Pimeässä luettua eli marraskuun puuhat

Huh. Onpahan ollut viehkeä marraskuu - aivoni eivät oikein vieläkään ymmärrä että jouluun on aikaa alle kuukausi koska nurmikkokin vihertää ja lenkillä voi pongata pajunkissoja. Marraskuun harmaudessa on kyllä omaa, synkkää viehätystään mutta valon puute on kyllä tylsää. Ulkoilukin iltaisin aika vähälle kun laiskuri ei jaksa raahata itseään laajustamaan pimeyteen. Noh, voihan sitä aina vaikka lukea...

Vuoden 2015 lukuhaaste sattuukin oikeaan sopivaan vuodenaikaan, tälläkin kertaa tuli luettua kaikenlaista ihan urakalla - 14 ehtaa, paperista kirjaa. Marraskuun synkkyys ei kyllä aina sopinut hirveän hyvin yhteen lukemieni dekkareiden kanssa - esimerkiksi Karin Slaughterin Pretty Girls tuntui sen verralta rankalta että päädyin lukemaan sen turvallisesti päivänvalossa... Muutenkin huomaan kaipaavani tähän pimeään vuodenaikaan jotain iloista ja pirteää luettavaa, vastapainoksi sysipimeällä ulkomaailmalle. Kuinka teillä taistellaan kaamosta vastaan? Vaikuttaako vuodenaika/sää lukutottumuksiin?

Marraskuun luetut

Marraskuussa luin 19 kirjaa: lukuun mahtuu tietokirjoja (mm. jokunen elämäkerta) ja useampi historiallinen romaanikin. Laadullisesti marraskuu ei ollut ihan niitä parhaita kuukausia, sukat eivät pyörineet jaloissani kovin usein. Hittejäkin toki oli, kuukauden TOP3:a hallitsivat Simo Hiltusen huikea Lampaan vaatteissa, Kaisa Haatasen hulvaton Meikkipussin pohjalta ja Neil Gaimanin outo mutta upea Neverwhere. Ehkei floppeja ole kauheasti tarpeellista mainostaa, uskon että näilläkin kirjoilla on omalukijakuntansa johon minä vain en satu kuulumaan.

• #GIRLBOSS / Sophia Amoruso
• Brooklyn / Colm Tóibín
• Meikkipussin pohjalta / Kaisa Haatanen
• Mifongin kätkemä (Mifonkien matkassa #4) / J.S. Meresmaa
• Home front / Kristin Hannah
• Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laukkanen
• Neverwhere / Neil Gaiman
• You're never weird on the Internet (almost) / Felicia Day
• Sinun edestäsi vuodatettu / Tuomas Nyholm
• Entropia / Helena Waris, Janne Nykänen
• Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen
• Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina / Paula Salomaa
• A Change of Climate / Hilary Mantel
• Ihmeellisten asioiden museo / Alice Hoffman

Luetut, ei-blogatut

Jussi Seppänen: Kymmenottelu (WSOY, 2015), 180s. Saatu arvostelukappaleena.

Sain Jussi Seppäsen Kymmenottelun Kirjamessujen bloggaribrunssilla luettavakseni ja vaikka novellit eivät tosiaankaan ole minun juttuni, kiinnosti urheiluun liittyvä hauskuutus sen verran että päätin kokeilla rajojani. Seppäsen tarinat olivat lämminhenkisiä, hauskoja ja pikkuisen viisaitakin mutta novellivammastani huolimatta en kuitenkaan täysin innostunut.

Thomas Erikson: Pelonkylväjät (Minerva, 2014), 560s.

Pelonkylväjät oli heräteostos eräässä Elisa-kirjan alessa. Ei kirjalla hintaa ollut juuri nimeksikään, mutta lukukokemus ei kyllä myöskään ollut siitä parhaasta päästä. Mystisen miljonäärejä teloittavan sarjamurhaajan jahtaaminen voi vaikuttaa teoriassa mielenkiintoiselta mutta käytännössä se oli suoraan sanottuna tylsää seurattavaa... Henkilöitä vilisi, mutta kukaan ei oikein kiinnostanut kylliksi. Huti tuli.

Gillian Flynn: The Grownup (Crown, 2015), 64s.

Overdriven kokoelmista löytyi myös ihanan kieron Gillian Flynnin kertomus The Grownup, joka kyllä on aivan taattua Flynniä! Valitettavasti lyhyt tarina tuli ahmaistua nopeasti mutta bloggaaminen kuitenkin venyi liian kauan. Paha bloggaaja.

