keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden vikat

Vihdoinkin ollaan vuoden viimeisessä päivässä. Takanani on melkoinen vuosi, eikä ihan pelkästään positiivisessa merkityksessä. Viime syksyn ajan elämässäni hektistä eikä energiaa ole aina blogin puolelle tahtonut riittää. Lukeminen kyllä maittaa, mutta kirjoittamista varten tunnun tarvitsevan hyvän viretilan ja rauhaa. Tunnollisena tyttönä olen myös soimannut itseäni siitä, ettei postauksille löydy vanhaan tapaan energiaan - hölmöä eikös vaan?! Nyt yritänkin opetella ottamaan rennommin, se olkoon myös yksi uuden vuoden lupauksistani: ei enää turhaa stressaamista!

Joulukuun luetut

Joulukuussa luin 15 kirjaa, kirjakasaan mahtui muutama sarjakuva ja äänikirjakin. Kuukauden parhaisiin lukukokemuksiini kasaan Shardlake-sarjaan kuuluvan hienon Sovereignin (Tudor-tyttöjä kun olen!), Byattin komean Riivauksen ja Atwoodin vaikuttavan Nimeltään Gracen; näitä kelpaa kyllä peukuttaa. Himoshoppaaja-sarjan 7. osaan ja Maze Runner-trilogian päätösosaan en sen sijaan oikein ollut tyytyväinen: ensimmäinen toisti liiaksi aiempia sarjan osia, jälkimmäinen taas jätti harmittavasti asioita auki.


Luetuksi joulukuussa tuli myös bloggaamisen jalosta taidosta kertova Miki Toikkasen jaNoora Kanasen Blog by the Book (Tammi, 2014). Kirja on oikein soma ja kokonaisuus lienee sopiva aloittelijalle, itse en valitettavasti saanut juurikaan löytänyt näiden rivien välistä uusia ahaa-elämyksiä. Kirja on lienee suunnattu aloitteville muoti- tai lifestyle-bloggaajille sillä kirjassa esitellyistä 17 eturivin bloggaajasta leijonanosa edustaa tätä genreä. Kuten herra Norkku kirjaa selaillessaan asian tiivisti: ovatko Suomen eturivin bloggaajat todella kaikki nuoria naisia? (Eivät ole, kirjan mukaan joukkoon mahtuu myös yksi mieskin.) Laajempi läpileikkaus blogimaailman eri alueista olisi ollut kiinnostavaa luettavaa, veikkaan että esim. ruokabloggaajan valokuvaushaasteet eroavat muotiblogien asukuvien ottamisesta tai vaikkapa perheblogia pitävien haasteista.

Haasteiden tilanne

Tämän kuukauden myötä taidan pistää purkkiin myös etananvauhtia etenevän maailmanvalloitukseni. Ehkäpä uusi vuosi tuo mukanaan uudet haasteet, toisaalta ajatus ihan omien periaatteiden mukaan ja syiden mukaan lukemisesta tuntuu sekin melkoisen mukavalta.

Entäs ensi kuussa?

Tammikuussa on luvassa vuoden tilastotuokio ja norkkumaista lukuhaahuilua fiiliksen mukaan. Harrastuksesta en halua turhia paineita ottaa, tämän homman pitää olla hauskaa ja tulla sydämestä!

Mainiota ja menestyksekästä uutta vuotta sinne ruudun toiselle puolelle!


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Orange is the new black: vuosi vankilassa / Piper Kerman

Tutustuin Orange is the New Blackiin ensi kerran samalla tavalla kuin varmaankin suurin osa kirjan lukeneista - Netflixin mainion tv-sarjan myötä. Kakkoskauden ahmittuani oli pakko hakea helpotusta kirjan kautta ja vaikka kirjaston jonotusaika olikin pitkä kuin nälkävuosi sain lopulta kirjan hyppysiini.

Piper Kermanin tarina vetoaa varmastikin moneen keskivertolukijaan, siinä kiltti, koulutettu kasvissyöjänainen joutuu vankilaan nuoruudessa tehdystä rikoksesta. Vankilassa mukavan keskiluokkaista elämää elänyt nainen kohtaa varsin ankean todellisuuden mutta myös mielenkiintoisia persoonallisuuksia ja lämpöä.

Kermanin kirja mukailee kirjaa jonkin verran mutta silti on helppo huomata että sarjan käsikirjoittajat ovat tehneet uutterasti työtä. Paljon draamaa on lisätty ja tutut henkilöt ovat saaneet jopa uudet nimet, yksi suosikeistani sarjassa on venäläistaustainen Red, kovanaamainen keittiön kunkku, jonka nimi kirjassa nimi onkin Pop.

Lukiessani huomasin etten ollut aivan ilman ennakko-odotuksia liikkeellä - tv-sarja itsessään on mainio enkä ehkä siksikään osannut tai halunnut heittäytyä kirjan maailmaan yhtä ennakkoluulottomasti kuin normaalisti. Tutut henkilöt olivat nyt vähän vääränlaisia, laimeampia ja draamaakin oli vähemmän. Vasta kirjan keskivaiheilla todellisuus iski minuun - kirja on tarina oikean Piper Kermanin ajasta vankilassa oikeiden ihmisten keskellä, tv-sarja taas on dramatisoitu, televisioon muokattu versio todellisuudesta. Ymmärrän että Kermanin motiivina kirjan kirjoittamiselle lienee ollut naisvankien olojen parantaminen ja kuten kirjan lopusta selviääkin, on kirjailija mukana mm. Women's Prison Associationin toiminnassa.

Otava, 2014
Sivuja: 461
Alkuteos: Orange is the New Black
Suomentanut Oona Timonen

lauantai 27. joulukuuta 2014

Name of the Game / Will Eisner

Matkani Will Eisnerin vinkeään maailmaan jatkuu - tällä kertaa kirjastosta lähti mukaan Name of the Game, joka käsittääkseni pohjautuu löyhästi Eisnerin vaimon suvun vaiheisiin eikä tarina tietenkään ole ihan siitä onnellisimmasta päästä. Kirja suomii ihmisiä, joille ulkokuori ja näennäinen kunniallisuus ovat elämässä tärkeintä, myös avioliitto ja perhearvot ovat jokseenkin kyseenalaisessa asemassa tässä saagassa.

