lauantai 31. lokakuuta 2015

Lukukuun tunnustukset

No olipas lukukuu. Upea ruska, kirpakoita syyskelejä, loistavia kirjoja ja mahtavat kirjamessut. Huomaan juuri nyt kaipaavani kirjoiltani vauhtia ja suuria tunnelmia, kenties vastapainoksi pimeneville illoille ja arjen puurtamiselle. Messutohinoistani kerroin mm. ao. postauksessa.

Uupunut ja onnellinen eli Helsingin kirjamessut 

Lukupinot karttuivat reilusti lokakuun aikana, kartutin kirjakantaani Stockmannin Hullujen päivien, Helsingin kirjamessujen ja Audiblen alejen ansiosta yhteensä 18 kirjalla - hullu mikä hullu. Pinossa on kotimaisia uutuksia, jokunen englannin kielinen herkkupala, sarjiksia ja klassikkokin. Samaan aikaan kirjastolainakasani on myös erittäin tukevassa tilassa joten taidanpa olla pikkuisen pulassa...

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin paljon, bloggaamiseni sen sijaan ei sujunut aivan yhtä sutjakkaasti mikä kenties näkyi myös lukuisina niputettuina postauksina. Aikaa ei vain tunnu riittävän koneella istumiseen, mutta eiköhän pimeä talviaika taas hoida tuonkin ongelman kuntoon... Luettua tuli 26 kirjaa, joista seitsemän oli myös sarjakuvia. Lukukokemukset olivat laidasta laitaan, oli niitä jotka odotuksista huolimatta tökkivät (Muukalainen, tämä tarkoittaa sinua!) ja sitten odottamattomia huippukokemuksia, kuten Valokuvan historia johon ihan rakastuin. Kuukauden TOP3:een pääsivät siis Valokuvan historia, Tulevaisuuden arabi ja Sculptor. Aika yllättävää, lokakuussa parasta olivat siis sarjakuvat ja tietokirja. Hienoa, että joskus käy näinkin.

Luetut, ei-blogatut

Jerry Scott, Jim Borgman: Teinin tajunnanvirtaa (Egmont, 2015), 48 s.

Jerry Scottin ja Jim Borgmanin Teinin tajunnanvirtaa oli kertakaikkisen leppoisa lukukokemus joka nimensä mukaan keskittyy kuvaamaan erään perheen teini-ikäisen kohelluksia. Hauskaa tavaraa, tosin ei unohtumatonta sellaista. Uskoisin tämän uppoavan etenkin teinien kanssa tekemisissä oleviin.

Michelle Sagara: Cast in Shadow (Luna, 2007), 507 s.

Michelle Sagaran Cast in Shadow on Chronicles of Elantra-fantasiasarjan aloittava teos joka tuli napattua lukuun aika pitkälti siksi että mitään muuta ei sattunut olemaan tarjolla - aika usein tämä on onneton lähtökohta lukemiselle jo siksi että ajatukset ovat kääntyneinä jo kohti sitä kirjaa jonka lukemista odotat. Oli huono ja kiireinen viikko, päänsärkyineen enkä voi rehellisesti sanoa antaneen Michellelle ja hänen sankarittarelleen, Kaylielle oikeasti kovin hyvää mahdollisuutta kirjalliseen ensikohtamiseen. Kokonaisuus ei ollut pöhkömpi mutta ainakin ajankohta ja lukuvire olivat aivan pielessä. It's not you, it's me...

Pascal Girard: Reunion(Drawn & Quaterly, 2010), 155 s. Englanniksi kääntänyt Helge Dascher

Pascal Girardin leppoisa Reunion on omaelämäkerrallinen sarjakuva nuoresta, hieman veltostuneesta sarjakuvapiirtäjästä joka saa kutsun luokkakokoukseen jossa voisi myös kohdata SEN tytön jolle Pascal ei koskaan uskaltanut kertoa tunteistaan. Tarina on helposti samaistuttava ja kirjailija-Pascal herättää mainiosti säheltävän päähenkilö-Pascalin eloon. Pisteet toimivasta pikkutarinasta ja brutaalin rehellisestä kuvauksesta.

Kiera Cass: Happily Ever After (HarperTeen, 2015), 416s.

Bloggasin Cassin Selection-trilogiasta kesällä jolloin kevyen hömpän lukeminen tuntui kivalta. Syksymmällä Helmetin OverDrive-kokoelmaan putkahti Happily Ever After, pieni tarinakokoelma kirjasarjan reunoilta joissa ääneeen pääsevät kirjan sivuhenkilöt, mm. Marlee, päähenkilön ystävä ja se mies, jota onni ei suosinut sekä prinssin äiti. En ole yleensä erikoisen ihastunut novelleihin eikä tämä kerta ollut poikkeus. Koska trilogia ei alunperinkään ollut kovin painavaa tavaraa sisällöllisesti, koin ettei extrakertomuksiin oikein enää riittänyt uutta ainesta mikä tuntui pitkästyttävältä. Ehkä nuorten naisten rakkaushuolia kiinnostavampaa olisi ollut kuulla vaikka vastarintaliikkeestä tai siitä, kuinka Amerikasta alunperinkään tuli Iléan valtio jossa naimakaupat ovat kaikki kaikessa?

Hyeonsee Lee: Seitsemän nimen tyttö (Otava, 2015), 316s. Suomentanut Jaana Iso-Markku

Leen Seitsemän nimen tyttö on jälleen yksi järkyttävä kertomus Pohjois-Koreasta ja siksi kai kirjaan tartuin. Teksti on sujuvaa ja tapahtumat kauhistuttavia, olkoonkin että Leellä tuntuu kaikesta huolimatta olevan melko hyvä onni matkassaan. Luin kirjan mielelläni mutta bloggaaminen tuntui hankalalta koska kirja toi mieleeni niin elävästi taannoin lukemani Eunsum Kimin teoksen Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Tämä ei sinällään ole ihme, maan olot kun ovat mitä ovat, mutta koin etten löytänyt paljoakaan uutta kirjoitettavaa. Kelpo kirja, jos Pohjois-Korea kiinnostaa, lue ihmeessä.

Liza Marklund: Rautaveri (Otava, 2015),  333s. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Olen seurannut Liza Marklundin Annika Bengtzon-sarjaa vuosien ajan innokkaasti. Aikanaan uusi Annika-kirja oli parasta mitä tiesin mutta ajan oloon jokin muuttui ja innostus katosi lukemisestani. Nyt ympyrä sulkeutui sillä Rautaveri on ilmeisesti viimeinen sarjan teos. Ehkä hyvä niin, sillä viimeisimmät kirjat ovat olleet jo melko väsyneitä, en itse pitänyt laisinkaan ratkaisusta jossa kirjailija toimii etsivä Nina Hoffmanin outoine perhesuhteineen Annikan rinnalle. Tämä asia häiritsi minua myös Rautaveressä joka ei oikein tuntunut lähtevän käyntiin lainkaan. Hei-hei Annika, kiitos hyvistä hetkistä!

Milla Paloniemi: Kiroileva Siili 7 (Sammakko, 2015), 96s.


Milla Paloniemen Kiroileva Siili -sarjakuva lie useammille tuttu ja minäkin olen sarjiksen lukenut. Paloniemen siilit ovat ihan mainioita tyyppejä mutta lyhyt strippisarjakuva ei ole minun ominta juttuani - sen sijaan äitini rakasti näitä hahmoja ja siksi valitsinkin tämän teoksen Kirjan vuoden lukuhaastetta varten. Hyvä valinta, uskoisin että esim. City-Siili olisi naurattanut häntä.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste on varsin mukavalla mallilla, enää vain kaksi kirjaa uupuu ja niistä toinen on "Kirja, jota ystäväsi suosittelee sinulle". Heitänkin tästä haasteen lukijoille, antakaapa minulle lukuvinkki!

Entäs ensi kuussa?

