maanantai 21. tammikuuta 2013

Mifongin perintö / J.S.Meresmaa

Mifongin perinnöstä taisin kiinnostua Morren arvioin perusteella. Kirja jäi pitkäksi aikaa kutkuttelemaan mieleen, kunnes vuosi vaihtui ja tuli Koe 13 kotimaista kirjailijaa -haaste ja tajusin että siinäpä olisi ihana tekosyy tutustua tähän kirjaan...

Mifongin perintö tutustuttaa lukijansa ylhäiseen prinsessa Ardikseen sekä Dante Rondestaniin, seikkailijaan, joka veljensä pyynnöstä saapuu Merontesiin etsimään erästä kirjaa. Dante pelastaa Ardiksen hengen ja samalla ajautuu mukaan tapahtumiin, joista ei käänteitä puutu!

Juonessa on tietyt itsestään selvät kohtansa, mutta siitä huolimatta kirjailija onnistui pitämään lukijan mielenkiintoa yllä sekä sujuvalla kerronnallaan että muutamilla varsin kiinnostavilla yllätyksillä. Lisäksi on pidettävä mielessä se, että kyseessä on vasta trilogian ensimmäinen osa - tarina ehtii vielä kasvaa ja kulkeutua vaikka mihin suuntaan. Jotenkin ounastelen että monta mainiota mutkaa on vielä edessä ennenkuin Dante ja Ardis saavat rauhassa odotella eläkepäiviään...

Kirjan henkilökaarti oli mielestäni onnistunut, Ardis kasvaa yllättävänkin sisukkaaksi tapaukseksi ollakseen hemmoteltu prinsessa ja hän myös tarjosi - ainakin minulle - muutaman naurunpurskahduksen mm. erään miekkataistelun päätteeksi. Oli hauska huomata että seikkailun ja rakkauden lisäksi kirjasta löytyi vähän huumoriakin. Dante on mainio sankari ja oikeastaan koko Rondestanin perhe on kiinnostava, merirosvona elantonsa tienaava Linn jopa toi mieleeni kaikuja Tulen ja jään laulusta, jossa laivan kannella viihtyy mainiosti Asha Greyjoy. Koko kirjan maailma on elävä ja rikas enkä voi olla ihmettelemättä kirjailijoiden mielikuvitusta ihan jo noin yleensäkin - kuinka joku osaakin luoda kokonaisia maita ja sukuja historioineen! Nostan teille mielikuvitusköyhää hattuani!

Kokonaisuutena Mifongin perintö oli mainio kokonaisuus, koukuttava ja viihdyttävä kirja, joka oli pakko melkein ahmia loppuun saakka. Onneksi sarjan seuraava osa, Mifongin aika, ilmestyy jo maaliskuussa eli kauaa en joudu uteliaisuuksissani räytymään. Kannattaa myös kurkistaa kirjailijan blogiin "Esikoiskirjailijan vuosi", josta löytyy kattava lista kirjan arvosteluista ja kirjatraileri.
"Ardisin vatsaa nipisti, kun hän tajusi lukeneensa Danten kasvoja niin vaivattomasti, tottuneesti, kuin heidän välissään ei koskaan olisi ollutkaan vuorijonoja, metsäaukioita, tuhansia havupuita ja kahta vuodenaikaa. Mistä se oikein kertoi, halu katsoa uudelleen?"
Karisto, 2012
Sivut: 470
Kirjasta lisää: Kirjailijan blogi

6 kommenttia:

  1. Ollaanpas oltu samaan aikaan tämän kirjan kimpussa! :) Minä aloitin juuri blogitekstin kirjoittamisen, kun huomasin tämän sinun juttusi.

    Kovin kuulostaa lukukokemus tutulta - minäkin iloitsen siitä, ettei seuraavaa osaa tarvitse odottaa kovin pitkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän me usein ollaan. :)

      Oli kyllä todella viihdyttävä kirja, kiva että sinäkin tykkäsit.

      Poista
  2. Minun pitää varmaan opetella käyttämään kirjaston varausjärjestelmiä - tämä(kin) on pitänyt lukea , muttei vaan ole tullut missään vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä saisikin kivasti pisteen Kotimaisten kirjailijoiden haasteeseen. Toivottavasti kirja löytyy ja pidät siitä!

      Poista
  3. Näin tämän kirjan kirjastossa ja teki mieli ottaa mukaan, mutta jäi kuitenkin sitten ottamatta. Pitääkin seuraavalla kerralla mennä suoraan hakemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmoija, kannattaa. Mifonki-sarja on oivallinen!

      Poista