tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeinen

Joulukuu hurahti ohi niin nopeasti etten oikein tainnut tajutakaan sitä. Kuukauteen kuului sairasteluja, hajonneita autoja ja paljon pimeää ja vesisadetta joten joulun tunnelma ja rauha olivat täällä hakusessa. Pyhät kuitenkin tulivat juuri oikeaan rakoseen sillä pieni lepotauko teki terää. Kun kelit eivät ulkoilua oikein suosineet, pelattiinkin pelejä tai katsottiin yhdessä leffoja. Söin suklaata ja luin kirjoja - mieli lepäsi.

Joulukuun luetut

Joulukuu kaikkine tohinoineen ei ollut lukukuukausista tehokkain vaikka laadullisesti kuukauteen mahtuikin vallan oivaa tavaraa, varsinkin kotimaiselta puolelta löytyi oivia ilahduttajia. Luettuja ja blogattuja kirjoja oli yhteensä 16, sivumäärältään 4269. Lukukuukausi on ollut melkoista sillisalaattia tietokirjoista, dekkareihin, historialliseen fiktioon ja sarjakuviin. Erikoisen jouluinen kuukauden lukulista ei ollut mutta hyvin aika kului näidenkin parissa!

Kuukauden TOP3:een kuuluvat ehdottomasti hienon haikea Kangastus 38, hulvaton Avioliittosimulaattori ja ihana The Rosie Project. Kuukauden floppi taas saanee osan kohottelemaan kulmiaan, sillä Nesbøn kirjoja on moni kehunut. Minä tulin Poliisia kuunnellessani todenneeksi että nämä kirjat ovat liian raakoja minulle, varsinkin äänikirjoina. Pimeässä metsässä. (Okei, myönnetään, vika ei luultavimmin Jo Nesbøssa vaan minussa. Olen huono pelkurilukija joka on kurkkuaan myöten täynnä ongelmaisia ja alkoholisoituneita poliiseja.)


Luetuksi tuli myös Pete Suhosen Valkoinen joulu (WSOY, 2013, 278 sivua) jota olin alunperin kaavaillut joulupostaukseni kirjaksi. Valkoisen joulun alkuasetelma oli kiinnostava ja suurimmaksi osaksi henkilötkin vaikuttívat mielenkiintoisilta. Valitettavasti kokonaisuus jäi kuitenkin etäiseksi eikä kokonaisuuskaan tuntunut sittenkään tuntunut kovin jouluiselta tai hauskalta joten postausideani meni uusiksi.

Aaton ratoksi kuuntelin myös Audiblen joululahjaksi antaman pienen kummitustarinan Oh Whistle and I'll Come to You, My Lad. Tarinan on kirjoittanut M.R. James ja sen luki mainio David Suchet, joka Poirotinakin tunnetaan. Tarinassa pieni, harmaa professori lähtee lomalle ja tekee oudon löydön Temppeliherrojen kirkon raunioista. Tarinan tunnelma oli sopivan jännittävä, tämä toimisi synkkänä ja myrskyisänä yönä kuunneltavana.

Haasteiden tilanne

Lukuhaasteeni eivät tämän(kään) kuukauden aikana juuri edenneet. Luulen että ensi vuonna hiukan vähennän haasteiden määrää, turhaahan niitä on mukana roikottaa jos ei niiden mukainen lukeminen innosta. Kirjallisesta maailmanvalloituksesta en kyllä luovu!

Entäs ensi kuussa?

Huomenna eletäänkin sitten uutta vuotta ja nakataan ilmoille jo perinteeksi muodostunut tilastotuokio. Tammikuun luettavissa tulee ainakin olemaan chick-litiä sekä eräs pitkähkö äänikirja, jota olen joulukuun ajan kuunnellut.

Iloista uutta vuotta 2014 kaikille! 
Olkoon se täynnä mahtavia luku- ja muitakin kokemuksia!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

The Rosie Project (Vaimotesti) / Graeme Simsion

Olen BBC:n Uusi Sherlock -sarjan harras fani ja kuunneltuani ensimmäisen luvun The Rosien Projectista
hykertelin tyytyväisenä päätökselleni napata Audiblesta juuri tämä kirja. Simsioninin kirjan sankari, Don, voisi nimittäin olla Sherlockin geeniteknologiasta kiinnostunut veli. Loistavaa!

Päähenkilömme, Don, on geeniteknologian professori ja varsin persoonallinen tyyppi. (Kirjassa vihjaillaan Donin olevan Asperger-henkilö, mutta jääköön lokeroiminen asiasta enemmän tietävien vastuulle.) Hän näyttää Gregory Peckiltä, kuntoilee säännöllisesti ja omaa hyvän työpaikan - jostain syystä vain sopivan puolison löytäminen on osoittautunut vaikeaksi ja siksi Don aloittaa Vaimo-projektin jonka tarkoitus on kyselylomakkeen ja haastattelujen (treffien) avulla löytää sopiva kanditaatti elämänkumppaniksi ja suvun jatkamistarkoituksiin. Homma vaikuttaa melko suoraviivaiselta, joskin haastavalta kunnes vastaan tulee Rosie, joka on aivan vääränlainen...

The Rosie Project oli kaamosajan iltalenkkieni ilo, sillä Dan O'Gradyn luentaa oli ilo kuunnella ja heittäydyin täysin Donin vaimon etsintäprojektiin mukaan. Sitä paitsi leppoisan romanttisen komedian kanssa uskaltaa vaikka pimeään metsäänkin, mutta esimerkiksi Jo Nesbøn kanssa on minun mielikuvituksellani varustetun henkilön parempi liikuskella vain valoisalla kelillä.

Pidin Donista ja Rosiesta, kikattelin huumorille ja nautin lukijan aksentista. Se on tunnelmaltaan lämmin ja iloinen ja lempeästi iloittelee ihmisten erilaisuudella. Tarina on toki suhteellisen ennalta-arvattava mutta kuten eräs viisas ystäväni aina jaksaa muistuttaa: tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Minulle tämä kirja olikin juuri oikea tähän hetkeen, tuntui hyvältä voida rentoutua ja nauraa sen parissa ja lievittää siten omaa stressaantunutta oloani.

Kirja ilmestyy ihan hetikohta (tammikuussa 2014) suomennettuna nimellä Vaimotesti, kustajana on Otava.

Penguin Books Limited, 2013
Kesto: 7h 30 min
Lukija Dan O'Grady

perjantai 27. joulukuuta 2013

The White Princess / Philippa Gregory

Kuten blogiani seuraavat tietävät, olen Tudor-koukussa. Mikä noissa muinaisissa kruunupäissä jokseenkin onnettomine ja verisine kohtaloineen viehättää, sitä en osaa sanoa mutta mielenkiintoista heistä on lukea. Philippa Gregoryn aiheeseen liittyvät kirjat on lukenut uskollisesti läpi, osa niistä on kunnon herkkupaloja, osa taas hiukan heikompia. Gregoryn Cousins War -sarja onkin ollut kuoppaista luettavaa. Aluksi idea, samojen tapahtumien tarkastelu eri näkökulmista, tuntui kiehtovalta, mutta jossain vaiheessa tapahtumien kertaus alkoi kyllästyttää. The White Princess -kirjaa olin kuitenkin odottanut jo pelkästään Towerin prinssien ja mysteeriksi jääneen Perkin Warbeckin takia.

The White Princess kertoo Elizabeth Yorkilaisen, kuningas Edward IV:n ja Elizabeth Woodvillen esikoistyttären tarinan. Kaunis ja rakastettu Elizabeth joutuu avioitumaan poliittisista syistä Richard III:n vallan taistelussa voittaneeseen Henrik Tudoriin. Henrik on tavanomainen, karu ja epäileväinen mies, jonka hallituskautta leimasivat kapinat. Eniten Tudorin dynastian alkua varjostaa Pojan uhka, sillä vallan tavoittelija toisensa jälkeen astuu esiin väittäen olevansa toinen Toweriin joutuneista, kuolleiksi oletetuista prinsseistä.

Vaikka Gregory kirjoittaakin sujuvasti, joudun tunnustamaan että Elizabeth Yorkilainen oli minusta varsin tylsä tuttavuus, joka tuntui sivu toisensa jälkeen toistelevan samoja asioita. "En tiedä asiasta mitään." Kirjan kiinnostavinta antia oli ehdottomasti Perkin Warbeck, vallan anastaja, jonka väitettiin olleen toinen Towerin prinsseistä. Vaikka kyseessä onkin fiktio, kertoo Gregory kirjan loppusanoissa uskovansa Tudoreiden salanneen asioita omaksi edukseen. Ajatusleikki on kieltämättä mielenkiintoinen, olisiko Elizabeth ollut valmis tunnistamaan kauan kadoksissa olleen veljensä ja siten riskeerannut oman ja poikansa kruunun? Historia taitaa puhua omaa kieltään...
"There is a lot of rubies, they signify a virtuous woman, and this will be my principal role for the rest of my life - a virtuous woman and a Tudor queen whose motto is 'humble and penitent'. It does not matter that in my heart I am passionate and independent. My true self will be hidden and history will never speak of me except as the daughter of one king, the wife of another and the mother of a third."
Simon & Schuster, 2013
Sivuja: 527

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kangastus 38 / Kjell Westö

Olen odottanut hartaasti Kjell Westön uusinta kirjaa, jonka tiesin odottelevan minua syntymäpäivälahjapaketissa. Muutaman viikon maltoin hivellä kirjaa käsissäni, sitten oli jo ihan pakko päästä lukemaan - ja voi miten mainion kirjan Westö olikaan kirjoittanut! Aiempia napakamman, kauniin ja vahvatunnelmaisen teoksen, jota en yrityksistäni huolimatta pystynyt lukemaan rauhallisen säästeliäästi.

Kangastus 38:lla on kaksi kertojaa, varatuomari, nahjus ja rauhan mies, Claes Thune sekä Matilda Wiik, edellisen hillitty konttoristi, jonka kantaa yhä mukanaan vuoden 1918 arpia. On kesä 1938 ja ilmassa alkaa olla outoja, sotaisia tuulia.

Kangastus 38 oli lukukokemuksena kaunis ja tunnelmallinen teos, jonka lukeminen tuntui melkein vanhojen valokuvien katselulta, sillä tietynlaisen katoavaisuuden tunteen kirja sai minussa aikaan. Vaikkei Kangastus 38:n tarina ei noussutkaan omaksi Westö-suosikikseni (Isän nimeen on minun suosikkini), ihailen kovasti kirjan film noir-henkistä tunnelmaa, enää vain näennäistä huolettomuutta ja kasvavaa pahanenteistä tunnelmaa. Olen vaikuttunut!

Kangastus oli oivaa luettavaa, koukuttavaa ja mukaansatempaavaa tekstiä, joka herätti ajattelemaankin. Vielä muutama kirjan lukemisen jälkeenkin, eksyivät ajatukseni kesäiseen Helsinkiin juuri ennen sodan syttymistä. Mietin rasismia, erilaisuuden pelkoa ja vihaa ja sitä mitä rouva Wiik tarkoittaa sanoessaan: "oikeudenmukainen kohtelu on etuoikeus". Miten ajat ja tilanteet muokkaavat ihmistä ja käsitystä ihmisyydestä, sitä olisinko itse osannut niissä oloissa tehdä oikeita valintoja. Moni meistä ei osannut, siitä kielii sekin että kirjassa kuvattu urheilukisan skandaali pohjautuu oikeaan historialliseen tilanteeseen, jossa juoksukisan voittanut juutalaismies pudotettiin neljännelle sijalle. Vaikka Westö kirjoittaa ajasta ja asioista, joista usein vaietaan, ovat hänen aiheensa oikeastaan hyvinkin ajankohtaisia.

