Still Alice (suom. Edelleen Alice) / Lisa Genova

Olen ollut tietoinen Lisa Genovan Edelleen Alice -kirjasta ja sen saamista kehuista mutta vasta kirjan pohjalta tehty elokuva sai allekirjoittaneen lukemaan. Arastelin kirjaan tarttumista koska pelkäsin aiheen liikuttavan liikaa - tästä syystä saattaa jäädä tuo elokuvakin katsomatta vaikka uskon sen olevan hyvä!

Kirja kertoo 50-vuotiaasta Alicesta, Harvardin yliopiston professorista joka eräänä päivänä alkaa unohdella asioita. Aikanaan lääkäri kertoo Alicelle huonoja uutisia, hän sairastaa Alzheimerin tautia. Vähä vähältä Alice joutuu luopumaan entisestä elämästään ja muistoistaan...

Edelleen Alice oli juuri niin koskettava ja kipeä kirja kuin kuvittelinkin. Genovan teksti tuo hyvin esiin sen kuinka Alice yrittää loppuun saakka peitellä sairauttaan erilaisin niksein ja kuinka nainen vähältä vaipuu syvemmin eristyksiin omaan maailmaansa. Teksti on todentuntuista ja Aliceen kiintyy, siksi lukeminen myös herkistää. Minä kuuntelin kirjailijan lukemaa äänikirjaa fillarilenkeilläni ja on pakko tunnustaa että varsinkin loppua kohden silmät kulmat kostuivat. Onneksi metsässä ei kukaan huomaa...

Kirja antaa kuvan siitä, millaista on vajota oman mielen syvyyksiin, siitä kun kiinnikkeet maailmaan vähitellen katoavat mielestä. Koska tarinaa kerrotaan Alicen kautta, jäävät omaisten tunteet ja kokemukset vähemmälle. Tämä sopii luontevasti kirjan kokonaisuuteen mutta lukijana harmittelen sitä että muutamat mielenkiintoisista teemoista, kuten esimerkiksi geenitestaus Alzheimerin taudin varalta, tulevat käsitellyiksi varsin kevyesti. Haluaisinko itse ylipäätään tietää kantavani geeniä, pystyisinkö elämään tuon tiedon kanssa? Lisa Genova on hienon kirjan joka herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Suosittelen!

Highbridge, 2014
Kesto: 7h 47min
Lukija: Lisa Genova

Kerro minulle jotain hyvää / Jojo Moyes

Jojo Moyesin kirja putkahti tietoisuuteeni Facebookissa käydyn genre-keskustelun myötä. Kerro minulle jotain hyvää on nimittäin ulkoisilta elementeiltään viihdekirja (se on myös sellaiseksi luokiteltu ainakin minun kotikirjastossani) mutta kansien välistä löytyy vähän vakavampi tarina kuin mitä olettaisin. Myös kirjan kansi viittaa mielestäni kepeyteen ja iloisuuteen mikä johti minua hiukan harhaan - onneksi vain hyvään suuntaan.

Sankarittaremme Louisan arki englantilaisessa pikkukaupungissa on kuin kaurapuuroa, lämmintä ja kotoisaa mutta värien ja makujen kirjo puuttuu. Tämä muuttuu kun nainen menettää työpaikkansa ja ainoa mahdollinen työpaikka on onnettomuudessa vakavasti halvaantuneen Willin avustajana. Työ ei ole Louisan ominta alaa eikä kärttyisä potilaskaan ole siitä mukavimmasta päästä, mutta vähitellen runneltukin sydän alkaa antaa tilaa.

Ulkoasullisesta väärinkäsityksistä johtuen odotin heppoista ja hassua viihdettä enkä ollut hirmuisen innoissani kirjasta. Onneksi tuli kuitenkin aloitettua, koska kansien välissä olikin koskettava ja kiinnostava tarina joka antoi jopa hiukan ajattelemisen aihettakin. Moyesin kerronta (ja Heli Naskin käännös) tempaisivat mukaansa ja tunnustan ahmineeni kirjan muutamassa päivässä, tirautinpa muutaman kyyneleenkin oikeissa paikoissa. Oivaa luettavaa siis, varsinkin jos liikuttavat tarinat ovat miellyttävät.

