sunnuntai 30. marraskuuta 2014

On pimeässä hyvä taivaltaa eli mitä luettiin marraskuussa

Huh, marraskuu on takana ja se on oikeastaan ollut juuri sellainen kuin odotin. Pitkä, kiireinen, harmaa, pimeä, kylmä, mutainen, märkä - sellainen kuin marraskuut usein tuppaavat olemaan. Pimeydessä toki hyvänä puolena on se, että kun intoa ei ulkona samoilemiseen juuri riitä, jää ainakin aikaa lipittää glögiä sohvan nurkassa kirjaan uppoutuneena. Aurinkoa kaipaan jo nyt hurjasti mutta onneksi on sentään kirjat!

Marraskuun luetut

Marraskuuni näemmä jakautui kolmeen selkeään haaraan: tyttökirjat, historiallinen fiktio ja fantasia/sci-fi. Sarjakuvia tuli vaihteeksi luettua ja ilmeisesti kiitos Ihminen sodassa -haasteen, on meno ollut kohtalaisen ... sotaisaa, oli Ruusujen sotaa, Vietnamin sotaa, kylmää sotaa, juoksuhautoja tarjolla ihan joka lähtöön. Sattuneesta syystä (marraskuu!) luin melko paljon, 17 kirjaa ja kolme sarjakuvaakin. Kuukauden huikeimmiksi lukukokemuksiksi nousivat tällä kertaa Will Eisnerin Last Day in Vietnam, Conn Igguldenin Trinity sekä Tuomas Vimman Raksa-sarjan päätösosa, Firman mies. Peukutuksen arvoisia kirjoja kaikki! Melkein mitalisijoille ylsivät myös lapsuuteni suloiset Ursula-kirjat jotka toivat monta hyvää muistoa mieleen.
Haasteiden tilanne

Ihminen sodassa -haaste taisteltiin loppuun marraskuussa, päädyin lopulta 18 kirjaan ja kenraalin kaluunoihin. Luettujen joukossa on yhtä sun toista, tyttökirjoista sarjakuviin, Shakespearesta G.R.R. Martiniin. Luen kohtuullisesti sodasta muutoinkin joten haaste ei tarjonnut suuria ahaa-elämyksiä mutta meno oli silti asianmukaisen ajautuksia herättävää. Suosikkeinani mieleen jäivät Conn Igguldenin Trinity, jossa ruusut sotivat ja joka sisälsi varsin toimivia taistelukohtauksia ja sai miettimään sitä, mitä ihmeen mieltä sotimisessa noin ylipäätään onkaan. Haasteen ansiosta tulin myös tutustuneeksi Will Eisnerin sarjakuviin, joihin sitten hurahdinkin aivan täysin. Ah sitä onnea kun löytää uuden kiinnostavan kirjailijan!

Entäs ensi kuussa?

Joulukuussa alkaa taas kirjabloggaajien jo perinteeksi muodostuva joulukalenteri ja minullakin löytyi tällä kertaa oma luukku. Kalenteri avautuu 1.12 Amman kirjablogissa jasieltä selviää myös minne seuraava luukku putkahtaa. Hauskaa joulunodotusta kaikille!

perjantai 28. marraskuuta 2014

Mafian naiset / Lirio Abbate

Mafian naiset tuli napatuksi kirjastosta hetken mielijohteesta. Aihe kiinnosti, oma tietämykseni mafiasta rajoittunee lähinnä Mario Puzon Kummisetään mutta ymmärtääkseni Italiassa todellinen tilanne on vähemmän romanttinen ja oikeastikin vakava.

