tiistai 30. kesäkuuta 2015

Tonni täynnä!

Kesäkuu on ollut kylmä, sateinen ja työntäyteinen. Lomani ei ole vielä alkanut ja jotenkin tuntuu että kesä odottelee vielä alkamistaan. Sateet hiukan verotti äänikirjojen kuuntelemista, allekirjoittanut kun tykkää kuunnella kirjaa fillaroidessaan. Tässä tosin on se riski, että pyöräilijä unohtaa ajatukset kuntoilusta, sykkeestä ja kaloreiden kulutuksesta ja keskittyy tarinan kuuntelemiseen... Vauhdin hurman kääntöpuoli on myös kuulokkeissa humiseva tuuli joka asettaa omat haasteensa kuulemiselle. Onnellisen ihmisen ongelmia, nämä tällaiset.

Sen verran vauhdikas on kesäkuuni ollut etten edes ennalta huomannut 1000. postauksen merkkipaalun olevan lähellä. Tajusin vasta tätä postausta kirjoitellessani että Näkymättömän vartija on tuhannes postaukseni. Luku tuntuu vähän käsittämättömältä, juurihan minä aloitin! Kiitokset siis kaikille niille, jotka ovat olleet mukani ruudun toisella puolella ja myös niille, jotka meille tarinoita tekevät. Ties mitä olisin päätynyt harrastamaan ilman teitä!

Kesäkuun luetut

Kesäkuussa luin 18 kirjaa joista peräti puolet oli dekkareita. Tämä ei sinällään hämmästytä, kesähän on dekkariaikaa parhaimmillaan ja melkoisen mukava jännärikattaus tulikin nautittua: ruotsalaisdekkareista kotimaisiin uusiin tuttavuuksiin, dystopialla ja brittiläisellä tyttösankarilla höystettynä. Oi onnea! Kuukauden parhaisiin lukukokemuksiin kuuluivat Arttu Tuomisen hurja Muistilabyrintti, Kristin Hannahin kyynelet kirvoittavat The Nightingale ja yhtälailla itkettävä Lisa Genovan Still Alice. Hienoja kirjoja, suosittelen lämpimästi. Kesäkuun kummallisinta luettavaa oli Marie Kondon KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika. (Lumouksen voimasta kertonee jo varmasti sekin että löysin itseni lukemasti kirjaa siivoamisesta!)

Luettu, muttei blogattu

Aki Ollikainen: Musta satu (Teos, 2015), 156s.

En ole lukenut Nälkävuotta, siitä kuulemani ylistys suoraan sanottuna vähän pelottaa. Mustaan satuun uskaltauduin kuitenkin tarttumaan sillä tapahtumapaikka on tuttu ja aihe kiinnosti siksi. Arvasin kyllä jo kirjaan tarttuessani ettei näillä sivuilla varmastikaan tulla paneutumaan tapaukseen tavalla jota kaipasin mutta mieli teki silti lukea. Mutta mutta... Reilusti sanottuna en oikein saanut kirjan punaisesta langasta kiinni. On eräänlaista kurjuutta ja Tattarisuon tapahtumat ja jotenkin ja kaksi eri aikatasoa löyhähkösti liittyvät toisiinsa. Ei ollut minun juttuni tämä...

Jyrki Erra: Berliinin ajokoirat (Otava, 2015), 441s.

Pidin kovasti Erran Kaunasin sivuista ja siksi odotin innokkaasti hetkeä jolloin saan Berliinin ajokoirat hyppysiini. Kirja sijoittuu aikaan jolloin kaupunkia jakava muuri on juuri murtumassa. Berliinissä lapsuutensa viettänyt Max palaa tyhjentämään sairastuneen isänsä kotia ja törmää vaaralliseen salaisuuteen. Tarinassa on kiehtovia elementtejä mutta osasia on mukana ehkä jo liikaakin. Tunnelma on kuitenkin hieno ja etenkin Palazzo Ereb jäi kiehtomaan - sääli että se oli vain kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Chris Kyle: American Sniper(HarperCollins, 2012), 432s.

American Sniper ei ole ihan minulle tyypillisintä lukemistoa, mutta siippani halusi kovasti nähdä Chris Kylen tarinaan perustuvan elokuvan ja kävikin niin hassusti että pidin elokuvasta kovin. (Bradley Cooper...) Elokuva oli mainio sekoitus toimintaa ja tunteita ja siksi halusin kuulla Kylen oman äänen hänen kirjansa kautta. Ja kuuluihan se, rivien väleistä kuulin isänmaallisen rämäpään äänen joka ehkä rakasti maataan vielä enemkirjan putkahteleva listamaisuus. En esimerkiksi jaksaisi lukea useamman sivun pituista selostusta Kylen käyttämistä aseista mutta ymmärrän toki etten ehkä edusta kirjan tyypillistä lukijaa.

Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee (Otava, 2015), 265s.

Mari Jungstedtin kirjat ovat pitkään olleet minulle eräänlaisia lukupaletin puhdistuskirjoja, vaivatonta luettavaa joka viihdyttää siedettävästi mutta ei jätä minkäänlaista jälkeä. Joka yksin kulkee putoaa tähän samaan katergoriaan. Rehellisesti sanottuna jäin tässä kohdin miettimään miksi enää seuraan tätä sarjaa kun se ei ole aikoihin jaksanut sykähdyttää. Ehkä on aika jättää nämä seikkailut toisille lukijoille ja tehdä tilaa uusille kirjoille.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaastekin etenee - hitaasti mutta varmasti. Kesäkuussa keräsin kolme pistettä: nolosta, kielletystä ja seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä kertovasta kirjasta.

