Järjen veit / Sylvain Ricard & James

Kiitokset taas kirjaston sarjisporukalle, sillä tein taas mielenkiintoisen sarjakuvalöydön! Sylvain Richardsin Järjen veit vaikuttaa pelkistetyn piirrosjälkensä ansiosta melkein viattomalta mutta kirjan aihe - parisuhdeväkivalta - on kyllä kaikkea muuta. Piirrosjäljen ja eläinhahmojen yhdistelmä sekä tekstin asiallinen tyyli muodostavat hyvän kontrastin rankalle aihepiirille.

Tarinan rankkuutta lisää se, että tuntuu niin tavalliselta. Vuohi (sarjakuvan  nimettömäksi jäävä naishahmo) ja Koira (mies) tapaavat opiskeluaikoina ja avioituvat pian. Jo pariskunnan kuvaukset häistä eroavat toisistaan, Vuohi kuvailee päivää elämänsä romanttisimmaksi, Koira taas puhuu tehokkuudesta ja verkostoitumisesta. Häiden jälkeen Vuohi lopettaa työskentelyn ja jää hoitamaan kotia, sillä Koiran työ on hyväpalkkainen, joskin stressaava. Sarjakuvan Koira onkin vaativa puoliso, jonka tarpeisiin Vuohi pyrkii parhaansa mukaan sopeutumaan. Pariskunnan suhteessa säilyy jonkinlainen tasapaino -aina ensimmäiseen lyöntiin saakka.

Kirja on rakennettu dokumentin omaiseksi. Useissa ruuduissa pariskunta istuu sohvalla kertomassa haastettelijalle tarinaansa ja näin Ricard onnistuu kertomaan molemmat puolet tarinasta. Oman, vähän hämmentävän ja ehkä epäuskottavan osansa tarinassa muodostavat Vuohen läheiset ja ihmiset, joilta hän hakee apua. Ystävillä on ehkä liiankin kiire oman elämänsä kanssa, äiti taas huolehtii enemmän siitä miltä asiat näyttävät. Tuntuu surulliselta ajatella tilannetta, jossa pahoinpitely ei koskettaisi tai suuttuttaisi läheisiä, jossa uhri jää yksin mutta varmasti näitäkin tapauksia riittää.

Kirjan aihe on tärkeä ja mielenkiintoinen, erityisesti kirjan loppuratkaisu sai ajattelemaan asiaa. Miksi nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen? Miksi mies lyö? Ricard onnistuu oivallisesti kuvaamaan tilannetta molemmista näkökulmista ollen suorastaan objektiivinen. Tämä kirja ei syyttele tai puolustele, se tuntuu esittävän asiat yksinkertaisesti ja suoraan. Vaikuttavaa.

WSOY, 2012
Sivuja: 144
Alkuteos: ... à la folie.
Suomentanut Saara Pääkkönen
Kirjasta lisää: Järjellä ja tunteella

The Kite Runner / Khaled Hosseini

Olen lukenut Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa ja muistan pitäneeni kirjasta. Mutta jotenkin The Kite Runner (suom. Leijapoika) on jäänyt minulta huomioimatta - virhe, jonka onneksi nyt korjasin, sillä tämä kirja on vaikuttava. Kirjan tapahtumat ja henkilöt jäivät askartelemaan ajatuksiini pitkiksi ajoiksi ja nyt oikeastaan mietinkin miksi odotin näin kauan sen lukemista.

Leijapoika vie lukijansa Afganistan lähihistoriaan. Kirja kertoo kahden pojan, Amirin ja Hassanin, tarinan. Amir on pojista onnekkaampi, hän syntyy arvostetun kauppiaan ainoaksi pojaksi ja etuoikeutetuksi pashtuksi. Hassan taas on Amirin perheen palvelijan poika ja ylenkatsottuja hazaroita. Pojat eivät luokka- tai rotueroista piittaa, mutta valitettavasti maailma tekee sen heidän puolestaan. Amirin tie Amerikkaan, Hassan taas jää Neuvostoliiton miehittämään Afganistaniin.