Kirjassa on omat ennalta-arvattavat käänteensä mutta kokonaisuutena pidin sen lämmöstä ja etenkin neliraajahalvautuneen elämä pysähdytti ajattelemaan ja pohtimaan eutanasiaa. Kirjan takalieve mainostaa kepeyttä mutta kenties aihe osui minua liian lähelle, en osannut tarttua tässä niinkään iloon vaan enemmänkin kipuun mutta omien kokemusten kautta tässä luetaankin. Kirjasta on myös tekeillä elokuva, joka valmistunee ensi vuonna. Elokuvaa tähdittävät IMDB:n mukaan Emilia "Daenerys Targaryen" Clarke ja Sam Claflin. Täytynee ottaa nessupaketti mukaan leffateatteriinkin!

Gummerus, 2015
Sivuja: 476
Alkuteos: Me Before You
Suomentanut Heli Naski

Rajoilla / Eva Wahlström

Kirjaston e-kirjakokoelmat olivat iso pelastus kun flunssa yllätti. Virtuaalihyllystä kun löytyi oivallista ajankuluketta parilla klikkauksella eikä nuhanenän tarvinnut edes ajatella kotoa poistumista. Wahlströmin seurassa vietin siis erään erittäin kurjan yön kun yskä ei sallinut nukkumista ja täytyy sanoa että pystyinkin siksi samaistumaan mainiosti kirjan rankkoihin tunnelmiin.

Eva Wahlstöm on Suomen menestyinein naisnyrkkeilijä ja Rajoilla sijoittuu aikaan jolloin Wahlström on lopettelemassa amatööriuraansa. Parisuhde rakoilee ja kroppa - tärkein työkalu - on rikki. Treeneissä olisi pakko painaa enemmän, nopeammin, kovempaa, terävämmin mutta virta on loppu.

Rajoilla oli minulle mahtava lukukokemus, johon oli helppo samaistua myös omien kokemusten kautta. Olen nuoruusvuosinani harrastanut thainyrkkeilyä ja ymmärrän hyvin mikä Evaa salille vetää loukkaantuneenakin. Oma harrastukseni tyssäsi aikanaan myös sairastumiseen ja se oli kova paikka. Muistelen edelleen kaiholla treenipaikan tunnelmaa ja tuoksua sekä sitä hikistä ja rankkaa tekemisen meininkiä. Paras harrastus ikinä - heti lukemisen jälkeen!! Kirja kuvaa oivallisesti rakkautta omaan lajiin, joka joskus on epätoivoista ja melkein tuhoontuomitun tuntuista mutta parhaimmillaan myös antaa paljon.

Kirja on mielenkiintoinen yhdistelmä rankkaa fyysisyyttä ja oman tasapainon etsintää sekä hurjaa taistelutahtoa ja se tuntui aidolta ja todelta, ihan kuin olisin päässyt kurkistamaan suoraan kirjailijan ajatuksiin. Hieno ja vaivaton lukukokemus jota ei voi kuin suositella!

"Kun valmistaudun nousemaan nousemaan kehään, kaikki minussa muuttuu. Vartalon asento, hengitys, ajatukset, tunteet, arvot, elekieli, katse. Olen sisältä tulikuuma, ja tuntuu kuin silmänikin leimuaisivat. Vatsanpohjassa liekehtii tiivis laavapallo, joka vetää vatsalihakset tiukiksi, jotta voin lyödä kovempaa, ja tuntuu kuin saisin sen kautta voimia itseni ulkopuolelta. Tunnen itseni laskelmoivaksi ja pirulliseksi, ja kun näen vastustajan taipuvan tai vuotavan verta, vahvistun entisestään. Monta kertaa olen itsekin säikähtänyt katsettani nähtyäni ottelun jälkikäteen nauhalta. Jos silmät ovat sielun peili, millaiseksi sieluni muuttuu ottelun aikana? En osaa vastata. Silti minulla on tarve välillä muuttua siksi ihmiseksi."

Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2014
Sivuja: 280

Nancy / Deborah Spungen

Nancy oli minulle tärkeä kirja lapsena. Äiti oli ostanut sen omaksi luettavakseen mutta luonnollisesti innokkaana pikkulukutoukkana luin itse salaa. Tarina kosketti ja järkytti. En tuolloin tiennyt mitään esim. skitsofreniasta, mutta muistan mm. järkyttyneeni Nancyn käytöksestä vanhempiaan ja sisaruksiaan kohtaan, samaistuin myös paljon Nancyn pikkusisareen Suzyyn, kilttiin tyttöön vaikean sisaren varjossa. Ja silti, kuten Nancyn perhekin, toivoin lukiessani että tilanne muuttuisi parempaan. Nuoruusvuosinani luin kirjan uudelleen vielä monta kertaa, siihen koskaan kyllästymättä. Vuosien tauon jälkeen Nancy palasi mieleeni ihan sattumalta Sex Pistols-dokumenttiklipin myötä - näin Nancyn televisiossa ensimmäistä kertaa! Samalla heräsi into lukea kirja taas ja katsoa löytäisinkö aikuisena tarinasta uusia tasoja näin aikuisena.