Marraskuussa paneudun uuteen valokuvaamiskirjaan, Laukkasen Camp Creativeen. Kirja sisältää erilaisia kuvaharjoituksia jotka olisi tarkoitus ehkä jakaakin. Kirja ja tehtävät vaikuttavat kivoilta, mutta saapas nähdä miten kuvaaminen onnistuu marraskuun valossa... Samoin tarkoitus olisi osallistua Karo Hämäläisen luotsaamaan lukuhaasteeseen jossa kuluvan kuukauden aikana 30 sivua päivässä. Kaikki mukaan!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Lohikäärmeen värit / Pasi Pekkola

Kiina ja sen historia kiinnostavat ja innostuin siksi kovasti myös eräästä tämän kirjasyksyn uutuuksista, nimittäin Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit. Suomalaisen kirjoittama kirja Kiinasta, lähtökohta joka on minusta jo todella kiinnostava!

Lohikäärmeen värit on sukupolvitarina joka liikkuu sujuvasti niin Kiinan maaseudulla kuin suurkaupungin hälyssäkin, kotimaamme hiljaisuudesta puhumattakaan. Maon Kiinaan karuihin oloihin ja köyhyyteen syntynyt Xialong kulkee pitkän tien aina Suomeen saakka mutta jotain tapahtuu ja vauva, pikkuinen Kimi, jää isineen jälkeen äidin kadotessa. Vuosia myöhemmin Kimi palaa Kiinaan toivoen selvittävänsä vihdoinkin äitinsä arvoituksen.

Lohikäärmeen värit on uskottava ja hyvin kirjoitettu kuvaus sekä Kiinan lähihistoriasta ja naisten asemasta siellä mutta myös se on myös koskettava kuvaus onnen ja paremman elämän tavoittelusta. Kirja liikkuu sujuvasti sekä Xialongin että Kimin tarinoita seuraten, joskin kahdesta kertojasta Xialong on ehdottomasti kiinnostavampi kuin hiukan tylsäksi jäävä Kim. Myös kahden kulttuurin yhteentörmäys on mielenkiintoista luettavaa. Lisäplussa on annettava Fitzgeraldin Kultahattu-viitteistä joista innostuin kovasti.
"Wu Jian, kuuletko minua? Rakkaus ei lämmitä talvella, rakkaus ei karkota nälkää, rakkaus ei kouluta lasta, rakkaus ei paranna lapsen sairauksia, rakkaus ei pidä meistä huolta kun olemme vanhoja.
Wu Jian, mitä sellaisella rakkaudella tekee?
Ei yhtään mitään."
Otava, 2015
Sivuja: 459

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Queen Camilla / Sue Townsend

Muistan joskus lukeneeni Sue Townsendin Kenkää kuningattarelle -kirjan, jossa leikiteltiin ajatuksella jossa Britannia luopuisi monarkiasta. Eikä vain luopuisi, vaan myös eristäisi kuninkaallisen perheen yhteiskunnan epämääräisimmän poppoon pariin. Ihan hauska ajatus ja muistaakseni Townsend leikitteli idealla varsin nokkelasti. Etsiskellessäni lisää luettavaa Audiblen kokoelmista osui silmiin kirjailijan teos Queen Camilla joka ilmiselvästi oli jatko-osa tuolle hassuttelulle, päätin siis lukea sen. Kesälomat kun alkoivat lähetä loppuaan ja joskus työpaikalle takaisin paluu on vain niin vakavaa puuhaa että hauska äänikirja olisi totisesti tarpeen!!

On kulunut 13 vuotta siitä kun kuningasperhe asettui asumaan Hell's Closeen. Elämä on asettunut rauhallisesti uomiinsa, prinssi Charles nautiskelee puutarhan hoidosta ja yrittää saada kanansa tuottamaan munia. Prinssi William on saanut työpaikan ja gansta-Harry naurattaa seudun neitosia. Hells Closen muurien ympärillä kuitenkin kuohuu sillä poliittinen valta on vaarassa vaihtua kun monarkian palauttamista ajavan Boy Englishin puolueen kannatus on voimakkaassa nousussa. Sitten esiin asuu Graham, Charlesin ja Camillan nuoruuden rakkauden salattu hedelmä...

Queen Camilla ei ollut aivan niin hauska kuin etukäteen olin toivonut ja vaikka Townsendillä on muutamia mahtavia oivalluksia, jäivät kikatuskohtaukset vähiin. Oikeastaan tässä kirjassa on myös jotakin surullista, jota loppuratkaisu itseasiassa vielä korostaakin. Velvollisuus tulee ennen kaikkea ja kruunukin vaikuttaa kovin painavalta vastuulta jonka kantaminen vaatii uhrauksia.

Hauskinta kirjassa ovat kenties kuninkaallisen perheen koirat joille kirjailija on myös antanut äänen ja jotka osoittauvat melkoisiksi persooniksi. Joissain kohdin tuntui melkeinpä siltä että kirjailija lainasi vaikutteita myös Orwellin Animal Farmista. Vallalla oleva hallitus nimittäin ajaa läpi koirien vastaista politiikkaa jota nämä karvakuonot lähtevät rohkeasti vastustamaan. Kyseinen sivujuoni on muuten kirjan parasta antia, Townsend sivaltaa reippaasti medialukutaidotonta ja kaiken uskovaa nyky-yhteiskuntaa.

Whole Story Audiobooks, 2006
Kesto:12h 55min
Lukija: Patricia Gallimore

maanantai 26. lokakuuta 2015

Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom

Olen säästellyt C.J.Sansomin Shardlake-sarjan viimeisiä kirjoja sillä sarja on mielestäni mainio varsinkin äänikirjana mutta olen rivien väleistä ymmärtänyt etteivät kyttyräselkäisen asianajajan seikkailut jatkuisi kovinkaan pitkään. Heartstone sijoittuu jo aikaan jossa kuningas Henrik VIII on edennyt jo viimeiseen vaimoonsa, Catherine Parriin. Toivoa toki sopii Sansom jatkaisi päähenkilönsä seikkailuja myös kuninkaan kuoleman jälkeisiin vuosiin joiden sekasorto saattaisi tarjota kiinnostavan taustan juonenkäänteille, ainakin näin Tudor-höperön mielestä. Mutta se jää nähtäväksi...

On kesä 1545 ja Englannin rannikolla odotetaan Ranskan hyökkäystä pelokkaina. Kuningatar Catherine Parr pyytää Matthewta tutkimaan huhuja joiden mukaan orvoksi jäänyttä Hugh Curteysiä kohtaan on tehty vääryyttä. Työtehtävä vie Matthewn vaarallisen lähelle aluetta jonne ranskalaisten oletetaan hyökkäävän mutta mies ottaa tehtävän sillä hän saa samalla mahdollisuuden selvittää hullujen huoneeseen suljetun salaperäisen Ellenin taustoja.

Kirja alkaa lupaavasti, on sopivan kiharaisia juonia, pikkuisen uhkaavaa tunnelmaakin, historiallisia faktoja - mutta jokin tökkii. Kenties se, kuinka innokkaasti Shardlake rynnistää tutkimaan menneisyyden tapauksia joita kukaan - oletetut uhrit mukaanluettuna - ei halua hänen tutkivan. Myös kirjan iso yllätys hiukan lässähti kun tarkkakorvainen dekkarin ystävä onnistui alkumetreillä kehittämään teorian joka lopulta osoittautui todeksi. Kirjassa oli pientä hyytymisen tuntua muutenkin, tuntui siltä kuin kirjailijakin olisi halunnut Heartstonen olevan sarjan päättävä osa, sillä jopa Matthew ja Barackkin tuntuivat olevan jokseenkin kyllästyneitä nykymenoon. Goodreads kuitenkin tiesi sarjassa ilmestyneen jo kuudennenkin kirjan joka taatusti tulee luettua.

Kokonaisuutena kirja ei siis ollut samanlainen huippukokemus kuin aiemmat Shardlaket, mutta yhtä kaikki kohtuullisen toimiva kokonaisuus joka viihdytti 23 tunnin ajan tehokkaasti.