Entäs ensi kuussa?

Säiden suhteen alkaa näyttää jo siltä että uusi jääkausi onkin peruutettu ja saamme nauttia hitusen auringostakin. Mieli tekisi siis pitää pieni kesäkirjojen teemaviikko - katsotaan saanko aikaiseksi moisen, pari mainiota ehdokasta olisi jo mielessä. Ensi kuussa kirjabloggarit myös tempaisevat kirjastojen puolesta,

maanantai 29. kesäkuuta 2015

The Animal Farm (suom. Eläinten vallankumous) / George Orwell

Audiblessa tuntuu jatkuvasti olevan tyrkyllä jonkinlaisia alennuskampanjoita joilla kaltaisiani Vain yksi punta, sehän käytännössä katsoen ilmaista ja tää on klassikko! Jokseenkin näin päädyin kuuntelemaan George Orwellin klassikkotarinaa The Animal Farm joka tuntuu aina vain yhtä ajattomalta.

The Animal Farm tuskin kaipaa kummempia juoniselityksiä, minulle tarina on tuttu mm. piirretystä elokuvaversiosta ja lukioaikojen äidinkielen tunneilta mutta tarina kuuluu ehdottomasti niihin jotka kestävät aikaa ja lukukertoja. Orwellin klassikko pyrki aikanaan kritisoimaan Venäjän vallankumousta mutta yhtymäkohtia kertomukseen löytyy monesta historian käänteestä - jopa nykyajastakin. Orwell muistuttaa tehokkaasti siitä kuinka helposti valta korruptoi ja tekee toisista yksilöistä "tasa-arvoisempia kuin toisista".

Kirja on alunperin julkaistu vuonna 1945 ja osaan mainiosti kuvitella kuinka rohkea se on ollut tuon ajan poliittisessa ilmastossa ja kirja olikin pitkään kielletty Neuvostoliitossa ja muissa kommunistisissa maissa eikä se edelleenkään ole sallittua lukemistoa Pohjois-Koreassa. Erikoista kyllä, kirjasta tehtyä piirrettyä elokuvaa taas on rahallisesti tukenut CIA. Harvoinpa saduksi tituleerattu teos herättää näin voimakkaita poliittisia ambitiota mutta luettuani kirjan ymmärrän kyllä miksi. Orwellin kynä nimittäin on terävä ja tarina - vaikkakin ennalta-arvattava - on myös nokkela ja toimii niin poliittisena kritiikkinä kuin nuoremmille suunnattuna synkkänä satunakin.

Sanoisin kirja on ilman muuta ansainnut kulttimaineensa ja on hyvä että kirjaa luetaan kouluissa. Toivottavasti se herättää ajatuksia!

CSA Word, 2009
Kesto: 3h 11min
Lukija Simon Callow
Kirjan vuosi: Kirja,joka on kielletty jossakin maassa

lauantai 27. kesäkuuta 2015

KonMari: siivouksen elämänmullistava taika / Marie Kondo

Merkittyäni KonMarin luetuksi Goodreadissa, minulta kysyttiin aionko blogata kirjasta. Jouduin oikein miettimään vastausta, sillä tunnelmat lukemisen jälkeen olivat sanalla sanoen oudot. Sanottavaa kirjasta sinällään kyllä olisi, sen verran ... persoonallisia ... Marie Kondon ajatukset siivouksesta ovat mutta lytätäkään en haluaisi koska mukana oli muutama ihan hyväkin pointti ja kirjailija vaikutti jotenkin höpsöllä tavalla herttaiselta.

KonMari on siis japanilaisen Marie Kondon luoma järjestelyfilosofia, joka kaiketi on noussut jossain määrin ilmiöksikin, kondoilu ainakin tuntuu jakavan mielipiteitä. Siihen joko hurahdetaan innostuneena tai sitten ollaan hiukan hämmentyneitä. (Kuulun itse tuohon jälkimmäiseen ryhmään.) Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen keskittyy kuvaamaan sitä, kuinka ja miksi tavaroita karsitaaan ja jälkimmäisessa jäljelle jäänyt omaisuus järjestetään paikoilleen eri periaattein. Perusideologiana on se, että meidän tulisi elää tässä ja nyt (ei siis säästäen jokaista tarpeettomintakin muistoesinettä tai varautuen siihen että ehkä joskus tarvitsen tätäkin tavaraa). Tärkeää on myös se, että esineet ympärillämme tuottavat meille iloa ja tukevat sitä, millaisia ihmisiä haluamme olla.

Kondon perusperiaatteet ovat mielestäni suhteellisen järkeenkäypiä, tosin jos kaikkien kodin esineiden tulisi tuottaa minulle iloa, luulen että aloittaisin karsinnan siivouskomerosta... Hassuksi kirja muuttuu siinä vaiheessa kun Kondo alkaa kuvailemaan mm. esineiden kanssa käymiään keskusteluita, esimerkiksi käsilaukkua pitäisi päivän päätteeksi kiittää hyvin tehdystä työstä ja pois heitettävät esineet noin yleensäkin voi hyvästellä. Tarkoitus lie ehkä enemmänkin auttaa henkisesti luopumaan omaisuudesta mutta kylmä logiikko minussa haraa tässä kovasti vastaan.