Hosseinin kirja oli hieno lukukokemus, jossa oli useampikin vahva teema. Se kuvaa Afganistanin karua lähihistoriaa vaikuttavasti, kauniin nostalgisiin lapsuusmuistoihin liittyvät pian sota, väkivalta ja julmuus. Tarina on myös Amirin kasvutarina, hän on vahvan, yhteisössään miltei legendaarisen isän arka poika joka ehkä enemmän kuin mitään muuta haluaisi isänsä hyväksyntää, mutta rohkeuden kehittämiseen tarvitaan joskus kokonainen ihmisikä. Hosseini kuvaa poikia niin hyvin että saatoin melkein nähdä nuo pikkupojat silmissäni ja se ehkä sai minut eläytymään heidän kohtaloihinsa entistä enemmän.

Vaikka kirjan vaikuttavinta antia olivatkin poikien lapsuusvuodet, pidin mielenkiintoisena myös Amirin aikuistumista Amerikassa ja maahanmuuttajan elämän kuvausta. Vaikka kirjassa jokunen ennalta-arvattava käänne olikin, ne eivät juuri haitanneet sillä Hosseini on käärinyt tarinansa niin hienoon ja monipuoliseen pakettiin etten voinut kuin ihastella ja elää kirjan mukana. Hieno kirja, todellakin!

PS. Khaled Hosseinin uusin kirja, Ja vuoret kaikuivat, julkaistaan huomenna maailmanlaajuisesti. Tämä(kin) kirja kiinnostaa kovasti!

"Winter.
Here's what I do on the first day of snowfall every year: I step out of the house early in the morning, still in my pajamas, hugging my arms against the chill. I find the driveway, my father's car, the walls, the trees, the rooftops, and the hills buried under the foot of snow. I smile. The sky is seamless and blue, the snow so white my eyes burn. I shovel a handful of the fresh snow into my mouth, listen to the muffled stillness broken only by the cawing of crows."

Bloomsbury Publishing, 2009
Sivuja: 336

Häpeä / Karin Alvtegen

Karin Alvtegenin Petos teki minuun aiemmin vaikutuksen ja päädyinkin pian kirjaston hyllylle etsimään uutta luettavaa kirjailijalta. Minulle oli suositeltu Häpeää, jonka tosin olin jättää hyllyyn kannen kuvan takia. Kuva nimittäin tuntui minusta kovin vastenmieliseltä ja ahdistavalta, jopa siinäkin määrin että lukiessani välttelin kannen katsomista. Käykö teille koskaan näin?

Häpeässä Karin Alvtegen esittelee kaksi sinänsä hyvin erilaista naista. Monica on 38-vuotias menestyvä lääkäri, jonka elämään on vihdoinkin tullut kiinnostava mies. Maj-Britt taas on 55-vuotias reilusti ylipainoinen nainen, joka ei ole vuosiin lähtenyt asunnostaan. Näennäisesti näillä kahdella ei ole mitään yhteistä, mutta pinnan alla kumpikin yrittää hyvittää, maksaa epätoivoisesti takaisin menneisyydessä tapahtunutta tekoa.

Lukiessani totesin helpotuksekseni että vain kirjan kansi oli vastenmielinen, sillä itse kirja oli suorastaan koukuttava herkku. Karin Alvtegenillä näyttää olevan taito kirjoittaa arkisen ahdistavia trillereitä, joissa sarjamurhaajat eivät lurki pimeissä nurkissa vaanimassa seuraavaa uhriaan vaan pahin pelko syntyykin omasta mielestä. Näihin kirjoihin onkin siksi helpompaa samaistua, ainakin minun oli helppo elää mukana ja ymmärtää Monican ja Maj-Brittin syyllisyyttä ja häpeää ja oman pään sisäistä kauhua.

Lukemieni kahden kirjan perusteella Alvtegen vaikuttaa kirjailijalta, jonka tuotantoon haluan tutustua vastakin. Hänen tekstinsä on sujuvaa ja toimivaa, teemat kiinnostavia ja samaistuttavia ja jännääkin on. Tykkäsin!

"Ja niin valinta oli tehty.
Mikään ei muuttunut heidän ympärillään. Kaikki näytti samalta kuin hetkeä aiemmin. Mutta joskus on vain merkillistä, ettei koko elämän muuttavaa tienhaaraa huomaa juuri sillä hetkellä kun kulkee sen ohi."

