The King's Curse (The Cousins War #6) / Philippa Gregory

Katsohan vaan, bloggaan taas Tudoreista ja/tai Ruusujen sodasta, edellisestä kerrasta onkin jo -höm- muutama päivä.. Olen nyt virallisesti kahlannut läpi Philippa Gregoryn Cousins War -sarjan (Valkoinen kuningatar, Punainen kuningatar, Sininen herttuatar, The Kingmaker's Daughter, The White Princess), välillä innostuen, välillä en. Pidin sarjan alkupuolen kirjoista  ja tavallaan idea tarinan kertomisesta eri näkökulmista on ihan mielenkiintoinen, mutta toteutus ei kuitenkaan ole täydellinen. Kirjan viimeinen osa, The Kings Curse, kuitenkin kiinnosti jo siksi että sen päähenkilönä on minulle aivan vieraaksi jäänyt Margaret Pole, viimeinen Yorkin prinsessa, joka vaikutti myös Henrik VIII:n hovissa.

Margaretin tähti on syntymähetkellä korkealla, lapsi syntyy Clarencen herttuan (Englannin kuninkaan veli) tyttäreksi mutta onni kääntyy pian ja Henrik Tudorin noustessa valtaistumelle tulee herttuan orvoista lapsista uhka. Kirjan aikajänne on laaja, se kattaa useita vuosikymmeniä ja Margaretin elämäntarina ei taatusti ole siitä tylsimmästä päästä ja jälleen kerran tulee todettua että kuninkaan läheisyys on joskus hengenvaarallista.

Kuten sanottu, tykkään Tudoreista ja Margaret kiinnosti mutten nauttinut The King's Cursesta niin paljon kuin etukäteen odotin. Aloittaessani lukemista olin juuri kuunnellut Conn Igguldenin Trinityn, josta olin oikein onnellinen ja taisin ajatella että olisi hyvä idea lukea toinenkin kirja aiheesta tähän putkeen. Olisi ehkä pitänyt taas muistaa että liika on aina liikaa ja että tilanne johtaisi väistämättä jonkinlaiseen vastakkainasetteluun. Tällä kertaa vaaka kallistui Igguldenin voitoksi, tarinan nopeatempoisuus ja draama vetivät puoleensa paremmin kuin Gregoryn hitaampi kirja. Koko kirjasarjan lukeneena oli mm. hämäännyin siitä, että Margaret Polen kertojanääni kuulostaa erehdyttävästi samalta kuin esim. tätinsä Elizabeth "Valkoinen kuningatar" Woodvillen. Vaikken olekaan fantasiaa ja taikuutta vastaan, myös kirjan punaisena lankana toimiva kirous tuntui enemmänkin jälkiviisaudelta ja päälleliimatulta jännältä yksityiskohdalta.

Gregoryn puolustukseksi kuitenkin on sanottava että tarina muuttuu kiinnostavammaksi loppuaan kohden ja varsinkin viimeiset sata sivua olivat melkoista jännitysnäytelmää kun raivokas kuningas lähestulkoon etsimällä etsi juonittelevia alamaisia teloitettavaksi. Melkoista tyranniaa tuo Henrik VIII:n aika on ollut, yksikin varomaton lause saattoi johtaa mestaukseen!

"Why not? It comes out as a childish wail. "Why shouldn't I? Why shouldn't I grieve? My brother, my only brother, is dead! Behaeded like a traitor when he was innocent as a child. Why should I not grieve?"
"Because they won't like it, " he says simply.

Simon & Schuster, 2014
Sivuja: 592

The Mark of a Murderer / Susanna Gregory

Olen historiallisten dekkareiden ystävä ja keskiaikakin kiehtoo, olen mm. lukenut ilolla Tallinnaan sijoittuvaa Apteekkari Melchior -sarjaa. Munkit, synkät käytävät, myrkyt, uskomukset -mainioita tunnelman luojia kaikki! Susanna Gregorystä kuulin ensimmäistä kertaa Facebookin dekkari-ryhmässä ja kun Audiblen alesta löytyi The Mark of a Murderer, päätin matkata keskiaikaiseen Cambridgeen murhia tutkimaan.

