torstai 31. toukokuuta 2012

Toukokuun luetut ja bloggaajien viikkojen jälkipuintia

Ihanaa, että vihdoin kauan odottamani valo ja lämpö ovat täällä. Toukokuu oli hienoa aikaa, koska pääsin ensimmäistä kertaa näkemään pihamme keväällä. Luumupuunkukat ja alppiruusut ilahduttivat mieltä joka päivä hirmuisesti! Toukokuussa saavutettiin myös jokunen virstanpylväs, kuun alussa julkaisin 300. postaukseni ja kuun lopussa blogiini ilmestyi 100. lukija. Hei vaan uusille ja vanhoillekin lukijoille!

Bloggaajien viikot

Toukokuussa sain idean pitää Bloggaajien viikot, joka pian hyvin hyvien lukuvinkkien takia paisui kaksi viikkoiseksi lukurumbaksi. Perehtyessäni enemmän ns. blogikirjoihin tajusin kuinka laajasta kentästä itseasiassa olikaan kyse - bloggaajien viikoilla onnistuin siis tekemään vain pienen pintaraapaisun kokonaisuuteen. Yritin hakea erityyppisiä hiukan erityyppisiä kirjoja, aloitin sotaisammilla blogeilla, siirryin sarjakuviin ja sitten naisellisempiin aiheisiin, kuten äitiyteen, hännän huippuna seurasivat ruokablogit. Monta aihealuetta jäi kokonaan tutkimattakin, kenties palaan tähän teemaan uudelleen joskus myöhemminkin.

Blogien erilaisuudesta huolimatta, monista teksteistä nousi
an lukisi tekstiä ja yllättyi. Lukijoiden saatu palaute ja tuki nousi myös esiin monesti - interaktiivisuus onkin varmasti suuri osa blogien viehätysvoimaa. Parhaimmillaan blogi on tapa olla osa samoista asioista kiinnostuneiden yhteisöä ja yhteisön jäsenistä saattaa tulla hyvinkin läheisiä jopa tosielämässä - kuten Catherine Sanderson Petite Anglaisessa kirjoittaa.

Blogikirjoja lukiessani tuntui hetkittäin että bloggaajilla oli ikäänkuin kaksi persoonaa - yksi netissä, toinen reaalimaailmassa ja että näiden kahden yhteenliittäminen tuntui monesta ehkä vaikealta, nettikirjoittelun seurauksia ehkä pelättiinkin. Joissain tapauksissa arastelu olikin perusteltua - Salam Paxin henkilöllisyyden selviäminen olisi luultavasti maksanut hänelle henkensä, niin kärkevästi bloggaaja arvosteli Saddam Husseinia perheineen.

Blogien perustamisesta oli sekä hyviä että huonoja kokemuksia - Lina Ben Mhennin ja muiden aktivistien avulla kaadettiin Tunisian hallitus, Ben Mhenni oli toimintansa ansiosta myös ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Melkoinen kunnia! Catherine Sandersonille blogikirjoittelu taas poiki potkut työpaikasta. Monille blogi on kuitenkin tarjonnut uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia laajentaa kokemuspiiriään ja toteuttaa suuria unelmiaan.

Kuukauden luetut

Toukokuussa luettiin vain 14 kirjaa ja kaksi sarjakuvaa, tämän lisäksi selailn läpi kaksi ruokakirjaa ja kuuntelin yhden äänikirjan. Sivuja kertyi 5519, ilmeisesti alkukuun tiiliskivet tasapainottivat kivasti blogikirjojen keveyttä. Englanniksi luin tässä kuussa hiukan tavallista enemmän, eli 5 kirjaa. Kuukauden parhaimpiin lukukokemuksiin kuului ilman muuta ihana Yösirkus, mutta myös Jodi Picoultin Lone Wolf, Brian Fiesin syöpäkuvaus Mom's Cancer ja George R.R. Martinin Miekkamyrsky vakuuttivat.

Näiden lisäksi selailin Claes-Göran Wetterholmin kirjaa tuoretta tietokirjaa Titanic - suomalaisten siirtolaisten uponneet unelmat. Kirja oli tuhti tietopaketti yhdestä maailman tunnetuimmista onnettomuuksista ja sydäntäsärkeviä tositarinoita riitti, kuten arvata saattaa. Kirja tuntui hyvin perinpohjaiselta ja toi esiin kiintoisia näkökulmia luokkaeroista ja siirtolaisuudesta. En kuitenkaan jaksanut ihan kahlata läpi ajatuksella ihan kaikkia pohjoismaisia matkalaisia tai laivan teknisiä detaljeja, vaan hyppelin mieleni mukaan enkä siksi liitä kirjaa luettujen joukkoon.
Haasteiden tilanne

Bloggaajien viikot hiukan sotkivat lukukuvioitani eivätkä haasteetkaan ihan huimasti edistyneet. Kirjallisen maailmanvalloituksen osalta onnistuin iskemään lippuni vain Tunisiaan, So American sentään edistyi Massachusettsin, New Hampshiren ja Texasin verran.

Entäs kesäkuussa?

Kesäkuun alkupuolen lukulista alkaakin olla jo selvillä, kirjastosta tipahti iso kasa tilauksia kerralla joten seuraavaksi urakoin niiden parissa. Myös Amazonin tilaukseni saapui ja siellä on erityisesti yksi kullanvärinen teos, joka kovasti syyhyttäisi sormiani. Ilman kristallipalloakin siis ennustan että ensi kuussa luetaan (taas vaihteeksi!) historiallista fiktiota ja ruotsalaista jännitystä. Koska toukokuu oli tasalukujen saavuttamisen aikaa, ajattelin pyöräyttää ensi viikolla käyntiin blogini historian toisen arvonnan. Pysykääpä kuulolla!

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Below stairs / Margaret Powell

Margaret Powell lopetti koulunkäyntinsä 12-vuotiaana. Melko varattomasta perheestä kotoisin oleva tyttö haaveili opettajan koulutuksesta mutta vanhemmilla ei ollut tähän varaa, joten Margaret joutui astumaan palvelukseen. Koska tyttö ei pitänyt ompelemisesta, päätyi hän keittiöön aputytöksi. Työpäivät saattoivat kestää aamuviidestä kahdeksaan illalla ja työnantajissakin oli monenlaisia tyyppejä - ei vain Downton Abbeystä tuttuja inhimillisiä esimiehiä.

Ajoittain Powellin kirjassa häiritsee eräänlainen keskustelevuus ja puhekielen omaisuus mutta toisaalta tämä myös jollain lailla tuo oikean Margaretin lukijaa lähemmäksi. Kun muistaa kirjoittajan taustan ja sen että hän on lopettanut koulunkäyntinsä 12-vuotiaana, turhan siloiteltu ja hienostunut teksti tuntuisi väärältä. Nyt lukiessani tuntuu siltä kuin kuulisin sen oikean Margaretin, sen sitkeän tytön joka on nuoresta saakka tehnyt pitkiä työpäiviä. Keskusteleva tyyli tuo mieleen vanhemman sukulaisen, joka muistelee sitä kuinka silloin ennen ruoassa oli makua, mutta välillä Margaretin tokaisut saavat myös hymyilemään.

Margaret ei juurikaan analysoi tai pohdiskele kirjassaan eikä sellainen tähän kirjaan kuuluisikaan. Hän keskittyy kuvaamaan omaa, varsin työntäyteistä arkeaan sen kummemmin asioita kauhistelematta ja onkin hyvä muistaa että se, mikä nyt tuntuu raskaalta tai jopa vääryydeltä, on tuolloin ollut tavallista arkea. Mutta en voi olla tuntematta sääliä sitä pikkupiikasta kohtaan, joka yritti saada keskenmenon siirtelemällä kaikkein raskaimpia huonekaluja jottei menettäisi työpaikkaansa...

Margaretin tarinan ensimmäinen osa koostuu pitkälti hänen kokemuksistaan eri työnantajien palveluksessa. Vaikka hän onkin tuolloin vasta nuori tyttö, elämä kovettaa ja ehkä katkeroittaakin. Ainakin niin minä luin kohdan jossa Margaret vertailee elämäänsä silloisen palveluspaikkansa omistajan tyttärentyttären, Miss Susanin kanssa. Tytöt olivat lähes saman ikäisiä, mutta vauraan ja koulutetun Susanin elämä oli jo muodostumassa aivan erilaiseksi kuin Margaretin.

Kirja piirtää mielenkiintoisen ja romantisoimattoman kuvan palvelijan työstä noina aikoina ja onkin siksi mielenkiintoista luettavaa, joskin tunnen itseni hiukan hemmotelluksi uupuessani vaivaisen kahdeksan tunnin työpäivästä... Kirja kattaa useita vuosikymmeniä Margaretin elämästä ja siksi maailmakin hänen ympärillään ehtii muuttua. Toinen maailmansota mullistaa niin yläluokan kuin työläistenkin elämän...

Margaretin kirja julkaistiin vuonna 1968 ja se oli tuolloin melkoinen myyntimenestys. Se kuvaa varsin koruttomasti palveluskunnan arkea ja tehtäviä ja sen kerrotaan olleen innottajana mm. Kahden kerroksen väelle ja Downton Abbeylle. Powell kirjoitti teokseensa myös jatko-osan, Climbing the stairs, joka odottelee lukupinossani...
"In my first months there I made one mistake after another. I particulary remember one day when I was doing the front door - I was a bit late this particular morning - the newsboy came with the papers. As I went to put them on the hand table, Mrs Clydesdale came down the stairs. I went to hand her the papers. She looked at me as if I were something subhuman. She didn't speak a word, she just stood there looking at me as though she could hardly believe that someone like me could be walking and breathing. I thought, what's the matter? I've got my cap on, I've got my apron on, I've got my black stockings and shoes; I couldn't think what was wrong. Then at last she spoke. She said, 'Langley, never, neverr on any occasion ever hand anything to me in your bare hands, always use a silver salver. Surely you know better than that."
Pan Books, 1968
Sivuja: 210
Kirjasta lisää: The Guardian, Blogging for a good book, Bookslut

tiistai 29. toukokuuta 2012

Yösirkus / Erin Morgenstern

Painiskelin pitkään tämän postauksen kanssa. Yösirkus oli minusta IHANA, ihan isoilla kirjaimilla. Mutta postauksen teksti ei ottanutkaan syntyäkseen, näytti siltä kuin Yösirkus olisi saanut minut sanattomaksi. Tiedättähän sen tunteen kun jokin ... ihanaa etkä oikein osaa tai edes halua perustella miksi, se vain on.

Eletään vuotta 1873. Legendaarisen taikuri Prosperon hylätty rakastettu päättää päivänsä oman kätensä kautta ja jättää taikurilla perinnöksi pienen tyttären, Celian. Tyttö osoittaa omaansa lahjoja magian suuntaan ja siksi Prospero päättää lyödä vetoa. Prospero ja harmaapukuinen mies päättävät aloittaa uuden Pelin kunhan toisen sopivan pelaajan löydyttyä. Myöhemmin sama mies adoptoi orvon Marcon. Vuosia myöhemmin kilpailijat kohtaavat toisensa Le Cirque des Rêvesissa, Unelmien sirkuksessa ja kohtalokas peli alkaa.