Kirja alkaa rankasti kun kirjailija saa puhelun jossa kerrotaan mafian surmanneen hänen serkkunsa. Faktat vyöryvät vasten lukijaa, mafiasta kirjoittavat journalistit, kuten Abbadio, pelkäävät oikeutetusti henkiensä puolesta ja järjestäytynyt rikollisuus pitää otteessaan kokonaisia kyliä. Lirio Abbate tuntee aiheensa, hän on vuosien ajan kirjoittanut Italian lahjus- ja mafiaskandaaleista ja maksanut siitä kalliin hinnan, Abbaten perhe on elänyt vuodesta 2007 saakka viranomaisten suojeluksessa.
"Taivuttelukeinona mies oli vakuuttanut hänelle rakastavansa häntä hakaten samalla hänen päätään kylpyhuoneen seinään."
Mafian naisiin Abbate on koonnut tositarinoita Calabrian seudulta näyttäen palasen hieman toisenlaista, rumaa ja rujoa Italiaa, jossa vielä tänäkin päivänä naisen oikeudet ovat lähes samanlaiset kuin keskiajalla. On neidonryöstöjä, avioliittoja jotka todella kestävät kuolemaan saakka ja kunniamurhia. Teksti on yksinkertaista ja voimakasta, naisten kohtalot puhuvat puolestaan. Kirja on lyhyehkö mutta ehkä se on vain hyvä, sillä kiinnostavasta aiheestaan huolimatta se on myös raskasta luettavaa. Tämän kirjan kohdalla olisin toivonut lukevani fiktiota, mutta valitettavasti kaikki tämä on totta.
"'Ndrangheta ei anna armoa niille, jotka ovat syyllistyneet kunnianloukkauksiin. Uskotonta naista rangaistaan. Aina. Velvollisuus olla uskollinen säilyy elämän loppuun asti. Vihkikaavan lause 'kunnes kuolema meidät erottaa' on 'Ndraghetan ehdoton sääntö."
Atena, 2014
Sivuja: 216
Alkuteos: Fimmine ribelli. Come le donne salveranno il paese dalla 'ndrangheta
Suomentanut Taru Nyström

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Myrskyn silmään / Will Eisner

Taannoin alkanut tutustumiseni Will Eisnerin kanssa on osoittautunut vallan oivalliseksi päähänpistoksi, ensin törmäsin Last Day in Vietnamiin, sitten Taloon Bronxissa, jotka molemmat ovat ehdottomasti peukuttamisen arvoisia sarjakuvia. Nyt hyppysiini osui Eisnerin 1990-luvulla suomeksi ilmestynyt Myrskyn silmään joka osoittautui oikein hienoksi teokseksi.

Myrskyn silmään on omaelämäkerrallinen teos, joka liikkuu upeasti monella tasolla. Kirja kuvaa niin amerikkalaista elämää, Eisnerin ja hänen perheensä taustoja kuin juutalaisuuttakin. Tarinan rangan muodostaa junamatka vuonna 1942, jossa joukko sotilaita matkaa kohti uutta asemapaikkaa ja ikkunasta mietteliäänä tuijottelee myös nuori sarjakuvapiirtäjä Willie joka matkallaan myrskyn silmään miettii menneitä.

Myrskyn silmään oli vaikuttava lukukokemus. Vaikkei Eisnerin kynänjälki ole yhtä herkän kaunista kuin vaikkapa Ville Tietäväisen, on miehen tapa kertoa monitasoinen tarina sarjakuvan kautta todella vaikuttava. Kirjan hahmot ehkä näyttävät hauskoilta ja yksinkertaisilta mutta silti se sisältää pieniä, lähes viiltävän kipeitä väläyksiä piirtäjän elämästä ja juutalaisuudesta, mutta oivalluksia ja huumorin pilkahduksia - ihan niinkuin elämäkin. Vaikkei kirja ole esimerkiksi Spiegelmanin upean Mausin tapaan kyynelkanavia koetteleva mutta olen vaikuttunut. Ja iloinen siitä, että Eisner on uskaltautunut kirjan tekemään ja että tämä on julkaistu ihan jopa suomeksikin.

Vau.

PS. Tällä kirjalla napataan vielä viimeinen piste Ihminen sodassa -haasteesta!

Jalava, 1991
Sivuja: 208
Alkuteos: To the Heart of the Storm
Suomentanut Soile Kaukoranta

maanantai 24. marraskuuta 2014

Edge of Eternity (Century Trilogy #3) / Ken Follett

Huh. Takana on vihdoinkin noin 3000 sivua Follettia eli olen nyt virallisesti kahlannut läpi herran Century-trilogian. Ensimmäiset kaksi osaa olen saanut joululahjoina mutta koska kirjojen fyysinen koko on melko massiivinen, päädyin lukemaan sarjan päätösteoksen äänikirjana - oikein hyvä päätös, vältyin ainakin kirjan kannattelusta johtuvilta rasitusvammoilta. Ainoastaan kirjan lukija, John Lee, epäilytti heti ensimetreiltä saakka eikä ollut epäilyissäni ihan väärässä. Vaikka Leen brittiaksentti olikin miellyttävä ja monet henkilöistä saivat varsin mallikkaasti omat persoonansa taitavan ääninäyttelijän hienon työn ansiosta. Ainoastaan osa seksikohtauksista oli hieman vaivaannuttavan oloisia Leen varsin tyynesti kertoessa mitä henkilöt kiihkoissaan tekivät.

