kertojat vaihtuvat, tarinaa kuljetaan eteenpäin eri perheenjäsenten puheenvuoroin ja lukijan eteen piirtyy kuva epätoivoisesta etsinnästä ja siihen liittyvistä tunteista. Onnellisista muistoista ja syyllisyyden tunteesta. Miksi suutuin äidille puhelimessa? Miksi en tullut hakemaan häntä asemalta? Miksi jätin perhejuhlan väliin matkani takia?

Tämä ei ole iloinen kirja mutta se on kauniista kuvattu ja tunnesisällöltään vahva tarina, joka vetosi toisellakin kerralla voimakkaasti, tosin huomasin lukukokemukseni muuttuneen vuosien saatossa. Vuonna 2011 elin voimakkaasti perheenjäsenten tuskassa mukana mutta nyt esiin nousi myös muita teemoja, kuten elämä etelä-Korean maaseudulla, sukupolvien väliset erot ja vanheneminen. Perheen äiti on selvästi vanhaa sukupolvea, nainen joka ei osaa lukea mutta viettää päivänsä viljellen kasviksia puutarhassaan ja alati ruokaa laittaen, kaupunkilaistuneille lapsille taas internet, matkailu  ja kiire ovat arkea. Vähitellen perheenjäsenistä tulee vieraita toisilleen.

Kirja on napsinut komean määrän erilaisia kansainvälisiä palkintoja ja se on myös ensimmäinen suomennettu etelä-korealainen kirja ja itse kirjailija vierailee Suomessa 7 - 11.6.2015. Hänet ja kirjan suomentajan voi tavata tiistaina  9.6. kello 15:30 Gaudeamus Kirja & Kahvissa (Vuorikatu 7, Helsinki) ja 10.6 klo 16:30 Pienessä kirjapuodissa (Yliopistokatu 28, Turku). Kiinnostuneet, pistäkääpä vinkki korvan taakse!

Into, 2015
Sivuja: 209
Alkuteos: Ommarul putakhae
Suomentanut Taru Salminen
Saatu arvostelukappaleena.

Vielä kerran / Johanna Tuomola

Kansikuva: Myllylahti.fi

Joskus yllättävä kirjattomuus iskee innokkaimpaankin lukijaan ja silloin on onni, jos sattuu omaamaan bloggaritovereita jotka a) ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja b) pystyvät tarjoamaan potentiaalisesti kiinnostavaa luettavaa välittömästi. Kiitokset Kirjasfäärin Taikan, sain luettavakseni Johanna Tuomolan Vielä-kirjan joka on pilke silmäkulmassa kirjoitettu dekkari.

Eero Lampiselle on tuhat rautaa tulessa, menestyvän liikemiehen tulee hoidella afäärejään, lisäksi nössön naapurin vaateet isoisien maakauppojen laillisuudesta työllistävät ikävästi. Elämänsä sulostuttajaksi Eero on löytänyt kauniin Irenen, joka tosin ikävästi on naimisissa mutta on vain ajan kysymys kun neito eroaa luuseristaan. Sitten joku yrittää tappaa Eeron...

Kirja oli kosketukseni Johanna Tuomolan teoksiin ja kokemus oli positiivinen. Tuomolan teksti on sujuvaa ja hetkittäin ilkikuristakin ja varsinkin Eero on oivallinen pahis, isompaa lieroa saa kyllä hakea. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen, lukijalle selviää Eeron kohtalo jo kirjan ensimmäisestä lauseesta. Nyt on enää selvitettävä kuinka tuohon pisteeseen ajauduttiin.

Vielä kerran oli hyvä matkakirja, teksti soveltuisi pätkittäiseen lukemiseen ja sopivan viihdyttävä lentokentällä notkumiseen. Vaikka teksti onkin satiiria, ovat kirjan Eerot ja Irenet arkisen uskottavia, voisin kuvitella lukevani näistä tapahtumista vaikkapa iltapäivälehdistä.