Yösirkuksen kieli oli minusta kaunista, koin kirjan tekstin hyvin visuaalisena ja monesti tuntuikin siltä kuin olisin nähnyt tapahtumat ja paikat, sen mystisen sirkuksen melkein silmieni edessä. Tein hiukan taustatutkimusta ja kävi ilmi, että Erin Morgenstern onkin myös kuvataiteilija, liekö siinä syy?

Kirja on samanaikaisesti lumoava, maaginen ja pikkuisen outokin. Kirjaa rytmittävät kohtalokkaan oloiset välitekstit, joissa Morgenstern kuvaa sirkusta itseään ja sen telttoja, jotka kirjan päähenkilöt, Celia ja Marco tarinan aikana luovat. Se, ja preesensissä tapahtuva kertominen luovat osaltaan illuusiota siitä, että lukija on hänkin Yösirkuksessa, uneksijana ja sivustakatsojana. Jo kirjan kansikin on osa mustavalkoisen taikasirkuksen outoa ja kiehtovaa tunnelmaa.

Yösirkus on ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista.. Takavuosien mainosta mukaillen: "Niin hyvää, ettei sanotuksi saa".
"Sirkus saapuu varoittamatta.
Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisissa lehdissä ei ole mainostusta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.
Korkealle kohoavat teltat ovat mustavalkoraidallisia. Missään ei näy punaista tai kultaa eikä lähistön puiden ja niittyjen vehreyden lisäksi muitakaan värejä. Koristeellinen takorauta-aita sulkee sisäänsä tämän värittömän maailman, lukemattomat erikokoiset ja -muotoiset teltat, harmaata taivasta vasten piirtyvät mustat ja valkoiset raidat. Ulospäin näkyvä vähä maaperäkin on maalilla, jauheella tai jollain sirkustempulla mustavalkoiseksi värjättyä.
...
Ja porttiin kiinnitettyä mustaa kylttiä, johon on maalattu valkoisin kirjaimin:
Aukeaa hämärän laskeutuessaSulkeutuu sarastuksen aikaan
Ihmiset ihmettelevät, minkälainen sirkus on auki vain öisin."
Basam Books, 2012
Sivuja: 400
Kirjasta lisää: Le Masque Rouge
So American: Massachutes

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kinuskikissa leipoo - Tervetuloa juhliin! / Sini Visa

Tässä tulee rehellisen puolueellinen kirja-asrvostelu. Kinuskikissan blogia olen seuraillut vuodesta 2009 saakka ja kissasta on tullut suorastaan leivontaguruni. Olen melkoinen tumpelo keittiössä, mutta äitini sairastuttua halusin oppia tekemään hänelle herkkuja ja avukseni käytin Kinuskikissan sivuja. Minun leipomiseni eivät aina mene niinkuin elokuvissa mutta ainakin maut ovat olleet kohdallaan ja sehän on tärkeintä!

Kinuskikissa leipoo on runsas tietopaketti, josta löytyy vinkkejä monentasoisille leipureille. Kirja selaillessani ihastelin erityisesti sen visuaalista ilmettä, kauniit kuvat ja söpöt tassunjäljet sivuilla loivat kirjaan sopivaa tunnelmaa ja täydensivät hienosti kakkujen koristeluita. Kirjaa kehui muuten kauniiksi ja innostavaksi myös työpaikkani arvovaltainen kahvipöytäraati, joten täältä lähtee hatunnosto kuvaaja Arto Vuohelaiselle ja kirjan graafiselle suunnittelijalle Satu Kontiselle.

 
Kuvassa Äidin lempikakku
-ohjeella tehty herkkupala,
jonka koristelut
kyllä aika yksinkertaisiksi.
Kakku sai kuitenkin
kehuja osakseen ja eräs
vieras, joka ei normaalisti
makeasta pidä, santsasi...
Kirja sisältää reseptien lisäksi myös runsaasti yleisempiä vinkkejä leivontaan aina leipurin työkalupakin esittelystä vaikkapa liivatteen käyttöön saakka. Yksi Kinuskikissan vahvuuksista on ilman muuta koristelu, blogissaan Visa on esitellyt monipuolisia ja kekseliäitä luomuksia. Leivontatumpelo kiittää myös siitä, että mukaan on mahtunut myös helppojakin niksejä, joilla tehdä leipomuksistaan näyttävämpiä. Kirjassa koristeluille on luonnollisestikin omistettu ihan oma lukunsa, jossa askarrellaan niin perinteisempiä ruusuja kuin myös hurjia haamuja tai herkkiä sokerilla kuorrutettuja kukkiakin.

Kakkujen lisäksi lukijaa kiusoitellaan mm. muffineilla, makeilla ja suolaisilla piirakoilla ja pikkusuolaisilla, lisäksi kirjan loppuun on lisätty myös oma osionsa erityisruokavalion omaavillekin. Omaa tunnelmaansa kirjaan tuovat myös ne reseptit, joihin liittyvät muistot, mukana on mm. isoäidiltä peräisin oleva bébé-leivoksien resepti ja Visan lapsuudesta tuttu piirakka.

Sini Visa innostui leipomisesta jo pikkutyttönä. Hän perusti Kinuskikissa-bloginsa vuonna 2007 ja kertoo kirjan alkusanoissa siitä, kuinka blogi vei hänet mukanaan. Jakamisen ilo muiden leipureiden ja lukijoiden kanssa on ollut hänelle suuri tuki ja ilo, sama asiahan nouseekin esiin monissa blogikirjoissa. Nykyisin Kinuskikissa-sivuilla toimii oma keskusteluryhmänsä, Kinuskit, joita Visa kiittelee saamastaan kannustuksesta ja ideoista. Kinuskikissa-blogi on valittu useampana vuonna vuoden ruokablogiksi.

Tammi, 2012
Sivuja: 224
Kirjasta lisää: Kinuskikissa

lauantai 26. toukokuuta 2012

Viiden tähden vegaani / Elina Innanen

Viiden tähden vegaani oli minulle uusi tuttavuus, sain siitä vinkin Bloggaajien viikkoja varten. Chocochili on vegaaninen ruokablogi, jonka takana on turkulainen puutarhuri Elina Innanen. En itse ole kasvissyöjä mutta haluaisin ainakin syödä kasviksia enemmän - siispä on löydettävä maukkaita kasvisreseptejä!

Viiden tähden vegaani on tyylikkään näköinen tietopaketti, joka sisältää kokoelman Innasen suosikkireseptejä. Resepteistä monet vaikuttavat riittävän yksinkertaisilta jopa tällaisen poropeukalon kokkailtaviksi eivätkä ruoka-aineetkaan vaikuta kovin eksoottisilta, kokeiluista selvittiin ihan lähikaupan antimilla. Kun mukaan lisätään vielä herkullisen näköiset kuvat ja eläinten oikeuksien kunnioittaminen, alkaa paketti kiinnostaa lihansyöjääkin.

Koska keittokirjan sydän ovat sen reseptit, on mentävä keittiöön. Herkkusuu olisi halunnut testata mansikka-ananasgranitaa, joka sopisi varmasti mainiosti kuumaan kesäpäivään ja avokado-suklaamoussekin olisi kiinnostanut. Ne säästetään kuitenkin ensi kertaa varten, sillä lämmin peruna-tomaattisalaatti palautti mieleeni erään ihanan lautasellisen Italian matkalta.

Salaatti oli helppo tehtävä ja reseptikin oli niin selkeä ettei siihen montaa kertaa tarvinnut palata. (Basilikan tosin unohdin kauppaan, ensi kerralla sitten.) Lopputulos oli IHANA, juuri täydellinen aurinkoiseen iltapäivään. Perunat ja tomaatit olivat jo itsessään maukkaita ja rucola jätti hyvän jälkimaun. Nami. Tykkäsin ja taidanpa tehdä tätä uudestaankin.

Moreeni, 2011
Sivuja: 120
Kirjasta lisää: Chocochili, Sallan lukupäiväkirja, Pumpkin jam, Uusi musta, Kirjamielellä

perjantai 25. toukokuuta 2012

11 x 2

Sain Kirjoista-blogin Merenhuiskeelta (hieno nikki muuten!!) ja Mari A:lta 11.kysymyksen haasteen. Haaste kuuluisi jakaa eteenpäin muille bloggaajille, mutta koska haaste on jo kiertänyt paljon, taidan jättää haastamisen tällä kertaa sikseen.

Merenhuiske kysyi:
1. Mikä on ahdistavin kirjamuistosi?
- Ahdistuin joskus ihan hirmuisesta Anja Kaurasen Pelon Maantieteestä niin etten edes lukenut kirjaa loppuun. Kumma kyllä, en enää muista mikä kirjassa ahdisti ja olen sen sittemmin lukenut ihan kokonaankin, ilman näkyviä traumoja.

2. Mikä on paras paikka lukea kirjaa kesällä?
- Olen aika kaikkiruokainen lukupaikkojen suhteen, mutta kesällä toki ranta tai vaikka oma piha passaa mainiosti. Lentokonekaan ei olisi hullumpi. (Matkakuume, matkakuume...)

3. Luetko kirjoja muilla kielillä kuin suomeksi?
- Luen melko paljon englanniksi ja ihan pikkuisen ruotsiksi. Muita kieliä en puhu riittävän hyvin lukeakseni kirjallisuutta ko. kielellä.

4. Haluatko omistaa lukemasi kirjat vai lainaatko ne mieluummin kirjastosta (tai jostain muualta)?
- Sekä että. Pölyallergikkona joudun olemaan vähän nirso kirjakokoelman suhteen, joten usein lainaan kirjan ensin ja kirjastosta ja jos siihen rakastun, ostan myös omaksi. Tietysti kaikenlaisia pieniä lipsahduksia sattuu, höm, yllättävän usein...

5. Mihin kirjalliseen maisemaan tai maailmaan haluaisit mennä vierailulle?
- Näitä on monia... Yösirkuksen tai Harry Pottereiden maailma kiinnostaisi taianomaisuutensa takia. Aikamatkailukin kiinnostaisi. Voisin käydä vaikkapa Laura Ingallsin Amerikassa, Kiinassa, Japanissa, Italiassa, kenties Tudoreiden Englannissakin. Keksisin oikeastaan vaikka kuinka monta paikkaa!

6. Ketkä kuusi fiktiivistä henkilöä kutsuisit päivälliselle?
- Voi, fiktiivisyys aiheuttaa nyt päänvaivaa, sillä itseasiassa olisi kiinnostaa pitää blogitapaaminen vaikka blogikirjojen tekijöiden kanssa. Uskon että Lina Ben Mhenni olisi kiinnostavaa pöytäseuraa ja kuulisin mielelläni vaikkapa Julie Powellin ja Catherine Sandersoninkin vaiheista. Fiktiivisistä kavereista kutsuisin mukaan vaikkapa Bridget Jonesin, sillä hänen seurassa tuskin joutuisi jännittämään. Myös Sherlock Holmes Watsoineen olisi varmasti kiinnostava keskustelukumppani.