Kirjassa mielenkiintoista oli se, kuinka Eisner kuvaa sukupolvien aikana tapahtuneita muutoksia perheissä ja esim. naisten käytöksessä. Osviittaa antaa jo kannen kuvitus, jossa taustalla on jähmeä ja toisilleen etäisen oloinen pariskunta 1800-luvulta kun taas etualalla riitelee tulisesti nykyaikaisempi pari - onkohan kumpikaan näistä liitoista onnellinen?!

Name of the Game ei tehnyt minuun samanlaista vaikutusta kuin Eisnerin aiemmat teokset vaikka toki sekin oli lukemisen arvoinen. Koin tarinan ehkä liiankin mustavalkoisena, mm. tarinan keskiössä oleva Conrad tuntuu olevan vailla minkäänlaista moraalia tai positiivisia ominaisuuksia enkä oikein osannut samaistua hänen elämänsä naisiinkaan jotka tuntuivat joko olevan tahdottomia tallukoita tai sitten muuten vain mahdottomia tyyppejä. Sukukertomus itsessään on toki mielenkiintoinen, varsinkin jos pohjautuu todelliseen tarinaan, mutta ehkä kirjaan olisi kuitenkin tarvittu selkeämpi punainen lanka tai motiivi sillä nyt sen viesti jäi minulta ymmärtämättä. Ellei kirjailijan tarkoituksena ole sitten sanoa ettei raha tuo onnea tai että onnellinen liitto on harvinaista herkkua? Jospa seuraavaksi lukisin jotain hiukan vähemmän kyynistä?


DC Comics, 2001
Sivuja: 168

torstai 25. joulukuuta 2014

The Death Cure (Maze Runner #3) / James Dashner

Pari viikkoa takaperin elämääni tuli äänikirjan mentävä aukko, johon hain helpotusta tuttuun tapaan
Overdrivestä, mikä muuten, jos en vielä muistanut kertoa, on ihan mahtava palvelu. Olen nyt onnistunut johdattelemaan työkaverinikin sen hellään huomaan mikä on muuten ihan mahtavaa, paitsi että nyt edelläni varausjonossa on vielä yksi tyyppi lisää... Niin, se kirja. Päädyin palaamaan takaisin James Dashnerin Maze Runner -trilogian pariin, siitä kun oli vielä kuuntelematta viimeinen osa ja edellisten kanssa oli kovin jännää (The Maze Runner-postaukseni löytyy täältä ja The Scorch Trials taas täältä). Dystopiaa siis pukkaisi taas!

Kirjasta on aika vaikeaa kertoa mitään spoilaamatta kovasti edellisiä kirjoja, mutta paljastettakoon että ainakin Thomas sekä osa muusta Labyrintin jengistä ovat edelleen hengissä. Ja koska Dashnerin kirjoissa meno on aika kovaa, se onkin jo jonkun sortin saavutus! Kuten kirjan nimestä voi päätellä nyt keskiössä on parannuskeinon löytäminen sillä tilanne ulkomaailmassa viruksen suhteen alkaa olla jo huolestuttava. Jäljellä on enää viimeinen testi mutta pelastuuko ihmiskunta sittenkään?

Koska kyseessä on trilogian päätösosa, odotin luonnollisesti saavani vastauksia kysymyksiini? Onko Wicked oikeasti hyvä? Mistä virus on lähtöisin? Tapaavatko pojat koskaan enää perheitään? Mikä on tarina Thomasin ja Theresan taustalla? Onko Thomasilla ja Theresalla tulevaisuudessa säpinää? Isoja kysymyksiä nämä...  Homma alkoi ja jatkui tuttuun tapaan räminällä mutta kirjan edetessä alkoi jo hiukan huolettaakin - paljon kun olisi saatava selville ja minuutit kuluivat sukkelaan. Varoituksen sanana siis kerrottakoon että ihan hirveästi ei Dashner menneisyyden verhoa raota, ilmeisesti  paukkuja on säästelty trilogian esiosaan, joka kulkee nimellä The Kill Order joka palaa aikaan ennen Wickediä ja labyrinttiä.

Itse tarina on melko tuttua Dashneria, menoa piisaa ja Thomas ei pääse helpolla. Minua hieman häiritsivät Theresa ja Brenda, jotka sarjan lähes ainoina naisina kuulostavat ehkä liiankin samanlaisilta, aivan kuin he olisivat samasta muotista valettuja. Vaikkei kirja ollutkaan tajunnanräjäyttäjä, pimeitä työmatkoja aamuruuhkassa kirja kyllä piristi.

Listening Library, 2011
Kesto: 8h 55min
Lukija: Mark Deakins

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulutarinoita ja kylmiä väreitä / Useita eri kirjoittajia

Joulutarinoita ja kylmiä väreitä putkahti tietoisuuteeni etsiessäni luettavaa kirjabloggaajien joulukalenterin luukkua varten. Halusin lukea joulun aikaan sijoittuvaa dekkarikirjallisuutta ja mielessäni oli hatara muistikuva eräästä kotimaisesta kirjassa jossa perheen/suvun jokseenkin jännitteinen joulunvietto katkeaa murhaan. Valitettavasti ihan näillä avuilla en onnistunut tuota kirjaa löytämään, jos sellaista nyt oikeasti onkaan, mutta sen sijaan silmiini osui tämä antologia jossa herkutellaan ainakin sangen kovilla nimillä. Kirjailijakokoonpano on hyvin pitkälti pohjoismainen, varsinkin Ruotsi näyttää olevan komeasti esillä. Sitä en tiedä miksi suomalaiskirjailijoista on mukaan kelpuutettu vain Leena Lehtolainen, mieluusti olisin toisenkin kotimaisen joulutarinan lukenut.