Kokonaisuutena kirja on ihan herttainen ja höpsökin, toisaalta myös lempeä ja kannustavakin. Se pyrkii olemaan enemmän kuin pelkkä järjestelyopas, tavoitteena on elämäntavan muutos. Osa sen ajatuksista on fiksuja, tunnistan itsessäni mm. luopumisen vaikeuden ja voisin kuvitella että KonMarin ajatuksista on tässä suhteessa apua. Toisaalta kirjassa on myös hiukan maanisiakin piirteitä jotka koin uuvuttaviksi ja vähän liian oudoiksi minulle.

Jos kirja kiinnostaa, kurkkaa myös kondoilusta innostuneen Susan mietteitä.

Bazar, 2015
Sivuja: 214
Alkuteos:Jinsei ga tokimei katazuke no maho
Suomentanut Päivi Rekiaro
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja, jonka lukeminen nolottaa minua

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Ehtoolehdon tuho (Ehtoolehto #3) / Minna Lindgren

Minna Lindgrenin kirjat ovat ilahduttavaa luettavaa ja Ehtoolehto-trilogian viimeistä osaa olen odottanut suorastaan hartaasti sillä Siiristä ja Irmasta on ehtinyt kahden aiemman kirjan myötä tulla jo läheisiä - ihania mummoja mummottomalle lukijalle. Tässä sarjassa on ollut mahtavaa sekä vanhusten raikas kuvaus, lempeä huumori että yhteiskuntakriitiikki, joka sivaltaa tyylikkäästi ja osuvasti.

Ehtoolehdon remontti on saatu valmiiksi ja kaikki on niin "tätäpäivää". Uusi älyseinä herättelee mummot lempeästi raamatunlausein ja 3D-tulostimella lautaselle printaantuu oman valinnan mukaisia neliöitä tai kuutiota. Kaikki on kovin modernia ja kustannustehokasta, pian ei vanhusten hoitoon tarvita ihmisiä lainkaan. Mutta kuinkas käy kun sähkökatko iskee Ehtoolehtoon?

Ehtoolehdon tuho on pelottava kurkistus vanhustenhuollon tulevaisuuteen, jossa inhimillisyys  ja pehmeät arvot ovat saaneet tehdä tilaa rahalle. Lindgrenin maalaama kuva onkin ahdistava ja pelottava, enpä haluaisi itse viettää kultaisia vuosiani robottilelu ainoa muka-inhimillisenä kumppaninani! Se, mikä tässä kirjassa ja esimerkiksi Mielensäpahoittajissakin, vääntää sydäntä vanhusten yksinäisyys ja eräänlaisen alistumisen pakko. Surullista.

Kirjana en nauttinut Ehtoolehdon tuhosta yhtä paljon kuin sarjan aiemmista osista, ehkä johtuen siitä että kyseinen kirja lienee trilogian synkin. Siirissä ja Irmassa on toki edelleen puhtia ja vauhdikkaita operaatioitakin tarinasta löytyy mutta tunnelma kirjassa on aiempia lopullisempi ja surullisempi, jopa naisia naurattavasta Casanovastakin huolimatta. Mielenkiintoisen ja osuvankin lopun Lindgren on kuitenkin sankareilleen keksinyt, olen iloinen huomatessani että Ehtoolehdon leidit saivat arvoisensa lähdön.

Teos, 2015
Sivuja: 289

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

The Nightingale / Kristin Hannah

The Nightingale putkahti lukulistalleni ihan vahingossa. Odotin seuraavaa Flavia de Luce -äänikirjaa kirjastosta mutta jonon pentele eteni niin hitaasti että epätoivoissani tarrasin Hannahin kirjaan koska se sattui olemaan hyllyssä. Hirmuisen tyylikäs tapa löytää luettava tämä haihatteleva epätoivoisuus.

Kristin Hannah vie lukijansa toisen maailmansodan melskeisiin: natsien miehittämässä Ranskassa selviytymisestään kamppailevat sisarukset Vianne ja Isabelle, jotka tuntuvat toisensa vastakohdilta. Vianne, on perheelleen omistautunut äiti ja vaimo, kotirouva joka kaipaa turvallisuutta, Isabelle taas tulisieluinen kapinallinen joka ei mieti seurauksia. Sota kuitenkin muuttaa kaiken.

Aloittaessani lukemista olin jo valmiiksi hieman kyllästynyt, ajattelin että hyppysissäni on jälleen kerran yksi "natsikirja". Olen lukenut kohtuullisen monta kirjaa aiheesta ja epäilen voisiko aiheesta enää kirjoittaa enää mitään uutta mutta päätin antaa kirjalle kuitenkin tilaisuuden. Jossain vaiheessa kävikin niin että huomasin koukuttuneeni - oli pakko saada tietää mitä seuraavaksi tapahtui. Oivallisia koukkuja tarjosi myös kirjan rakenne, tarinalla on jälleen kerran kaksi aikatasoa, joista toisella kertojana on Oregonissa asuva vanha rouva joka palauttaa sotamuistoja mieleensä. Mutta kumpi sisaruksista hän on?