7. Mikä on ollut paras tänä vuonna lukemasi kirja?
- Tällä hetkellä sanoisin Erin Morgensternin Yösirkus, olen vielä ihan sen lumoissa.

8. Mitä kappaleita kuuluisi elämäsi soundtrackiin?
- Varmaan aika sekalaista sakkia, taidan olla yhtä sekalainen musiikin kuuntelija kuin olen elokuvien katselijana ja lukijanakin... Nämä kappaleet puhuttelevat jokainen tavalla toisella tavanomaista enemmän.
  • Kaija Koo: Kaunis, rietas, onnellinen
  • Jukka Poika: Älä tyri nyt
  • Madonna: Masterpiece
  • Whitney Houston: Waiting to exhale
  • Dixie Chicks: Wide open spaces
  • Eva Dahlgren: Ängeln i rummet
  • Sting: Shape of my heart
  • A.R Rahman: Jai Ho!
  • Jenni Vartiainen: Missä muruseni on
  • Fintelligens: Mikä boogie
  • Eminem: Lose yourself
  • Alanis Morisette: Head over feet
9. Millaisista elokuvista pidät?
- Hauskoista, historiallisista, dramaattisista. Minulla ei taida olla mitään selvää elokuvamakua, vaan etsin enemminkin oikeaa elokuvaa oikeaan hetkeen ja mielentilaan. Aivoton komedia voi olla joskus juuri se juttu, mitä tarvittiin. Visuaalisuus on myös aika tärkeää. Muutamia suosikkileffojani ovat Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, Konttori, Bridget Jones, Hitchcockin Takaikkuna, Dirty Dancing, Chocolat, Fargo, Kung-Fu Pandat, Practical Magic...

10. Miten valitset kirjastossa lainaamasi kirjat?
- Minulla ei ole minkäänlaista strategiaa. Kirjaston uutuuslista on melkoisen koukuttava keksintö, sieltä tulee poimineeksi kaikenlaista lukulistalleen, joskus ihan pelkkien asiasanojen perusteellakin. Kirjastoon mennessä hyökkään ensin Bestseller-hyllylle (no, kukapa ei??) ja sitten kurkin palautukset läpi muiden lukijoiden aarteiden toiveissa. Sitten vain haahuillaan hyllyjen välissä niin kauan kunnes kantamusta on riittävästi.

11. Kirjoitatko päiväkirjaa?
Kyllä, jonkinlaista ja silloin tällöin.

Ja Mari A halusi tietää:

1. Kirja, joka muutti elämäsi?
- Kolme pientä porsasta. Se oli ensimmäinen lukemani kirja. Päätin eräänä tylsänä päivänä yrittää lukea possujen tarinaa. Tunsin oman nimeni kirjaimet ja sillähän pääsi jo pitkälle. Vaikka tapahtumasta on jo vuosia, muistan vielä sen tunteen kun tajusin että sanat alkoivat merkitä jotakin. Oli huikeaa saada luettua ihan itse. Siitä se alkoi.

2. Asia, josta olet ensin sanonut "en koskaan" ja sitten siitä huolimatta tehnyt sen.
- Näitä on monta koska olen pelkuri ja muutenkin muutosvastarinnan suntaan kallellani. Mieli muuttuu monesti kun saan aikaa ajatella asioita vähän lisää ja sisuunnun itseeni. Tänä vuonna olen esimerkiksi löytänyt itseni "tanssibattlestä" vaikka omaankin rautakangen notkeuden.

3. Kotimainen kirja, joka jokaisen pitäisi lukea?
- Tämä on vaikea kysymys minulle. Haluan sanoa Kyrön Mielensäpahoittajan sen vanhusnäkökulman takia.

4. Käännösromaani, joka jokaisen pitäisi lukea?
- Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani oli ainakin vakuuttava. Tai Anne Frankin päiväkirja.

5. Elokuva, joka jokaisen pitäisi nähdä?
- Jonkun hulvattoman komedian. Maailma tarvitsee lisää iloa.

6. Paras paikka lukea?
- Oma sänky.

7. Paras asia kesässä?
- Valo. Lämpö. Vehreys. Mansikat. Uiminen ja juoksulenkit. Loma.

8. Huonoin asia kesässä?
- Sen pituus ja hyttyset.

9. Mistä kirjasta on ollut eniten käytännön hyötyä elämässäsi?
- Sodankäynnin taito on ollut antoisaa luettavaa. Samoin Dilbert-kirja The Joy of Work: how to find happiness in the expense of your co-workers.

10. Kumpi ennemmin: kauhukirja vai rakkausromaani?
- Olen pelkuri ja romantikko, joten ehdottomasti rakkausromaani.

11.  Kumpaan matkustaisit mieluummin: Malesiaan vai Kiinaan?
- Malesiakin kiinnostaisi mutta näistä vaihtoehdoista on kuitenkin valittava Kiina. Siellä on sielukaupunkini Hong Kong ja monta mielenkiintoista paikkaa on vielä ihan koluamattakin.


torstai 24. toukokuuta 2012

Petite Anglaise / Catherine Sanderson

Petite Anglaiseen tarttuessani kuvittelin sen olevan jonkinlaista chick-litiä, kansi "Pariisissa. Rakastunut. Pulassa." -teksteineen sopi kuvaan hienosti. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin että Petite Anglaise meni sittenkin vaaleanpunaista pariisilaista hattaraa syvemmälle ja aloin kiinnostua...

Petite Anglaise pohjautuu Pariisissa asuvat brittinaisen, Catherine Sandersonin, blogiin. Hyvin suositussa blogissaan Sanderson kuvasi melko avoimestikin elämäänsä ja ihmissuhteitaan Pariisissa. Aloittaessaan bloginsa hän eli kiireistä työssäkäyvän äidin arkea tyttärensä Toukan ja miehensä Sammakon kanssa. Blogi alkoi tapana purkaa paineita, mutta suuren suosion myötä siitä tuli paljon muutakin.

Blogi on Petite Anglaisessa yllättävän suuressa osassa, mikä sopikin loistavasti Bloggaajien viikon teemaan! Jäin monesti hämmästelemään Petiten - tai Catherinen - rohkeutta jakaa niinkin suuria ja henkilökohtaisia asioita elämästään, itse en siihen kykenisi tai edes haluaisikaan. Petite Anglaisen tarina myös muistuttaa tärkeästä faktasta mm. lifestyle-blogien takana, ne kuvaavat vain sitä palasta kirjoittajan elämästä jonka hän on päättänyt lukijoidensa kanssa jakaa. Niinpä Petitekin huomaa sensuroivansa arkeaan ja ehkä kaunistelevansa muistojaan.
"Hän ei enää ollut muiden taivoin kasvoton lukija, ja halusin hänen ymmärtävän eron sen välillä, mitä petite anglaise kirjoitti ja mitä todella tapahtui, ja tajuavan, ettei yleisölle kirjoitettu päiväkirja voinut olla täysin todenmukainen. Vaikka James oli olikin astunut elämääni blogin kautta, se ei kuitenkaan korvannut oikean Catherinen tuntemista, sen, joka ohjasi näytelmän kulkua näkymättömissä ja toisinaan hämärsi toden ja kuvitellun rajaa."
Kuten monessa muussakin lukemassani blogikirjassa, myös Petite Anglaisessa nousee esiin lukijoiden tuen ja kommenttien tärkeys kyseisen bloggaajan elämässä. Alkuun suosio yllättää ja ihastuttaa mutta jossain vaiheessa se alkaa myös painaa, nokkelat postauksiin kun ei aina löydykään niin helposti aiheita. Lukijoiden ja kanssabloggareiden parista löytyy uusia ystäviä, jopa rakkauskin. Herää kuitenkin kysymys - kuinka paljon tietoa itsestään ja läheisistään oikeasti kannattaa jakaa?! Itse huomasin hetkittäin tuntevani sittenkin sympatiaa Catherinen puolisoa Sammakkoa kohtaan...
"En kuitenkaan ollut täysin rehellinen, sillä kyllä minua vähän harmitti ettei hän lukenut blogiani. Olin löytänyt mieleiseni harrastuksen. Olin luonut jotain, josta aloin syystäkin olla ylpeä. Oliko liikaa vaadittu, että hänkin olisi innostunut siitä ja välittäisi kirjoitusteni sisällöstä?"
Hyvää Petite Anglaisessa on jälleen kerran rehellisyys. Catherine ei tee itsestään pyhimystä vaan kuvaa itsensä melko aidon oloisensa naisen joka tekee virheitä, innostuu, kaatuu ja ehkä oppiikin tekemisistään. Kirja olikin yllättävän miellyttävä ja herätti jopa ajatuksiakin. Suuria kaunokirjallisia elämyksia ei ole luvassa, mutta Petite Anglaise on varmasti mainiota seuraa vaikkapa hellepäivänä.

Catherine Sanderson alkoi kirjoittaa omaelämäkerrallista Petite Anglaise-blogiaan vuonna 2004, vuonna 2006 hän solmi sopimuksen blogiin perustuvan kirjan julkaisemisesta. Sittemmin Sanderson on julkaissut myös toisen kirjan nimeltä French kissing. Sanderson menetti työpaikkansa blogikirjoitustensa takia ja kävi läpi oikeustaistelun laittoman irtisanomisen takia. Bloginsa kirjoittamisen hän lopetti vuonna 2009, poikansa syntymän jälkeen.

Tammi, 2011
Sivuja: 327
Alkuteos: Petite Anglaise
Kirjasta lisää: Petite Anglaise, Saran kirjat, Koko lailla kirjallisesti, Jäljen ääni

tiistai 22. toukokuuta 2012

Julie and Julia: my year of cooking dangerously / Julie Powell

Julie Powellin kirja tuli minulle tutuksi ensin samannimisenä elokuvana, jota päädyimme katsomaan koska saamamme elokuvaliput olivat menossa vanhaksi. Jälkeenpäin olimme toki tyytyväisiä valinnastamme, erityisesti Meryl Streep loisti Julia Childin roolissaan. Bloggaajien viikon kirjalistaa miettiessäni elokuva pulpahti mieleeni - olisi mukavaa selvittää millainen olisi Hollywood-leffan takana oleva kirja - ja blogi.
"Today, when we blog about our weight-loss problems and our knitting and our opinion of the president's IQ level, we do it on the blithe assumption that someone gives a shit - even though there's a guy stuck in Baghdad who blogs, and a Washington DC staff assistant who gets paid by Republican appointees for sex who blogs, and our own jottings must all be dreadfully dull by comparison. Nowadays anyone with a crap laptop and Internet access can sound their barbaric yawp, whatever it may be. But the suprise is that for every person who's got something to say, it seems there are at least a few people who are interested. Some of them aren't even related."
Julie Powell on nainen, joka alkoi bloggaamaan, koska hänellä ei mennyt hyvin. Avioliitto ei ollut ongelmaton, pätkätyöt masensivat, lääkärit kasasivat äitiyspaineita Powellin niskaan ja asuntokin oli kurja. Julie tarvitsi projektin. Sattuman oikusta hän päätti opetella laittamaan ruokaa kokkaamalla Julia Childin legendaarisen keittokirjan läpi vuodessa ja blogata siitä.