Kokoelma sisältää 11 kertomus, joiden punaisena lankana on joulu. Kokonaisuutena kirja oli mukavan letkeää luettavaa, sopivaa vaikkapa kinkun sulattelun kaveriksi. Yhtenäistä linjaa on kertomuksista ehkä hivenen hankala löytää: psa tarinoista on joulu on selkeästi osa kokonaisuutta (tästä pidin!), osassa se on lähinnä rekvisiittaa, vain ajankohta johon tarina sattumalta sijoittuu. Mukana on niin rehtejä rikostarinoita kuin humoristisempaakin kertomusta ja tällä lukuistumalla mielistyin eniten juuri jälkimmäisiin.  Ingólfssonin Joulukuusen ryöstö esimerkiksi kuvasi jouluangstin oikein mainiosti ja kirvoitti jopa naurut, Nesserin Shit happens -tarinan komisario Burmania taas kävi melkein sääli. Ainakin mustan huumorin ystävälle rohkenen edellä mainittuja suositella!

Kirja sisältää tarinat:
Leena Lehtolainen: Valkoinen prinssi
Viktor Arnar Ingólfsson (suom.Juha Peura) : Joulukuusen ryöstö
Anne B. Radge (suom. Veera Kasiki): Yksi pistooli sinne tai tänne...
Arne Dahl (suom. Katriina Savolainen): Delta
Leif Davidsen (suom. Katriina Savolainen): Joulukortti menneisyydestä
Anna Jansson (suom. Katriina Savolainen): Joulusinkku
Håkan Nesser (suom. Katriina Savolainen): Shit happens
Fredrik Skagen (suom. Katriina Savolainen): Mustaa magiaa
Jostein Gaardner(suom. Katriina Savolainen): 15. joulukuuta
Åke Edwardson (suom. Martti Puukko): Jääkausi
Jorn Riel (suom. Katriina Savolainen): Jouluhanhi

Helmi-kustannus, 2006
Sivuja: 194
Oikein mainiota joulua kaikille!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Will Eisner's New York / Will Eisner

Tähän on tultu, raahasin taas kotiin pari paksua kirjaa täynnä sarjakuvia. Innokkaimmat ehkä haluaisivat jo muistuttaa bloggaajaa siitä, että maailmasta löytyy myös muita lahjakkaita sarjakuvan tekijöitä kuin Will Eisner mutta mummoni tapasi sanoa että silloin on taottava kun leka on lämmin joten näemmä ahmin Eisnerin kirjoja kunnes kyllästyn tai ne loppuvat kesken - kumpi nyt sitten ensin sattuukaan tapahtumaan. Tällä kertaa hyppysiini osui New York: Life in the Big City -kokoelma jossa yksiin kansiin on kerätty neljä maestron kirjaa: New York, The Building, City People Notebook ja Invisible People.

Kirjat ovat eroavat rakenteeltaan, mm. New York ja City People Notebook sisältävät paljon lyhyempiä strippejä, nopeita karikatyyrejä kaupungista, sen ihmisistä ja hetkistä. The Building ja Invisible People taas sisältävät useita pidempiä tarinoita, monet surumielisiä tai traagisiakin. Kokonaisuus kuitenkin toimii yllättävän hyvin ja suurkaupungin tunnelma ja ilmiöt välittyvätkin hienosti juuri tästä moninaisuudesta. Aivan kuin kaupingin kaduillakin tulee ohittaneeksi päivittäin lukuisia ihmisiä joilla varmasti olisi kiinnostava tarina kerrottavanaan, käy näin myös Will Eisner's New Yorkissa. Strippien aiheisiin mahtuu kaikkea elämän mullistavista kokemuksista aina arjen pieniin ilmiöihin, viemäreihin pudonneista aarteista aina yksinäisyyteen, kiireeseen ja lähes veriseen taistoon rakkaudesta. Mukavan runsas ja monipuolinen kirja siis!

Eisnerin piirrosjälki miellyttää kovasti silmääni ja se hetkittäin myös keventää kirjan muuten surumielistä tunnelmaa, aivan kuin kirjailija haluaisikin lukijan myös hymyilevän hänen oivallukseen, olipa se aiheeltaan kuinka synkeä tahansa. Ehkä voimakkaimman vaikutuksen minuun teki Invisible People -kirjan tarina Sanctum, jossa kerrotaan pienestä, huomaamattomasta miehestä nimeltä Pincus Pleatnik. Hän eli hiljaista elämää, häiritsemättä ketään, tyytyväisenä yksinäisyytensä kunnes eräänä päivänä Daily Newsin muistokirjoituksissa oli kohtalokas virhe ja pian Pincus huomaa että näkymättömyydessä on myös haittansa. Tarina on yksinkertaisuudessaan mainion toimiva ja uskottava - ainakin meikäläisen mielikuvitus lähti jälleen vilistämään!


W.W. Norton & Company, 2006
Sivuja: 423

lauantai 20. joulukuuta 2014

Kybermyrsky / Matthew Mather

Kybermyrsky oli niitä kirjoja joilta en etukäteen odottanut muuta kuin viihdettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luettuani hakkeri-legenda Kevin Mitnickin elämäkerran Ghost in the Wires sekä joitain uutisia Ukrainasta, aloin ymmärtää kuinka hauras yhteiskuntamme on ja kuinka pelottavaa kybersodankäynti saattoikaan olla - kelpo materiaalia jännityskirjallisuudelle siis! Oletin Matherin kirjan olevan jonkinlainen jenkkivastine Ilkka Remeksen romaaneille ja yllätyin varsin mukavasti siitä, että tarinassa olikin maanläheisempi ote.

"Kaikki käyttävät nettiä, mutta kukaan ei ole vastuussa siitä."