Pidin kirjassa myös siitä, että sotaa kuvataan vaihteeksi naisten näkökulmasta. Kuten Vianne sanoo mitalit ja paraatit ovat miehiä varten, naiset vain jatkavat elämäänsä kun taistelut päättyvät. Kirjan sisarukset ovat ehkä hiukan kärjistetysti erilaisia mutta kokonaisuus on silti riittävän uskottava. Teksti ei ole ehkä unohtumatonta mutta kyseessä on kuitenkin kelpo lukuromaani ja veikkailen että se saattaa löytää tiensä kotimaistenkin kustantamoiden listoille.

Ison kiitoksen ansaitsee Polly Stonen erinomainen luenta - en vain voi lakata ihmettelemästä kuinka yksi ihminen voi pystyä niin osuvasti esittämään useita eri-ikäisiä ja eri kansallisuuksista olevia henkilöitä. Ihmeellisiä taitureita nämä äänikirjojen lukijat!
“Wounds heal. Love lasts. We remain.” 
MacMillan Audio, 2015
Kesto 17h 19min
Lukija Polly Stone

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Muistilabyrintti / Arttu Tuominen

Onnea on lukea oivallinen dekkari. Minulla kävi siis tuuri kun Arttu Tuominen tarjosi kirjaansa luettavakseni sillä kansien välistä löytyi täysiverinen dekkari joka koukutti lukemaan vielä yhden kappaleen! Kiitokset siis oivallisista lukuhetkistä.

Helteisessä Porissa tapahtuu. Liisantorille pystytettävää patsasta vastustavat joukot osoittavat mieltään, uimarantoja suljetaan veden saastumisen takia ja viemäristä löytyy naistoimittajan ruumiskin! Rikosvyyhteä selvittää vakavasta onnettomuudesta selvinnyt Janne Rautakorpi joka löytää avukseen vasta uraansa poliisissa aloittelevan Liisan. Samaan aikaan myös syöksykierteessä tempoileva terveystarkastaja Jarkko Kokko kohtaa elämänsä haasteen.

Olin myyty luettuani pari ensimmäistä lukua Muistilabyrintistä.  Tuomisen kerronta oli sujuvaa, kirjan juoni miellyttävän vetävä. Erityisen paljon pidin herkullisesta henkilögalleriasta ja etenkin traagisen nerokkaasta Rautakorvesta. Muistilabyrintin henkilöt ovatkin kaikki kokeneet menetyksiä tai pettymyksiä elämässään mutta ovat koonneet itsensä, kukin tavallaan. Ehkä juuri tästä syystä näihin henkilöihin on helppo kiintyä ja toivonkin että Muistilabyrintti saisi jatkoa.

Kirjassa yhdistyvät mukavasti reipas dekkarimeininki ja vahva ympäristönäkökulma mikä selittyy kirjailijan ympäristöteknologian taustalla. Yhdistelmä tuntui tuoreelta ja ajankohtaiselta, arvelen että näistä teemoista voisi kehitellä lisääkin jännitystä.  Kun tämä yhdistetään lähes remesmäiseen menoon ja meininkiin ja Jarkko Sipilän kirjoja muistuttavaa rikostoimintaa, ei lopputulos voi olla muuta kuin mainio!

Myllylahti, 2015
Sivuja: 448
Saatu arvostelukappaleena.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

The Time Travellers Guide to Medival England / Ian Mortimer

Olen kiinnostunut historiasta ja siksi Ian Mortimerin The Time Travellers Guide to Medieval England oli kiusaus, jota en voinut ohittaa. Esipuheessaan Mortimer selittääkin oivallisesti logiikkaa kirjan takana, hänen haluaan elävoittää historiaa ja samalla laajentaa inhimillistä ymmärrystä. Kirja onkin silkkaa tietoa täynnä mutta kirjailija on onnistuneesti pukenut faktat eräänlaisen matkaoppaan muotoon. Jos olisin aikamatkailija keskiajan Englannissa, mitkä esimerkiksi olisivat ne nähtävyydet joita voisin käydä katsomassa? Kuinka kannattaisi pukeutua ja mistä etsisin yösijaa? Konsepti sinällään on ihan toimiva ja hauska mutta äänikirjatoteutus ei ehkä toimi parhaimmalla mahdollisella tavalla, sillä mm. juuri vaatetuksesta kertova osio oli luettuna pitkä ja hivenen kuivahko kuunneltuna.

Kokonaisuutena kirja oli mielenkiintoinen ja herätti pohtimaan etenkin sitä millaista oma elämäni olisi tuona ajankohtana ollut. Keskiajalla minua olisi kaiketi pidetty jo vanhana naisena, tuolloin 14-vuotias oli kyllin vanha avioitumaan ja tiedetäänpä eräässä valamiehistössä istuneen 12-vuotiaankin. Keskiaikaisen Englannin keski-ikä olikin varsin nuori mikä toki selittääkin osaltaan mm. tuolloin tehtyjä päätöksiä ja väkivaltaisuutta.

Asuisin kenties kaupungissa ja osaisin luultavasti myös lukea, sillä nunnat kouluttivat tuolloin monia. Aikalaisteni tavoin nauttisin musiikista ja tarinan kerronnasta ja luultavasti välttelisin lääkäreitä jotka monesti osoittautuivat kuolettavimmaksi kuin hoitamansa sairaudet. Yksi suurista kysymyksistä kohdallani on olisinko selvinnyt mustasta surmasta joka tuolloin surmasi noin kolmasosan Euroopan väestöstä. Kirjailijan kuvaama tuho tuntuu nykyaikana lähes käsittämättömältä, voin vain kuvitella taudin aiheuttamaa paniikkia ja murhetta.