Vaikka ruoka onkin kirjassa etualalla, se ei kuitenkaan Julien tarinassa ole se tärkein asia. Loppujen lopuksi kyse on jälleen kerran ilon löytämisestä elämään ja saavuttamisen tunteesta projektin (blogin) pienten tai suurten voittojen kautta. Blogia pitävistä lukijoistani varmaan jokainen muistaa vaikkapa ensimmäisen lukijan kommentin aiheuttaman ilon ja hämmennyksen tai ylpeyden lukijamäärien kasvaessa. Projekti näyttää auttaneen Powellia myös löytämään itsensä, mutta kenties ei sittenkään kokkina vaan ennemminkin kirjoittajana?

Powellin kirjoitustyyli oli melko lörpöttelevää ja kirjan edetessä aloin jo hiukan turhautua siihen, että Julien sukellettua keittiöönsä luomaan ranskalaista herkkua x, saattaa teksti jatkaakin vaikkapa Julien työkaverin rakkauselämään ja tämä häiritsi ainakin minua. Olin etukäteen ajatellut juuri tämän kirjan olevan blogi-kirjojen joukosta se minun tyyppiseni, olinhan nauttinut elokuvasta ja kirjahan on aina parempi kuin elokuva, eikös? Elokuvassa olin kuitenkin pitänyt ennen kaikkea juuri Meryl Streepin hienosti tulkitsemasta Julia Childista, joka kirjassa jäikin vain muutamien sivujen pituiseksi tuttavuudeksi pääpainon ollessa luonnollisesti Juliessa.

Koska haluan teemaviikoillani pohtia asioita myös blogien kannalta, halusin myös selvittää sitä mitä tapahtui kirjan jälkeen. Googlettelu paljasti Powellin saaneen haasteensa aikana suurta kannatusta mutta kirjan kustannussopimuksen jälkeen ääni kellossa muuttui. Julie/Julia-projektin aikana kokkaamaan opetelleesta Powellista tuli yht'äkkiä ruokapersoona ja kritisointi alkoi. Sittemmin Julie julkaisi myös toisen omaelämäkerrallisen kirjan, joka kuitenkin teilattiin mediassa. Blogin kirjoittaminenkin näyttää loppuneen vuonna 2010.

PS. TV-vinkki, Julie & Julia saa Suomen Tv-ensi-iltansa 28.5 klo 21:00 TV5:llä. Suosittelen!
"One interesting thing to meditate on while you're making this soup is potatoes. There's something about peeling a potato. Not to say that it's fun, exactly. But there's something about scraping off the skin, and rinsing off the dirt, and chopping it into cubes before immersing the cubes in cold water because they'll turn pink if you let them sit out in the air. Something about knowing exactly what you're doing and why. "
Penguin Books, 2009
Sivuja: 307
Kirjasta lisää: The Julie/Julia -project

maanantai 21. toukokuuta 2012

Vuoden mutsi / Satu Rämö, Katja Lahti

Mietin jonkin aikaa ymmärtäisinkö mitään Vuoden mutsista, en kenties ole lapsettomana ihan sitä oikeaa kohderyhmää. Silmäilemäni arviot -ja kirjan kansi - kuitenkin saivat uteliaan lukemaan. Hyvä niin, sillä Vuoden mutsi oli oikeasti kiinnostava kirja. Kirja luokitellaan tietokirjaksi, tosin tekijät luonnehtivat sitä enemmänkin mutu-kirjaksi.

Vuoden mutsi on eräänlainen opaskirja äitiyteen. Se käsittelee paljon henkistä puolta mutta tarjoaa myös käytännön vinkkejä. Sen ote on reilu, vähän pelottavankin rehellinen ja humoristinen. Iso plussa (no pun intended!) tulee kirjan kuvituksesta, kannen hurmaava teema jatkuu läpi koko kirjan ja sai ainakin tämän lukijan hirmuisen hyvälle mielelle!

Lapsettomalle lukijalle kirja tarjoaa kurkistuskulman vauvaperheen elämään ja uskoisin sen olevan perheellisille huumorintajuinen opaskirja tulevaan. Neuvojen pätevyydestä en toki osaa sanoa mitään vaikka toki kirjan vinkit ainakin kuulostivat ihan päteviltä. Pidin kirjan reippaasta lähestymistavasta, on lohdullista tietää että maailmassa on muitakin ihmisiä joiden mielestä masuasukki-sana kuulostaa - noh - ihan turhan söpöstelevältä.

Kirja sisältää myös hauskan äitiystestin, jonka vastaukset voi käydä kurkkimassa Vuoden mutsin -sivuilta. Kirjassa on myös useissa kohdissa tilaa lukijan omille muistiinpanoille ja vuodatuksille, "jotta ensimmäisestä vuodesta jäisi edes joku muistijälki".

Kirjan taustalla on kaksi mutsia. Satu Rämö on nykyisin Islannissa asuva kirjailija ja toimittaja, joka aloitti äitiyslomallaan Salamatkustaja-blogin. Katja Lahti taas on äitiyslomalla Uusi Musta -blogin tuottajan tehtävistä, hänen äitiysbloginsa on Projectmama. Vuoden mutsi syntyi naisten huomatessa olevansa hieman pulassa 3,5 kiloisen käärönsä kanssa eivätkä äitiysoppaatkaan aina auttaneet. He olivat vauvamaahanmuuttajia, ymmärtämättömiä uuden maailman kielen tai tapojen suhteen. Naiset siirtyivät virtuaalimaailmaan ja perustivat bloginsa. Vertaistuki auttoi, samoin kuin blogien (ja tämän kirjankin) positiivinen sanoma: aina ei mene putkeen, mutta viis siitä. Hyvä motto, joka itseasiassa sopii ihan elämään yleensäkin.

10 % kirjan tuosta lahjoitetaan Mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempainpuhelimen toimintaan.
"Seuraa silmien pyörittelyä. Värjäätkö hiuksiasi raskaana? Syötkö listeriavaaraa uhmaten sushia?  Miten ajattelit synnyttää? Aiotko käyttää kivunlievitystä? Kantoliinailijat pitävät vaunukansaa kiintymyssuhdeongelmaisina separeina, kestoilijoiden mielestä kertiksillä tuhotaan maapallo, taaperoimettäjät pyörtyvät nähdessään tuttipullon ja kaikki muut nähdessään taaperoimettäjän, kotiäidin mielestä päivähoidossa kasvaa vain tulevia narkomaaneja kun taas päiväkodin ja työpaikan välillä suhaava äiti pitää kotiäitejä verkkareissa hilluvina työnvieroksujina. Rokotekriittiset pitävät tuhkarokkoa ihan normaalina lastentautina. Vääntää voi myös perhepedistä, kiinteiden aloitusiästä, lapsen lääkinnästä ja ihan mistä vaan. Teit miten tahansa, et voi voittaa. Mielipiteet kärjistyvät netissä: vauvapalstoilla on välillä aika tulehtunut ilmapiiri."
Avain, 2012
Sivuja: 303
Kirjasta lisää: Vuoden mutsiLumiomena, Inahdus, Amman lukuhetki, Sinisen linnan kirjasto, Villasukka kirjahyllyssä, Kujerruksia, Kirjojen keskellä
Saatu arvostelukappaleena

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

En vaan osaa! 2 / Milla Paloniemi

Olen lukenut Norpatin (Milla Paloniemi) blogia vuodesta 2009 saakka. En muista kuinka blogiin alunperin ajauduin, mutta ihastuin sarjakuvablogiajatukseen kovasti - osasinpa minäkin piirtää! En vaan osaa -tuntui tuolloin hyvinkin rehelliseltä kuvaukselta nuoren naisen elämästä, välillä oli iloisia ja onnellisia hetkiä, onnistumisia ja rakkautta ja sitten synkkyyden ja herkkyyden hetkiä. Jo tuolloin Paloniemen blogissa esiintyi hulvaton ja höpsö, räväkkä ja rohkea Norpatti jonka ruudut olivat sarjakuvamaisempia ja värikkäämpiä sekä Milla jonka kuvitus usein oli mustavalkoinen ja herkempi. Minusta tämä oivallus oli hieno ja hyvinkin kuvaava - luulisin meiltä kaikilta löytyvän nämä puolet ja oli hienoa että Paloniemi oli halunnut jakaa myös haavoittuvaisempia hetkiään lukijoidensa kanssa.

Piirrokset ovat huolettomia ja niistä saa vaikutelman nopeista ideoista, jotka on ollut pakko tallentaa heti paperille. En vaan osaa 2 koostuu arkisista tuokioista Millan/Norpatin elämässä, on iloa uudesta tukasta, unennäköä ja aikuistumista. Kirjana se on nopealukuinen ja melko kevyt sarjakuva eivätkä ehkä kaikki stripit ole siinä kaikkein parhaassa terässä, silti pidän Paloniemen rennosta tyylistä ja nopeista oivalluksista.

Kirjan ensimmäisillä sivuilla Paloniemi kiittää bloginsa lukijoita ja ennen kaikkea kommentoijia heiltä saamastaan tuesta - on mukava kuulla että sosiaalisen median luomalla yhteisöllä on ollut positiivinen vaikutus taiteilijaan.


Sammakko, 2010
Sivuja: 60
Kirjasta lisää: En vaan osaa

lauantai 19. toukokuuta 2012

Mom's cancer / Brian Fies

 Brian Fies aloitti sarjakuvansa julkaisemisen internetissä hänen äitinsä syöpädiagnoosin jälkeen. Sarjakuva eli äidin mukana, Fies ei itsekään tiennyt kuinka tarina päättyy. Kirja onkin sydäntä riipaiseva ja aidon tuntuinen dokumentti yhden perheen sairastumisesta ja taistelusta keuhkosyöpää vastaan.

Kirjassa Fies pyrkii antamaan ääneen äidilleen, hänen kuvaa syöpään sairastuneen ihmisen tuntoja herkästi. Hankalia ja tuskallisia hoitoja, hämmennystä terveydenhuollossa, avuttomuutta ja pelkoa taudin edetessä. Blogi onkin ollut ehkä yhden miehen varaventtiili vanhemman sairastumisen paineissa ja tribuutti tärkeälle ihmiselle. Vaikka tarina on kipeä ja henkilökohtainen, tuntuu silti hienolta että Fies on tehnyt tämän sarjakuvan.

