Luksuselämää (Stockholm noir #3) / Jens Lapidus

"Ei makeaa mahan täydeltä", tapasi mummini varoitella ahnehtimisesta. Jotkin (pahat) tavat näyttävät kulkevan mukanani aina aikuisuuteen saakka, huomaan nimittäin ahnehtivani luettavaa. Hurahdin viime kuussa Jens Lapiduksen tyylikkäisiin dekkareihin ja sittenhän ne piti lukea kaikki. Heti. Ei hyvä. Luksuselämänkin vielä lainasin mutta sen kohdalla alkoikin tahti hiipua. Ja ei, vika ei ole Jens Lapiduksessa vaan minussa, olen ahminut kerralla liikaa gangsterikirjoja.

Luksuselämää jatkaa Stockholm noir -sarjan aiempien kirjojen (Rahalla saa, Siisti kosto) asetelmista, mukana on monta edellisistä kirjoista tuttua henkilöä kuten Jorge, JW, Mahmoud ja poliisissa toimiva Hägerström. Kaava on jo tuttu, tarinaa kuljetetaan eteenpäin useamman kertojen kautta ja uutena hahmona Luksuselämässä esitellään Natalie, rikospomo Radovanin tytär ja perijätär. Kun Tukholman alamaailmassa kuohuu, onko enää turvassa?

Edellisten osien tapaan Luksuselämää oli samaan aikaan tyylikäs ja rujo, rankkakin kokonaisuus, jossa alamaailman kimaltavat ja synkät puolet kilpailevat. Lapidus on luonut kirjoihinsa mielenkiintoisia henkilöitä, joskin esim. Hägerström, rikas ja hienosukuinen poliisi, on ehkä sittenkin vähän epäuskottava. On mukavaa huomata että uusimmissa kirjoissa on jo naisiakin mukana päähenkilöinä ja Natalie Kranjic olikin yksi kirjan mielenkiintoisimmista tapauksista kehityskaarensa ansiosta.

Täytyy sanoa että kisaväsymyksestäni huolimatta ihailen tapaa jolla Lapidus kursi trilogiansa yhteen, yhdessä nämä itsenäiset teokset muodostavat kuitenkin selkeän kokonaisuuden ja ympyrä todella sulkeutuu. Mutta olin myös oudosti helpottunut voidessani vihdoinkin sanoa hyvästit Jorgelle ja kumppaneille, liika taitaa sittenkin olla liikaa. Mafiakuviot ja samat tyypit alkoivat vain kyllästyttää, mieli olisikin tehnyt lukea jotain ihan erilaista - vaikka fantasiaa! Olisi pitänyt olla fiksumpi ja säännöstellä herkkuja ahmimisen sijaan!

"Kaikki idiootit vain puhuivat koko ajan miten helppoa oli hankkia käteistä. Miten helppoa oli päästä varoihin. Mutta kriminaalielämä oli yhtä vaikeaa kuin tavallinen työkin. Tai vaikeampaa. Siitä sai vielä varmemmin päänsärkyä ja vatsahaavan.
Yksinkertaisia keinoja ei ollut. Ei laveita teitä. Ei luksuselämää.
Kaikki oli valhetta.
Kaikki meni vituiksi.
Kaikki kusettivat häntä kerta toisensa jälkeen.
Hän katsoi ulos: tuuli huojutti puita.
Hänen päässään: MYRSKY."

Like, 2011
Alkuteos: Livet deluxe - Stockholm noir III
Sivuja: 480
Suomentanut Jaana Nikula

Siisti kosto (Stockholm Noir #2) / Jens Lapidus

Jens Lapidus -putkeni alkaa jo tulla uniini, sillä taannoin näin unta siitä, että varastin huumeparonilta miljoonan ja paroni laittoi torpedot perääni. Siis vähän niin kuin tässä kirjassa jota luin ennen nukkumaanmenoa... Stockholm Noir-sarjan keskimmäinen osa taitaa olla jo kolmas kuukauden sisällä lukemani kirja enkä voi sanoa kyllästyneeni!