Eletään vuotta 1355. Cambridgen yliopistokaupungissa löytyy mies oudosti tapettuna, onneton uhri näyttää kohdanneen loppunsa huoneessa täynnä nukkuvia matkustavaisia, joista kukaan ei ole herännyt murhaan. Oudon kuolemaa alkavat selvittää veli Michael ja hänen kuolemansyyn tutkijansa Matthew Bartholomew, jotka huomaavat pian itsekin olevansa vaarassa.

Kärsin kuuntelun alussa käynnistysmisvaikeuksista sillä vaikka tarina vaikuttikin toimivalta, kirja ei ehkä sittenkään ollut oikea juuri siihen hetkeen. Kuuntelin The Mark of a Murderia siis harvakseltaan enkä siksi oikein päässyt kunnolla tarinan imuun. Kiitos mainion veli Michaelin, aloin kuitenkin hitaasti mutta varmasti lämmetä kirjalle. Michael nimittäin osoittautui mainioksi tyypiksi - minun mielikuvituksessani hän on aikalailla ihanan Stephen Fryn oloinen - ja varsinkin miehen aloittama dieetti sai minut hymyilemään. Michael kun oli aivan varma siitä että vihannekset lihottavat...

Kirjan juoni osoittautui mukavan kiemuraiseksi ja sopivalla tavalla karmivaksikin. Kirjan parasta antia, Michaelin lisäksi, tosin olivat erilaiset keskiaikaiset tavat ja uskomukset jotka loppujen lopuksi kiinnostivat minua enemmän kuin murhaajan henkilöllisyys - suosikkikategoriaan tämä kirja ei siis yllä vaikka loppujen lopuksi tarjosikin mukavia kuunteluhetkiä. Vasta kuuntelun jälkeen minulle selvisi se, että The Mark of a Murderer on Matthew Bartholomew -sarjan 11. teos, mikä omalta osaltaan ehkä selittänee käynnistysvaikeuksiani.

Whole Story Audiobooks, 2007
Kesto: 16 h 8min
Lukija Andrew Wincott

The White Princess / Philippa Gregory

Kuten blogiani seuraavat tietävät, olen Tudor-koukussa. Mikä noissa muinaisissa kruunupäissä jokseenkin onnettomine ja verisine kohtaloineen viehättää, sitä en osaa sanoa mutta mielenkiintoista heistä on lukea. Philippa Gregoryn aiheeseen liittyvät kirjat on lukenut uskollisesti läpi, osa niistä on kunnon herkkupaloja, osa taas hiukan heikompia. Gregoryn Cousins War -sarja onkin ollut kuoppaista luettavaa. Aluksi idea, samojen tapahtumien tarkastelu eri näkökulmista, tuntui kiehtovalta, mutta jossain vaiheessa tapahtumien kertaus alkoi kyllästyttää. The White Princess -kirjaa olin kuitenkin odottanut jo pelkästään Towerin prinssien ja mysteeriksi jääneen Perkin Warbeckin takia.

The White Princess kertoo Elizabeth Yorkilaisen, kuningas Edward IV:n ja Elizabeth Woodvillen esikoistyttären tarinan. Kaunis ja rakastettu Elizabeth joutuu avioitumaan poliittisista syistä Richard III:n vallan taistelussa voittaneeseen Henrik Tudoriin. Henrik on tavanomainen, karu ja epäileväinen mies, jonka hallituskautta leimasivat kapinat. Eniten Tudorin dynastian alkua varjostaa Pojan uhka, sillä vallan tavoittelija toisensa jälkeen astuu esiin väittäen olevansa toinen Toweriin joutuneista, kuolleiksi oletetuista prinsseistä.

Vaikka Gregory kirjoittaakin sujuvasti, joudun tunnustamaan että Elizabeth Yorkilainen oli minusta varsin tylsä tuttavuus, joka tuntui sivu toisensa jälkeen toistelevan samoja asioita. "En tiedä asiasta mitään." Kirjan kiinnostavinta antia oli ehdottomasti Perkin Warbeck, vallan anastaja, jonka väitettiin olleen toinen Towerin prinsseistä. Vaikka kyseessä onkin fiktio, kertoo Gregory kirjan loppusanoissa uskovansa Tudoreiden salanneen asioita omaksi edukseen. Ajatusleikki on kieltämättä mielenkiintoinen, olisiko Elizabeth ollut valmis tunnistamaan kauan kadoksissa olleen veljensä ja siten riskeerannut oman ja poikansa kruunun? Historia taitaa puhua omaa kieltään...