Myllylahti, 2015
Sivuja: 287
Kirjailijan kotisivut
Saatu arvostelukappaleena

Pinnan alla (Sandhamn #3) / Viveca Sten

Osallistuin joulukuussa Elisa Kirjan ja Blogatin järjestämään jouluahjarinkiin, bloggaaajat valitsivat Elisa Kirjan valikoimista toisilleen lukuelämyksiä joulun pyhiksi. Minua onnisti sillä Kirjallisia-blogin Kotiprinsessa esitteli minulle uuden dekkaristin, Viveca Stenin. Ensituntumalta kirja vaikutti hieman samantyyppiseltä kuin Camilla Läckbergin teokset: jylhät saaristomaisemat, rikoksia, asioista hitusen pihalla oleva poliisi ja nokkela naispuolinen amatöörietsivä -kuulostanee tutulta? Samankaltaisuus ei minua haitannut, jokainen Läckbergin kirjoista on tullut ahmittua nopeasti joten miksipä eivät nämäkin maittaisi.

Tarina käynnistyy erään äidin painajaisesta; nuori Lina Rosén ei nimittäin eräänä iltana palaakaan kotiinsa. Tyttö tuntuu kadonneen kuin jäljettömiin kunnes pikkupojat leikkiessään tekevät karmivan löydön. Tapausta alkaa tutkimaan rikosylikonstaapeli Thomas mutta soppaan sotkeutuu myös hänen ystävänsä, juristina toimiva Nora joka on paennut sukunsa huvilalle parisuhdesotkujaan.

Kirja liikkuu kahdella aikatasolla palaten  myös 1900-luvun alkuun seuraamaan erään kalastajaperheen kohtaloita mikä kieltämättä toi tarinaan mukavasti lisämaustetta. Koska aloitin lukemisen (jälleen kerran!) sarjan väärästä päästä, en ole ihan kärryillä Thomasin ja Noran suhteesta joka vaikutti toisaalta olevan puhtaan toverillinen ja toisaalta taas ei. Täytynee lukea sarjan aiemmatkin teokset (Syvissä vesissä, Sisäpiirissä) ja selvittää tämäkin tärkeä asia! Näitä pieniä ihmissuhdekiemuroita lukuunottamatta Pinnan alla toimi hyvin myös itsenäisenä teoksena.

Pinnan alla on taattua ruotsalaista dekkarilaatua: jos pidät Camilla Läckbergistä, toimii Viveca Stenkin. Täytyy nostaa hattua näille ruotsalaisille saaristolaisdekkareille, niiden tavoittama tunnelma on upea ja kirjat toimivat varmasti myös matkailumainontana, ainakin itse olen joskus jopa googlannut Fjällbackan pohtiessani kesälomamatkaa. Miksipä ei sitten Sandhamniinkin? Jäin kirjan luettuani suomalaista dekkarikirjallisuutta - onhan meilläkin kaunista saaristoa, mutta löytyykö vastaavanlaisia dekkareja? Ja jos ei, niin miksei?

WSOY, 2014
Sivuja: 338
Alkuteos: I grunden utan skuld
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
Saatu arvostelukappaleena

Firman mies (Raksa #3) / Tuomas Vimma

Olen odottanut Raksa-sarjan viimeistä osaa hartaasti. Muutaman päivän odottelin sopivaa fiilistä, viretilaa jossa varmasti ymmärtäisin Tuomas Vimman nokkeluuksien päälle. Olen huomannut suhtautuvani kirjasarjojen viimeisiin osiin sentimentaalisesti, on samanaikaisesti ihanaa ja haikeaa päästä vielä kerran tuttujen henkilöiden seuraan, toivoen että kirjailija on luonut heille ihan oikeanlaisen lopun.

Hyperboreassa ollaan varsin ajankohtaisissa tunnelmissa sillä rautainen Danika päättää aloittaa yt-neuvottelut firman tuloksen parantamiseksi. Viis siitä, että tulosta tulee mukavasti ja pääkonttorikin on juuri remontoitu varsin hulppeasti.