Cheryl Strayed: Brave enough (Knopf Doubleday Publishing Group, 2015)

Cheryl Strayedin Villi vaellus on ollut yksi lukuvuoteni yllättäjistä - kukapa olisi uskonut että vaelluksesta kertova kirja kolahtaisi meikäläiseen niin kovasti - ja siksi nappasin kirjastosta luettavakseni Brave enough -kirjan. E-kirjojen lainaamisessa on se mahdollisuus ja riski että koska lainaaminen on niin kovin vaivatonta, ei tule aina perehtyneeksi kovin syvällisesti siihen, mitä on lainaamassa. Ja siispä minulta jäi tajuamatta se, että Brave enough on kokoelma aforismeja. Straeyedin ajatelmat olivat ihan päteviä mutta kirja on kovin pikkurunen enkä täysin samaistunut kaikkiin teemoihin joten kovin monia ajatuksia ei lukemisesta syntynyt.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka (Moreeni, 2015), 381s. Suom. Jouko Vanhanen.

Keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva Melchior-sarja on ollut takuuvarmaa luettavaa jo viiden kirjan ajan mutta uusin, Tallinnan kronikka, tökki. Vika saattoi olla minussa, mutta koin kirjan infodumpit melko raskaina ja itse rikostarinakin pääsi vauhtiin yllättävän myöhään. Syytämme tästäkin kriittisyyspuuskasta flunssaa ja jäämme odottamaan seuraavaa kirjaa joka toivottavasti maistuu taas paremmin.

Kesken jääneet

Jodi Picoult, Samantha van Leer: Between the Lines (Recorded Books, 2012)

Jodi Picoultin ja hänen tyttärensä Samantha van Leerin kirjoittama nuorten kirja kiinnosti minua idean tasolla: kirjan punaisena lankana on ajatusleikki, jossa kirjojen henkilöt ovatkin oikeasti elossa ja ikäänkuin vankeina kirjan sivuilla, alati toistamassa samoja kohtauksia kirjan auetessa. Olin tässä vaiheessa kuunnellut parikin "ihan kivaa" äänikirjaa putkeen ja rehellisesti sanottuna kaivasin vaihteeksi jotakin todella mukaansatempaavaa, joten päädyin lopulta jättämättä kirjan kesken.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteen suhteen viimeistä viedään: tarvitsen vielä kirjaston henkilökunnalta lukusuosituksen ja viimeinen rasti onkin sitten mahdoton tehtävä. "Kirja joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut." Kaikki luettiin, mitä käskettin, joskus vähän extraakin. (Ja lukion fysiikankirjaan en aio tarttua...)

Entäs ensi kuussa?

Yritän tässä edelleen sisäistää että joulu tulee ja siis varmaan myös kirjabloggaajien joulukalenterikin, jossa tosin itse en ole tänä vuonna mukana. Kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa Hyönteisdokumentissa. Käykääpä katsomassa mitä hdcanis on keksinyt...

Saalistaja / Harlan Coben

Vau! Harlan Cobenilta on suomennettu jo muutaman vuoden ajan oivallisen koukuttavia dekkareita jotka kyllä ansaisevat pientä peukutusta, viime vuonna hehkutin Lupaa ja vaikene -dekkaria ja nyt on näemmä Saalistajan vuoro...

Kirjan päähenkilö on nelikymppinen poliisikomisario Kat, jonka rakkauselämä on jokseenkin olematonta kunnes hänen ystävättärensä ostaa hänelle vuoden paketti nettideittipalveluun. Katin selailessa profiileja hänen silmiinsä osuu kuva miehestä, jonka hän uskoi jo unohtaneensa. Jeff. Mies, joka 20 vuotta sitten särki hänen sydämensä. Käynnistyy outo tapahtumaketju, jonka juuret ovat syvällä menneessä...

Cobenin kirja osui juuri oikeaan hetkeen, väsyneelle sairastelijalle nopeatempoinen, sujuva dekkari oli juuri sitä mitä tarvittiin. Saalistaja onkin paitsi hyytävä ja uskottava, myös sopivalla tavalla kepeä ja värikäs dekkari. On mukavaa huomata että Cobenilta onnistuvat niin mies- kuin naispuolisetkin päähenkilöt, Kat on nokkela ja kovapintainen mutta kirjailija on saanut puhallettua häneen myös herkkyyttä ja haavoittuvuutta muodostaen toimivan kokonaisuuden.