"There is a lot of rubies, they signify a virtuous woman, and this will be my principal role for the rest of my life - a virtuous woman and a Tudor queen whose motto is 'humble and penitent'. It does not matter that in my heart I am passionate and independent. My true self will be hidden and history will never speak of me except as the daughter of one king, the wife of another and the mother of a third."

Simon & Schuster, 2013
Sivuja: 527

The Kingmaker's daughter / Philippa Gregory

Aikanani äimistelin kovasti sitä miksi Philippa Gregory oli päättänyt kirjoittaa kirjan Anne Nevillestä, joka minun silmissäni vaikutti melkoiselta hiirulaiselta ja pelkästään yhdeltä Ruusujen sodan poliittiselta pelinappulalta. Isabelin ja Annen isä oli kuninkaantekijäksikin tituleerattu Warwickin jaarli, joka pelasi valtaistuinpeliä varsin innokkaasti. Kirjan kuvaamina vuosina ehti kaataa yhden kuninkaan ja yritti nostaa kaksi muuta valtaistumelle. Anne Neville ei minusta olekaan sankaritar sanan varsinaisessa merkityksessä, ehkei tässä tarinassa oikeastaan olekaan sankareita vaan selviytyjiä ja niitä toisia.

Kirja on sujuvasti ja melko kiintoisasti kirjoitettu ja pidin siitä enemmän kuin hiljattain lukemastani Alison Weirin kirjasta A Dangerous Inheritance. Ehkä tylsintä antia ovat keskivälillä olevat Yorkin veljesten Richardin ja Georgen välisen kiistat heidän vaimojensa (Anne ja Isabel) perinnöstä, jotka tuntuvat jatkuvan sivukaupalla. Mielestäni tämä perintöriita ei ole niin olennainen ja kiinnostava lukijalle, jos se ehkä onkin ollut sitä itse asianosaisille.

Luettuani kirjan ymmärrän hyvin, miksi Gregory on halunnut Annesta kirjoittaa, tuohan kuninkaantekijän tyttären tarina oman, aika hyytävänkin näkökulman kuningatar Elizabeth Woodvilleen. Mutta samalla kirjassa oli minulle osioita, joita oli hyvin vaikea niellä. Tämä osittain ehkä johtuu kirjasarjan rakenteesta, Gregoryhän on mm. kuvannut pitkälti samat tapahtumat eri näkökulmista jo Valkoisessa ja Punaisessa kuningattaressa sekä The Lady of The Riversissä. Ja kun on noiden kirjojen ajan tutustunut Woodvilleihin positiivisesta näkökulmasta, on vaikea muuttaa näkökulmaansa näin radikaalisti. Annen maailmassa nimittäin kaikki paha, isän, sisaren ja oman lapsenkin menetys, tuntuu johtuvan kuningattaresta, oli epäilylle syytä tai ei. Ehkä kirjan sanomana onkin omalla tavallaan kuvata paitsi hovin juonitteluja ja poliittista peliä, myös sitä kuinka voimakkaasti juorut ja pahat puheet voivat vaikuttaa ihmisen käsitykseen toisesta ja kuinka ne voivat kuluttaa ihmistä.

Nyt Gregory valmistelee kirjaa Elizabeth Yorkilaisesta, valkoisen kuningattaren tyttärestä ja Towerin prinssien sisaresta, josta on tuleva Henry VIII:n äiti. BBC1 on parhaillaan filmaamassa Valkoinen kuningatar -kirjaan pohjautuvaa televisiosarjaa, joka saa ensi-iltansa ensi vuonna. Toivottavasti sarja nähdään Suomenkin televisiossa.

When I wanted to be a queen I thought it was a story, like the legends, I thought it was all about beautiful dresses and handsome knights. Now I see that it is pitiless. It is a game of chess and Father has me as one of his pieces. Now he uses me on the board, next I may fall to one side and he won't even think of me, as he brings another piece into play.
'Are you afraid?' I whisper. 'Are you afraid of falling off to one side?'
'Yes,' she says.

Simon & Schuster, 2012
Sivuja: 426

The White Queen (suom. Valkoinen kuningatar) / Philippa Gregory

Olen lukenut The White Queenin jo aikana ennen blogia, mutta se tuntui silti oivalta matkakaverilta Lontoon reissulle. Tarkoituksena oli käydä myös Towerin linnassa ja muistelin että osa kirjan tapahtumista sijoittui juuri sinne. Mikäpä olisi parempi tapa päästä tarinaan kiinni kuin käydä tapahtumapaikalla?!