Siisti kosto jatkaa siis Stockholm Noir -sarjaa uusin henkilöin (toki muutama tuttukin tyyppi kirjassa vilahtaa).  On Mahmoud, pikkurikoksia tehtaillut maahanmuuttaja, ammattisotilaana maailmalla toiminut Niklas ja Thomas, ympäröivään maailmaan kyllästynyt poliisi joka eräänä keikallaan löytää erikoisen ruumiin. Ja sitten alkaa tapahtua...

Siisti kosto osoittautui koukuttavaksi luettavaksi, mielestäni Lapidus oli tällä kertaa onnistunut Rahalla saa -kirjaa paremmin henkilöidensä luomisessa sillä nyt mukana on rikoskuvioiden lisäksi myös kiinnostavaa ja koskettavaa yhteiskuntakritiikkiä. Erityisesti Mahmoud antaa hyvin äänen nuorelle maahanmuuttajalle joka elää hyvin erilaista elämää kuin svedut, nuo tavalliset svenssonit, jotka eivät koskaan voi edes ymmärtää sitä nöyryytyksen määrää.

Siisti kosto oli mielestäni monella tapaa onnistuneempi mutta täydellinen kirja ei ollut sillä kirjailija sortui ylilyönteihin mm. Niklasin kohdalla. Samoin koko tarinan punainen lanka oli pieni pettymys minulle vaikka ymmärränkin että aihe varmasti kutkuttaa monenkin ruotsalaisdekkaristin mieltä. (Enempää en juonesta paljasta, uteliaiden lienee pakko lukea kirja itse.) Tästäkin huolimatta - kyseessä on kelpo dekkari. Luulen myös että käyn pian hakemassa Stockholm Noirin kolmannenkin osan kirjastosta, näitähän lukee ihan ilokseen!

"Mutta elämästä isolla E:llä svedut eivät tienneet mitään. Miltä tuntui tulkata omia vanhempiaan, kun nämä selittivät sossussa, ettei heillä ollut varaa talvitakkeihin. Millaista oli kasvaa miljoonalähiössä ilman tulevaisuutta. Katsella miten isän arvokkuus rapisi aina kun viranomaiset epäilivät hänen sanojaan - kotimaassaan hän oli ollut korkeasti arvostettu mies, mutta Ruotsissa häntä riepoteltiin loassa kuin huoraa torilla."

Like, 2008
Sivuja: 652
Alkuteos: Aldrig fucka upp - Stockholm Noir II
Suomentanut Anu Koivunen

Rahalla saa (Stockholm Noir #1) / Jens Lapidus

Herkuttelin hetki sitten Jens Lapiduksen uutuusteoksella Vip-huone joka herätti uteliaisuuteni miehen muuta tuotantoa kohtaan ja päätin tutustua kehuttuun Stockholm noir -trilogiaan. Sarjan ensimmäinen osa löytyi kirjastosta pikkuisena Miki-kirjana joten samalla myös testata miten tämä formaatti istuisi käyttööni. Miki osoittikin käytännöllisyyteensä heti ensimmäisenä aamuna bussipysäkillä sillä bussin lähestyessä kirja oli helppo sujauttaa nopeasti housun taskuun! Pieni kirja tuntui yllättävän näppärältä käsissä, vain illalla sängyssä lukiessani tuntui aluksi vaikealta löytää oikeaa lukuasentoa. Mikin ohuissa sivuissa ei ehkä ole normaalin kirjan paksun paperin ylellistä tuntua mutta jostain on kai tingittävä. Peukutan kevyen käsilaukkukirjan puolesta, ehkä minäkin voin vähitellen alkaa siirtyä pieniin laukkuihin!