Eräs hieno piirre Vimman Raksa-trilogiassa on se, että jokainen sarjan kirjoista on paitsi itsenäinen teos, myös teemoiltaan hiukan erilainen. Siinä missä Raksa kurkisti remonttibisneksen perustuksiin ja Ruutukymppi television sisustusohjelmien lavasteisiin, keskittyy Firman mies enemmänkin yritysmaailman talouspuoleen: yt-neuvotteluihin ja yritysostoihin. Taas ollaan ajan hermolla ja aiheissa, joista varmasti löytää kirjoitettavaa.

Teksti on tuttuun ronskia ja värikästä, tosin Firman miehessä on ehkä hiukan aiempaa vähemmän Vimman verbaaliakrobaatiaa, josta kovasti pidän. Kirjailija saa teemoista mukavasti velmuilua irti, en epäile hetkeäkään etteikö tästäkin kirjasta joku mieltään pahoittaisi. On silti hyvä muistaa että tulkinta on lukijan, kirjailija vain kertoo tarinan.

Itse peukutan hulvattoman tekstin ohella sitä, että kirjaan on kirjoitettu vahva, lähes psykopaattia muistuttava naisrooli. Danika on kaikessa on äärimmilleen viety, silti vielä uskottava, kaikessa kieroudessaan ja rehvakkuudessaan aivan mahtava mimmi, joskin olen iloinen että oma pomoni on vähän pehmeämpää sorttia.

"Kyllä mulla on kaikki rahat tässä hevosessa kiinni. Duunarit ei ole panneet tähän mitään muuta kiinni kuin omaa aikaansa, joka ei tietenkään ole mulle minkään arvoista. Jos firma kannuttaa, ne voi hakea puuttuvat liksansa palkkaturvasta. Multa taas menee kaikki. Eli suomeksi sanotuna, niiden riski on nolla. Mä olen all in."

Gummerus, 2014
Sivuja: 244
Saatu arvostelukappaleena

Helsinki Noir / James Thompson (toim.)

Olen viime aikoina urakoinut Stockholm noirin parissa joten kuten Likeltä tarjottiin luettavaksi Helsinki Noir-antologiaa, tuumasin että mikä ettei. Vaikka lyhyet tarinat eivät normaalisti ole minun juttuni, oli mukana niin kovia nimiä (mm. Pekka Hiltunen, Karo Hämäläinen, Jarkko Sipilä, Leena Lehtonlainen!) että päätin hiukan venyttää mukavuusalueeni rajoja.

Helsinki Noir esittelee kotikaupunkini synkeänä ja kohtalokkaan puolen. Ihmiskohtalot ovat
kylmääviä, surullisia ja traagisiakin, vahvat pärjäävät ja heikot sortuvat ja aiheet ovat yhtä moninaisia kuin kaupunki asukkaineen, mukana on valehtelijoita ja viettelijöitä, laitapuolen kulkijoita, vaarallisia petoja ja arkisia perhepainajaisia. Helsingin synkkiä katuja tallaavat myös monet kirjasarjoista tutut henkilöt, kuten Kari Takamäki ja Hilja Ilveskero.

Pidin James Thompsonin tavasta koota tarinat yhteen: kirja alkaa hyytävän tyylikkäästi Pekka Hiltusen Jenkemillä joka imaisee lukijan heti mukaana. (Jenkem taitaa olla yksi suosikeistani Helsinki Noirissa - tätä lisää!) ja vastaavasti Tuomas Liuksen Rautatieasema tarjoilee vähintäänkin yhtä komean ja karmean lopetuksen teokselle. Myös Thompsonin oma teksti Ain käsi on tiukkaa tavaraa eikä Jarkko Sipilän joulutarinakaan ole yhtään hullumpi kaikessa synkkyydessään.

Luettuani kirjan olin hiukan hämmentynyt - olenhan usein (mm. täällä) sanonut että lyhyet tarinat eivät ole minun juttuni. Tämä kokoelma kuitenkin upposi minuun yllättävän mukavasti, ahmaisin sen muutamassa päivässä ja pidin lukemastani. Ehkä oman mukavuusalueen rajojen venyttäminen alkaa tehota tai sitten tässä kokoelmassa oli paljon minun tyylistäni tekstiä. Molempi parempi?