Nancy Spungen oli ongelmalapsi heti syntyessään. Vauva oli keltainen syntyessään ja jo pienenä Nancyn äiti, Deborah, huomasi lapsessaan piirteitä jotka tuntuivat oudoilta, Nancy oli erittäin älykäs ja voimakastahtoinen mutta sai myös pelottavan voimakkaita raivokohtauksia. Iän karttuessa Nancyn ongelmat syvenevät ja Spungenin perheen epätoivo kasvaa.

Nancyn pariin palaaminen oli kuin vanhaan lempivaatteeseen sujahtaminen, yllätyin siitä että muistin yhtä jopa kokonaisia lauseita kirjasta. Oli myös hienoa huomata että kirja teki minuun yhä suuren vaikutuksen, aikuisempana tosin ymmärrän paremmin sekä Nancyn sairautta ja addiktioita ja myös hänen vanhempiensa vaikeuksia. Nostankin hattuani Deborah Spungenin rohkeudelle, hänen kertojanäänensä tuntuu hyvin samaistuttavalta ja rehelliseltä - ei ole varmasti helppoa sanoa julkisesti vihaavansa omaa lastaan vaikka samalla epätoivoisesti toivoisitkin käännettä parempaan.

Kirja nostaa hienosti esiin mielen sairauksiin liittyvät tabut ja häpeän, vaikeudet saada apua sekä vaikeat valinnat perheen sisällä. En ole itse kiinnostunut punk-kulttuurista ja tunnen Nancyn vain tämän kirjan tarinan kautta, en skandaalinkäryisenä julkkisena vaikka minunkin aikanani on ns. Nancyjä mediassa nähty. On hienoa että Spungen on kirjoittanut kirjansa ja tehnyt Nancystä inhimillisen, uskon myös että hänen kirjansa on tuonut lohtua niille jotka ovat samantyyppisessä tilanteessa. Tärkeä kirja.

"Voiko ihminen vihata omaa lastaan? Kyllä, varmasti voi. Ja kuitenkin sitä lasta kaikesta huolimatta rakastaa ja toivoo vielä käännettä, joka muuttaa kaiken hyväksi. Mutta seuraavan vuoden kuluessa me tulimme vihdoin näkemään kykenemättömyytemme äärilaitojen tulevan lähemmäksi. Tulevana vuonna kaikki ovet lyötiin kiinni päin kasvojamme ja vihamme ja kiukkumme antoivat periksi. Tilalle tuli tylsyys ja toivottomuus. Nancy oli saartava meidät loitommalle ja loitommalle painajaismaiseen nurkkaukseen, kunnes meillä ei olisi kuin yksi mahdollisuus jäljellä. Meidän oli leikattava pahanlaatuinen kasvain pois."

Gummerus, 2007 (yhdeksäs painos)
Sivuja: 363
Alkuteos: And I dont want to live this life
Suomentanut Anna Salo

Levottomat aivot: ADHD ja Asperger vahvuuksina / Mervi Juusola

Aspergerin oireyhtymä kiinnostaa minua ja siksi kun eräänä päivänä huomasin Helmetin Ellibs-kokoelmassa Mervi Juusolan Levottomat aivot -kirjan, piti se klikata luettavaksi. Juusola on psykologian erikoistoimittaja, neuropsykiatrinen valmentaja, taideterapeutti, työohjaaja ja kouluttaja. Ammattitaito näkyykin hyvin tekstissä, sillä hän käsittelee asioita miellyttävän kansantajuisesti ja osaa antaa monia käytännön vinkkejä jotka ainakin asiaan perehtymättömästä tuntuvat järkeviltä ja toimivilta. Hän on myös erityislapsen äiti ja senkin rivien väleistä luin.

