torstai 31. tammikuuta 2013

Terkkuja talvihorroksesta!

En voi hyvällä omallatunnolla väittää ettäkö tammikuu olisi hurahtanut ohi nopeasti. Ei hurahtanut. Monena päivänä on pimeällä raahustettu töihin ja töistä kotiin ja näytetty samalla Michelin-rengasukolta. On talvinuha, kuivat huulet ja vaikka mitä. Vali, vali. Plussapuolena keksin kuitenkin sen, että tammikuussa saatoin hyvällä omallatunnolla viettää aika sisätiloissa lukien, toinen hyvä puoli on se, että tammikuu vetelee nyt viimeisiään ja hänen kanssaan kohtaamme seuraavan kerran noin vuoden kuluttua.

Arjen jyllättessä mieleenpainuvat aktiviteetit ovat jääneet vähälle, mitään kovin mainittavaa ei ole tullut tässä kuussa tehtyä, blogisynttäreitä sentään vietin. Olen myös ehtinyt addiktoitua Perhesiteitä-sarjaan ja haaveilla Venetsiasta. Niin ja tietysti lukea...

Tammikuun luetut

Tammikuussa luin 18 kirjaa, joista neljä oli sarjakuvia, vallan mainiota sellaisia. Mitään erikoista punaista lankaa lukemisessani ei taaskaan tunnu olevan - ilmeisesti luin mitä kirjastosta sattui käteen osumaan. Jonkun verran tavallista krantumpi olen tainnut olla, sillä tuntuu että löysin useammastakin kirjasta jotakin naputettavaa, olenko ollut huonolla tuulella vai tehnyt onnettomia kirjavalintoja, sitä en tiedä. Sivuja sain luettua hiukan tavallista vähemmän, 4532 kappaletta, pl. sarjakuvat. Kuukauden valopilkkuja olivat J.S. Meresmaan Mifongin perintö, Cyril Pedrosan Kolme varjoa ja Blainin ja Lansacin Ulkoministeriö 2; oikein mainio sarjakuvakuukausi siis!

Haasteiden tilanne

Tammikuussa aloitin kaksi uutta haastetta sekä jatkoin Amerikan ja maailman valloittamista. Facebookista alkunsa saaneeseen Koe 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen sain jo kaksi kirjailijaa Mifongin perinnön ja Karikon muodossa. Seitsemän sarjakuvaa -haaste on sekin ihan mukavalla mallilla, jo kolme sarjakuvaa luettuna! Amerikan osavaltioista keräsin Nevadan, New Mexicon ja Wisconsinin. Koko karttapallon osalta pystytin lippuni Bangladeshiin. Uusista ja vanhoista haasteista löytyvät tarkemmat tiedot tuttuun tapaan yläpalkista omilta haastesivuiltaan.

Entäs ensi kuussa?

Tammikuu oli mainio sarjakuvakuu ja olenkin nyt innoissani kolunnut kirjaston hyllyjä - lisää on siis tulossa. Toinen helmikuinen herkku on huomenna tapahtuva Blogistanian Globalia -äänestys jossa kirjabloggarit äänestävät vuoden parasta käännöskirjaa. Viime vuonna voiton vei Vieras kartanossa, kuinka käy tänä vuonna? Minun listani on ainakin jo valmiina odottamassa huomista, jännittävää!

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ulkoministeriö 2: diplomaattisia merkintöjä / Abel Lansac, Christophe Blain

Pimeän ja kylmän tammikuisen illan pelasti Ulkoministeriö. Tutustuin tähän sarjakuvaan viime vuonna ja olen ensimmäisen osan lukemisesta saakka odottanut hartaasti toisen osan suomennosta. Ajattelin ensin vain vähän silmäillä diplomaattisia merkintöjä, mutta niinhän siinä sitten kävi että koko herkkupala tuli ahmaistua kerralla.

Kirja sijoittuu Ranskan ulkoministeriöön seuraten raivostuttavan, loistavan, melkeinpä demonisenkin ministeri Alexandre Taillard de Vormsin työtä. Tarinan kertojana on ministerin puheenkirjoittajaksi palkattu Arthur, joka painiskelee vaativan, kiehtovan ja oudon koukuttavankin työnsä ja yksityiselämän vaatimusten kanssa. Tällä kertaa yritetään torjua maailman laajuisen sodan uhkaa kun Yhdysvallat haluaa hyökätä Luusdemiin.

Jännästi huomaan innostuvani aina työelämään liittyvistä jutuista vaikka siellä itsekin olen. Vaikka poliittikka onkin allekirjoittaneen hommista kaukana, huomaan kuitenkin samaistuvani tuohon pieni ratas suuressa koneistossa -fiilikseen sekä hektisyyteen ja toimistopolitiikkaan. Muutenkin Ulkoministeriö tuntuu kaikessa ironisuudessan myös jollain tasolla uskottavalta, Luusdem muistuttaa oudon paljon Afganistania tai Irakia ja Taillard de Vormsin tyylisiä politiikkoja taitaa löytyä joka maasta. Uskottavuus lisääkin kirjaan koukuttavuutta, ainakin allekirjoittanut oli vähällä myöhästyä töistä jäätyään nauttimaan aamupuuroa Ulkoministeriön kanssa! Täytyihän minun nyt lukea siihen asti että Luusdemin kriisi saadaan jotenkin selvitettyä!

Silmiäni miellyttävät kovasti Ulkoministeriön piirrokset, joista liike ja kiireisyys välittyvät tehokkaasti. Myös tarina toimi minusta mukavasti kokonaisuuden pyöriessä vahvasti Luusdemin ympärillä. Olen myös vaikuttunut ulkoministerin monipuolisuudesta, sillä vaikka Taillard de Vorms tuntuu hetkittäin olevan lähes demoninen pomo helvetistä niin hän myös näyttäytyy inhimillisenä ja kameoleonttimaisena politiikan taitajalta, joka vaatii paljon itseltään ja muilta koska uskoo aidosti asiaansa.


WSOY, 2013
Sivuja: 112
Saatu arvostelukappaleena.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Karikko / Seita Vuorela

Sain Seita Vuorelan Karikko-kirjan omakseni Helsingin kirjamessuilla, jossa sain ilokseni myös kuulla kirjailijan kertovan tuoreesta teoksestaan. Kiinnostus heräsi - vaikken juuri lasten ja nuorten kirjoja yleensä luekaan. Jo selaillessani Karikkoa tuntui siltä että kirjassa oli oma vahva tunnelmansa ja halusin säästää kirjan oikeaan hetkeen.

En halua kertoa Karikon juonesta liikaa, sillä minusta etenkin tämän kirjan kohdalla jokaisen on kuljettava oma polkunsa ja tehtävä omat tulkintansa. Tarinan kertojana toimii 15-vuotias Mitja, joka on äitinsä ja isoveljensä Vladimirin kanssa lomalla matkailuautolla. Muutamaa viikkoa sitten on sattunut kohtalokas onnettomuus ja perhe onkin oikeastaan pakosalla suruistaan. He päätyvät Land's Endin leirintäalueelle ja matkailuautokin hajoaa, on pakko pysähtyä. Seikkaillessan leirintäalueella Mitja kohtaa joukon itseään rantarosvoiksi kutsuvia poikia sekä Tytön.

Karikko käyttää hienosti hyväkseen useampiakin eri tarinoita, huomasin välillä ajattelevani Danten Infernoa, sitten vaikkapa Peter Panin kadonneita poikia, menetettyjä rasavillejä, jotka ovat irtautuneet aikuisten maailmasta. Ja jotenkin Vuorela onnistuu nivomaan yhteen nuo sadut ja tarinat nykymaailman kanssa ja luomaan ehjän kokonaisuuden joka kiehtoo. Land's endissä eletään samanaikaisesti arkea hampurilaisineen ja DVD:eineen ja taianomaista arkea jossa morsiuspukuinen tyttö pyörittää ränsistyneessä talossa hotellia ja kaipaa kolikoita.

Karikko on sävyiltään tumma tarina ja Jani Ikosen hieno, mutta aavemainenkin kuvitus täydentää tunnelmia. Kirjan teemat, kuolema ja suru, ovat suuria ja vaikeita ja minusta Seita Vuorela käsittelee niitä kauniisti. Vaikka Karikko onkin luokiteltu nuorten kirjaksi, sanoisin että siinä on tyylillisesti ja teemallisesti riittävästi purtavaa myös aikuiseenkin makuun. Suosittelen!
"Tässä se juttu kaikkineen oli. Muistin enemmän kuin viimeksi Siiloa ajatellessani. Sillä uskokaa huviksenne, tanssiminen auttaa muistamista. Olin lähellä onnellista, kun singahdin ulos tanssijoiden piiristä ja paiskauduin hiekkaan kuin taivaalta pudonnut tähti sakarat levällään. Jostain syystä avaruuden kannella satoi sinä yönä enemmänkin tähtiä. Ja silloin saa toivoa. Monta kertaa.
Tähti putoaa. Tähti putoaa.Silloin saa toivoa. Monta kertaa."
WSOY, 2012
Sivuja: 357

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

The winners take it all!

Eilen illalla tuli aika arpoa synttäripalkinnot. Askartelutuokion jälkeen onnetar - eli tällä kertaa seuran puutteesta johtuen allekirjoittanut itse - suosi seuraavia henkilöitä: Salla (Sallan lukupäiväkirja), Emma ja Maija (Kirjojen keskellä). Salla saa siis valita mieleisensä kirjanmerkin ensin, sitten Emma ja viimeinen paketti lähtee Maijalle. Onnittelut voittajille, otettehan yhteyttä minuun osoitetietojen ja palkintotoiveiden merkeissä!



lauantai 26. tammikuuta 2013

Viaton / Harlan Coben

Olen hamassa menneisyydessäni lukenut joitakin Harlan Cobenin kirjoja, positiivisin muistikuvin. Minusta Coben on kirjoittanut usein varsin toimivia dekkareita, joissa usein on leikitelty ajatuksella menneisyyden vainoamista ihmisistä. Cobenin Viaton jatkaa samalla teemalla, sillä tällä kertaa pääosassa on Matt, joka vuosia takaperin on tehnyt opiskelijoiden juhlissa yhden virheen, sellaisen kohtalokkaan. Virheen, jonka seurauksena yksi poika on kuollut ja toinen - Matt - joutui vankilaan. Nyttemmin Mattin elämä jo hymyilee, on työpaikka, vaimo ja vauvakin tulossa. Kunnes eräänä päivänä vaimon lähettämä kuvaviesti sisältääkin kuvan aivan oudosta korstosta...