Jos jotakin kirjassa moittisin, niin kenties vuosien takaisen isänmurhan selvittely alkaa olla jo dekkarikirjallisuudessa jonkinmoinen klisee ja tuntui kirjassa vähän turhalta juonikuviolta. Nettideittailuun liittyvät kiemurat taas olivat oivallisen pelottavia, todennäköisesti juuri siksi että ne voisivat olla totta...

Kat: Selvä. Ymmärrän.Jeff: Pärjäile, Kat.Sykäys. Sydän. Sykäys. Sydän.
Kyynel karkasi Katin poskelle. Älä mene, hän ajatteli ja kirjoitti samalla: Sinä myös.Ruudulla sykkinyt sydän pysähtyi. Se haalistui punaisesta harmaaksi ja edelleen valkoiseksi ennen kuin katosi kokonaan.

Minerva, 2015
Sivuja: 489
Alkuteos: Missing you
Suomentanut Salla-Maria Mölsä

Lupaa ja vaikene / Harlan Coben

Harlan Coben ja Jonathan Kellerman ovat minun dekkarimaailmassani samassa kategoriassa: molempien tuotannosta löytyy hurjan herkullisia dekkareita ja sitten niitä, jotka ovat ehkä hitusen höllemmin rantein kirjoitettuja. Tällä kertaa minut veti kirjaan pariin kaunis kansi joka ei kylläkään paljastanut sitä, minkälaiseen myllytykseen se minut mukanaan vetäisi.

Kirjan päähenkilö on Jake Fischer, yliopiston professori, joka tavannut elämänsä naisen, Natalien, viimeksi kuusi vuotta sitten kun nainen avioitui toisen kanssa. Sitten onni potkaisee Jakea kuolinilmoituksen muodossa - Natalien aviomies on menehtynyt. Toiveikkaana mies matkustaa hautajaisiin mutta missä on sureva leski? Ja miksei kukaan Natalien läheisistä ole tavannut tätä kuuteen vuoteen?

Tässä kirjassaan Harlan Coben tekee sitä, minkä hän parhaiten taitaa. Hän kääntää ja vääntää tarinaa suorastaan hengästyttävään tahtiin, vie lukijaa kuin pässiä narussa, koukuttaa, jopa vähän naurattaakin. Päähenkilö Jake on taitavasti luotu, hän on perinteinen miesten mies, herkkä tapelupukari jonka sydän kuuluu vain yhdelle. Siis vähän niinkuin suunniteltu miellyttämään naislukijaa.

Lupaa ja vaikene on varsin nokkela ja nopeatempoinen tarina joka piti minua tehokkaasti otteessaan. Oli pakko käännellä sivuja jotta saisin tietää kuinka Jake selviäisi milloin mistäkin kiipelistään ja löytyisikö Natalie koskaan. Sattui siis olemaan sellainen hetki jossa kykeni heittäytymään tarinaan täysillä mukaan ja tunsin sympatiaa Jaken pakkomielteistä rakkautta kohtaan. (Hei, kuka lähtee hautajaisiin iskemään leskeä, Jake? Vain vinksahtanut vainoaja tai tosiromantikko.)

"Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä? En minäkään. Uskon kuitenkin voimakkaaseen ihastukseen ensisilmäyksellä, ihastukseen, joka ei ole vain fyysistä. Uskon, että aina silloin tällöin, kerran tai kaksi elämän aikana, voi tuntea syvää, alkukantaista ja välitöntä, magneettiakin vahvempaa vetoa toiseen. Siltä minusta tuntui Natalien kanssa."

Minerva, 2014
Sivuja: 379
Alkuteos: Six Years
Suomentanut Salla-Maria Mölsä

Monuments men: historian suurin taideryöstö / Robert M. Edsel, Bret Witter

Kävimme herra Norkun kanssa jokunen viikko sitten katsomassa tositapahtumiin perustuvan Monuments Men -elokuvan joka herätti mielenkiintoni myös elokuvan rinnalla ilmestyneen kirjan lukemiseen. Olin alkuun epäileväinen jaksaisiko kirja kiinnostaa, natsien pahoista teoista kun on kirjoitettu melkoisesti.