Ja sitten itse asiaan. Nyt jo peräti kaksi Lapiduksen romaania lukeneena näyttäisi siltä että kirjailijan tyyliin kuuluu pyörittää kolmea kertojaa ja kuvata niin Tukholman alamaailmaa kuin yläluokkaakin. Tällä kertaa tapahtumien keskiössä on järjestäytynyt rikollisuus ja kertojina ovat jugoslaavimafian upseeri Mrado, vankilapakoa suunnitteleva huumemies Jorge sekä JW, perussvensson joka kunnianhimoisena päämääränä on päästä piireihin ja selvittää mitä kolme vuotta sitten kadonneelle Camilla-siskolle tapahtui.

Lapiduksen teksti vetää hyvin, huomasin koukuttuneeni tarinaan lähes ensimmäisiltä lähtien. Seurasin mielenkiinnolla etenkin JW:n etenemistä seurapiirien kola-hankkijana, oli helpointa samaistua luksuselämästä haaveilevaan tavikseen ja etenkin Camillan kohtalo kiinnosti. Valitettavasti JW:n sisko on kuitenkin vain sivujuonne huumehöyryisessä tarinassa. Vaikka tämän tyyppiset aiheet eivät usein kiinnosta minua, onnistui Lapidus kuitenkin melko hyvin. Varsinkin erilaiset salakuljetusmenetelmät tuntuivat samaan aikaan sekä hurjilta että uskottavilta! Kelpo kirja siis, jatkan matkaani kohti Siistiä kostoa...

"He ottivat naisen elävänä, sillä hän kieltäytyi kuolemasta. Ehkä he juuri siksi rakastivat häntä häntä vieläkin enemmän. Siksi että hän oli koko ajan läsnä, että hän tuntui aidolta.
Mutta he juuri sitä he eivät tajunneet, juuri se koituisi heidän kohtalokseen. Se että nainen oli elossa, ajatteli, oli läsnä. Suunnitteli heidän tuhoaan."

Otan tällä kirjalla osaa tänään alkavaan Suomen Pakolaisavun syyskuun ajan jatkuvaan lukuhaaste-kampanjaan. Asia on - sattuneesta syystä - lähellä sydäntäni, kuuluuhan lukutaito meille kaikille! Kampanjan ajatus on yksinkertainen:
          1. Lue kirja, lehti, artikkeli tai muu teksti. 

 2. Lahjoita euro jokaista lukemaasi tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588. 

 3. Ota kuva lukemastasi ja anna kasvot lukutaidolle julkaisemalla kuva Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa #Lukuhaaste.  

Huonomuistisena haihattelijana unohdin tyystin kuvan ottamisen ja ehdin jo kiikuttaa kirjan takaisin kirjastoon. Ainoaksi lukukuvakseni jää siis tämä räpsäisy jolla avaan lukuhaasteen omalta osaltani. Parempi onni (tai muisti) seuraavan kirjan kanssa!

Like, 2008
Sivuja: 1127 (Miki-kirja)
Alkuteos: Snabba cash
Suomennos Anu Koivunen

VIP-huone / Jens Lapidus

Jens Lapidus on kirjailija jonka tuotantoon olen tutustunut jokseenkin takaperoisesti. Kehuttu Stockholm Noir -sarja on vielä korkkaamatta, sen sijaan olen ehtinyt tutustua kirjoihin Ainakin äiti yritti (novellikokoelma) ja Jengisota 145 (sarjakuva), joista varsinkin jälkimmäinen oli oikein mielenkiintoista luettavaa.

Vip-huoneen keskiössä on kolme varsin erilaista henkilöä: juuri vankilasta vapautunut maahanmuuttajataustainen Teddy, nuori ja kunnianhimoinen juristi Emelie ja rikas Philip, jolla tuntuu olevan kaikkea. Päähenkilöt tuo yhteen jokerinaamainen rikollinen joka kaappaa Philipin ja pian Emelie ja Teddy huomaavat jahtaavansa kidnappaajia.