Ian Mortimer on liittänyt tekstiinsä mukaan myös aimo annoksen hupaisiakin yksityiskohtia, kuten vaikkapa keskiajan miesten muotivillityksen - alati pitenevät kengänkärjet joilla lopulta oli vaikeaa jo kävelläkin. Mielestäni ajatus historiallisesta matkaoppaasta on myös mainio ja auttaa lukijaa pääsemään sisään aikakauden elämään. Samantyylisiä oppaita lukisin mielelläni myös muistakin maista ja ajanjaksoista!


ISIS Audio books, 2009
Kesto: 11h 45min
Lukijana Jonathan Keeble

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Still Alice (suom. Edelleen Alice) / Lisa Genova

Olen ollut tietoinen Lisa Genovan Edelleen Alice -kirjasta ja sen saamista kehuista mutta vasta kirjan pohjalta tehty elokuva sai allekirjoittaneen lukemaan. Arastelin kirjaan tarttumista koska pelkäsin aiheen liikuttavan liikaa - tästä syystä saattaa jäädä tuo elokuvakin katsomatta vaikka uskon sen olevan hyvä!

Kirja kertoo 50-vuotiaasta Alicesta, Harvardin yliopiston professorista joka eräänä päivänä alkaa unohdella asioita. Aikanaan lääkäri kertoo Alicelle huonoja uutisia, hän sairastaa Alzheimerin tautia. Vähä vähältä Alice joutuu luopumaan entisestä elämästään ja muistoistaan...

Edelleen Alice oli juuri niin koskettava ja kipeä kirja kuin kuvittelinkin. Genovan teksti tuo hyvin esiin sen kuinka Alice yrittää loppuun saakka peitellä sairauttaan erilaisin niksein ja kuinka nainen vähältä vaipuu syvemmin eristyksiin omaan maailmaansa. Teksti on todentuntuista ja Aliceen kiintyy, siksi lukeminen myös herkistää. Minä kuuntelin kirjailijan lukemaa äänikirjaa fillarilenkeilläni ja on pakko tunnustaa että varsinkin loppua kohden silmät kulmat kostuivat. Onneksi metsässä ei kukaan huomaa...

Kirja antaa kuvan siitä, millaista on vajota oman mielen syvyyksiin, siitä kun kiinnikkeet maailmaan vähitellen katoavat mielestä. Koska tarinaa kerrotaan Alicen kautta, jäävät omaisten tunteet ja kokemukset vähemmälle. Tämä sopii luontevasti kirjan kokonaisuuteen mutta lukijana harmittelen sitä että muutamat mielenkiintoisista teemoista, kuten esimerkiksi geenitestaus Alzheimerin taudin varalta, tulevat käsitellyiksi varsin kevyesti. Haluaisinko itse ylipäätään tietää kantavani geeniä, pystyisinkö elämään tuon tiedon kanssa? Lisa Genova on hienon kirjan joka herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Suosittelen!

Highbridge, 2014
Kesto: 7h 47min
Lukija: Lisa Genova

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Näkymätön vartija (Baskimaan murhat #1) / Dolores Redondo

Näkymätön vartija putkahti postilaatikkoomme pyytämättömänä arvostelukappaleena joka
otettiin ilolla ja mielenkiinnolla vastaan. Olin juuri palannut Barcelonasta ja espanjalaisdekkari tuntui ihan nappivalinnalta!

Baskimaan murhien ensimmäinen osa tutustuttaa lukijan ylikonstaapeli Amaia Salazariin, joka palaa vanhoille kotiseuduilleen kun Navarran metsistä löytyy teinityttö oudosti murhattuna. Onko tyttöjä vaaniva peto edes ihminen vai onko alueen kansantaruista tuttua basajaun, metsän herran, saalistamassa? Myös Amaian omasta menneisyydestä on nousemassa esiin jotain synkkää....

Näkymätön vartija yhdistelee fantasiaa ja kansanperinteitä dekkariin. Baskimaan synkät varjot ja maagiset hahmot kieltämättä maustavat tarinaa aivan uudella tavalla ja tunnelma onkin asianmukaisen hyytävä. En lukiessani ihan heti hoksannut mistä kirjassa on kyse (välttelen usein takakansien lukemista spoilautumisen pelossa ja tämän siitä sitten saa!) ja muljauttelinkin alussa silmiäni kun poliisin tutkintaryhmä päätyy lähes kättelyssä "epäilemään" mystistä basajaunia...

Amaia on sinällään mielenkiintoinen sankaritar perhetaustansa takia ja veikkaan että kirjasarjassa näistä elementeistä ammennetaan lisääkin jännitystä. Alueena Baskimaa tuntuu sopivan eksoottiselta ja hyytävää menoa piisaa, joten suosittelenkin kirjaa niille dekkarinystäville, jotka kaipaavat hiukan synkkää taikaa elämäänsä.