Monuments men kertoo toisen maailmansodan aikana perustetusta armeijan ryhmittymästä, jonka tehtävä oli huolehtia siitä että mahdollisimman suuri osa taide-esineistä ja historiallisista rakennuksista säästyisi sodan tuholta ja palautettaisiin oikeille omistajilleen. Tehtävä vaikutti toivottomalta, natsit olivat vieneet mukanaan lähes kaikki Euroopan merkittävät taideteokset ja Monuments Men -ryhmä itsessään koostui vain kourallisesta miehiä, joille armeija ei juurikaan voinut nimetä resursseja. Pelastustyön mittakaavaksi voisi antaa vaikkapa erääseen kaivokseen kätketyn saaliin, jossa oli mm. 6577 maalausta, 181 laatikollista kirjoja, 137 veistosta ja 79 korillista esineitä - haarniskojen, arkistopapereiden ja muun lisäksi.

Monuments men oli kirjana tehokkaan tietopitoinen mutta silti viihdyttävä. Kirjaan on raakojen faktojen lisäksi liitetty mm. monumenttimiesten kirjeitä rintamalta, jotka minulle olivat ehkä jopa kirjan parasta antia. Voin niiden kautta ehkä aavistaa hiukan paremmin miltä tuntuu olla rintamalla, kaukana rakkaista ihmisistä. Kirjassa ei luoda kovin selkeitä henkilökuvia, parhaiten esiin nousevat Stout, Rorimer ja nuori Ettlinger, muiden miesten jäädessä taustalle. Tämä jonkin verran häiritsi lukukokemustani vaikka kyse tietokirjasta onkin.

Kirja herätti minut pohtimaan niin yksilön rohkeutta kuin taiteen merkitystä ihmisille. Jäin miettimään sitä kannattaako taiteen puolesta kuolla, onko yksittäisen ihmisen henki arvokkaampi kuin taideteos joka on ehkä innostanut monia? Sota tuntui lukemisen jälkeen entistäkin mielettömämmältä, ajattelin menetettyjä henkiä, tuhottuja taideaarteita, historian palasia jotka ovat korvaamattomia. Sydämeni vuosi verta ajatellessani kuinka natsit olivat polttaneet jälkeen jättämiään teoksia jottei kukaan muukaan saisi niitä. Ja ajatuskin kirjarovioista on tuskallinen...

Elokuva noudatti melko mukavasti kirjan tapahtumia vaikka luonnollisestikin joita kohtauksia oli dramatisoitu tai karsittu liittämällä yhteen useampia tapaus ja onpa monumenttimiesten nimetkin muutettu. Leffan näyttelijäkaarti on komea (ihan kirjaimellisestikin, alan vihdoinkin ymmärtää miksi Clooneytä niin kehutaan...) ja onnistuu tuomaan tarinaan myös huumorin pilkahduksia, joista itse pilkahduksia. Minun luku- ja katselukokemuksessani molemmat teokset putoavat kategoriaan Ihan kiva, sillä ne eivät tarjoa mitään ikimuistoista mutta ovat sinällään ihan kelpo ajanvietettävä ja herättävät ajatuksiakin.

"Koko toistaiseksi vapautetulta alueelta Bretagnen rannikolta Saksan rajoille kaikki arvokkaimmat taideteokset olivat tyystin kadonneet. Kaikki suurten taiteilijoiden - Michelangelon, Rafaelin, Rembrandtin, Vermeerin - teokset loistivat poissaolollaan. Mutta jossakin niiden oli oltava.

Kadoksissa oli myös uskonnollisia pyhäinjäännöksiä, toorakääröjä, kirkonkelloja, lasimaalausikkunoita, koruja, arkistoja, gobeliineja, historiallisia esineitä ja kirjoja. Liikkeellä oli jopa sellaisia huhuja, että Amsterdamin kaupungin raitiovaunut olisi varastettu."