WSOY, 2006
Sivuja: 361
Alkuteos:  Skam
Suomentanut Jaana Nikula

The Tiny Wife / Andrew Kaufman

Andrew Kaufmanin lyhytromaani The Tiny Wife nappasi huomioni erikoisen aiheensa takia. Kirjan kertojan vaimo nimittäin alkaa kutistua erikoisen pankkiryöstön takia. Outo ryöstäjä nimittäin vie uhreiltaan rahan sijasta heidän rakkaimmat esineensä, jollekin se on lapsista ja kertojan vaimolle se on laskin. Laskin, jota hän käytti auttaessaan tulevaa puolisoaan matematiikan tehtävissä ja jonka kanssa on laskettu asuntolainan lyhennyksiä ja eletty perheen elämää. Pian ryöstön uhreille alkaa tapahtua kummia, eräs uhreista muuttuu karamellinaiseksi, toinen joutuu jatkuvasti pakenemaan tatuointinsa tiikeriä. Ja Stacey - hän kutistuu.

The tiny wife on hullutteleva ja veijarimainen tarina, mutta siitä löytyy myös vakavampia sävyjä. Kaiken arjen elämän kiireen ja epäolennaisen sälän alla kun on yksinäisyyttä, pelkoja ja heikkouksia, menetyksiä, solmuja joita ei saada tai uskalleta avata. Kaufman pyrkiikin muistuttamaan lukijaansa siitä kuinka pitkään me usein välttelemme elämämme muuttamista, koska ehkä pelkäämme muutosta tai emme tiedä mitä tai miten se tehdään.

Kirja on täynnä erikoisia asioita ja arjen taikaa, outoja tapahtumia joita ei juuri lukijalle erikseen avata. Jokainen saa tehdä omat tulkinsa siitä, kuka tai mikä ryöstäjä oli ja miksi uhreille tapahtuu outoja asioita. Ratkaisu toimii, ainakin minun tapauksessani - oma mielikuvitus on aina oivallinen aukkojen täyttäjä.  Kirja on lyhyt - pieni kirja pienestä vaimosta - ja toisin kuin yleensä, en aio tällä kertaa mutista sen pituudesta, sillä tarina tuntuu juuri oikean pituiselta.

"I can only assume what Stacey did next. I'm almost positive she would have double-checked her calculations. Then she would have reviewed her hypothesis and confirmed it was sound. I imagine her putting down the pencil and sitting. I imagine here beginning to cry. She would have cried and cried. She'd made her shrinking predictable but she'd also proven, beyond a shadow of a doubt, that she would disappear completely in eight days."

The Friday Project, 2011
Sivuja: 112

I'd Like to Apologize to Every Teacher I Ever Had / Tony Danza

Mitä tapahtuu kun televisiosta tuttu näyttelijä Tony Danza päättää vuoden ajan ryhtyä toimimaan opettajana? Siis ihan oikeana opettajana, oikeiden oppilaiden kanssa. Syyskuussa 2009 Tony Danza aloitti tehtävänsä Philadelphian suurimmassa, 3600 oppilaan, koulussa äidinkielen opettajana. Tarkoituksena oli samalla kuvata tosi-tv-ohjelmaa nimeltä Teach. Suurin osa ohjelmasta kuvattiin syyslukukaudella, sillä sen kuvaaminen lopetettiin ohjelman tuottajien oltu sitä mieltä ettei kuvamateriaali ollut riittävän dramaattista. Kirja kertoo tarinan Danzan ja hänen oppilaidensa yhteisestä matkasta, jonka aikana kaikki oppivat jotakin.

Luin tekstiä hivenen skeptisenä, sillä mietin onko Danzan opetustyö sittenkin vain julkisuustemppu. Google kuitenkin paljastaa Danzan yrittäneen vaikuttaa myös päättäjiin saadakseen opetukseen enemmän määrärahoja, joten olivatpa miehen motiivit mitkä tahansa, yrittää hän ainakin vaikuttaa asioihin positiivisella tavalla. Danzan teksti on sujuvaa ja se saa välillä hymyilemään, jopa naurahtamaankin. Välillä tosin hämmennyn kun Danza heittäytyy tunteelliseksi ja esimerkiksi kertoo itkeneensä opetustyönsä takia. Kyynikko minussa epäili näyttelijän kyyneliä yritykseksi kalastella lukijan sääliä mutta kenties olen sittenkin väärässä sillä Danza tuntuu olevan rehellinen kertomalla reilusti esimerkiksi tekemistään virheistä, joiden johdosta hän joutuu mm. rehtorin puhutteluun. Kirjan lukujen lopussa onkin usein Teachers lounge -osio, jossa Danza kuvaa keskustelujaan muiden opettajien kanssa ja valottaa siten opettajan työn arkea toisestakin näkökulmasta.