Harlan Coben on minusta mukavan kiero dekkaristi, joka on muutamaan otteeseen onnistunut hämäämään allekirjoittanutta. Tarina kun saattaa alkaa yhdenlaisena ja muotoutua ihan toisenlaiseksi. Cobenin aiheet ovat usein mukavan arkisia, sellaisia joihin voi jotenkin itsekin samaistua, mikä osaltaan auttaa koukuttautumisessa ja pitää lukijan uteliaana. Tällä kertaa jokin jäi kuitenkin lukukokemuksestani puuttumaan  vaikka teksti olikin tavanomaisen sujuvaa. En oikein pystynyt samaistumaan Mattin tilanteeseen ja koko juttu Reno-kytkentöineen alkoi tuntua aika kaukaa haetulta. Tällä kertaa siis tuli huti, mutta sattuuhan sitä!

En useinkaan tule kiinnittäneeksi huomiota kirjan käännökseen kun porskutan eteenpäin sivuja pitkin mutta tällä kertaa muutama termi alkoi tosissaan häiritä. Mikä ihme onkaan keinuteline?! Veikkaan että englanninkielen termi on swing set, mutta sen oikeampi käännös saattaisi olla keinut? Ja faksilaite kuulostaa sekin aika kömpelöltä...
"Pudistat päätäsi, mutta sydämesi kamppailee. Tiedät ettei näin kerta kaikkiaan voi käydä. Kumpikaan teistä ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä.
Mutta minkäs teet.
Seuraavien viikkojen kuluessa sinulle selviää mitä aito rakkaus on. Hän opettaa sen sinulle. Lopulta kerrot hänelle totuuden menneisyydestäsi. Hän pääsee sen yli. Te menette naimisiin. Te olette onnellisia. Juhlitte tietoa raskaudesta ostamalla kummallekin samanlaiset kamerapuhelimet.
Ja sitten eräänä päivänä saat puhelun ja näet videokuvassa, että tuon ammoisen  loman aikana kohtaamasi nainen - ainoa nainen jota olet rakastanut - on jossain hotellihuoneessa toisen miehen kanssa."
WSOY, 2008
Sivuja: 505
Alkuteos: The Innocent
So American: Nevada

perjantai 25. tammikuuta 2013

Sinä päivänä / David Nicholls

Olen kuullut kehuja Sinä päivänä -kirjasta mutta olen itse ollut vähän empiväisellä päällä kirjan suhteen. Joskus kovan hehkutuksen ansioista, tulen nostaneeksi omat odotukseni kirjan suhteen niin korkealle että jollei kirja ole suorastaan tajunnanräjäyttävä, petyn. Epäreilua tietysti kirjaa kohtaan, mutta inhimillistä. Näin ehkä kävi myös Sinä päivänä.

Jälkikäteen ajatellen en myöskään ollut ehkä ihan oikeassa mielentilassa tätä kirjaa varten, luulen että se toimisi paremmin vaikkapa rentona lomalukemisena kuin väsyneenä ja stressaantuneena, jolloin kaikki vähän ärsyttää muutenkin. Yksi iso mutka lukukokemuksessani nimittäin oli se, että Dexter oli minusta suoraan sanottuna ärsyttävä ja itsekeskeinen. Ei ole kauhean hyvä lähtökohta onnistuneelle lukukokemukselle, jos inhoaa toista päähenkilöistä...

Kirja siis kertoo Emman ja Dexterin tarinan ja kattaa kaksi vuosikymmentä, valmistumisesta ensimmäisiin työpaikkoihin, avioliittoon, lapsiin, eroon, iloihin ja suruihin, menestyksiin ja menetyksiin. Suurimman osan ajasta Emma ja Dexter ovat toisilleen läsnä, ystävinä ja tukijoina, ehkä tavoittamattomina rakkauksinakin. Kirja kuvaakin paitsi ihmissuhdetta, myös kasvamista ja aikuistumista ja ainakin itse samaistuin Emman mietteisiin oman kodin hankkimisesta ja perheestä.

Kirja oli kerronnaltaan miellyttävä ja sujuva lukukokemus, joskin varsinainen juoni oli aika ennalta-arvattava. Koska tunnen olevani ikävä ihminen soimatessani kirjaa, joka oli ihan kiva, vain siksi että minulla on ehkä huono päivä, haluan muistuttaa että arvostelun negatiivisuus varmasti johtuu kirjoittajan luonneviasta. It's not you, it's me.
"Viikonloppuisin, ja iltaisin jos tarmoa riitti, Emma kirjoitti. Hän oli aloittanut kaksi romaania (toinen sijoittui gulagiin, toinen suurtuhojen jälkeiseen tulevaisuuteen), itse kuvittamansa lasten satukirjan lyhytkaulaisesta kirahvista, julman totisen sosiaalityöntekijöiden elämästä kertovan televiosarjan nimeltä "Paska juttu", avantgardistisen näytelmän yli kaksikymppisten tunne-elämästä, teini-ikäisille suunnatun fantasiaromaanin ilkeista robottiopettajista, tajunnanvirtatekniikalla toteutetun kuunnelman kuolevasta suffragetista, sarjakuvastripin sekä sonetin. Yhtäkään niistä ei ollut kirjoitettu loppuun saakka, ei edes sonetin neljäätoista riviä."
Otava, 2011
Sivuja: 507
Alkuteos: One day

torstai 24. tammikuuta 2013

Miniä / Tuomas Kyrö

Tuomas Kyrön Miniä oli Kirjakauppaliiton kehittelemä herkku viime vuoden Kirjan ja ruusun päivälle. Mystisen Ruusukirjailijan henkilöllisyyttä arvuuteltiin etukäteen ja itse kirjankin sai kaupasta vain 10 euron ostoksen kylkiäisen - ja vain Kirjan ja ruusun päivänä. Tempaus oli hyvä ja ihmiset innostuivat. Minäkin säästin ostokseni oikeaan päivään jotta saisin hyppysiini tuon kirjan. Sitten toiminkin kuten kunnon bibliomaanikko, eli laitoin aarteeni hyllyyn odottamaan sitä oikeaa lukuhetkeä. Nyt, melkein, vuotta myöhemmin oikea hetki koitti. Oli pimeää, kylmää ja tylsää, väsytti ja ärsytti. Tarvitsin riittävän helpon ja kevyen kirjan, joka varmasti viihdyttäisi. Kaivoin Miniän esiin.

Miniässä tapaamme taas Mielensäpahoittajasta tutun vanhan herran. Tällä kertaa tarinaa tosin kertoo hänen miniänsä, jonka hemmotteluviikonloppu viinilasillisen ja naistenlehtien parissa muuttuukin yllättäen appiukon hoitamiseksi. Peruja pöytään vaan! Kun mukaan heitetään vielä pari venäläistä ja tiukka liikeneuvottelu, alkaa soppa ollakin valmis.

Kokonaisuutena Miniä oli ihan kiva. Se ei räjäyttänyt tajuntaani, enkä odottanutkaan sen niin tekevän. Mutta se oli ihan oikea kirja juuri siihen mielentilaan, jossa olin. Se lohdutti ja piristi vaatimatta liikoja. Siitä, että lukee oikeanlaisen kirjan oikealla hetkellä, tulee jo hyvä mieli. Jokin palanen loksahtaa paikalleen, kun saa sitä mitä tarvitsee.

Miniä ei yllä Mielensäpahoittajan tasolle, ehkä se johtuu siítä että mainittu herrasmies on kirjassa niin pienessä roolissa. Luulen kuitenkin että ihmisenä voi pitää miniästä, joka vaikuttaa loppujen lopuksi aika joustavalta ja mukavalta ihmiseltä. Sille vain ei voi mitään että mielensäpahoittaja on kaikessa juroudessaan niin koskettava ja hauska hahmo, ettei nelikymppinen uraäiti sille pärjää.
"Etsin työpöytäni laatikosta yrityslahjaksi saamani monitoimipuukon, jossa on käyttöohjeen mukaan 18 erillistä terää. Pyydän appiukkoa olemaan varovainen ja sanon olevani todella kiitollinen, jos hän saa laatikon kulkemaan luiskalla tasaisesti. Kun se on valmis, hän voi vaikka tarkistaa listojen kiinnityksen.
- Nämä on nopeasti tehty. Voinko sen perästä soittaa?
- Mitä?
- No puhelinta. Kyllähän miniä puhelimen tietää? Soitan pojalle kotiin. Haluan tietää mitenkä emännän kanssa on mennyt. Onko syönyt."
Kirjakauppaliitto, 2012
Sivuja: 122

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

The Eternal Smile: Three Stories / Gene Luen Yang, Derek Kirk Kim

Tutustuin Gene Luen Yangiin American Born Chinesen muodossa ja kun pongasin toisen sarjakuvan herralta, piti se napata kirjastokassiin. Vähän yllättäen The Eternal Smile ei muistuta niin selkeästi piirrostyyliltään tuota aikaisempaa teosta, mutta samaa henkeä ja ajatusta kirjassa toki oli. Eternal Smile itseasiassa esittelee kolme piirrosjäljeltään hyvinkin erilaista tarinaa, joiden pariin oli nautittavaa sukeltaa.

Duncan's kingdom muistuttaa tyyliltään ja aiheiltaan fantasiasarjakuvaa. Siinä nuori soturi Derek on rakastunut prinsessaan, jonka isän sammakkokuningas surmaa. Prinsessa lupaa kätensä ja valtakuntansa sille joka kostaa hänen isänsä kuoleman ja Derek, monien muiden tavoin, lähtee seikkailuun. Mutta kuka on outo nainen joka ilmaantuu Derekin uniin?