Kirjassa on paljon ymmärrystä ja selvitystyötä, joka epäilemättä on karttunut vuosien mittaan. Pidinkin kirjassa käytännönläheisyyden lisäksi sen lämmöstä, sillä vaikka kyseessä onkin tietokirja, tuntuu kliinisyys silti olevan tekstistä kaukana. Voisinkin kuvitella että esim. erityislapsen vanhemman olisi helppo tarttua tällaiseen kirjaan, joka tuntuu kumpuavan omista kokemuksista eikä vain hienoista teorioista.

Kirjassa keskitytään erityisesti ADHD- ja Asperger -oireyhtymiin ja pääpainotus on lapsissa ja nuorissa, mutta toki tietoa löytyy myös aikuisten auttamisesta. Levottomat aivot - oivallinen nimitys muuten mielestäni - sisältää myös katkelmia todellisten henkilöiden kokemuksista mm. erilaisten koulun tukimuotojen suhteen. Aspergerista kiinnostuneille vinkkaan myös Paula Tillin kirjasta Toisin: Minun Asperger-elämäni, josta saa mielenkiintoisen näkökulman as-henkilön elämään.

Otava, 2012
Sivuja: 207

Toisin: Minun Asperger-elämäni / Paula Tilli

Uteliaana ihmisenä minua on jo pidempään kiinnostanut Aspergerin syndrooma ja siksi päädyin ostamaan omakseni Paula Tillin tuoreen teoksen Toisin, kirja nimittäin tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen Asperger-henkilön elämään ja arkeen. Olen lukenut aiemmin mm. Aspergerin diagnoosin saaneen Grace-tytön elämästä lapsen äidin kirjoittamana mutta jäin kaipaamaan myös toisenlaista näkökulmaa Asperger-elämään..

Tilli on diagnoosin saanut Asperger-henkilö. Hän ei lapsena nauttinut pallopeleistä tai elokuvien katselusta, sen sijaan kielioppi oli hänen intohimonsa. Hän syö mielellään aina samaa ruokaa ja on tilanteesta riippumatta iloisen ja hymyileväisen oloinen. Hän ei osaa lukea kanssaihmistensä ilmeitä tai eleitä ja tulkitsee sanotun tekstin usein kirjaimellisesti. Aspergerin oireyhtymä on eräs autismin alalaji, joka aiheuttaa henkilölle erilaisia fyysisiä ja psykologisia oireita. Oireiden esiintyvyys vaihtele henkilöittäin.

Ensimmäinen ajatukseni Tillin tekstistä oli, että se tuntuu ennen kaikkea aidolta. Vaikken voikaan kunnolla ymmärtää Asperger-henkilön maailmaa, kirjan luettuani tuntui siltä että sain nyt siihen ainakin pienen kurkistuksen ja ymmärrän nyt ainakin vähän paremmin. Kirja on tärkeä näkökulmansa takia, en muista ainakaan törmänneeni kovinkaan moneen Asperger-henkilön kirjoittamaan elämäkertaan.

Mietin pitkään kirjoittaessani mikä olisi sopiva tapa puhutella Asperger -diagnoosin saanutta henkilöä. Minun, tavikselle, Asperger näyttäytyy sairautena mutta lukiessani Tillin tekstiä, tulen epävarmaksi. Hänelle Asperger on osa persoonaa, sellainen osa jota ilman elämää on vaikea kuvitella. Tilli vaikuttaa kokemuksistaan huolimatta ihailtavan eheän oloiselta, hän tuntuu olevan sinut itsensä kanssa. Ehkäpä onkin niin että me tavikset aiheutamme enimmän osan ongelmista, koska emme ymmärrä? Miksi kaikkien pitäisi tietää kuka Lady Gaga on tai leikkiä samoja leikkejä välitunneilla?

Kirja ei ehkä ole kaunokirjallinen helmi mutta sitä tuskin on sellaiseksi tarkoitettukaan. Uskoisin sen kuitenkin antavan hyvän näkökulman Aspergeriin ja lisäävän ymmärrystä As-henkilöitä kohtaan. Tärkeä kirja siis!

"Se, ettei Aspergerin syndrooma näy ulospäin, tekee usein elämäni vaikeaksi. Joskus toivoisin, että olisin ulospäin yhtä poikkeava kuin olen sisältäpäin - silloin ympäristö voisi ehkä hyväksyä erilaisuuteni helpommin."