Fiesin kynänjälki on yksinkertaista ja tuntuu hetkittäin melkein liiankin siloiselta karuun aiheeseensa nähden.   Kirja on suureksi osaksi mustavalkoinen, Fies käyttää värejä vain ilmaistakseen iloa, suuria tunteita, tai menneisyyden muistelua, mielestäni tehokkaasti. Tarina on koskettava, etenkin siksi koska se on totta. Tämä bloggari tunnustaa silmäkulmienkin kostuneen lukuhetkien aikana...

Fiesin sarjakuva on palkittu vuonna 2005 Eisner-palkinnolla parhaan digitaalisen sarjakuvan kategoriassa.


Image, 2006
Sivuja: 115
Kirjasta lisää: Mom's cancer, MomsCancer.blogspot.com

torstai 17. toukokuuta 2012

The Baghdad blog / Salam Pax

Salam Paxin (salanimi, tunnetaan nykyisin nimellä Salam Abdulmunem) kirjan lukeminen oli mielenkiintoinen jatkumo Colby Buzzellin Minun sotani -kirjalle, ovathan he tavallaan eri puolilla samassa sodassa. Buzzellin tapaan myös Salam vaikuttaa hyvin aidolta, hän on kärkevä, älykäs - ja vihainen. Hän tekee selväksi mielipiteensä Saddam Husseinista (temppu, jolla olisi hyvinkin saattanut tulla pidätetyksi salaisen poliisin toimesta) mutta osansa saavat myös George W. Bush ja Yhdysvallat. Hän kuvaa osuvasti tavallisen baghdadilaisen arkea ja muistuttaa, että sotatoimien kohteena olevassa Baghdadissa asuu tavallisia ihmisiä, jotka kärsivät kun tarvikkeiden, esim. lämmittimien hinnat kohoavat pilviin ja jotka eivät kuitenkaan haluaisi juhlia amerikkalaisten heille antamaa rauhaa talojensa raunioilla.

The Baghdad blog koostuu vuodesta Salam Paxin bloggauksia. Salam alkoi kirjoittaa blogiaan (nimellä Where is Raed) pitäkseen yhteyttä ystäväänsä Raediin. Vaikka blogissa esitelläänkin arkisia asioita, kuten pommitukseen sopivan soundtrackin valintaa, kääntyy keskustelu varsin pian poliittiseksi. Kun lukijat löytävät blogin, alkaa Salam käydä heidän kanssaan keskustelua.
"In the oh-the-irony-of-it-all section of my life I can add the unbelieveable bad luck that when I wanted to watch a movie, because I got sick of all the news, the only movie I have not seen a hundred times is The American President. No joke. A friend gave me that video months ago and I never watched it. I did last night. The American 'presidential palace' looks quite good. But Michael Douglas is a sad ass president."
Salamin teksti on sujuvaa ja hauskaakin, hänen huumorinsa luonnollisesti on mustaa, minkä ymmärtää hyvin - bloggaahan mies kaupungista jota pommitetaan. Kiihkeimpien iskujen ajan Salam ei pystynyt internet-yhteyden puutteen takia julkaisemaan postauksiaan, mutta mies kirjoitti säännöllisesti tekstejä koneelleen ja onnistui lopulta toukokuussa lähettämään tekstit ulkomailla asuvalle ystävälleen joka julkaisi ne hänen pyynnöstään. Tämä osuus onkin kirjan synkin ja samalla myös mielenkiintoisin, se kuvaa hyvin sitä millaista on asua ihan kirjaimellisestikin sotatantereella.
"Two hours ago we could hear the rumbling of the planes over us and it took them ages to pass. 'Afraid' is not the right word. Nervous, edgy - sometimes you just want to shout out at someone - angry. I wish the Iraqi and the American governments would stop saying they are doing this for the people. I also want to hold a NOT IN MY NAME sign."
Salam Paxin blogi on hyvin rohkea. Nostan hattua hänen yrityksilleen tuoda Husseinin ja Liittoutuneiden puristuksessa olevien tavallisten irakilaisten ääni kuuluviin. Että me muistaisimme uutisia katsoessamme että pommitetussa kaupungissa asuu ihan oikeita ihmisiä. Jostakin syystä huomasin myös ajattelevani Anne Frankin päivä kirjaa. Kenties 2000-luvun Anne olisikin pitänyt blogia ja olisimmekin seuranneet hänen tarinaansa livenä, hetki hetkeltä, niinkuin Salam Paxin tapauksessa tapahtui. Olisiko Annella ollut silloin onnellisempi loppu? Sosiaalinen media tosiaan on mielenkiintoinen ilmiö, nyt me voimme päivittäin kurkistaa jonkun toisella puolella maailmaa elävän ihmisen elämään. Parhaimmillaan solmimme tunnesuhteita ihmisiin jonka olemme tavanneet vain tekstinä - blogin kirjoittajaan, lukijoihin, kanssabloggaajiin. Huikeaa!

Salam Paxin sanotaan olleen vuosina 2003 -2004 Irakin tunnetuin bloggaaja. Suurten lukijamäärien ohella myös media osoitti kiinnostusta blogia kohtaan. Salam itse on hyvätuloisesta perheestä ja on asunut mm. Itävallassa useita vuosia. Salam lopetti Where is Raed -blogin kirjoittamisen huhtikuussa 2004. Tämän jälkeen hän on mm. opiskellut journalismia Lontoossa ja toiminut The Guardian -lehden toimittajana. Hän palasi Baghdadiin vuonna 2009 ja työskennellyt siellä mm. UNICEFin palveluksessa.

Atlantic Books, 2003
Sivuja: 204
Kirjasta lisää: Where is Raed, Salam Pax: How I became the Baghdad Blogger

tiistai 15. toukokuuta 2012

Minun sotani: amerikkalaissotilas Irakissa / Colby Buzzell

Minun sotani lukeminen oli ristiriitainen kokemus, toisaalta minusta mielenkiintoista päästä kurkistamaan jonkun niin itsestäni erilaisen ihmisen ajatuksiin ja Buzzellin teksti on rehellisen tuntuista, värikästä ja sujuvaa. Olen iloinen tästä Bloggaajien viikko -lukupäätöksestäni, sillä ilman tätä teemaa olisin tuskin Buzzellin kirjaan tarttunut. Ja kuitenkin kirja osoittautui mielenkiintoiseksi ja hyväksi - vaan ei aina miellyttäväksi - lukukokemukseksi.

Poimin Buzzellin kirjan lukemistooni Bloggaajien viikkojen takia. Minun sotani on nimittäin saanut alkunsa Buzzellin Irakin sodassa pitämästä blogista,  "CBFTW", "Colby Buzzel Fuck The War". Buzzellin sotablogi sai pian suurta suosiota rehelllisyytensä takia ja blogin pohjalta julkaistu kirjakin on saanut osakseen paljon kiitosta, onpa se ilmeisesti jopa kirjastojen suosituslistallakin.

Colby Buzzell ei vaikuta kovinkaan mukavalta tyypiltä. Kun tapaamme hänet ensi kertaa, hän on 25-vuotias, vanhempiensa kanssa asuva skeittari, jolla on takanaan läjä pätkätöitä ja kourallinen pidätyksiä mm. rattijuoppoudesta ja pahoinpitelyistä. Kännit hän vetää usein ja huumeidenkäyttökään ei ole vierasta. Erään kostean illan aikana pätkätöihin ja pieneen palkkaan kyllästynyt Colby päättää listautua armeijaan. Hän päättää myös nopeasti haluavansa tositoimiin, etulinjaan mieluiten Irakissa tai Afganistanissa. Ja hänen toiveensa myös toteutuu...
"Omien tekstieni näyttäminen jollekin toiselle tuntuu minusta samalta kuin jos näyttäisin jollekin omia alastonkuviani, ja jos aivan rehellisiä ollaan, en halunnut kenenkään nauravan minulle. Tuntui kuin voisin kirjoittaa netissä ja blogi-muodossa mitä haluan. Voisin lähettää tekstini nettiin ja täysin tuntemattomat ihmiset voisivat lukea sitä ilman että tietäisin, keitä he ovat, ja pysyisin täysin näkymättömänä ja nimettömänä. Jos he pitäisivät jutuistani, hyvä niin, jos eivät, ihan sama."
Alkuun Colby kirjoittelee muistiinpanojaan vihkoihin, mutta sitten hän lukee artikkelin blogeista ja kaikki muuttuu. Bloggaamisen myötä mukaan tulee myös vuorovaikutteisuutta, Colby mm. vastaa muutamaan otteeseen lukijoidensa kysymyksiin ja kommentoi uutisia paikalla olleen näkökulmasta. Hän haluaa pysytellä tuntemattomana mutta blogin suosion kasvaessa se käy vaikeaksi.

Yritin pitkään niputtaa Colby Buzzellia johonkin lokeroon, turhaan. Hän oli nokkela, suorastaan nenäkäs, mutta samalla kuitenkin rehellinen ja osoittautuu hetkittäin yllättävänkin herkäksi, siis kaiken sen machoilun alla. Hän mokailee muttei pyri pelkästään naurattamaan, mukaan mahtuu paljon myös tositoimia joista leikinlasku on kaukana. Hän nauraa armeijalle, hetkittäin kritisoi Bushin hallintoakin, kuitenkin näyttää siltä että armeija sopii tälle miehelle.

Herra Norkku -kertoimenkin testasin lukemalle joitakin juttuja ääneen. Buzzellin teksti näytti uppoavan herraan täysin, aiheet selkeästi kiinnostivat ja naurattivatkin oikeissa kohdissa.
"Ajoimme mutaiselle tankkauspisteelle ja pysäköimme ajoneuvomme. Pistin ensi töikseni tupakaksi, koska en ollut päässyt polttamaan koko päivänä. Vääpeli Mayo tuli luokseni rähjäämään tupakoinnista, koska satuin seisomaan valtavan polttoainesäiliön vieressä, jonka molemmissa kyljissä luki jättiläismäisin punaisin kirjaimin "tulenarkaa". Paha moka."
Johnny Kniga, 2006
Sivuja: 373
Alkuteos: My war: killing time in Iraq
Kirjasta lisää: CBFTW

maanantai 14. toukokuuta 2012

Tunisialainen tyttö: arabikevään bloggaaja / Lina Ben Mhenni

Bloggaajien viikot alkavat Tunisialaisella tytöllä. Lina Ben Mhenni pitää A Tunisian girl -blogia. Arabikevään aikana Mhenni nousi blogissaan vastustamaan Tunisian hallitusta  Väkivallattomat mielenosoitukset, Youtube-videot, blogitekstit ja sinnikäs protestointi johtivat lopulta presidentti Ben Alin virasta luopumiseen. Mielenkiintoista arabikevään kansannousuissa on tapa, jolla vastarinta organisoitiin - sosiaalisen median välineet, kuten Facebook, Twitter ja blogit, olivat ahkerassa käytössä.