Gran'Pa Greenpax and The Eternal Smile lainaa tyyliään ja henkilöitään Disneyn Aku Ankasta. Pappa Greenpax on rikas ja ahne sammakko, jonka haaveena on kerätä kokonainen lammikollinen kultaa. Hommassa ovat avustamassa alistettu veljenpoika Filbert sekä kaksi pikkusammakkoa. Uusia rahantekokeinoja etsittäessä Filbert kertoo sedälleen oudosta ilmiöstä, taivaalla näkyvästä ikuisesta hymystä.

Viimeinen sarjakuva, Urgent Request, on väreiltään harmaa ja tyyliltään minimalistinen. Se on pieni ja arkinen kertomus Janetista, ankeaa elämää elävästä toimistohiirulaisesta, jonka sähköpostiin tulee eräänä päivänä ns. nigerialaiskirje.

The Eternal Smile oli miellyttävä kokemus, hämmästelin piirrostyylien erilaisuutta ja pidin siitä tarinoissa oli tietty yhteinen pohjavire. Kaikki Eternal Smilen kertomukset kun tuovat esiin maailman raadollisen ja julman puolen, mutta niissä on silti aina ripaus toivoakin. Oma suosikkini taitaa olla tarinoista viimeinen, Urgent Request, jossa jotenkin hienosti tavoitetaan arjen harmaus ja se, kuinka yllättävänkin pienistä asioista voi voimaantua. Kokonaisuutena tämä oli mielenkiintoinen ja monipuolinen lukukokemus.

First Second, 2009
Sivuja: 170

maanantai 21. tammikuuta 2013

Mifongin perintö / J.S.Meresmaa

Mifongin perinnöstä taisin kiinnostua Morren arvioin perusteella. Kirja jäi pitkäksi aikaa kutkuttelemaan mieleen, kunnes vuosi vaihtui ja tuli Koe 13 kotimaista kirjailijaa -haaste ja tajusin että siinäpä olisi ihana tekosyy tutustua tähän kirjaan...

Mifongin perintö tutustuttaa lukijansa ylhäiseen prinsessa Ardikseen sekä Dante Rondestaniin, seikkailijaan, joka veljensä pyynnöstä saapuu Merontesiin etsimään erästä kirjaa. Dante pelastaa Ardiksen hengen ja samalla ajautuu mukaan tapahtumiin, joista ei käänteitä puutu!

Juonessa on tietyt itsestään selvät kohtansa, mutta siitä huolimatta kirjailija onnistui pitämään lukijan mielenkiintoa yllä sekä sujuvalla kerronnallaan että muutamilla varsin kiinnostavilla yllätyksillä. Lisäksi on pidettävä mielessä se, että kyseessä on vasta trilogian ensimmäinen osa - tarina ehtii vielä kasvaa ja kulkeutua vaikka mihin suuntaan. Jotenkin ounastelen että monta mainiota mutkaa on vielä edessä ennenkuin Dante ja Ardis saavat rauhassa odotella eläkepäiviään...

Kirjan henkilökaarti oli mielestäni onnistunut, Ardis kasvaa yllättävänkin sisukkaaksi tapaukseksi ollakseen hemmoteltu prinsessa ja hän myös tarjosi - ainakin minulle - muutaman naurunpurskahduksen mm. erään miekkataistelun päätteeksi. Oli hauska huomata että seikkailun ja rakkauden lisäksi kirjasta löytyi vähän huumoriakin. Dante on mainio sankari ja oikeastaan koko Rondestanin perhe on kiinnostava, merirosvona elantonsa tienaava Linn jopa toi mieleeni kaikuja Tulen ja jään laulusta, jossa laivan kannella viihtyy mainiosti Asha Greyjoy. Koko kirjan maailma on elävä ja rikas enkä voi olla ihmettelemättä kirjailijoiden mielikuvitusta ihan jo noin yleensäkin - kuinka joku osaakin luoda kokonaisia maita ja sukuja historioineen! Nostan teille mielikuvitusköyhää hattuani!

Kokonaisuutena Mifongin perintö oli mainio kokonaisuus, koukuttava ja viihdyttävä kirja, joka oli pakko melkein ahmia loppuun saakka. Onneksi sarjan seuraava osa, Mifongin aika, ilmestyy jo maaliskuussa eli kauaa en joudu uteliaisuuksissani räytymään. Kannattaa myös kurkistaa kirjailijan blogiin "Esikoiskirjailijan vuosi", josta löytyy kattava lista kirjan arvosteluista ja kirjatraileri.
"Ardisin vatsaa nipisti, kun hän tajusi lukeneensa Danten kasvoja niin vaivattomasti, tottuneesti, kuin heidän välissään ei koskaan olisi ollutkaan vuorijonoja, metsäaukioita, tuhansia havupuita ja kahta vuodenaikaa. Mistä se oikein kertoi, halu katsoa uudelleen?"
Karisto, 2012
Sivut: 470
Kirjasta lisää: Kirjailijan blogi

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Blankets / Craig Thompson

Ensikosketukseni Craig Thompsonin kynän jälkeen oli vuoden sarjakuvaksikin äänestetty Habibi. Blankets on saman tekijän toinen, massiivinen sarjakuvaromaani, joka tuntuu omaelämänkerralliselta ja Habibin tapaan pursuaa teemoja.

Blankets on tarina lapsuudesta ja aikuistumisesta, uskonnosta, ensirakkaudesta ja oman tien löytämisestä. Craig pikkuveljineen kasvaa pienellä paikkakunnalla kiihkeän uskonnollisessa ja konservatiivisessa perheessä. Uskonnon takia Craig jopa hillitsee piirtämistä - asiaa, jonka tekeminen on hänestä niin upeaa, että se kuuluisi taivaaseen. Craigin lapsuus ja nuoruus eivät ole onnellisimmasta päästä kiusaamisen ja ankarien vanhempien takia, mutta sitten tunnelin päästä alkaa alkaa näkyä valoa. Tyttö.

Piirrosjäljen ja tarinan runsauden lisäksi Blanketsin hengessä on jotain Habibista tuttua. Epätoivoisen oloinen rakkaustarina, uskonto, symboliikan käyttö... Tarina on sekä dramaattinen ja arkinen ja täynnä elämän kirjoa. Thompson heittää pieniä piikkejäkin entisen uskonyhteisönsä suuntaan mm. kuvaamalla kuinka nuorta Craigia pelotellaan taidekouluun menosta. Siellä kun voi tulla vaikka homoseksuaaliksi ja se lienee liki pahempaa kuin kuolema. Huh. Kirjassa Craig kulkeekin myös uskonnollisesti pitkän matkan irtautuessaan ahdasmielisestä yhteisöstä ja löytäessään oman tapansa olla kristitty.

Kokonaisuutena Blankets oli hyvällä tavalla melkoinen sulateltava. Vaikka uskonnollisen etsinnän kuvaus ei erityisesti minua puhutellut, oli Craigin ja Rainan tarina taas ihana ja riipaisevan kaunis, juuri sellainen kuin ensirakkauden tulisikin olla. Kirjana Habibi oli ehkä minusta vaikuttavampi,  mutta Blanketskin on upea ja rohkea teos. Tätä lisää!


Top Shelf, 2011
Sivuja: 582
So American: Wisconsin

lauantai 19. tammikuuta 2013

Kolme varjoa / Cyril Pedrosa

Syy, miksi alunperin kaivoin Cyril Pedrosan Kolme varjoa kirjaston hyllystä, on suoraan sanottuna tyhmä, mutta tunnustetaan nyt kuitenkin. Paksun sarjakuvaromaanin seläke kun muistutti Minun Kiinani -sarjan kirjoja ja herätti siis heti luottamusta. En minä näitä lukupäätöksiä millään tiedolla tee, ihan vain tuurilla eteenpäin touhotan. Ja ilmeisesti kannattaisi alkaa lottoamaan, sillä Pedrosan kirja oli melkoinen napakymppi!

Kirjan aihe, isän ja pojan pakomatka, ei ensi alkuun vaikuttanut hirveän kiinnostavalta, mutta ensimmäiset sivut veivät jo mukanaan. Aihe on oikeastaan pakomatkaa syvempi, päällimmäisenä teemana on kuolema ja sen uhan mukanaan tuomat tunteet ja reaktiot. Pedrosa käsittelee aihetta herkästi, kauniisti, oivaltavastikin ja taisi minulla lukiessani vähän silmäkulmakin kostua...

Pedrosan piirrostyyli on kiinnostava, hän vaihtelee perspektiiviä ja kenties myös piirrosvälineitäkin, sillä välillä kuvat ovat musta ja melkein suttuisia, kuin liidulla piirrettyjä. Välillä ne ovat kevyeitä, ohuin viivoin, kuin lyijykynällä tehtyjä. Efektinä tämä on hieno ja tuntuu vahvistavan kirjan tunnelmia. Kokonaisuus on parhaimmillaan elävä, melkein kuin lukisi piirretyn elokuvan story-boardia.

Olen juuri nyt aikalailla äimän käkenä hienon lukukokemuksen johdosta. Tiedättehän sen tunteen kun on juuri lukenut jotain hienoa eikä oikein kykene muuhun kuin hokemaan "olipas se hieno". Noh, tämä oli hieno! Suosittelen.

PS. Korkkasin tällä Susan Seitsemän sarjakuvaa-haasteen!

WSOY, 2010
Sivuja: 268
Alkuteos: Trois ombres

perjantai 18. tammikuuta 2013

The Twelve Tribes of Hattie / Ayana Mathis

Olen joskus kuullut puhuttavan Oprahin kirjakerhosta mutten ole koskaan kerhoon tai sen suosituksiin sen kummemmin tutustunut. Overdrivessä vastaani kuitenkin tuli The Twelve Tribes of Hattie, näkyvällä Oprah's Book Club -merkinnässä varustettuna ja tuumin ettei kirja jota suositellaan miljoonille televisionkatsojille kai voi olla huono? Vai voiko?