Niille, joille trilogia ei ole ennestään tuttu, kerrottakoon että kirjasarja keskittyy 1900-luvun maailmanhistoriaan ja jokainen volyymi esittelee uuden sukupolven kirjan suvuista. Fall of Giants (suom. Kun suuret sortuvat) keskittyi mm. Venäjän vallankumoukseen ja ensimmäiseen maailmansotaan, Winter of the World (suom. Maailman talvi) taas Neuvostovallan alkuaikoihin, natsien valtaan nousuun ja toiseen maailmansotaan. Siispä Edge of Eternityssä eletäänkin kylmän sodan aikoja muurien molemmin puolin, marssitaan Martin Luther Kingin johdolla ja rokataan!

Sinällään kirjasarjan ajatus on hieno - ja kunnianhimoinen -  mutta olen varovaisesti myös sitä mieltä, että kenties trilogia kaatuu myös omaan haasteellisuuteensa. Kun henkilöitä ja historian vaiheita on näin paljon, jää ehkä persoonien kehittäminen vähemmälle ja mukaan mahtuu luonnollisesti myös yhteensattumia jotka ehkä ovat hiukan liiankin sopivia. Kaikki henkilöt ovat enemmän tai vähemmän tapahtumien ytimessä ja suurimmaksi osaksi hyviä, viisaita ja rohkeita vaikka Follett toki on kirjoittanut mukaan muutaman hitusen heikommankin tyypin ihan vaihtelua varten.

Parhaimmillaan kirja tarjosi huikean jännittäviä hetkiä ja mm. Kuuban ohjuskriisi vaikutti tässä versiossaan huikeasti mielenkiintoisemmalta kuin silloin aikanaan koulun historiantunnilla. Monet kirjaan poimituista aiheista kiinnostivat mutta pakko on myös tunnustaa että jossain vaiheessa aloin kyllästyä maailmanhistoriassa pomppimiseen ja poliittisiin kiemuroihin tai sitten Follettin kirja oli kuitenkin ihan vain hitusen liian pitkä.

Pan McMillan, 2014
Kesto: 36h 51min
Lukija John Lee

lauantai 22. marraskuuta 2014

Talo Bronxissa / Will Eisner

Luin taannoin Will Eisnerin Last Day in Vietnam -kirjan joka herätti innon tutkia lisää sarjakuvaneron aiempia teoksia. Kirjaston kätköistä löytyi vuonna 1982 suomennettu helmi nimeltä Talo Bronxissa. Jo kirjan kellastunut ja paljon luettu ulkoasu saivat lukutoukan sydämen pamppailemaan!

Kirja koostuu neljästä tarinasta, jotka keskittyvät pieneen taloon osoitteessa 1930-luvulla Dropsie Avenue 55 Bronxissa. Vuokrakasarmi on köyhällä, maahanmuuttajien asuttamalla seudulla ja kirjan esipuheen mukaan tarinat ovat tosia. Sarjakuvien väritys on beesi mikä sopii hyvin luomaan mielikuvaa tarinoista, jotka pohjautuvat vanhoihin muistoihin. Myös piirrosjälki on tunnistettavissa mm. Spirit-sarjasta.

Sopimus Jumalan kanssa on kirjan ehkä kirjan koskettavin tarina joka kertoo hurskaasta juutalaismiehestä, joka katsoo Jumalan rikkoneen heidän solmimansa sopimuksen kun miehen nuori tytär kuolee. Tarina on vahva ja puhutteleva kuvaus surusta ja ihmisen jumalsuhteesta ja päähenkilön tunnemyrskyyn on h elppo samaistua. Eisner itse on myöhemmissä haastetteluissaan kertonut kuvanneensa sarjakuvaan omia tunteitaan tyttärensä Alicen menehdyttyä leukemiaan 16-vuotiaana.