Historiassa Elizabeth Woodville on ollut melko lailla unohduksiin painunut ja epäsuosiossakin oleva kuningatar, jonka elämäntarina kuitenkin vaikuttaa todella kiehtovalta. Tarina alkaa Elizabethin, nuoren lesken ja kahden pienen pojan äidin, hurmatessa nuoden ja komean Yorkin kuninkaan. Ruusujen (tai serkusten) sodan ajat olivat epävakaita ja suuren osan kirjasta Elizabeth sai pelätä rakkaidensa hengen puolesta.

Minusta The White Queen oli ensisijaisesti rakkaustarina, tuhkimotarina oikeastaan. Kiinnittihän kaunis leski Elizabeth itseään nuoremman ja komean Edwardin huomion seistessään tien reunalla kuninkaan ratsastaessa ohi, kirjassa kuvataankin kauniisti ja intohimoisesti parin suhdetta. Toinen Elizabethin suuri rakkaus on hänen perheensä: äiti, isä, sisarukset ja omat lapset, joihin Elizabeth tukeutuu elämänsä vaikeina hetkinä.

 Toisella lukukerralla tosin aloin kiinnittämään enemmän huomiota Elizabethin huonoihin puoliin, ennen kaikkea hänen kunnianhimoonsa, josta hänen tyttärensäkin häntä kirjassa ojentaa. Pelkäsin alunperin että olisi tylsää lukea tämä toiseen kertaa niin pian, kirjan ollessa vielä melko hyvin muistissa, mutta kokemus olikin antoisa. Löysin teoksesta uusiakin puolia ja pieniä koukkuja joita Gregory on, tulevaa silmällä pitäen, kirjaan laittanut, erityisen mielenkiintoinen oli kirjan loppupuolella Elizabethin ja hänen tyttärensä langettama kirous...

Towerin prinssit
Lähde: Wikipedia.com

Kirjassa Gregory käsittelee myös Towerin prinssien mysteeriä. Isänsä kuoltuahan nuori prinssi Edward, kruununperillinen, vangittiin ennen kruunajaisia veljensä kanssa Towerin linnaan eikä poikia sen koommin nähty. Siitä, mitä pojille tapahtui, ei ole tänäkään päivänä tietoa, vain erilaisia teorioita, joista yhden Phillippa Gregory esittää kirjassaan. Aiheesta on kirjoitettu paljon, tunnetuin ja vanhin teos lienee Shakespearen näytelmä Richard III. Prinssien kohtaloa sivutaan myös The Cousins War -sarjan toisessa osassa, The Red Queen.

The White Queen on Gregoryn The Cousins War -sarjan ensimmäinen osa.  Muita sarjassa ilmestyneitä teoksia ovat Margaret Beaufortista kertova The Red Queen sekä The Lady of The Rivers, joka kertoo Elizabeth Woodvillen äidin, Jaquettan tarinan. Lisäksi Gregory on, yhdessä kahden muun historioitsijan kanssa, laatinut näistä kolmesta naisesta myös tietokirjan. Kirjailija on paljastanut sarjassa ilmestyvän kirjan The White Princess, joka kertoo Elizabeth Woodvillen tyttären, prinsessa Elizabethin tarinan, hänen josta oli tuleva Henry VIII:n äiti. Tällä hetkellä kirjailija kuitenkin työstää teosta Nevillen sisaruksista, tytöistä joita serkusten sota heitteli vastakkaisille puolille taistelua.

He is there before me, his big war horse in the stall, his pageboy in the hay loft, and he takes me into his arms without a word. I say nothing too. I am not such a fool as to greet a man with suspicion and complaints, and besides, when he touches me, all I want is his touch, when he kisses me, all I want are his kisses, and all I want to hear are the sweetest words in the world, when he says: 'Bed, Wife'.

