Vihdoinkin loma

Heinäkuussa koitti vihdoinkin se kauan odotettu kesäloma -mahtavaa! Loma aloitettiin reissulla helteiseen Budapestiin, jossa mukanani oli kaksi aivan oivallista kirjaa, jotka herättivät molemmat herättivät ajatuksia ja jopa tarpeen keskustella lukemastani. Kaupungilla vaeltelun jälkeen oli suorastaan ihanaa päästä hotellihuoneen viileyteen limonadilasin kanssa ja uppoutua joko isojen ihmisten tai kiinalaisten radanrakentajien maailmaan. Kiitokset herroille Hiltunen ja Mankell - olitte oivaa matkaseuraa!

Heinäkuussa kokeilin myös ensimmäistä lukumaratoniani, tosin vain 12 h kevyemmässä versiossa. Kokemus oli intensiivinen ja nyt parin viikon jälkeen muistelen sitä aika hyvillä mielin. Tein monta aloittelijan virhettä, mutta samalla opin myös itsestänikin jotain.

Heinäkuun luetut

Luin heinäkuussa 18 kirjaa ja 6715 sivua, poislukien sarjakuvat. Kuukauden parhaisiin lukukokemuksiin kuuluivat upea The Aviator's Wife, itkettävä Kunnes sanon näkemiin sekä jäähyväiset Kurt Wallanderille Haudatut -teoksen muodossa. Suosittelen! Kuukauden pettymys taisi (valitettavasti) olla Hosseinin Ja vuoret kaikuivat, tulin Leijapoika-euforiastani alas lujaa. Vertailu on epäreilua, mutta minkäs teet!

• Maailma vailla loppua / Ken Follett
• Paimentyttö / Enni Mustonen
• Thunderstruck / Erik Larson
• Vaarallinen leikki / Mari Jungstedt
• Haudattu / Henning Mankell
• Kunnes sanon näkemiin / Susan Spencer-Wendel & Brent Witter
• Ensimmäinen murhani / Leena Lehtolainen
• Kauniit kuolemat / Antonio Hill
• Kosto ikuisessa kaupungissa / Vera Vala
• Ilta on julma / Karo Hämäläinen
• Hyvä naapuri / Regina Rask
• Hakekaa kätilö! / Jennifer Worth
• The sweet girl / Annabel Lyon
• Aya: Love in Yop City / Marguerite Abouet, Clément Oubrerie
• Kigalin kakkukauppa muuttaa / Gaile Parkin
• The silence and the roar / Nihad Sirees
• Ja vuoret kaikuivat / Khaled Hosseini
• The aviator's wife / Melanie Benjamin
• 
  

Lisäksi luin Dupuy & Berberianin Jeanin elämää -sarjasta kirjan Teoria yksinäisistä ihmisistä (WSOY, 2010). Lukukokemus oli mukava, mutta ei herättänyt suurempia ajatuksia.

Luin myös Petteri Hannilan Kaukamoinen-sarjaan kuuluvan novellin eräässä vanhassa kahvilassa Budapestissä limonadia siemaillen. Vaikka ympäristö ei tarinaan oikein istunutkaan, tykkäsin kertomuksesta kovasti. Novelli kuuluu ainakin Elisa Kirjan ilmaiseen valikoimaan, josta latasin sen itselleni. Peukku tälle!

Miina Supisen Orvokki Leukaluun urakirja (WSOY, 2013) tuli luettua lukumaratonin yhteydessä, mutta ajanpuutteen ja ajatuksien puutteen takia en laatinut siitä omaa postaustaan. Muistan lukeneeni kirjasta jutun oikein lehdestä, jossa sen hersyvyyttä kehuttiin, mutta minun huumorintajuni on ilmeisesti turhankin kiemurainen sillä teos ei oikein napannut. Hauskoja kohtia toki oli, mutta kyllästyin vitsiin aika nopeasti. Harmi, sillä olin etukäteen kuvitellut urakirjan suorastaan meheväksi.