Kirjailijan omaan elämään pohjautuu myös Maalaisloma joka kertoo bronxilaisten kesälomatouhuista. Tarina alkaa veijarimaisesti mutta saa synkempiäkin sävyjä. Tarkkasilmäisimmät pistävät ehkä merkille nuoren teinipojan jonka nimi on Willie...

Talo Bronxissa oli oiva, joskin hitusen kirpeä lukukokemus ja olen iloinen siitä että kirja sattui tielleni. Eisner tuntuu osoittautuvan koko ajan kiinnostavammaksi kirjailijaksi joten joutunen hyökkäämään Helmetin varastoille uudemmankin kerran!

Jalava, 1982
Sivuja: 187
Alkuteos: A Contract with God
Käännös Annikki Malin

perjantai 21. marraskuuta 2014

Larger than life / Jodi Picoult

Olen diggaillut Jodi Picoultin kirjoista jo vuosia, parhaimmillaan ne saavat miettimään eettisiä kysymyksiä useilta eri kannoilta ja koskettavat, olen mm. kerran itkennyt ruuhkabussissa kun eräs Picoultin romaanin henkilö kuoli. Valitettavasti tuotteliaan kirjailijan teokset eivät ole ole ihan tasalaatuisia, hittien välin mahtuu aina muutama hutikin mikä toisaalta on ihan ymmärrettävääkin.

Larger than life on lyhyt romaani jonka tarkoitus on ilmeisesti edistää Picoultin seuraavan kirjan, Leaving Timen, myyntiä. Kirja vie lukijansa Afrikkaan jossa äiti-ongelmistaan kärsivä tutkija Alice löytää orvoksi jääneen elefantin poikasen ja ryhtyy hoivaamaan tätä. Yhteyttä Alicen oman äiti-suhteen ja elefanttivauvan hoivaamisen välillä ei ole tietysti vaikeaa vetää, mutta kirja toki tarjoaa koskettavia hetkiä ja kiintoisaa tietoutta elefanteista.

Larger than life on monella tapaa hyvin tyypillinen Picoultin teksti. Kirjailijalle tyypillistä on sirotella paljon tietoa aihepiiristä tekstin sekaan ja rakentaa hienovaraisia yhteyksiä eri tasojen välille. Näin tälläkin kertaa. Kirjassa on paljon hyvää mutta innokkaana Picoult-fanina en myöskään pääse eroon siitä ajatuksesta, että Larger than life muistuttaa teemoiltaan paljon esim. Lone Wolfia jossa vastaavia vertaavuuksia vedettiin päähenkilön isän ja hänen tutkimiensa susien välille. Lone Wolf on muuten oivallinen kirja, suosittelen tutustumaan jos esim. ihmissuhteet, eutanasia ja sudet kiinnostavat.

Kirjan kansi muuten hymyilytti minua, sillä lähestulkoon sama kuva esiintyy niin monien Afrikkaan sijoittuvien kirjojen kansissa. Kurkatkaapa lisää kansia vaikka täältä. Olisikohan kanteen voinut löytää jotain kekseliäämpääkin - vaikkapa sitten elefantin kuvan? Tyypillisten kuva-aiheiden käyttö kierrätys kansissa on kyllä mielenkiintoista, millaisia muita yhtä selkeitä tapauksia mahtaa löytyä? Chick-lit ja korkokengät?


Random House, 2014
Sivuja: 78

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

The Scorch Trials (Maze Runner #2) / James Dashner

Tutustuin lokakuussa James Dashnerin Maze Runner -trilogian ensimmäiseen osaan ja aikanaan tuli käytyä katsomassa kirjaan pohjautuva elokuvakin joka oli oikein oivallinen kokemus. Omassa muistissani kirjan käänteet olivat vielä tuoreena mielessä ja siksi rypistelin hitusen kulmiani kun kirjan ratkaisuja oli - tosin hyvistä syistä - uskallettu muuttaa. Siippani sen sijaan nautti elokuvasta täysin sydämin ja yritti koko kotimatkan tentata minulta vinkkejä siitä, mitä tuleman pitää. Ei onnistunut, koska kirjan kakkososa oli vielä lukematta! Mitäpä sitä ei rakkauden eteen tekisi, kilttinä tyttönä klikkasin siis The Scorch Trialsin koriini kirjastossa ja jatkoin kuuntelua!