(Pekka Hiltunen: Jenkem)"Lentäkää, repikää, pojat, hypätkää autojen päälle. Pienet piruni, viiltäkää näiden talojen rikkaiden ihmisten elämään jälkenne. Vetäkää autojen kylkeen merkit, jotka saavat keski-ikäiset menestyvät älykääpiöt itkemään. Aamun koittaessa tällä kadull seisoo rivissä miehiä, jotka itkevät autojaan.
Minun poikani kiljuvat. Onko mitään kauniimpaa kuin nuori käheä aivoton huuto.
Yö kuulee kuinka me tulemme."

PS. Helsinki Noir on esillä myös Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 26.10 klo 15:00, haastateltavina ovat Antti Tuomainen, Leena Lehtolainen ja Karo Hämäläinen. Kannattaa käydä kuuntelemassa!

Myös lauantain 25.10 ohjelmassa on saman henkistä ohjelmaa: kiinnostuneille vinkiksi klo 17:00 alkava Murhapaikkana stadi, jossa kerrotaan miksi Helsinki on murhapaikoista paras. Haastateltavina Staffan Bruun, Outi Pakkanen ja Jarkko Sipilä. Kuulostaa hyvältä!

Like, 2014
Sivuja: 319
Saatu arvostelukappaleena

Valtapeli: Vaikuttamisen jalo taito / Henrik Fexeus

Yksi minun ja mieheni suosikkisarjoista on Paljastavat valheet jossa Tim Rothin esittämä mentalisti Cal Lightman selvitti tapauksen jos toisenkin tarkkailemalla kehon kieltä ja ihmisten käytöstä. Moinen on mielestäni hurjan mielenkiintoista joten kuullessani Henrik Fexeuksen kirjasta Valtapeli: vaikuttamisen jalo taito, päätin yrittää oppia pari kikkaa mentalistilta.

Valtapeli on mukavan kansantajuinen ja hauska opas kanssaihmisten manipul.. ei kun siis ymmärtämiseen. Kirjan ajatukset tuntuvat uskottavilta ja järkeviltä, pohjimmiltaan punaisena lankana tuntuu monesti olevan se, että ihmiset mielummin auttavat mukavaa tyyppiä kuin ikävää komentelijaa eikä sopiva annos itsevarmuuttakaan pahaa tee. Edistyneemmille wannabe-mentalisteille kirja tarjoilee mm. tavan tunnistaa sanaton ei ja muistuttaa blokkaajien varomisesta.

Valtapelin esimerkit sijoittuvat pääosin työelämään, joskin uskoisin niitä voivan soveltaa melkeinpä mihin vain jossa vastapelurina on toinen ihminen. Kirjan niksit ovat hämäävän yksinkertaisia, esimerkiksi pieni henkilökohtainen viesti tai lappunen saattaa edistää asiaasi yhtä paljon kuin raivokkaat sähköpostiviestitkin - järkeenkäypää tavallaan. Näitä vinkkejä täytyy kyllä testata omalla työpaikalla!

Kiinnostavan sisällön ohella, peukutan myös kirjan tyylikästä kantta, Jussi Karjalaisen design on tyylikkään vähäeleinen ja tukee kirjan henkeä oivallisesti. Henrik Fexeus vierailee Helsingin kirjamessuilla lokakuussa ja veikkaanpa että hänen esityksensä tulee olemaan erittäin viihdyttävä. Julkaisen messutärppini lähempänä ajankohtaa mutta Fexeuksen nimi kannattanee jo laittaa muistiin!

Jos haluat että pomosi asettaa juuri sinun muistiosi kaikkien muiden edelle, laita se hänen työpöydälleen ja liimaa päälle neonpunainen lappu, jossa lukee: "Tässä se jota pyysit! Kiitos kun perehdyt tähän./Säde"
Tällaiset temput ovat yksinkertaisia, melkein liian yksinkertaisia, mutta ne kaksinkertaistavat todennäköisyyden, että kaikki menee niin kuin haluat.
Pikkujuttuja, niin kuin sanotaan.