Minun harmikseni Lina Ben Mhennin kirja on lyhyt, sillä olisin halunnut tietää enemmänkin reippaasta bloggaajasta ja siitä, millaista on blogata henkestä edestä ja yrittää muuttaa maailmaa tekstin kautta. Kirjassa toki sivutaan näitäkin aiheita, mutta pääpaino tuntuu silti olevan vallankumouksella ja sen tapahtumilla. Mhennin teksti on intohimoista ja tulista, hänen taistelutahtonsa tuntuu vahvasti tekstissäkin.
"Todellinen nettiaktivisti ei tyydy tuijottamaan ruutua vaan lähtee kentälle, ottaa valokuvia, kuvaa videoita, kerää todistajien lausuntoja ja palaa sitten koneen ääreen lataamaan ne verkkoon muiden nähtäväksi. Silloin saavat hirmuhallitsijan tai sortovallan voimat tuta, ja demokratia voi nousta omin siivin lentoon."
Luettuani jäin miettimään omaa sosiaalisen median käyttöäni (mm. kitinää Facebookissa hyttysistä tai pakkasesta) ja sitä, miltä tuntuisi jos näitä medioita käyttäisikin johonkin suurempaan tarkoitukseen. Onnekseni asun kuitenkin maassa jossa elämä on (pakkasesta ja hyttysistä huolimatta) melko hyvää ja suurta tarvetta tulisieluiselle taistelulle ei ole. Jäin hetkeksi miettimään sitä millaista olisi blogata ns. henkensä pitimiksi, uskaltaisinko esimerkiksi minä riskeerata oman turvallisuuteni yhteisen hyvän puolesta. Ajatus on hurja ja olen onnellinen siitä, ettei minun tarvitse tehdä tuota valintaa.

Toinen mielenkiintoinen ilmiö arabikeväässä on sosiaalisen median ahkera ja uudenlainen käyttö. Vaikka taistelutahto ja rohkeus ovatkin yhtä vahvat kuin ennenkin, tuo sosiaalinen media jotain uutta kokonaisuuteen. Minusta Tunisialaisen tytön teksteistä nousi vahvasti esiin ainakin se, kuinka paljon tiedonkulun nopeus edisti heidän asiaansa. Videot ja Twitter levittivät hetkessä uutiset ympäri maailmaa ja me täällä länsimaissakin näimme omin silmin mitä tapahtui. Osasikohan Mark Zuckerberg arvatakaan kehitellessään ensimmäistä Facebook-versiotaan että hänen sovelluksensa olisi joskus osallisena jopa hallitusten kaatamisessa?!

Tunisialainen tyttö lienee hyvä esimerkki blogista, josta tuli paljon jotain suurempaa kuin pelkkä kokoelma tekstejä. Sen avulla muutettiin konkreettisesti maailmaa, toivottavasti paremmaksi paikaksi. Mhenni oli myös ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi vuonna 2011 ja sai useita muita humanitäärisiä palkintoja. Vaikka kirja onkin ohuenlainen, se on silti mielenkiintoinen ja ajatuksiaherättävä raportti vapaustaistelijoista ja heidän uusista aseistaan.
"Pitää mennä takaisin koneen ääreen. Sanon tämän vielä kerran: bloggaajan työ ei lopu koskaan."
Avain, 2012
Sivuja: 63
Kirjasta lisää: A Tunisian girl, Mari A:n kirjablogi, Amman lukuhetki
Kirjallinen maailmanvalloitus: Tunisia
Saatu arvostelukappaleena.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Blogista kirjaksi eli Bloggaajien viikot

Idean bloggaajien viikosta lähti liikkeelle niinkin arkisesta paikasta ruokakaupasta. Kaupan kuulutuksissa kun mainostettiin neljän kotimaisen bloggaajan suunnittelemaa korumallistoa, muistin myös lukeneeni erään muotibloggaajan suunnittelemasta vaatemallistosta. Hienoa ja mielenkiintoista, tätä tuskin moni olisi vaikkapa viisi vuotta sitten uskonutkaan! Jäin kuitenkin miettimään millaisiin saavutuksiin bloggarit ovat kirjallisuuden saralla yltäneet ja siitä se sitten lähtikin...

Pienen kyselemisen ja googlettelun jälkeen päätin siis pitää Bloggaajien viikon, jolloin luen blogeista syntyneitä kirjoja. Mielenkiintoista luettavaa löytyi niin hurjasti että päätin venyttää teemaa kahden viikon ajalle - ja siltikin kyseessä on vain pieni pintaraapaisu.

Lukulistaltani löytyy rohkeita blogeja, jotka ovat ainakin yrittäneet muuttaa maailmaa, herkuttelua ja omien elämänkokemusten jakamista. Ja koska tässä blogissa pidetään sarjakuvista, poimin mukaan myös kaksi esimerkkiä piirrettyjen kuvien saralta.

On mielenkiintoista nähdä millaiset blogit ovat kirjoiksi asti ponnistaneet ja mikä juuri näistä blogeista on tehnyt poikkeuksellisia moniin muihin verrattuina. Myös bloggajan kehityskaari ja kokemukset esimerkiksi lukijoiden kanssa kiinnostavat.

Kaksi blogeista pinnalle ponnistanutta teosta olen esitellyt jo aiemminkin, mainio Konttorikanat -sarjakuva on sekin saanut alkunsa netissä ja australialaisen Dieettitytön seikkailut ovat taas lähtöisin yhden naisen painonpudotusprojektista.

PS. Blogeista liikkeelle lähteneet kirjat saavat nyt oman tunnisteensa Blogit.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Korppien kestit / George R.R. Martin

Niinkuin blogista jo tainnut jo käydäkin ilmi, olen päässyt pahasti koukuttumaan Westerosin menoon ja varsinkin omien suosikkieni kohtalo kiinnostaa kovastikin. Koska Miekkamyrsky oli ajoittain suorastaan hurjan mielenkiintoinen, olivat odotukseni korkealla Korppien kestienkin suhteen. Ja vaikka ahminkin kirjan yhdessä sunnuntaissa, täytyy nyt kuitenkin todeta että Korppien kestit kyllä hävisi edelliselle teokselle...

Olen antanut itseni ymmärtää että Tulen ja jään laulu olisi seitsen-osainen sarja ja näin puolivälin kieppeillä, voisin kuvitella että juonten päälinjat alkaisivat olla jo selvillä, varsinkin kun näin runsaasta teoksesta on kyse. Mutta Martinpa marssittaa esiin taas uuden nipun henkilöitä, motiiveja, taustoja... Yllätyksekseni nimittäin huomasin että Korppien kesteissä varsin moni ensimmäisen kolmen kirjan henkilöistä onkin taka-alalla ellei jopa suorastaan loista poissaolollaan! Minun pettymyksekseni siis kuulenkin omista suosikeistani vasta Dance with the Dragons -kirjassa, sillä Korppien kesteissä keskitytään Kuninkaansataman tapahtumiin. Alan kuitenkin vähitellen huolestua siitä, kuinka Martin aikoo saada kirjasarjan päätökseen, tuntuu siltä että kirjailijallakin on vaikeuksia karsia Westerosin runsasta maailmaa henkilöineen.
"Meillä oli ensin yksi kuningas, sitten viisi. Nyt en näe kuin variksia ja korppeja tappelemassa Westerosin ruumiista."
Lukiessani jäin miettimään sitä, että kaikessa verenvuodatuksessaan tämä kirjasarja myös jollain tapaa vastustaa sotaa, sillä ainakin minulle Martin tuntuu aika tehokkaastikin todistelevan sitä, että sodassa ei oikeastaan ole voittajia, on vain niitä, jotka häviävät vähemmän kuin muut. Osansa menetyksistä taitaa saada jokainen suku Westerosissa, mahtaakohan rautavaltaistuin olla sittenkään sen arvoinen?

Kirjan juonesta en tässä kohdin voi juurikaan kertoa mitään paljastamatta tapahtumia edellisistä kirjoista, niistä voimme keskustella lisää vaikkapa Juonittelua-blogissa! Korppien kestejä lukiessani olin myös kuulevinani hiljaisia Tudor-kaikuja, erityisesti uskontoon ja kuningattariin liittyen, mahdanko olla ainoa joka on havainnut moisen vivahteen?

Kirjava, 2007
Sivuja: 690
Alkuteos: A feast for Crows
Kirjasta lisää: Insinöörin kirjahylly, Vinttikamarissa

torstai 10. toukokuuta 2012

Lone wolf / Jodi Picoult

Kuusi vuotta sitten perhe hajosi isän ja pojan riidan takia. Poika muuttaa ulkomaille päästäkseen pois perheensä luota ja lopulta vanhemmatkin eroavat. Kaiken keskellä on pieni tyttö, jonka maailma särkyy. Vuosia myöhemmin tuo tyttö, Cara, joutuu auto-onnettomuuteen isänsä, susien tutkija Luken, kanssa.  Cara selviää leikkauksella, mutta Luke vajoaa koomaan. Lääkärit tarvitsevat täysi-ikäisen lähiomaisen tekemään rankkoja päätöksiä, joten perheen pojan, Edwardin, puhelin soi ja Edward joutuu vihdoinkin kohtaamaan perheen jonka jätti taakseen.
"When the news you don't want to hear is loomin before you like Everest, two things can happen. Tragedy can run you through like a sword, or it can become your backbone. Either you fall apart and sob, or you say, Right. What's next?"
Kuten tavallista, tämäkin Jodi Picoultin kirja käsittelee niitä vaikeita eettisiä tilanteita jotka voivat tulla vastaan kenen tahansa elämässä. Tällä kertaa Picoult käsittelee päätöstä lopettaa rakkaan ihmisen elvytys - kenellä on oikeus tehdä päätös ja mikä onkaan oikein? Kirjassa ala-ikäinen Cara taistelee isänsä elämän puolesta kun taas vuosia poissa ollut poika Edward haluaisi antaa isänsä jo mennä. Molemmat lapset toivovat äitinsä, Georgien, olevan omalla puolellaan, mutta kuinka voi valita omien lastensa välillä? Ja kuinka Cara voi luottaa veljeen joka vuosia sitten käänsi perheelle selkänsä?
"Logically, I understand that it wasn't Edward's fault my family fell apart after he left. But when you're eleven years old, you don't give a fuck about logic.You just really miss holding your big brother's hand."
Minun suosikkiteokseni Picoultilta ovat suomentamaton Fragile ja Sisareni puolesta. Kaikki kolme kirjaa käsittelevätkin saman tyyppisiä teemoja, perheitä, vaikeita sairauksia ja sitä, milloin on aika antaa periksi. Pidän kovasti siitä, että Picoult kuljettaa tarinaa eteenpäin useiden kertojien kautta, se tuntuu sopivan hänen "What would you do" -teemaansa. Nämä päätökset ovat harvoin helppoja tehdä ja Picoult tuokin ongelmien moniulotteisuuden hienosti esiin.
"Death isn't an individual choice. It all comes back to what the family needs.
Which is why, when you're a wolf, you live each day like it's the only one you have."
Kirjan muiden kertojien ohella myös Luke pääsee ääneen tarinassa, hän kertoo suuresta rakkaudestaan - susista ja taipaleestaan niiden kanssa. Luken hahmoa varten Picoult mm. haastatteli Luken tapaan susien kanssa elänyttä miestä, Shaun Ellisiä, joka on myös kirjoittanut kokemuksistaan kirjan (The man who lives with wolves). Picoultin kotisivuilta on pieni tietopaketti videoklippeineen tutkimustyöstä. Luken kappaleet muodostuivatkin minun suosikkiosuuksikseni kirjassa, jokin noissa eläimissä ja niiden laumadynamiikassa jäi kiehtomaan tavattomasti. Parhaimmillaan juuri Luken tekstit ovat herkkiä ja saivat miettimään sitä, kuinka paljon voisimmekaan luonnosta oppia. Kirjailija teki myös mielestäni upean työn liittäessään susista kertovat kappaleet tukemaan varsinaista päätarinaa.