The Scorch Trials jatkaa tapahtumien seuraamista melko tarkkaan siitä, mihin The Maze Runner lopetti. Thomas ja muu Gladen porukka luulee pelastuneensa mutta kuinkas ollakaan, Wicked ja uudet yllätykset ovat ihan kulman takana. Luvassa on taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita eikä mikään ole sitä miltä näyttää!

Ensimmäinen ajatukseni The Scorch Trialsin päätyttyä oli: huh! Meno nimittäin oli hurjaa, Dashner tykittää niin kovasti että ajoittain melkein säälin Thomasia ja hänen kumppaneitaan, kovia kokeneet sankarit kun eivät tunnu millään saavan rauhaa. Äänikirjana The Scorch Trials oli melkein liiankin jännää kuunneltavaa, mm. cranksien hyökkäys oli aika pelottavaa kuunneltavaa synkässä ja pimeässä marraskuisessa metsässä. Tulipa ainakin harpottua oma lenkki tavallista nopeammin!

Varoituksen sana: jos toivot löytäväsi kirjasta vastauksia Maze Runnerin herättämiin kysymyksiin, tulet pettymään. Ainakin allekirjoittanut oli The Scorch Trialsin jälkeen ihan yhtä hämmentynyt sarjan ensimmäisenkin osan päätyttyä. Kaikesta päätellen James Dashner on päättänyt säästää kaikki paukut trilogian päätösosaan, joten kaiketi sekin on kuunneltava. Taidan kuitenkin säästää sen vähän valoisempaan ajankohtaan...

Listening Library, 2010
Kesto:10h 23min
Lukija: Mark Deakins

maanantai 17. marraskuuta 2014

Mifongin mahti (Mifonki #3) / J.S. Meresmaa

J.S. Meresmaan Mifonki-sarja on ollut oikein mainiota luettavaa ja etenkin sarjan kakkososan huikean lopetuksen jälkeen hyökkäsin innoissani Mifongin mahdin kimppuun. Erityisesti Linn oli jäänyt vaivaamaan mieltäni ja toivoin kovasti kohtaavani kipakan naishahmon uudelleen sarjan kolmannessa osassa.

Mifongin mahdissa loikataan ajallisesti eteenpäin aikaan jolloin Ardisin kaksoset, Fewrynn ja Ciaran ovat aikuisuuden kynnyksellä. Ciaranin kohtalona on seurata isoisänsä Amargon jalanjälki Merontesin valtaistuimelle mutta valtakunnassa ei todellakaan ole kaikki hyvin sillä outo kirous vainoaa Merontesin lapsia. Fewrynn-sisko jää aluksi pantterikansan pariin tutustumaan heräävään mahtiinsa mutta veljen huolet saavat Fewrynnin lähtemään maailmalle.

Tuttuun tapaan myös tämäkin Mifonki-kirja vei mukaan, koukutti ja jätti jälkeensä tukun kysymyksiä joihin pitänee saada vastauksia sarjan seuraavassa osassa. Meresmaan teksti soljuu mukavasti ja hänen luomansa maailma mahteineen ja mifonkeineen on herkullisen mielenkiintoinen. Henkilökohtaisesti jäin hiukan kaipaan edellisistä kirjoista tuttua jännitettä Ardisin ja Danten välillä ja vaikka kaksosilla toki onkin kiinnostavia mutkia edessään, on vaikeaa laittaa vanhoja suosikkihahmoja taka-alalle. Aika näyttänee silti saako Ardis jonain päivänä Dantensa vai olenko kaikki nämä vuodet jännittänyt ja toivonut turhaan.

Kirja näyttää hahmojen sukupolven vaihdoksen myötä myös siirtyneen toisen kustantamon leipiin. Hienoa että mifonkien matka jatkuu, kenties ainakin vielä neljännen kirjan verran- tai pidemmällekin!
"Vaikka nimet ja kasvot karkasivatkin häneltä, hän muisti jokaisen hänelle merkityksellisen ihmisen kuin painalluksena ihollaan. Mustan mahdin puristuksessa hän muisti heidän sielunsa kosketuksen ja suru oli aina yhtä tuore. Suru ja kipu olivat Nyt."
Myllylahti, 2014
Sivuja: 517

lauantai 15. marraskuuta 2014

Locke Lamoran valheet / Scott Lynch

Locke Lamoran valheet oli lokakuinen lukupiirikirjamme jonka kimppuun hyökkäsin jokseenkin innoissani. Kirjassa vaikutti olevan paljon elementtejä joiden perusteella se istuisi mainiosti juuri minun makuuni mutta kuinkas kävikään - palapelin palat olivat kyllä kivoja mutta kokonaisuus ei miellyttänytkään.