Kirjasta kiinnostuneille vinkiksi että Paula Tilli kertoo kirjastaan Helsingin kirjamessujen Katri Vala -lavalla lauantaina 26.10.2013 klo 14:30. Ja jos messuliput kiinnostavat, klikkaapa tästä arvontaan!

Finn Lectura, 2013
Sivuja: 239
Kansi: Susanna Appel

Taivaslaulu / Pauliina Rauhala

Ensin kaksi asiaa, jotka ohjaavat lukuvalintojani tutusta tuntemattomammille vesille: blogit ja kirjaston Bestseller-hylly. Niiden ansiosta olen tullut kokeilleeksi kirjoja joihin en ehkä muutoin olisi tarttunut. Omia rajoja onkin hyvä välillä vähän kokeilla! Näin kävi Pauliina Rauhalan Taivaslaulun kohdalla. Olin aluksi ajatellut ettei tämä kirja olisi ehkä ihan minua varten, mutta luettuani mielenkiintoisia tekstejä muista blogeista, alkoi uteliaisuuteni herätä. Ja kirjan löytyminen Bestseller-hyllystä oli viimeinen niitti -pakko lukea!

Kirjan juoni on oikeastaan hyvin yksinkertainen, arkinenkin. Poika tapaa tytön, he rakastuvat, tekevät suunnitelmia, avioituvat ja hankkivat perheen. Lapsia siunaantuu ja vaikka tyttö heitä rakastaakin, hän myös uupuu. Uskonto on myös yksi kirjan aspekteista (tyttö ja poika kun ovat vanhoillislestadiolaisia), mutta ydintarina voisi olla kenen tahansa.

Eräs kirjassa keskusteluttaneista ja kuohuttaneista teemoista on uskonto. Minulla ei ole kontakteja vanhoillislestadiolaisiin, enkä ole heidän uskoonsa suuremmin perehtynyt. Ehkä siksi en tullut laittaneeksi paljoakaan painoa kirjan uskontoon painottuville osuuksille. En jaksanut kauhistella tai hämmästellä, pyöritellä silmiäni.

Se, mikä minuun teki vaikutuksen, oli Aleksin ja Viljan rakkaus, sillä minä luin Taivaslaulun paitsi kuvauksena uupumuksesta, myös karun rehellisenä rakkaustarinana. Lukiessani pidemmälle Aleksin pisteet vain nousivat silmissäni kun näin avuttomuuden ja halun auttaa rakasta ahdingossaan.

Rauhalan kerronta oli kaunista ja kuvailevaa, silti miellyttävän yksinkertaista. Se ei ole tyyliltään minun tyyppistäni tekstiä ja siksi yllätyin siitä kuinka innokkaasti lukemiseni edistyi. Tarina kuitenkin veti tehokkaasti ja siksi huomaankin, että huolimatta omista kirjallisista makutottumuksistani pidin kirjasta paljon. Tämän toteaminen tuntui minusta yllättävän vaikealta, sillä Taivaslaulu tuntui valloittaneen minut vastoin tahtoani. Kummallinen ajatus, mutta ehkä se oli myös osoitus kirjan väkevyydestä.

"Aleksi mietti, mikä oli se hetki, jolloin hänestä alkoi tuntua, että hänen rakkautensa aiheutti kärsimystä. Että nainen oli uskollisena ja työteliäänä hänen vieressään, heidän kodissaan, mutta samalla hiljaa jähmettyi ja katosi."

Gummerus, 2013
Sivuja: 281

ISO / Pekka Hiltunen

Pidän kovasti Pekka Hiltusen Studio-sarjasta ja kuullessani ISON aiheen olin lievästi pettynyt, sillä halusin kovasti lukea sarjaan lisää jatkoa ja aihe, kertomus ylipainosesta naisesta, ei ensi alkuun kuulostanut kovin kiinnostavalta. Hiltusen kirjoittajantaidot saivat kuitenkin minut tarttumaan ISOon, mistä näin jälkeenpäin olen todella iloinen, sillä kirja osoittautui hienoksi lukukokemukseksi ja mikä tärkeintä - se herätti ajatuksia.

ISOn päähenkilö on Anni Kantto, toisin eläjä. Anni on iso ihminen, niin kiloissa kuin rohkeudessakin mitattuna. Tarina alkaa tilanteessa, jossa Anni muuttaa takaisin Armonkallioon kärsittyään Helsingissä kipeitä tappioita niin työn kuin rakkauden saralla - kokonsa takia. Nuollessaan haavojaan Anni kysyy itseltään ja maailmalta tiukkoja kysymyksiä: Miksi lihavuus on niin tuomittavaa? Miksi lihavaa on lupa arvostella ja pilkata? Saatko olla sekä lihava että onnellinen?