Kirjassa lisäbonuksena oli mahdollisuus siirtyä tekstissä olevien linkkien avulla Oprahin omiin muistiinpanoihin. En pahemmin hyödyntänyt tuota mahdollisuutta, sillä parin ensimmäisen kurkkauksen perusteella emme Oprahin kanssa kiinnostu samoista asioista. Ideana tämä voisi kuitenkin olla kiva juttu e-kirjoissa, tosifanit saattaisivat hyvinkin olla kiinnostuneita lukemaan esimerkiksi versiota jossa kirjailija kommentoi tekstiään.

Tarina muistuttaa minusta enemmänkin kertomuskokoelmaa kuin varsinaista romaania, sillä jokainen luku kertoo yhden perheenjäsenen tarinan, jotka itsessään ovat aika erillisiä kokonaisuuksia. Minun kannaltani tämä oli huonompi juttu, lukisin mielummin ehjää romaania kuin palastellumpaa kokonaisuutta. Vaikka kertomukset - kappaleet - ovat itsessään enimmäkseen kiinnostavia ja Mathisin teksti on vahvaa, jää kokonaisuus osiaan heikommaksi. Ehkä se johtuu siitä, ettei tekstissä ehditä kunnolla pääsemään henkilöiden "ihon alle" kun kertoja jo vaihtuu.

Minulle "Hattie" oli lukukokemuksena epätasainen, osa kappaleista oli vahvoja ja voimakkaita, osan kohdalla suoraan sanottuna kyllästyin. Hattien ja hänen perheensä tarina oli suoraan sanottuna synkkä ja masentava, jos kohta realistinenkin. Tämä on tarina pettymyksistä, perheistä ja asioista, joita ei saada sanotuksi.
I can't do this, Hattie thought. If I give my child away, I'll crumble. I wouldn't survive it. Maybe it's selfish to keep her from piano lessonsa and pinafores, but I'm not that strong. I'd disintegrate into nothing and blow away.
To Ella she said, "We'll take our changes."
Knopf, 2012
Sivuja: 256

torstai 17. tammikuuta 2013

No one here except all of us / Ramona Ausubel

Ramona Ausubelin kirjaan No one here except all of us oli vaikea päästä kiinni. Olin napannut kirjan luettavakseni koska olin lukenut siitä kehuja ja aihekin - se iänikuinen toinen maailmansota - kiinnosti. Mutta lukeminen osoittautuikin yllättävän työlääksi, takkusin tämän suhteellisen lyhyen kirjan kanssa kolme viikkoa. Huh!

Mikä kirjassa sitten oli niin hankalaa? Ainakin se, etten oikein tiennyt mitä olin lukemassa. Olen aikaisemmin kuvitellut että lähden yleensä lukemaan avoimin mielin, mutta viime aikoina olen alkanut huomata että oma ennakko-käsitykseni kirjasta vaikuttavat lukukokemuksen onnistumiseen yllättävän paljon. Jos haluaa lukea vaikkapa perinteistä, suoraviivaista sotaromaania, voi tuntua tuskastuttavalta huomata lukevansa hitusen surrealistista ja sadunomaista kertomusta jossa aivot täytyykin laittaa hiukan toiseen asentoon. Häiritseekö teidän lukemistanne koskaan se, että huomaattekin lukevanne ihan erilaista kirjaa kuin etukäteen luulitte?

No one here except all of us alkaa vuodesta 1939, pieneen romanialaiseen kylään, jossa 11-vuotias Lena asuu. Elämä yhteisössä on ollut leppoisaa mutta maailmalla puhaltavat sotaisat tuulet huolestuttavat kyläläisiä. Kun kylään ajautuu puolikuollut Muukalainen, jonka perheen sotilaat ovat surmanneet, päätyvät kyläläiset Lenan johdolla erikoiseen ratkaisuun - he päättävät luoda maailmansa uudelleen siten ettei ulkomaailmaa pahuuksineen ole olemassa. Uuden maailman luomisen yhteydessä kyläläiset saavat myös mahdollisuuden pyyhkiä omankin taulunsa puhtaaksi ja sorvata elämäänsä mieleisemmäksi. Tästä johtuen myös Lena päätyy lapsettoman tätinsä tyttäreksi, tämä kun on aina halunnut oman lapsen ja päättää uudessa elämässään haluavansa yhden sisarensa lapsista...

Lukukokemuksena No one here except all of us oli outo enkä oikeastaan osaa tyypittää sitä. Se muistuttaa satua tai fantasiaa, mutta on silti aiheensa takia surullinen ja brutaalikin ja sen juuret ovat silti syvällä reaalimaailmassa. Kirjan kieli ja ajatukset ovat kauniita ja niiden takia halusin kovasti pitää tästä kirjasta. Mutta minä en ymmärrä tätä kirjaa ja se häiritsee minua.
She said, "It doesn't always make sense, how you go about loving someone. Sometimes loving means gathering them back, sometimes it means sending them away." She had already forgiven me for breaking her heart. "Include us in your story and we will include you in ours. That is the job of a family."
Riverhead, 2012
Sivuja: 325
So American: New Mexico

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

The Newlyweds / Nell Freudenberger

The Newlyweds oli löytö Helmetin Overdrive-kokoelmasta. Kirja kertoo Bangladeshistä kotoisin olevan Aminan tarinan. Amira löytää amerikkalaisen miehensä netistä, aasialaisia morsioita välittävältä sivustolta. George osoittautuu kelpo mieheksi ja aikanaan Amina matkaa uuteen kotiinsa Rochesteriin, jossa avioliiton arki alkaa.

Nell Freudenberger oli minulle uusi tuttavuus ja oli mielenkiintoista tarttua tähän kirjaan heti Amerikan lasten jälkeen, kirjat kun ovat tyyleiltään ja aihepiiriltään jossain määrin samanlaisia, olkoonkin että Tylerin kirjasta ja sen ironisista sävyistä nautin kyllä enemmän ja kykenin samaistumaan sen henkilöihin paremmin.

The Newlyweds osoittautui aivan erilaiseksi kirjaksi kuin mitä alunperin kuvittelin. Olin jostakin saanut päähäni että kirja keskittyisi ehkä Georgen ja Aminan avioliittoon ja kulttuurieroihin, mutta Freudenbergerin teksti olikin elementeiltään paljon monipuolisempi ja sanoisinkin että maahanmuuton ohella se on ennen kaikkea Aminan kasvutarina, sillä nöyrästä ja hauraanoloisesta Deshin tytöstä kuoriutuu pikkuhiljaa sinnikös ja kekseliäs aikuinen nainen.

Kirja on hyvin pitkälti kaksijakoinen teos, sen alkupuoli keskittyy Aminan uuteen elämään Georgen vaimona ja on toisaalta viihdyttävää mutta arkisuudessaan myös ehkä vähän tylsääkin luettavaa ja jäinkin kaipamaan kerrontaan joko enemmän Anne Tylerin tyylistä lempeää havainnointia ja ironiaa tai sitten sitä draamankaarta - Amina kun tuntuu suhtautuvan uuteen elämäänsä ja avioliittoonsa kovin alistuneesti ja kiihkottomasti. Kirjan toinen osa taas käsittelee Aminan paluuta Bangladeshiin ja se on mielestäni kirjan kiinnostavampi osuus jossa Aminastakin paljastuu enemmän tunteita. Kenties kirjailija pyrkii tällä rakenteella kuvaamaan myös sitä kuinka paljon varmempi itsestään Aminasta on tullut uuden "elämänsä" myötä?
"As Jessica continued to talk about the foods she ate, didn't eat, and inteded to eat, Amina concentrated on nodding and making noises to show that she understood. It was possible to be struck dumb by all sorts of emotions, not only suprise, and as they drove back toward Pittsford, Amina thought that there ought to be a whole set of words to encompass all those different varieties of silence."
Knopf, 2012
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Bangladesh

maanantai 14. tammikuuta 2013

Bibliomania / Gustave Flaubert

Jokainen lukutoukka kai tuntee kirjan ostamisen, suorastaan hamstraamisen ilon. Sen, kuinka hykerryttävän ihanaa on saada itselleen kauan odotettu paperinen kapistus ja asettaa se hyllyyn oikealle paikalleen. Kirjaa ei ehkä edes lueta, tärkeämpää on sen omistaminen. Tunnustan syyllistyneeni tähän itsekin, tunnen ajoittain suurta tarvetta adoptoida kaikki kirjat oman, ahtaaseen hyllyyni.

Tästä ajatuksesta lähtee liikkeelle Gustave Flaubertin ensimmäinen julkaistu kertomus, Bibliomania. Se perustuu tositarinaan, uutiseen miehestä, joka lopulta murhasikin saadakseen kirjakokoelmansa tähden. Todellisuuspohja tekee pienestä tarinasta entistä kiinnostavamman ja lisää näkökulmaa antaa Hannu Salmen kutkuttava tietoisku bibliomaniasta. Vaikka tämä mania minua vähän hihityttikin, näyttää se myös tuhonneen muutamien henkilöiden elämän ja talouden. Liika on liikaa, kirjoissakin.

Nautin Bibliomanian lukemisesta, Flaubertin teksti on miellyttävän sujuvaa ja aihekin on mitä rakkain. Jotenkin se, että saa lukea toisen kirjahullun tekstiä, myös aina säväyttää. Lyön vetoa että kirjakauppias Giacomo olisi ymmärtänyt sen tunnekuohun, jonka ensimmäinen vilaus vaikka kirjojen alennusmyyntiin tai kirjamessujen saliin aiheuttaa. Niin paljon kirjoja ja tutkittavaa, niin vähän aikaa ja rahaa! Kotona keräilijä jo hykertelee, kaivaa kassista aarteensa ja ihastelee niitä. My precious, aarteeni... (Kuulostaako tutulta? Anyone?)