Pan McMillan, 2014
Kesto 22h 42min
Lukijana Steven Crossley

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Uupunut ja onnellinen eli Helsingin kirjamessut 2015

Yksi kirjavuoteni kohokohdista on takana ja olo on onnellinen mutta uupunut. Kirjamessut ovat outo ja ihana kokemus hiljaiselle kirjatoukalle: yht'äkkiä maailmassa onkin todella paljon samanhenkisiä ihmisiä joille voi puhua kirjarakkauksistaan. Ja näkee kirjailijoita, noita ihmeidentekijöitä joiden hengentuotteista olen melkein riippuvainen. Ja mikä ihaninta - messuilla on kirjoja, PALJON kirjoja. Uusia hittejä, vanhoja, sellaisia joista en ollut aiemmin kuullutkaan mutta toivon että olisin. Ja niitä saa tarjouksessakin. Ruokamessuilta saa vielä ostaa vaikka suklaatakin. Tässäpä paikka jossa hetkeksi pystyy unohtamaan sen että illat pimenevät ja talvi tulee taas.

Olin tänä vuonna messuilla kahtena päivänä, perjantaina ja lauantaina, joskin lauantain messuilu jäi tyngäksi muiden velvoitteiden takia. Perjantaina tulin todenneeksi jälleen kerran että suunnitelman tekeminen ja sen noudattaminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Messujen perjantain ohjelmassa oli vaikka mitä mielenkiintoista mutta lopulta yleinen messuhaahuilu vei voiton! Piti hankkia Suomen kirjastoseuran pisteeltä tatuointi ja käydä läpi messutarjoukset, hankintalistallakin oli muutama must-juttu: Tulevaisuuden arabi ja Emmi Itärannan uutuus, Kudottujen kujien kaupunki, johon onnistuin myöhemmin saamaan kirjailijalta omistuksenkin, siipalle löytyi signeerattu kopio Madventrues-heppujen Mad Success -kirjasta. Oi onnea!

Muutaman esityksen ehdin kuitenkin kuuntelemaan. Indrek Harglan Apteekkari Melchior -sarjasta on ilmestynyt jo viides osa, Tallinnan kronikka, josta oli kiva kuulla lisää. Tuorein kirja sukeltaa Melchiorin omaan menneisyyteen ja vie lukijansa myös Lyypekkiin. Pakko lukea!
Päivän päätteeksi mahduin myös kuulemaan Emmi Itärantaa, jonka uusi kirja näytti kiinnostavan kovasti, yleisöön oli ihan tunkua! Teemestarin kirja oli tajunnanräjäyttävä lukukokemus ja odotan kovasti Kudottujen kujien pariin pääsyä.

Lauantaina aamu alkoi Bloggaribrunssilla, joka minulle oli ehkä messujen kohokohta. Kirjabloggaamisen voisi kuvitella olevan yksinäistä puurtamista mutta outoa kyllä, kyllä tämänkin harrastuksen parissa tutustuu uusiin ihmisiin. Tapaamisissa hienoa onkin se, että vihdoinkin moni blogituttu sai ihan oikeasti kasvot. Iloisesta puheensorinasta päätellen en ollut myöskään ainoa josta muiden bloggaajien tapaaminen oli hieno juttu!

Tilaisuudessa Ella Kanninen luotsasi esikoiskirjailijoiden haastattelua ja lukulistalleni pumpsahteli rivejä kuin Plussa-pisteitä konsanaan. Erityisesti Kaisa Haataisen hauskat kommentit herättivät kiinnostukseni ja Meikkipussin pohjalta lähti tilaisuudesta mukaani, yhdessä Simo Hiltusen Lampaan vaatteissa -teoksen kanssa. Myös Katja Kettu oli paikalla kertomassa kirjastaan ja samalla keskustelimme myös hieman tasa-arvosta ja naisten asemasta. Kettu mm. kertoi kuinka häntä oli nuorena kehoitettu ryhtymään sihteeriksi nuoren naisen kerrottua haaveestaan kirjoittaa. Joopa joo...

 Myös Mihail Šiškin saapui paikalle keskustelemaan romaanistaan Neidonhius jota olinkin hiukan pelonsekaisin tuntein selaillut aiemmin. Onneksi kirjailija häivytti pelkoni kertomalla ettei romaani tarvitsekaan ymmärtää, siitä tulee vain nauttia. Puhe teki tehtävänsä, kirja alkoi kiinnostaa niin paljon että aion ainakin yrittää Neidonhiusta. Ei stressiä, luen vain ja nautin!

Brunssin jälkeen ehdin vielä pyörähtää Ruoka & Viini -messujen puolella ostamassa messusuklaat (myynnissä oli Lindtin erikoismakuja, joten ostos oli miltei pakollinen), moikkaamassa vinkkauspisteen kirjabloggaajia ja ostamassa pikkuisen jännitystä isänpäivää varten. Lähtiessä tulin todenneeksi että huhuista huolimatta kirja ei ole kuollut, messujen lippujono nimittäin ulottui ihan ulos saakka! Kiitokset Messukeskukselle Bloggaaja-passista ja Bonnierille brunssista!

lauantai 24. lokakuuta 2015

Haukka ja kyyhky (Arto Ratamo #11) / Taavi Soininvaara

Olen viihtynyt pitkään Taavi Soininvaaran Arto Ratamo -sarjan mukana. Ratamo on sen sortin miehiä joita ei pysäytä käsikraanattikaan ja tuore tyttöystävä, toimittaja Essi Kokko, on jokseenkin samaa sorttia ja kaksikon menoa on  mukavan vauhdikasta seurattavaa. (Tosin, en ole ihan varma aina Essin puujalkavitsejä muistuttavista lausahduksista, mutta tuovathan ne ainakin huumoria tekstiin...)

Tällä kertaa Soininvaara on varsin ajankohtaisissa tunnelmissa kun kotimaahan palaa Syyrian sodassa ansioitunut soturi jota epäillään Isis-kytköksistä. Essin metsästäessä suurta kansainvälistä skuuppia, painiskelee Arto poliisin johtajistossa piilevien korruption parissa. Myös Arton isän menneisyydestä putkahtaa uusi yllätys...

Parasta Haukassa ja kyyhkyssä oli mielestäni ehdottomasti Syyriaan liittyvä juonikuvio joka tottakai kiinnosti jo ajankohtaisen aiheen takia, mutta se sai myös poliisien korruptiokuvion vaikuttamaan tylsältä ja kuluneelta ja huomasinkin harppovani kirjassa nopeasti aina kohti uutta Qasim-kohtausta ja  toivon hartaasti ettei tuo kyseinen ajatus jatku enää seuraavassa Ratamo-kirjassa. Kirja sisältää myös yhden suurehkon käänteen Arton omassa elämässä joka mielestäni oli ehkä turhan ennalta-arvattavasti toteutettu, toivon kuitenkin että kirjailija saa jatkossa tästä sinällään ihan mielenkiintoisesta aihiosta enemmän irti.

Kirjoittaessani tätä postausta tajusin että löysin kirjasta paljon mutistavaa vaikka yritinkin kovasti pitää tunnelman positiivisena. Hetken pähkäiltyäni tajusin että pidän tästä kirjasarjasta ja Artosta, mutta en ehkä niinkään näistä tuoreimmista kirjoista. Niissä on kiinnostavia ja hauskojakin hetkiä, mutta jokin vain tökkii. Vielä en anna periksi sarjan suhteen mutta nyt hiihdellään jo heikoilla hangilla.
"Miehet on niin kuin katukivet. Kun ne saa kerran kunnolla pakoilleen, niitä voi polkea jalkoihinsa vaikka kuinka paljon."
Otava, 2015
Sivuja:  412

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

House of Cards, Kuninkaantekijä ja Viimeinen jako (Francis Urquhart -trilogia) / Michael Dobbs