Tarina pyörittää lukijaa niin Ruotsin alamaailmassa, maahanmuuttajien suosimissa lähiöissä kuin lakimaailman tyylikkäissä toimistoissa ja rikkaiden temmellyskentillä. Kontrastit ovat suuria mutta Lapidus kuvaa joka aspektia ihmeen uskottavasti mikä tekeekin lukukokemuksesta hyytävän. Alimpien ja ylimpien yhteiskuntaluokkien rinnastaminen toimii myös, koska tarinan edetessä asetelman mustavalkoisuus katoaa ja näkyviin tulevat harmaan sävyt. Rikkaat ja kauniit eivät ole välttämättä hyviä, eivätkä köyhät rikolliset pahoja.

Teddy oli hahmona kiinnostava ja hänen ja Emelien yhteistyötä oli mukava seurata ja toivonkin, että näemme kaksikon kirjasarjan seuraavissa osissa. Myös Teddyn tausta jää vielä osittain hämärän peittoon mikä tuntuu vihjaavan siitä, että kirjailijalla on lisää koukkuja takataskussaan. Jään uteliaana odottamaan...

"En tiedä miten pääsit sisään, mutta tämä on vip-huone, täällä todellisuus suljetaan hetkeksi ulkopuolelle. Tätä huonetta ei ole tarkoitettu kenelle tahansa."

Like, 2014
Sivuja: 407
Alkuteos: VIP-rummet
Suomentanut Jaana Nikula

Ainakin äiti yritti / Jens Lapidus

Suhtautumiseni Jens Lapiduksen tuotantoon on ehkä hiukkasen sekavaa. Stockholm noir -sarja kiinnostaa
etäältä mietittynä mutta jostain syystä en saa poimittua kirjoja mukaani kirjastosta. Siellä ne ovat, tiedän koska viimeksi käynnilläni niitä taas silmäilin. Enkä ottanut mukaani. Ensikosketukseni Lapidukseen oli Jengisota 145 -sarjakuva, joka kyllä oli oivaa luettavaa. Nyt huomioni kiinnitti kirjailijan novellikokoelma Ainakin äiti yritti näppärällä nimellään. Melkein kuin yrittäisin valita kirjailijan sivumääräisesti keveimmät teokset - omituista! Ehkä uskallan jo Stockholm noirin kimppuun?

Ainakin äiti yritti on kokoelma erilaisia rikostarinoita, aiheita löytyy laidasta laitaan. On ihmiskauppaa ja rahanpesua, jengimeininkiä sekä jollain tapaa arkisempia rikoksia, kuten lapsen pahoinpitelyä tai kavalluksia. Näkökulmat vaihtelevat puolustusasianajasta konnaan, tosin yhtään tarinaa ei ole kirjoitettu uhrin näkökulmasta mutta kenties sellainen tarina ei oikein istuisikaan kokoelman henkeen. Itse pidin eniten juuri noita arkisia juttuja kiinnostavampina, luultavasti samaistuminen vaikkapa siihen kavallukseen oli helpompaa kuin jengipojan huumepokaan. Prosentuaalisesti suurin osa kirjan teksteistä kuitenkin käsittelee juuri jengien elämää, minun harmikseni...

Kertomusten rakenteet ja tunnelmat vaihtelevat mukavasti, minkä koin lukiessani virkistävänä. Tästä syystä ehkä parhaiten mieleeni jäi kirjan lyhyin tarina, Se olisin ollut minä, joka kattaa vain pienen hetken kertojan elämästä ja koostuu ainoastaan tämän omista mietteistä. Se on lyhyt ja ytimekäs kertomus, joka onnistui kahdella sivulla välittämään tunnelman ja tarkoituksensa. Tykkäsin.

En ole suuri novellien ystävä, minusta tuntuu että ne useimmiten loppuvat kesken mutta ainakin tämä Lapiduksen kirja oli minulle ihan positiivinen kokemus. Toki tunsin lievää ärtymystä joutuessani hylkäämään kiinnostavan tarinan seuraavan hyväksi mutta useimmiten Lapidus on kuitenkin rakentanut tekstinsä niin ettei enempää jäädä kaipaamaan. Elättelen myös toivoa siitä, että olisin kenties sittenkin kehittynyt lukijana, kenties kokeilen novelleja lisääkin!

