Elokuvankertoja / Hernán Rivera Letelier

Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja oli puhdas blogilöytö, viidakkorumpu kertoi niin positiivisia asioita tästä kirjasta että se oli pakko tilata kirjastosta luettavaksi. Vasta kun sain fyysisen kirjan käsiini, tajusin kuinka pieni teos itseasiassa on ja se herätti minussa pienen epäilyksen - en jostain syystä ole lyhyiden tarinoiden ystävä vaan pidän siitä, että lukukokemukseni kestää hiukan pidempään ja saan kunnolla uppoutua tarinaan. Eräänä pilvisenä työaamuna nappasin kuitenkin Elokuvankertojan mukaani ja yllättäen vietinkin kirjan kanssa oikein mukavan tuokion bussissa. Tuokio oli tosiaankin lyhyt mutta minulle sopivan pituinen, luin viimeiset rivit juuri kun pysäkkini tuli mutkan takaa näkyviin.

Lyhyydestään huolimatta Elokuvantekijässä sanotaan paljon, se vain tapahtuu rivien väleissä. Tuntuu yllättävältä että 133 sivuun saa mahtumaan noinkin paljon teemoja - Letelier onnistuu kuvaamaan Chilen historiaa ja murrosta ajassa, pienen syrjäisen kaupungin elämää ja arkea, perheen kokemuksia  ja elokuvan taikavoimaa. Kirjan kertojana on María Margarita, pampan hökkelikylässä elävän viisilapsisen perheen kuopus ja ainoa tyttö. Perheen äiti, kaunis Magnolia, on lähtenyt ja jättänyt halvaantuneen isän ja viisi lastaan taakseen. Kylässä on vain huvitus, elokuvat ja koska perheen rahat ova tiukalla, voidaan näytökseen ostaa vain yksi lippu. Isä järjestää lapsilleen kilpailun, jossa valitaan elokuvankertoja, se, joka saa lipun näytökseen ja palaa esittämään elokuvan muulle perheelle. Yllättäen, paras kertoja on María, jonka elämän - ainakin hetkellisesti - elokuvat muuttavat.

Minulle Elokuvankertoja oli haikea ja samaan aikaan arkisen karhea ja kuitenkin jotenkin taianomainen kertomus. Marían elämä on lapsen silmin kaikessa arkisessa raskaudessaankin värikäs ja ilon pilkkuja täynnä, se on melkein kuin elokuva itsekin. Letelier kuvaa hienosti ja koskettavasti murrosta niin Marían kuin koko Chilenkin elämässä. Minun kokemuksessani María symboloi koko kansaa, joka voi paeta hetkeksi raskasta elämäänsä Marían tarinoihin. María on sitkeä ja vahva mutta kuitenkin haavoittuva ja alttiina ahneempien hyväksikäytölle.

Elokuvankertoja oli mielenkiintoinen lukukokemus, lyhyestä sivumäärästään huolimatta se herätti vahvan tunnelman ja teki mietteliääksi. Ainoana miinuspuolena minulle oli kirjan koko, olisin ehdottomasti halunnut kuulla Maríasta lisääkin, vaikka Letelierin tarina onkin itsessään täysi eikä sinänsä kaipaa mitään lisää. Mutta lukija on ahne...

Kirjasta on tekeillä myös Walter Sallesin ohjaama elokuva, jään mielenkiinnolla odottamaan sitä...

"Luin joskus lauseen, se oli varmaan jonkun kuuluisan kirjailijan, jossa sanottiin jotenkin niin, että elämä on tehty samasta aineesta kuin unelmamme. Minä väitän että elämä voi olla tehty täysin samasta aineesta kuin elokuvat.
Elokuvan kertominen on kuin kertoisi unen.
Elämän kertominen on kuin kertoisi unen tai elokuvan."

Siltala, 2012
Sivuja: 133
Alkuteos: La contadora de películas
Kirjasta lisää: Kulttuuri kukoistaa, P.S. Rakastan kirjoja, Sinisen linnan kirjasto, Lumiomena, Kirjojen keskellä, Tarinauttisen hämärän hetket

Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois: 543 päivän reppumatka / Merja Mähkä

Ihanasti hukassa saapui hyppysiini tavallisuudesta poikkeavalla tavalla - matkailua rakastava JohannaH oli hankkinut kirjan itselleen ja lainasi kirjan kiltisti allekirjoittaneelle luettavaksi - kiitos kaunis!