House of Cards oli minulle tuttu ennestään samannimisestä Netflicksin sarjasta, jossa Kevin Spaceyn loistavasti esittämä Frank Underwood kipuaa kohti Valkoisen talon tärkeintä tehtävää. Sarja on mielestäni aivan loistava ja suosittelen siihen tutustumista jos poliittinen kieroilu kiinnostaa. Katsoin viikonloppuna sarjan kolmannen kauden loppuun ja olin siinä määrin koukkuuntunut että päätin tutustua Michael Dobbsin kirjoihin.
"Kun ihminen pelkää, että hänet murskataan, että hänet tuhotaan täysin, hänen kunnioituksensa seuraa aina perässä. Syvä pelko on huumaavaa, pakahduttavaa, vapauttavaa. Se on aina vahvempaa kuin kunnioitus.
Aina."
House of Cards -sarja eroaa siinä kirjoista että tapahtumat sijoittuvat Iso-Britanniaan ja päähenkilökin on nimeltään Francis Urquhart, mutta miehen macchiavellimäisen laskelmoiva nerokkuus löytyy hienosti. On sinänsä huikeaa huomata että sarjan ensimmäinen kirja on ilmestynyt jo vuonna 1989 ja se on kestänyt aikaa hienosti. En edes kiinnittänyt huomiota siihen etteivät kirjan henkilöt viestitelleet älykännyköillään tai etsineet tietoa netistä siinä määrin ehjältä ja ajankohtaiselta kokonaisuus edelleen tuntui.
"Viidakossa selviytyäkseen ei tarvitse juosta kovempaa kuin leijona. Riittää kun juoksee kovempaa kuin ystävänsä."
Omaksi suosikikseni nousi sarjan ensimmäinen osa, se joka selkeästi onkin ollut tv-sarjan innoittajana. Edetessäni sarjassa pieni kisaväsymys alkoi vaivata minua ja Viimeinen jako oli tuntuikin hetkittäin hiukan työläältä luettavalta, etenkin kun kirjan tietyt ratkaisut olivat arvattavissa. Jollain oudolla tavalla myös pidän Francis Urquhartista - mielestäni hyvät pahikset ovat todella herkullisia lukututtavuuksia - ja siksi karsastin viimeisen kirjan tappiomielialaa. Mutta: kokonaisuutena trilogia on viiltävän nokkela ja suosittelen sitä ehdottomasti niille, joita poliittinen kieroilu kiinnostaa. Michael Dobbs tietää muutenkin mistä kirjoittaa, sillä hän on Britannian ylähuoneen jäsen ja on toiminut kolmen pääministerin neuvonantajana.
"Politiikka vaatii uhrauksia. Muiden uhrauksia totta kai. Niin paljon kuin maansa puolesta uhrautumalla voidaankin saavuttaa, vielä enemmän saavutetaan aina sillä, että annetaan toisten tehdä se ensin. Ajoitus, kuten vaimollani on tapana sanoa, on kaikki kaikessa."
House of Cards
Otava, 2015
Sivuja: 392
Alkuteos: House of Cards
Suomentanut Maija Kauhanen

Kuninkaantekijä
Otava, 2015
Sivuja: 333
Alkuteos: Play the King
Suomentanut Emmi Jäkkö

Viimeinen jako
Otava, 2015
Sivuja: 478
Alkuteos: The Final Cut
Suomentanut Antero Tiittula

maanantai 19. lokakuuta 2015

Muukalainen (Outlander #1) / Diana Gabaldon

Ostin pokkariversion Diana Gabaldonin Muukalaisesta kesälomakirjakseni, melko pitkälti kirjaan pohjautuvan tv-sarjan ansiosta. Innostuin niin paljon näkemistäni jylhistä skotlantilaisita maisemista ja Clairen ja Jamien rakkaustarinasta että arvelin hullaantuvani itse kirjaankin, jossa toki onkin aika lailla sellaisia elementtejä joista yleensä innostun. Koska nyt kun vihdoinkin julkaisen tämän postauksen, on kesä vain pelkkä muisto joten arvaatte varmastikin että jokin meni pieleen...

Muukalainen alkaa vuodesta 1945 jolloin rintamalta palannut sairaanhoitaja Claire Randall matkustaa Skotantiin lomailemaan puolisonsa Frankin kanssa. Kävelyretki ikivanhoille kivikehille osoittautuu kuitenkin kohtalokkaasti sillä Claire tempautuu niiden kautta menneisyyteen, vuoteen 1743 jossa hän kohtaa nuoren ja rohkean Jamie Fraserin.

Historiallisen fiktion ystäville kirjassa on varmasti mannaa ja romantiikkaa ja heinissä kieriskelyäkin piisaa vaikka jouduinkin nieleskelemään muutaman hetken Jamien mää ja sää -murteen kanssa. Mutta mikä sitten mätti?

Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä mikä Muukalaisessa mätti, minun tapaistanihan ei ole tuhrata kuukausia yhden kirjan parissa. Luin kirjaa aluksi Maltan matkallamme mutta kotiin päästyä tahti hiipui ja kaikki muut kirjat vain tuntuivat kiinnostavan enemmän Muukalaisen kerätessä pölyä yöpöydälläni. En usko kirjan pituuden olleen ongelma, olen tänäkin vuonna selättänyt pidempiäkin paksukaisia leikiten, en myöskään sanoisi Muukalaisen olevan huono kirja. Se on hyvin kirjoitettu eikä toista kliseitä, sen henkilöt ja tapahtumat ovat kiinnostavia, jos kohta hetkittäin melko raakojakin. Ehkä on vain hyväksyttävä että se ei vain ollut minun kirjani. Vähän niinkuin treffit ihmisen kanssa joka on ihan kiva muttei kuitenkaan riittävän kiinnostava toista tapaamista varten. (Voi kuitenkin olla että palaan vielä joskus Jamien ja Clairen seuraan kun inspiraatio iskee, tv-sarjan katsomista en ainakaan aio lopettaa. Ja talveksi haluan kaulalleni samanlaisen pitkulahuivin kuin Clairella!)

Gummerus,  2015 (kuudes painos)
Sivuja: 825
Alkuteos: Outlander
Suomentanut Päivö Oksala

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kirjamessumeininkiä: tekstikynnet

Vaihteeksi vähän hömppää... Mainitsin aiemmassa kirjamessujen vinkkipostauksessani teemaan sopivasta manikyyristä ja tässä hiukan lisäpäivitystä, sillä kynnethän on tietysti tärkeää saada messukuntoon, hih. Löysin Youtubesta ohje-videon suht. simppelistä tekniikasta, jolla siis voi siirtää kynsiinsä tekstiä sanomalehdestä. Cutepolishin videolta löytyvät kunnon ohjeet, mutta tässä vielä suomennos muutamalla kantapään kautta opitulla lisävinkillä höystettynä.

Tarvitset:
  • pienen määrän (shottilasi, pullonkorkki tms.) verran esim. puhdistukseen käytettävää tai tavallista alkoholia
  • Hiukan kynsiä leveämpiä ja pidempiä, leikattuja suikaleita sanomalehdestä
  • aluslakan
  • läpinäkyvän päälyslakan
1. Lakkaa kynnet aluslakalla, vaalean sävyinen lakka toimii parhaiten sillä lehdestä siirtynyt teksti haalistuu hiukan.
2. Kostuta koko kynsi alkoholilla.
3. Paina suikale muutamaksi sekunniksi kostutetulle kynnelle. (Älä pidä suikaletta kynnellä kauaa, ainakin omissa kokeiluissani tällöin kynteen jäi myös hiukan sanomalehden paperia kiinni mikä tekee lopputuloksesta muhkuraisen.) Tekstin peilikuvan tulisi nyt näkyä kynnellä.
4. Levitä lopuksi ohut kerros läpinäkyvää päällyslakkaa, sillä teksti kuluu muuten helposti pois.



lauantai 17. lokakuuta 2015

Kaksi loistavaa sarjakuvaa: Tulevaisuuden arabi ja Sculptor

Vau. Lokakuu on ollut minulle ainakin loistavien sarjakuvaromaanien kuukausi, molemmat tämän postauksen kirjoista olivat sellasia napakymppejä että ne pitäisi saada omaankin hyllyyn talteen. Nämä ovat koskettavia, taiteeltaan huikeita ja älynystyröitä kutittelevia mielettömän hienoja kirjoja. Sarjisten ystävä, mitä olette näistä mieltä? Ovatko Sculptor ja Tulevaisuuden arabi jo tuttuja, hullaannuitteko?

Scott McCloud: Sculptor
Selfmade hero, 2015
Sivuja: 489

Sculptorin päähenkilö on uransa aallonpohjassa rämpivä kuvanveistäjä David Smith joka on valmis tekemään lähes mitä tahansa saadakseen äänensä kuuluville. Jopa sopimuksen viikatemiehen kanssa...

