maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kuin surmaisi satakielen / Harper Lee

Olen lukenut Kuin surmaisi satakielen joskus kauan sitten. Minulla on hämärä muistikuva siitä, että olen löytänyt sen eräänä sateisena kesänä mummini hyllystä. Juonesta en muista paljoakaan, vain sen että pidin Scoutin, Jemin ja Dillin seikkailuista mutta se muu tuntui tylsältä. Aikuisten jutuilta. Elokuvankin olen tainnut nähdä, sillä ainakin minun mielikuvissani Atticus Finch näyttää aivan Gregory Peckiltä!
"Matkijalintu on Satakieli, joka ei tee muuta kuin laulaa meidän iloksemme. Se ei raiskaa syömällä ihmisten puutarhoja, se ei pesi maissilaareihin, se ei tee muuta kuin laulaa sydämensä pohjasta meille. Sen vuoksi on synti tappaa Satakieltä."
So American -haasteen kirjalista palautti tämän kirjan mieleeni yrittäessäni miettiä sodan jälkeisiä amerikkalaisia klassikoita - Kuin surmaisi satakielen tuntui täydelliseltä kateogoriaan. Se on pieni suuri kirja, samanaikaisesti jotenkin vaatimaton ja arkipäiväinen ja silti niin hieno!

Kirja seuraa 1930-luvun Alabamassa asuvaa Finchin perhettä kolmen vuoden ajan. Tarinan keskiössä ovat lapset, rauhallinen isoveli Jem ja pieni ja pippurinen poikatyttö Scout, joka kirjan alkaessa on vasta kuusi-vuotias. Kirjan alku täyttyy lasten elämästä pikkukaupungissa, koulusta, pienistä seikkailuista, naapureista... Isä Atticus työskentelee asianajajana ja eräänä päivänä hän saa hoidettavakseen tapauksen joka kuohuttaa perinpohjaisesti tämän pienen etelän kaupungin asukkaiden mieliä. Vähä vähältä viha ja väkivalta alkavat näkyä myös Scoutin ja Jemin elämässä...

Kirja tuntuu jakautuvan kahteen osaan, alkussa seurataan Scoutin, Jemin ja Dillin elämää, kasvamista, koulua, seikkailuja - loppu taas keskittyy Atticuksen hoitamaan oikeusjuttuun ja sen seurauksiin. Lee käyttää rakennetta hienosti kuvaamaan päähenkilöiden kasvamista, vaikka kirjan alku on huoleton, alkavat aikuisten maailman varjot pian hiipiä kuvan taustalle. Lee on luonut kirjassaan myös joukon henkilöitä, joista ei voi olla välittämättä, tunsin (edelleenkin!) samaistuvani pikkuvanhaan Scoutiin ja Atticuksesta taas suorastaan huokui vanhan ajan herrasmies. Itseasiassa, maailmassa saisi olla enemmänkin Atticus Finchejä!

Erityisen mielenkiintoisen - ja vahvan - kirjasta tekee sen ilmestymisvuosi. Nämä aiheet eivät ole erityisen mitenkään erityisen uraauurtavia tai rohkeita nykypäivän mittapuulla - me olemme tottuneet jo kaikenlaiseen, mutta millaisen vastaanoton kirja on mahtanut saada ilmestyessään vuonna 1960 Amerikassa, esimerkiksi Alabamassa, josta Lee on kotoisin? Oli kulunut vain viisi vuotta siitä kun Rosa Parks oli kieltäytynyt luovuttamasta paikkaansa bussissa valkoiselle miehelle eikä mustalla väestöllä ollut vielä oikeutta äänestää. Martin Luther King tulisi pitämään kuuluisan I have a dream -puheensa vasta kolmen vuoden kuluttua. Erityisesti tätä taustaa vasten ajateltuna Kuin surmaisi satakielen tuntuu huikean rohkealta ja tärkeältä kirjalta.
"Rohkeutta on kun tietää, että on jo voitettu jo aloittaessaan, mutta aloittaa joka tapauksessa ja vie asian loppuun, kävi miten kävi. Hyvin harvoin voittaa, mutta joskus voittaa."
Gummerus, 2007
Sivuja: 411
Alkuteos: To kill a mockingbird
Kirjasta lisää: Kirjaseuranta, Kirja kirjalta, Kirjakirppu, Naakku ja kirjat, Riinan lukuisat kissanpäivät, Sallan lukupäiväkirja
So American: Post-World War II Classics, Southern Fiction, Osavaltio: Alabama