Hieno kirja, upea tunnelma, koskettavia ajatuksia. Tämän aion lukea vielä uudestaankin.
"Sillä myönnettävä se oli -että hän oli yksin, syvästi ja auttamatta yksin, sitä ei käynyt kieltäminen. Hän saattoi vain teeskennellä että yksinäisyys ei ollut lainkaan paha asia, että hän jopa piti siitä."
Otava, 2013
Sivuja: 334
Suomennos Liisa Ryömä

maanantai 23. joulukuuta 2013

Luova laiskuus / Juha T. Hakala

Joulun kiireiden ja jonkin asteisen kaamosväsymyksen vallassa eksyin kirjastoon ja päädyin pienen epäröinnin jälkeen nappaamaan käteeni Juha T. Hakalan Luovan laiskuuden. Epäröin, koska aivokapasiteettini tuntui olevan väsymyksen ansioista nollissa, mutta kirja veti puoleensa koska kuvittelin että vielä joskus saattaisi taas koittaa aika jolloin minulla on a) aikaa olla luova b) aikaa olla laiskotella. (Ja kyllä, tunnustan että kohta b kiinnosti minua tuolloin enemmän.)

Hakala kirjoittaa letkeän uskottavasti laiskuuden merkityksestä luovuudelle. Hän nimittäin väittää että rentoutuneena mieli pystyy paremmin luovaan työhön - seikka, jonka varmasti moni on valmis allekirjoittamaan. Tämä ajankohta on tosin haastava, mutta tosin ehkä juuri oikeakin Hakalan teeseille. Lehdistä saamme lukea jatkuvasti yt-neuvotteluiden alkamisesta, ulkoistuksista ja varmasti alalla kuin alalla tehokkuusvaatimukset ovat kovia. Mutta jos potkujen pelko ahdistaa ja työkuorman alla tuntee hautuvansa niin kuinka pelon, kiireen ja stressin alla lamaantunut mieli oikein pystyisikään luomaan uusia, raikkaita innovaatioita?

Kirja osoittautui oivaksi lukukokemukseksi sillä se on kirjoitettu rennosti, pilke silmäkulmassa. Kirjailija toki tarjoaa lukijalleen riittävästi taustoja ja faktoja mutta mukavan väljässä paketissa jotta kirjan leppoisa tunnelma säilyy. Peukutankin ehdottomasti sitä kuinka hienosti kirjan tunnelma tukee sen kertomaa viestiä ja suosittelen sitä jokaiselle, joka haluaisi lisää luovuutta elämäänsä. Joulun aikaan kirja sopinee myös oivallisesti, onhan se aikaa jolloin jokaisella (toivottavasti!) on mahdollisuus rentoutua ja laiskotella. Siispä toivotankin kaikille ihanan rentouttavaa, laiskaa ja luovaa joulua!

Gummerus, 2013
Sivuja: 239

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Pikku Närhi / Lauri ja Jaakko Ahonen

Vitsit että rakastan kirjastoni sarjishyllyä, josta aina löytyy jotain herkkuja! Tällä kertaa nappasin Pikku Närhen mukaani jo ihan silkan kannen perusteella sillä kirjan kuvitus on juuri sitä tyyliä joka miellyttää minun silmääni. Kirja poltteli mieltäni niin että se tuli ahmittua heti kirjastoreissun jälkeen ja tiiviin tunnelman takia en olisi edes rohjennut keskeyttää lukemistani. Trillereiden ystävät - tässä saattaisi olla sarjakuva Teille!

Kirjan pääosassa Pikku Närhi, pieni lintu joka on koko elämänsä elänyt eristettyä elämää talossa, jonka ikkunat on naulattu kiinni ja jonka hämäriltä käytäviltä katsovat alas vain menneiden sukupolvien muotokuvat. Ulos Närhi ei ole mennyt koskaan koska siellä asuvat Pahat Närhet, tuntemattomat jotka taatusti tekisivät pahaa - näin on Närhen äiti kertonut.

Pikku Närhi oli tunnelmaltaan ahdistava, päähenkilön pelot ja eristyneisyys välittyivät vahvasti Ahosten vaikuttavan kuvituksen kautta. Kirjan erikoiset ja vaikuttavat kuvakulmat sekä sen synkkä värimaailma täydentävät vakuuttavasti kokonaisuuden. Tekstiä Pikku Närhessä on vain vähän mutta minusta ratkaisu toimi ja korosti hienosti Närhen yksinäisyyttä.

Egmont, 2012
Sivuja: 126

perjantai 20. joulukuuta 2013

Davidsstjärnor / Kristina Ohlsson

Olen tainnut jäädä Ohlsson -koukkuun. Viime kuussa rohkaistuin kokeilemaan Paradisofferia (ilmestyy WSOY:ltä suomennettuna nimellä Paratiisiuhrit toukokuussa 2014) ruotsiksi luettuna ja kun kokemuksesta selvittiin suuremmitta traumoitta, piti lainata myös Ohlssonin tuorein teos, Davidsstjärnor. Valehtelisin jos väittäisin että ruotsiksi lukeminen sujui täysin vaivattomasti mutta luulen että voisin jatkossa yrittää lukea silloin tällöin toisellakin kotimaisella ja pitää kielitaitoa yllä.

Sitten siihen kirjaan. Tällä kertaa sarjan Fredrika ja Alex palaavat taas rikosten pariin kun Tukholman juutalaisen koulun opettaja ammutaan koulun pihalle, pian myös selviää että kaksi oppilaista on kadonnut. Alkaa kilpajuoksu aikaa ja murhaajaa vastaan ja tällä kertaa riskit ovat suuret.

Kirjan rakenne muistutti minua Varjelijoista, joissa lukija koukutettiin kieron tehokkaasti pätkimällä rikostapauksen tutkimusta katkelmilla nykyajassa tapahtuvalla poliisikuulustelulla. Jokainen antoi hitusen enemmän osviittaa tapahtumista mutta vain hitusen. Tässä romaanissa Ohlsson on miel.estäni soveltanut samaa ideaa, heti alussa lukija viedään paikalle jossa juuri on tapahtunut jotain kamalaa. Mutta kuka onkaan uhri? Ohlsson vihjaa ja hämää lukijaa ihan loppuun saakka niin että sivujen kääntämistä on vain pakko jatkaa.

Kirjan tunnelmat ovat kansainväliset, jutun juuret kun johtavat Israeliin saakka. Vaikka kirjan parissa mainiosti viihdyinkin, huomasin kaipailevani sarjan ensimmäisten kirjojen paikallisempia tunnelmia. Mutta tästä pikkumutinasta huolimatta haluan peukuttaa tätä mainiota ja kirotun koukuttavaa dekkaria.

Piratförlaget, 2013
Sivuja: 491

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kohtalon tango / Arturo Pérez-Reverte

Minusta tuli aikoinaan Arturo Pérez-Reverten fani Flaamilaisen taulun takia, parikymppinen Norkku hullaantui kerrontaan ja Pérez-Reverten tapaan yhdistellä murhamysteereitä ja historiaa. Sitten kirjailija muutti tyyliään realistisemmaksi ja me Arturon kanssa vieraannuimme toisistamme. Tartuin kuitenkin Kohtalon tangoon, koska vanha suola janotti, kenties olisin vuosien saatossa kypsynyt ymmärtämään Arturoa?

Kohtalon tangossa pyörähtelevät salonkitanssija Max, jonka polku ei aina ole siitä kaidoimmasta päästä sekä kultasilmäinen Mecha, kuuluisan säveltäjän nuori vaimo. Vuosien mittaan he eroavat ja kohtaavat uudelleen, aina vaarallisissa tunnelmissa...

Kirjaa aloittaessani muistin mistä Pérez-Reverten kirjoissa pidän - tunnelmasta. Tämä kirjailija nimittää osaa herättää menneet vuosikymmenet, tyylikkyyden ja dekadenssin upeasti eloon. Kun kirjailija kuvaa vaikkapa Maxin ja Mechan ensimmäistä tango valtamerialuksella, on ilmassa sähköä. Niin ikään myös Buenos Airesin pahamaineiset klubit, jonne Max vie säveltäjän puolisoineen kuulemaan sitä oikeaa tangoa, herää upeasti eloon kirjan sivuilla.

Sitten jotain tapahtui, koska jossain vaiheessa tajusin etteivät Max ja Mechan seikkailut oikein jaksaneet enää vetää puoleensa. Luin Kohtalon tangon rinnalla parikin kirjaa loppuun saakka, mieli ei vain tehnyt tarttua tähän kirjaan vaikka kirjaston lainausaika alkoikin loppua. Liekö kaamos iskenyt kimppuuni vai oliko kyseessä vain väärä hetki oikealle kirjalle? Vai tanssinkohan vieläkin eri tahdissa Pérez-Reverten kanssa?
"Kukaan nainen ei ole pelkästään vain nainen, rakas Max. Häntä määrittää ennen muuta se, millaisia miehiä hänellä on ollut, on parhaillaan tai millaisten miesten seuraan hän tulevaisuudessa hakeutuu. Naista ei voi selittää ilman miehiä... Se, joka pääsee käsiksi tähän rekisteriin, saa haltuunsa kassakaapin koodin. Se on avain naisten salaisuuksiin."
Like, 2013
Sivuja: 500
Alkuteos: El tango de la Guardia Vieja
Suomennos Sari Selander

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kiinan viimeinen keisarinna / Jung Chang

Kiinan viimeinen keisarinna on tarina naisesta, joka oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja osasi ottaa tilaisuudesta vaarin. Hän nousi jalkavaimosta aina keisarinnaksi saakka, koska sattui synnyttämään keisarille tämän ainoan pojan. Keisarin kuoltua lapsen ollessa pieni, kaappasi Cixi nokkelalla tempulla vallan keisarillisilta neuvonantajilta. Hän hallitsi Kiinaa lähes neljän varsin kuohuvan vuosikymmenen ajan, joina Kiina otti ensiaskeleensa kohti nykyaikaa.

Itse en ollut aiemmin Cixistä kuullutkaan mutta osoittautui että ihan lähipiiristäni löytyi tietoa rautarouvasta, nimittäin herra Norkku oli perehtynyt naisen hallituskauteen enemmänkin. Lukemisesta seurasikin kiivaita ja mielenkiintoisia keskusteluja kotona, mieheni ei nimittäin jakanut Jung Changin innostunutta näkemystä keisarinnasta ja jäinkin miettimään sitä, kuinka paljon tietokirjailijan tulkintaan voi oikeastaan luottaa. Kirjailijan ja mieheni tulkinnalliset erot olivat suuria ja tästä hivenen hämmentyneenä päädyin myös itse tutkimaan asiaa netin välityksellä. Löytämäni arvostelut mainitsevat toki Changin tekstin meriitit mutta muistuttavat myös siitä että kirjailija tuntuu kaunistelevan historiaa, aivan kuin hän puolustelisi sankarittarensa tekoja.

Vaikka Jung Changin kirjan tulkintaa hiukan epäilinkin, oli se lukukokemuksena sekä tietorikas että viihdyttävä ja tarjosi hyvän näkemyksen Kiinan sisä-ja ulkopoliittisesta tilanteesta viime vuosisadan vaihteessa. Sattuneesta syystä minulle parasta antia olivat ne tekstin osat, joissa kuvailtiin Cixin arkea ja maan tapoja yleensäkin, sillä kirja tarjoaa monia mielikuvitusta kutkuttavia yksityiskohtia.