Locke Lamoran valheet kertoo herrasmiesroistojen liigasta, sen synnystä ja huijauksesta, joka on miltei kohtalokas ryhmälle. Tapahtumat sijoittuvat kiehtovaan Camorrin kaupunkiin jonka varjoissa juonittelevat Locke Lamora ja muut orpopojista kasvatetut taitavat huijarit. Locken ja kumppaneiden tarkoituksena on keventää Don Salvaron rahakirstuja ovelalla juonella mutta samaan aikaan pelissä ovat suuremmatkin voimat.

Ensin positiiviset asiat: pidin kovasti Scott Lynchin luomasta maailmasta ja kirjan kieli oli mukavan maalailevaa. Mukaan mahtui myös jokunen karkeus joiden kuvioon sopimisesta en edelleenkään ole ihan varma: kiroukset kyllä tavallaan sopivat alamaailmaan mutta toisaalta ne hiukan töksähtävät tekstissä. Kuvailua tekstistä tosin tekstistä löytyy ehkä liiankin paljon, joskus pitäisi viedä sitä juontakin eteenpäin.

Valitettavasti en kuitenkaan lukiessani saanut otetta Locke Lamoran valheista, kirjan henkilöt jäivät minun kokemuksessani kovin paperisiksi ja huomasin etten loppua kohden edes jaksanut välittää siitä mitä heille tapahtui. Tämä ehkä korostui erikoisen paljon siksi että kuuntelin samaa aikaa äänikirjaa joka todella kolahti ja jonka henkilöihin jäin kiinni, joten valitan Locke Lamora, sinä hävisit tämän vertailun. Väärä hetki, väärä lukija.
"Locke, vaikeudet ovat sattumanvaraisia. Koskaan ei voi tietää, mikä ominaisuus sinussa tai kumppanissasi on se, millä pääsette vaikeuksista yli."
WSOY, 2007
Sivuja: 541
Alkuteos: The Lies of Locke Lamora
Suomentanut Tero Valkonen

perjantai 14. marraskuuta 2014

Last Day In Vietnam / Will Eisner

Will Eisnerin nimi on minulle tuttu mutten ole aikaisemmin tutustunut tämän sarjakuvalegendan kirjoihin. Onneksi kirjastossani on kuitenkin oivallinen kokoelma josta löytää aina uutta mielenkiintoista luettavaa. Löin oikeastaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla - nappasin pisteen Ihminen sodassa -kisasta ja päivitin yleissivistystäni Eisnerin suhteen.

Last Day in Vietnam on Eisnerin viimeisiä töitä ja se perustuu miehen omiin kokemuksiin reportterina Vietnamin sodan aikana. Kirja koostuu useista lyhyehköistä tarinoista joiden keskiössä on arki sotatanteereella. On palveluksen viimeisen päivän pelkoja, taistelujen arkipäiväistymistä ja hulluja riskinottoja.

Kirjan kansi ei mielestäni ole niitä onnistuneimpia, se ei nouse herkissä väreissään esille aivan niin tehokkaasti kuin ansaitsisi eikä ehkä kyllin selvästi avaa sitä kuinka vaikuttavia asioita kansien välistä löytyy - olin jo myyty kirjan sivulla kolme vaikka aluksi olinkin epäillyt niin aihetta, piirrostyyliä kuin kirjan mustavalkoista väritystäkin. Niin se mieli muuttuu!

Kirjan vaikuttavin kertomus on ehdottomasti nimitarina, Last in Day in Vietnam, joka keskittyy sotamieheen, joka saa viimeiseksi tehtäväkseen kuljettaa siviilireportteria varuskunnassa. Mieli on korkealla ja ajatus kotiinpaluusta ja perheen näkemisestä kangastelevat jo miehen ajatuksissa. Tarina on taidokkaasti rakennettu ja kaikessa yksinkertaisuudessaan sisältää hienoja oivalluksia ja suuria tunteita. Olen vaikuttunut ja taidan lisätä Eisnerin muita sarjakuvia lukulistalleni heti!