Haasteiden tilanne

Tässä kuussa vihdoin päästiin haastehommissa eteenpäin. Amerikan mantereelta valloitin Indianan ja kaunokirjallisessa maailmanvalloituksessa kiinnitin lippuni Syyriaan, Swazimaahan ja Kyprokselle. Sarjakuvahaasteeseen vastasin Aya-kirjalla ja uusista kotimaisista kirjailijoista tutustuin Enni Mustoseen.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa aion lukea enemmän sarjakuvia - huomaan että minulla on kova sarjisnälkä! Yritän myös kirjoittaa pikkuisen matkajuttuja jahka lomahulinat hiukan hellittävät.

Maailma vailla loppua / Ken Follett

Päätin jokunen viikko sitten kokeilla lukumaratonia tiiliskiven kera. Materiaalin haku osoittautui vähän erilaiseksi kirjastoreissuksi, sillä tällä kertaa pyörin kirjaston hyllyjen välissä etsimässä mahdollisimman paksua kirjaa ja Ken Folletthan tunnetusti kirjoittaa aikamoisia järkäleitä, joiden juonenkäänteet kuitenkin tempaavat kivasti lukijan mukaansa joten lukumaratonkirjakseni valikoitui tällä telkussakin pyörivä keskiaikainen rakennus-, rakkaus- ja juonittelukimara Maailma vailla loppua.

Kirja vie lukijansa 1300-luvun Englantiin, Taivaan pilareistakin tuttuihin maisemiin. Kirjan keskushenkilöinä ovat veljekset Ralph ja Merthin sekä huijari-isän alistama Gwenda ja vauraan villakankurin omapäinen tytär Caris - suurta osaa näyttelee myös Kingsbridgen väki munkkeineen, herroineen ja työläisineen. Kertomuksen pääjuonteina ovat klassisesti rakkaus, mutta luonnollisesti pariskuntien tiellä tulee olemaan melkoisesti esteitä.


Maratonkirjana Maailma vailla loppua oli toimiva. Tarina tempaisi odotetusti mukaansa vaikkakin aluksi ärsyynnyinkin tajutessani kuinka paljon alkuperäinen tarina oli muuttunut tv-sarjassa. Mm. Mattie Viisasta ei kirjassa hirtetä lainkaan eikä Cariskaan ole naimisissa Elfrickin kanssa. Aargh! Ymmärrän kyllä että tv-tuontannossa joudutaan muokkaamaan tekstiä jotta kokonaisuus toimisi paremmin, mutta tällä kertaa muutoksia tuntuu olevan melko paljon - toivottavasti loppuratkaisu sentään on vielä sama!

Follettin kyky luoda keskiaikainen maailma lukijan silmien eteen on vaikuttava, kirjassa paneudutaan mm. rakentamiseen, kankaan kutomiseen, lääketieteeseen ja tietysti politikointiin. Voin vain kuvitella tehdyn tutkimustyön määrää! Kokonaisuus tuntui ainakin tällaisesta maallikosta uskottavalta, olkoonkin että muutaman kerran kurtiskelin kulmiani Carisille, joka oli keskiaikaiseksi naiseksi varsin moderni ajatuksiltaan...

"Hän olisi halunnut käydä joka ilta makuulle Merthinin viereen ja kietoa käsivartensa tämän hoikan vartalon ympärille milloin vain halusi ja tuntea miehen taitavat kädet ihollaan herätessään, ja synnyttää pienoisversion Merthinistä, jota he voisivat molemmat rakastaa ja josta he voisivat huolehtia. Mutta hän ei halunnut kaikkea sitä, mikä avioliittoon kuului. Hän halusi rakastajan, ei herraa; hän halusi elää miehen kanssa, ei omistaa elämäänsä tälle."

WSOY, 2008
Sivuja: 1078
Alkuteos: World without end
Suomentanut Anu Niroma

Paimentyttö / Enni Mustonen

Enni Mustosen Paimentyttö oli jälleen yksi herätehankinta Luekirja.fi:stä. Näin kesälaitumilla ajatus maalaisromantiikasta tuntui kivalta ajatukselta ja kannen soma kuvitus lisäsi kiinnostusta. Paimentyttö aloittaa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan, jossa Mustonen antaa äänen niillekin, joista historiankirjoissa ei yleensä lueta.