Merja Mähkä on kolmikymppinen toimittaja, jonka haaveena oli reppumatkailla ympäri maailmaa. Kun jotain oikein kovasti tahtoo, sen toteuttamiseen löytää keinot. Näin kävi Mähkällekin - hän otti tauon työelämästä ja lähti rinkkansa kanssa maailmalle. Matkansa aikana hän piti Ilta-Sanomien sivuilla 100 maata -nimistä blogia, jossa minäkin satunnaisesti muistin vierailla. Kyseessä on siis jälleen kerran blogikirja, harmikseni tämä ei osunut tutkaani Bloggaajien viikkojen lukulistoja mietittäessä.

Luin kirjaa sekavin miettein. Toisaalta ihailen Mähkän rohkeutta tavoitella omaa unelmaansa ja hänen matkalta saamiaan kokemuksia, toisaalta taas hiukan kauhistelen hänen matkaansa. Mähkä nimittäin matkusti pääosin yksin hurjankin kuuloisissa maissa kuten Kolumbiassa. Tunnustan auliisti olevani siinä määrin pelkurimainen ja mukavuudenhaluinen matkustaja etten taipuisi moiseen. Minun matkahaaveisiini vain kuuluvat torakattomat huoneet, kunnon sänky - kenties jopa suihkukin?

Kirjassa seikkaillaan pitkälti maissa, joihin tavallinen turisti ei normaalisti eksy. Tämä on toisaalta plussaa, sillä luen mielelläni itselleni vieraista paikoista, silti tavallaan olisi ollut hauskaa kuulla Mähkän seikkailuista niissä maissa, jotka itsellenikin ovat tuttuja jotta voisin ikäänkuin vertailla kokemuksia. Kirjan alkuosa tuntui tästä syystä hiukkasen puuduttavalta, vauhtiin Mähkä tuntui pääsevän Afrikassa, tosin minusta kirjan mielenkiintoisin osa oli Etelä-Amerikka, jossa koetaan hetkittäin melkein absurdeja juttuja. La Pazissa mm. Merja miettii osallistuako oikeassa vankilassa vankien toimesta järjestettävälle turistikierrokselle. Tinkiminen ei kuitenkaan onnistu, joten vankilan sijaan kokeillaan koka-baaria ja katsotaan mummojen painia. Kirjan Bolivia kuulostaa melkein omalta ulottuvuudeltaan ja siksi valitsinkin sen Kirjallisen maailmanvalloituksen maakseni.

Mähkän matkakertomus oli mielestäni rehellinen, hän ei pyri maalailemaan yltiökauniita kuvia matkakohteistaan tai matkan keveydestä ja kertoo myös epämääräisistä majapaikoista ja ryöstöstään avoimesti. Teksti on sujuvaa ja väliin on lisätty pieniä tietoiskuja mm. Macchu Picchulle pääsemiseen, joiden tiedot ainakin tuntuvat uskottavilta. Mähkän etapeista juuri Macchu Picchu jäikin kaihertamaan mieltäni, JohannaH taas haaveili Galapagos-saarista...

"Jokin minussa oli muuttumassa peruuttamattomasti ja rytinällä tai murtautumassa ulos. Mikä se oli? En saanut siitä kiinni. Minua vain laulatti. This sex is on fire. Halusin takaisin mereen, jahtaamaan aaltoja niin kuin henkeni olisi niistä riippunut. Tunsin itseni niiden pyörityksessä samalla heikoksi ja vahvaksi,  heikoksi, koska ne heittelivät minua ja vahvaksi, koska en sitä pelännyt.
Surffasin kolmantena aamuna lisää. Vaikeudet jatkuivat. Sukeltelin edelleen päistikkaa mereen. Sain kiinni vaivaiset neljä aaltoa. Imin suolavettä keuhkoihin ihan kuin kahtena edellellisenäkin päivänä. Mutta minä surffasin. Lensin.
Ykkösvaihteella ei saa mitään."