Dark Horse Comics, 2000
Sivuja: 79


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Varjojen huone (Victoria Bergman #3) / Erik Axl Sund

Minulla on ristiriitaisia tunteita Victora Bergman -sarjan suhteen. Vaikka aluksi emmin sarjaan tutustumista, mutta Varistyttö koukutti. Fiilikseni hiukan laskivat Unissakulkijan kohdalla ja mietin oliko vika lukijassa vai kärsikö kirja mahdollisesti ns. trilogian kakkososan ongelmasta, sillä siinä missä Varistytössä oli enemmän napakkuutta, oli Unissakulkija sirpaleisempi ja kokonaisuutena sekavampi. Mutta entäs Varjojen huone, hitti vai huti?

Trilogian viimeisen osan juonesta on aina vaikea kertoa mitään spoilaamatta uteliaita. Sanottakoon vain että Jeannette Kihlberg metsästää edelleen murhaajia ja tapaus muuttuu hetki hetkeltä häijymmäksi. Raakutta, pahaa ja särkyneitä mieliä - niistä on Varjojen huone tehty.

Minun kohdallani Erik Axl Sund ei räjäyttänyt pankkia, sillä Varjojen huone ei oikein enää jaksanut koukuttaa. Ihan kelpo dekkari se toki on, mutta se jokin minun lukukokemuksestani puuttui. Päällimmäinen tunne lukiessani oli, että kirjassa on kaikkea liikaa. On murhia, pedofiliaa, persoonallisuushäiriöitä, uskonlahko, sotatraumoja - vaikka mitä! Ehkä tästä syystä Varistyttö onkin suosikkini trilogiasta, se on kirjoista pelkistetyin ja siksi selkein ja sen juoni olisi mielestäni riittänyt kantamaan koko sarjan läpi ilman ylimääräisiä kikkailuja. Makuja on monia, minä pidän selkeyden ja yksinkertaisuuden voimasta

Kirjojen aihepiiri on rankka mutta pysyttelee sellaisissa rajoissa, että normaali trillereiden lukija selvinnee kyllä haasteesta, esimerkiksi omalla kohdallani Marko Leinon Saasta teki järkytti huomattavasti enemmän Varistytön ollessa dekkarimaisempi. Kirjojen kannet ovat myös herättäneet keskustelua, ja aiheestakin sillä kannen kuvitus onnistuu oivallisesti välittämään viestin järkyttävällä tavalla vääristyneestä idyllistä. Toimiva ja kirjasarjalle sopiva ratkaisu vaikka erityisesti Varistytön kansi minusta tekikin pahaa. Kirjojen kansista on keskusteltu enemmän Kirjavalaassa ja Kirsin kirjanurkassa.

Erik Axl Sund -nimeä käyttävältä kirjailijaparilta on ilmestymässä helmikuussa 2015 uusi kirja, Lasiruumiit, jossa seikkailee Victoria Bergman -sarjasta tuttu Jens Hurtig. Kyseessä on uuden trilogian ensimmäinen osa, kirjan julkaisee Otava.
"Mutta kosto on kuin kakku. Sitä ei voi sekä syödä että säilyttää. Kun kosto on pantu toimeen, on jatkettava elämää tietoisena siitä karusta tosiseikasta, että nyt on annettava uusi merkitys muuten merkityksettömälle elämälle."
Otava, 2014
Sivuja: 364
Alkuteos: Pythias anvisningar
Suomentanut Kari Koski

maanantai 10. marraskuuta 2014

Firman mies (Raksa #3) / Tuomas Vimma

Olen odottanut Raksa-sarjan viimeistä osaa hartaasti. Muutaman päivän odottelin sopivaa fiilistä, viretilaa jossa varmasti ymmärtäisin Tuomas Vimman nokkeluuksien päälle. Olen huomannut suhtautuvani kirjasarjojen viimeisiin osiin sentimentaalisesti, on samanaikaisesti ihanaa ja haikeaa päästä vielä kerran tuttujen henkilöiden seuraan, toivoen että kirjailija on luonut heille ihan oikeanlaisen lopun.