Kuten ylläolevasta tekstistä käykin ehkä jo ilmi, pidin tästä kirjasta niin paljon että se menee ehdottomasti tämän vuoden suosikkilistalleni! Nuorten kirjoista kiinnostuneille mainittakoon myös että Picoult on tänä vuonna myös julkaissut teoksen nimeltä Between the lines yhdessä tyttärensä Samantha van Leerin kanssa.

Hodder & Stoughton, 2012
Sivuja: 369
Kirjasta lisää: Jodi Picoultin kotisivut, Jodi Picoult goes in search pf wolves, Shaun Ellisin Wolf Centre
So American: New Hampshire

tiistai 8. toukokuuta 2012

Pelkokerroin / Robert Harris

Robert Harrisin Pelkokerroin on todella nopeatempoinen trilleri - tapahtumat kattavat vain yhden päivän päähenkilön, Alex Hoffmanin elämästä. Alex on nelikymppinen tekoälyyn erikoistunut tiedemies, joka on kehittelemänsä algoritmin avulla onnistunut rakentamaan ohjelman joka uskomattoman tehokkaasti ennakoi osakemarkkinoiden liikettä. Ohjelma on tehnyt Alexista ja hänen liikekumppaneistaan hyvin rikkaita, mutta juuri päivää ennen tärkeää tapaamista, joku murtautuu Alexin kotiin. Murrosta alkaa omituinen tapahtumaketju, jonka aikana Alexin oma mielenterveyskin laitetaan kyseenalaiseksi.

Olen aiemmin lukenut joitakin Robert Harrisin kirjoja ja pitänyt joistakin (Pompeji) enemmän kuin toisista (Haamukirjoittaja). Pelkokerroin vaikutti aihepiirinsä osalta kiinnostavalta, talouselämään sijoittuvat trillerit kiinnostavat minua aina ja tekoälystäkin lukisin mielelläni. Mutta mutta... Jälleen kerran törmäsin jännäriin, jossa periaatteessa olisi ainesta mutta se jokin vain puuttuu. Vaikka kirjailija onnistuikin luomaan komeat puitteet Alexin high-tech -maailmassa, mutta en oikein päässyt yhdenkään hahmon sisälle vaan kaikki kirjan henkilöt jäivät vieraiksi minulle. Rempseä ja tyylikäs taiteilija-vaimo Gabrielle tuntui minun silmääni jopa hiukan epäuskottavalta - aikuinen nainen joka vääntelee naamaansa miehensä työtoverille koska ei pidä tästä? Vaikka heidän kotiinsa on juuri murtauduttu ja aviomies on sairaalassa? Enpä oikein usko.

Tarinan ydin on sinänsä hyvä, se kuvaa tehokkaasti yhden miehen kujanjuoksua. Harris pitää lukijansa tehokkaasti pimennossa ja juonen ajatusleikki sekin oli allekirjoittaneesta siinä määrin kekseliäs että olisi mielummin lukenut siitä enemmän ja hivenen rauhallisemmassa tahdissa. Plussaa annan myös realismista - kirjan taustatapahtumista moni tapahtui tuona päivänä oikeastikin, tämä lisäsi kyllä jännityksen tuntua.
"Pelko on totta puhuen luultavasti ihmisen voimakkain tunne muuallakin kuin talouselämässä. Onko kukaan koskaan herännyt aamuneljältä siihen, että olen ylen onnellinen? Olemme todenneet, että pelko on niin voimakas tunne, että on verraten helppoa suodattaa muiden tunteiden aiheuttama kohina ja keskittyä tähän yhteen ainoaan signaaliin. Esimerkin antaakseni yksi asia, joka meiltä on onnistunut, on äskettäiset markkinoiden heilahdukset mediassa käytettyjen pelkoon liittyvien sanojen esiintymistaajuuden kanssa - sellaisia sanoja ovat kauhu, hätä, paniikki, järkytys, tyrmistys, pelko, säikähdys ja pernarutto sekä eräät ydin-alkuiset yhdyssanat. Tästä voimme vetäneet sen johtopäätöksen, että pelko ohjaa maailmaa voimakkaammin kuin koskaan ennen."
Otava, 2012
Sivuja: 317
Alkuteos: The fear index
Kirjasta lisää: Luettuja maailmoja
Kirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Sveitsi

maanantai 7. toukokuuta 2012

Libri di Lucan arvoitus / Mikkel Birkegaard


Kun kirjan takakannessa lukee: "Jos olet kuvitellut kirjahyllyjen suojissa piileskelevien kirjatoukkien olevan harmittomia, tämä kirja muuttaa näkemyksesi." Tämä lause sai minut nappaamaan Libri di Lucan arvoituksen kirjastosta mukaani, vastoin päässäni vilkkuvaa varoitusvaloa. Joskus uhkapeli onnistuu, joskus ei...

Tarinan päähenkilönä on Jon, joka tarinan alussa saa kuulla antikvariaattia pitävän isänsä, Lucan kuolleen. Lucan ystävät tavattuaan Jon saa kuulla Lettoreista, henkilöistä joilla on lukiessaan ihmeellinen kyky vahvistaa ja värittää tarinaa haluamallaan tavalla ja siten vedota kuulijan tunteisiin niin että vaikkapa hänen mielipiteensä asiasta saattaa muuttua. On myös vastaanottajia, jotka "kuulevat" mitä muut ihmiset lukevat ja kykenevät ohjailemaan lettoreita. Luca ja hänen ystävänsä ovat lettoreita ja saattaapa Jonillakin kykyjä olla. Pian käy ilmi että joku yrittää tuhota lettorit eikä Lucankaan kuolema ollut sittenkään onnettomuus...

Kirjan juoni on aika perinteistä da Vinci -koodi -huttua. (Käytän näemmä paremman puutteessa termiä da Vinci -koodi, koska se kuvaa mielestäni melko hyvin tietyn tyyppisen kirjan henkeä.) Jo alkuasetelmasta on melkoisen helppo päätellä juonen peruskuviot eikä se tarinan konna kätyreineenkään varsinaisesti piilottele. Vaikka lukeminen onkin sinänsä uusi ja ihan herkullinenkin aihe, olen kuitenkin pettynyt siihen kuinka vähän siitä loppujen lopuksi otettiin irti. Taidan olla myös vähän turhan tosikko tämän tyyppisen kirjallisuuden lukijaksi, koska olisin kaivannut parempia taustoja siihen miten lettoreiden taidot olivat ylipäätään syntyneen ja miten koko homma toimi. Pidän ajatusleikeistä mutta tunnen tarvitsevani riittävästi infoa asiasta voidakseni uskoa ja heittäytyä aiheeseen.
"Kuvittele, jos kaikki ympärilläsi lukisivat häikäilemättä", mies jatkoi, tömäytti pullon pöytään ja alkoi huitoa käsillään. "Kaikki kirjoitetut sanat ja lauseet kieppuisivat ilmassa ympäriinsä kuin lumihiutaleet myrskyssä. Ne sekoittuisivat keskenään, liimautuisivat yhteen käsittämättömiksi virkkeiksi, sitten ne hajaantuisivat ja liittyisivät taas täysin uusiksi sanoiksi ja uusiksi kappaleiksi, jotka saattaisivat sinut hulluuden partaalle. Yrittäisit epätoivoisesti saada niistä jotakin tolkkua, vaikka niissä ei olisikaan mitään järkeä."
Jos ollaan ihan rehellisiä, niin minusta Libri di Lucan arvoitus ei ollut kauhean hyvä. Ei se toki ollut luokattoman huonokaan, mutta jotain siltä väliltä. Näin jälkeenpäin mietin miksi ylipäätään jatkoin lukemista, ehkä siksi että kirjoihin ja lukijoihin liittyvissä kohdissa oli minun näkökulmastani myös tietynlaista vähän tahatonta komiikkaa. Tai mitä sanotte ajatuksesta jossa lukutoukat juonivat valloittaakseen maapallon? Lukemalla? Minun mieleeni nousi heti kuvia, jotka vetivät suuta virneeseen, olkoonkin että tämä tuskin on ollut Birkegaardin tarkoitus...

En oikein tiedä voiko kirjaa suositella jännityksen ystäville, sillä tunnelma tuntui lässähtävän kirjan puolivälin kieppeillä. Voisin kuvitella että paljon tätä genreä lukevalle tapahtumien kulku on aivan liian ennalta-arvattavaa ollakseen kiinnostavaa ja sitä "apua, kuinka he nyt selviävät" -tunnetta ei koskaan ainakaan minulle tullut. Myönnetään että Libri di Lucan arvoitus saattaa myös kärsiä siitä, että luen samanaikaisesti George R.R. Martinin Miekkamyrskyä, joka on kyllä ihan eri kalipeerin kirja.

WSOY, 2009
Sivuja: 439
Alkuteos: Libri di Luca
Kirjasta lisää: Insinöörin kirjahylly
Ikkunat auki Eurooppaan: Tanska

lauantai 5. toukokuuta 2012

Miekkamyrsky 1 & 2 / George R.R. Martin

Voi George R.R. Martin minkä tempun oletkaan tehnyt! Olen takiasi myöhästynyt kaksi kertaa aamulla bussista enkä edes viitsi laskea lukemiseen hurahtaneiden yöunien määrää tai sitä väsymyksen astetta, joka minua aamulla odotti. Jos eläisin Amerikassa, saattaisin haastaa sinut oikeuteen liian koukuttavan kirjan kirjoittamisesta ja vaatia vahingonkorvauksia koukkuun jäämisestä ja menetetystä vapaa-ajasta!
"Muistakaa valanne, veljet. Sillä me olemme miekat pimeydessäm vartijat muurilla...
- Tuli, joka karkottaa kylmyyden. Ser Mallador Locke veti lyömämiekkansa.
- Valo, joka tuo aamun, toiset vastasivat, ja lisää miekkoja vedettiin huotristaan.
Sitten he kaikki vetivät miekkansa esiin, ja lähes kolmesataa ääntä kohosi huutamaan sanat: Torvi joka herättää nukkujat! Kilpi joka suojaa ihmisten valtakuntaa!"
Miekkamyrsky jatkaa Kuninkaiden koitoksesta tapahtumista. Vallasta taistelevat kuninkaat ohittavat ahneuksissaan Muurilta tulevat avunpyynnöt - tilanne alkaa olla jo vakava ja puolustus horjuu pahasti. Catelyn Stark taipuu epätoivoisiin tekoihin saadakseen takaisin tyttärensä samaan aikaan Sansan ollessa pahasti loukussa kuningas Joffreyn hovissa ja Aryan tehdessä sinnikkäästi matkaa kohti kotia. Ja jossain toisaalla Daenerys kokoaa sotajoukkojaan...