Historia tuntuu muistavan Cixin naisena, joka ei epäröinyt käyttää koviakaan keinoja, jopa Jung Chang myöntää Cixin syyllistyneen "vain" muutamiin poliittisiin salamurhiin (mm. hänen oma adoptiopoikansa, keisari Guangxu sekä tämän suosikkivaimo). Jopa kirjailijan tulkintojen mukaan hän oli häikäilemätön nainen nainen, joka ei kaihtanut keinoja vallan kahvassa pysymiseen. Ja siltikin, eroaako Cixin sinänsä kyseenalainen käytös jotenkin miespuolisista hallitsijoista? Onko Cixin julma maine sittenkin kaksinaismoraalin vai hänen omien tekojensa aiheuttamaa? Ehkei totuus enää selviä?

Sattuneesta syystä pidin kirjan parhaimapana antina historiallista kuvausta 1800-luvun lopun Kiinasta, sen kehityksestä ja poliittisesta tilanteesta joka oli varsin tulenarka. Myös eri kulttuurien yhteentörmäykset tarjosivat kiinnostavia ja ajatuksiaherätteleviä hetkiä, rasismi, pelot ja epäluulot ovat näemmä olleet tuolloinkin vallalla. Tuttuja teemoja, vuosisadasta toiseen.

Otava, 2013
Sivuja: 528
Alkuteos: Empress Dowager Cixi
Suomentanut Jaana Iso-Markku

lauantai 14. joulukuuta 2013

Valkea kuin lumi / Salla Simukka

Luin keväällä ensimmäisen osan Salla Simukan nuorille suunnatusta jännitystrilogiasta Punainen kuin veri ja totesin että kirjassa sekä sen päähenkilössä Lumikki Anderssonissa piisaa vallan mukavasti virtaa. Lumikista tuli tuolloin mieleeni Lisbeth Salanderin pikkusisko, niin näppärästi tyttö hyödynsi teknologiaa ja väisteli luoteja. Uteliaisuus Lumikin tulevia vaiheita kohtaan jäi ja siksi Valkea kuin lumi piti napata kirjastosta lukukasaa täydentämään.

Valkea kuin lumi -kirjassa on talvinen Suomi vaihtunut helteiseen Prahaan, jonne Lumikki on matkustanut lomailemaan. Loma saa kuitenkin aivan uudenlaisen käänteen kun nuori nainen lähestyy Lumikkia kertoen olevansa tämän sisar. Ja jotta homma ei ihan herkistelyksi menisi, on sisko myös sekaantunut johonkin vaaralliseen.

Lukemisen jälkeen olin jälleen kerran kahden vaiheilla. Valkea kuin lumi oli ihan kelpo kirja muttei niin paljon minun makuuni kuin sarjan ensimmäinen osa. Olin pitänyt ensimmäisen kirjan todellisuuteen tuoduista satuviitteistä mutta nyt niitä oli karsittu. Samoin muutama liiankin sopiva yhteensattuma jäi häiritsemään lukukokemuksessani.

Sitten taas toisaalta, Lumikin hahmo on mainio ja Praha tuntui toimivan hienosti tapahtumapaikkana. Pidin myös kirjan rytmistä, vauhdikkaita toimintaosuuksia rauhoiteltiin Lumikin omilla mietteillä samalla tuoden Lumikille lisää syvyyttä. Jännitystä piisasi mukavasti aikuisellekin ja voisin kuvitella sen räväkkyys iskisi mukavasti myös nuorempiin lukijoihin. Salla Simukka on mielestäni saanut kirjaan mukaan kiinnostavia koukkuja, joten odottelen uteliaisuudella sarjan päätösosaa, joka ilmestyy helmikuussa 2014.
"Helteinen tuuli silitti Lumikin hiuksia. Hän ajatteli kättä, sitä ainutta kättä, joka oli silittänyt niin, ettei hän ollut koskaan halunnut kosketuksen loppuvan. Liekin sylissä hän oli tuntenut olevansa kotona. Tämän katseen lämmössä hän oli ollut turvassa, elossa, kokonainen. Hän oli voinut olla vain hän, hänen ei tarvinnut esittää mitään, ei piilottaa mitään, ei salata mitään, ei jättää itsestään osia pois. Hän oli ollut onnellinen. "
Tammi, 2013
Sivuja: 237
Kirjallinen maailmanvalloitus: Tsekki

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa / Jen Campbell

Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa tuntui minusta suorastaan pakolliselta luettavalta, koska kaikenlaiset kirjoihin liittyvät outoudet ja omituisuudet kiinnostavat. Itse kuulun siihen kastiin, josta on mukava käydä kaupassa ihan vain katsomassa kirjoja. Ja ehkä vähän hipelöimässäkin niitä kun oikein upea yksilö osuu kohdalle...

Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa sisältää juuri sitä, mitä otsikossa lukee. Kysymyksiä on kerätty kirjaan eri kaupoista ympäri maailmaa ja ne kyllä naurattavat ja ihmetyttävätkin. Toistuvana aiheena tuntuu mm. olevan se, mitä kirjakaupassa oikeasti myydään tai mikä kaupan funktio on. Ja ei, se ei ole ilmainen lapsiparkki. Ja siellä myydään enimmäkseen... ööh.. kirjoja.

Toistuvana teemana tuntui myös olevan kirjojen ja kirjahyllyjen käsittely sisustuselementteinä - etsittiin kirjaa jonka kansi olisi juuri oikean värinen tai joka olisi juuri oikean paksuinen. Lukutoukka minussa huokaa, itse rakastan hyllyjeni kirjavuutta joka ehkä jonkun tyylitietoisemman silmissä näkyisi muotojen ja värien kakofoniana. Kiinnostavaa keskustelua kirjahyllyistä sisustuselementteinä löydät muuten täältä.

Itse kikattelin eniten ehdottomasti kirjoihin liittyvissä kysymyksissä, kuten siinä yhdessä tapauksessa joka hiukan hermostuu tajuttuaan että kirjasarjan seuraava osa ei ole ilmestynyt vaikka sen lukemista varten on otettu ihan vapaapäiväkin - tiedän tunteen. Mokomat kirjailijat panttaavat herkkupaloja meiltä lukijoilta! (George R.R. Martin, puhun esimerkiksi sinusta!)
"Asiakas: Löytyykö teiltä yhtään kirjaa, jossa kerrottaisiin pääsiäisen tarinasta?
Kauppias: Varmasti löytyy-
Asiakas: Loistavaa. Joku, jossa on paljon tipuja ja kaneja olisi oikein hyvä, kiitos"
Nemo, 2012
Sivuja:  114
Alkuteos: Weird Things Customers Say in Bookshops
Suomentanut Aino Partanen

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Porto Francon vartija / Ann Rosman

Marraskuu näyttää olevan minulle skandinaavisten dekkareiden aikaa, juuri nyt ne tuntuvat vetoavan vahvimmin. Liekö syynä marraskuun harmaus, mutta juuri nyt on ihanaa heittäytyä dekkareiden synkeään maailmaan. Kaukokaipuuni ei ole vielä valloillaan, sen sijaan tunnun viehättyvän tutunoloisista maisemista, jotka kirjojen myötä nähdään hieman erilaisessa valossa.

Porto Francon vartija vie lukijansa Bohuslänin rannikolle, Marstradiin ja Klöberöniin, jossa rikoskonstaapeli Karin Adlerin purjehdusretki katkeaa äkillisesti kun selviää että suolta on löytynyt kaksi ruumista, nainen, joka pitelee pientä vauvaa sylissään. Tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa ja vuoden 1793 kertomuksessa pääosassa onkin nuori Agnes joka pakenee pakkoavioliittoa Marstradin vapaasatamaan mieheksi pukeutuneena.

Kirjassa oli paljon sellaista, mistä olisin periaattessa pitänyt - pienen saaren tunnelmat, teräksinen Astrid-mummo, historiaa, rantarosvoja... Mutta tällä kertaa kirjan juoni teki tepposet, se nimittäin kiemurteli aivan eri tavalla kuin etukäteen oletin - enkä tarkoita tätä hyvällä tavalla. Kuten jälkisanoista käy ilmi, on paikan kiehtova historia lumonnut myös kirjailijan, ehkä jopa itse kirjan tarinan kustannuksella. Rosman nimittäin intoutuu kertomaan salakuljettajista ja rantarosvoista runsaastikin mutta nämä sinällään kiehtovat yksityiskohdat eivät kuitenkaan ole kertomuksen juonen kannalta olennaisia. Lukijana hämmennyin myös siitä, tässä Karin Adler-romaanissa Karin Adler näyttelee hyvin pientä osaa, sillä kirjan pääpaino on todellakin vahvasti menneisyydessä sekä eräässä nykyajan perintökiinteistön myyntikiistassa. Tuntui melkeinpä siltä että oikeastaan kirjailija olisi halunnut kirjoittaa toisenlaisen kirjan ja Karin Adler tuli vain ympätyksi mukaan.

En kuitenkaan halua lytätä kirjaa, joka oli mielestäni ihan ok. Kuten sanottua, maisemat ja tunnelmat olivat hurmaavia ja rantarosvotkin sopivan häijyä porukkaa. Kirja oli sujuva ja nopealukuinen ja viihdyttää varmasti lukijaansa vaikkei suuria yllätyksiä tarjoakaan.
"Hän katsoi ikkunan takana näkyvää taivasta ja mietti, mitä pappi oli joskus sanonut: tutkimattomat ovat Herran tiet. Sanat tuntuivat saaneen aivan uudenlaisen sisällön."
Bazar, 2013
Sivuja: 387
Alkuteos: Porto Francos väktare
Suomennos Anu Koivunen

maanantai 9. joulukuuta 2013

Poliisi / Jo Nesbø

Olen kuullut paljon kehuja Jo Nesbøn Harry Hole -sarjasta ja kiitos Elisa Kirjan koukuttavan äänikirjatarjouksen, päätin tutustua sarjaan ostamalla itselleni Poliisin. Tajusin vasta myöhemmin aloittaneeni kirjasarjan lukemisen vaihteeksi ihan väärästä päästä, 10. osasta. Fiksuako? No ehkä ei.

Kerrottakoon siis, että ilmeisesti sarjan edellinen kirja päättyi hyvin jännittäviin tunnelmiin, joissa Harry Holen henkiinjääminen jäi epäselväksi. Tapahtumat alkavat varsin hyytävällä menolla kun käy ilmi että Oslossa mellastaa poliisinsurmaaja. Lisäksi sairaalassa makaa salaperäinen koomapotilas jota on vartioitava 24/7. Ja tästähän meno voi vain kiihtyä...

Tiedän uivani nyt vastavirtaan mutta Poliisi ei ollut minun juttuni. Nesbø on toki taitava kirjoittaja joka kuljettaa lukijaa kuin pässiä narussa mutta tällä kertaa jokin tökki allekirjoittaneella. Osasyy oli varmasti siinä että aloitin sarjan lukemisen väärästä päästä, sillä varsinkin äänikirjan kanssa huomasin kamppailevani lukuisten henkilöiden ja heidän suhteidensa kanssa. Kuka olikaan kenen kanssa ja olikos tuo tyyppi poliisi, pikkurikollinen vai joku muu? Tämä lienee pieni heikkous äänikirjoissa, ainakin minun on helpompi muistaa nimiä yms. mikäli olen nähnyt ne kirjoitettuna.