Paimentytön sankaritar on Ida Eriksson, 13-vuotias tyttönen, jonka elämä muuttuu dramaattisella tavalla heti tarinan alussa. Ida päätyy navettapiiaksi, mutta lopulta pääsee myös Topeliuksen perheen Björkuddeniin piikomaan.

En ollut aiemmin lukenut Mustosta, joten en oikeastaan tiennyt mitä tekstiltä odottaa - kenties jotain romantikkaan kallellaan olevaa? Paimentyttö kuitenkin poikkesi hatarista kuvitelmista reilusti - ja hyvällä tavalla. Kirja nimittäin on eräänlainen Idan päiväkirja, jossa keskitytään pitkälti siihen, millaista pienen piikatyttösen elämä olisi noihin aikoihin saattanut olla. Ida kuvailee työtään, rippikoulua ja kartanon väkeä, joulujuhlia ja sairauksia, palvelusväen iloja ja suruja. Teksti tuntuu aidolta kielen ja sen sävyjen osalta ja Idan nöyryys ja vähäeleisyys koskettivat, niissä tuntui olevan jotain hyvin tyypillisesti suomalaista.

Kaikessa arkisuudessaan Paimentyttö oli ilahduttava ja rehellinen lukututtavuus, joka tuntui sopivan loistavasti kesän tunnelmiin. Oli virkistävää vaihteeksi lukea tarina melko tavallisesta suomalaisesta sisupussista maan mahtavien sijaan vaikka toki Paimentytössä on mukana yläluokkaakin. Vaikka kirjassa Topeliuksen perhe tavataankin, ovat he kuitenkin mukana vain sivuhenkilöinä tuomassa kontrastia Idan omaan tarinaan. Aitoutta tekstiin lisää myös ruotsinkielen käyttö, joka hyvin korostaa luokkaeroja.

Kokonaisuutena kirja on antoi kiinnostavan ja sydäntä särkevänkin kuvan siitä, millaista piikatytön elämä on 1890-luvulla saattanut olla. Syrjästäkatsojan tarinat -sarja vaikuttaa näkökulmansa ansioista kiinnostavalta ja taidan haluta lukea sarjan seuraavatkin osat. Kiinnostuneiden kannattaa kurkistaa myös Syrjästäkatsojan tarinoiden Facebook-sivuille, joilta löytyy kiehtovia kuvia ja tiedonmurusia tapahtumapaikoista ja Topeliuksen perheestä.

"Luin Alta-neidin kirjan melkein yhteen menoon, vaikka se olikin ruotsinkielinen. Aika monet niistä pienistä tarinoista olivat niin todentuntuisia, että neiti oli varmaan ne itse kokenut. Eniten pidin kertomuksesta, jossa muuan paimenpoika, nimeltään Janne, paimensi lehmiä metsässä. Yksi niistä oli yhtä pahankurinen kuin Björntorpin Majruusi. Oikein nauratti, kun Alta-neiti oli niin hyvin osannut kuvailla, miltä se tuntui, kun piti juosta pitkin metsiä semmoisen kantturan perässä."

Otava, 2013
Sivuja: 363
Kirjasta lisää: Syrjästäkatsojan tarinoiden Facebook-sivu

Thunderstruck / Erik Larson

The Garden of beasts -kirjan tarinoiden innoittama päätin lainata lisää Erik Larsonia, äänikirjoina totta kai. Hyppysiini osui Thunderstruck, jota Overdrive-kirjastossa kuvailtiin varsin herkullisesti sanoin:  "A true story of love, murder, and the end of the world’s  'great hush'.

Kirja liittää yhteen Hawley Crippenin, epätoivoisen miehen josta on tuleva murhaaja ja Gugliemo Marconin, pakkomielteisen keksijän tarinat. Crippen on röyhkeän vaimonsa alistama, hiljainen pieni mies, jonka nostaa kuuluisuuteen - ja samalla tuhoon - uusi keksintö, jota vasta arkaillen ja epäillen ollaan ottamassa käyttöön - Marconin lennätin. Lennättimen avulla nimittäin toteutuu kenties historian ensimmäinen maailmanlaajuisen yleisön seuraama rikollisen takaa-ajo, tilanne, joka somen aikana on jo arkea mutta joka edvardiaaniseen aikaan oli todellakin ennen kuulumatonta.