Pidin kovasti kirjan ulkoasusta, vanhaa nahkaa imitoivasta materiaalista, kultauksista ja fonteista jotka nekin henkivät menneitä aikoja. Bibliomania todella muistuttaa sellaista aarretta jonka keräilijä voisi haluta kokoelmiinsa!
"Nuo kuumeiset, kiihkeät illat hän vietti kirjojen parissa. Hän kierteli kaupassaan, käveli ristiin rastiin kirjastonsa hyllyväleissä, hurmioituneena, haltioissaan, kunnes äkkiä nauliutui paikoilleen hiukset pystyssä, silmät kiiluen, appoavoimina. Hänen kuumat ja kosteat kätensä vapisivat, kun hän kosketteli hyllyillä olevia kirjoja. Hän otti jonkin kirjan, lehteili sitä, tunnusteli paperin laatua, tutki kannen kultauksia, kansipaperia, kirjaimia, mustetta ja taitteita, piirroksia sanan finis ympärillä. "
Faros, 2012
Sivuja: 119
Alkuteos: Bibliomanie

lauantai 12. tammikuuta 2013

Hakusanarunot ja synttäribileet

On kulunut kaksi vuotta blogini perustamisesta. Tuntuu että aika on kulunut hurjan nopeasti ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Kahden vuoden aikana olen lukenut 410 kirjaa ja kirjoittanut 477 postausta. Lukijoita on hienot 140 kappaletta ja Facebook-sivuillakin on tykkääjiä 107. Näin aukikirjoitettuna määrät tuntuvat älyttömiltä, aloittaessani kirjoittelin lähinnä itselleni ja tuntui huikealta huomata jos joku oli vahingossa eksynyt Googlen kautta blogiini. Kommenteista en tainnut oikeastaan unelmoidakaan...

Kokonaisuudessaan blogilla on ollut positiivinen vaikutus elämääni. Pienenä tyttönä haaveilin kirjan kirjoittamisesta ja monta juttua päätyikin jo pöytälaatikkoon, mm. kertomus Ellasta ja Leopoldista. Juttuun liittyi jokin mystinen salaisuus, mutta en tainnut koskaan keksiä mikä se olisi... Koska kirjoittaminen on kuitenkin aina kiehtonut mieltäni, on kiva että saan blogini kanssa toteuttaa itseäni. Kirjoista kirjoittamisessa on myös se hyvä puoli ettei minun tarvitse keksiä hienoja juonenkäänteitä - joku taitavampi on jo tehnyt puolestani.

Haluan juhlistaa blogisynttäreitäni arvonnalla, tällä kertaa jaossa on kolme kirjanmerkkiä lukutoukille. Merkit ovat erilaisia (kts. kuva) ja arvonnan voittaja saa valita ensiksi mieleisensä, sitten kakkonen jne.
Arvontaan voit osallistua joko Facebook-sivuillani tai tämän postauksen kommenttiosiossa kommentoimalla ja olemalla lukijani/tykkääjäni, jokaiselle osallistujalle jaan yhden arvan. Arvontalinkkiä saa jakaa eteenpäin, mutta se ei tietenkään ole pakollista. Palkinnot arvon lauantaina 26.1.2013 klo 18.

Ja jotta synttärijuhlat jäisi näin tylsiksi niin tarjoilen teille "kakkuna" runoja. Viime vuonna blogeissa pyöri kirjojen nimistä muodostettuja runoja, minä taas päätin hyödyntää Googlen hakujen luovuutta ja hakusanoja, joilla blogiini on viime aikoina tultu. Ensimmäisen "runon" kaksi viimeistä riviä:  Kun suljen silmäni ja En vaan osaa ovat kirjoja, joista olen blogannut, loput ovat Googlen tielleni tuomia erikoisia helmiä. En usko että blogistani löytyy näihin hakuihin minkäänlaista apua, mutta päivääni nämä ovat kyllä piristäneet!

elämä kyllä luemme lassi nummea
ranskalaiset perunat säilyy
hirvenlihaa sähköisessä haudutuspadassa
kun suljen silmäni
en vaan osaa

auringonlasku vuoristossa 
uskomaton australialainen matkijalintu
auringon kajo puiden välistä 
yöksi on luvassa kirkasta

ihmismieli on kummallinen riittää kun kirjaimet
introvertti ajatustensa kanssa 
kuolema etätöissä
joko jännittää huominen

intiassa poltetut naiset
buddha piti kukkaa
opeta minulle joogaa
notkea tyttö


   



perjantai 11. tammikuuta 2013

Punainen usva / Patricia Cornwell

Luin edellisen Cornwellini, Kuolleiden sataman, vasta muutama viikko sitten ja yllättyin siitä, että kirjasarja tuntui palanneen lähemmäksi juuriaan harhailtuaan aikansa minua lähinnä ärsyttävissä sfääreissä. Kommentoijat kovasti myös kehuivat sarjan tuoreinta osaa, Punaista usvaa, joten sehän lähti seuraavana kirjastosta kotiin!

Edellisen tapauksensa jälkimainingeissa Scarpetta matkaa naisvankilaan haastattelemaan Katherine Lawleria, naista Jack Fieldingin menneisyydestä, samalla raaka perhesurma Savannahissa kiinnittää hänen huomionsa. Hyvin pian Kay kuitenkin huomaa ettei kaikki ole kunnossa, sillä joku seuraa hänen askeliaan. Tapahtumaketju kiihtyy Kayn alkaessa tutkia vankilassa tapahtuneita outoja kuolemantapauksia.

Ilokseni huomasin että Punaisessa usvassa oli samaa vetoa kuin niissä ensimmäisissä Scarpetoissa, niissä joista aikoinani innostuin. Hi-tech -kamppeet ovat saaneet väistyä taka-alalle eikä supersankarin elkeistä ole enää tietoa. Hyvä! Punainen usva on itseasiassa ihan reilua murhatutkintaa ilman paikallispolitiikkaa tai muita kommervenkkejä ja siinä Cornwell ja Scarpetta ovatkin parhaimmillaan. Kirja jatkaa yllättävänkin tarkasti siitä, mihin Kuolleiden satama jäi. Kirja voi ehkä lukea erillisenä teoksenakin, mutta Kuolleiden satama taatusti selventää monia asioita.

Olen iloinen siitä, että luin Punaisen usvan, tuntuu että minun uskoni Patricia Cornwellin tuotantoon alkaa elpyä. Joten kiitos kaunis kaikille kirjaa kehuneille, on hieno juttu löytää vanha suosikkikirjailija uudelleen. Tällä kertaa sain rentoutua mukavasti murhan parissa, nauttia Cornwellin sujuvasta ja yksityiskohtaisesta kerronnasta ja tietysti spekuloida tappajan henkilöllisyyttä, tunnustan tässä samalla, että tällä kertaa olin ihan hakoteillä... Arvasitteko te tekijän?
"Patologit - ainakin minulla on se luontainen taipumus - keskittyvät enemmän syyhyn kuin seurauksiin. Minua eivät niinkään kiinnosta rikospaikalle valtoimenaan roiskunut veri ja kudokset vaan sisäänmenohaavan asento, joka saattaa viitata siihen, että liipasinta on painanut uhri itse. Enkä piittaa oireiden draamasta muutenkin kuin niiden aiheuttamien kärsimysten osalta. Minun metodinani on selvittää sairaus, kääntää harhaanjohtavat tekijät pois edestä kuin iho ja kudokset ja leikata tarvittaessa parhaani mukaan."
Otava, 2012
Sivuja: 399
Alkuteos: The Red Mist
Kirjasta lisää: Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Järjellä ja tunteella

torstai 10. tammikuuta 2013

Mary Boleyn: The Great and Infamous Whore / Alison Weir

Tudor-intoilijana minun oli ihan pakko napata kirjaston listalta luettavakseni Alison Weirin tietokirja Mary Boleynistä. Mary(kin) on historian henkilönä melkoisen kiinnostava tapaus Annen sisarena ja Henrikin rakastajattarena joka monien spekulaatioiden mukaan synnytti kuninkaalle tyttären. Mary on jäänyt mieleeni myös ainoana Boleynin perheen vesana, joka säilytti päänsä ja sai siis lopulta perheen onnellisimman lopun.

Maryä on populaarikulttuurissa kuvattu vuoroin hivenen kyyniseksi viettelijättäreksi tai yksinkertaiseksi ja "helpoksi" neitoseksi joka jää auttamatta loistavan Anne-sisarensa varjoon. Hänet tunnetaan pääasiassa kahden kuninkaan rakastajatterena, jota on luonnehdittu jopa pahamaineiseksi portoksi ja uskomusten mukaan synnytti Henrik VIII:lle tyttären. Aikanaan Mary myös suututti sukunsa naimalla nuoremman, komean ja alempisäätyisen miehen - epäilemättä kyseessä on ollut aito rakkausliitto. Ah! Amor vincit omnia ja niin poispäin.

Luin ensimmäistä kertaa Alison Weirin tietokirja ja koin kirjailijan tyylin miellyttäväksi. Vaikka hän onkin selkeästi aiheensa asiantuntija, ei kirja ole kuivaa faktojen luettelemista vaan ennemminkin antaa lukijalleen kuvan aikakauden elämästä ja vilauttaa myös hivenen historiantutkijan työtä. Kirjassaan Weir nimittäin käy läpi melkoisen nipun erilaisia Maryyn liitettyjä teorioita puntaroiden niiden todenperäisyyttä.

Lukiessani huomasin muodostaneeni erilaisia mielikuvia Tudoreista ja Boleyneistä, varmasti pitkälti kirjojen ja television kautta ja jouduin kirjaa lukiessani vähän muokkaamaan ajatuksiani. Pidin siitä, että Weir vaikutti mukavalla tavalla kiihkottomalta ja tasapuoliselta kertojalta. Vaikka Mary on kirjansa tähti, Weir ei säästele häntä tai kaunistele hänen tekemisiään ja lukemisen jälkeen hän tuntui hiukan enemmän oikealta, eläneeltä ihmiseltä kuin riviltä historian kirjassa.