Gummerus, 2015
Sivuja: 47
Alkuteos: El guardián invisible
Suomentanut Sari Selander
Saatu arvostelukappaleena

lauantai 13. kesäkuuta 2015

I am half-sick of shadows (Flavia de Luce #4) / Alan Bradley


Alan Bradleyn luoma juniori-etsivä Flavia de Luce piti minulle taannoin seuraa matkallani ja tulin jo tuolloin todenneeksi että olen vallan ihastunut sarjasta tehtyihin äänikirjoihin, jopa siinä mielessä että perinteinen kirja tuntuu jopa kalpenevan luetulle versiolle. Koska elämässäni tuntui olevan juuri riemastuttavan salapoliisin  mentävä aukko, päätinkin hankkia Audiblesta sarjan neljännen osa, I am half-sick of shadowsin joka osoittautui yhtä riemastuttavaksi lukukokemukseksi kuin sarjan edeltävät osat.

Hankalasti nimetty I am half-sick of shadows sijoittuu tällä kertaa jouluiseen Buckshawhin. Lumimassat ovat saartaneet kartanon ja joulupukin lisäksi luvassa on muitakin vieraita kun rahapulassa tuskailevat isä de Luce on vuokrannut kartanon kuvauspaikaksi elokuvaa varten. Kartanoon muuttaakin melkoisia tähtiä, valitettavaa vain että joku kuolee tälläkin kertaa ja sehän merkitsee mukavaa ajanvietettä Flavialle!

Kuten sanottua, kirja oli mainio lukukokemus. Lukija Sophie Aldred osasi herättää henkiin koko peribrittiläisen seurueen ja jopa lauloi! Aldredin suorituksen kutsumista lukemiseksi on melkoista aliarviointia - sanoisin enemmin jo kyseessä olevan laadukkaan ääninäyttelemisen. Olisikin joskus mielenkiintoista päästä kysymään kuinka luentaan valmistaudutaan ja kuinka hahmojen äänet ja persoonat muovautuvat lukijan mielessä. Tässäkin kirjassa on muistaakseni jo kymmenkunta eri-ikäistä ja -äänistä henkilöä joten urakka on vähintäänkin kohtuullinen.

Ja sitten takaisin kirjaan. Kokonaisuutena itse rikostarina oli ehkä hiukan ohuenlainen, kirjailija on selvästi halunnut pitää pääpainon sankarittaressaan ja tunnelman luonnissa joissa molemmissa onnistutaankin oikein mukavasti. Kuuntelemisen ajankohta olisi ehkä voinut olla parempikin, kesäisillä poluilla vilistäessä on joskus vaikea eläytyä lumimyrskyn keskellä olevan kartanon elämään mutta kovasti kuitenkin lukemastani pidin ja etenkin loppuhuipennus osui nappiinsa. Onneksi kirjasarjaa on jäljellä vielä useamman kappaleen verran ja ilmeisesti tv-sarjakin on tuloillaan!

"She wasn't just very brave. She was british."

Whole Story Audiobooks, 2013
Kesto: 7h 8min
Lukija Sophie Aldred

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Petturi / Katarina Wennstam

Katarina Wennstam on jäänyt mieleeni dekkarikirjoittajana, joka pyrkii ottamaan kantaa vaikeisiin kysymyksiin kuten vaikkapa prostituutioonperheväkivaltaan tai nuorten naisten hyväksikäyttöön viihdealalla. Teksti on sujuvaa ja dekkarimeiningin lisäksi tarjolla on siis vähän muunkinlaista pohdiskeltavaa. Syyttäjä Madeleine Edwardsista kertovan trilogian päätyttyä jäin siis odottamaan mielenkiinnolla kirjailijan uuden sarjan suomennoksia ja laitoin Petturin heti lukulistalleni.

Petturi vie lukijansa urheilun maailmaan kun tunnettu jalkapalloilija, Sebastian Lilja, löytyy kotoaan brutaalisti tapettuna. Tapausta alkaa tutkia komisario Charlotta Lang ja perhettä edustaja toimiva asianajaja Shirin Sundin jotka muodostavat yhdessä varsin kiinnostavan naiskaksikon urheilun miehisessä maailmassa. Koituivatko Sebastianin kohtaloksi jalkapallofanaatikot?

Petturi on koukuttava avaus uudelle sarjalle ja päähenkilöistä varsinkin Shirin osoittautui kiintoisaksi ja kompleksiseksi tapaukseksi jonka ihmissuhdesotkuihin veikkaan Wennstamin palaavan trilogian seuraavissakin osissa. Kirja on jälleen kerran taattua Katarina Wennstamia, rikostutkinnan ohella kirjailija ottaa jälleen kantaa mm. vähemmistöihin kohdistuvaan vihaan ja stereotypioihin. Pidän siitä, että dekkari tarjoaa viihteellisen sisältönsä ohella myös muunkinlaista ajateltavaa ja nostan hattua niille, jotka sanoillaan yrittävät tehdä maailmasta parempaa paikkaa.