Kirjan kahdesta tarinasta voimakkaampi painotus on Marconinilla, kenties jo pelkästään siksi että lennättimen keksimiseen liittyvää aineistoa on luullakseni ollut laajemmin saatavilla. Omalta kannaltani tämä osoittautui kuitenkin harmilliseksi sillä kirjassa kuvatut tieteelliset kokeilut, mastojen rakennukset yms. eivät jaksaneet kiinnostaa ja tunsin välillä suorastaan janoavani Crippen-kappaleita jotka säilyttivät mielenkiintoni huomattavasti paremmin. Annan kaiken kunnian Larsonin kirjoittajan ja tutkijan taidoille, tälläkin kertaa vika on lukijassa sillä aihe ei vain yksinkertaisesti kiinnostanut riittävästi.  Keksinnöistä kiinnostuineille kirja varmasti tarjonnee makoisia luku- tai kuunteluhetkiä.

Harmillista kyllä, myös Crippenin tarina oli minulle jo entuudestaan tuttu John Boynen oivallisesta tekstistä ja siksi en oikeastaan tullutkaan seuranneeksi kilpajuoksua Amerikkaan henkeäni pidätellen. Tapahtumissa toki on huikeaa dramatiikkaa, mutta niiden kulun tietäminen vei kirjan loppuratkaisusta tehoja. Thunderstruck ei ollut aiheensa puolesta minun kirjani, mutta Erik Larsonin tapa kirjoittaa ja löytää kiehtovia yksityiskohtia joilla herättää tarina eloon teki edelleenkin vaikutuksen ja luulen että tulen lukemaan hänen kirjojaan jatkossakin.

Books on tape, 2006
Kesto 11 h 56 min
Lukija Bob Balaban

Vaarallinen leikki / Mari Jungstedt

Ei liene salaisuus että pidän ruotsalaisista dekkareista ja siksi nappasin kirjastosta innokkaasti mukaani Mari Jungstedtin tuoreimman uutuuden, Vaarallisen leikin. Lukiessa koin kuitenkin oudon ilmiön - ihan kuin olisin jo lukenut tämän kirjan. Tai ainakin melko samanlaisen. Pieni miettiminen johti minut Katarina Wennstamin Alfaurokseen, jonka luin muutama kuukausi aiemmin. Eroavaisuuksia toki on, Wennstamin kirja suomii elokuvateollisuutta, Jungstedtin muotimaailmaa, mutta molemmissa ovat nuoret tytöt haavoittuvaisia ja röyhkeiden saalistajien armoilla. Jungstedt keskittyy anoreksiaan, Wennstam seksuaaliseen hyväksikäyttämiseen, mutta molempien kirjoista löytyy kuitenkin komea valokuvaaja/elokuvatähti, joka häikäilemättä pyörittää nuori tyttöjä omaksi huvikseen kunnes joku päättää rankaista pahaa poikaa. Kummankin tarinan keskiössä on tyttö, joka ihan hetki sitten oli vielä tavallinen mutta nyt melkein jo tähti.

Kirjoissa on siis paljon erilaistakin, mutta jostain syystä huomasin vetäväni mielessäni tekstien väleille yhtäsuuruusmerkkejä ja se haittasi lukukokemustani. Tästä tosin ei voi syyttää ketään muuta kuin lukijan omia aivoituksia! Vaikka kirja nostaa esiin tärkeitä pointteja, kuten muotiteollisuuden laihuuden ihannoinnin ja kylmän ja julmankin tavan jolla nuoria, ala-ikäisiä tyttöjä teollisuudessa kohdellaan, en oikein kyennyt innostumaan tästä kirjasta.