En voi välttyä vaikutelmalta että Danzan kokeilusta on haettu jotain samanlaista kuin mitä Michelle Pfeiffer aikoinaan teki Levottomissa sieluissa. Tiedättehän, kuvioihin tulee vähän erilainen ope, joka tajuaakin oppilaita muita paremmin ja joka tavallisuudesta poikkeavilla opetustekniikoillaan murtautuu kovia kokeneiden kadun lapsien panssarin läpi. Ajatus kieltämättä nousi muutamaan otteeseen mieleeni esimerkiksi kohdassa jossa herra Danza järjestää äidinkielen kokeen aarteenetsinnän muotoon. Kirjan perusteella amerikkalainen äidinkielen opiskelu tuntuukin aika erilaiselta kotimaan oloihin verrattuna, en muista meidän noilla luokka-asteilla enää keskutelleen sankaruudesta. Sen sijaan muistan esimerkiksi kieliopin, jota ei kyllä Danzan tunneilla tankata...

"Can you keep spouting that dewy-eyed passion in front of a classroom full of unruly teenagers who want to eat you for lunch?"
I grinned.  "I'll make a bet with you. Win, lose, or draw, I'm going to be in that classroom for at least one solid school year. Cameras or no cameras, once I've got students who expect me to teach, I'll be there every day, and I'm going to try my hardest to be the best teacher they ever had. That's what I mean by responsible reality."

Crown Publishing Group, 2012
Sivuja: 264
Kirjasta lisää: Teach-sarjan kotisivut

Kolibri / Kati Hiekkapelto

Kati Hiekkapellon Kolibria on kehuttu blogeissa jo niin paljon että pakkohan minunkin oli päästä tutustumaan Anna Feketeen. Ja lenkkipoluilla vaanivan murhaajan tapaus osuikin kieltämättä oivaan saumaan, olinhan itse juuri korkkaamassa kevään juoksukautta! Että pois alta vaan, risut, männykävyt ja ikävät tyypit haulikkoineen!

Kirjan alussa Anna Fekete saapuu uuteen työpaikkaansa vanhempana konstaapelina. Vaikka työkavereista monet osoittautuivat ihan mukaviksi tyypeiksi, on Anna työpari Esko toista maata, sillä maahanmuuttajataustainen työkaveri ei häntä ilahduta ja sen Esko myös tekee Annalle selväksi. Annan uudet tehtävät alkavat muuten ryminällä sillä tiimin selvitettäväksi tulee heti kaksikin visaisempaa juttua, mahdollinen kunniaväkivaltatapaus sekä metsästä löytynyt ammuttu lenkkeilijä.

Kati Hiekkapellon esikoisteos osoittaui toimivaksi ja koukuttavaksi trilleriksi. Pidin Annasta, joka osoittautui moderniksi ja moniulotteiseksi sankarittareksi, mutta mikähän siinäkin on ettei kirjojen poliiseille koskaan kirjoiteta toimivia parisuhteita. Monestihan poliisit ovat kirjoissa joko eronneet tai ainakin eron partaalla eikä sinkuillakaan, kuten kirjan Annalla, kovin tasaista menoa ole, sillä Annalla on lähinnä yhden yön juttuja, suhdetta hän ei halua.

Mitään hirmuisen uutta kirjassa ei ole, mutta kirjan teksti on vetävää ja koukuttavaa ja varsinainen pääjuonikin säilyy yllättävänä loppuun saakka. Annan kertomusta katkovat maahanmuuttajatyttö Dijarin tarinan katkelmat, mikä mielestäni oli toimiva ratkaisu. Dijarin puhekieliset kappaleet tuntuivat aidoilta ja uskottavilta ja pidin niiden lukemisesta. Kokonaisuutena Kolibri oli oivaa luettavaa ja odotankin innolla Hiekkapellon seuraavaa teosta!