Atena, 2014
Sivuja: 295
Alkuteos: Maktspelet
Suomentanut Riie Heikkilä
Saatu arvostelukappaleena

Paperilla ja valkokankaalla: Jos vielä jään / Gayle Forman

Gayle Formanin Jos vielä jään oli minulle entuudestaan tuntematon teos mutta se vaikutti aiheensa puolesta sekä koskettavalta että kiinnostavalta joten kuten vastaani tuli mahdollisuus tutustua sekä kirjaan että elokuvaan, en kauaa aikaillut. (Kiitoksia SF Film Finlandille kirjasta ja lipuista!) Elokuvan ensi-ilta oli 5.9.2014.

"Kaikki uskovat, että se johtui lumesta. Tavallaan he kai ovat oikeassa."

Jos vielä jään on tarina 17-vuotiaasta Miasta ja päivästä joka muuttaa kaiken. Mia on lukiolainen ja lahjakas nuori muusikko, jonka seurustelusuhteeseen ovat nuorten erilaiset uratoiveet alkaneet aiheuttaa paineita. Sitten, eräänä talvisena aamuna kaikki muuttuu. Lopullisesti ja Mia löytää itsensä loukusta elämän ja kuoleman rajamailla, miettimässä jäädäkö vai lähteä.

"En ole varma, kuulunko enää tähän maailmaan. En ole varma, haluanko herätä."

Tarinassa vuorottelevat Mian muistot ja nykyisyyden tapahtumat, joita hän seuraa sivusta. Koskettavimmillaan kirja onkin juuri näinä hetkinä kun läheisten suru ja tuska riipaisevat lukijaa. Vahvimmillaan kirja on alussa, Mian shokki ja tuska koskettivat ja olivat samaistuttavia. Vahvan alun jälkeen tunnelma kuitenkin laski ja vaikka ehkä tulenkin kuulostamaan kyyniseltä, ei Mian ja Adamin sinällään toki suloinen rakkaustarina oikein riittänyt pitämään mielenkiintoani yllä. En tahtonut löytää kirjasta hahmoa johon samaistua mikä näyttää vaikuttaneen lukukokemukseeni, sillä sinällään koskettava aihe ei kuitenkaan jaksanut koskettaa kovin kauaa. Kirja ei siis oikein ollut minun juttuni mutta toivoin elokuvan lunastavan odotukseni - näistä aiheista saisi varmasti saisi koskettavan elokuvan ja Mian musiikkitaustan perusteella osasin myös odottaa laadukasta soundtrackiä.

"Odotan Adamin paluuta. Vaikka hän tuntuu viipyneen ikuisuuden, luultavasti hän on ollut poissa vain tunnin. Hän pyysi minua odottamaan, ja minä odotan. Se on vähintä, mitä voin hänen hyväkseen tehdä."

WSOY, 2009
Sivuja: 214
Alkuteos: If I stay
Suomennos Ulla Selkälä
Saatu arvostelukappaleena

Ja sitten leffaan. Kirjan luettuani osasin ennakoida liikuttumista, olenhan itkupillien itkupilli. Ja tulihan sitä vetisteltyä. Elokuva oli kaunis ja tunteellinen ja oli minusta kirjaa ehjempi kokonaisuus. Musiikki kosketti odotetusti ja kotimatkalla autossa kuunneltiinkin klassista! Yliluonnollisia ilmiöitä vierastava herra Norkku ei kaikille tarinan käänteille lämmennyt ja vaikka elokuvaversio olikin mielestäni kirjaa onnistuneempi, ei tämä ehkä ollut kuitenkaan ollut minun leffani. Veikkaisin kuitenkin että elokuva iskee nuorempaan katsojakuntaan jo pelkästään Chloë Grace Moretzin suloisuuden takia, mutta minun suosikikseni nousi kuitenkin Mireille Enosin esittämä letkeä rokkariäiti. Mainio roolisuoritus!