ISO on ennen kaikkea Annin kasvutarina. Hiltunen kirjoittaa hienosti ja koskettavasti, Anni tuli minulle todeksi ja elin hänen mukaan iloissa ja suruissa, niin ystävän löytämisen hennossa toivossa kuin baari-illan pokan aamuisessa hylkäämisessä. Oli hienoa nähdä Annin elpyvän vastoinkäymistensä jälkeen ja nousevan, keräävän rohkeutensa ja toimivan. Ehkä tästä löydänkin yhteneväisyyden Studion naisiin, he, niinkuin Annikin, ovat älykkäitä, rohkeita ja ennen kaikkea selviytyjiä.

Mietin kirjan teemoja kauan, tämä postauskin antoi odottaa valmistumistaan sillä ajatukset halusivat kypsyä rauhassa.  ISO herätti ajatusten lisäksi myös paljon tunteita, huomasin todella suuttuvani ja puhisevani Annin puolesta, sillä idealisti kun olen, haluaisin että maailmassa jokainen saisi olla sellainen kuin on.Kirjassa esitetään kiintoisia väitteitä lihavuudesta ja terveydestä jotka kyllä ansaitsevat tulla luetuksi. Kirja sai minut myös miettimään omaa suhdettani painooni, varsinkin näin kesän jätskiherkutteluiden jälkeen on esimerkiksi helppo ymmärtää mitä tarkoitetaan vaikkapa läskintailla, päivällä jolloin oma ruumis, ja sen paino tuntuu tavallista pahemmalta ja uskonpa etten suinkaan ole ainut joka asian ymmärtää...

Kirjan kansi oli kiinnostava ja herätti allekirjoittaneessa ristiriitaisia mietteitä, karsastan nimittäin vähän sitä että kirjailijan nimi erottui kannesta niin heikosti. Mielipiteeni tosin vähän alkoi muuttua lukemisen aikana sillä oikeastaan kannen kuvaa heijastaa sisältöä - Annin elämää - aika hyvin. En ehkä rakasta kantta mutta luulen että se on kuitenkin oikea juuri tälle kirjalle.

ISO oli hieno lukukokemus ja aiheeltakin ihan ajattelemisen arvoinen, suosittelen. Tässä vaiheessa vuotta uskallan myös veikata, että Iso tulee kisailemaan paikasta minun Blogistanian Finlandia -listallani.

"Meillä on lukemattomia syitä olla menemättä ihmisten ilmoille. Ei jaksa, ei kehtaa, ei uskalla. Siinä on rajansa, kuinka usein haluaa kovistella itseään muiden joukkoon. Sitä tyytyy yksinoloon, koska yksin elämisessä on hienot hetkensä ja arvokkaat puolensa. On helpompi antaa päivien kulua omissa oloissaan kuin mennä muiden pariin ja ottaa riski, että edessä voi olla tunne, jota on mahdoton kestää: kun tajuaa olevansa huoneen huonoimpana pidetty ihminen, se josta kaikki muut ajattelevat, että onneksi eivät ole niin kuin tuo."

WSOY, 2013
Sivuja: 419
Saatu arvostelukappaleena.

Vaarallinen leikki / Mari Jungstedt

Ei liene salaisuus että pidän ruotsalaisista dekkareista ja siksi nappasin kirjastosta innokkaasti mukaani Mari Jungstedtin tuoreimman uutuuden, Vaarallisen leikin. Lukiessa koin kuitenkin oudon ilmiön - ihan kuin olisin jo lukenut tämän kirjan. Tai ainakin melko samanlaisen. Pieni miettiminen johti minut Katarina Wennstamin Alfaurokseen, jonka luin muutama kuukausi aiemmin. Eroavaisuuksia toki on, Wennstamin kirja suomii elokuvateollisuutta, Jungstedtin muotimaailmaa, mutta molemmissa ovat nuoret tytöt haavoittuvaisia ja röyhkeiden saalistajien armoilla. Jungstedt keskittyy anoreksiaan, Wennstam seksuaaliseen hyväksikäyttämiseen, mutta molempien kirjoista löytyy kuitenkin komea valokuvaaja/elokuvatähti, joka häikäilemättä pyörittää nuori tyttöjä omaksi huvikseen kunnes joku päättää rankaista pahaa poikaa. Kummankin tarinan keskiössä on tyttö, joka ihan hetki sitten oli vielä tavallinen mutta nyt melkein jo tähti.