Lopuksi vielä yksi, ehkä hölmön tuntuinen havainto.Lukiessani huomasin myös harmistuvani Maryn puolesta. Jo huorittelu tuntuu epäreilulta, puhumattakaan siitä, että Marylla tuskin oli suuria mahdollisuuksia torjua kuninkaallisia sarjahurmaajia, joilla muuten oli reilusti enemmän avioliiton ulkopuolisia suhteita kuin pahamaineiseksi portoksi haukutulla Marylla. Miesten maailma, totta tosiaan...
(Kappale toisesta nykypäiviin saakka selviytyneestä Maryn kirjeestä. Kirjeessä hän anoo Thomas Cromwellilta armoa hänelle ja William Staffordille parin jouduttua suureen epäsuosioon epäsuhtaisen avioliittonsa takia. Viimeinen lause lienee piikki myös Annen suuntaan.)"For well I might a had a greater man of birth, but I ensure you I could never had one that loved me so well. I had rather beg my bread with him than to be the greatest queen christened."
Jonathan Cape, 2011
Sivuja: 338

tiistai 8. tammikuuta 2013

Amerikan lapset / Anne Tyler

Muistan pitäneeni Anne Tylerin kirjoista ammoisina lukioaikoinani, sitten niiden lukeminen jäi vuosiksi. Outoa kyllä, minulla ei ole aavistustakaan miksi näin kävi, ehkä vain innostuin muista kirjoista enemmän. Onnekseni eräänä talvisena päivänä kolutuessani epätoivoisesti kirjaston hyllyjä, pongasin Amerikan lapset. Kirja osoittautui oivalliseksi lomalukemiseksi, helpoksi ja mukavaksi kuin ne kaikkein lököisimmät kotihousut, ollen samalla myös viihdyttävä ja hauska.

Kirja kertoo kahden ulkomailta adoptoidun pikkutytön tarinan. Kaikki alkaa eräänä päivänä lentoasemalla jossa kaksi perhettä odottaa tärkeää lähetystä - vauvaa Koreasta. Periamerikkalaiset Donaldsonit heittäytyvät vanhemmuuteen täysin rinnoin - Jin-Hon kulttuuriperinää halutaan kunnioittaa aina pukeutumista myöten ja vaipoista luopumistakin varten pidetään omat juhlansa. Yazdanin iranilaissyntyinen perhe taas pyrkii ennemmin lähestymään amerikkalaista kulttuuria ja niinpä pikku-Sookista tulee Susan.

Amerikan lapset on kuvauksena arkinen ja leppoisa, luvassa ei ole suurta draamaa, ainoastaan elämää. Tyler kertoo tarinaa eri näkökulmista, päästäen ääneen milloin Donaldsot, Yazdanit tai isovanhemmat, Bitsyn isän Danin tai Maryamin, Sami Yazdanin tyylikkään ja varman äidin. Eri kertojien myötä valoittuvat arjen lisäksi myös toiveet ja pelot ja toisen kulttuurin ymmärtämisen vaikeus. Pidin kovasti Anne Tylerin ironisuudesta, joka pilkahteli mukavasti rivien lomasta, joskaan hän ei aivan tasaväkisesti suomi kaikkia osapuolia vaan ehkä suuremman osan piikeistä saavat osakseen Donaldsonit, jotka toki kaikessa innostuksessaan ovat aika helppoja kohteita.

Amerikan lapset on oiva kirja vanhemmuudesta, siirtolaisuudesta, rakkaudesta ja epätodennäköisistä ystävyyksistä. Mietin aika pitkään kuinka kuvailisin tätä kirjaa, josta kovasti pidin ja huomasin jatkuvasti palaavani sanoihin arkinen ja elämänmakuinen. Amerikan lapsissa ei ole komeaa draaman kaarta vaikka suuria tunteita sielläkin koetaan. Sen henkilöt ovat pohjimmiltaan ihan tavallisia ihmisiä, jotka voisivat olla vaikkapa omiakin naapureitani. Ja silti, tai ehkä juuri siksi, tämä kirja kiinnosti ja kosketti. Se tuntui aidolta.
Sami ei säästänyt Donaldsoneja amerikkalaisnarinoiltaan. Jos mahdollista, hän suomi heitä vielä julmemmin. He olivat niin helppo kohde - etenkin Bitsy kotikutoisine mekkoineen ja luomuintoiluineen ja muodikkaine puheenparsineen. "Hän nimitti äitinsä hautajaisia 'juhlaksi', hän kertoi sukulaisilleen. "Hän sanoi: 'Toivottavasti pääsette tulemaan juhlimaan äitini muistoa.'"
"Jospa hän ei suruissaan löytänyt oikeaa sanaa", Ziban isä sanoi.
"Ei se siitä voinut johtua, koska hän toisti sen. Hän sanoi: 'Ja kertokaa juhlasta Maryamillekin.'"
Ziba puuttui puheeseen. "Mitä vikaa siinä muka on?" hän kysyi Samilta. "Kyllähän sitä sanotaan että kokoonnutaan 'juhlimaan elämää'. Se on ihan yleinen sanonta."
"Täsmälleen", Sami sanoi. "Se on ulkoa opittu, trendikäs muoti-ilmaisu."
Otava, 2008
Sivuja: 335
Alkuteos: Digging to America
So American: Maryland
Kirjasta lisää: Lumiomena, Sonjan lukuhetket, Kirjanainen, La petite lectrice, Kirjava kammari

maanantai 7. tammikuuta 2013

Mokka / Tatiana de Rosnay

Nelikymppisen Justinen perheen pariisilainen arki katkeaa painajaismaiseen puheluun. Teini-ikäinen Malcolm on jäänyt tietä ylittäessään auton alle ja makaa koomassa. Auton ajaja ei pysähtynyt auttamaan. Tuska, pelko ja viha vuorottelevat Justinen elämässä hänen valvoessaan koomaan vaipuneen poikaansa vuoteen rinnalla, miettien ruskeaa autoa ja toivoen poliisin löytävän tekijän.

Olin aluksi aika innostunut Mokasta, kirjan inhimillinen tragedia kiinnosti ja kosketti ja Justinen tavoin minäkin halusin löytää yliajajan. Lukiessani mielialani kuitenkin laski ja loppua kohden koin Justinen jopa ärsyttäväksikin. Tekijän löytäminen kun kasvaa tavallaan tärkeimmäksi asiaksi Justinelle ja kaikki muu, aviomies ja pieni tytärkin jäävät toiselle sijalle. Varsinkin loppuratkaisu tuntui teennäiseltä ja minä, joka usein helposti tempaudun tarinaan mukaan ja uskon melkein mitä vain, huomasin takkuavani epäuskottavien yksityiskohtien kanssa. En esimerkiksi usko ranskalaisen poliisin noin vain luovuttavan epäillyn osoitetietoja uhrin äidille, oli hän kuinka sympaattinen tahansa.

Toinen minua kummastuttanut teema oli ranskalaisten ja brittien vastakkainasettelu, joka sinällään oli toki ihan kiinnostavaa, mutta en oikein ymmärtänyt sitä miksi teema oli juuri tässä kirjassa nostettu esiin niin näkyvästi. Toki Justine on naimisissa britin kanssa, mutta pariskunnan kansallisuus ei tuntunut olevan varsinaisen juonen kannalta olennainen asia, joten olin hieman ... hämmentynyt.

Kokonaisuutena Mokka oli nopealukuinen kirja, jonka teemoihin ja tunnelmiin, varsinkin kirjan alkupuolella, on helppo samaistua. Pidin sinänsä de Rosnayn kirjoitustyylistä ja hänen tavastaan sekoittaa vaikkapa isovanhempien muistelua ja pop-kappaleiden ruodintaa Justinen todellisuuteen, siten ikäänkuin päästäen lukijan Justinen pään sisään.
"Vaikeinta oli kestää. Kestää. Sovittaa tavallinen arki kauheuksiin, joita meille tapahtui. Ja herääminen sitten. Kun aamulla avasi silmänsä, ei hetkeen muistanut mitään, tunsi itsensä kevyeksi tai ainakin luuli niin. Sitten kaikki palasi. Taakka, joka alkoi taas painaa tukahduttavasti. Mieleen muistui, että oma poika makasi koomaan vaipuneena sairaalassa. Ja että oli noustava jatkamaan. Elämään elämäänsä, kaikesta huolimatta."
Bazar, 2012
Sivuja: 278
Alkuteos: Moka

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

So American - jälkipuinti

Kirjavan kammarin So American -haasteen kuvittelin olevan leikintekoa sillä uskoin lukevani paljon amerikkalaista kirjallisuutta. Tosin kävi.

Haaste oli kolmiosainen:
  1. Lasketaan yhteen kaikki vuonna 2012 luetut yhdysvaltalaiset kaunokirjalliset teokset.
    Tässä pääsin 56 kirjaan saakka.
  2. Kilpaillaan kategorioissa, so. kuka saa täyteen eniten kategorioita.
    Lähdin suorittamaan 9 eri kategoriaa, joista yhteensä oli saatavissa 31 pistettä. Haaste tuli mukavasti suoritettua näiltä osin. Valitsemani kategoriat olivat: Slavery, Post-World War II Classics, Jewish-American Experience, Black America, Immigrant Background, Southern Fiction, American Crime, Modern Women Writers ja Modern Men Writers.

    Näin jälkeenpäin hankalimmaksi kategoriaksi osoittautui Black America, jota varten olisin halunnut ehtiä lukemaan myös nykyaikaan sijoittuvaa "mustaa" kirjallisuutta. Olin leikitellyt mm. ajatuksella Terry McMillanin kirjoista mutta aika valitettavasti loppui kesken. Tai rehellisemmin voisin tunnustaa ahnehtineeni kirjastosta liikaa kaikkea muuta.

    Kategorioista mahtavimmaksi osoittauti Post-World War II Classics, joka sisälsi kolme huimaa lukukokemusta: Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani, Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen, Alice Walker: Häivähdys purppuraa. Näistä etenkin Minun kansani, minun rakkaani jätti minuun voimakkaan jäljen, lukiessani olin lähes kananlihalla. (Okei, myös helmikuulla saattoi olla osansa asiassa...)
  3. Kilpaillaan osavaltioissa, so. kuka saa kerättyä listalleen eniten eri osavaltioita.
    This application is created by interactive maps.
    You can also have your visited states map on your site.

    If you see this message, you need to upgrade your flash player.