Simon & Schuster, 2009
Sivuja: 442
Kirjasta lisää: Luettuja maailmoja, Le masque rouge, Morren maailma

The Lady of The Rivers (suom. Sininen herttuatar) / Philippa Gregory

Viime kuussa mieheni vihjaili (tai no, melkeinpä suoraan sanoi) että synttäripaketissani olisi Philippa Gregoryn tuorein teos, Ruusujen sodan aikaan sijoittuva The Lady of the Rivers. Arvatkaapa oliko tuskallista odotella hetkeä jolloin pääsen pakettini avaamaan? No oli!! Pidän kovasti Gregoryn tyylistä tehdä kirjojensa kautta historiaa eläväksi, olen nauttinut kovasti hänen Tudors-sarjastaan ja uudempi The Cousins War -kirjasarja saattaa olla jopa Tudoreita kiehtovampi... Sarjan ensimmäinen osa, kertoi Elizabeth Woodvillestä, joka yllättäen nousee nuoren lesken asemasta Englannin kuningattareksi, toinen taas Margaret Beaufortista, jonka tavoitteena on nostaa poikansa valtaistuimelle.

The Lady of the Riversin päähenkilönä on Jacquetta, mahtavan Luxembourgin suvun vesa. Jacquettalla, jonka suku periytyy itsestään veden jumalatar Melusinasta, on näkemisen lahja. Jo nuorena, tutustuessaan vangittuun Jean D´Arciin, hän oppii että näyt voivat olla kohtalokkaita nuorelle naiselle... Eräänä elementtina kirjassa ovat Tarot-kortit, kirjan alussa Jacquetta vetää pakasta Onnenpyörän kortin. Se tarkoittaa elämää ja sitä, kuinka onni voi nostaa henkilön hyvin korkealle tai paiskata maahan. Tämän tulee Jaquetta elämässään oppimaan...

Tyyliltään kirja on taattua Gregoryä. Kuten yleensäkin, ovat Gregoryn naiset voimakastahtoisia ja persoonallisia ja heidän elämäntarinansa ovat kertomisen arvoisia. Pidänkin kovasti Gregoryn tavasta nostaa esiin unohduksiin vaipuneita historian henkilöitä ja antaa heille se näkyvyys, jonka he kenties ansaisivat.

Joskus lukiessani tämän tyyppisiä kirjoja, jään miettimään millaisiä nämä kohtalot tai ihmiset olisivat nykyaikana. Monesti avioitunut Henrik VIII ei olisi katkonut vaimoiltaan kauloja, luultavampaa olisi että nämä olisivat muuttaneet pois maasta ja kirjoittaneet paljastuskirjan. (Tai ainakin Katherine Howard olisi... Anne Boleyn olisi fiksuna naisena saattanut pysyä hiljaa...) Jacquettan kohdalla luulen että hän olisi luonut mielenkiintoisen ja menestyksekkään uran ja onnistunut silti olemaan vaimo ja äiti - loihan Jacquetta jo omanakin aikanaan melkoisen uran kuningattaren hovineitona ja 16 lapsen äitinä. Kirjoittaessani The Cousins War -kirjasta, kaipailin lisää näkyvyyttä kuningatar Margaret Anjoulaiselle ja oli kiva huomata, että toiveeseeni vastattiin näinkin pian, The Lady of The Rivers on nimittäin pitkälti myös Margaretin tarina, olihan Jacquetta juuri hänen palveluksessaan.

Vaikka poliittiset kiemurat ovatkin kirjassa hurjan mielenkiintoisia, minulle tämä kirja on silti ennen kaikkea rakkaustarina. Sellainen aito rakkaustarina, joka ei pääty siihen että rakastavaiset saavat toisensa - sehän on vasta alku. Siihen kuuluvat kodin laittaminen, syntymät ja kuolemat, ilot ja surut... Minusta Jacquettan ja Richardin vuosien saatossa kestävä rakkaus oli lämmittävää ja liikuttavaa, sitä oli kaunista seurata. Ainoa pikkuisen negatiivinen seikka kirjassa ovat taistelut ja lukuisat ladyt ja lordit joiden nimiä en aina tahtonut muistaa...

"When he leaves me that night, he is still torn between delight that we are to marry, and remorse that he has led me into trouble. I sit up at my window, my hand on my belly, and I look at the moon. Tonight there is a new moon, in the first quarter, a good moon for new beginnings, new hopes, and for the start of a new life. On a whim, I take out the cards that my great-aunt gave me, and I spread them out face down before me. My hand hovers over one card and then another, before I choose one. It is my favourite card of all: the Queen of Cups, the queen of water and of love, Melusina's own card, a card of insight and tenderness. A girl whose card this is will be a queen herself, a beloved queen."