Kybermyrskyn päähenkilö on Mike Mitchell, Manhattanilla vaimonsa ja pienen poikansa kanssa elävä insinööri. Hän huomaa joulutohinan keskellä pahenevia häiriöitä tietoliikenneyhteyksissä ja logistiikkaohjelmissa. Mediassa huhutaan kiinalaisten tietoverkkohyökkäyksistä ja tunnelma kaupungissa muuttuu vähä vähältä ahdistavammaksi kun suuri lumimyrsky iskee kaupunkiin samoihin aikoihin kun sähköt katkeavat.
"Pelko on varsinainen vihollinen", hän sanoi mietteliäästi ja katsoi kattoon. Hetkeä myöhemmin hän lisäsi: "Pelko ja tietämättömyys".
Kuten sanottua, mainiointa tässä kirjassa oli tavallisen ihmisen näkökulma, Mike nimittäin ei ole supermies tai agentti vaan tavallinen perheenisä, joka selviää pääasiassa oman ja läheistensä neuvokkuuden takia. Tästä syystä tarinaan on helppo samaistua ja ajauduinkin nopeasti miettimään sitä kuinka itse selviäisin vastaavassa tilanteessa. Huonosti kaikesti, sähkö se pyörittää täällä elämää. Myös ihmisten epätoivo ja raadollisuus välittyi kirjassa mainiosti, voin hyvinkin kuvitella millaisia luonteenpiirteitä muutama viikko kylmää ja nälkää toisi esiin...
"Olettamukseni on, että meitä vastaan hyökätään tahallisesti ja että tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman paljon vahinkoa."
Matherin kirja osoittautui siis mukavan nopeatempoiseksi ja koukuttavaksi luettavaksi - se tuli ahmaistua yhden leppoisan sunnuntain aikana. Miksi imuroida kun voi lukeakin?! Tässä siis kelpo viihdettä vaikkapa välipäivien kinkkua sulatellessa, kunhan vain sitä sähköä piisaisi...

Like, 2014
Sivuja: 448
Alkuteos: Cyberstorm
Suomentanut ?

perjantai 19. joulukuuta 2014

Suloinen huijari (Heist Society #1) / Ally Carter

Suloinen huijari päätyi luettavakseni haahuillessani Helmetin Ellibs-kokoelmassa. Kirja sattui olemaan vapaana juuri kun elämässäni oli e-kirjan mentävä aukko eikä ajatus huijaritytöstäkään tuntunut pöhkömmältä. Suomeksi sanottuna: klikkasin kirjan luettavakseni ihan vaan hetken mielijohteesta. Koska se oli siinä.

Suloinen huijari on kirjan päähenkilö on 15-vuotias Katarina Bishop, tyttö joka jättää paikkansa rikosliigassa päästäkseen kouluun. Kovin kauaa Kat ei tosin ehdi opiskella sillä kotijoukot tarvitsevat apua. Rikollispomo nimittäin syyttää Katin isää varkaudesta jota ei tämä ei ole tehnyt ja jotta isukki saisi pitää henkensä, on Katin löydettävä taulut kahdessa viikossa. Melkoinen soppa!

Suloinen huijari oli oikein mukava uusi tuttavuus. Carterin teksti oli sujuvaa ja huijariporukan touhuja ja kansainvälistä jetset-eloa oli virkistävää seurata. Katin tiimi on mukavan värikäs, hahmot kutkuttavat sopivasti uteliaisuutta. Kyseessä on kirjasarjan ensimmäinen osa ja veikkaan että tuosta porukasta saadaan irti jatkossakin oivallisia käänteitä. Pieni kolmiodraaman poikanenkin taitaa olla kehitteillä... En tiedä ovatko huijariteinit täysin uskottavia aikuisen silmissä, mutta viihdyttäviä he ainakin ovat!

Kirjasarjan toinen osa onkin ilmestynyt jo englanniksi nimellä Perfect Scoundrels ja odotan mielenkiinnolla saako suomenkielinen sarja jatkoa.


Bazar, 2012
Sivuja: 303
Alkuteos: Heist Society
Suomentanut Tytti Träff

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Nimeltään Grace / Margaret Atwood

Minulla oli hamassa nuoruudessani innokas Atwood-kausi, jonka aikana useampi kirjailijan teoksista tuli ahmittua. Palasin tänä vuonna Atwoodin pariin Sokean surmaajan kautta ja jäin miettimään miksi olen laiminlyönyt näitä hienoja kirjoja niin pitkään. Siispä päätin uudistaa suhteemme palaamalla ensin vanhojen, kelpo tuttujen pariin, ensimmäiseksi luettavakseni valikoitui Nimeltään Grace, vanha tuttu sekin. Mielikuvani kirjasta ovat hatarat mutta positiiviset - Grace Marksin, tosielämän murhaajattaren elämä taatusti kiinnosti jo tuolloinkin.

Nimeltään Grace rakentuu kahden kertojan varaan, toisaalta äänessä on vankilassa tuomiotaan istuva Grace, toisaalta Simon Jordan, lääkäri joka yrittää haastattelujen kautta kartoittaa ihmismielen saloja ja selvittää oliko Grace mieleltään sairas tehdessään rikoksensa.

Lukiessani vakuutuin jälleen kerran siitä, kuinka hieno kertoja Margaret Atwood onkaan. Etenkin Gracen ääni on uskottava ja tekee vaikutuksen, Atwood piirtää upeasti kuvan nuoresta tytöstä joka on yksin 1800-luvun kovassa maailmassa, yrittäen jotenkin löytää tien turvasatamaan. Gracen tarina pohjautuu osittain tositarinaan ja kirjaan onkin liitetty myös katkelmia käsittääkseni aidon oikeudenkäynnin pöytäkirjoista - yksityiskohta joka nivoutuu hienosti vähäeleisen ja alistuneen Gracen henkilökuvaan. Kiehtova tapa herättää kappale historiaa eloon!

Mielenkiintoinen kirja, koskettavaa ajankuvaa, taitavaa kerrontaa ja murhakin - Nimeltään Grace oli oikein toimiva kokonaisuus. Atwoodin teksti on vahvaa ja ainakin näissä kahdessa hiljattain lukemassani teoksessa myös näkökulmat ovat erilaisia ja kutittelevat mukavasti harmaita aivosolujani, kirjailijan tuotantoon tutustumista pitää siis ehdottomasti jatkaa! Mitä seuraavaksi? Orjattaresi?
"Syy miksi he tahtovat nähdä minut, on että olen maineikas murhaajatar. Niin ainakin on kirjoitettu. Minä hämmästyin kun luin sen ensimmäisen kerran - sanotaanhan sitä että joku on maineikas laulaja tai maineikas runoilijatar tai maineikas spritualisti tai maineikas näyttelijätär, mutta mitä maineikasta on murhaamisessa? Oli miten oli, murhaajatar on raju määritelmä ihmiselle. Sillä sanalla on ominainen tuoksu - tunkkainen ja masentava, niin kuin kuolleilla kukkasilla maljakossa."
Otava, 1997
Sivuja: 646
Alkuteos: Alias Grace
Suomentanut Kristiina Drews