Scott McCloudin tiiliskivi on huikea tarina rakkaudesta ja taiteesta. McCloudin piirrostyyli miellytti silmääni kovasti ja erityisesti nautin eri kokoisista ruuduista ja tavasta, jolla kirjailija luo tarinaan tunnelmia ja vauhtia niiden avulla. Tempauduin tarinaan täysin ja nautin sen laajasta tunneskaalasta ja luin vuoroin rauhassa ja viipyillen, vuoroin sydän hurjasti sykkien. Erityisesti Davidin surullinen hahmo vetosi tunteisiini ja niiskuttaen pidin peukkuja sille että mies saisi onnellisen loppunsa.

Sculptor on melkeinpä itkettävän hyvä sarjakuva jolle toivoisin suomennostakin. Sen sanoma on kaunis, piirrosjälki tyylikästä ja huikea, pienisuuri tarina on juuri sellainen jonka mukana sekä itkee että nauraa.




Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi: Lapsuus Lähi-Idässä (1978-1984)
WSOY, 2015
Sivuja: 158
Alkuteos: L'Arabe du futur. Une jeunesse au Moyen-Orient (1978-1984)
Suomentanut Saara Pääkkönen

Kirjabloggaajien viidakkorumpu oli vihjannut että Tulevaisuuden arabi olisi mainiota luettavaa ja näemmä kanssabloggaajien sanaan voi luottaa. Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen sarjakuva on nimittäin sekä hauska, nokkela, huolestuttava ja koskettavakin.

Sattouf on ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika ja hän on 2-vuotias perheen muuttaessa isän työn perässä ensin Libyaan ja myöhemmin Syyriaan. Pienen lapsen silmien kautta maiden poliittinen tilanne näyttäytyy pehmeämpänä ja hassumpana mutta aikuinen osaa lukea myös rivien välistäkin.

Riad Sattoufin tarinan ensimmäinen osa tuo mieleeni yhden sarjakuvasuosikeistani, Li Kunwun Minun Kiinani -sarjan joka sekin on sarjakuvan muotoon puettu omaelämäkerrallinen romaani tavallisen ihmisen elämästä historian taitekohdissa. Molemmat kirjat ovat hurjan hienoja lukukokemuksia jotka avaavat hienosti arkea poliitikan myllerryksen keskellä ja todistavat myös sen, että sarjakuvat ovat niin paljon muutakin kuin lyhyitä strippejä tai supersankaritouhuja (ei sillä että näissä tyylilajeissa olisi mitään vikaa, itse tykkään niistäkin). Minun makuuni Tulevaisuuden arabi iski ehkä jopa Kunwun kirjaa kovemmin sillä pikku-Riadin havainnot ovat myös viattomuudessaan hauskoja. Tämä kirja siis menee ehdottomasti ostoslistalleni, sääli että toista osaa joudutaan odottamaan vuoden verran.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Norkun vinkit Helsingin kirjamessuille

On taas se aika vuodesta kun lukutoukat alkavat etsiä mukavia messukenkiä kaapeistaan ja Kirjamessujen ohjelmaa lehteillään ahkerasti. Täälläkin pohdinta on jo vauhdissa, tätä kirjoittaessani aprikoin pitäisikö kenties kynsiinkin saada jokin kirja-aiheinen lakkaus. Olen nähnyt Harry Potter -teemaisia nail stamping -malleja kaupoissa mutta mieli tekisi kokeilla erästä Youtubessa näkemääni tekniikkaa... Palaan asiaan kuvien kanssa jos onnistun.

Mutta sitten itse pääasiaan eli niihin messutärppeihin. Aion itse luultavasti haahuilla messuilla torstaina ja perjantaina työpäivän päätteeksi, lisäksi luultavasti olen paikalla lauantaina tai sunnuntaina. Taloyhtiömme pihatalkoot osuvat joka vuosi kirjamessuviikonlopulle joten joudun uhraamaan jomman kumman päivän haravoinnille. Huokaus.

Messukeskus on julkaissut messuvieraille oman mobiilisovelluksensa jota päätin testata. Messukeskus-nimiseen sovellukseen voidaan ladata haluttujen messujen ohjelma ja ohjelmasta on helppo käydä tähdittämässä omat suosikkitapahtumat joista muodostuu näppärästi henkilökohtainen messusuunnitelma aikoineen ja paikkoineen. Appsista löytyy myös kartta jonka avulla hulinassa voi suunnistaa. Aika näppärä mielestäni!


Torstai

11:00 Sibelius: Kyllä ei pidä olla asiantuntija vaan ihmisen tuntija. Mielen tärähtämisestä on kaikilla lupa puhua.
15:00 Epoq näytöskeittiö: Pizze
16:30 Kirjakahvila: Suomen pahimmat bisnesmokat
17:30 Sibelius: Big Game - Kuinka Hollywood tuotiin Suomeen

Perjantai

13:30 Louhi: Futuremakers ja Hello Ruby - tulevaisuus, tytöt ja teknologia
16:30 Mika Waltari: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka
17:00 Katri Vala: Yksin
17:30 Louhi: Nälkäpelien ja outolintujen yhteiskunnat - miksi nuorille kirjoitetaan synkkiä tulevaisuuksia
18:00 Katri Vala: Kudottujen kujien kaupunki
18:30 Aleksis Kivi: Mad Success - Seikkailijan Self Help
19:00 Louhi: Worldcon tulee Helsinkiin!
19:30 Louhi: Meistäkö marsilaisia?

Lauantai

10:30 Katri Vala: Viikingin varjossa - Katja Halmeen tarina
11:00 Mika Waltari: Dekkarilauantai - digitaalisen rikollisesti
13:30 Katri Vala: Sininen välissä taivaan ja meren
14:00 Aleksis Kivi: HS Tähtihetki: Sofi Oksanen
16:00 Kullervo: E-kirjojen suosio kasvaa - paneelikeskustelu
17:00 Kirjakahvila: Kauheimmat runot

Sunnuntai

11:00 Aleksis Kivi: Kirjan vuosi 2015 yhteenveto
11:30 Louhi: Jenni Pääskysaari
14:00 Aino: Käännetyt maailmat ja Kääntämisen menneisyys ja tulevaisuus

Näiden lisäksi aikaa kannattaa varata paitsi ostoksiin ja yleiseen messuhaahuiluun (suosikkijuttuni!) mutta myös Lempikahvilan kirjallisille treffeille (to-la) jossa voi kohdata innostuneita kanssalukijoita tai vaikka sen oikean... Myös kirjabloggaajat päivystävät lukuvinkkejä jakamassa Boknäsin osastolla 6r121 - poikkea juttelemaan!

Messuilla nähdään!

Muita tärppilistoja:
Pihi nainen

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Naapuri / Herman Koch

Herman Kochin kirjat ovat vaivihkaa kivunneet ylemmäs suosikkilistallani ja tunnustan odottavani joka vuosi uutta herkkupalaa. Jo värikkäät ja grafiikaltaan selkeät kannet houkuttelevat tarttumaan teoksiin, joskin niiden iloisuus ei ehkä anna täysin todenmukaista kuvaa kirjailijan mustanpuhuvasta huumorista joka osuu mainiosti minun lukumakuuni.

Naapurissa Koch tutustuttaa meidän ikääntyneeseen kirjailija M:ään jonka läpimurtoteos pohjautui todelliseen mysteeriin jossa kahden nuoren epäiltiin hankkiutuneen eroon opettajastaan. Nyt M:n ura on hiipumaan päin mutta sattumalta mies on muuttanut taloon jossa eräällä naapureista on aivan uudenlaista mielenkiintoa kirjailijaa ja tämän perhettä kohtaan.

Saadessani Naapurin hyppysiini, rämmin syvällä itseluodussa lukusuossani, lukupinossani nimittäin oli reippaasti kirjastolainoja mutta ahneena lukutoukkana en tietenkään voinut ohittaa Bestseller-hyllyssä olevaa Naapuriakaan vaikka kirjalla paksuuttakin oli kohtuullisesti. Muutamaan otteeseen kyseenalaistin kyllä järkeni valon mutta kun lukeminen alkoi, tiesin tehneeni nappivalinnan - Naapuri nimittäin koukutti lähes ensimmäisiltä sivuilta saakka ja se saattaa olla jopa suosikkini Kochin tuotannosta.

