Kirjojen kanssa kohti kesää!

Hauskaa vappua! Kevätaurinko on vaikuttanut allekirjoittaneeseen kuin energiaruiske, tekisi mieli vain olla koko ajan ulkona valossa, pihalla kuoputtelemassa tai lueskelemassa. Pyöräilykärpänenkin ehti jo purra (äänikirja on muuten oiva kaveri tässäkin lajissa!) ja olen intopiukeana suhaillut pitkin metsäteitä nauttien vauhdin huumasta.

Kirjallisista jutuista mainittakoon ainakin se, että "löysin" vihdoinkin Helmetin Ellibs-kokoelman ja taas maailmani järkkyi! Kehoitan muitakin kokeilmaan, suomenkielisiä uutuuskirjoja näyttää saavan tuota kautta ihan muutamienkin päivien jonotusajalla. Tuonne kun vielä saataisiin suomenkielisiä äänikirjoja ladattavaksi niin olisipa herkkua!

Huhtikuun luetut

Huhtikuussa herkuteltiin 21 kirjalla, eli 5609 sivulla. Luetut ovat tällä kertaa sekalaista sakkia; mm. sarjakuvia, muutama kirja kirjoista, muutama Tudor-teos, naisasiaa ja muutama valkokankaaltakin tuttu opus. Haahuilen siis tuttuun tapaani kuin kevätpörriäinen kukasta kukkaan... Itselleni huhtikuun TOP3:een kuuluvat Sheryl Sandbergin ajatuksia herättävä Lean In, Tove Janssonin ihanat Muumi-sarjikset ja lukupiirin kautta luettavakseni osuni Jenny Kangasvuon Sudenveri. Peukut näille kaikille! Kuukauden flopiksi taidan nimetä Yoga Bitchin, joka ei odotuksista huolimatta ollutkaan hauska. Liikaa joogaa, liian vähän bitchiä, sanoisin.

• Nana / Émile Zola
• Suojattomat / Kati Hiekkapelto
• Pahan varjot / Anne Holt
• Sudenveri / Jenny Kangasvuo
• Too Much Happiness / Alice Munro
• Talvi-iltain tarinoita 3 / Zacharias Topelius
• Neljäs uhri / Mari Jungstedt
• Muumit: sarjakuvaklassikot 1-3 / Tove Jansson
• Langenneet / Michael Katz Krefeld
• The Boleyn Deceit / Laura Andersen
• The Boleyn King / Laura Andersen
• Yoga Bitch / Suzanne Morrison
• Kirjan kansa / Geraldine Brooks
• Outolintu / Veronica Roth
• Paperilla ja valkokankaalla: Markus Zusakin Kirjavaras
• The Mark of a Murderer / Susanna Gregory
• Lean In: Women, Work and the Will to Lead / Sheryl Sandberg
• Ajojahti / Liza Marklund

Kesken jäi tällä kertaa Isabel Allenden uusin kirja Ripper. Fanitan Allenden teoksia hartaasti, varsinkin Henkien talo on suuri suosikkini ja siksi annoin Ripperille jopa toisenkin mahdollisuuden. Ensimmäisellä kerralla hyydyin jonnekin sivun 50 tietämille, toisella kerralla tsemppasin vielä sata sivua eteenpäin ennenkuin tajusin että kirja ei vain kiinnostanut. Ei, vaikka se oli ihanan Isabelin kirjoittama. Kirjan aihepiiri oli ehkä ensimmäinen hämmentävä juttu, Ripper ei nimittäin ole historiallinen romaani, vaan murhamysteeri. Mutta en minä silti osannut lukea sitä dekkarinakaan - vaikka ihmisiä toki kuoli, oli pääpaino tarinassa kertojan äidillä ja tämän ihmissuhteissa.