Minerva, 2014
Sivuja: 544
Alkuteos: The Monuments Men. Allied Heroes, Nazi Thieves and the Greatest Treasure Hunt in History.
Suomentanut Jutta Jarvansalo, Antti Posti
Kirjasta lisää: The Monuments Men

Kosto / Sharon Osbourne

Sharon Osbournen kirja kiinnitti huomioni ihan kirjailijan nimen takia. Vaikka kirja vaikuttikin jo takakannen perusteella perusviihdehutulta, olin kuitenkin utelias näkemään minkälaisen kirjan Ozzyn vaimo onkaan saanut aikaiseksi. Koska Kostossakin liikutaan Hollywoodissa, arvelin myös että Sharonilta saattaisi löytyä hyviä inspiraation lähteitä, jopa ihan lähipiiristäänkin. Valitettavasti Kosto osoittautui kuitenkin aika perinteiseksi viihdekirjaksi, jonka juonenkäänteet eivät häikäisseet kekseliäisyydellään.

Kosto kertoo Stonen sisaruksista, joista molemmat ovat onnistuneet saavuttamaan mainetta ja mammonaa Hollywoodissa saakka. Esikoinen, elokuvatähti Chelsea, on käynyt läpi kovan koulun ja on katkeroitunut äidilleen Margaretille joka tuntuu vain suosivan pikkusisko Amberia. Kiltti ja herttainen, Amerikan suosikkitytöksikin kutsuttu Amber taas tehtailee kepeitä romanttisia komedioita ohjaajapoikaystävänsä kanssa, haaveillen jostain aivan muusta.

Ensimmäisten sivujen jälkeen oli aika selvää, että luin viihdekirjaa. Naisilla oli smargadinvihreitä kauriinsilmiä, sydämen muotoisia kasvoja, rubiininpunaisia huulia ja valtoimenaan aaltoilevia kutreja. Miksihän tämän tyyppisissä kirjoissa aina kuvaillaankin päähenkilöitä niin ylitsevuotavaisesti? Minusta virheetön kaunotar kuulostaa oikeastaan aika tylsältä sankarittarelta, pieni särö tekee ihmisistä usein aidompia ja kiinnostavampi. Ja tietysti olisi kiva, jos päähenkilöiden persoonaakin esiteltäisiin lukijalle yhtä vuolaasti kuin ulkonäköä...

Kirjan nimi oli mielestäni harhaanjohtava, sillä tarinassa edettiin reilusti yli puoliväliin saakka ennenkuin kostolle tuli edes tarvetta ja sen jälkeen tapahtumat etenivätkin varsin vauhdikkaasti. Lukijana ihmettelinkin pitkään mikä kirjan punainen lanka oikein olikaan, koska mitään kostettavaa ei ollut. Lisäksi  nyrpistän lukutoukan nenääni liian helpoille lopuille, joissa kaikki palikat putoavat lähes taianomaisesti paikoilleen. Tässäkin kaiketi näkyy rakkauteni sopivasti rosoisiin kirjoihin, joissa on enemmän haastetta niin lukijalle kuin kirjan henkilöillekin.

Kirjan päähenkilöt, Stonen satumaisen lahjakkaat ja ah, niin kauniit sisarukset jättivät tämän lukijan niinikään kylmäksi, sillä oikeastaan kirjasta ei löytynyt yhtään pidettävää hahmoa. Chelsea velloi rasittavan itsetuhoisesti säälissä, Amber taas oli liian pehmoinen pidettäväksi eikä epätasaisen tehokkaasti curling-vanhempi Margaretkaan ole varsinaisesti ehdolla vuoden äidiksi.

Viihdekirjallisuutta enemmän seuraavalle tämä voi olla oikein mukavakin teos, mutta omalla kohdallani tulin nyt lyöneeksi hudin. Mutta onneksi maailmassa riittää luettavaa, sanoi smaragdisilmäinen bloggari ja heilautti kultaisia, valtoimenaan aaltoilevia kutrejaan...

(Meet the Stones.)
Chelsea oli häikäisevän kaunis ja aistillinen nainen. Hänellä oli mustat, upeasti lainehtivat hiukset, silkkinen iho ja hienot tummansiniset silmät, joita kehystivät pitkät, mustat ripset. Hän oli klassinen kaunotar, kuin entisajan Hollywood-tähti, ja mahdollisesti sukupolvensa lahjakkain näyttelijätär.
....
 Amberilla oli sievät, sydämenmuotoiset kasvot, samanlaiset vihreät silmät kuin äidillään ja meripihkan väriset hiukset. Se, että amber merkitsee meripihkaa, oli yksi monista onnellisista sattumista hänen elämässään. Nuorempana hän oli ollut sukupolvensa tunnetuin pop-tähti, sittemmin hän oli noussut yhdeksi maailman suosituimmista näyttelijöistä.