    Osavaltioita sain kerättyä yhteensä 28, valloitukseni ovat seuraavat (olen käyttänyt kriteerinä sekaisin sekä kirjailijan kotipaikkaa tai kirjan tapahtumapaikkaa):

    Alabama: Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
    Alaska: Emily Colin: The Memory Thief
    Arkansas: John Grisham: Lakimiehet
    Connecticut: Elizabeth Kostova: The Swan Thieves
    Florida: Julie Orringer: Näkymätön silta
    Georgia: Karin Slaughter: Fallen
    Havaiji: Carolly Erickson: Minä, Marie Antoinette
    Illinois: Sidney Sheldon: Kuoleman enkeli
    Iowa: Heather Gudenkauf: One Breath Away
    Kalifornia: Amy Tan: The opposite of fate
    Kansas: Jenna Blum: Those who save us
    KentuckyHarriet Beecher Stowe: Setä Tuomon tupa
    Louisiana: Walter Isaacson: Steve Jobs
    Maine: Tess Gerritsen: Last to die
    Massachusetts: Erin Morgenstern: Yösirkus
    Michigan: Ruta Sepetys: Harmaata valoa
    Missouri: Gillian Flynn - Gone girl
    New Hampshire: Jodi Picoult: Lone Wolf
    New Jersey: Joyce Carol Oates: My sister, my love
    New York: Susan Cain: Hiljaiset - introverttien manifesti
    Ohio: Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani
    Pennsylvania: Susan Abulhawa: Jeninin aamut
    Pohjois-Carolina: Charles Frazier: Päämääränä Cold mountain
    Rhode Island: John Updike: Noidat
    Texas: Julie Powell: Julie & Julia, my year of cooking dangerously
    Vermont: Maria Augusta Trapp: Trappin perhe
    Virginia: Lee Smith: The Christmas Letters
    Washington: Claire Dederer: Elämäni asennot: mitä opin joogasta


    Pääsin siis nippanappa yli puolivälin ja koska haluan saada kartan täyteen, jatkan haastetta osavaltioiden osalta hamaan loppuun saakka. On mielenkiintoista kuitenkin huomata se, kuinka voimakkaasti minun karttani kallistuu itärannikon suuntaan!

lauantai 5. tammikuuta 2013

Ikkunat auki Eurooppaan - jälkipuinti

Nappasin viime vuonna itselleni Ikkunat auki Eurooppaan -haasteen Kirjavasta kammarista. Ajatuksena oli lukea mahdollisimman paljon eurooppalaista kirjallisuutta ja kierosti ajattelin haasteen kenties tukevan Kaunokirjallista maailmanvalloitustani. Lopputulos olikin mielestäni aika hyvä, monesta maassa tuli vierailtua. Lisäksi oli kiinnostavaa seurata tarkemmin sitä, miten tasaisesti eri Euroopan maat olisivat edustettuna lukemisissani. Iso-Britannian ja Ruotsin ylivaltaan uskoin jo ihan kättelyssä, enkä ollut väärässä. Brittikirjallisuutta kahlasin 33 kirjan verran ja ruotsalaista kirjallisuuttakin 8 kirjaa. Yllätyksekseni kuitenkin Ranska teki listallani tasapelin Ruotsin kanssa, mikä tuntuu minusta hurjalta sillä en tietääkseni ole ollut koskaan erityisen kiinnostunut maan kirjallisuudesta tai ainakin niin luulin ennen tämän haasteen pisteiden laskentaa. Ikä oppia kaikki - olenkin siis tietämättäni ranskalaisen kirjallisuuden suosija. Vive la France!

Laskujeni mukaan luin kirjallisuutta 28 eri Euroopan maasta, kirjoja kertyi yhteensä 94 kpl. Listalleni olen kelpuuttanut kirjoja niin kirjailijan syntyperän kuin kirjan tapahtumapaikankin mukaan.


Parhaat eurooppalaiset löytöni:
Harmikseni varsinkin Itä-Eurooppa osoittautui vaikeaksi alueeksi, sieltä valloitin vain Ukrainan ja Venäjän. Samoin monet pienemmistä Euroopan maista kuten Andorra tai Montenegro osoittautuivat turhan haastaviksi. Portugali jäi vähän jopa harmittamaan sillä minulla oli sitä varten jo kirjakin mietittynä - en vain ehtinyt koskaan sinne saakka.

torstai 3. tammikuuta 2013

Two Brothers / Ben Elton

Olin ensin ohittaa tämän kirjan sillä kantensa perusteella leimasin sen "taas yhdeksi natsien kauhutarinaksi". Ben Eltonin nimi kuitenkin kiinnosti sen verran että nappasin kirjan kirjastosta kotiin viettämään joulun pyhiä kanssani. Olen lukenut vain yhden Eltonin kirjan, eräänlaisen Big Brother-formaatin kuvauspaikalle sijoittuvan dekkarin, joka hataran muistini perusteella ei ollut yhtään pöhkömpää luettavaa. Herran tuotannosta ovat tutuiksi käyneet myös Thin Blue Line -komediasarja ja We will rock you -musikaali ja olinkin utelias näkemään kuinka sota-aikaan sijoittuva romaani luontuisi kirjailijalta.

Two Brothers ei ehkä ollut niin vetävä ja koskettava kuin esimerkiksi Julie Orringerin Näkymätön silta, mutta sodan kauhut ja inhimillinen julmuus välittyivät voimakkaasti tästäkin kirjasta. Mielenkiintoani lisäsi se,että tarina pohjautuu löyhästi kirjailijan suvun omiin kokemuksiin, Eltonin Englantiin Saksasta paennut setä kun taisteli toisessa maailmansodassa Liittoutuneiden joukoissa serkkunsa sotiessa Hitlerin puolella.

Tarina alkaa vuonna 1920, kun Friedan, nuoren lääkäriopiskelijan, synnytys käynnistyy. Kaksospojista toinen syntyy kuolleena, mutta Wolfgang ja Frieda adoptoivat samana päivänä syntyneen poikavauvan ja kasvattavat omanaan. Muutamaa vuotta myöhemmin The Saturday Club syntyy kun Wolfgang alkaa antaa soittotunteja omien pienten poikiensa Oton ja Pauluksen ohella myös taloudenhoitajansa räväkälle pikku-Silkelle sekä hemmotellulle Ku´Dammin prinsessalle Dagmar Fischerille. Klubilaiset varttuvat swastikan varjossa ja olojen muuttuessa alati vaikeammiksi juutalaisille, on lopulta tehtävä vaikeita päätöksiä.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, natsi-Saksan kauhuja tasapainottavat kappaleet joissa 1950-luvun lopulla Englannissa valtion palveluksessa työskentelevä Stone saa kirjeen menneisyydestä. Kirjan rakenteessa näkyykin mielestäni hyvin Eltonin osaaminen viihteen saralla, sillä hän varsin taitavasti vihjailee ja jättää lukijan arvailemaan Stonen henkilöllisyyttä. Arvailu onkin yksi kirjan koukuttavimmista elementeistä, Elton perustaa paljon juuri sille ettei kerro lukijalle kaikkea ennen kuin on aivan pakko.

Vaikka kyseessä onkin jälleen yksi romaani toisesta maailmansodasta, on Eltonin kirjassa kauhujen lisäksi varsin kiinnostavia teemoja ja voisin kuvitella että suomennoksellekin olisi kysyntää...

"Twenty-fourth of February.
Two birthday parties.
One in a apartment in Friedrichshain, Berlin.
The other in Munich in a house at  Schellingstrasse 50.
Paulus, Otto and the Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei.
All nine years old.
Only one of them would live beyond the age of twenty-five.
The other two, like countless millions of other youngsters around the world, were doomed.
The Munich nine-year-old would murder them before perishing itself."

Bantam Press, 2012
Sivuja: 521

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Blogistanian Finlandia

Taas äänestetään blogistanian vuoden parasta kotimaista kirjaa, jännittävää! Hommahan toimii niin, että jokainen kirjabloggari nimeää tänään kolme suosikkiteostaan viime vuodelta pisteytettynä niin että paras teos saa kolme pistettä, toiseksi paras kaksi ja kolmannelle annetaan yksi piste. Bloggaajien pisteet ynnätään yhteen ja tulos ilmoitetaan samana päivänä klo 20 Sallan lukupäiväkirjassa. Viime vuonna voiton vei Katja Ketun Kätilö, kukahan tänä vuonna on vuorossa?

Omat ehdokkaani olen valinnut puhtaasti mutuhuttu-perustein, näistä kotimaisten kirjojen parissa viihdyin parhaiten tänä vuonna. Kiitos kaunis kaikille kolmelle, piristitte kirjoillanne päivääni!

Pidemmittä puheitta, minun ehdokkaani:

tiistai 1. tammikuuta 2013

Katse taakse eli mitä tulikaan tehtyä vuonna 2012

Vuoden päättyessä minulla on tapana aina miettiä mennyttä, viime vuonna lainasin Sallalta idean tilastotuokioon ja nyt jatkan samalla linjalla. Tilastonörtti minussa riemuitsee! Vuoden aikana luin 204 kirjaa, postauksia tuli blogiin jonkin verran tätä enemmän haasteiden ja erilaisten välihöpinöiden muodossa.Viime vuoteen verrattuna bloggaustahtini siis kasvoi hiukan, sillä vuonna 2011 bloggasin 184 kirjasta. Sarjakuvista kirjoitin aiempaa reilusti edellisvuotta enemmän eli 20 ihanaa piirrettyä kirjaa. Uusia lukijoita on tullut monia lisää - kivaa ja tervetuloa kaikille!



Piirakka-kaaviot antavat oikeastaan minusta aika hyvän läpileikkauksen siihen, mitä blogini on. Luen aika reilusti fiktiota, joskin tänne joskus ihan faktaa eksyy mukaan.








Luen omasta mielestäni melko paljon englanniksi ja määrä näyttää olevan kasvussa viime vuodesta, jolloin suomeksi lukemani kirjallisuuden prosenttiluku oli vielä 79%. Uskoisin että e-kirjainnostuksellani on tässä oma vaikutuksensa, olen tänä vuonna anehtinut paljon ilmaisia englanninkielisiä ihanuuksia niin Kobobooksin kuin Helmetin Overdrivenkin kautta.