Kesken jäi myös Jhumpa Lahirin The Lowland -äänikirja, ei tosin sisältönsä vaan sen puutteen takia. Törmäsin nimittäin ensimmäistä kertaa e-kirjainnostukseni aikana tekniseen pulmaan, äänikirjani kaikki luvut eivät nimittäin jostain syystä suostuneet latautumaan. Höttöpäänä huomasin tämän vasta kolmen tunnin kuuntelun jälkeen mutta koska en kiihkeistä uudelleen lataus -yrityksistäni huolimatta saanut puuttuvia lukuja ilmestymään, annoin periksi. Sen verran ehdin kuitenkin jo koukkuuntua tarinaan että uskon sen lukevani, jossain toisessa formaatissa tosin.

Haasteiden tilanne

Jos totta puhutaan, olin jo vähän niinkuin unohtanut koko lukuhaasteet. Koska haahuilin auringossa, ehkäpä tsemppaan sitten syksyllä taas. Kaunokirjallinen maailmanvalloitus unohtui täysin ja Ihminen sodassa -haasteessa olen näemmä vahingossa kerännyt kaksi pistettä.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa -oi, ihanaa, toukokuu! - tiedän jo jatkavani muutaman tässä kuussa vilahtaneen kirjallisen teeman parissa. Aika mahtiksia opuksia löytyy lukujonosta, odotan jo innolla!

Nana / Émile Zola

Lukujumin ainakin huomasin ajatuksissani palaavani puhelimelle varakirjaksi lataamani Émile Zolan Nanan pariin. (Kirja löytyy mm. Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista.) Kuten jo taannoin Thérèse Raquinista huomasin, on Zolan maailma vinksallaan mutta silti kiinnostavalla tavalla. Ja jotenkin juuri vinksahtaminen tuntui juuri oikealta.

Nana Zolan Les Rougon-Macquart-sarjan yhdeksäs osa ja kertoo nuoresta, näyttelijättären alusta, Nanasta, joka ei ehkä hurmaa niinkään näyttelijän taidoillaan vaan silkalla seksuaalisuudellaan. Pian Nana pyörittääkin melkoista - ja varakasta - ihailijakavalkadia jotka maksavat runsaasti etuoikeudesta tähän vaaleaan kaunottareen.

Thérèse Raquin osoittautui Nanan henkiseksi pikkuserkuksi, siinä määrin tutulta tuntuu teema moraalin rappiosta joka kiihtyy kiihtymistään kunnes ihmisyydestä ja järjestä ei juurikaan ole mitään jäljellä. Nanassa toki kaikki on suurempaa, rakastajien määrä kohoaa ja samoin kuin Nanan into kuluttaa rahaa. Kirjan henkilökaarti tuntuukin ajoittain epäuskottavalta - moraalin ja järjen puute kirjan henkilöissä jopa ärsytti hetkittäin kun ponnistelin ymmärtääkseni motiiveja. Nana henkilönä on muutenkin mutkikas tapaus, niin yltiömäinen ja raivostuttava kuin tämä nainen onkaan, näyttää kirjailija hänestä myös hetkittäin inhimillisiä ja jopa herttaisiakin piirteitä.

Se, missä Zola on parhaimmillaan ilman muuta tilanteiden ja paikkojen kuvaileminen. Hänen matkassaan pääsin teattereihin, Pariisin hämärille kujille ja tyylikkäisiin ratsastuskisoihin Boulognen metsässä, näin niin kadun naiset ja hienostonkin. Tästä nautinkin vaikkei Nana minulle napakymppi ollutkaan. Kelpo romaani toki ja taatusti lukemisen arvoinen klassikko, mutta ehkä sittenkin vähän liikaa.

Oli kuin katsomon yli olisi leijaillut tuulahdus, hyvin lempeä, mutta täynnä epämääräistä uhkaa. Hyväntahtoisesta lapsesta tuli äkkiä esiin nainen, joka tehden mielet levottomiksi sukupuolellaan kutsui kiimanpuuskassa halujen tuntemattomaan valtakuntaan. Nana hymyili edelleen, mutta hänen hymynsä oli terävää ja uhkasi murhalla miestä.