"Ja senkin mä tiedän, että täällä poliisiin voi luottaa, ainakin periaatteessa ja jos et satu olemaan Dublin-tapaus tai muuten vaan maahanmuuttoviraston diktaattorien mukaan takaisin toimitettava viallinen roska. Mä en ole. Mulla on kansalaisuus. OMG mua naurattaa tää, mutta on pakko sanoa: mähän olen ihan virallinen suomalainen. Lottovoitto vaikken tänne syntynytkään, ei nyt ihan seitsemän oikein, mut semmonen kuus ja lisänumero kuiteskin."

Otava, 2013
Sivuja: 381

Kiinan kadotetut tyttäret / Xinran

Pari vuotta sitten Xinranin edellinen suomennettu teos, Vaiennetut äänet, kiinalaisia naiskohtaloita,  osui hyppysiini kirjastossa ihan sattumalta ja koska olen Aasian suuntaan kallellani, piti kirja tietysti lukea. Tuossa kirjassa Xinran jakoi surullisia naiskohtaloita lukijoidensa kanssa ja nyt ilmestynyt Kiinan kadotetut tyttäret jatkaa samalla linjalla, vain hiukan näkökulmaa muuttaen. Tällä kertaa nimittäin kirjailija keskittyy niihin kiinalaisiin äiteihin, jotka ovat erinäisistä syistä joutuneet luopumaan lapsistaan iäksi. Juuri näin äitienpäivän kynnyksellä kirja tuntui erityisen ajankohtaiselta. Oletin etukäteen suuttuvani kirjan tarinoista, mutta jostain syystä tällä kertaa suru oli voimakkain tunne lukukokemuksessani.

Kiinasta on adoptoitu ulkomaille yli 120 000 lasta, näistä suurin osa tyttöjä. Nämä tytöt eivät luultavasti koskaan saa tietää biologisen äitinsä henkilöllisyyttä tai syytä lapsesta luopumiseen. Xinran, joka on itsekin kasvanut ilman äitiä, päätti kirjoittaa kirjansa kertoakseen maailmalle ja näille lapsille kiinalaisten äitien luopumisen tuskasta ja rakkaudesta jota he ovat tunteneet lapsiinsa.

Kirja koostuu useista tosielämän kokemuksista, jotka ovat sydäntä särkeviä, mutta sinällään valitettavan tuttuja uutisia Kiinasta. Kirjassa näkyy selvästi mm. maan suurten tuloerojen luoma kuilu, maaseudun köyhien asukkaiden toimeentulo ja kunniakin riippuu poikalapsesta, vauraammat ja koulutetummat kaupunkilaiset taas vaalivat tyttölastakin. Kaiken surullisen takana häämöttää ennen kaikkea selviytymisen pakko. Vanhanaikaiset lait omalta osaltaan käytännössä ohjaavat maanviljelijät tavoittelemaan poikalapsia ja koska länsimaista sosiaalitointa ei ole, on lapsi hylättävä jotta hän voisi päästä edes orpokotiin - ja sitä kautta länsimaisen adoption - piiriin.

Kirja on nopealukuinen ja melkeinpä koukuttavakin vaikka kurjuuksien lukemista olikin pakko välillä tauottaa muulla lukemisella. Xinranin kirjoitustyyli on minun makuuni ehkä hiukan lörpöttelevä, kirjailija ehkä liiankin paljon omia tuntemuksiaan ja mietteitään kustakin tapauksesta ja mielestäni muistuttaa liiankin usein kirjoittamistaan kirjoista tai perustamastaan järjestöstä. Tämä ei kuitenkaan lukukokemustani pahemmin häirinnyt, tärkeimmäksi nousi kirjan viesti.

"Koulumattomia äitejä kohtaan tunnen kuitenkin syvää myötätuntoa. Heidän omakin elämänsä on ollut kovaa, ja sitten sen tuskan päälle, että on synnyttänyt tyttären, he joutuvat vielä miettimään ja kuvittelemaan kaikkia niitä kauheuksia, mitä ulkomaalaiset perheet tekevät heidän pikku tyttärilleen. Tiedättekö, että he toisinaan anelevat minua välittämään viestejä ulkomaalaisille vanhemmille: Älkää pakottako lasta aloittamaan työntekoa liian nuorena tai hän ei kasva kunnolla. Älkää lisätkö liikaa vettä maitoon tai riisipuuroon, ettei hän joudu olemaan nälässä. "

Atena, 2013
Sivuja: 300
Alkuteos: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of the lost daughters of China
Suomentanut Taina Wallin
Kirjasta lisää: Kirjailijan blogi