14 kommenttia:

  1. Ihanaa, että luit kirjan uudestaan. Luin itse kirjan vasta muutama vuosi sitten ja se nousi heti erääksi suursuosikikseni. Etelän tunnelma, kirjan tärkeä viesti ja kerronnan intensiivisyys tuovat kirjalle sen ansaitun klassikkoaseman.

    Pitäisi lukea kirja uudestaan - kesähelteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on tosiaan hieno, muistan lapsenakin pitäneeni kovasti alkuosasta mutta näin aikuisempana sain kokonaisuudesta vielä enemmän irti, niin itse kirjasta kuin sen taustastakin.

      Kesähelteet olisivat tosiaan oivallinen aika lukea tämä, tekstin painostavuus muistuttaa jotenkin ukkosta enteilevästä helteestä.

      Poista
  2. Mulla on kirja TBR-listalla ja se nousi sinne Stockettin Piiat-kirjan innoittamana. Pitää vain etsiä kirja jostain käsiini.

    Sitäpaitsi kirjalla on aivan lumoavan kaunis ja runollinen nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi on aivan ihana ja oikeastaan monellakin tapaa melko osuvakin. Minäkin mietin Stockettin Piikoja tätä lukiessani, jotenkin se avasi minulle hyvin sitä taustaa joka Leellä on kenties ollut kirjoittaessaan, luulisin sen osuvan ajallisesti ja paikallisesti aika mukavasti yksiin. Satakielen kirjoittaminen on kyllä varmasti vaatinut melkoista rohkeutta!

      Poista
  3. Minäkin aion ehdottomasti lukea tämän jossain vaiheessa. Klassikkokirjoista tämä kiinnostaa minua melkein eniten :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, Kuin surmaisi satakielen on kyllä lukemisen arvoinen! :)

      Poista
  4. Laitetaanpa lukulistalle illalla, kun ehdin kirjoittamaan. Piiat oli minulle yksi parhaimpia lukukokemuksia vuonna 2011, joten sitä kautta odotan tästäkin paljon, kun sen aika koittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, tämä voisi olla myös kiinnostava kesäkirja. Kuten Katja tuolla ylempänä totesikin, sopisi hyvin helteisiin. Toivottavasti ehdit lukea ja pidät. :)

      Poista
  5. Olen lukenut tämän samaan tapaan kuin sinäkin: ensin lapsena ja myöhemmin aikuisena. Molemmilla kerroilla pidin. Elokuvakin on hyvä, minusta siinä on tavoitettu kirjan tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitäisi oikeastaan koittaa katsoa se elokuva uudestaan, sen näkemisestä on jo niin pitkä aika.

      Tämä on muuten hieno kirja sikälikin, että se toimii sekä lapsilla että aikuisilla, vaikka aihekin on kuitenkin vaikea.

      Poista
  6. Olen lukenut tämän suomeksi ja englanniksi, kirjana ja äänikirjana ja tietysti katsonut elokuvankin. Joka kerta löydän kirjasta jotain uutta ja hienoa, tämä on yksi tärkeimmistä kirjoistani, josta en luovu ikinä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hienoa löytää sellainen kirja josta ei halua luopua ikinä! :)

      Tämä varmaan onkin sellainen kirja, josta löytyy monenlaisia tasoja ja ulottuvuuksia. Minä luulen että luen tämän varmasti vielä uudestaankin, tämä on sen tyyppinen kirja johon uskon palaavani.

      Poista
  7. Hyvä arvio, linkkasin tämän omaan juttuuni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, käynpä kurkkaamassa mitä sinä pidit kirjasta. :)

      Poista