Sivuja: 467
Kirjasta lisää: Luettuja maailmoja

The Women of the Cousin's War / Philippa Gregory, David Baldwin, Michael Jones

Alkuun pieni tunnustus - seikkailtuani taas kerran Amazonissa, löysin tämän Philippa Gregoryn uuden tietokirjan. Ja halusin sen. Oikein kovasti. Ostoskorissa taisi olla jo muutama muukin juttu, mutta en antanut sen häiritä. Ja kun Cousins War -sarjan aikaisemmat osat, White Queen ja Red Queen -kirjatkin sai niin halvalla, napsautin nekin koriin. Ja Piikojen englanninkielisen version...  Ja... Tässä kohdin aloin ymmärtää vähän Himoshoppaaja-sarjan Beckyä. Pakettia odotettiin hartaasti ja tuntui melkein jo joululta kun pääsin ihailemaan kaikkia uusia aarteitani ja sitten istuttiinkin taas nenä kirjassa...

The Women of Cousins War on uudenlainen kirja Philippa Gregoryltä, se on tietokirja jossa Gregory valoittaa hieman tutkimusta kirjojensa takana. Minusta oli mielenkiintoista päästä näkemään minkälaisen rungon ympärille Cousins War -kirjasarja oli rakentunut.Tempauduin mukaan jo esipuheessa, jossa Gregory kertoo kirjoittavansa historiallista fiktiota antaakseen historian varjoihin jääneille naisille äänen, noina aikoina kun merkittäväkin nainen jäi miesten rinnalla vain merkinnäksi marginaaliin.

Kirjassa Gregory siis esittelee Cousins War -sarjan kolme ensimmäistä naista, kertoen millaisia historiallisia faktoja ja olettamuksia voimme naisista tehdä. Tavallaan kai voisi ajatella kyseessä olevan hänen kirjojensa selkärangan, fiktion ollessa lihaa luiden päällä. Esittelyyn pääsevät siis Jaquetta, Elizabeth ja Margaret, erilaiset mutta vahvat naiset jotka omalta osaltaan ovat muokanneet Englannin historiaa.

Tapaamme Jaquettan, ranskalaisen prinsessan, josta ensimmäisen avioliittonsa myötä tulee yksi Englannin ylhäisimmistä naisista ja joka myöhemmin uhmaa itseään kuningasta saadakseen naida miehen jota rakastaa. Tutustumme kuvankauniiseen Elizabethiin, joka melkeinpä taianomaisesti hurmaa itseään nuoremman Englannin kuninkaan ja nousee vallan ytimeen, vain maksaakseen siitä lopulta kalliin hinnan. Ja tutummaksi tulee myös kovia kokenut, päättäväinen ja älykäs Margaret, joka lopulta onnistuu uhkapelissään ja nostaa oman poikansa valtaistuimelle. Kirjassa myös sivutaan Towerin prinssien arvoitusta...

Tämä tietokirja oli mielenkiintoinen kurkistus siihen taustatyöhön, jota esimerkiksi Philippa Gregory tekee kirjojaan varten. Koska olin tutustunut kahteen ensimmäiseen Cousins War -sarjan kirjaan,  Elizabethistä ja Margaretista kertoviin teoksiin, aukesi tämä tietokirjakin uudella tavalla. Fiktiivisten teosten avulla minulle oli syntynyt jonkinlainen aihio näistä naista, jota sain päivittää faktoilla ja siten tarkentaa ja muokata mielikuviani. Vaikken ollut pitänyt kovinkaan paljon fiktiivisestä Margaretista, mutta lukiessani hänen elämänsä tarinaa, aloin kuitenkin pehmenemään häntä kohtaan ja ymmärtämään häntä.

Tutustuttuani "serkusten sodan" naisiin, huomasin että yksi kiinnostava nainen jäi vielä puuttumaan. Se, joka oikeastaan on eräänlainen vastavoima Gregoryn kuvaamille naisile - Anjoun Margaret. Gregoryn fiktiivisissä teoksissa Margaret jää taustalle, on mukana vain mainintoina keskusteluissa, mutta puhtaasti historiallisia faktoja tarkastellessa uteliaisuuteni herää. Margaret oli poikkeuksellisten naisten parissa kasvanut nainen, joka seitsemän lapsettoman vuoden jälkeen synnytti kauan odotetun pojan. Samoihin aikoihin hänen puolisonsa kuningas kärsi ilmeisesti jonkinlaisen hermoromahduksen, jättäen miehen kuukauksi katatoniseen tilaan. Yorkistien tavoitellessa kruunua oli Margaretin omaksuttava kuninkaan rooli ja taisteltava suojellakseen pientä poikaansa ja mielenterveydeltään haurasta miestään. Melkoinen nainen, kirjoittaisipa Philippa sarjassaan myös hänestä!