Kirjoissa on siis paljon erilaistakin, mutta jostain syystä huomasin vetäväni mielessäni tekstien väleille yhtäsuuruusmerkkejä ja se haittasi lukukokemustani. Tästä tosin ei voi syyttää ketään muuta kuin lukijan omia aivoituksia! Vaikka kirja nostaa esiin tärkeitä pointteja, kuten muotiteollisuuden laihuuden ihannoinnin ja kylmän ja julmankin tavan jolla nuoria, ala-ikäisiä tyttöjä teollisuudessa kohdellaan, en oikein kyennyt innostumaan tästä kirjasta.

Kirja kuvaa mallimaailmaa kahden nuoren tytön näkökulman kautta. On nopeasti tähdeksi noussut Jenny, joka eli vielä vuosi sitten tavallisen teinitytön elämää mutta nyt kotibileet ovat muuttuneet upeiksi juhliksi drinkkeineen ja pojat miehiksi. Toisenlaisen tarinan kertoo sairaalassa anoreksian takia oleva Agnes, joka miettii kuinka pystyisi tekemään vessassa mahdollisimman monta jumppaliikettä ilman että sairaanhoitajat huomaavat. Juuri Agnesin tarina oli minusta mielenkiintoisinta ja onnistuneinta kirjassa, joka muuten olisi ollut melko tyypillistä dekkarikamaa.

"Tyttö, sinä olet kaunis. Maistut hyvältä. Älä pahastu, halusin vain saada sinut rentoutumaan. Hei, pidä tätä vain leikkinä, sitähän se onkin. Ei mitään todellista, pelkkää leikkiä."

Otava, 2013
Sivuja: 382
Alkuteos Den farliga leken

Hakekaa kätilö! / Jennifer Worth

Olen kevään ajan seurannut TV1:ltä tulevaa ihanaa sarjaa Hakekaa kätilö, joka kuvaa kätilön työtä 1950-luvun Lontoossa. Sarja koukutti mainiolla yhdistelmällä lempeyttä ja rosoista ihmiseloa ja kun kuulin sen perustuvan tositarinaan, halusin kovasti lukea kirjankin.

Kirjan kertoja on Jenny, nuori kätilö, joka pakenee sydänsurujaan työhönsä, nunnien johtamaan Nonnatus-taloon. Työ köyhällä satama-alueella tuo nuoren tytön eteen rankkoja kokemuksia ja koko elämänkirjon, kirjaimellisesti kohdusta hautaan saakka. Samalla Worth valottaa myös mielenkiintoisella tavalla mm. terveydenhuollon ja köyhäintalojen historiaa.

Kirja oli nopealukuinen, mutta en luonnehtisi tätä välipalakirjaksi, sen verran vaikeita nieltäviä osa kohtaloista oli. Lukuintoani hiukan himmensi se, että tv-sarja oli kovin uskollinen kirjalle, mikä toki on erittäin hyvä asia, mutta tarkoittaa myös sitä ettei kirjassa ollut paljoakaan sellaista mitä ei telkun puolella jo olisi kerrottu. Voimakkaimmat tunne-elämykset olikin siis jo koettu, mikä vähän harmitti. Oma vikani tietysti, mutta minkäs teet...

Suurimman vaikutuksen kirjassa tekivät nunnat, jotka vaikuttivat aidosti kiehtovilta henkilöiltä erilaisine taustoineen ja persoonoineen. Heidän kertomuksensa liikuttivat ja naurattivat ja tunsin ihailua näitä naisia kohtaan, jotka olivat taatusti vaikuttaneet omalla pyyteettömällä työllään monen ihmisen elämään. Miten mainion kokoelman ihmisiä Worth onkaan urallaan kohdannut! Jos jotakin henkilöissä kritisoisin, olisi se päähenkilön oma vakavuus, sillä kirjan Jenny tuntuu melkoiselta tosikolta ja hiukan kuivalta hahmolta muihin värikkäämpiin persooniin verrattuna. Tämä toki selittynee sillä että kyse on elämäkerrasta!

Kutsukaa kätilö lienee hyvä lukukokemus tv-sarjan uskollisimmille faneille, itse toivon että olisin lukenut ensin kirjan ja sitten vasta etsiytynyt telkun puolelle.