En ole kummoinenkaan penkkiurheilija ja siksi minulle esimerkiksi jalkafanaatikkojen toiminta tuntuu lähinnä käsittämättömältä mutta juuri siksi nautin teemoista, on virkistävää välillä lukea tällaisestäkin maailmasta. Hyvä dekkari, kiinnostavine juonen käänteineen ja henkilöineen - tahdon lisää!
"Hyvin monille ihmisille jalkapallossa on kysymys elämästä ja kuolemasta. Ei pelkästään puheissa. Se on tosiaan jotain, jonka puolesta on valmis kuolemaan. Liigan puolesta, kaiken sen mitä yhteistä on pelaajien ja muiden kannattajien kanssa, seuran joka on suurempi kuin ihminen itse."
Otava, 2015
Sivuja: 413
Alkuteos: Svikaren
Suomentanut Anja Meripirtti
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja joka kertoo seksuualivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Sotilaiden salaisuudet (Sandhamn #4) / Viveca Sten

Olen tänä vuonna urakoinut läpi Viveca Stenin Sandhamn-kirjoja ja huomasin juuri ilokseni että sarja on saanut jatkoa Sotilaiden salaisuudet -teoksella. Stenin teksti on aiemmin ollut - monien muiden ruotsalaisdekkarien tapaan - sujuvaa ja vetävää, kauniilla maisemilla ja koukuttavalla juonella höystettynä.

Tällä kertaa Thomas selvittää nuoren opiskelijan itsemurhaa.  Nuoren miehen tutkimuksen aihe näyttää liittyneen jotenkin rannikkojääkäreihin ja 1970-luvun Korsöhön.

Stenin kirja tuli ahmaistua yhden pilvisen lauantaipäivän aikana. Teksti oli sujuvaa, vetävää ja helppoa mikä sopi päivän tunnelmiin mukavasti - oivallinen välipalakirja vaikkei mistään tajunnanräjäyttävästä kyse olekaan. Saaristomaisemista nautitaan nyt hieman vähemmän ja oman osuutensa lohkaisevat taas ihmissuhdekuviot, mm. Noran avioeroa puidaan hartaasti. Monista muistakin dekkarisarjoista tutut lapsukset ovat täälläkin läsnä, pankin juristina työskentelevällä Noralla mm. tuntuu olevan kummasti linkkejä mitä erilaisimpiin asioihin olipa kyse sitten vaikkapa yläluokan regatasta tai 1970-luvun rannikkojääkäreistä. Samoin saattaisin ihmetellä kuinka poliisina toimivalle Thomasille paras ystävä on silti aina käytössä tietolähteenä vaikka poliisilla ehkä muitakin konsteja rikosten selvittämiseen olisi.

Sotilaiden salaisuudet ei ollut suosikkini Sandhamn-sarjasta vaikka se ihan mukavaa luettavaa olikin. Pientä miikkaa tälle sarjalle antaisin ennalta-arvattavuudesta, syyllisen arvasin aika aikaisessa vaiheessa ja punainen lankakin oli lukijalle selvä vaikka Thomas asian kanssa kamppailikin. Ei tämäkään minulle suuri ongelma mutta vertaan tätäkin kirjaa sarjan avaukseen, Syvissä vesissä-dekkariin, joka teki vaikutuksen. Saisipa tätä lisää!

WSOY, 2015
Sivuja: 412
Alkuteos: I natt är du död
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Pidä huolta äidistä / Kyong-sook Shin

Kyong-sook Shin Pidä huolta äidistä on tuttu kirja muutaman vuoden takaa. Tuolloin silmäkulmat vettyivät seuratessani korealaisperheen tuskaa muistisairaan äidin kadottua, voimakkaimmin kirjasta mieleen jäivät paitsi kaunis kieli myös suru, pelko ja sellainen katumus, joka syntyy kun kaikki on jo liian myöhäistä. Kirja jätti jäljen ja se olikin yksi lukuvuoteni voimakkaimmista kokemuksista. Tänä keväänä huomasin ilokseni että teos on ilmestynyt suomennettuna ja päätin palata uudelleen etelä-Koreaan, nyt omalla äidinkielelläni. Halusin kokeilla millainen suomentaja Taru Salmisen versio lukemastani teoksesta olisi ja kokisinko kirjan tunnelmat yhtä vahvoina.

Kirjan aloitus on vahva ja ahdistava, tyttären kertoessa äitinsä kadonneen Soulin metroasemalla viikko sitten. Kertojat vaihtuvat, tarinaa kuljetaan eteenpäin eri perheenjäsenten puheenvuoroin ja lukijan eteen piirtyy kuva epätoivoisesta etsinnästä ja siihen liittyvistä tunteista. Onnellisista muistoista ja syyllisyyden tunteesta. Miksi suutuin äidille puhelimessa? Miksi en tullut hakemaan häntä asemalta? Miksi jätin perhejuhlan väliin matkani takia?

Tämä ei ole iloinen kirja mutta se on kauniista kuvattu ja tunnesisällöltään vahva tarina, joka vetosi toisellakin kerralla voimakkaasti, tosin huomasin lukukokemukseni muuttuneen vuosien saatossa. Vuonna 2011 elin voimakkaasti perheenjäsenten tuskassa mukana mutta nyt esiin nousi myös muita teemoja, kuten elämä etelä-Korean maaseudulla, sukupolvien väliset erot ja vanheneminen. Perheen äiti on selvästi vanhaa sukupolvea, nainen joka ei osaa lukea mutta viettää päivänsä viljellen kasviksia puutarhassaan ja alati ruokaa laittaen, kaupunkilaistuneille lapsille taas internet, matkailu  ja kiire ovat arkea. Vähitellen perheenjäsenistä tulee vieraita toisilleen.