Toinen mussutuksen aiheeni oli itse äänikirja, jonka lukijana oli sinällään oikein miellyttävä-ääninen Jarmo Mäkinen. Olen viime aikoina kuunnellut useammankin kirjan joissa oli upeaa ääninäyttelemistä ja niiden jälkeen vei kieltämättä hetken aikaa tottua siihen, että Poliisia vain luettiin. Toki kirja monine henkilöineen olisikin ollut melkoinen pala näyteltäväksi... Enemmän kuin näyttelemistä jäin kuitenkin kaipaamaan hitusen pidempää paussia niiden kohtien välille joissa kappaleessa seurattava henkilö vaihtuu. Lukijaa nimittäin vähän hämmentää kun kesken seksikohtauksen pompataankin metsään väijymään murhaajaa.

Mutta se mussutuksesta. Kuten sanottua, Nesbø kyllä vakuuttaa kirjoittamisellaan ja ajoittain elin jopa niinkin vahvasti kohtauksissa mukana että suorastaan alkoi pelottaa. (Vinkiksi vaan muille, tämä ei välttämättä ole oikea äänikirja marraskuisille iltalenkeille metsässä.)  Teksti oli minun makuuni myös liian raakaa ja äänikirjana kaikki tuntui vielä vähän pahemmalta.

WSOY, 2013
Kesto: 19 h 55 min.
Lukija Jarmo Mäkinen

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Ättä ääriolosuhteissa / Sanna Ala-Ojala

Sarjakuvanälässäni päädyin taas penkomaan kirjastomme hyllyjä, joista on usein aiemminkin löytynyt helpotusta kyseiseen vaivaan. Tällä kertaa päädyin tutustumaan Sanna Ala-Ojalan sarjakuvaan Ättä ääriolosuhteissa, joka kuvaa lapsiperheen eloa ja arkea. Pusketaan eteenpäin tuiskuavassa lumessa, pyöräytetään kattilallinen soppaa kuin supersankari konsanaan, toivotaan puolisolta läheisyyttä. Arkisia aiheita mutta toimivia.

Ättä ääriolosuhteissa on mietteliäs sarjakuva. Sen sivuilta löytyy rehellisen oloisia, joskus surumielisiäkin tunnelmia ja iloakin. Ihan kaikkia juttuja en ymmärtänyt mutta kenties en ole ihan sitä oikeinta kohderyhmääkään. Silti, suurin osa tarinoista sai aikaan reaktion, joko hymynpoikasen tai sellaisen minulla-on-paha-mieli-puolestasi -ilmeen, minä nimittäin samaistuin tähän kirjaan. Ättä tuntui tutulta, melkein kuin yhdestä omista kavereistani.

Sanna Ala-Ojalan piirrosjälki miellytti myöskin silmääni kaikessa runsaudessaan. Ainoa, mistä ehkä kritisoisin pikkuisen on se, että kirjassa on rinnakkain sekä suomenkieliset että englanninkieliset tekstit. Usein jopa allekkain, mutta sentään erin värein painettuna. Ymmärrän ratkaisun syyt, mutta ainakin itseäni tämä hämäsi kun silmäni eivät osanneet lopettaa lukemista ajoissa...

Suuri Kurpitsa, 2013
Sivuja: 56

perjantai 6. joulukuuta 2013

Avioliittosimulaattori / Veera Nieminen

Vaikka itsenäisyyspäivä onkin arvokas juhla, ajattelin tällä kertaa juhlistaa sitä täällä blogin puolella vähän iloisemmissa, vaikkakin reilusti kotimaisissa merkeissä. Avioliittosimulaattori on nimittäin hilpeä chick-lit -kirja, joka iloittelee länsi- ja itä-suomalaisten eroilla. Vallan passelia luettavaa päivään jolloin juhlitaan suomalaisuutta kaikissa muodoissaan, niin jurottavia lännen asukkeja kuin pulisevia idän ihmisiäkin. Kuulin ensimmäisen kerran Avioliittosimulaattorista tilaisuudessa, jossa Tammen esiteltiin syksyn satoa. Ja hyvä että esiteltiin, sillä Veera Nieminen onnistui kertomaan kirjastaan niin mainiosti että Avioliittosimulaattori alkoi kiinnostaa! (Saattaa siis olla että olen mainonnan uhri, mutta onnellinen sellainen, sillä kirjahan kolahti!)

Avioliittosimulaattori on perinteinen rakkaustarina. Siinä reipas karjalaistyttö Aino, tapaa pojan, varsinaissuomalaisen Joen Jussin, ja rakkaus leimahtaa. Haaveissa pilkottaa jo yhteinen sarka Jussin kotitilalla ja ehkä ponitallikin, mutta matkassa on mutka, tai parikin. Nimittäin Jussin perhe.

Niin siinä kävi että tämä etelän flikka hurahti Avioliittosimulaattoriin vaikken ole oikein sieltä enkä täältä kotoisin. Ihastuin Niemisen tekstiin, joka oli mukavalla tavalla värikästä ja elävää ja taisin vähän ihastua Ainoon, Jussiin ja oikeastaan koko poppooseen, niihin mörköihinkin. Luonnollisestikin pidin reippaasta Ainosta eniten, mutta kyllä Unto, Jussin isä, kaikessa hiljaisessa murheessaan oli aika symppis. Sniff.

Kirja nauraa, lempeästi, kulttuurieroille ja ihmisten sisäisille solmuille kuitenkaan asettamatta ihmisiä kuitenkaan asettamatta ketään paremmuusjärjestykseen. Oikeastaan se pyrkii sanomaan että maltilla ja hyvällä tahdolla päästään elämässä ja solmujen avaamisessa aika pitkälle.
"Sitten se tarttuu toisella kädellään hattunsa lippaan ja mörisee jotain. Uggologoi? Voi helvetti, meillä on ongelma. Meillä on murreongelma, meillä on artikulointiongelma, meillä on katsekontaktiongelma ja meillä on yleinen käytöstapa ja -kulttuuriongelma. Lisäksi meillä on nyt se ongelma, että me emme tiedä, onko tämä Jussin isä vai setä vai kenties joku satunnainen ohikulkija tai linnanvouti."
Tammi, 2013
Sivuja: 267
Hyvää itsenäisyyspäivää!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tumman veden päällä / Peter Franzén

Päädyin lukemaan Tumman veden päällä -kirjaa, koska Helmet-kirjastojen hauskan Koko kaupunki lukee - kampanjan ansiosta.Homman nimenä oli se, että tietyn ajan Tumman veden päällä -kirjasta oli lainattavissa rajoittamaton määrä sähköisiä kopioita ja lisäksi järjestettäisiin some-lukupiiri jossa Facebookin tai Twitterin välityksellä sai jakaa lukukokemuksiaan. Helmetin sähkökirjapalvelut ovat allekirjoittaneelle jo tuttua kauraa mutta odotukset ovat korkealla lukupiirin suhteen. Fantsua!

Kirja perustuu näyttelijä Peter Franzénin omiin lapsuusmuistoihin 1970-luvun Pohjois-Suomessa. Tarina seuraa Peten elämää muutaman vuoden ajan jona poika kasvaa ja kokee uutta. Muuten valoisaa lapsen maailmaa kuitenkin varjostaa isän väkivaltainen käytös.

Olin nähnyt Tumman veden päällä -elokuvan joten kirja ei tuonut muassaan suuria yllätyksiä, vain sen kuinka mukavaa Franzénin tekstiin oli heittäytyä. Olen kirjailijaa nuorempi, joten minun muistoni eivät ole ihan samanlaisia mutta jotain samaa tavoitan silti niistä varhaisimmista hetkistä, ajasta ennen tietokoneita, kännyköitä, Facebookia ja blogeja. Kirjassa vilisee myös murrettä etelän ihmisen ihmeteltäväksi, lupsakan kuuloista!

Franzén onnistuu tavoittamaan lapsen maailman hienosti ja sen lyhyet kappaleet ovat kuin pieniä välähdyksiä lapsen värikkäässä maailmassa. Kirjassa esiintyvä perheväkivalta tuntuu pahalta mutta asiasta keskustelu on tärkeää ja siksi on hienoa että kirjailija on uskaltanut jakaa synkätkin muistonsa. Minulle kirjan sankariksi oikeastaan nousikin Peterin äiti, jonka päällimmäinen huoli väkivallan keskelläkin tuntuu olevan lasten suojeleminen.
(Joulutunnelmia)
"Aikuisilla menee hetki ennen kuin räjähtävät nauruun. Mummo tulee keittiöstä ovelle ja kurkkaa ihmeissään olohuoneeseen. Pappa istuu lähellä mummoa ja vaivihkaa nostaa sormen huulilleen. Kaikki muut näkevät sen paitsi mummo, joka onnellisen tietämättömänö hymyilee, kun kaikilla on kivaa."
Tammi, 2010

maanantai 2. joulukuuta 2013

Säkenöivät tytöt / Lauren Beukes

Minulla ei ollut Säkenöivistä tytöistä minkäänlaista käsitystä ennakkoon. Nimi toi ensimmäiseksi mieleeni chick-litin, takalieve sitten taas jotain ihan muuta. Sarjamurhaaja, aikamatkailua - miksipäs ei?! Tartuin kirjaan olemattomin odotuksin ja päädyin yllättymään iloisesti.

Säkenöivät tytöt kertoo tarinan sarjamurhaajasta sekä hänen uhreistaan. Tässähän ei toki ole vielä mitään ihmeellistä mutta tällä kertaa kyse on harvinaisen häijystä tyypistä, joka matkaa uhriensa perässä jopa tulevaisuuteen. Hän, Harper Curtis, haluaa sammuttaa säkenöivien tyttöjen hehkun mutta onneksi kaikki tytöistä eivät ole ihan niin helppoja paloja.

Lauren Beukesin kirjassa on useita kertoja, murhaajan lisäksi ääneen pääsevät myös itse säkenöivät tytötkin sekä Kirby, tyttö, joka ei suostunut kuolemaan. Kerronta eteni loikkien vuosikymmeneltä toiselle ja piti minut otteessaan todella tehokkaasti - nukkumaan ei menty ennenkuin kirja oli loppu.

Säkenöivät tytöt on hiukan erilainen jännitysromaani, joka sisältää kohtuullisesti yliluonnollisia elementtejä. Pidin niistä sekä ratkaisusta, jossa kirjailija ei pyrikään selittämään joka ikistä yksityiskohtaa vaan jättää tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle ja tulkinnalle. Niin ikään peukutan myös ratkaisua, jossa jokainen uhreistakin pääsee tarinassa ääneen, sen kautta Harper Curtisin teot tuntuvat ikäänkuin todemmilta ja siksi pelottavammilta. Lisäplussia irtoaa myös kiinnostavista välähdyksistä menneeseen aikaan, mm. ajatus radium-tanssijoista, jotka tanssivat täysin pimeän huoneen keskellä hohtavalla maalilla maalattuina, on huikea.
(Hohtotytön, ns, radium-tanssijan, esityksestä.)
"Käsivarsi ojentui, ja sen päässä oleva käsi alkoi pyöriä ja taipuilla omaa aistikasta tanssiaan. Kiusoitellen se palasi aina uudestaan mustan kaavun liepeisiin ja vilautti milloin tyttömäistä olkapäätä, milloin vatsan kaarta tai tulikärpäsen lailla loistavaa maalattua suuta. Sitten se siirtyi riisumaan toista hansikasta, jonka se nakkasi yleisön joukkoon. Nyt pimeässä näkyi kyynärpäistä eteenpäin kaksi hohtavaa käsivartta, jotka liikehtivät ja kutsuivat katsojia lähemmäs."
Schildts & Söderströms, 2013
Sivuja: 361
Alkuteos The Shining Girls
Suomennos Virpi Vainikainen

lauantai 30. marraskuuta 2013

Mihin se marraskuu katosi?!