(Köyhäintaloon joutuneen rouva Jenkinsin tarina oli ehkä kirjan koskettavin.)"Hän seisoi hiljaa liikumatta usein minuuttien ajan katsellen jalkakäytävää pitkin kumarassa eteenpäin laahustavaa vanhaa hahmoa. Minäkin katselin rouva Jenkinsiä ja huomasin, että hän laahusti, koska hänellä ei ollut voimia nostaa kenkiä irti maasta. Katsoin uudelleen sisar Juliennea, ja minua hävetti. Ei sisar Julienne rouva Jenkinsin kenkiä katsonut, vaan tunsin, että hän katsoi 70 vuoden ajan kestänyttä kipua, kärsimystä ja sietämistä ja piti rouva Jenkinsiä äänettömästi lausumassaan rukouksessa Jumalan suojeluksessa."

Otava, 2012
Sivuja: 415
Alkuteos: Call the midwife
Suomentanut Eija Tervonen

The Heavy: A mother, a daughter, a diet / Dara-Lynn Weiss

En oikeastaan muista miksi valitsin Overdrive-kirjastosta luettavakseni Dara-Lynn Weissin The Heavyn, siellä dieetit ja lastenkasvatus eivät suoranaisesti kuulu suurimpiin kiinnostuksenkohteisiini. Emmin aloittaessani, mutta huomasin kuitenkin pian Weissin aiheen herättävän ajatuksia ja jopa pään sisäistä debattiakin.

The Heavy on elämäkerrallinen teos, joka kertoo Weissin tyttären, 7-vuotiaan Bean, dieetistä. Tapahtumaketju käynnistyy kun äiti lääkärintarkistuksen yhteydessä saa kuulla tyttärensä olevan ylipainoinen. Koska Bea liikkui yhtä paljon kuin muutkin lapset eikä perheessä mässäilty roskaruoalla, oli syytä alkaa kiinnittää huomiota mm. annoskokoihin ja samalla opettaa Bealle terveellisempi ja kurinalaisempi suhtautuminen ruokaan.

Kuten sanottu, kirja herätti ajatuksia. Osan aikaa halusin pitää Weissiä naurettavana, ehkä julmanakin äitinä, joka riisti lapseltaan monta nautintoa ja opetti lapsensa stressaamaan ruoan rasvapitoisuudesta ja vaa'asta jo ensimmäisellä luokalla. Weiss nimittäin otti lapsensa dieetin todella vakavissaan ja valvoi sitä välillä kohtuuttomankin ankarasti. Pahalta tuntui myös ajatus siitä, että äiti kirjoittaisi lapsensa paino-ongelmasta kirjan, se tuntui aralla asialla rahastamiselta.

Mutta toisaalta, jotakin ajatustakin kirjassa on. Weissin omassa lapsuudessa noin neljä prosenttia amerikkalaisista 6-vuotiasta oli ylipainoisia, vuonna 2008 tuo luku on 20 prosenttia. Ero on suuri ja kertoo mm. ruokakulttuurin muutoksesta. Weiss oli huolisaan ylipainon mukanaan tuomista terveysriskeistä, lisäksi Beaa oli jo kiusattu koulussa massunsa takia. Tuntuu hurjalta laittaa ekaluokkalainen dieetille, mutta ymmärrän myös kirjoittajan ajatuksia.

Kirja sekä Bean laihdutuksesta kertova lehtiartikkeli ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa melkoisen väittelyn ja ymmärrän hyvin miksi, aiheina vanhemmuus ja laihdutus ovat aiheina sellaisia, joista on varmasti monenlaisia mielipiteitä. Lukukokemukseni muistutti jossain määrin Tiikeriäidin taistelulaulua, ymmärsin jossain määrin äidin ratkaisuja mutta silti vierastin hänen ankaria ja erilaisia toimenpiteitään. Vaikken siis voikaan liputtaa tämän kirjan puolesta, se toimi yhdessä suhteessa erinomaisesti - se herätti ajattelemaan asiaa.

"How can a woman who steps on the scale religiously, diets regularly, amd won't consider wearing 99 percent of commercially available clothing because she thinks they make her look fat parent an overweight child? I wanted to help Bea get healthy while also passing on sound eating principles and body image positivity, neither of which I possessed myself."

Ballantine Books, 2013
Sivuja: 256