Pääosissa:  Chloë Grace Moretz, Mireille Enos, Jamie Blackley
Ohjaus: R.J. Cutler

Jääräpää / Mikko-Pekka Heikkinen

Jokunen vuosi sitten luin Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta -teoksen joka iloitteli ajatuksella sisällissodasta, etelän somessa seikkailevat kullanmurut vastaan pohjoisen miehet. Kokonaisuus oli hykerryttävä ja siksi huomatessani Heikkisen uuden kirjan halusin kovasti saada sen heti hyppysiini.

Jääräpää vie lukijansa lukijansa Muonioon, jossa pakkanen paukkuu ja on niin pimeää että melkein luulee katoavansa. Tässä kylässä elävät ja rakastavat etnistä muotia suunnitteleva Asla, joka yrittää taistella verenperintöään vastaan katsomassa romanttisia komedia ja hänen etelästä kotoisin oleva virkamiesvaimonsa Katja josta juuri tullut Muonion kunnanjohtaja. Katja ajaa kuntaliitosta Muonion ja Enontekiön välille ja sekös naisen appiukkoa, Black Sabbathia palvovaa ja melkein kaikkea muuta vastustavaa Pieraa sapettaa. Kumpi mahtaa voittaa, etelän virkariuku vaiko sitkeä tunturiänkyrä?!

Mikko-Pekka Heikkisen tarinankerronta on jälleen kerran riemastuttavaa, jokin hänen tyylissään vain osuu minun nauruhermooni. Vaikka vielä valoa ja lämpöä riittääkin, pääsin jo Jääräpään (valitettavasti) myötä mielikuvituksessani paukkupakkasten, narskuvan hangen, kerrospukeutumisen ja jatkuvan pimeyden pariin. Talvi tulee, tiedetään. Huokaus. Huolimatta talvivastaisuudestani, Heikkinen luo miljöön hienosti (ja ahdistavasti). Nurkkakuntaisuus ja sanomatta jääneet asiat on helppo aistia ja varsinkin Katjan yrityksiin voi samaistua.

Talven ja muun ikävän vastakohtana kirjassa on varsin herkullisia yksityiskohtia ja henkilöhahmot ovat suorastaan hulvattomia. Omaksi suosikikseni tarinan varsinainen jäärä, Piera, jossa oli melkein mielensäpahoittajamaista otetta, toki hevillä ja räväkämmällä menolla maustettuna. Oma hulvaton lukunsa on myös murre, jota kirjassa käytetään. En tiedä lainkaan kuinka autenttista murretta kirjassa käytettävä kieli on, mutta sitä oli mahtavaa lukea! Eräs luonnevikani on se, että lainaan helposti toisilta ihmisiltä/kirjoista/elokuvista/mistä vaan itselleni hokemia ja murteita ja tällä kertaa Jääräpään kieli tarttui päähäni, mm. Pieran usein viljelemää "Mie vastustan" -lausahdusta kuultiin meilläkin kohtuulisessa määrin. Onkohan minusta tulossa etelän änkyrä?!! Tätä kirjaa mie en kuitenkaan vastusta.

(Pieran musiikkiteoria.)
"Musiikkitaide kokonaisuudessaan on jaoteltavissa kahteen pääkarsinaan. Kuunnellaan mitä hyvänsä kappaletta, ja heti havaithan, että kyseessä on jompikumpi: sankarilaulu tai vonkauslaulu. Molempia esittävät matit, tepot, popedat ja poppikuningattaret. Alan joka iikka.
Vonkauslauluja mie vastustan. Ne on niinko kusta korvassa. Niissä mies anelee naiselta. Tule jo, anna jo, mene jo.
Mies anelee naiselta!
Siinä on luomakunnan järjestyksestä perustavanlaatuinen väärinkäsitys. Mies ei anele naiselta. Meijän perällä jos kaiken hyväksyttäisi hameväeltä, jäisi ahmat ampumatta ja porot erottelematta"

PS. Tsekatkaa kirjatraileri täältä, klik!