Tammi, 20 12
Sivuja: 254
Kirjasta lisää: 100 maata -blogi, Aamuvirkku yksisarvinen
Kirjallinen maailmanvalloitus: Bolivia

The Limpopo Academy of Private Detection / Alexander McCall Smith

Olen Mma Ramotswen suuri ihailija, kaikki sarjan kirjat on tullut luettua. Pidän hirmuisesti Naisten etsivätoimiston leppoisasta ja lempeästä rikostenselvittelystä, se on piristävää vaihtelua muihin, verisempiin jännäreihin. Kun huomasin McCall Smithin  tuoreimman kirjan Amazonissa, pakkohan se oli tilata kevään kylmyyttä lämmittämään!

Tarina koostuu, kuten tavallista, useista pienemmistä tapauksista joita etsivätoimiston naiset selvittelevät Rooibosin juonnin lomassa. Tällä kertaa juuri avioitunut Mma Makutsi saa päänsärkyä pariskunnan alkaessa rakentaa unelmiensa kotia - urakoitsija kun tuntuu olevan melkoinen liero! Lisäksi naiset saavat yllättävän vieraan kun itse Clovis Anderson vierailee toimistolla.

Tällä kertaa kirjan mielenkiintoista antia minulle oli Mma Makutsin ja Phutin talonrakennus, jossa Phuti pääsee hiukan enemmän ääneen. Omista remppakokemuksistani tunnistin sen rakennuttajan, joka haluaa keskustella vain miehen kanssa ja sen hymyn, jonka kera "pikkurouvakin" saa osallistua. Lohdullista kaiketi että ilmiö on universaali, Suomesta Botswanaan löytyy naisia jotka kiristelevät hampaitaan moisen kohtelun edessä.

Pidän kovasti kannesta, juuri nyt se tuntuu kuin pieneltä annokselta kesää hehkuvine väreineen. Kirja on taattua McCall Smithiä, se on tunnelmaltaan ja tapahtumiltaan hyvinkin samanoloinen kuin sarjan aikaisemmat kirjat, uusia ja mullistavia lukukokemuksia etsivät kenties pettyvät tähän kirjaan. Minusta se oli kuin kuppi rooibosia, kenties samanlainen kuin edellinenkin kupponen mutta aina yhtä miellyttävä. Minulle Naisten etsivätoimisto nro 1 -sarja onkin ennen nippu hyvän mielen kirjoja, Mma Ramotswe tuntuu olevan suvaitsevaisuuden ja rauhallisemman elämäntavan suuri puolesta puhuja. Hän ei juokse kiireissään kellon kanssa eikä jojo-laihduta. Hänellä on perinteinen ruumiinrakenne. Hän ei yritä pönkittää egoaan hienolla autolla tai tavaroilla, pieni valkoinen pakettiauto palvelee oikein uskollisesti. Ja kun elämä tuntuu oikein stressaavalta, hän ottaa kupin teetä. Tai kaksi.

(Mma Ramotswe muistelee Clovis Andersonin kirjaa The Principles of Private Detection)"When had she first seen that book? Right at the beginning of her life as a private detective; and she had held  it in her hand and opened it at the title page with all the excitement that you feel when opening a new book and there are words on the page, ready for you, as if the author himself is standing in front of you, clearing his throat, ready to engage you in a conversation."

Little, Brown, 2012
Sivuja: 261
Ikkunat auki Eurooppaan: UK

Parempien ihmisten lapsi / Doris Lessing

Tämä on ehkä hassu tunnustus, mutta luen nyt toista kertaa Parempi ihmisten lasta. Ensimmäinen kerta taisi olla eräänä sateisena kesänä mummolassani, jolloin kaikki serkutkin olivat matkoilla ja kävin epätoivoisena läpi mummin ja ukin kirjahyllyä. Olin siinä iässä että samaistuin täysin Marthan tylsistymiseen, muut kirjan hienoudet taisivatkin sitten mennä vähän hukkaan minun kohdallani...

Martha kasvaa maaseudulla, sairaalloisen isän ja dramaattisuuteen taipuvaisen äidin parissa. Hän on älykäs nuori nainen, joka tuntuu haluavan haasteita, kaipaavan tasa-arvoa ja raikkaampia aatteita, jotka maaseudun pienistä piireistä kuitenkin puuttuvat. Juutalaisen ystävänsä Jossin kanssa Martha vaihtaa kuitenkin ajatuksia, Jossilta hän saa myös tarvitsemaansa apua lapsuudenkodin piiristä pakenemiseen, Joss nimittäin järjestää Marthalle työpaikan setänsä toimistossa, kaupungissa. Kaupungissa alkaa Marthan aikuistuminen, työpaikka, omia, itse valittuja ystäviä, seurustelua, aatteita...