Naapuri on kiero, tummanpuhuva ja tyylikäs kirja. En osaa sijoittaa sitä mihinkään lokeroon, siinä on mm.trillerimäisiä osasia, mutta se käsittelee myös terävästi kirjailijan työtä, kulttuurielämää ja vanhenemista. Ja parisuhteita. Sen huumori on vähäeleistä ja synkkää mutta myös häijyä. Naapuri on kirja, jota on vaikea kuvailla mutta todella mukava lukea. Suosittelen!
"Miten keskinkertainen äly toimii tietonsa pohjalta? Yrittääkö se rohkaista itseään? Käsittääkö se, että on tiettyjä rajoja joiden yli se ei koskaan pääse? Vai uskotteleeko se itselleen etteivät asiat ole lainkaan hullummin, onnistuihan sen tänäkin aamuna ratkaista sanomalehden ristisanatehtävä ilman suurempaa vaivannäköä?"
Siltala, 2015
Sivuja: 516
Alkuteos: Geachte Heer M.
Suomentanut Sanna von Leeuwen
Samalta kirjailijalta: Lääkäri, Illallinen

maanantai 12. lokakuuta 2015

Yksin / Karo Hämäläinen

Karo Hämäläinen on kuulunut kotimaisiin luottokirjailijoihini €rottajasta ja Kolmikulmasta saakka. Ihastuin finassitrillereiden kolean komeaan maailmaan ja Hämäläisen piirtämiin henkilökuviin herkullisen raivostuttavista ihmisistä. Sittemmin on osoittautunut että juiuri tuo vaikeista, jopa epämiellyttävistäkin ihmisistä kirjoittaminen on yksi Karo Hämäläisen taidoista. Se välittyy selvästi sekä häijyn synkästä Ilta on julma -trilleristä sekä hiukan yllättävältä tuntuvasta uutuudesta, juoksijalegenda Paavo Nurmesta kertovasta Yksin-teoksesta. Pakko lukea!

Nurmi-tietouteni oli ennen kirjan lukemista hyvin rajoittunutta, olin nähnyt patsaan ja tiesin miehen kovan juoksijan maineen ja siihen se melkeinpä jäikin, lukemisen jälkeen tunsin jo olevani vähän fiksumpi vaikkei kyseessä olekaan varsinaisesti tietokirja. Romaanissaan Hämäläinen kuitenkin herättää hienosti itselleen ankaran perfektionistin eloon vaikuttavalla tavalla. Kirjan Paavo Nurmi on vaikea ja karukin luonne, jonka elämä on kurinalaista ja tietyllä tavalla ilotonta. Eloon mies herää vain juostessaan tai tavoitellessaan palkintoa - mutta voittokaan ei usein tyydytä. On kuin Nurmessa asuisi suuri tyhjiö jonka kenties olisi voinut täyttää vain yksi ihminen.

Yksin on hienoa luettavaa. Se on, kaikessa karuudessan, vaikuttava ja jollain oudolla tavalla kauniskin teos jossa myös menneiden aikojen juro ja uskomattoman sitkeä suomalaisuus herää taas eloon. Kuten sanoin, en tiedä Nurmesta juurikaan mitään joten en juuri osaa arvioida tarinan todenperäisyyttä mutta silti minä uskoin siihen. Teksti on yksinkertaista mutta voimakasta ja siksi juuri niin Nurmen suuhun sopivaa. Paljon sanotaan rivien välissä, paljon jää myös sanomatta - tästäkin ratkaisusta pidän, osa Paavo Nurmesta jää mysteeriksi niinkuin pitääkin.
"Elämä ei ole peliä, jossa syntymän jakamilla korteilla pitäisi pystyä voittamaan toiset. Elämä on testi, jossa punnitaan, kuka kestää."
WSOY, 2015
Sivuja: 251

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kauheimmat runot / Antti Holma

Novellien lisäksi olen kauhean huono lukemaan runoja ja siksi Kirjan vuoden lukuhaasteen runokirja-kohta hiukan kauhistutti. Olin juuri kahlannut tuskaisesti läpi Weldonin novelli-kokoelma ja into runokokoelman lukemiseen oli jokseenkin nollissa. Ja sitten huumorimiehenä tunnettu Antti Holma julkaisi teoksensa Kauheimmat runot ja tajusin, että lukutunnelin päässä häämöttikin valoa!

Kauheimmat runot on Putous-näyttelijänä tunnetun Antti Holman parodia tunnetuista kotimaisesta runoudesta. Holman kirjassa kynäilevät kansallisromanttisesti Reino Leino, loruileva Siiri Sunnas, murrerunoja kirjoittava Karin Toisiks-Paraske ja modernimpaa runoutta edustava Edith Södermalm. Holma piirtää hauskasti runojensa kautta henkilökuvat runoilijoistaan.

En ole seurannut Putousta, enkä monestikaan oikein innostu kotimaisista sketseistä joten suhtaudun Kauheimpiin runoihin hieman varauksella. Mutta kirja osoittautuikin oikeastaan melko hauskaksi, erityisesti itselleni tuttujen runoilijoide kohdalla. Omiksi suosikeikseni muodostuvat odotetusti Reino Leino ja hieman yllättäen myös Södermalm joiden säkeissä oli hetkittäin suurta totuutta, hih.

Kirjan idea on mielestäni ihan hauska ja sen parissa jaksoi melko mukavasti ihan loppuun saakka, vaikka runoissa ehkä pientä toisteisuutta olikin. Mutta kyllä se kikatutti!

Uteliaille muuten löytyy HSTV:n puolelta makupaloja kirjailijan itsensä lukemana, klik!

Otava, 2015
Sivuja: 192

lauantai 10. lokakuuta 2015

The Jungle Book, The Mowgli Stories / Rudyard Kipling

Jokunen viikko takaperin Audible tarjoili harvinaista herkkua, Rudyard Kiplingin The Jungle Book olisi ladattavissa ihan ilmaiseksi. Ajatus ilmaisen herkkupalan takana oli jalo, kirjan tuotoilla on tarkoitus ZSL:n kanssa kiinnittää huomiota uhanalaisten eläinten, kuten esimerkiksi bengalintiikereiden hätään, ja kerätä rahaa eläinsuojelutyöhön. Kyllä kiitos!

Minulle, kuten varmaan monelle muullekin, Kiplingin Viidakkokirja on tuttu ainakin Disneyn piirretystä - muistan vieläkin kohtauksen jossa susien viidakossa kasvattama orpopoika Mowgli tanssii Baloo-karhun kanssa. Vaikka Mowglin tarina ei lapsuuden suosikkeihini kuulunutkaan, uteliaisuuteni heräisi ja halusin ottaa selvää mistä tässä klassikossa oikein onkaan kyse.

Kuten niin usein aiemminkin, on tämäkin Audiblen tuottama äänikirja tyylikästä kuunneltavaa. Parituntisella kirjalla on komea ja tunnettukin näyttelijäkaarti ja mukana on myös musiikkia tuomassa lisää tunnelmaa. Mowglin tarina on kiinnostava, mutta myös yllättävän raaka lapsille suunnatuksi tarinaksi. Aikuisena kuuntelijana jäin myös pohdiskelemaan Mowglin ja ihmisten toimintaa, jossa Kipling kuvaa ennakkoluuloja, pelkoja ja sitä, kuinka julma ihminen voi olla omille lajitovereilleen. Toisaalta, luonnon iskiessä kyläläisiä vastaan, tunsin myös sääliä.

Ensimmäinen versio Viidakkokirjasta julkaistiin vuonna 1894 ja voin kuvitella kuinka intialaisen viidakon eläimet ovat lumonneet ilmestyessään lukijoiden verkkokalvoilla ensimmäistä kertaa. En ehkä rakastunut tähän kirjaan mutta oli hyvä tutustua Disney-version jälkeen siihen aitoon ja alkuperäiseen. Koska kirjalla on jo kunnioitettavasti ikää, pokkaan sillä myös pisteen Kirjan vuoden lukuhaasteessa kohdasta yli 100 vuotta vanha kirja.