"Minä mietin: toimisikohan se, jos ehdottaisi jonkinlaista kiertävää järjestystä? Niin kuin että pohjimmaisen paikalla vuoroteltaisiin. Joka vuosi saisi uuden aseman. Olisi jonkun muun vuoro tehdä pimeästi purkutöitä maanantaina, niin että saa rakennuspölyn takia keuhkoahtaumataudin ennen kuin täyttää neljäkymmentä, vetää leikattua kamaa täysillä perjantaina, nukkua kaverin luona lauantaina, koska avovaimo on taas heittänyt pihalle, ja toimia mafian rahankerääjänä sunnuntaina.
Jos olisi joku muu, joka saisi odottaa, ja minä saisin poimia fyrkat talteen."

Like, 2013
Sivuja: 240
Alkuteos: Mamma försökte
Suomentanut Petri Stenman

Jengisota 145 / Jens Lapidus, Peter Bergting

Jengisota 145 löytämisestä voin jälleen kerran kiittää kirjastomme sarjakuvahyllyä - tällainen täky oli sinne laitettu tarjoille ja minähän nappasin. Olen ajatellut jonkin aikaa että olisi mielenkiintoista lukea Lapidusta ja nyt sain tilaisuuden tutustua hänen tekstiinsä sarjakuvan muodossa. Jengisota 145 ei nimensä takia ensin oikein kiinnostanut, mutta pieni kurkkaus sisäsivuille riitti muuttamaan mieleni, sieltä löytyi kivan näköistä piirrosjälkeä ja tarina, joka oli väkivaltarymistelyä syvempi.

Kirjan tarina on melko yksinkertainen ja siksi vahva. Albyn jengiin kuuluvan miehen sisar raiskataan. Raiskaajat taas ovat erään toisen jengin suojeluksessa. Perheen kunnia vaatii kostoa ja ennen kuin huomaammekaan, on Tukholman lähiseuduilla käynnissä täysimittainen jengisota. Asiaa tutkii raiskauksen uhria haastatellut komisario Hägerström, joka on melko tyypillinen kirjoissa esiintyvä poliisi. Omistautunut, hyvä vaistoinen, synkkä ja eronnut.

Hengeltään Jengisota 145 toi mieleen Jarkko Sipilän kirjojen karut maisemat, joista Peter Bergtingin piirrokset siloittavat pahimmat rosot pois. Tyyliltään Bergtingin piirrokset muistuttavat esim. joidenkin Marvel-tekijöiden kädenjälkiä ja ajoittain huomaan miltei odottavani että Hägerström potkaisisi oven sisään supervoimillaan virkamerkin vilauttamisen sijaan. Kirjan vahvuutena on ehdottomasti teksti tarinoineen, jota kuvitus kyllä tukee. Kirjassa sivutaan muutamia vaikeita teemoja, mm. maahanmuuttajien rikollisuutta, joihin Lapidus kuitenkin puuttuu vain hyvin kevyellä kädellä. Jollain tavalla tuntuukin siltä että Lapiduksen olisi kenties kuitenkin pitänyt kirjoittaa tämä tarina kirjaksi, sillä nyt sarjakuvassa jää sanomatta ja käsittelemättä paljon. Esimerkiksi tarinan poliiseiden taustoja ei juurikaan rakenneta, kirjassa vilahtaa vain satunnaisia palasia heistä, jotka lukija yrittää liittää yhteen. Tämä ratkaisu synnytti ainakin minun päässäni joukon kysymyksiä, jotka eivät kuitenkaan tarinassa saaneet vastauksia. Myös tarinan loppu tuntuu jäävän auki. Tästä huolimatta viihdyin Jengisodan parissa oikein hyvin ja lukisin tekijöiltä mielelläni lisääkin sarjakuvia.

Pienen naurunpyrskähdyksen muuten synkässä tarinassa aiheutti kirjan ainoa suomalainen - puliukko, jonka isä oli aikoinaan ollut Karjalassa sotimassa. Heja Finland...

Like, 2010
Sivuja: 168