Minerva, 1930 (ensimmäisen painos suomeksi)
Sivuja: 372
Alkuteos: Nana
Suomentanut Yrjö Weijola

Suojattomat / Kati Hiekkapelto

Kati Hiekkapellon Kolibri osoittautui viime keväänä niin toimivaksi dekkarituttavuudeksi että klikkasin itseni heti kun vain oli mahdollista kirjaston varausjonoon odottelemaan Suojattomia. Jono eteni hitaasti mutta varmasti kunnes eräänä päivänä huomasin että Suojattomat oli myös ladattavissa e-kirjana Helmetin Ellibs-kokoelmasta. Asetuin jonoon täälläkin ja hiphei, vaivaiset kolme päivää myöhemmin luin onnellisena Suojattomia. Siistiä! Tässä siis vinkki kaikille e-kirjan ystäville, jotka ovat Helmet-kirjastojen asiakkaita: kun jonot paperikirjaan ovat pitkät, kannattaa kurkistaa myös Ellibsin tilanne.

Ja sitten Suojattomiin! Tarinasta löytyy jälleen vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä rikollisjärjestö Black Cobras on rantautumassa Suomeen. Anna saa tutkittavakseen vanhan naisen katoamistapauksen ja joutuu myös tulkiksi kun nuori unkarilaisnainen on ajanut vanhan tiellä maanneen miehen päälle. Lisäksi metsästä löytyy vielä verinen veitsikin...

Suojattomat osoittautui koukuttavaksi rikoskirjaksi joka tuli ahmaistua muutamassa päivässä. Kirjassa on useampi kertoja, Annan lisäksi myös Esko ja narkkari-Sammy pääsevät ääneen. Tämä vuorottelu toimi mielestäni hyvin kirjassa, henkilöiden mietteet mm. kotimaasta toivat tekstiin syvyyttä ja olivat mielenkiintoisella mutta eivät alleviivaavalla tavalla samansuuntaisia.

En pahemmin yleensä perusta huumerikoksien tai organisoituneen rikollisuuden pyörivistä dekkareista mutta tässä kirjassa edes jengitouhut eivät kyllästyttäneet tällä kertaa, kirja tuli suorastaan ahmaistua läpi. Kirjan vanhusten tarina särki kyllä sydäntä eikä Sammykään jättänyt lukijaa tunteettomaksi - näin jälkikäteen sanoisinkin että Hiekkapelto on osannut hienosti sekoittaa dekkariinsa niin pehmeitä kuin koviakin elementtejä, kokonaisuus on varsin toimiva. Jään mielenkiinnolla odottamaan Annan seuraavia seikkailuja!

Otava, 2014
Sivuja: 298

Pahan varjot / Anne Holt

Nappasin kirjastosta pahimpaan dekkarinälkääni uuden Anne Holt -niteen Pahan varjot. Jykevä kirja piti sisällään kaksi Hanne Wilhelmsen -dekkaria, mistä iloitsin sillä Hannehan on suosikkini Holtin hahmojen keskuudessa. Kansien välistä löytyvät teokset Paholaisen kuolema ja Kuollut jokeri.

Paholaisen kuolema vie lukijan aikaan jolloin Hanne aloittelee uraansa apulaispoliisipäällikkönä. Poliisit kutsutaan paikalle kun lastenkodin johtajatar löytyy työpaikaltaan surmattuna, samalla huomataan että yksi lapsista, 12-vuotias Olav, on kadonnut.

Kärsin Paholaisen kuoleman kohdalla pahoista käynnistysvaikeuksista. Jostakin syystä tämä nimenomainen tarina ei oikein kiinnostanut, näin jälkeenpäin mietin miksi ylipäätään väkisin kahlasin sen läpi. Ehkä päästäkseni seuraavaan tarinaan? Olavin kohtalo toki kiinnosti mutta ajatukseni olivat ristiriitaiset. Olaviin viitataan kirjassa usein poikana, jossa kaikki on pahasti vialla, tämä välittyy selvästi myös Olavin äidin kirjoittamista katkelmista. Syyksi Olavin vaikealle käytökselle tarjotaan MBD-häiriötä. Ymmärrän mainiosti että maailmassa on varmasti lapsia, jotka ovat todella vaikeita, silti minun oli vaikeaa hyväksyä se, miten kylmästi kirjassa suhtauduttiin Olaviin. Ymmärtääkseni myöskään MDB ei tee lapsista pieniä hirviöitä joita heidän äitinsäkin pelkäävät. Tämä näkökulma siis ärsytti ja varmasti vaikutti myös lukukokemukseeni eikä mielenkiintoni tainnut enää riittää murhan selvittämiseen.