maanantai 15. joulukuuta 2014

China Dolls / Lisa See

Kirjablogin kirjoittamisessa on eräs oivallinen tai ehkä hiukan kiusallinen puoli, sen kautta nimittäin oppii huomaamaan mitkä aiheet tai tyylilajit ovat omaa kiinnostusaluetta. Nyt joudun toteamaan että Tudoreiden ohella taidan myös olla jokseenkin fiksaantunut kiinalaisuudesta kertoviin teoksiin. Ihmeelliset ovat ihmisen aivot, samat varpaat kirpistyvät ilosta lukiessaan Henrik VIII:n vaimoista tai Chop Suey Circuitista! Lisa Seen uutuus, China Dolls, päätyi siis kuunnetavaksi pitkälti outojen pakkomielteiden takia. Koittakaa kestää...

China Dolls sijoittuu 1930-1940-lukujen San Franciskoon ja keskityy kuvaamaan tuon ajan nuorten amerikankiinalaisnaisten elämää. Tarinan kertojina vuorottelevat kolme ystävystä, joilla jokaisella on omat salaisuutensa: kotoaan väkivaltaista isäänsä paennut Grace, syntyperäänsä salailevat kovapintainen Ruby ja hillitty ja perinteisiin tukeutuva Helen. Sattuma tutustuttaa naiset toisiinsa heidän hakiessaan tanssijan työtä kaupungin uudesta ja kuumasta yökerhosta, Forbidden Citystä. Luvassa on siis glamouria, suuria tunteita ja särkyneitä sydämiä sekä tietysti toinen maailmansota.

Luvassa on siis eräänlainen maahanmuuttotarina, sillä vaikka Grace, Ruby ja Helen ovatkin syntyperäisiä amerikkalaisia, ovat he silti perusväestön silmissä "orientaleja", joihin eivät aivan samat oikeudet ja mahdollisuudet eivät ylety, minulle esimerkiksi tuli yllätyksenä se, että valkoisten ja aasialaisten avioliitot eivät olleet sallittuja 1940-luvulla. Suvaitsevuus tuntuu sitten edistyvän, tosin hitaasti mutta silti varmasti.

China Dolls sisälsi monia minua miellyttäviä elementtejä: aikakausi, yökerhomaailman kimallus ja jännitys, pienet historian palaset ja ihmiskohtalot mutta näistä huolimatta kirja ei noussut suosikikseni Lisa Seen tuotannosta. Syynä taisi olla se, etten oikein jaksanut aina uskoa naisten ystävyyteen, joka tuntui hetkittäin olevan aika heppoista. Kirjassa on muuten mukana Suomi-väriäkin: Gracea nimittäin kiusaavat koulussa suomalaistaustaiset siirtolaistytöt, jotka mm. juhlivat pikkujoulua ja syövät Janssonin kiusausta.

Bolinda Publishing, 2014
Kesto: 15h 13min
Lukija: Jodi Long

lauantai 13. joulukuuta 2014

Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimage (suom. Värittömän miehen vaellusvuodet) / Haruki Murakami

Minkä oudon kirjan Haruki Murakami onkaan taas kirjoittanut?! Olen lukenut Murakamin maagisen kummallisista tarinoista vain kaksi; Kafkan rannalla ja 1Q84:n, joissa molemmissa oli yhdistävänä tekijä kummallisten tapahtumien luontevuus ja tavanomaisuus joka yhdistelmä on niin erilainen että se on pakko olla jotain hienoa! Olen lukenut Murakamin kirjoja pohtien sivutolkulla mistä tässä oikein on kyse, ollen silti lumoutunut. Tästä syystä myös kirjailijan uusin teos, näpsäkästi nimetty Colorless Tsukuru Tazaki and his years of pilgrimage oli ihan pakko lisätä lukulistalle. (Luonnollisesti vaakakupissa painoi myös se, että Murakamin sankari seikkailee myös kotoisessa Suomessamme - uteliaisuudella odotin mitä tämä kirjailija keksisikään sanoa maastamme?)

Ollessaan nuori, Tsukuru Tazaki, oli onnekas ja kuului neljän muun nuoren kanssa kiinteään ystäväporukkaan. Ryhmän muut jäsenet olivat jokainen omalla tavallaan lahjakkaita ja jopa heidän nimissään oli jokin väri edustettuna. Vain Tsukuru oli ainoa "väritön" ja ainoa keskitien kulkija. Yliopistoon mentäessä Tsukuru ryhmän ainoa kotikaupungista pois lähtevä, silti yhteys ystävyys säilyi aina erääseen kummalliseen ja kohtalokkaaseen päivään saakka. Päivään, jolloin Tsukurun ystävät lyhytsanaisesti hylkäsivät hänet ilman selitystä.

Tsukurun tarina jätti minut kahden vaiheille. Kirja on toki taattua Murakamia, arjen kummallisuudet ja kerronta ovat edelleenkin viehättäviä elementtejä mutta Kafkasta ja IQ84:sta tutut maagiset elementit puuttuvat ja jäin kaipaamaan niitä. Tarina on ... normaalimpi kuin aiemmin lukemani ja se tuntui hiukan heppoisemmalta. Toki Tsukurun suru ystävien menetyksestä on suuri ja kirjailija kuvaa hänen tunteitaan sekä teon seurauksia hienosti, ero jättää Tsukuruun pitkäksi ajaksi syvät haavat mutta olisin silti kaivannut jotain lisää loppuratkaisuun.

Kelpo kirja on silti kysymyksessä ja varsinkin fantasiaa arastelevien on taatusti helpompi lähteä tutustumaan Murakamin maailmaan juuri tämän kirjan kautta. Henkilökohtaisesti huomaan itse ajatuksissani kaipaavani taivaalta satavia kaloja tai outoja rinnakkaismaailmoja.
"It's like my life came to a halt at age twenty, Tsukuru Tazaki thought, as he sat on the bench in Shinjuku Station. The days that came forward had no real weight or substance. The years passed by, quietly, like a gentle breeze. Leaving no scars behind, no sorrow, rousing no strong emotions, leaving no happiness or memories worth mentioning."
PS. Tätä kirjoittaessani kuuntelen minäkin Lisztin Le Mal du Paysia, joka muuten tosiaan sopii kirjan tunnelmaan upeasti!