"And finally, to me these women are interesting as individuals. They are my heroines, they are my foremothers. To paraphrase Ecclesiaticus 44:1, 'Let us now praise famous women, and our mothers that begat us...' If a woman is interested in her own struggle into identity and power then she will be interested in other women. The lives of these, and the other women, show me a woman can do even without formal power, education, or rights, in a world dominated by men. They are inspirational examples of the strenght of the female spirit."

Sivuja: 306

Meridon / Philippa Gregory

Meridon on Philippa Gregoryn Wideacre-sarjan viimeinen osa. Ensimmäisen osan (Wideacre), joka kertoi villistä maanomistajattaresta, Beatrice Laceystä, olin lukenut jo jokunen vuosi sitten, mutta toisen osan (The Favoured Child) luin kesäkuun aikana. The Favoured Child esitteli seuraavan sukupolven Laceyt, Richardin ja Julian ja ei ollut kovinkaan vaikeaa arvata että viimeisen osan, Meridonin, pääosassa lienee Julian tytär.

Vaikka yleensä pidänkin Philippa Gregoryn kirjoista kovasti, tämän sarjan lukeminen oli jostakin syystä kuin tervan juontia. Teksti on kyllä sujuvaa ja käänteitäkin piisaa kohtuullisesti, mutta se jokin puuttui, tai kenties en vain ollut oikeassa mielentilassa ja siksi lukeminen tuntui pakonomaiselta. Tämän sanottuani, minulle Meridon oli ilman muuta Wideacre-sarjan paras kirja. Se sisälsi yllättävämpiä käänteitä, eikä Meridon/Sarah toistanut samalla tavalla aiempien sukupolvien polkuja vaan teki ihan omat ratkaisunsa.

Meridon-kirjan pääosassa on nuori mustalaistyttö Meridon, joka matkustaa pitkin maita ja mantuja häijynoloisen huijari-isänsä ja Dandy-siskonsa kanssa. Kiertolaisen elämä on rankkaa, mutta Meridonin onni kääntyy kun sirkuksen johtaja näkee hänen käsittelevän hevosia ja haluaa tyttöjen liittyvän joukkoonsa. Vaikka sirkuselämä vaikuttaakin hyvältä, Meridon silti haaveilee paikasta jonka näkee unissaan, Widestä... Sirkuselämä on kuitenkin sekin kovaa ja Dandyn kunnianhimo johtaa traagiseen lopputulokseen. Lopulta Meridon löytää takaisin kotiin ja selviää että köyhä tyttönen onkin suuren omaisuuden ainoa perijä - todellinen Tuhkimo-tarina siis.

Minusta tuntui oikeastaan siltä että kirja lähti kunnolla käyntiin vasta puolen välin tienoilla, Meridonin löydettyä Wideacreen. Ajattelin sen johtuvan siitä, että tuohon pisteese nen saakka kirjan juoni oli pitkälti itsestään selvä.  Rikastuneen Meridonin tapa katsella ylempää yhteiskuntaluokkaa on mielenkiintoinen ja oikeastaan rehellisyydessään virkistävä. Gregoryn sankaritar ei tässäkään kirjassa ole mikään unelmien prinsessa, Meridon on poikamainen, kipakka ja vakava nuori nainen, joka on oppinut suojaamaan itsensä kovan kuoren alle. Minun makuuni tosin Meridon, joka kirjassa on n.16-vuotias, on ehkä hiukan liiankin aikuismainen ja kovapintainen ollakseen uskottava.

"-In all my life I have only ever shared with one person, I said, my voice very low. - I only ever gave to one person. And now she is gone. I shall never share nor give to anyone else. I thought for a moment. - And except for her, I said consideringly, no one ever gave me a damned thing. Every penny I saw I worked for. Every crust I ate I earned. I don' think I'm the squire you hoped for, Will Tyacke. I don't think I'm capable of gentry charity. I've been poor myself, and I hate being poor, and I don't care for poor dirty people. If I'm rich now, I'll stay that way. I don't ever want to be poor again."