Kuollut jokeri alkaa hyytävistä tunnelmista. Nainen, valtionsyyttäjän vaimo, löytyy kotoaan samuraimiekalla mestattuna ja epäillyksi luonnollisesti nousee aviomies. Sitten toinenkin mestattu ruumis löytyy. Samaan aikaan Hanne Wilhelmsen saa kuulla huonoja uutisia myös yksityiselämänsä saralta.

Kuollut jokeri oli enemmän minun makuuni oleva dekkari. Tarina nappasi otteeseensa heti ensimmäisiltä sivuilta ja varsinkin Hannen yksityiselämän kuohut kiinnostivat ja paljastivat naisesta haavoittuvaisemman puolensa. Hannessa ehkä pidänkin eniten juuri hänen ristiriitaisuudestaan, hän on työssään nerokas, mutta sama ymmärrys ei yllä ihmissuhteisiin saakka. Hanne on kova luu mutta tässä kirjassa hänestä näytetään myös toinenkin puoli ja tästä pidin. Huomasin muuten tätä juttua kirjoittaessani että olen kenties keskittynyt ihan vääriin asioihin dekkarin kannalta, ajatuksissani murhaajien jahtaaminen näemmä jäi taka-alalle pohtiessani rikosta kiinnostavampia ihmissuhdekuvioita. Pitäisiköhän minun ihan suosiolla lukea seuraavaksi chick-litiä?

(Olav syntyy.)
"Hän oli todella isokokoinen. Ja minä tiesin, että jotain oli vialla. Ne laskivat hänet käsivarsilleni, enkä minä tuntenut iloa, en surua. Pelkkää voimattomuutta vain. Valtavaa, ahdistavaa voimattomuutta, ihan kuin minulle olisi annettu taakka, jonka kaikki tiesivät olevan minulle ylivoimainen. Ne lohduttivat minua. Kaikki oli aivan normaalia. Poika oli vain isokokoinen."

Gummerus, 2014
Sivuja: 696
Alkuteokset Demonens død & Død joker
Suomentanut Katriina Savolainen

Sudenveri / Jenny Kangasvuo

Lukupiireistä näyttää olevan sellaistakin hyötyä että tulen lukeneeksi kirjoja joihin en normaalisti tarttuisi. Jos olen ihan rehellinen, Sudenveri ei houkutellut minua etu- tai takakantensa perusteella ja nytkin lykkäsin pitkään kirjan aloittamista - kaikki muu vain tuntui Sudenverta kiehtovammalta. Onneksi on takarajoja sillä kunhan alkuun pääsin, löytyi kansien välistä ihan kelpo kirja.

Kirja kertoo ihmissusista, ei tosin sellaisista joita elokuvissa on totuttu näkemään. Nämä voivat halutessaan vaihtaa olomuotoaan ihmisistä metsissä vapaana vaelteleviin susiin. Tarinalla on kolme kertojaa: Martta, ihmismuodossa pysynyt, rankkoja valintoja tehnyt lauman vanhin, Varga, nuori ihmissusi joka on jättänyt lauman ja elää juurettomana taiteilijana kaupungissa ja Marraskuu, taiteilija joka rakastaa etäistä Vargaa. Tarina käynnistyy nuoren epämuotoisen ihmissuden löytyessä Vargan ovelta. Poika, Rasmus, on Vargan tavoin jättänyt Lauman mutta voiko poika joka on epämuodostunut niin ihmisenä kuin sutena, löytää paikkaansa kummastakaan maailmasta?

Minulle Sudenveri oli ehdottomasti Martan kirja, hänen osuutensa kirjasta kosketti ja kiinnosti selkeästi eniten. Hän herätti Lauman historian, tavat, ilot ja surut eloon ja häneen minä samaistuin. Varga oli minun makuuni liiankin kulmikas ja sulkeutunut, ymmärsin häntä mutta Marraskuun tavoin en päässyt hänen lähelleen. Tarina eri elementteineen on mukavan selkeä, ihmissusi-elementtiä käsitellään hyvin luontevasti ja vähäeleisesti, selkeästi ja mässäilemättä. Ratkaisu tuntuu hyvältä, uskottavalta, tätä tarinaa pitäisikin käsitellä yhtä yksinkertaisesti kuin luonto itse on.