Täällä kirjoittaa tänään blogaaja jota ajan eteenpäin vilistäminen hämmentää. Vastahan nyt oli kesä mutta kalenteri alkaa näyttää jo joulukuuta. Olen ihmeissäni kuunnellut joululauluja kaupassa ja katsellut joulutavaroista intoilevia ihmisiä, vielä minusta ei tunnu joululta. Mutta nyt on kai sen aika kun kalenterikin niin sanoo.

Mihin se marraskuu sitten hujahti? Kaiketi sairastamiseen. Lokakuinen ystäväni flunssa jätti jälkeensä yskän, josta riitti riemua moneksi viikoksi. Sitten meni nilkka, joka onneksi tätä kirjoittaessa alkaa olla jo kunnossa. Olen siis tainnut keskittyä suurimmaksi osaksi omaan kurjuuteeni, mutta toivottavasti tähän tulee ensi kuussa muutos!

Marraskuun luetut

Marraskuussa tuli -  sattuneesta syystä - luettua paljon. Saldoa kertyi 4739 sivua ja 16 kirjaa, joista 3 oli äänikirjoja. Englanniksi luin 3 kirjaa ja jopa yhden ruotsiksi! Hejhej! Lukukuukauden punaisena lankana tuntuivat olevan dekkarit, joiden räväkkää menoa taitettiin ainakin muutamilla mainioilla tietokirjoilla.

Kuukauden parhaat lukukokemukset tarjosivat tällä kertaa ehdottomasti Mia Kankimäki (jonka kirjan ihanuutta en voi kyllin hehkuttaa), Marko Leino (jonka kirja oli kamala mutta silti hehkutettava) ja Kathleen Tessaro (jonka kirja oli trés chic ja siksi hehkutettava). Kuukauden floppi tuli vastaan heti kuukauden alussa, sillä kovasti odottamani Wicked osoittatui melkoiseksi pakkopullaksi.

Haasteiden tilanne

Vihdoinkin edistystä on tapahtunut! Sarjakuvahaasteessa Beware the Creeper kasvattti pistesaldoani, vuoden 2013 Kotimaisissa taas Leena Virtanen ja Mia Kankimäki avittivat eteenpäin. Maailmaa valloitin Senegalin ja Valko-Venäjän verran. So American -haasteen taidan kyllä laittaa tämän vuoden jälkeen arkistoon, se ei vain tahdo edistyä enkä väkisinkään viitsisi eteenpäin painaa.

Entäs ensi kuussa?

No kaipa se joulu olisi ensi kuussa, pikkutontut ovat vihjailleet että kirjabloggaajilta olisi joulukalenteriakin tulossa, joten pitäkääpä silmät auki. Ensimmäinen luukku tulee aukeamaan täältä, tiptap!

Maanantaina 25.11 starttasi myös Helmet-kirjastojen Koko kaupunki lukee -kamppis, johon oli ihan pakko osallistua. Koko kaupungin kokoisella lukupiirillä on kirjanaan Peter Franzénin Tumman veden päällä ja some-lukupiiriin voi osallistua Facebookin tapahtumasivulla tai kommentoimalla lukukokemuksiaan hashtagilla #kokokaupunkilukee. Eli kaikki mukaan, osallistumisaikaa on 14.12. saakka!

perjantai 29. marraskuuta 2013

The Lady Elizabeth / Alison Weir

Kun on tunnetusti Tudoreihin höpsähtänyt äänikirjafani, on aika vaikea vastustaa sellaista kiusausta kuin Alison Weirin The Lady Elizabeth alennuksessa. Pakko oli ostaa ja pian oli päästävä kuuntelemaan. Yllätys oli suuri kun odotettu kirja osoittautuikin pakkopullaksi.

Kirjan päähenkilö on Henrik VIII:n ja Anne Boleynin tytär, prinsessa, joka äpäräksikin julistetaan. The Lady Elizabeth alkaa hetkestä, jolloin kaksivuotiaan prinsessan elämä muuttuu kun äiti isän päätöksella mestataan. Kirja kuvaa Elizabethin elämänvaiheita taaperosta aina valtaannousuun saakka ja kirjailijan loppusanojen perusteella pohjautuu mahdollisimman paljon olemassaoleviin historiallisiin dokumentteihin vaikka teos toki fiktiota onkin. Pyrkimys kohteen mahdollisimman realistiseen kuvaamiseen on jalo tavoite, mutta valitettavasti se ehkä tässä kirjassa kääntyy teosta itseään vastaan, sillä nyt päähenkilö jää kovin etäiseksi ja kaksiulotteiseksi ja tarina hetkittäin jopa tylsäksi.

Kirja siis herätti kuuntelijassaan varsinkin kaksijakoiset tunnelmat: toisaalta Weir herätti upeasti eloon aikakauden juhlineen, palvelijoineen ja sosiaalisine sääntöineen, toisaalta taas draaman kaari jää kirjassa heikoksi vaikka Elizabethin elämästä oikeasti löytyisikin jutun juurta: isän toimesta mestattu äiti, neljä äitipuolta (kaksi kuoli luonnollisiin syihin, yksi mestattiin), uusi pikkuveli, karkoitus hovista -vaikka mitä! Silti Weirin Elizabeth jää jokseenkin tunteettomaksi mutta silti rasittavan hysteeriseksi tapahtumien seuraajaksi. Etenkin hysteerisyys kirjan loppupuolella ärsytti äänikirjan kuuntelijaa sillä kirjassa huudettiin paljon, mikä tuntui epämiellyttävältä korvissa. Tästäkin huolimatta haluan kiitellä Judith Boydin luentaa, hän onnistuu ääninäyttelemään hienosti eri roolit pikkuisesta Elizabethistä kuningas Harryyn saakka.

Harmikseni en siis voi suositella tätä kirjaa vaikka se toki tarjoaakin kurkistuksen mielenkiintoisen historian henkilön elämään. Tai kenties tämä tarina toimiikin paremmin paperisena kirjana?

Whole Story Audiobooks, 2009
Pituus 19h 40m 17s
Lukija Judith Boyd

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Saasta / Marko Leino

Luin aiemmin Marko Leinon Kotirauhan ja tykästyin. Saasta taas sai huomioni tämän Helsingin Sanomien kritiikin johdosta, jossa pohdittiin miksi ihmiskaupan yksityiskohdilla mässäillään. Kirja tuntui herättäneen kritiikin kirjoittajassa vahvan, negatiivisen tunnereaktion ja lukijana kiinnostuin reaktion syistä. Pakko siis lukea.

Kirjan nimi, Saasta, on oikeastaan aika osuva sillä kirjan sivuilta lukijan eteen marsii aika vastenmielistä porukkaa. Eikä asiaa auta tietoisuus siitä että kuvio ei kokonaan ole kirjailijan mielikuvituksen tulosta. Tarinan keskiössä on aviopari Mikko ja Tiina, joiden liittoa painaa suru teini-ikäisen Saana-tyttären menetyksestä. Etenkin Mikko etsii syitä Saanan kuolemaan ulkopuolisista tekijöistä, miehistä, jotka käyttävät nuoria tyttöjä hyväkseen. Kirjassa myös seurataan 14-vuotiasta Anzalikaa, joka päätyy Valko-Venäjältä Viipurinkadulle tienaamaan.

Leinon kirjaa on kritisoitu epämiellyttäväksi, onpa sen kohdalla ihmetelty miksi moinen kirja on edes julkaistukaan. Ymmärrän kritiikin sillä eihän tämä kirja toki ole kovinkaan miellyttävää luettavaa, tuskinpa pedofiileistä ja ihmiskaupasta kertova kirja edes sellaista olla, varsinkin jos on niin hyvin kirjoitettu kuin Leinon kirja on. Mutta aiheesta puhuminen ja kirjoittaminen on tärkeää koska nämä aiheet eivät ole vain kirjoittajan mielikuvituksesta temmattuja, ne ovat todellisuutta.

Kirja on räväkkä eikä säästele lukijaansa. On oikeastaan aika hämmästyttävää kuinka Leino onnistuu samanaikaisesti koukuttamaan vaikka hänen tekstinsä on samaan aikaan suututtavaa, ahdistavaa ja ällöttävääkin. Luin Saastan parissa päivässä ja sen jälkeen minulla oli melkein paha olo. Kirja on vaikuttava mutta samalla se tuo silmille maailman pahan vahvasti. Nyt taidan lukea jotain iloista.
"Ja nyt Saanakin oli kadonnut. Saanasta oli tullut oikea enkeli.
Mikko ei enää räpistellyt käsivarsiaan.
Hän ei halunnutkaan lentää. Hän halusi vajota.
Ja hän halusi vajota yksin.
Mikko ei jaksanut enää mitään muuta.
Hän alkoi itkeä."
Teos, 2013
Sivuja: 517
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Valko-Venäjä

maanantai 25. marraskuuta 2013

Käen kutsu / Robert Galbraith

Jokunen kuukausi sitten maailmalla nousi haloo kun selvisi että Harry Potter -kirjoista tuttu J.K. Rowling oli kirjoittanut salanimellä Robert Galbraith dekkarin. Tapauksesta revittiin runsaasti otsikoita, fanit riemastuivat, taisipa kirja loppua hetkellisesti loppua kaupoistakin. Kirja kiinnosti, sillä jo Paikka vapaana oli todistanut ainakin allekirjoittaneelle sen, että Rowling osaa kirjoittaa muistakin aiheista kuin velhopojista.

Kirjan tarina käynnistyy kun kaunis malli putoaa kotinsa parvekkeelta kuolemaansa. Kuolemansyyksi kirjattiin itsemurha mutta Lula Landryn veli on vakuuttunut siitä, että hänen sisarensa murhattiin ja palkkaa yksityisetsivä Cormoran Striken tutkimaan tapausta.

Käen kutsu on minusta monella tapaa perinteinen dekkari, jopa Strikessä ja hänen sihteerissään Robinissa on tietynlaisia tuttuja elementtejä. Strike on elämän kolhima, kuten hyvät sankarit usein ovat ja arki raha-asioineen on kaaoksessa kunnes Robin saapuu ja tarjoaa jonkinlaisen normalisoivan vastavoiman miehen elämän kaaokselle. Minun lukukokemuksessani juuri Robinin ja Striken vuorovaikutus sekä Robinin hiljalleen voimaa saava haave yksityisetsivän työstä olivat ehdottomasti kirjan mielenkiintoisinta antia. Varsinkin jälkimmäiseen on helppo samaistua, halusinhan itsekin aikanani tulla isona etsiväksi.