Parempien ihmisten lapsi on Lessingin pääteoksen, viisiosaisen Children of Violence -sarjan, ensimmäinen osa, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1952. Kirjan alkuperäinen nimi on Martha Quest, jäinkin miettimään onko kyseessä kirjailijan sanaleikki, Martha kun etsii kirjassa itseään (quest = etsintä). Kirjan tapahtumapaikka ja -aika ovat mielenkiintoiset, kirja sijoittuu Afrikkaan, Rhodesiaan (nyk. Zimbabwe) aikaan juuri ennen toista maailmansotaa. Tietyt aatteet ja ajatukset ovat jo ilmassa, sen saa Marthakin kokea...

Parempien ihmisten lapsi mielenkiintoinen teos Marthan pyrkimyksistä löytää itsensä, se on kauniisti kirjoitettu ja vahva, silti se tuntuu jäävän kesken. Ainakin minusta tuntui siltä, että kirja loppuu juuri kun Martha on saavuttamassa jotain uutta, joka tosin tuntuu sekin tuhoon tuomitulta. Sarjassa seuraavina ovat kirjat Hyviin naimisiin, Myrskyn varjossa, Lumous haihtuu ja Muutoksen aika.

Kuinkahan paljon kirjassa on muuten Lessingiä itseään? Ainakin Wikipedian perusteella Dorisin elämänvaiheet vaikuttavat samankaltaisilta kuin Marthan...

"Tänä joulukautena 1938 tuntui kuin Kerho olisi ollut aina olemassa, kuin se tulisi olemaan ikuisesti olemassa; se oli kuin kaihon kultaisessa valossa kylpevä satu, jossa kaikki olivat nuoria, jossa mikään ei muutu. Pelikenttien takana olevat levolliset siniset kumipuut, golfkenttää reunustavat jakarandat, hibiscusaidat helakanpunaisine kukkineen muodostivat maagisen kehän, jonka sisäpuolella mitään ei voinut tapahtua, mikään ei uhannut, sillä sanattomasta sopimuksesta politiikasta ei keskusteltu, ja Eurooppa oli kaukana. Itse asiassa voisi sanoa, että tämä kerho oli syntynyt vastalauseeksi kaikelle sille, mitä Eurooppa edusti. "

Otava, 2007
Alkuteos: Martha Quest
Sivuja: 317
Kirjallinen maailmanvalloitus: Zimbabwe

Cuba: My revolution / Inverna Lockpez, Dean Haspiel

Ja Kuuballa jatkan tänäänkin... Tänä vuonna sarjakuvajumalat näyttävät suosivan minua sillä kirjaston hyllyssä minua odotteli jälleen kerran mainio löytö. Tällä kertaa vuorossa oli osittain taiteilija Inverna Lockpezin omiin kokemuksiin pohjautuva kuvallinen draama siitä, millaista oli olla nuori nainen Fidel Castron Kuubassa 1960-luvulla. Lockpez on syntynyt Havannassa, Kuubassa. Hän opiskeli siellä lääketiedettä ja taidetta. Hän muutti Yhdysvaltoihin 1960-luvun lopulla. Nykyisin Lockpez on arvostettu kuvataiteilija.

Cuba: My revolution -kirjan on kuvittanut Emmy-voittaja Dean Haspiel, jonka kynänjälki on tuttua mm. American Splendor-sarjasta, Hämähäkkimiehistä ja Batmaneista. Kirjan kuvitus onkin minulle noista sarjoista tuttua, sujuvaa ja näyttävää, yksityiskohtaista työtä. Kirja on väreiltään mustavalko-punainen ja punaista näytetään käyttävän eri sävyissään tehokkaasti tunnelman luomiseen tarinan eri hetkissä. Kirja on jaettu kappaleisiin, joiden alussa  on kuvia Lockpezin omista töistä, kts. alla.

Kirjan päähenkilönä on Sonya, joka tarinan alussa on nuori ja idealistinen tyttö, joka haluaa monen muun tavoin uskoa Castron hallintoon, jossa bordellit lakkautetaan ja ilotytöistä tehdään pankkivirkailijoita! Kirja kattaa vuodet 1958-1966 Sonyan elämästä. Kahdeksan vuoden aikana huolettomasta tytöstä kasvaa aikuinen nainen, selviytyjä, joka joutuu elämässään tekemään rankkoja ratkaisuja.