Audible, 2015
Kesto: 2h 33min
Lukija: Bill Bailey, Richard E. Grant, Colin Salmon, Tim McInnemy, Bernard Cribbins, Celia Imrie, Martin Shaw

perjantai 9. lokakuuta 2015

The Heir (The Selection #4) / Kiera Cass

Juuri kun sain edellisen hömppäkirjani luettua, putkahti Overdriven kokoelmiin seuraava, Kiera Cassin The Selection -trilogia nimittäin oli saanut jatkoa. Karkinnälkä näemmä vaivaa edelleenkin, joten The Heir putkahti lukupinooni melkein kuin varkain...

The Heir palaa jälleen tulevaisuuden Illeaan, tulevaisuuden Amerikkaan, jossa kaksi vuosikymmentä on vierähtänyt siitä kun prinssi Maxon lopetti kastit ja löysi itselleen puolison Valinnan avulla. Illean kansa on onnetonta ja kuningas päättää kohottaa yleistä mielialaa järjestämällä uuden Valinnan mutta tällä kertaa etsitään puolisoa hänen esikoistytärelleen prinsessa Eadlynille joka jonain päivänä on nouseva valtaistuimelle. Voimakastahtoinen prinsessa ei vain oikein innostu ajatuksesta...

Luin Cassin kirjaa sekavin ajatuksin, hömppä toki maistuu edelleenkin mutta jokin asetelmassa ja uusissa henkilöissä tökki. Kirjailija mm. korostaa kovasti sitä, kuinka uudenaikainen ja radikaali Eadlynin tilanne tulevana hallitsijana on - ensimmäinen nainen valtaistuimella. Tasa-arvo ei siis ole kukassa vielä tulevaisuudenkaan Amerikassa... Samoin ajatus siitä, että Maxon yrittää naittaa 19-vuotiaan tyttärensä vastoin tämän tahtoa tarjotakseen kansalle leipää ja sirkushuveja, tuntuu vähän vastenmieliseltä ja kansaa aliarvioivalta. Mutta mitäpä minä tiedän...

Oma juttunsa ovat sitten Eadlyn ja pojat. Prinsessa nimittäin on aika ... ärsyttävä ja arvelenkin että Kiera Cassin tarkoituksena on muokata uudesta The Selection -trilogiasta hieman toisenlainen kasvutarina. Mikä jottei, ratkaisu saattaa toimiakin jos vain Eadlyn muutos sympaattisemmaksi saadaan toteutettua uskottavalla tavalla ja jos siippaehdokkaista onnistutaan luomaan kyllin kiinnostavia, tällä hetkellä he jäävät vielä Eadlynin varjoon. Hauskana yksityiskohtana mainittakooon se, että kirjassa on mukana myös Suomi-väriä, eräs prinsessan kosijoista on Swendwaysta kotoisin oleva, suomea puhuva sympaattinen kokki Henri Jaakoppi, joka leipoo mm. prinsessalle korvapuusteja. (Jotka tosin jostain syystä maistuvalt greipiltä?)

HarperTeen, 2015
Sivuja: 342

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Lue naiselle ammatti ja Sofi Oksasen Norma

Pyysivät Naisten pankista kertomaan mitä lukutaito minulle merkitsee. Todella paljon, sanoisin. Muistan jopa sen kun kirjaimet alkoivat ensimmäisen kerran avautua. Keittiömme seinällä oli kortti jossa oli jokin teksti. (En enää muista mitä siinä luki.) Oli minulle kerrottu mitä kortissa luki mutta kun halusin osata ihan itse sen lukea. Istuin pitkään aikaa miettimässä kirjaimia - O niin kuin onni, N niin kuin nappi - sehän on ON! Hitaasti mutta varmasti etenin ihan viimeiseenkin sanaan saakka ja tajuttuani, että olin lukenut koko lauseen ihan itse, olin niin ylpeä. Se, että kaikkien näiden vuosien jälkeen muistan tuon kokemuksen, kuvaa varmasti kuinka iso juttu se oli.

Sittemmin lukutaito on antanut minulle paljon muutakin: koulutuksen, ammatin, kyvyn hankkia tietoa ja selviytyä. Pystyn selättämään karttojen kiemurat ja löytämään internetistä hyödyllistä tietoa melkein mistä vain: marttojen tahranpoisto-ohjeista vaikka viisumin hakemiseen saakka. Maailma on avoinna ja lukuharrastukseni kutittelee mielikuvitustani makoisalla tavalla, tarjoten pienen pakopaikan arjen kiireistä. Lukutaito on tärkeä asia, se on ollut yksi elämäni kulmakivistä.

Tämä toiminee taustana sille, miksi haluan olla tässä Naisten pankin kampanjassa mukana. Tiedostan kuuluvani niihin onnekkaisiin joille on osunut jo syntymässä lottovoitto ja haluaisin jakaa mm. tämän lukemisen tärkeän taidon muillekin. Tänä vuonna Naisten pankki ja Sofi Oksanen ovat yhdistäneet voimansa asian puolesta, Oksasen kirjan julkaisukiertueelle on kutsuttu kaikki kehitysmaiden naisten hyvinvoinnista ja toimeentulosta kiinnostuneet. Tapahtumien aikana kirjailija kertoo Normasta ja signeraa teoksiaan, samalla on mahdollista myös tukea Naisten pankin toimintaa kehitysmaissa. Katso tarkemmat aikataulutiedot tai ilmoittaudu mukaan täältä.

Ja sitten siihen kirjaan. Minulle Kun kyyhkyset katosivat oli SE kirja joka Sofi Oksasen tuotannosta kolahti ja siksi odotukseni Norman suhteen olivat korkealla ja kirja kieltämättä lunastikin aimo osan niistä.  Jo lähtökohta - päähenkilön, Norman, äiti on juuri kuollut hyäpättyään junan alle ja nuori nainen yrittää selvittää siihen syytä. Pian selviää että Anitalla on ollut meneillään Ukrainassa salamyhkäisiä hiusbusineksia ja Normallakin on oma salaisuutensa säilytettävänään...

Norma muistutti minua jälleen siitä, kuinka taitava kirjailija Sofi Oksanen. Teksti on vaivatonta, sujuvaa ja nokkelaa, kirjailija maalailee sanoillaan paperille tunteita ja tunnelmia aina pelosta, hulluuteen, epätoivoon ja onneenkin saakka. Taustalla on isoja ja synkkiä teemoja mutta samalla kirjassa vahvasti läsnäoleva maagisen realismin elementti keventää tehokkaasti tunnelmaa ja tuntuu hetkittäin jopa kujeilevalta. Kirja sopii loistavasti myös aiheensa puolesta Naisten pankin kampanjaan sillä kirjailija nostaa esiin naisten aseman ja yritystoiminnan esiin. Kokonaisuutena olen myös vaikuttunut Sofi Oksasen monipuolisuudesta - ei kahta samanlaista kirjaa. Suosittelen!

Like, 2015
Sivuja: 304
Saatu arvostelukappaleena.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Valokuvan historia / Tom Ang

Sain jokin tovi sitten luettavakseni Docendolta ihanan järkäleen - Tom Angin Valokuvan historian. Olen innostunut valokuvauksesta ja vaikken toki hardcore-harrastajiin kuulukaan, ovat esimerkiksi aamulenkit kamerakännykkäni kanssa tärkeä henkireikä. Itse pidän kaiketi aika pienten ja arkisten asioiden kuvaamisesta, kauniin kultaisesta aamun valosta, kastepisaroista lehdillä tai lintuauroista taivaalla. Ruoasta, lätäköistä, kirjoista tai vaikka kengistäni. Minulle osa valokuvauksen taikaa on se, että sen kautta tulee katsoneeksi maailmaa eri tavalla ja siten arkisesta löytyykin jotain kaunista tai kiinnostavaa jonka voi valokuvan välityksellä jakaa muillekin.