Itse jännitystarinan suhteen olen kahden vaiheilla, pidän paljon Rowlingin tavasta kirjoittaa ja kuvailla kuvitteellista maailmaa, pidän myös hänen henkilöistään, jotka tuntuva. Itse rikostarinakaan ei ollut hullumpi vaikka olen toki lukenut koukuttavampiakin, silti Käen kutsu oli oikein hyvä alku. Toivon siis että tarina saa jatkoa, sillä haluaisin taatusti ottaa selvää mitä kirjailija saakaan näistä lähtökohdista aikaiseksi!
"Lulan sähköpostit antoivat Strikelle sen, mitä monen monet valokuvat eivät olleet kyenneet välittämään: vaistonvaraisen, ei järkeen perustuvan oivalluksen, että oikea, elävä, naurava ja itkevä ihminen oli murskaantunut kuoliaaksi sillä lumisella Lontoon kadulla. Strike oli toivonut mapin lehtiä käännellessään näkevänsä murhaajan vilahtavan varjon, mutta esiin nousikin Lulan hahmo, joka katsoi häneen kuten väkivaltarikosten uhrit toisinaan keskeytetyn elämänsä karikkeen alta." 
Otava, 2013
Sivuja: 463
Alkuteos: The Cuckoo's Calling
Suomennos Ilkka Rekiaro

lauantai 23. marraskuuta 2013

Yksinäisten sydänten kerho / Lotte & Søren Hammer

Olin juuri eräässä kirjallisessa keskustelussa sanonut että 1960- ja 1970 -luvut kuuluvat kirjallisiin inhokkikausiini kun poimin käteeni Yksinäisten sydänten kerhon, joka siis liikuu nykyajan lisäksi voimakkaasti juuri noilla vuosikymmenillä. Tämän tajutessani muistin että elämällä on kieltämättä joskus aika mielenkiintoinen tapa muistuttaa ihmisen häilyväisyydestä, sillä kirja oli oikein kelpo dekkari, suorastaan koukuttava tapaus, tuosta ajanjaksosta huolimattakin.

Kolmas Hammerin sisarusten kirja jatkaa tuttuun tapaan Konrad Simonsenin ja hänen tutkijatiiminsä seuraamista. Koko poliisikunnan keskittyessä tutkimaan onnetonta kouluampumistapausta, saavat sydänkohtauksesta toipuva Konrad ja kovia kokenut Pauline hoidettavakseen yksinkertaisen läpihuutojutun. Heidän tulee vain todistaa että hiljakseen elänyt postikantaja putosi vahingossa portaista mutta sitten miehen asunnosta löytyykin huone, joka on kuin alttari nuorelle tytölle ja pian läpihuutojuttu onkin muuttunut 1960-luvulle sijoittuvan surman selvittämiseksi.

Yksinäisten sydänten kerho osoittautui imelästä nimestään huolimatta vallan oivalliseksi dekkariksi. Se rullasi eteenpäin varsin tehokkaalla tahdilla ja vaikka moni asia onkin lukijalle jo selvinnyt, on silti ihan pakko jännittää loppuun saakka. Pitkin hampain joudun myös myöntämään 1960-luvun puhdashenkisen kapinameiningin tuovan mukavasti sateenkaaren sävyjä rikosten selvittelyyn. Kirja osoittautui koukuttavaksi ja tuli ahmittua yhdessä päivässä. Luin aamupalalla, bussissa, ruokatauolla, bussissa...

Monesti hyvässa dekkarissa on kiinnostava päähenkilö, johon lukija sarjan edetessä kiintyy, tästä hyvä esimerkki lienee Henning Mankellin Wallander-sarja, jonka päähenkilölle ainakin allekirjoittaneen oli vaikea sanoa hyvästejä. Konrad Simonsen tiimeineen ei kyllä ainakaan vielä vie Wallanderin paikkaa sydämessäni mutta kieltämättä tuossa porukassa on muutama ihan mielenkiintoinen henkilö, joiden vaiheita kyllä seuraan ihan mielelläni.
"Ja tyttö. Kaikkialla tyttö. Huone oli tytön. Jokaisessa julisteessa tytön kauniit kasvot oli sulautettu saumattomasti taivaaseen, ja siellä hän saattoi leikkiä piilosta katsojan kanssa. Nyt hän hymyili näkyvissä, ja sekuntia myöhemmin, jos käänsi päätään vähänkin, hän katosi pilviin vain kurkistaakseen samaan aikaan lukuisistan peilikuvistaan."
Bazar, 2013
Sivuja: 448
Alkuteos Ensomme hjerters klub
Suomentanut Sanna Manninen

perjantai 22. marraskuuta 2013

Beware the Creeper / Jason Hall & Cliff Chiang

Tuntuu että sarjakuvien lukemisesta on taas vierähtänyt ihan liian pitkä aika ja olikin ihanaa löytää kirjaston hyllystä uutta ja kiinnostavaa luettavaa. Jason Hallin kirjoittama ja Cliff Chiangin kuvittama Beware the Creeper nimittäin vaikutti heti ihan juuri oikeanlaiselta kirjalta allekirjoittaneelle.

Tarina sijoittuu vuoden 1925 Pariisiin, jossa Benoirin sisarukset, räväkkä Judith ja hiljainen Madeline vaikuttavat. Valitettavasti Judithiin iskee silmänsä myös seurapiirien paha poika, Mathieu Arbogast, jolle ei sanota ei, kuten Judith saa valitettavasti todeta. Mutta sitten Pariisin varjoihin ilmestyy uudenlainen saalistaja, erikoiseen asuun pukeutunut, Creeperiksi itseään kutsuva nainen, joka tuntuu vainoavan juuri Arbogasteja.

Creeper osoittautui ilahduttavan toimivaksi sarjakuvaksi. Jälkikäteen ajatellen tarina oli mukavan eheä ja vauhdikas, jollain tapaa samaistuttavakin. Kirjan perusidea (josta en tässä kuitenkaan paljasta enempää) on mielestäni aika tyypillinen, saman tapaiseen asetelmaan olen törmännyt aiemminkin. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti menoa haitannut, sillä Hallin tarina tempasi minut tehokkaasti mukaansa ja Chiangin kuvitus toimii hienosti sitä täydentämässä. Innokas nojatuolimatkailija kun olen, nautin myös kirjan hyvin välittämästä pariisilaisesta tunnelmasta, tyylikkäästä, taiteellisesta ja kapinallisesta menosta.

En ollut aiemmin tutustunut Hallin ja Chiangin tuotantoon, mutta tämän kelpo kokemuksen jälkeen pidän silmäni auki miesten muiden kirjojen varalta!

Prenez garde au Creeper! Beware the Creeper!

Vertigo, 2013
Sivuja: 128

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Noitanaisen älä anna elää / Leena Virtanen

Kirja noitavainoista taitaa olla juuri sopivaa luettavaa marraskuun pimeyteen, siinä määrin synkkä ja pelottavakin aihe on. Enkä minä noitia pelkää mutta joukkohysteria ja lynkkausmeininki kyllä ahdistavat ja ne valitettavasti eivät ole kadonneet maailmasta noitien jälkeen. Lukijalle aihe mielenkiintoisia hetkiä, mutta voi, niitä noitia käy kyllä sääliksi.

Leena Virtasen tietokirja sukeltaa vuoden 1666 (sattuipas somasti) Ahvenanmaalle, jossa tuhoisa sykli on juuri alkamassa, kun Maria Clasdotter saa kuulla naapuriltaan kadonneen ruislyhteitä. Riihivastaavana toimiva Maria huolestuu korvausvaateista ja kääntyy huolissaan Karin Persdotterin puoleen joka "katsoo" oikean varkaan henkilöllisyyden. Teko vie Karinin kuulusteluihin, kidutettavaksi ja lopulta kuolemaan. Hänet, ja monta muuta jotka heppoisin periaattein nimetään noidiksi.

Leena Virtasen kirja oli mielenkiintoista luettavaa, en ollut aikaisemmin tiennytkään että noitavainot ulottuivat tänne kotimaan kamarallekin. Kirjan kohtalot tuntuvat, tietysti, epäreiluilta ja kurjilta. "Noidat" taisivat hyvin usein olla vihaisia naisia, jotka eivät tavalla tai toisella oikein sopineet muottiin vaan ärsyttivät tai aiheuttivat kateutta läheisissään. Jostain syystä erityisesti yksi kohta rangaistuksessa kosketti minua paljon, noidan talo nimittäin näyttää olleen tapana purkaa ja käyttää polttorovion materiaalina kuin viimeisenä solvauksena kuolemaantuomitulle.

Haluan kiitellä kirjan taittoa, sillä kappaleiden kuvitus ja fontit toivat hienosti menneen ajan tuntua tekstiin. Kirja antoi lukijalleen tuosta historian vaiheesta hyvän kuvan ja auttoi myös ymmärtämään millaista elämä oli 1600-luvun Ahvenanmaalla. Olisin mielelläni kuullut enemmän siitä, mitä vainoissa syytöksiä lausuneet myöhemmin asiasta ajattelivat, mutta ehkei moista tietoa ole jälkipolville asti säilynyt.
Katkelmat kuulustelupöytäkirjoista kuitenkin antavat äänen ja persoonallisuutta syytetyille, ehkä jopa tavallaan hitusen oikeuttakin.
 
"Mitäpä sitten auttaa, te
näette merkin, minä puhun
pötyä ennemmin kuin annan
kiusata itseäni."
- Lisbeta

"Minusta sinä olet lukenut nyt
riittävästi piruja. Sinä luet niin
kuin sinua lystää."
- Anna

Aiheesta kiinnostuneille vinkkaan myös Rosalyn Schantzerin kirjasta Witches: The absolutely true tale about the disaster in Salem. Kirja on nuorille suunnattu mutta yksinkertaisuudessa oikein toimiva paketti ja on mielestäni helppoa englanninkielistä tekstiä. Kirja löytyy mm. Helmetin kokoelmista sähköisenä versiona.


WSOY, 2013
Sivuja: 277

maanantai 18. marraskuuta 2013

Paradisoffer / Kristina Ohlsson

Tulinpa kerrankin napanneeksi osuvan kirjan matkalle mukaan! Olen pitänyt kovasti Kristina Ohlssonin dekkareista ja Varjelijat sai allekirjoittaneen innostumaan jopa siinä mittakaavassa että päätin kokeilla kirjasarjan lukemista ruotsiksi. Supertehokas kielikylpy mielessäni otin kirjan siis mukaani Tukholmaan, Arlandan lentokentälle suuntautuvalle seminaarimatkalle ja huomasin että tällä kertaa tarinan sisäistäminen olikin tavallista helpompaa, sillä Paradisoffer nimittäin kertoo tarinan terrori-iskusta.

Kun Boeing 747 New Yorkiin nousee Arlandan lentokentältä, on kaikki vielä hyvin. Sitten koneen wc:stä löytyy viesti, joka muuttaa kaiken. Siinä kerrotaan että koneessa on pommi ja mikäli viestin ehtoihin ei suostuta, pommi räjäytetään. Maassa alkaa hätäinen kansainvälinen tutkinta - kuka voi olla teon takana ja miksi? Riittääkö aika vai loppuuko koneesta polttoaine?

Oli kieltämättä erilainen kokemus lukea ruotsiksi. Teksti soljui eteenpäin yllättävänkin kivuttomasti vaikka edellisestä yrityksestäni lukea ruotsiksi olikin jo toista vuotta. Uusia sanoja toki tuli vastaan, mutta Ohlssonin teksti on onneksi siinä määrin selkeää että asiayhteydestä oli usein helppo päätellä mistä on kyse. Sen tosin huomasin, että esimerkiksi iltalukemiseksi ei Paradisoffer minun käsissäni soveltunut, väsyneet aivot eivät tuntuneet jaksavan työstää kieltä. Harjoitus toki tässäkin tekisi mestarin.