Tiedän olevani käännöskirjallisuuden ystävä mutta bloggaaminen on selvästi vaikuttanut minuun siten, että kotimaisen kirjallisuuden osuus kasvaa, hitaasti mutta varmasti. Viime vuonna blogin kirjoista oli kotimaisia 22 prosenttia, tänä vuonna luku kasvoi jo 28 prosenttiin. Luulen tämän johtuvan siitä, että olen blogien kautta saanut loistavia kotimaisia lukuvinkkejä, kiitos kaikille niistä!





Kirjailijoiden sukupuolijakauma on kiinnosti Blogistaniaa vuonna 2011 ja siksi minäkin ryhdyin tunnistein tilastoimaan omia jakaumiani. Vuonna 2011 sukupuolijakauma oli 42% - 58% naisten hyväksi, vuonna 2012 olen näemmä suosinut naisia muutaman prosentin verran enemmän. Yritän korjata tämän miessukupuolta sortavan tilanteen ensi vuonna, ehkäpä järjestän blogissani vaikkapa Miesten kuukauden?



Viime vuonna pohdin ensimmäistä kertaa myös sitä kuinka olen kirjat luettavakseni valikoinut, eli tunsinko esim. kirjailijaa tai kirjasarjaa entuudestaan vai kokeilinko jotain uutta. Vuonna 2011 meno oli melko tasaväkistä, lukemistani uusia kokeiluja oli 54 prosentta. Tänä vuonna oli vain entistäkin tasaväkisempää, uusia ja ennestään tuttuja kirjoja tuli luettua täsmälleen yhtä paljon.



Tiedän lukevani paljon uutuuksia, suureksi osaksi syytän tästä kirjaston viettelevää Bestseller-hyllyä, jonka ohittaminen on melkein mahdotonta. Tänä vuonna tasan puolet lukemistani kirjoista oli vuonna 2012 ilmestyneitä - aika paljon siis! Onneksi vuoden aikana on tapahtunut pientä parannusta, viime vuonna uutuuksien osuus lukemistani kirjoista oli 53%.





Tänä vuonna tilastoin ensimmäistä kertaa kirjan tyypin, sillä vuosi 2012 oli erilaisten kirjakokeilujen aikaa. Kokeilin äänikirjaa kerran, todetakseni ettei se ollut minun juttuni. E-kirjoista innostuin vasta kesällä lukulaitteen saatuani, joten niiden osuus on vielä verrattain pieni. Perinteinen kirja hallitsee varmasti ensi vuonnakin, muttei ehkä yhtä suurella prosentilla.




Kirjojen alkuperä kuuluu uusiin tilastoitaviini. Arvostelukappaleista on käyty paljon keskustelua, joten haluan seurailla myös niiden määriä. Kirjasto on aivan ehdoton hovihankkijani - kiitos vain Helmetille hyvästä palvelusta - mutta kirjoistani 30 prosenttia tulee muualta. Arvostelukappaleita näistä on ollut 9 prosenttia, omia hankintoja 11 prosenttia ja 10 prosenttia ilmaisia e-kirjoja.


Haasteiden tilanne

Kuluneena vuonna suoritin kolmea lukuhaastetta, Kaunokirjallisen maailmanvalloituksen lisäksi uusina mukaan tulivat So American ja Ikkunat auki Eurooppaan. Ja voi, minulla on jokainen haaste ihanasti levällään!

Eurooppa-haasteessa etenkin Itä-Eurooppa osoittautui haastavaksi ja aika monta maata jäi ilman merkintää. Oli toisaalta kiva nähdä miten kirjat jakautuivat eri maiden kesken, arvasinkin että Iso-Britannia ja Ruotsi tulisivat olemaan komeasti edustettuina, mutta sen sijaan olen iloisesti yllättynyt siitä, että esim. Espanjan, Italian ja Alankomaiden pisteistä.

So American oli kolmiosainen haaste, josta kinkkisimmäksi osoittautui osavaltoiden kerääminen. Tällä hetkellä karttani on kovasti kallellaan itä-rannikon suuntaan ja vielä 21 osavaltiota puuttuu. Haluan jatkaa tämän haasteen parissa ensi vuonnakin ja napsia ne loputkin Amerikan kolkat kasaan!

Olin viime vuonna asettanut Kaunokirjallisen maailmanvalloitukseni tavoitteeksi 100 maata. Se ei ihan ihan toteutunut, päivän luku on 82. Olen yrittänyt lohdutella itseäni tästä tappiosta ja pitää mielessäni että tämä haaste vain vaikeutuu mitä pidemmälle sitä suorittaa, en usko että esim Huippuvuorista on olemassa kovinkaan montaa kirjaa...

Luetuimmat postaukset vuonna 2012

  1. Hiljaiset: introverttien manifesti / Susan Cain
    Susan Cainin introverteistä kertova tietokirja taitaa olla tilaston yllättäjä! Jonkinlaista herttaista ja herkullista ironiaa on siinä, että ujoista ja syrjäänvetäytyvistä ihmisistä kertova kirja on listani ykkönen.
  2. Kinuskikissa leipoo - Tervetuloa juhliin / Sini Visa
    Kinuskikissan herkullista kirjaa esittelin Blogista kirjaksi -viikkojen yhteydessä ja se on ollut minulla kovassa käytössä - viimeksi jouluvalmisteluissa.
  3. Hiljainen tyttö / Tess Gerritsen
    Tess Gerritsenin Hiljaisen tytön nouseminen listalle on suoraan sanottuna minulle mysteeri. Bloggasin kirjasta jo vuosi sitten mutta se nousi listalle vasta muutama kuukausi sitten aivan hurjalla kirillä. Liekö MTV3:n sarja-uutuus Rizzoli & Isles ollut innoittajana?
  4. Terveiset Kutturasta / Mikko-Pekka Heikkinen
    Mikko-Pekka Heikkisen kirjalle hekottelin kovasti aikanani, ilokseni ja ihmeekseni postaukseni nousi ihan kärkiviisikkoon saakka, hakaten jopa Sofi Oksasen!
  5. Kun kyyhkyset katosivat / Sofi Oksanen
    Sofi Oksasen uutuuden päätyminen luetuimpien postauksien listalle ei taida yllättää ketään, niin paljon kirjasta kohuttiin jo ennen sen julkaisua. Mainio kirja, joka tuli nautiskeltua melkein yhdellä istumalla!
  6. Bagdadin prinsessa, elämäni Saddamin kanssa / Parisoula Lampsos
    Viime vuoden listakuningatar oli Bagdadin prinsessa, jota googleteltiin paljon. Koska kirja ei lukukokemuksena ollut huikea, olen oikeastaan aika iloinen siitä, että se on saanut tehdä tilaa muille, ansiokkaammille teoksille.
  7. Konttorikanat: Elämää kopissa / Doug Savage
    Tänä vuonna TOP10:een mahtui myös yksi sarjakuva! Konttorikanat oli minusta hulvaton päivän piristäjä, joka kyllä ansaitsee sijoituksensa.
  8. Suljettu maa / Barbara Demick
    Suljettu maa keikkuu edelleen komeasti listalla mukana, aiheestakin. Barbara Demickin kirja on koskettava ja hyvin kirjoitettu dokumentti elämästä Pohjois-Koreassa. Suosittelen.
  9. Missä kuljimme kerran / Kjell Westö
    Westö taitaa olla suosikkejani kotimaisisten kirjailijoiden joukosta, joten on ihanaa nähdä että Missä kuljimme kerran on yhä listalla mukana. 
  10. Näkijän tytär / Kristiina Vuori
    Kristiina Vuoren Näkijän tytär oli hieno uusi tuttavuus - odotan innolla Vuoren kesällä ilmestyvää uutta teosta.
Ja lopuksi vielä kuvallinen kurkkaus blogivuoteni kohokohtiin:

Maaliskuussa perustin blogilleni FB-sivun. 

Elokuussa Amman Copycat-kirjankansikilpailu sai minut kykkimään viljapellossa. Kokemus sekin!

Oli hienoa päästä Toiselle aamiaiselle juhlimaan Frodon ja Bilbon synttäreitä.

Arpajaisia pidettiin 100. lukijan kohdalla.

Ensimmäiset lukuhetket omalla pihalla olivat aika kova juttu. Kesä <3.

Blogistanian Finlandiaa ja Globaliaa äänestettiin ensimmäistä kertaa. Oli hienoa huomata kirjamessuilla että Vieras kartanossa oli saanut kanteensa ihan maininnan kirjabloggareiden omasta palkinnosta!

Helsingin kirjamessut olivat luonnollisesti yksi vuoden isoimmista ja kiinnostavimmista tapahtumista. Ensi vuonna taas uudestaan.

Muitakin merkittäviä (mutta syystä tai toisesta kuvattomia) hetkiä oli:
  • ensimmäinen e-kirjalukulaite, uusi maailma avautui...
  • Blogista kirjaksi -teemaviikot
  • Kirjabloggaajien kesäpiknikki
  • E-kirjaviikkoa

Kirjajuttujen lisäksi muistelen lämmölle myös:
  • Lontoota
  • Tallinnan hemmottelulomasta
  • auringonkukkapeltoja
  • Naisten kymppiä
  • villivadelmia
  • kävelyretkiä yöttömässä yössä

Vuoden 2013 suunnitelmia

Vuoden 2013 osalta en ole vielä tehnyt lukusuunnitelmia, vaikka muutama ideanpoikanen minulla jo onkin mietinnässä. Ensin kuitenkin äänestetään Blogistanian parhaita kirjoja Finlandian ja Globalian muodossa, ensimmäinen äänestys onkin jo huomenna klo 10. Jännää!

Henkilökohtaisella tasolla vuosi 2013 tuo tullessaan ainakin odotetun matkan Venetsiaan ja voikin olla että joudun panostamaan tänä vuonna hieman enemmän italialaiseen kirjallisuuteen...


Hyvää uutta vuotta 2013, olkoon se täynnä mahtavia lukukokemuksia ja muita seikkailuja!