Ensimmäinen ajatukseni Tom Angin kirjasta oli, että se on kaunis. Valokuvan historia on juuri niitä kirjoja joiden ansioista paperista kirjaa rakastetaan. Se on painava, tavallaan arvokkaan ja ryhdikkään oloinen ja kauniisti taitettu. Kirjassa valokuvat ovat ansaitusti pääosassa ja lukiessani nautin suuresti juuri näiden vaikuttavien kuvien katselusta joka herätti mielikuvituksessani ajatuksen jos toisenkin. Erityisen hauskaa oli tajuta kuinka ihmisluonne ja valokuvaus ovat tavallaan pysyneet tietyissä asioissa hyvinkin samanlaisina - vain tekniikka on kehittynyt. Kirja tarjoaakin kaiken muun lisäksi myös oivallisen aikamatkan aina 1820-luvulta nykypäiviin saakka.

Ikoninisten valokuvien ohella(esim. Dorothea Langen kuva siirtolaisäidistä vuodelta 1936, Steve McCurryn kuva Sharbat Gulasta vuodelta 1984 tai vaikkapa kirjan kannessakin komeileva Richard Avedonin kuva Carmenista - voisin luetella vaikka kuinka monta suosikkiani...) on Valokuvan historia myös napakka tietopaketti. Historian ohella käydään läpi erilaisia valokuvaamisen tekniikoita ja profiileja tunnetuista valokuvaajista, oma kiinnostava osionsa ovat tunnetut valokuvat, joihin tarjotaan ns. lukuohje, eli nostetaan kuvasta esiin osioita jotka ovat erityisen merkityksellisiä juuri tämän kuvan toimimisen kannalta. Tämäkin on hyvä tapa kehittyä kuvaajana!

Nautin hurjasti - jopa enemmän kuin odotinkaan - Valokuvan historiasta ja päädyinkin lukemaan sitä hitaasti ja säästellen. Luulen myös että se tulee olemaan kirja jonka kuviin palaan tulevaisuudessa uudelleen, etenkin silloin kun kaipaan inspiraatiota valokuvausharrastukseeni. Luulen että tämä on minulle yksi vuoden parhaista tietokirjoista.

Docendo, 2015
Sivuja: 400
Suomentanut Eero Sarkkinen
Saatu arvostelukappaleena.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Kaksi kotimaista sarjakuvaa: Valomerkki ja Peräkammarin poika

Valomerkki (Villimpi Pohjola #5) / JP Ahonen
WSOY, 2015
Sivuja: 104

JP Ahosen Villimpi pohjola -sarja on viehättänyt silmiääni ja kutittanut nauruhermoani jo monen kirjan ajan ja Valomerkki, sarjan viides osa, piti ehdottomasti saada heti lukuun. Joku taika näissä kotimaisissa frendeissä on, mutta alan ruutu ruudulta kiintyä heihin enemmän. Villimpi pohjola onkin siitä hieno sarja, että se on tuore ja uskottava, koskettava ja silti hauska, ihan oikean elämän makuinen.

Valomerkissä Villin pohjolan kaveriporukka jatkaa aikuistumistaan, mm. pienten jalkojen töminää odotellaan ja gradukin pitäisi saada valmiiksi. Kirjassa ehkä hienointa onkin se, että se tuo mieleen oman elämän ja kaverit. Erityisen mainiosti maaliinsa osui strippi jossa ulos lähdössä oleva Ukko on piilottanut Muusan suklaat - ja kuinkas sitten kävikään? (Saattaa olla että bloggaaja on itsekin ollut joskus samassa tilanteessa...)

Peräkammarin poika / Jan Andersson, Katja Kettu
Otava, 2015
Sivuja: 134

Olen hiukan niuho sarjakuvieni suhteen (pidän mm. tietynlaisesta piirrostyylistä) ja olin siksi hiukan epävarma siitä olisiko Peräkammarin poika minun juttuni. Uteliaisuus voitti ja hyvä niin, sillä kirja osoittautui rankaksi aikuisten saduksi ja mainioksi lukukokemukseksi.

Jalmari, peräkammarin poika, on keski-ikäinen mies jolta on jäänyt elämä elämättä sairastuneen äidin omaishoitajaksi ryhtymisen jälkeen. Velipoika sen sijaan sai kaiken: vapauden, aikuisen elämä, naisenkin. Mutta talo natisee liitoksissaan ja äidin yskä vain pahenee...

Peräkammarin poika on hurjan koukuttava, melkein unenomainen ja oudolla tavalla koskettava kasvutarina. Se on tarina äidin ja pojan viharakkaussuhteesta ja omaishoitajuuteen liittyvästä rakkaudesta ja uhrautumisen paineesta. Asiaa on paljon pienessä paketissa, kuva ja teksti ovat myös hienossa suhteessa toisiinsa. Anderssonin tummasävyiset kuvat täydentävät tyylikkäästi Ketun taitavaa tekstiä - oivallinen paketti!

torstai 1. lokakuuta 2015

The Blue Between Sky And Water (suom. nimellä Sininen välissä taivaan ja veden) / Susan Abulhawa

Susan Abulhawan esikoisteos Jeninin aamut teki aikanaan minuun vaikutuksen ja jätti pohdiskelemaan tuota massiivista solmua joka myös Israelin ja Palestiinan välisinä suhteina tunnetaan. Päälimmäisinä tunteina kirjan luettuani taisivat olla ahdistus ja suru eikä Abulhawan uutuuskirja, The Blue Between Sky and Water ole tässä suhteessa poikkeus. Tiedostan, että Abulhawa kuvaa vain toista puolta asiasta mutta hän tekee sen niin hyvin että sydäntä särki.

The Blue Between Sky And Water on sukupolvitarina joka alkaa vuonna 1947 Beit Taras-nimisessä pienessä palestiinalaiskylässä. Tarinan päähenkilöinä on Barakan perhe, johon kuuluvat Suleiman-nimiselle ikivanhalle hengelle keskusteleva perheen äiti, kaunis ja kipakka Nazmiyeh, mehiläisiä hoitava lempeä Mamdouh ja Mariam, tyttö, joka erivärisillä silmillään näkee ihmisten auroja ja haaveilee sinisistä värikynistä ja kirjoittamisesta. Sitten Israelin sotilaat pakottavat asukkaat jättämään Beit Tarasin ja rauhallinen elämä joen rannalla muuttuu iäksi.

The Blue Between Sky And Water on kiehtova ja koskettava sukupolvitarina, jossa seurataan Barakan perheen ja heidän jälkeläistensä polkuja. Kirja on mukana myös reilu annos maagista realismia, kenties pehmentämässä sodan karuutta. Ratkaisu on omalla tavallaan viehkeä mutta ainakin näin äänikirjan kuunnelleena myönnän tuskastuneeni myös hetkittäin kappaleisiin joissa kirjailija mm. pistäytyy toisessa ulottuvuudessa/tuonpuoleissa ja tarinaa hetken kuljettavatkin eteenpäin ne, jotka eivät ole enää fyysisessä maailmassa. Tuskastuin todella miettiessäni pidänkö kirjan taianomaisista elementeistä, enkä vieläkään pysty päättämään mikä lopullinen tuomioni on. Ne ovat kaunis ja runollinen osa kirjaa mutta hetkittäin tuntuivat myös hidastavan lukemistani.

Kirja tuntuu ehkä yllättävänkin ajankohtaiselta myös nykypäivän Suomessa jossa pakolaisvirrat ja niihin liittyvät lieveilmiöt puhuttavat ihan päivittäin. Vaikka Abulhawan sankarit ovatkin toisesta maasta ja eri vuosikymmeniltä, tuntui kirjan luettuani siltä että ymmärsin taas hiukan paremmin. Kirja siis teki tehtävänsä.

Kirja ilmestyy suomennettuna 6. lokakuuta, nimellä Sininen välissä taivaan ja veden (kaunis käännös, muuten!), kustantaja on Like. Susan Abulhawa saapuu myös Helsingin kirjamessuille, joten teoksesta kiinnostuneet kirjamessuilijat -  pistäkääpä korvan taakse!

Audible Studios for Bloomsbury, 2015
Kesto: 9h 13min
Lukija: Jennifer Woodward