Luin Miekkamyrskyn kahtena niteenä, mutta käsittelen niitä kuitenkin yhdessä sillä kyseessä on kuitenkin siinä määrin kiinteä kokonaisuus. Teos on hurjan koukuttava ja suorastaan leuat auki loksauttava - Martin todistaa jälleen sen ettei kukaan ole turvassa hänen kirjoissaan! Kuten kirjailija esipuheessa sanoo, kirja on haastava luettava, sillä kertojia on useita ja he ovat maantieteellisesti ja ajallisesti hiukan erillään toisistaan. Näin jälkikäteen ajatellen, onkin vaikea hahmottaa sitä kuinka pitkä aika kirjassa on kulunut, sillä tapahtumat tuntuvat vyöryvän eteenpäin niin hurjalla vauhdilla.
"Yön on synkkä ja täynnä kauhuja, päivä kirkas ja kaunis ja täynnä toivoa. Toinen on musta, toinen valkea. On tulta ja jäätä. Vihaa ja rakkautta. Makeaa ja hapanta. Miehiä ja naisia. Kipua ja nautintoa. Talvi ja kesä. Hyvää ja pahaa. "
Elävän oloiseksi kirjan tekee se, että kertojat tuntuvat hiukan vaihtelevan kirjasta toiseen. Esitellään uusia tuttavuuksia ja enemmän esillä olleet kertojat tekevät tilaa niille, jotka edellisessä kirjassa olivat taustalla. Niin ikään vanhoista hahmoista kaivetaan esiin uusia ulottuvuuksia ja joskus sitä huomaa hiukan vasten tahtoaan jopa vähän pitävänsä jostakin inhokistaan. Kuninkaansurmaaja Jaime Lannister, en olisi koskaan uskonut että muuttaisin mielipidettäni...
"Mutta jokainen lapsikin tietääm että Targaryenit ovat aina tanssineet hulluuden partaalla. Isänne ei ollut ensimmäinen. Kuningas Jaehaerys kertoi minulle kerran, että hulluus ja suuruus ovat saman kolikon kaksi puolta. Joka kerran, kun syntyy uusi Targaryen, jumalat heittävät kolikon ilmaan, ja maailma pidättää hengitystään nähdäkseen, kummin päin se laskeutuu."
Miekkamyrsky on mielestäni tähän asti lukemistani sarjan kirjoista ehdottomasti paras, sen verran hurjaa tykitystä Martin siinä tarjoilee. Hän vastaa joihinkin pitkään ilmassa olleisiin kysymyksiin ja nostaa samalla esiin nipun uusia kierouksia niin että poloinen bloggari, joka jo melkein oli päättänyt pitää pienen tauon ennen Korppien kestejä, päätyi näpyttelemään kirjaston tietokantaan tilauksensa...

Kirjan juonesta keskustellaan tarkemmin Juonittelua-blogissa!

Miekkamyrsky 1
Kirjava, 2005
Sivuja: 569
Alkuteos: A Storm of swords 1

Miekkamyrsky 2
Kirjava, 2006
Sivuja: 494
Alkuteos: A Storm of swords 2

Kirjoista lisää: Vinttikamarissa

perjantai 4. toukokuuta 2012

Blood games / Faye Kellerman

Blood gamesin lukeminen oli minulle hidasta. Kirjassa ei ollut mitään vikaa mutta aina minun ja lukemisen väliin tuli jotain, päätä särki tai jokin toinen kirja kiinnosti enemmän. Kun vihdoin pääsin vauhtiin, tajusin Blood gamesin oikeastaan aika viihdyttäväksikin dekkariksi ja jäinkin miettimään mikä hommassa alunperin tökki - mitään sanomaton kansikuvako vai kenties kirjan aika onneton nimi? Kirja on julkaistu Yhdysvalloissa nimellä Gun games, joka sisällön huomioon ottaen olisi ollut sopivampi mutta kuitenkin aika tylsä ratkaisu.

Blood gamesissa tavataan jälleen Faye Kellermanin tuttu aviopari komisario Peter Decker ja hänen vaimonsa Rina Lazarus. Rina on tosin tällä kertaa lähinnä sivuroolissa Peterin ja hänen tiiminsä alkaessa selvitellä koulupojan itsemurhaa. Pojan äiti ei usko itsemurhateoriaan ja pian toinenkin saman koulun nuori tappaa itsensä. Samaan aikaan Peter ja Rina toimivat huoltajina teini-ikäiselle pianistille nimeltä Gabriel. Gaben elämää myllertävät paitsi pianonsoittoon liittyvät urahaasteet, vanhempien omituiset suhdekuviot ja persianjuutalainen, tarkkaan varjeltu Yazmine.

Kirjassa vuorottelevat poliisitutkimukset ja Gaben elämä kaikessa monimutkaisuudessaan, yllättäen tämä kokonaisuus osoittautui yllättävänkin toimivaksi ratkaisuksi. Kellerman oli päässyt hyvin sisälle teinipojan nahkoihin ja kieleen ja jotenkin tämän kautta teki lukijalle myös rikosten uhri ja heidän maailmansa, koulun, elävämmäksi. Kirjassa olikin useita kohtia joissa kuvattiin Gaben ja Yazminen chattailua ja vaikka kielen ymmärtäminen vei ensin hetkosen, huomasin tekstailuosioiden olevan oikeastaan aika virkistäviä ja aidon oloisia pätkiä.

Kokonaisuutena Blood games oli yllättävän nopea lukuinen ja kiinnostava, sen henkilöt tuntuivat aidoilta ja tapahtumat ajankohtaisilta ja uskottavilta. Vaikka lukija luultavasti osaa melko pian hahmottaa kokonaisuuden, on kuitenkin mielenkiintoista seurata miten Kellerman kokoaa tarinansa.

"He texted: i can't picture all that coloratura coming from such a small chest.
ur horrible. now i'll never sing 4u.
i didn't mean it like that. But of course, he did. He loved teasing her.
i h8 u, Yazmine wrote.
Gabe texted: 2 bad cuz I'm madly crazy 4 u.
A long pause. Then Yazmine wrote: maybe i don't h8 u.
Gabe wrote: let's kiss n make up.
kiss n make out u mean.
that, 2. A pause. i'm serious. when can i hear u sing?
never."

Faye Kellerman on dekkaristi Jonathan Kellermanin vaimo, ovatpa heidän kirjasarjojensa päähenkilöt jossain aiemmassa kirjassa jopa seikkailleetkin yhdessä. Harmikseni Fayen kirjoja on kuitenkin käännetty suomeksi vain muutamia, taidan sittenkin pitää hänen kirjoistaan enemmän kuin Jonathanin...

Harper, 2011
Sivuja: 454
So American: American crime

*****

Ja hups, tämä näyttääkin olevan blogini 300. postaus! Luku tuntuu minusta isolta, mutta nopeasti ne ovat menneet! Ajan saatossa näyttävät postaukset pidenneen, ehkäpä tässä on vähän kehityttykin!

Hauskaa viikonloppua!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike / Tuomas Kyrö


Mielensäpahoittajan ja ruskeakastikkeen myötä päätin uskaltautua toiseen kokeiluuni äänikirjojen parissa. Vierastan hiukan tätä kirjan formaattia, ehkä siksikin että haluaisin nähdä sanat ja kenties yrittää painaa ne mieleenikin, jollei muuta niin blogikirjoitusta varten! Olin kuitenkin kuullut paljon kehuja Antti Litjan Mielensäpahoittajasta ja tuumasin, että kirja lyhyine lukuineen voisikin olla hyvä harjoituskappale uuteen lukutapaan totuttelussa. Siispä lainasin.

Ensimmäinen Mielensäpahoittaja yllätti minut täysin hauskuun ja surumielisyyden yhdistelmällään enkä epäillyt hetkeäkään etteikö vanha herran kokkausyrityksineen olisi lähes yhtä mainio kokonaisuus. Jo kirjan ihan ensimmäiset sanat, kuten kirjan nimi, pistivät Litjan lukemina hymyilyttämään, hän todella OLI Mielensäpahoittaja.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun söin itteni tekemää ruokaa." 
Juoni lyhykäisyydessään on seuraavanlainen: Mielensäpahoittajan kotiapu, Ruma Ihminen, korvataan uudella ja tehokkaammalla ja sehän ei passaa! Koska nälkään kuoleminenkaan ei ole hyvä ratkaisu, Mielensäpahoittaja kaivaa esiin vaimonsa keittokirjan ja alkaa opetella ruoanlaiton jaloa taitoa. Siinä sivussa pohdiskellaan kaikenlaisia kokkaukseen ja nykypäivän elämänmenoon liittyviä asioita, aina kalapuikoista etnisiin ruokiin.

Kaikessa yksinkertaisuudessaaan Mielensäpahoittaja on oikeastaan nerokas, muutamaan otteeseen hän sai minut hörähtämään ääneen ja kyllä minun silmäkulmani ihan oikeasti kostui kun hän kävi sairaalassa vaimoaan katsomassa. Tavallaan Mielensäpahoittaja on argumentti vanhustenhoidon puolesta, kyllä halutaan laatua ja aikaa ja tuttu ihminen eikä tehokkuutta. Halutaan olla ihmisarvon arvoisia vielä vanhanakin.
"Kyllä haluan entistä, en etnistä."
Uusavuttomuus ja nykyajan ihmisten hömpötykset saavat osansa Mielensäpahoittajan mietteissä eivätkä ne nyt ihan hölmöjä juttuja olekaan. Kauas ollaan tultu parin sukupolven takaisesta Suomesta, laiskuuskin taitaa vaivata pikaruokakansaa, joka syö mielummin epämääräistä kalapuikkoa kuin Suomen järvien kalaa.

Pidän myös siitä, että kaikesta huolimatta Mielensäpahoittaja kykenee avaamaan mielensä myös muille ajatuksille ja oppimaan uutta, kun antaa joskus omille ennakkoluuloilleen palttua, voi löytää vaikka ihmisen jonka kanssa on silloin tällöin kiva laittaa yhdessä ruokaa.

PS. Kyllä en nauranut sille viittaukselle Kyröön itseensä, se mokomakin rahasta kuvittelija. Kyllä ei kukaan alle 50-vuotias ole koskaan hauska...

WSOY, 2012
Kertoja: Antti Litja
Kesto: 2 tuntia 45 minuuttia
Kirjasta lisää: INAhdus, Kirjainten virrassa, Kirsin kirjanurkka, Luettua, Opuscolo