 Ainoa asia, jonka koin hankalaksi, oli ihmissusien sukupuun muistaminen, se kun oli kohtalaisen laaja ja oli vaikeaa muistaa kuka olikaan kenenkin setä, veli tai kummin kaima, varsinkin kun susien ja ihmisten vuodet kuluvat eri tahtiin.

Pidin kirjan teemoista, erilaisuudesta, yhteisöstä, oman paikan löytämisestä, luonnosta. Kangasvuon kerronta on miellyttävää, eleetöntä ja tehokasta. Ehdottomasti kirjan koskettavin kohta sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle jossa ihmiset susi-pelossaan lähtevät metsälle ja Laumalle tuttu pentue saa surmansa. Mieleeni nousi mediassakin jokin aika sitten vellonut susien kaato -keskustelu. Tämän kirjan luettuani toivon että meillä olisi yhä metsiä joissa sudet voisivat vapaasti jolkotella pentuineen ja ulvoa laumansa kanssa.

"Varga ripottelee ympärilleen palasia itsestään, mutta kun kerään ne, hän kieltäytyy katsomasta niitä, väittää asennollaan että ne eivät ole hänen."

Teos, 2012
Sivuja: 312

Too Much Happiness / Alice Munro

Olen arkaillut tutustua kirjallisuuden Nobel-palkinnonkin voittaneeseen Alice Munroon sillä ymmärtääkseni hän kirjoittaa suurimmaksi novelleja ja minä olen onnettoman huono niitä lukemaan. Monesti tuntuu siltä että haluaisin jatkaa tutuksi tulleiden henkilöiden parissa pidempään kuin novellissa on mahdollista. Huomatessani Helmetin Overdrive -kokoelmaan tulleen Munron kirjoista äänikirjaversioita päätin kuitenkin antaa nobelistille mahdollisuuden, ehkäpä erilainen formaatti auttaisi novellikammoon.

Too Much Happiness sisältää 10 tarinaa, jotka ovat kaukana onnellisesta. Yllätyinkin siitä kuinka synkkiä, surullisia ja rankkoja Munron novellit ovat, söpöstely on näistä kaukana. Aihepiireistä löytyy kaikkea niin väkivallan uhasta, onnettomista avioliitoista ja perheistä aina erikoisiin treffeihin saakka.

Kuunnellessani aloin ymmärtää mistä kirjailijan suosio kumpusi. Kirjan novellit ovat selkeitä, vaivattomia ja vahvoja, tunnelmia luodaan vähäeleisesti. Ihastelin sitä kuinka Alice Munro tuntui taivuttelevan tarinoitaan aivan mihin suuntaan tahansa, novelli otti useinkin alkunsa aivan toisenlaisen suunnan ja eteeni piirtyikin aivan toisenlainen maailma kuin mitä odotin. Tykkään!

Omiksi suosikeikseni muodostuivat kirjan aloittava Dimensions, joka suorastaan kylmäsi minua yksinkertaisessa pahaenteisyydessään. Myös Some women, outo pieni tarina kuolevasta miehestä ja oudosta valtataistelusta tempaisi mukaansa. Voimakkaimman kokemuksen kuitenkin tarjosi nimensä koko kirjalle antanut Too Much Happiness, joka pohjautuu todelliseen historian henkilöön, Sophia Kovalevskyyn, 1800-luvun lopulla eläneeseen matemaatikkoon. Osa kirjan novelleista ei sytyttänyt, johtuen osittain ehkä meluisista kuunteluolosuhteista - tämä kirja nimittäin vaati minusta tavallista enemmän keskittymistä ja se ei aina liikenteen melussa onnistu. Kiittelen jälleen kerran myös kirjan lukijaa, Kimberly Farr, joka luki suurimman osan novelleista, teki upeaa työtä!