Harvill Secker, 2014
Sivuja: 298
Alkuteos: Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi

torstai 11. joulukuuta 2014

Pieni jouluyllätys Sinulle, blogikamuni!

Pinnallista mutta totta, minusta eräs joulun mukavimpia piirteitä on lahjojen antaminen. Enkä nyt tarkoita sitä hikistä jumppaa täpötäydessä tavaratalossa kun yritetään väkisin löytää jotakin krääsää kuusen alle vaan sitä prosessia kun yrittää asettua lahjan saajan kenkiin ja löytää jotakin joka ilahduttaisi ja vetäisi suun hymyyn. Tästä syystä päätin myös osallistua Blogatin ja Elisa Kirjan kirjalahjarinkiin, jossa arvotaan osallistujille kanssabloggaaja jolle voi Elisa Kirjan runsaista valikoimista valita kivan sähköisen jouluyllätyksen.

Minä tonttuilin Boktok73-blogin Marikalle. Marika on minulle uusi tuttavuus. Onneksi kuitenkin elämme internetin ihmemaailmassa jossa aloitteleva tonttu voi hiukan vakoilla lukulistoja ja selvitellä kohteen kirjamakua! Minun laillani myös Marika tuntuu pitävän dekkareista ja siksi lopulta päädyin ehdottamaan hänelle Harlan Cobenin kirjaa Sex år, jonka parissa ainakin itse vietin vauhdikkaita hetkiä, toivottavasti lahja on mieluinen!

Blogiringissä ovat mukana ainakin Kirsi ja Linnea.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Kirjabloggaajien joulukalenteri: luukku 9 - synkkää joulua!

Joulukalenterin yhdeksännestä luukusta löytyy: rikos! Joulu kuvataan kirjallisuuden usein nostalgisina
onnenhetkinä perheen ja kimaltelevien hankien keskellä. Aikana, jolloin maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Tämä idylli tarjoaa myös mielenkiintoisen lähtökohdan jännityskirjallisuudelle - entä jos varjoissa ei piilottelekaan kiltti tonttu? Jos sukujuhlaan tuodaan tuliaisena vanhat vihat? Jos lahjojen hankinta kurittaa liikaa kukkaroa ja paineet täydellisistä hetkistä kasvavat liian koviksi? Kuusen alta löytyy ainakin paljon kiinnostavia teemoja dekkarikirjallisuuden tarpeisiin ja siksi päätinkin tässä luukussa esitellä kolme jouluista rikosta. Kuten Nylon Beat joskus aikoinaan lauloi: "Mustan joulun mulle toit..."

Joulukalenterin seuraava luukku aukeaa huomenna Kirjasfäärissä - mitäköhän Taika on keksinyt? Mikäli missasit edellisen luukun, seuraa piparinmuruja Lumiomenan luo.

Stephanie Barron: Jane and The Twelve Days of Christmas (Jane Austen Mysteries #12)

Ihan ensiksi vietetään joulua Jane Austenin kanssa, Stephanie Barron on nimittäin kirjoittanut kokonaisen dekkarisarjan jonka pääosassa katalia kiemuroita ratkoo itse kirjailijatar Austen. Sarjassa on ilmestynyt jo 12 teosta mutta sattuman oikusta minä aloitin sarjan tuoreimmasta osasta, joka samalla sattuu olemaan joulutarina ja mikäs sen mukavanpaa kuin sukeltaa vanhan ajan joulutraditioiden pariin. Janen maailmassa kokoonnutaan mukavan seurueen kesken kartanoon pelaamaan sanapelejä yhdessä lumen tupruttaessa ikkunan ulkopuolella ja jouluhalon lämmittäessä vieraita. Oikein idyllistä siis, mutta valitettavasti joku kuitenkin saa surmansa ja kukapa muukaan asiaa lähtisi selvittämään kuin tarkkasilmäinen kirjailijatar?!

Soho Press, 2014
Sivuja: 336

Jarkko Sipilä: Hiljainen yö

Kotimaisia joulutarinoita tarjoillaan mm. James Thompsonin toimittamassa Helsinki Noir -antologiassa Jarkko Sipilän toimesta. Hiljaisessa yössä Sipilän dekkarisarjasta tutut Takamäki ja Joutsamo nimittäin päivystävät jouluaattona ja vastaan tulee tapaus, jossa joulupuu on koristeltu jollain muullakin kuin kynttilöillä ja tähtösillä. Tarina on tuttuun tyyliin karu mutta pieni musta pilkekin löytyy kirjailijan silmäkulmasta.

Like, 2014
Sivuja: 319

Camilla Läckberg: Mantelintuoksua lumimyrskyssä

Camilla Läckbergin joulutarinalla on pettävän kaunis vaikka innokkaimmat dekkariharrastajat varmasti siitä jo arvaavat mistä onkaan kyse. Alkuasetelma onkin idyllinen, joulunvietto suvun kesken saaristossa: luvassa hauskaa yhdessäoloa, upeita maisemia ja herkullista ruokaa - tai sitten murha? Nuori konstaapeli viettää kirjassa joulua ex-tyttöystävänsä Lisetten upporikkaan perheen seurassa. Vaikka maisemat ovatkin postikorttimaisen kauniit, tunnelma rikasta isoisää mielistelevän suvun kesken ei sitä ole. Perhe on pahin?

Schildts, 2009
Sivuja: 108
Alkuteos: Snöstorm och mandeldoft
Suomentanut Jaana Nikula

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Riivaus. Romanttinen kertomus / A.S. Byatt

A.S. Byattin Riivaus oli heräteostos Helsingin kirjamessuilta - miten olisin voinut kävellä jonkin näin kauniin ohi, varsinkin kun kirjaa myytiin aivan pilkkahintaan, varsinkin kun Lasten kirja oli pari vuotta sitten tehnyt minuun vaikutuksen?! Iira Oivon suunnitelema ulkoasu vei täysin sydämeni - kauniin esineen omistaminen on totisesti ilo ja vielä iloisempaa on se, että myös kansien välistä löytyy jotain upeaa!