Kirja on napsinut komean määrän erilaisia kansainvälisiä palkintoja ja se on myös ensimmäinen suomennettu etelä-korealainen kirja ja itse kirjailija vierailee Suomessa 7 - 11.6.2015. Hänet ja kirjan suomentajan voi tavata tiistaina  9.6. kello 15:30 Gaudeamus Kirja & Kahvissa (Vuorikatu 7, Helsinki) ja 10.6 klo 16:30 Pienessä kirjapuodissa (Yliopistokatu 28, Turku). Kiinnostuneet, pistäkääpä vinkki korvan taakse!

Into, 2015
Sivuja: 209
Alkuteos: Ommarul putakhae
Suomentanut Taru Salminen
Saatu arvostelukappaleena.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Lock In (Lock In #1) / John Scalzi

John Scalzin Lock In kiinnitti huomioni kannellaan Helmetin Overdrive-kokoelmissa.  Peter Lutjenin kansi jäi jostain syystä askarruttamaan yksinkertaisuudessaan, osittain ehkä siksi että olen joskus itsekin leikitellyt näihin miniatyyrihahmoihin liittyvillä valokuvausideoilla.

Lock In sijoittuu tulevaisuuteen joss Hadenin syndroomaksi kutsuttu tauti on muuttanut maailma. Tauti, eräänlainen influenssa, on vaikuttanutihmisiin eri tavalla. Se ei aina ole kuolemaksi mutta muokkaa joita joitakin ihmisiä ns. vastaanottajiksi ja osa sairastuneista jää vangeiksi omaan kehoonsa. He ovat täysin tietoisia ja heräillä mutta heidän ruumiinsa eivät vain toimi. On kuin heidät olisi lukittu kehonsa sisään. Kirjan päähenkilö, tuore FBI-agentti Chris Shane on yksi sairastuneista, ruumiinsa nukkuessa kotona Chris etsii murhaajaa jonka teot liittyvät jotenkin hadenin syndroomaan sairastuneisiin.

Lock in toimi mainiosti matkakaverina, teksti on takuuvarmaa ja sujuvaa ja kirjailjan luoma maailma kaikkine yksityiskohtineen jaksoi kiinnostaa silloinkin kun väsytti. Totta puhuen, oikeastaan Scalzin taustatarina on ehkä kirjan paras osa jolle varsinainen pääjuoni häviää. Kirjan alussa oleva johdanto Hadenin syndrooman historiaan on nimittäin varsin mielikuvitusta kutkuttavaa luettavaa.

Kirja yhdistelee dekkaria ja sci fi -kirjaa mukavalla tavalla, voisin kuvitella että Lock Inin parissa saattaa viihtyä sellainenkin joka ei usein sci-fiä lue. Henkilöhahmot ja yhteiskuntakritiikki eivät ehkä ihan päätä huimaa syvällisyydellään mutta tekstissä on mukavasti sekä ajatusleikkiä että vauhtia joten kokonaisuudesta jäi hyvä mieli. Agentti Chris Shanen maailmaan voisin palata toistenkin mikäli kirja saa jatkoa. Goodreads vinkkailee Lock Inin "esiosasta" joka käsittelee Hadenin syndrooman historiaa - taidan laittaa tämänkin lukuvinkin korvan taakse.

Tom Doherty Associates, 2014
Sivuja: 337
Kirjasta lisää: Booking it some more, Sivukirjasto

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Vielä kerran / Johanna Tuomola

Kansikuva: Myllylahti.fi
Joskus yllättävä kirjattomuus iskee innokkaimpaankin lukijaan ja silloin on onni, jos sattuu omaamaan bloggaritovereita jotka a) ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja b) pystyvät tarjoamaan potentiaalisesti kiinnostavaa luettavaa välittömästi. Kiitokset Kirjasfäärin Taikan, sain luettavakseni Johanna Tuomolan Vielä-kirjan joka on pilke silmäkulmassa kirjoitettu dekkari.

Eero Lampiselle on tuhat rautaa tulessa, menestyvän liikemiehen tulee hoidella afäärejään, lisäksi nössön naapurin vaateet isoisien maakauppojen laillisuudesta työllistävät ikävästi. Elämänsä sulostuttajaksi Eero on löytänyt kauniin Irenen, joka tosin ikävästi on naimisissa mutta on vain ajan kysymys kun neito eroaa luuseristaan. Sitten joku yrittää tappaa Eeron...

Kirja oli kosketukseni Johanna Tuomolan teoksiin ja kokemus oli positiivinen. Tuomolan teksti on sujuvaa ja hetkittäin ilkikuristakin ja varsinkin Eero on oivallinen pahis, isompaa lieroa saa kyllä hakea. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen, lukijalle selviää Eeron kohtalo jo kirjan ensimmäisestä lauseesta. Nyt on enää selvitettävä kuinka tuohon pisteeseen ajauduttiin.

Vielä kerran oli hyvä matkakirja, teksti soveltuisi pätkittäiseen lukemiseen ja sopivan viihdyttävä lentokentällä notkumiseen. Vaikka teksti onkin satiiria, ovat kirjan Eerot ja Irenet arkisen uskottavia, voisin kuvitella lukevani näistä tapahtumista vaikkapa iltapäivälehdistä.

Myllylahti, 2015
Sivuja: 287
Kirjailijan kotisivut
Saatu arvostelukappaleena