Minerva, 2012
Sivuja: 420
Alkuteos: Revenge

Punaisten lyhtyjen kaksoset / Martine ja Louise Fokkens

Olin pongannut Punaisten lyhtyjen kaksoset aikaisemmin paristakin eri blogista ja kirja oli herättänyt uteliaisuuteni erikoisen aiheensa takia - se nimittäin kertoo tositarinan Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueella prostituoituina työskentelevistä kaksosista. Kaksoset ovat varsin kuuluisia ja heistä on tehty kansainvälisessä levityksessä oleva dokumenttikin, Meet the Fokkens.

Minun mielikuvani prostituoidun työstä olivat erilaiset kuin Martinen ja Louisen kertomukset antavat ymmärtää. He aloittivat uransa punaisten lyhtyjen alueella 1960-luvun alkupuolella, nyt työvuosia on kertynyt jo puoli vuosisataa. Nyt jo 70-vuotiaista kaksosista Louise, eläköityi kaksi vuotta sitten, mutta Martine jatkaa edelleen ammatissa.

Kirja päästää molemmat kaksoset ääneen vuoronperään, Martine kertoo nykypäivästä, omasta prostituoidun arjestaan, Louise taas kuvaa muistojensa kautta siskosten päätymistä alalle ja työn arkea menneinä vuosikymmeninä. Tarinaan mahtuu tietysti asiakas jos toinenkin, mutta ovatpa sisarukset tavanneet myös valepukuisen prinsessa Beatrixinkin.

Tästä kirjasta kirjoittaminen tuntui aika hankalalta. Minun saamani tv:stä ja kirjallisuudesta saamani mielikuvat olivat melkoisessa ristiriidassa Fokkensin sisarusten arkipäiväisen ja jotenkin oudon leppoisan kuvan välillä. Näille naisille maksettu seksi on arkea siinä missä ruokaostostenkin teko. Kirjassa ei revitellä työn yksityiskohdilla mutta lukijalle ei myöskään tarjota kovinkaan laajaa kuvaa siskosten luonteesta tai tunteesta, mikä jäi häiritsemään minua. Kun sisarukset esimerkiksi kuvaavat ensimmäistä päiväänsä bordellista, kaikki tuntuu melkoisen mutkattomalta, ihan niinkuin ensimmäiseltä työpäivältä missä tahansa työpaikassa. Mutta kun työnä on oman ruumiin myyminen, voiko siihen suhtautua noin mutkattomasti? Tietysti ajat ovat muuttuneet siskostenkin alalla, se käy kirjastakin selvästi esille.

Kirja on mielestäni juuri sopivan pituinen, se onnistui pitämään mielenkiintoni loppuun saakka yllä. Kovin paljon pidempään en ehkä olisi jaksanut kyllästymättä, sillä jossain vaiheessa siskosten panotarinat alkovat minusta jo vähän toistaa itseään. Ehkä se tietyllä tavalla kuvaakin koko alaakin, puoleen vuosisataan mahtuu varmasti monta samantyyppistä asiakastakin.

Lähdin korkeakorkoisissa kengissäni Nieuwendijkiä kohti. Näin, että kadulla oli paljon väkeä ja tunnelma oli huoleton. Kun kävelin Warmoesstraatia Rokin-kadun suuntaan, vastaani käveli vakituinen asiakkaani. Me lähes törmäsimme toisiimme.
"Marie!"
"Hei, Rinus, mitä kuuluu? Minne olet menossa?"
"Olin tulossa sinun luoksesi."
"Sepä hauskaa. Palaan pian takaisin, haen vain ensin leivonnaisia."

Minerva, 2012
Sivuja: 208
Alkuteos: Ouwehoeren : verhalen uit de peeskamer
Kirjasta lisää: Villasukka kirjahyllyssä, Uppoa hetkeen

Professori Anni Isotalo -sarja / Mikko Ketola, Anssi Rauhala

Kirjaston sarjakuvahyllyä kolutessani osui silmiini professori Anni Isotalo -sarja, joka osoittautui ihan mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Annia nimittäin tituleeraisin Suomen sarjakuvalliseksi vastineeksi Dan Brownin Robert Langdonille. Sievä kirkkohistorian professori kun sattuu törmäämään historialliseen mysteriin, joka juontaa juurensa aina Jeesuksen aikoihin saakka. Annin omalla taustalla taitaa on merkityksensä, Pohjanmaalta kotoisin olevalla naisella on taustajoukkoinaan mm. serkkunsa Heikki ja Lauri, jotka tuntuvat putkahtavan esiin mitä ihmeellisimmistä paikoista.