Johnny Kniga, 2014
Sivuja: 304
Saatu arvostelukappaleena.

Valkokankaalla ja paperilla: Herkullinen elämä / Richard C. Morais

Herkullinen elämä oli oiva esimerkki siitä kuinka kirjan kansi, tässä tapauksessa vieläpä elokuvakansi, voi johtaa lukijan aivan vääriin johtopäätöksiin. Hulivililukija nimittäin päätteli että kyseessä olisi rakkaustarina ja että Helen Mirrenin esittämä madame Mallory olisi tarinassa isommassakin roolissa. No ei. Ihmettelen hieman kirjan loppupuolta jossa niin moni huolella rakennetuista henkilöistä unohdetaan, kerronnan keskittyessä Ranskan ravintolapolitiikkaan. Mielenkiintoista ja uutta tietoa mutta mielummin olisin kuitenkin lukenut topakasta madamesta ja Hassanin värikkäästä perheestä ja hissukseen aloinkin toivomaan että elokuva olisi (kerrankin!) kirjaa parempi.

Elokuvateatteriin suuntasimme innokkaina sillä etenkin herra Norkku nauttii yleensä "ruokaelokuvista". Näin kävi tälläkin kertaa, sillä Lasse Hallströmin ohjaama elokuva oli eittämättä kirjallista versiotaan toimivampi pakkaus. Juonesta oli typisteltu turhia rönsyjä pois ja sitä oli maustettu romantiikalla, huumorilla ja muilla tunteilla, kuten tietysti Hollywood-elokuvalta saattaakin odottaa. Visuaalisesti elokuva oli kaunis ja nosti allekirjoittaneessa kovan matkakuumeen - jospa sitä suuntaisikin tiensä Ranskaan ensi kesänä, asuisi kauniissa pikkukylässä ja söisi oivallista ruokaa?!

Elokuvan näyttelijäkaarti oli onnistunut, Helen Mirren oli (odotetusti) loistava, samoin kuin Hassanin isän roolia näyttelevä Om Puri ja voisikin melkein sanoa että kypsemmät näyttelijät varastavat shown nuoremmiltaan, joskin Hassania esittävä Manish Dayal teki hienoa työtä hänkin. Hallströmin ohjaama Chocolat on yksi lempielokuvistani ja vaikkei tämä nyt ihan yhtä ihana ole (Hei, suklaata ja Johnny Depp!!) mutta samaa viehättävää tunnelmaa löytyy myös Herkullisesta elämästäkin. Elokuvan ensi-ilta on 29.8 - hyvänolon elokuvaa kaipaavat, nyt kipinkapin katsomaan!

"Juuri sen elegantimpaa näkyä ei tässä maailmassa ole kuin hiilenmusta poika Keralasta pilkkomassa korianteria: veitsi vilahtaa ja vyöryy hakaten, ja lehtien ja varsien sekamelska muuttuu oitis hienoksi, vihreäksi usvaksi. Kauneutta vertaansa vailla."

WSOY, 2012
Sivuja: 335
Alkuteos: Thee Hundred-Foot Journey
Suomentanut Marja Helanen

Kirja ja elokuvaliput saatu Nordisk Filmiltä - kiitos!

Hyvä aviomies / Liane Moriarty

Heinäkuun helteissä sain luettavakseni sähköisen ennakkokappaleen Liane Moriartyn kirjasta Hyvä aviomies. Kirjailija ei ollut ennestään tuttu mutta kannen perusteella veikkailin sisältä löytyvän chick-litiä ja sehän passaa helteeseen kuin jäätelötuutti meikäläisen käteen.

Kirjan keskiössä ovat salaisuudet ja niiden elämää muuttava voima. Siivotessaan Cecilia, täydellinen kotirouva ja Australian 3. paras Tupperware -myyjä, löytää miehensä papereista kirjeen, joka on osoitettu hänelle, mutta kirje on tarkoitettu avattavaksi miehen kuoleman jälkeen. Pandoran lipasko? Tess pakenee aviokriisiään kotimaisemiin ja tutustuu Cecilian ohella Racheliin, jonka menneisyyttä varjostaa tragedia.