Kirja kuvaa mallimaailmaa kahden nuoren tytön näkökulman kautta. On nopeasti tähdeksi noussut Jenny, joka eli vielä vuosi sitten tavallisen teinitytön elämää mutta nyt kotibileet ovat muuttuneet upeiksi juhliksi drinkkeineen ja pojat miehiksi. Toisenlaisen tarinan kertoo sairaalassa anoreksian takia oleva Agnes, joka miettii kuinka pystyisi tekemään vessassa mahdollisimman monta jumppaliikettä ilman että sairaanhoitajat huomaavat. Juuri Agnesin tarina oli minusta mielenkiintoisinta ja onnistuneinta kirjassa, joka muuten olisi ollut melko tyypillistä dekkarikamaa.

"Tyttö, sinä olet kaunis. Maistut hyvältä. Älä pahastu, halusin vain saada sinut rentoutumaan. Hei, pidä tätä vain leikkinä, sitähän se onkin. Ei mitään todellista, pelkkää leikkiä."

Otava, 2013
Sivuja: 382
Alkuteos Den farliga leken

Haudattu / Henning Mankell

Tämä kirja oli minulle minulle harvinainen herkkupala. Olen ahminut läpi Henning Mankellin hienon Wallander-sarjan aina sen koskettavaan loppuun saakka. Muistan lukeneeni viimeisen kirjan viimeisen luvun kahteen kertaan sillä niin vaikeaa oli Wallanderin olevan poissa, loppu. Outoa miten sitä voikaan kiintyä romaanin henkilöihin... Mutta sitten tuli Haudattu, lyhytromaani, joka oli kirjoitettu kylkiäiseksi Hollannin kirjamarkkinoilla. Vielä kerran Wallander!

Kirja sijoittuu aikaan ennen Rauhatonta miestä, sarjan viimeistä kirjaa. Wallander, vanheneva mies, kaipaa omaa taloa maaseudun rauhassa mutta sitä oikeaa ei tunnu löytyvän, varsinkaan poliisin palkalla. Sitten Martinsson vinkkaa hänelle vaimonsa sukulaisen talosta ja eräänä syksyisenä sunnuntaina Wallander ajaa paikalle katsomaan taloa. Se tuntuu hyvältä, juuri oikealta paikalta mutta juuri kun Wallanderin tarjous on hyväksytty löytyy pihasta jotain haudattua. Käsi.

Kirja on taattua Mankellia, lyhyydestään huolimatta tarina on taidokas ja tunnelmallinen, kirjailija osaa luoda taidokkaasti näkymiä vanhenevan miehen sielunmaisemaan ja  nautin jokaisesta sanasta. Itse rikostarina jäi minun lukukokemuksessani ehkä vähemmälle arvolle, se ei oikein päässyt kasvamaan mittaansa tarinan lyhyyden takia. Niinkuin usein käy hyvän kirjan kohdalla, toivoin viimeisen sivun kohdalla saavani lukea kirjaa vielä pidempäänkin.

Kirjan lopussa on kappale, jossa kirjailija kertoo suhteesta Wallanderiin, tuohon keksittyyn sankariin, joka kai aika monella tapaa muistuttaa häntä itseään, paitsi että komisari Kurt Wallander äänestäisi juuri päinvastoin kuin kirjailija Henning Mankell. Oli mukavaa lukea kirjailijan ajatuksia, joista selvästi näkyi se, että kuvitteellinen etsivä oli ollut läheinen kirjoittajalleenkin. Jäämme kaipaamaan sinua, Kurt.

"Pilvet olivat ajelehtineen pois. Lokakuun aurinko valoi epäroivää lämpöään. Varikset jatkoivat metelöintiään korkeassa kastanjassa. Wallanderista koko tilanne tuntui epätodelliselta. Hän oli matkustanut tänne sunnuntaipäivänä katsomaan taloa, johon voisi ehkä muuttaa. Sattumalta hän kompastuu puutarhassa ihmisen jäännöksiin."