Pidin Anssi Rauhalan kuvituksesta paljon, liehuva hiuksinen Anni toi hetkittäin mieleeni Asterixin pitkäkutriset kaunottaret joita lapsena kovasti ihailin. Kuvitus sisältää myös komeita maisemakuvia mm. Vatikaanista ja antoi tunteen siitä, että albumeita laatiessa on tehty aimo annos tutkimustyötä. Sama näkyy myös itse tarinassa, joissa näkyy selvästi yleisen kirkkohistorian dosentti Mikko Ketolan asiantuntemus.

Annin matkassa ei päässyt tylsistymään ja oli mukavaa lukea naispuolisesta action-sankarittaresta, heitä kun on nykyisinkin niin vähän. Ensimmäistä osaa lukiessani tosin kirja hiukan hämmensi, en tiennyt oliko kirjan tarkoitus olla jonkinlainen parodia Da Vinci -koodista vai ihan vakavasti otettava juttu, mutta jossain vaiheessa heitin luokitteluhattuni nurkkaan ja vain luin. Kaikkea ei pidä aina ottaa vakavasti ja tällä hetkellä haluan vain nauttia kesästä ja sarjakuvasta. Näkymättömien käsien kaltaista suurta ja liikuttavaa tarinaa kirjoissa ei ole, mutta kyllä Anni Isotalolla viestinsä on, oikeastaan yllättävän looginen sellainen.

Professori Isotalon seikkailuja on kuvattu neljä kirjan verran ja vaikka tarinat sinänsä ovatkin itsenäisiä, ne muodostavat kokonaisuuden ja suosittelisinkin kiinnostuneita lukemaan sarjan järjestyksessä. Kerrottakoon vielä että Professori Isotalolla on omat Facebook-sivut, joiden perusteella sarjalle olisi ehkä tulossa jatkoakin... Odottelen mielenkiinnolla!

Professori Anni Isotalon tutkimukset 1-4, Minerva
Marian koodi, ilm.1/2006
Valkoisen meren timantit, ilm. 9/2006
Bosporin helmi, ilm. 9/2007
Vatikaanin vanki, ilm. 9/2009

Fiesolen puutarhat 1-3 /Jussi Jäppinen, Risto Oikarinen

Fiesolen puutarhat osui hyppysiini kirjaston sarjishyllyllä. Vaikka kuvanjälki ei olekaan ihan minun tyylistäni, kiinnostuin kuitenkin siitä että kirja kertoo arkkitehti Alvar Aallon elämästä. Mielenkiintoinen ja vähän erilainenkin aihe sarjakuvalle!

Sarja on kolmiosainen, ensimmäinen osa kattaa vuodet 1898-1927. Näinä vuosina Alvar syntyy, vartuu mieheksi, opiskelee, taistelee sodassa ja aloittaa arkkitehdin työnsä. Toinen kirja, vuodet 1927 - 1939, on mielestäni sarjan tylsin. Se edustaakin Aallon elämässä melko tyyntä ajanjaksoa, jolloin perhe kasvoi ja hän vasta loi uraansa arkkitehtinä. Viimeinen kirja kattaa Aallon elämän vuoteen 1955 saakka, mielestäni tämä on selkeästi dramaattisin kirja, sisältyväthän noihin mm. Suomen vaikeat sotavuodet sekä henkilökohtaisia menetyksiä ja suuria voittoja uralla.

Piirrosjälki ei oikein ole minun tyylistäni, mutta jotenkin ehkä sopii juuri tämän tyyppiseen tarinaan. Sinänsä aihe, tunnetun arkkitehdin elämä, voi olla vähän haastavakin sarjakuvalle. Jotenkin olen tottunut odottamaan sarjakuvalta huumoria ja kenties jonkinlaista räväkkyyttäkin. Tässä elämäntarinassa ei kuitenkaan ole hirmuisesti huumorinaiheita eikä se tuntuisi edes kunnioittavalta Aaltoa kohtaan. Tapahtumia toki Aallon elämässä on, mutta niihin tutustumme lähinnä pintapuolisesti, emme edes yritä lähestyä Alvarin sisäistä maailmaa jossa taatusti on piisannut tunteita vuoden 1918 sodassa tai vaikkapa rakastuttuaan ja isäksi tultuaan. Ymmärrän kyllä tekijöiden ratkaisut mutta silti minun kirjoissani tämä on pieni miinus. Siitäkin huolimatta tämä on hyvä ja kevyt tietopaketti Alvar Aallon elämään.