Paradisofferin juoni oli tehokkaan toimiva, voisinpa melkein kuvitella tämän jopa elokuvaksikin. Oikeanlainen lukupaikka toi kieltämättä oman lisänsä kirjaan ja tempauduin melko tehokkaasti tarinan tunnelmiin mukaan. Kirjan juoni kulki vauhdikkaasti eteenpäin, kuten tilanteessa jossa kilpaillaan kellon kanssa sopii odottaakin. Henkilöistä kiintoisimmaksi osoittautui Eden Lundell, uusi tuttavuus Säpon terrorisminvastaisesta yksiköstä, jossa taitaa olla ainesta enempäänkin kuin yhteen kirjaan. Pistän villin veikkauksen siitä, että juutalaissyntyisestä Edenistä kuullaan lisää Ohlssonin seuraavassa kirjassa joka on nimeltään Davidsstjärnor... Tuon seuraavan, vielä suomentamattoman, Ohlssonin kirjan osalta laitoin jo varauksen vetämään kirjastoon. Tätä täytyy saada lisää!

Pocketförlagen, 2012
Sivuja: 407

lauantai 16. marraskuuta 2013

The Perfume Collector / Kathleen Tessaro

Joskus kirjan valintakriteerit saattavat olla hyvinkin sattumanvaraiset. Olin törmännyt Audible laajoissa
kokoelmissa Kathleen Tessaron kirjaan The Perfume collector, joka jäi mieleeni kiehtovan nimen ja ennenkaikkea kannen kuvan perusteella. Kannen punapukuinen nainen oli mielestäni niin chic että kirja jäi kummittelemaan mieleeni ja lopulta päätyi ostoskoriinikin. Onneksi, sillä tämä kirja oli yllättävän ihanaa todellisuudenpakoa ja huomattavasti vähemmän höttöinen kuin etukäteen kuvittelin.

Eletään 1950-luvun Lontoossa, eräänä päivänä kiltti ja herttainen, onnettomassa avioliitossa elävä Grace saa yllättävän viestin ranskalaiselta juristilta. Hän on saanut perinnön naiselta, josta ei ole koskaan kuullutkaan. Hämmentynyt Grace matkustaa Pariisiin ja yrittää ottaa selvää miksi salaperäinen Eva d'Orsay, kosmetiikkakuninkaan rakastajatar, on nimennyt juuri hänet testamentissaan. Tarina liikkuu kahdella aikatasolla ja lukija temmataan myös 1920 New Yorkiin, jossa nuori Eva kokeilee siipiään.

En oikein tiedä kuinka kuvailisin tätä kirjaa. Se ei ole erityisen romanttinen, höttöinen, historiallinen eikä sen mysteeri ole maailmoja järisyttävä. Silti viihdyin kirjan parissa loistavasti. Voisin kaiketi sanoa että The Perfume Collector on tarina naisista, jotka löytävät voimansa. Se on myös tunnelmien kirja, erityisesti Pariisi näyttäytyy kirjassa upeana - matkakuumeeni alkaa taas vähitellen herätä! Samoin tuoksujen ystävälle kirja saattaa olla mainio lukukokemus, sillä hajuvesien kiehtovan ylellisessä maailmassa liikutaan paljon. Tessarolla tuntuukin olevan taito kuvailla tuoksuja siten että ne muodostavat kauniita, visuaalisia hetkiä lukijalle.

The Perfume Collectorin juoni oli kiinnostava ja koukuttava eikä ilokseni sortunut moniin saman tyyppisten kirjojen kliseistä, tosin yksi paha tapaus sieltä kuitenkin löytyi! (Enpä kuitenkaan kerro mikä etteivät muut lukijat spoilaanut.) Kirjan lukija oli mielestä vallan mainio, Lauren Lefkow vaihteli näppärästi eri aksentteja ja rakastuin etenkin hänen ranskalaiseen luentaansa jopa siinä määrin että huomasin jäljitteleväni sitä omassakin puheessa. Höperöä!

AudioGo Ltd, 2013
Kesto 11 h, 34 min.
Lukija Laurel Lefkow

perjantai 15. marraskuuta 2013

Me, Keisarinna / Laila Hirvisaari

Tutustuin pari vuotta sitten Laila Hirvisaaren kirjoihin silloisen Finlandia-ehdokkuuden ja isäni kannustamana. Katariina Suuri vaikutti mielenkiintoiselta naiselta, mutta en varsinaisesti hullaantunut Minä, Katariina -teokseen. Meni pari vuotta ja sitten jossakin mielenhäiriössä nappasin kirjaston Bestseller-hyllystä Katariinan tarinan toisen osan, nimeltään Me, Keisarinna. Kultasiko aika lukumuistot?

Me, Keisarinna vie lukijansa aikaan jolloin Katariina on jo vakiinnuttanut asemansa keisarinnana. Edessä sotia ja uudistuksia, virheitä ja voittoja. Ja rakastajia. Hyviä ja huonoja, nuoria ja nuorempia. Kirjan runko koostuu keskusteluista ja muisteloista, joita jo iän painama keisarinna käy läpi yhdessä muistelmiaan kirjaavan ylikamariherra Leon Augustin kanssa. Eikä Leon anna armoa vaan tuo säälimättä keisarinnan eteen myös ne asiat, jotka hän mieluiten unohtaisi.

Olen tämän kirjan kohdalla todella hämmentyneissä mietteissä. Reilusti sanottuna, kirja oli minusta suureksi osaksi tylsää luettavaa, mikä on aika uskomatonta ottaen huomioon kuinka mielenkiintoinen henkilö Katariina oli. Toisaalta naisen elämän kokemusten runsaus on varmasti ollut haasteellista myös kirjailijalle ja se ehkä näkyykin kirjassa joka lukuisten henkilöiden ja historian tapahtumien kuvailun takia jää sirpaleiseksi lukukokemukseksi. Samoin koin sekavaksi ratkaisun jossa Katariinan muistelot eivät etene ajallisesti järjestyksessä.

Parhaimmillaan Hirvisaari on kuvaillessaan vanhenevan naisen tuntoja, syyllisyyttä menneisyyden virheistä ja kumppanin ja läheisyyden kaipuuta. Nostan hattuani Katariinalle joka rohkenee elää niinkuin haluaa eikä taivu yhteiskunnan normien alle vaan ottaa nuoren ja komean rakastajan vaikka omat rumat jalat ja riippuvat rinnat vähän nolostuttavatkin. Pidän myös siitä että Hirvisaaren Katariina osaa myös, sitten lopulta, myöntää heikkoutensa. Tästäkin huolimatta Katariina jäi minulle kaukaiseksi henkilöksi eikä värikäs keisarinna monine tarinoineen saanut temmattua mukaansa. Hirvisaaren myyntiluvut tietäen veikkaan että kyseessä on jälleen kerran väärän lukijan tapaus ja uskon että tälle kirjalle löytyy monta innostunutta lukijaa. Minä vain en ollut yksi heistä.
"Tiesin, että elämäni kirjaamiset olisivat pian lopussa.Niihin on liittynyt suuria ristiriitoja. Toisaalta ne ovat antaneet vapautuksen. Olemme selvinneet. Jäljellä on vielä vähän... Mutta mitä - en edes aavista. Tunnen olevani uupunut, mutta vien tämän velvollisuudentuntoisesti loppuun. Sitten huoahdan. Ja olen vapaa."
Otava, 2013
Sivuja: 576

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kuollut kulma / Anne Holt

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää Anne Holtia ja Gummerusta menetetyistä yöunistani.  Kuollut kulma nimittäin sai minut nipistämään tunteja kallisarvoisesta uniajastani koska en pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni. Tässä mielessä se, että kirja on suhteellisen lyhyt, on aika onnellinen juttu. Ensi yönä voin jo nukkua ellei sitten lukupinon seuraava kirja koukuta yhtä pahasti.

Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle heinäkuisena päivänä joka on jäävä historiaan Utøyan tragedian johdosta. Inger Johanne Vik on saapunut auttamaan ystäväänsä Elleniä juhlien järjestelyissä kun Ellenin 8-vuotias poika, Sander, löytyy kuolleena olohuoneesta. Ylivilkas poika on ilmeisesti pudonnut tikapuilta leikkiessään ja vanhemmat ovat lamaantuneita. Onnettoman ajankohdan takia tapaus saa tutkijakseen aloittevan poliisin Henrik Holmen, joka kuitenkin Inger Johannen tavoin alkaa aavistella ettei kyseessä ollut onnettomuus.

Kirja kuuluu Anne Holtin Inger Johanne Vik -sarjaan, jota olen aikani karsastanut koska pidin Hanne Wilhelmsen -sarjasta enemmän. Mutta tällä kirjalla Anne Holt vihdoin sai minut innostumaan Inger Johannesta - Kuollut kulma on mielestäni paras lukemistani Holtin teoksista. Sinänsä on toki harmittavaa että innostun Inger Johanne -sarjasta vasta nyt, mutta ehkä parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Kuolleen kulman aihe on tärkeä. Holt nostaa esiin sen, ettei lasten pahoinpitely ole mahdotonta vauraassakaan perheessä, jossa ulkoiset puitteet ovat kohdallaan. Holt käsittelee asiaa taitavasti ja koskettavasti. Pidin kovasti etenkin Henrik Holmesta, joka osoittautui oikeastaan aika sympaattiseksi ja pikkuisen hauskaksikin tyypiksi - kuulisin hänestä mielelläni lisää seuraavissa kirjoissa.
"Oli liian myöhäinen yö, liian varhainen aamu, liian monta traagista ihmiskohtaloa yhden ihmisen ymmärrettäväksi.
Niinpä Inger Johanne keskittyi suremaan vain yhtä.
Hän itki pienen pojan takia, jota vanhemmat eivät olleet kyenneet pitämään hengissä hieman yli kahdeksaa vuotta pidempään. Inger Johanne suri Sanderia, painavaa, herkkää ja rajua poikaa, joka oli juuri saanut paloauton jota ei ehtinyt koskaan rikkoa."
Gummerus, 2013
Sivuja: 288
Alkuteos: Skyggedød
Suomentanut Outi Menna

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kuolematon / Marko Kilpi

Hiphei, uutta Marko Kilpeä! Olen vasta tänä vuonna löytänyt Kilven konstaapeli Olli Revosta kertovaan sarjaan ja oli mukavaa huomata että jatkoa oli tulossa näinkin pian. Kaiken kukkuraksi Kuolemattoman sai Elisa Kirjasta kivaan hintaan kirjamessu-tarjouksena, joten sorruin kartuttamaan puhelinkirjastoani.

Kuolemattoman tapahtumat käynnistyvät kun pikkurikollinen päättää päivänsä oman käden kautta Ollin ja hänen työparinsa Eliaksen silmien edessä. Vaikka juttu tuntuukin selkeältä, jää Ollia kuitenkin vaivaamaan se, mikä muutti piirtämisestä innostuneen nuoren pojan elämän suunnan. Samaan aikaan Olli ja Elias saavat tutkittavakseen myös surullisen tapauksen, pienen pojan hyväksikäyttöepäilyn. Ollin mieltä painavat myös miehet omat painajaiset, joiden syytä on pelottavaa hakea.