Cuba: My revolution on huikea pakkaus, joka käsittelee mm. politiikkaa ja vallan väärinkäyttöä, pelkoja ja pettymyksiä ja rakkauttakin. Huolimatta sen aiheiden rankkuudesta, löytyy kirjasta myös positiivisia ruutuja, kuin todisteena siitä, että ihmisen luontoon kuuluu yrittää pärjätä ja normalisoida olonsa vaikeimmissakin olosuhteissa. Kirja on kaunis, rohkea ja karu tarina lähihistoriasta. Surullista kyllä, Lockpezin mukaan ei hänen kertomuksensa ole poikkeuksellinen, lähes jokaisella amerikankuubalaisella perheellä on samanlaisia murheellisia kokemuksia kerrottavanaan.

Cuba: My revolution saa ehdottaman lukusuositukseni. Kun Näkymättömien käsien kohdalla sanoin "jos luet vain yhden sarjakuvan, lue tämä", on jatkettava samalla kaavalla! Jos luet kaksi sarjakuvaa vuodessa, lue tämäkin!

DC Comics, 2010
Sivuja: 144
Kirjasta lisää: Inverna Lockpezin kotisivut

Ikuisen rakkauden saari / Daína Chaviano

Ikuisen rakkauden saaren nimi ei ole ihan siitä parhaimmasta päästä, se herättää päässäni pahoja hömppä-mielleyhtymiä mutta onneksi kansi on siinä määrin mielenkiintoinen ja kaunis että rohkaistuin kuitenkin lukemaan. Takaliepeen tarkempi tutkimus paljastikin minulle että Chaviano on Kuuban tunnetuimpia nykykirjailijoita ja hänen tyyliään on verrattuna mm. Isabel Allendeen - odotukset alkoivat nousta!

Vaikkei Chavianon kirja minusta ihan Allenden Henkien talon tasolle yltänytkään, on siinä toki jotakin samaa, ainakin Latinalaisen Amerikan tunnelma ja mystiikka. Mutta kun Henkien talossa mystiikka onnistuttiin tekemään luonnolliseksi osaksi arkipäivää, ei Ikuisen rakkauden saari onnistu siinä. Paikka vaihtavat talot ja sukukirouksena mukana kulkevat tontut tuntuvat oudoilta ja vähän turhan lapsekkailtakin ja saivat minut hetkittäin miettimään kannattaako lukemista ylipäätään jatkaa.

Pidän kyllä mystiikasta mutta huomasin ärsyyntyväni juonen pienistä epäloogisuuksista ja juonessa vilistävien henkilöiden muistaminen oli hetkittäin työlästä, sillä sukujen tarinoita seurataan useiden sukupolvien ajan hypellen perheestä toiseen. Välillä siis luin Miamissa asuvasta, nykyajassa elävästä Ceceliasta, välillä taas Kuubaan joko Afrikasta tuotujen orjien tai kiinalaisten maahanmuuttajien tai espanjalaisen perheen kertomusta.

En tiedä olisiko Chavianon kirja tuntunut paremmalta ellei Allenden Henkien talo olisi ollut niin tuoreesti muistissani, nyt huomasin vertaavani Ikuisen rakkauden saarta siihen usein. Minulle tämä oli kirja, josta olisin halunnut pitää, mutta en kuitenkaan täysin sydämin siihen pystynyt. Ehkä olen vain Allende-tyttöjä...

"Cecilia hätkähti rouvan vastausta hänen unelmointiinsa, mutta yritti hillitä ihmetyksensä, kun nainen alkoi kertoa tarinaa, jonka kaltaista hän ei ollut mistään lukenut eikä kuullut. Se oli kertomus polttavan kuumista maista ja käsittämätöntä murretta puhuvista ihmisistä, toisenlaisista uskomuksista ja huterista laivoista jotka seilasivat kohti tuntematonta. Jollakin tavoin hän tajusi soiton ja tanssin jatkuvan taukomatta, ikään kuin muusikoiden, tanssijoiden ja vanhan rouvan välillä olisi vallinnut sopimus, jonka nojalla he saivat keskustella rauhassa."

Bazar, 2008
Alkuteos: La isla de los amores infinito
Sivuja: 390
Kirjallinen maailmanvalloitus: Kuuba