Matkalaukullinen aurinkoa / Heli Roiha, Fatbardhe Hetemaj

Matkalaukullinen aurinkoa oli oikeastaan sellainen hetken mielijohde -kirja, joka sattui silmään kirjastossa vaalien jälkeisenä päivänä. Aihe tuntui ajankohtaiselta siksi että Farbardhe oli juuri pyrkinyt eduskuntaan mutta myös siksi, että vaaleissa maahanmuuttopolitiikka oli noussut niin keskeiselle sijalle. Ajattelin siis että kenties olisi hyvä lukea Suomeen maahanmuuttaneen tarina ja saada erilainen näkökulma asioihin.

Oikestaan tätä kirjaa on tainnut olla kirjoittamassa koko Fatbardhen perhe; äiti Emine, isosisko Fatlume sekä pikkuveljet Perparim ja Mehmet. Kirjassa on paljon perheen jäsenten välistä dialogia ja kiusoittelua, se on melko rento ja välitön kokonaisuus, melkein kuin istuisi perheen keittiössä kuuntelemassa keskustelua. Kirja on teoksena melko kevyt, melkein mieleen nousee ajatus vaalikirjasta. Siitäkin huolimatta, painavaa asiaakin oli. Kosovon sodasta, maahanmuutosta ja isän kuolemasta. Viimeksi mainittu kyllä liikutti kovasti, se toi omat läheiset mieleen.

Tarinamme alkaa siitä kun perheen vanhemmat tapaavat toisensa 70-luvun loppupuolella yliopiston käytävillä. Perhe kasvaa ja kukoistaa kunnes poliittiset muutokset alkavat. Albaanien vaino johtaa siihen että perhe pakenee vuonna 1992 Suomeen. Suomessa Hetemajt asettuvat ensiksi Oulun, sitten on edessä muutto Helsinkiin. Lapset varttuvat, opiskelevat, elämä kulkee eteenpäin. Myös Martti Ahtisaarella on suuri osa kirjassa.

Hetemajn perheen polku ei ole ollut helppo, mutta hienosti he ovat selvinneet. Kaikilla maahanmuuttajilla ei ole yhtä hyvä onni, mutta kuinka suuri merkitys onkaan omalla asenteella ja sillä että on perhe, joka tukee? En voi olla miettimättä kuinka itse pärjäisin vastaavassa tilanteessa, ehkä se onkin kirjan tarkoitus?

"Perhe siirrettiin Ouluun pakolaisille tarkoitettuun asuntolaan, jossa he odottaisivat päätöstä oleskeluluvasta. Tarkka paikka oli Heikinharjun entinen mielisairaala.
- Se kerrottiin siellä jo heti esittelyssä, Fade sanoo, että kyseessä oli vanha mielisairaala. Ja kaikki todellakin oli juuri niin kökön näköistä kuin voi kuvitella vanhan mielisairaala-alueen olevan.
- Olin ihan, että hemmetti - vaikka tuskin kirosin lapsena - eihän tämäkään ole mikään prinsessalinna! Itkin monta päivää sitä, että minulle oli valehdeltu. Olin muutenkin sellainen, että jos vanhempani olivat luvanneet minulle jotakin, niin siitä todellakin piti pitää kiinni.
- Meidän vanhemmathan, Fati sanoo, lupasivat meille kaikkia hienouksia vain, koska emme mitenkään olisi halunneet jättää tätiä ja muita. Mutta kyllä mäkin vähän luulin, että Suomi ei olisi vain eri maa vaan ihan eri maailma. Se vain menikin vähän toisin päin. Yht'äkkiä meillä oli ankeat huonekalut ja käytetyt vaatteet.
Kosovossa perheellä oli ollut, loppuajan ongelmista huolimatt, hyvä elintaso. Nyt lapsille ei enää ostettu vaatteita ihan oikeasta kaupasta, tai kaivettu vanhaa lempimekkoa oman komeron kätköistä. Vaatteet tulivat lahjoituksina Punaiselta ristiltä."