Moriartyn teos osoittautui yllättävän koukuttavaksi tapaukseksi. -Kolmen naisen voimin tapahtuva kerronta kuljetti tarinaa mukavaa vauhtia eteenpäin ja mielenkiintoi säilyi näkökulman muutosten ansiosta. Kirja asetelmineen on sinällään melko perinteinen, jopa hitusen ennalta-arvattavakin mutta siltikin tämä soppa toimii ja jätti tämän lukijan lopuksi pohtimaan elämän taitekohtia. Kelpo kesälukemista!

WSOY, 2014
Sivuja: 358
Alkuteos: The Husband's Secret
Suomentanut Helene Bützow
Kirjasta lisää: Oota, mä luen eka tän loppuun

Kunnes kerron totuuden / Julie Berry

Kesäkuussa posti toi minulle pyytämättömänä yllätyksenä ennakkokappaleen Julie Berryn Kunnes kerron totuuden -kirjaa. En oikein tiennyt mitä odottaa ja siksi kirja jäi viikoiksi lukupinon pohjimmaiseksi kunnes kesälomalla, suloisen joutilaassa tilassa, päätin lopulta selvittää mitä kansien väliin kätkeytyi.

Neljä vuotta sitten kaksi nuorta tyttöä katosi kotikylästään. Kaksi vuotta myöhemmin toinen heistä, Judith, palasi ilman kieltään. Toinen, Lottie, löytyi joesta. Ennen katoamistaan Judithin mielessä oli kummitellut paikallinen poika, Lucas. Mutta skandaalin tahrima, kieletön tyttö ei ole suotavaa vaimomateriaalia...

Kunnes kerron totuuden osoittautui varsin koukuttavaksi teokseksi, suorastaan ahmin Judithin kauniita ja synkkiä ajatuksia. Teksti on suorastaan runollista ja kirjailija maalaa tyylikkäästi lukijan eteen kuvan toisenkin: maalaisidylliä ja nuorta rakkautta, talven synkkiä varjoja ja pahaenteisiä jalanjälkiä lumessa, suuria tunteita pienissä ihmisissä. Berryn kirja osoittautui sellaiseksi, jonka lauseita mielelläni makustelin ja jonka voimakkaista tunnelmista nautin.

"Minä en usko ihmeisiin, mutta kun hätä on suurin, tytön täytyy joskus tehdä ihmeensä itse.
Vaikka hän silloin joutuisikin värväämään apun paholaisen."

Minä luin kirjan ennen kaikkea epätoivoisena rakkaustarinana, mutta jollakin toisella nousee ehkä voimakkaammin esiin murhamysteeri tai kovia kokeneen nuoren naisen kasvukertomus. Kirja on nimetty vuoden 2014 Edgar Allan Poe -palkintoehdokkaaksi kategoriassa Young Adult, eikä aivan syyttä. Voisin nimittäin kuvitella sen purevan aivan yhtä hyvin nuoriin lukutoukkiin kuin vanhempiinkin.

Haluan vielä erikseen kiitellä Laura Lyytisen kaunista kantta, joka vahvoine väreineen henkii mennyttä aikaa ja sopivan pahaenteisiä tunnelmia. Samoin maininnan ansaitsee Kaisa Katteluksen tyylikäs suomennos jota oli ilo lukea.

"Ihme: Sinun auringon lämmittät kasvosi, vihreää kultaa loistavat silmäsi, kun imet sisääsi tulta, joka tanssittaa vehnääsi. Sinun kätesi, kun halaat vastasyntynyttä karitsaa, pyyhit kelmua pois.
Ihme, joka ei koskaan toteudu: että sinun kasvosi, sinun kätesi olisivat minun."

Tammi, 2014
Sivuja: 288
Alkuteos: All The Truth That Is In Me
Suomentanut Kaisa Kattelus
Saatu arvostelukappaleena