The Favoured Child / Philippa Gregory

The Favoured Child on toinen osa Philippa Gregoryn Wideacre-sarjaa. Ensimmäisen osan, Wideacren, olen lukenut jokunen vuosi sitten, mutta ykkösosa palaili kyllä kivasti mieleen kakkosta lukiessa.

Ensimmäinen kirja, Wideacre, oli pohjimmiltaan tarina ahneudesta. Päähenkilö, kaunis maanomistajatar Beatrice Lacey rakastaa perintötilaansa Wideacrea niin että päätyy sortamaan Acren kylän väkeä, huijaamaan rakkaitaan ja jopa murhaamaan. Lopuksi paha saa kuitenkin palkkansa eräänä traagisena yönä. The Favoured Child jatkaa tilanteesta, jossa Beatrice veljineen on kuollut ja Wideacren tila on enää vain muisto suuruuden ajoista. Acren kylän ja tilallisten välillä kytee epäluulo, köyhyyden ja kurjuuden vaivatessa kyläläisiä. Beatricen käly, Celia, kasvattaa Beatricen poikaa Richardia oman tyttärensä Julia Laceyn ohella. Serkuksia yhdistää Laceyden rakkaus Wideacreen ja - toisiinsa.

Kylällä liikkuu uskomus siitä, että jompikumpi lapsista on The Favoured Child, se, joka palauttaa Wideacren loistoonsa ja saa pellot taas kukoistamaan. Ajan kuluessa alkaa käydä selvemmäksi että Julia on perinyt Laceyn perheen lahjat ja se riivaa Richardia, joka kovasti haluaa olla se oikea perillinen. Richardin rakkauteen Juliaa kohtaan alkaa sekoittua alistamista, ahneutta, väkivaltaa ja vihaa - alkaa näyttää siltä että historia toistaa taas itseään.

Muistelin, että en oikein pitänyt Wideacresta, koska päähenkilö Beatrice muuttui ihmisenä epämiellyttäväksi. Tuntui vaikealta samaistua häneen. The Favoured Childin kohdalla olin toiveikkaampi, Julia Lacey vaikutti huomattavasti normaalimmalta kuin vauhdikas tätinsä. Mutta silti tämän lukeminen oli jollakn tavalla vaikeaa, Julia oli melkein liiankin kiltti ja sinisilmäinen, Richardin luonne taas selvisi lukijalle hyvinkin pian, eikä monia käänteistä ollutkaan sen jälkeen vaikea arvata. Kun soppaan heitetään mukaan ennustuksia, kummituksia ja selvänäkemistä, alkoi jo melkein pikkuisen ärsyttää. (Jos Julialla oli selvänäkemisen lahja, miksei hän tajunnut jo aiemmin millainen Richard oli?) Yliluonnolliset elementit tuntuivat jokseenkin ylimääräisiltä, tarina olisi varmasti toiminut ilmankin niitä, kertomuksena inhimillisestä pahasta ja ahneudesta.

The Favoured Child ei ole yhtä vetävä kuin Gregoryn Tudors- tai Cousins War -sarjan kirjat. Minua alkoi jossain määrin häiritä juonen tietynlainen toistuvuus sarjan ensimmäisen osan kanssa, vaikka luulenkin sen olevan tarkoituksellista. Tämän vuodatuksen jälkeenkin on kuitenkin pakko sanoa, että The Favoured Child oli silti mukava, sujuvasti kirjoitettu ja nopea lukuinen teos vaikkei se ihan suosikkilistalleni pääsekään. Kirjailijan kotisivuilta luin Wideacren olleen hänen esikoisteoksensa, kenties se selittää miksi tämä sarja ei ole yhtä vahva kuin myöhemmät.

"And I could not help but feel glad.
I had seen the hall in its prime. I had seen the beauty of the garden and the warmth of the walls. I had seen the terrace whole, I had seen the chimneys smoking as fires were lit in the morningrooms and the kitchen fire was lit ready for cooking.
And I had lain with Ralph as I knew Beatrice had done. And I had been beloved. And he called me - in a little loving parody of respect - Miss Lacey. That was her name.
And it was also mine.
That was her lover, and her land and her home.
And also mine."

Philippa Gregoryn kotisivut - Wideacre-sarjan historiallinen tausta