Marko Kilpi kirjoittaa tehokkaan toimivia dekkareita, tämäkin onnistui koukuttamaan minut niin että Kuolematon tuli luettua yhdessä päivässä. Vaikka Elävien kirjoihin tekikin minuun vielä voimakkaamman vaikutuksen, on Kuolematonkin mielestä kelpo dekkari. Tykästyin Elias Kasken hahmoon jo sarjan edellisessä kirjassa ja tässäkin kirjassa hän osoittautui mukavan monimutkaiseksi tyypiksi, josta toivottavasti saadaan kuulla lisääkin sarjan seuraavissa osissa. Kirjan teemat ovat rankkoja mutta samalla pidän siitä että kirjailija haluaa suunnata huomiota siihen, miksi ihmiset ajautuvat tekoihinsa. Harva syntyy rikolliseksi...
"Elias silmäilee näytteiden taltiointihuoneen lattiaan piirrettyjä kenkäparin ääriviivoja. Noilla kahdella kömpelöllä kuviolla on uskomaton määrä erilaisia merkityksiä: Joillekin ne tarkoittavat läheisen menetystä, usealle vapauden loppumista. Yhdelle ne voivat olla alku, toiselle loppu. Yllättävän monelle ne merkitsevät helpotusta. Mutta yksi merkitys on lähestulkoon kaikille sama: muutos. Rikos muuttaa aina elämää, se ei koskaan tapahdu jälkiä jättämättä."
Gummerus, 2013
Sivuja: 199

lauantai 9. marraskuuta 2013

Ghost in the wires: My adventures as the world's most wanted hacker / Kevin Mitnick, William L. Simon

Kuten blogistanikin on ehkä voinut huomata, olen yllättäen rakastunut. Sähköisiin äänikirjoihin. Ne ovat superkäteviä ja pitävät oivallisesti seuraa lenkeillä, joten päivittäinen lukuaika senkun lisääntyy. Ja jos bussissa on kovin pimeää aamuisin, voi lepuuttaa silmiä kuuntelemalla kirjaansa puhelimen kautta. Tykkään! Olen käynyt uutterasti Helmetin OverDrive-kokoelmaa läpi mutta nyt alkoi tuntua siltä että kirjat saattavat loppua vaikka kesken. Sorruin siis liittymään Audibleen, josta saan kerran kuukausimaksua vasten valita aina yhden kirjan. Ja kirjoja saa tietysti ostaa lisääkin, niinkuin minulle pääsi käymään kun menivät Audiblessa aloittamaan alen...

Nörttityttönä nappasin tuosta kyseisestä alennusmyynnistä luettavaksi Kevin Mitnickin, legendaarisen hakkerin, elämäkerran. Tietoturva on aiheena ajankohtainen ja kirjailija itsekin kävi jokin aika sitten Suomessa puhumassa siitä. Tuumasin siis lyöväni kaksi kärpästä yhdellä iskulla, saisin viihdykettä lenkeilleni JA oppisin jotain uutta ja hyödyllistäkin.

Kirja siis kertoo hakkerin tarinan. Mitnickillä tuntuu olleen jo nuoresta saakka into murtaa erilaisia systeemejä, jo 12-vuotiaana hän keksi tavan ohittaa Los Angelesin bussien leimaussysteemit. Sittemmin hän keksi tapoja erilaisia tapoja mm. salasanojen urkkimiseen ns. sosiaalista manipulaatiota hyväksikäyttäen. Kotimaista väriäkin kirjassa nähdään sillä eräs Mitnickin 1990-luvulla hakkeroimista yrityksistä oli Nokia.

Ghost in the wires tarjosi mielenkiintoisen kurkistuksen hakkerin elämään ja viihdyin melko mukavasti kirjan parissa, olkoonkin että niissä muutamissa kohdissa joissa kirja sisälsi tietokonekomentoja, olisin toivonut että äänikirjaa olisi vähän editoitu. Tuollaiset listat nimittäin kuulostavat aika tylsiltä... Myös kirjailijan pitkähköjä ja toistuvia kuvauksia puhelinjärjestelmien peukaloinnista olisi ehkä voinut karsia, tästäkin huolimatta kokonaisuus oli mielestäni toimiva ja varsinkin kirjan loppupuolella jopa jännittäväkin paketti.

Kirja antaa kuuluisasta hakkerista hieman pakkomielteisen kuvan, hänen toimintansa näyttäytyy lukijalle lähes pakkomielteenomaisena viettelyksenä, joka houkuttelee miehen kerta toisensa jälkeen ottamaan riskejä vaikka tämä harrastus aiheuttaakin suuria huolia rakkaille ja vaarantaa hänen avioliittonsa ja jopa vapautensa. Vaikka Mitnick usein kirjassaan korostaakin sitä ettei ole käyttänyt hakkerintaitojaan vahingoittaakseen tai vaikkapa tienatakseen rahaa, en kuitenkaan ihan täysin sydämin voinut olla kirjan päähenkilön puolella, jäin mm. miettimään henkilöitä joilta Kevin on aikanaan tietoja urkkinut ja niitä vaikeuksia joita heille on kenties työpaikoillaan tullut.

Kokonaisuutena kirja oli minusta ehdottomasti lukemisen arvoinen ja koin myös vähän oppineeni jotakin. Mutta varoituksen sana: jos tekniikka ei kiinnosta, tämä luultavasti ei ole sinun kirjasi.

Blackstone Audio, 2011
Kesto: 13h 59 min.
Lukija Ray Porter

perjantai 8. marraskuuta 2013

Kolme vahvaa naista / Marie NDiaye

Tartun usein kirjoihin ihan silkkaa uteliaisuuttani, kuten kai useimmat lukutoukat. Olin kuullut paljon hyvää tästä Marie NDiayen teoksesta ja vaikka vähän veikkailin ettei se olisi ihan minun tyyliseni kirja, on silti välillä kokeilla erityyppistäkin kirjallisuutta, kirjailijahan voi vaikka yllättää!

Kolme vahvaa naista sisältää kolme kertomusta, joita yhdistää tietynlainen samankaltaisuus. Kirjojen naiset eivät ole sankarittaria eikä heitä riennä pelastamaan kiiltävähaarniskainen ritari tai edes reissussa rähjääntynyt Jack Bauer. Kirjassa näkyykin voimakkaana realismi kaikkine rumineen sävyineen. Siistejä tai kivuttomia ratkaisuja ongelmiin ei aina löydy, on vain kestettävä, selvittävä, siedettävä, valittava kahdesta pahasta se pienempi.

Kirjan ensimmäisessä tarinassa kohdataan Ranskaan muuttanut Norah, joka vuosien jälkeen palaa perhettä kaltoin kohdelleen isän taloon. Asiat ovat muuttuneet dramaattisesti ja nyt Norahin apu olisi tarpeen, mutta suostuuko Norah luopumaan omasta elämästään? Entä kuinka ranskalaisen Rudyn, joka riitelee puolisonsa - ja vähän muidenkin - kanssa? Kääntyykö kolmannen kertomuksen Khadyn onni koskaan?

Kirjan tunnelma oli kiihkeä, mikä teki toisaalta vaikutuksen mutta samalla vaikeutti myös lukemistani. Kolmen vahvan naisen kohdalla nimittäin kävi niin kehnosti että olin sitä lukiessani tavallista väsyneempi työkiireiden takia ja kirjan tempo ei oikein tuntunut sopivalta olotilaani. Elin sen mukana mutta kirjan kautta kokemani tunteet eivät olleet kovin miellyttäviä ja tulivat melkein liikaakin iholle. Kirjan tarinoista etenkin ensimmäinen ja viimeinen jäivät mieleeni vahvasti ja jättivät jälkeensä surullisen ja maailmaan pettyneen olon. Että elämä osaakin joskus olla epäreilua.
"Niinpä, hän ajatteli, hän, Rudy Descas, ei ollut vielä neljänkymmenenkolmen vuoden ikään saavuttanut luontevaa ja fiksua maltillisuuta, tyyntä ironiaa, joka leimasi muiden miesten tavallisiakin toimia ja puheita, ja hänestä tuntui, että muut puhuivat lapsilleen rauhallisesti ja luontevasti, lukivat sanomalehtiä ja kuvalehtiä pilkallisen kiinnostuneina, ajattelivat mielihyvällä lounasta, joka tulevana sunnuntaina nautittaisiin ystävien seurassa, ja jonka eteen he tekisivät kaikkensa auliisti, iloisesti, tarvitsematta epätoivoisesti peitellä, että he olivat juuri selvinneet ties kuinka monennesta kiistasta, piinallisesta ja hävettävästä unesta. Sillä minä olen aivan murheen murtama."
Gummerus, 2013
Sivuja: 279
Alkuteos: Trois femmes puissantes
Suomentanut Anna-Maija Viitanen

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Haudattu hiljaisuudessa / Tove Alsterdal

Tutustuin Tove Alsterdaliin muutama kuukausi sitten ja tykästyin Kadonneiden epätoivoiseen etsintään vaikka tarina hetkittäin hurjalta tuntuikin. Tuttuun, ahneen lukutoukan tapaani halusin saada uusimmankin kirjan nopeasti hyppysiini ja päästä ahmimaan sitä. Sitten kirjakasat ja elämä tunkivat väliin mutta onneksi valon vähetessä lukuaika lisääntyy.

Haudattu hiljaisuudessa vie lukijansa erikoisiin ja silti monelle meistä tutunomaisiin maisemiin.  Kirjan tapahtumat käynnistyvät kun Katrine veljineen alkaa läpikäydä pysyvään sairaalahoitoon siirtyvän äidin tavaroita. Käy ilmi että äidillä on talo Kivikankaan kylässä, Tornionjokilaaksossa. Postista päätellen talolle olisi innokas ostajakin ja Katrine päättää lähteä paikan päälle tarkistamaan kiinteistön ennen myyntiä. Matka vie Katrinen syvälle perheensä historiaan, tapahtumiin joiden seuraukset ulottuvat nykypäivään saakka.

Alsterdalin tyyli kirjoittaa on kieltämättä toimiva ja tehokas. Tällä kertaa hän on kehrännyt kokoon juonen joka vie lukijansa samalla eksoottiseen että tuttuun paikkaan. Näin melkein silmissäni pienet, hylätyt tuvat, joiden pöydillä menneiden sukupolvien valokuvat tuijottavat tyhjyyteen, nurkassa ehkä vanha nariseva heteka, pöydällä vielä liina. Alsterdal onnistuu hienosti tavoittamaan pienen kylän suljetun tunnelman, jossa salaisuudet ja kaunat ovat kulkeneet kuin sukuperintönä vuosikymmeniä. Kirjan maisemat ovat hyisen lumisia ja kannen kuvitus tuntuukin tukevan sitä synkässä harmaudessaan.

Haudattu hiljaisuudessa osoittautui suorastaan ahmittavaksi dekkariksi, joka käsittelee varsin mielenkiintoista, mutta melko vähän esillä ollut jaksoa historiassa. Koin Neuvostoliittoon toiveikkaina lähteneiden ruotsalaisten - ja suomalaistenkin - kohtalot todella kiinnostaviksi, jopa koskettaviksikin. Ehkäpä jopa niinkin paljon että kirjan murhat taisivat jäädä sittenkin kiinnostavan sukutarinan jalkoihin, sillä ennen kaikkea halusin saada selvyyden kuka Sirin, Katrinen isoäidin lapsen isä oli ollut ja mihin mies oikein katosi. Kirjassa on vilahtelee suomalaisväriäkin ja luulenpa että voisin suositella sitä myös historiasta pitäville lukijoille.
"Kaksi asiaa sinun täytyy tietää", hän sanoi. "Älä koskaan kieltäydy kun sinulle tarjotaan kuppi kahvia. Ja keksi vastaus kun sinulta kysytään, kenen olet. Sitä täällä kysytään. Ei sitä, kuka olet, missä asut tai mitä töitä teet. Täällä kysytään aina, kenen sinä olet."
Gummerus, 2013
Sivuja: 409
Alkuteos: I tystnaden begravd
Suomentanut Katriina Huttunen
Saatu arvostelukappaleena.