Books on Tape, 2009
Kesto: 11h 40min
Lukijat: Kimberly Farr, Arthur Morey

Pääsiäisen 11 asiaa

Sain Omppu mainiosti nimetystä blogista Reader, why did I marry him? heitti minulle haasteen jonka
ideana on kysymyksiin vastailu sekä 11 asian kertominen itsestä. Ompun kysymykset ovat alla ja kuvituksena karitsa-söpöläisiä. On ne lutusia!

(PS. Laiskana likkana en laita nyt haastetta kiertämään mutta jos joku sen haluaa tästä itselleen napata, niin vastata voi vaikkapa näihin Ompun esittämiin kysymyksiin.)

Tätä ette ehkä tienneet minusta...

1. Ensimmäinen itse lukemani kirjan ikinä oli Kolme pientä porsasta. Muistan harkinneeni Lumikkia mutta se oli liian pitkä.
2. Parhaita pääsiäismunia ovat Kinderit. Nyt ja aina.
3. Olen näemmä aika huono kertomaan itsestäni koska nyt jo alkaa tehdä tiukkaa.
4. Salainen supervoimani on ajan hallinta. Inhoan myöhässä tai viime tingassa olemista.
5. Inhoan häviämistä.
6. Pelkään ötököitä. Tyylini on tässä sellainen ärsyttävän stereotypinen tyttö-kiljunta.
7. Haluaisin joskus matkustaa Japaniin Hanami-aikaan.
8. Rakastan tyhmien nettitestien tekemistä.
9. En ole koskaan tajunnut Kummeli-juttuja.
10. Minulla olisi hirveä hinku päästä juoksemaan mutta en pääse jalkakrempasta johtuen. Tuijottelen siis onnellisia juoksevia ihmisiä ja huokailen.
11. Haluaisin vielä jonain päivänä oppia kiinan kielen.

Ompun kysymykset:

1. Jos sinulla olisi taikasauva, minkä asian muuttaisit maailmassa?
- Pistit aika pahan, montaa mietin mutta aina keksin jonkun syyn miksi ideani ei toimisi. Olen tänään maailmaa syleilevällä tuulella joten näin Langenneiden jälkimainingeissa, poistetaan maailmasta vaikka väkivalta.

2. Kuka on esikuvasi?
- Äitini, sitkeä ja positiivinen tahtonainen.

3.  Miten sinusta tuli sinä?
- Geenit vs. ympäristö? Rakkauden kirjoihin olen perinyt ehkä isältä ja ukeilta.

4. Alkuvuotesi hulluin tapahtuma?
- Ehkä se kun Batman ja Ironman tulivat Times Squarella käsikynkkää vastaan.

5. Lempikaupunkisi?
Hongkong. Jostain syystä oloni on siellä aina todella kotoisa. Ehkä edellisessä elämässäni pidin pientä kiinalaista apteekkia vanhan kaupungin kujilla?

6. Lausahdus, jolla kuittaat hankalan tilanteen?
Elämä on. Viljelen tätä aika paljon.

7. Mikä on parasta ihmisessä?
Yllätyksellisyys. Koskaan ei tiedä mitä eri kerrosten alta löytyy.

8. Biisi, jota useimmiten hyräilet?
- Aika usein veisaan Les Miserablesin Do you hear the people sing -kappaletta, mahdottoman epävireisesti tietenkin. Ihan viime aikoina myös Happoradion Älä anna paskiaisten päättää on ollut kova sana.

9. Lempipuheenaiheesi saunassa?
- Mikään vakioaihe ei nouse mieleen, mutta saunassa on hyvä suunnitella kaikenlaista tulevaa. Mummini uskoi myös että saunassa laulaminen vahvistaa keuhkoja joten sitäkin tulee harrastettua silloin tällöin.

10. Mikä on hyvä tapa aloittaa päivä?
- Aamulenkki. Kuulostaa ehkä kamalalta mutta tuntuu hyvältä.

11. Aurinkorasvasi suojakerroin?
- Ehkä n. 30? En ole auringonpalvoja vaan lueskelen mielummin varjossa.