Otava, 2013
Sivuja: 174
Alkuteos: Handen
Suomentanut Kari Koski

Kunnes sanon näkemiin / Susan Spencer-Wendel & Bret Witter

Susan Spencer-Wendelin omaelämäkerrallinen kirja oli vaikea luettava, lähinnä kuitenkin ehkä minulle henkilökohtaisesti. Spencer-Wendel on 45-vuotias, kolmen lapsen äiti ja palkittu toimittaja ja ALS-potilas. Kirjassa Spencer-Wendel kertoo viimeisestä vuodestaan. Itkemisen sijasta hän päätti elää viimeisen vuotensa ilolla. Lukemisen vaikeus ei tällä kertaa kumpua tekstistä vaan lukijasta itsestään sillä olen itsekin menettänyt läheisen ALSille ja emmin kirjaan tarttumista, koska pelkäsin sen nostavan esiin kipeitä muistoja. Samanaikaisesti kuitenkin halusin myös lukea tämän kirjan koska halusin ymmärtää sairautta paremmin. Joten varoituksen sana lukijoille: tämä kirja on luettu kyynelten läpi ja teksti kirjoitettu puhtaasti fiiliksellä.

ALS eli amyotrofinen lateraaliskleroosi on sairaus, jossa potilaan keho ennenaikaisesti tuhota itseään. Hermoradat lihasten ja aivojen välillä tuhoutuvat, lihakset surkastuvat. Vääjämättä sairaus vie kyvyn liikkua, puhua tai syödä. Suomessa tautiin sairastaa n. 500 henkilöä, keskimääräinen elinikäennuste diagnoosin jälkeen on 2,5 vuotta. Sairauteen ei ole parannuskeinoa, nykylääkitys kykenee vain hidastamaan taudin etenemistä, "pitämään porttia auki". Syytä sairastumiseen ei tiedetä, osa ALSin muodoista vaikuttaisi tosin olevan periytyviä.

Spencer-Wendelin tarina kulkee eteenpäin joutuisasti ja kevyesti, vaikka välillä hätkähdän sitä kun nainen laskee leikkiä kuolemastaan. Mutta toisaalta miksipä ei? Hänellä, jos kellä, lienee siihen oikeus. Ihailin Susanin voimaa ja positiivisuutta ja joissain kohdin sydäntäni kivisti kirjailijan miettiessä miten toimia sairauden edetessä, sillä minä tiesin jo mitä tuleman pitää enkä olisi suonut sitä tälle kirjaystävälle, joka vaikutti niin rennolta ja hauskalta ihmiseltä.

Kunnes sanon näkemiin on kirja elämisestä ja siitä, kuinka kuoleman lähestyessä voi valita elämän ja ilon ja nauttia silloin kun vielä voi. Edessä olevan sijaan Wendel päätti luoda itselleen hyviä muistoja ja hienoja hetkiä, jotka kantaisivat hänet ja ennen kaikkea hänen rakkaansa yli vaikeiden aikojen ja siinä sivussa hän tuli toteuttaneeksi unelmaansakin - kuten kirjan kirjoittamisen. Kirja on muuten osittain kirjoitettu pelkällä peukalolla iPhonea näpyttäen, muut Susanin sormista kun eivät enää kirjan loppuvaiheessa toimineet. Mitäpä tuohon voisi enää sanoa, muuta kuin että nostan hattuani tämän naisen sitkeydelle!

Huikea kaunokirjallinen teos Kunnes sanon näkemiin ei ole mutta mielestäni sen ei tarvitsekaan olla sitä. Tärkeämpää on kirjan viesti elämisestä ja ilon etsimisestä sekä Spencer-Wendelin asenne. Hän on peloissaan ja surullinen, kaipaa korkokenkiään ja aiempaa elämäänsä mutta ennen kaikkea kirjasta kuultaa läpi rakkaus, joka antaa voimaa olla vahva silloin kun ei muuten pystyisi.

"En pysty nostamaan käsiäni, jotta voisin syödä itse tai halata lapsiani. Lihakseni kuolevat, eikä uusia tule tilalle. En enää koskaan pystt liikuttamaan kieltäni niin paljon, että voisin selvästi sanoa: rakastan sinua.
Nopeasti ja varmasti minä kuolen.
Mutta tänään olen elossa. "

WSOY, 2013
Sivuja: 383
Suomentanut Terhi Vartia
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Kypros