Riivauksen päähenkilöitä ovat kirjallisuudentutkijat Roland ja Maud jotka törmäävät salaisuuteen. Rolandin löytämät kirjeet nimittäin viittaavat siihen että rakastetulla runoilijalla ja uskolliselle puolisolla, Randolph Henry Ashilla, on ollut lämpimiä tunteita aikanaan satuja ja runoja kirjoittanutta Christabel LaMottea kohtaan. Alkaa aarrejahti, jonka palkintona on salaisuuden paljastaminen.

Riivaus on huikean monitasoinen teos, kunnianhimoinen ja älykäs. Byatt haastaa ja lumoaa lukijansa, jonka eteen levittäytyy niin kirjallisuudentutkimusta, mytologiaa, satuja ja runoja, historiaa kuin se rakkaustarinakin. Se on rönsyilevä ja laaja teos kaikkine eri tasoineen ja tuo jollakin tapaa mieleeni Donna Tarttin Tiklin. Kirjassa Byatt näyttää monipuolisuutensa, romaani tuntuu koostuvan Rolandin ja Maudin tutkimuksen tapaan pienistä tiedon sirpaleista ja niiden tulkinnasta - tarinaa kuljetetaan eteenpäin niin lehtiartikkeleiden, kirjeiden, satujen ja runojenkin kautta ja hetkittäin tunsinkin lukijana olevani mukavuusvyökykkeeni ulkopuolella yrittäessäni esimerkiksi ottaa selvää monta sivua pitkän runon merkityksestä kirjan tarinan kannalta. Kirjailijan ohella myös suomentaja Marja Alopaeus ansaitseekin hatunnoston, sillä uskoisin ettei tämän varsin kunnianhimoisen romaanin suomennos ole ollut yksinkertainen tehtävä mutta lopputulos on vaikuttava. Kirjan monitasoisuus miellytti minua, luulen että tämä on niitä kirjallisia runsaudensarvia jotka voi lukea uudelleenkin ja löytää tekstistä aina jotakin uutta.
"Olen nähnyt joka yö unta Teidän kasvoistanne ja joka päivä kävellyt arkielämän katujanni Teidän poljentonne, Teidän kirjoittamienne säkeiden laulun kaikuessa aivojeni hiljaisuudessa. Olen sanonut Teitä minun muusakseni, ja sitä Te olette, tai voisitte olla, voisitte tuoda viestin jostain välttämättömästä hengen tyyssijasta, jossa syvin runous laulaa alati. Voisin vielä totuudenmukaisemmin sanoa Teitä - minun Rakkaakseni - kas niin, nyt se on sanottu - sillä minä totisesti rakastan Teitä niin monella tavalla kuin mies suinkin voi ja palavasti. Se on rakkautta, jolle tässä maailmassa ei ole sijaa - rakkautta joka ei ole eikä tule olemaan meille kummallekaan hyväksi, sanoo minun huvennut järkeni, rakkautta jolta olen ovelasti yrittänyt piiloutua ja jolta olen yrittänyt varjella Teitä kaikin nerokkain konstein, mitä olen keksinyt."
Teos, 2008
Sivuja: 709
Alkuteos: Possession. A Romance
Suomennos Marja Alopaeus, runot suomentanut Leevi Lehto

perjantai 5. joulukuuta 2014

Kausaalienkeli (Jean de Flambeur #3) / Hannu Rajaniemi

Ihan alkuun kiitokset Jean de Flambeur -sarjan innokkaalle fanitytölle, Kujerruksien Linnealle, joka kehui Kausaalienkeliä niin että minunkin oli ihan pakko kirjaan tarttua. Alkutaipaleeni trilogian (aiemmin sarjassa ovat ilmestyneet  Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas) kanssa oli vähän kuoppainen ja voitaneen sanoa että tunsin itseni melko yksinkertaiseksi kun en aina ihan tajunnut lukemaani. Hieno kirja, mutta mitä ihmettä se tarkoitti ja mitä siinä tapahtui. Jotain kehitystä on ehkä (toivottavasti!) aivoissani tapahtunut koska trilogian päättävä osa yllättäen olikin aika selkeä. Ja toimiva. Ja jännittävä. Onpas hyvä että se tuli luetuksi!

Juonesta en juuri uskalla kertoa mitään spoilausvaaran takia mutta kerrottakoon että tarinaa viedään eteenpäin Varkaan, Mielen ja Jumalattaren voimin ja meno on varsin vauhdikasta. Kaikelle on syynsä ja kirja onnistui jopa taisi hitusen liikuttaakin mieltäni, erityisesti suomalaisesta maisemasta ammentava Mieli oli muuttunut jo yllättävän läheiseksi hahmoksi.

Rajaniemen tekstin tekeekin mielenkiintoiseksi se kaikenlaisten käsitteiden kirjo joka kirjasta pursuaa. En tiedä ovatko kyseessä eräänlaiset pääsiäismunat, pienet nokkeluudet tai viitteet muualle, jotka kirjailija toivoo lukijan hoksaavan mutta kovasti pidän niistä. Verne-kanuuna on ihan selvä juttu ja Nallekarjujen eväsretkikomppania on taas jo hulvaton juttu ja salmiakkizokusta lukeminenkin oli vallan mainiota. Kirja ei ole helpoin mahdollinen mutta toisaalta pieni aivojumppa ei ole koskaan pahitteeksi ja sen tarjoamat ahaa-elämykset olivat kyllä vaivan arvoisia. 
"Kausaalisuus on tapa jäsentää maailmaa - tapahtumille on annettu tietynlainen järjestys. Kvantittuneessa aika-avaruudessa näin ei tarvitse olla. Siellä kausaalisuus on vain yksi mahdollinen vaihtoehto, tarina lukemattomien muiden tarinoiden joukossa."
Gummerus, 2014
Sivuja: 423
Alkuteos: The Causal Angel
Suomentanut Antti Autio

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Sovereign (Shardlake #3, suom. Itsevaltias) / C.J. Sansom

Olen lukenut C.J. Sansomin Shardlake-sarjasta pari ensimmäistä suomennettua teosta(Luostarin varjot ja Musta tuli) ja tuolloin diggailin kirjojen tunnelmaa ja hiukan epätyypillistä sankaria, Matthew Shardlakehän on 1500-luvulla elelevä kyttyräselkäinen brittijuristi joka luonnollisestikin on enemmän tai vähemmän mukana kuningas Henrik VIII:n moninaisissa suhdesopissa. Aihe - ne Tudorit - on minulle rakas ja kirjailija näyttää mainiosti ammentavan tuosta runsaudensarvesta, keksien kuitenkin aika nokkelia juonenkäänteitä.

Sovereignissä Matthew kumppaneineen matkustaa Yorkiin jossa muutama vuosi sitten kapinoitiin kuninkaan toimenpanevaa uskonpuhdistusta vastaan. Nyt Henrikillä on uusi nuori kuningatar, Katherine Howard jota kelpaa kuljettaa halki valtakunnan kuninkaallisella kiertueella. Myös Matthew on matkalla mukana, hänen tehtävänään on pitää huolta siitä, että eräs vanki pääsee elävänä Toweriin saakka mutta luonnollisesti asianajajan eteen ilmestyy monta muutakin mutkaa.

Sovereign oli ensimmäinen englanniksi kuuntelemani sarjan kirja ja haluan jälleen kerran kehua sen lukijaa. Steven Crossley nimittäin vaihtelee upeasti aksentista toiseen niin että jokainen sarjan monista henkilöistä todella muuttui eläväksi ja varsinkin jännissä kohdissa huomasin melkein pidättäväni hengitystäni. Vauhtia muuten piisaa kirjassa oikein mukavasti ja Sovereign on ainakin malliesimerkki siitä, ettei murhan tarvitse olla tavanomaisen tylsä - elävä karhu on esimerkiksi murhavälineenä oikein kekseliäs.

Koen historiallisen fiktion kiehtovaksi osittain siksi, että vaikka kirjan tapahtumat olisivat pääpiirteittäin jo tutut, on mielenkiintoista lukea kirjailijan oma tulkinta ajasta ja seurata sitä, kuinka historiaa hyvin historiaa onnistutaan taivuttelemaan viihteen tarkoituksiin. Tätäkin kirjaa aloittaessani minulla oli teoria siitä millainen pääjuoni tulisi olemaan, mutta kiitos taitavan kirjailijan jouduin muuttamaan mietteitäni jatkuvasti. Minua vietiin kuin pässiä narussa ja olin oikein onnellinen siitä!

Aiheensa puolesta kirja toiminee eräänlaisena jatkumona hiljattain lukemalleni Philippa Gregoryn kirjoittamalle The Kings Curse -kirjalle mutta sanoisin Sansomin kyllä vievän Philippasta voiton. Sovereign nimittäin herätti historian hienosti eloon, mm. kuninkaan suuren kiertueen käytännön järjestelyt olivat hyvin kuvattuja ja hurjan mielenkiintoisia. Samaten peukutan sitä, ettei kirja keskity vain Henrikin jatkuviin naishuoliin vaan myös tavallisen kansan olosuhteet ja Englantia repivät sisäpoliittiset voimat tuodaan mainiosti esiin.

Sovereign ilmestyy suomennoksena maaliskuussa 2015 Otavan kustantamana, nimellä Itsevaltias. Historiallisen jännityksen ystävät - pistäkääpä kirja korvan taakse!

Pan McMillan, 2014
Kesto: 20h 59min
Lukija: Steven Crossley

maanantai 1. joulukuuta 2014

Shopaholic to the Stars (Shopaholic # 7)/ Sophie Kinsella

Tulin taannoin pyörähtäneeksi Hulluilla päivillä ja muutaman muun heräteostoksen ohella, nappasin itselleni myös uusimman Sophie Kinsellan hömppäkirjan, Shopaholic to the Starsin. Kirjassa seikkailee Himoshoppaaja-sarjasta tuttu Becky ja kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, päätyy sankaritar tällä kertaa rapakon taakse unelmatehtaaseen seikkailemaan ja sankarittaren tuntien soppahan siitä syntyy!

Shopaholic to the Stars on melko tuttua tavaraa sarjaan tutustuneille. Becky shoppailee ja toilailee ja ihan reilusti sanottuna tuntuu siltä että Kinsella toistaa samaa toimivaksi osoittautunutta kaavaa. Eikä siinä mitään, ihan kiva ja viihteellinen kirja tämäkin oli ja ymmärrän sen että tässä vaiheessa kun romanssit, häät, vauvat ja siskot on käyty läpi, alkavat aiheet ehkä olla vähissä. Oikeastaan onkin ihme, että Hollywood-teemaa on saatu odotella sarjan seitsemänteen osaan saakka. Jotain uutta sarjaan on ehkä kuitenkin tulossa, siitä antaa loppu (joka muuten sivumennen sanoen on ärsyttävä!) hiukan jo osviittaa.

Jäin kirjaa lukiessani välillä myös tuskailemaan sen kanssa kuinka itsekäs ja pinnallinen Becky osaa ajoittain olla. Välillä oikein kiristelin hampaitani tulevan julkkisstailaajan unohtaessa surutta läheisten murheet oman uran kimaltaessa silmien edessä. Tämä luonnollisesti on osa Himoshoppaaja-kaavaa mutta siltikin harmistutti. Ja silti hupsussa Beckyssä on jotain minkä takia palaan hänen pariinsa aina uudelleen. Ehkä Beckyn virheet tekevät hänestä inhimillisen ja siksi helposti lähestyttävän? Ehkä jokaisessa asuu pieni Becky Blomwood, joka pohjimmiltaan haluaa tulla huomatuksi ja ihailluksi?
"Before he can ask what I mean by that ( I have no idea), I head up the stairs, feeling all noble, like a prince about to go into battle, Which actually, this kind of is. And the point is: I have to win. This is my chance. My big, Hollywood, one-in-a-million, photo-opportunity chance.
Oh my God. What am I going to wear?"
Bantam Press, 2014
Sivuja: 393