Hyperboreassa ollaan varsin ajankohtaisissa tunnelmissa sillä rautainen Danika päättää aloittaa yt-neuvottelut firman tuloksen parantamiseksi. Viis siitä, että tulosta tulee mukavasti ja pääkonttorikin on juuri remontoitu varsin hulppeasti.

Eräs hieno piirre Vimman Raksa-trilogiassa on se, että jokainen sarjan kirjoista on paitsi itsenäinen teos, myös teemoiltaan hiukan erilainen. Siinä missä Raksa kurkisti remonttibisneksen perustuksiin ja Ruutukymppi television sisustusohjelmien lavasteisiin, keskittyy Firman mies enemmänkin yritysmaailman talouspuoleen: yt-neuvotteluihin ja yritysostoihin. Taas ollaan ajan hermolla ja aiheissa, joista varmasti löytää kirjoitettavaa.

Teksti on tuttuun ronskia ja värikästä, tosin Firman miehessä on ehkä hiukan aiempaa vähemmän Vimman verbaaliakrobaatiaa, josta kovasti pidän. Kirjailija saa teemoista mukavasti velmuilua irti, en epäile hetkeäkään etteikö tästäkin kirjasta joku mieltään pahoittaisi. On silti hyvä muistaa että tulkinta on lukijan, kirjailija vain kertoo tarinan.

Itse peukutan hulvattoman tekstin ohella sitä, että kirjaan on kirjoitettu vahva, lähes psykopaattia muistuttava naisrooli. Danika on kaikessa on äärimmilleen viety, silti vielä uskottava, kaikessa kieroudessaan ja rehvakkuudessaan aivan mahtava mimmi, joskin olen iloinen että oma pomoni on vähän pehmeämpää sorttia.
"Kyllä mulla on kaikki rahat tässä hevosessa kiinni. Duunarit ei ole panneet tähän mitään muuta kiinni kuin omaa aikaansa, joka ei tietenkään ole mulle minkään arvoista. Jos firma kannuttaa, ne voi hakea puuttuvat liksansa palkkaturvasta. Multa taas menee kaikki. Eli suomeksi sanotuna, niiden riski on nolla. Mä olen all in."
Gummerus, 2014
Sivuja: 244
Saatu arvostelukappaleena

lauantai 8. marraskuuta 2014

Ursula palaa kotiin, Ursula yksityishoitajana, Ursula suurkaupungissa / Helen Wells

Jokin outo vetovoima näissä vanhoissa Ursula-kirjoissa on, sillä päädyin lainaamaan kirjoja lisääkin. Ehkä kyseessä on nostalgia, lapsuuden muistot yhdistettynä kirjojen viattomuuteen ja reippauteen (kyynisyyttä et näistä kirjoista löydä!) mutta oikeastaan nautin tästä kokemuksesta. Ursulan seikkailuissa on nimittäin pilkettä silmäkulmassa, tyttöenergiaa ja vähän jännitystäkin. Tällä kertaa Ursula mm. hoitaa sotaveteraaneja, toimii yksityishoitajana ja ryhtyy kiertäväksi sairaanhoitajaksi New Yorkissa. Ja tietysti kieltäytyy muutamasta kosinnasta ja ratkaisee mysteereitä.

Romanssit ovatkin mielenkiintoisia näissä kirjoissa, kauniina ja reippaana nuorena naisena kun Ursulalla luonnollisestikin on ihailijoita ja kihlasormuksiakin tarjotaan. Nainen kuitenkin näyttää kieltäytyvän kosinnoista kerran jos toisensakin - milloin syynä on työ, milloin nuoruus tai se, ettei sulho tunnu siltä oikealta. Mielenkiintoista ja ihan piristävääkin huomata että 1940-luvun naiskuvaa edustavalla Ursulalla on mielessään jotain muutakin häät ja kotileikit - tämä tyttö pistääkin uran etusijalle!

Ursula palaa kotiin (Ursula #6)

Ursula palaa kotiin tuo armeijassa karaistuneen hoiturin kotiin ja tietysti muutaman mutkan kautta. Kauaa ei Ursula laakereillaan lepäile sillä vuorossa on komennus veteraanisairaalaan. Kirjassa suuressa roolissa ovat sodasta toipuvien miesten kohtalot ja ehkä siksi kirja on sävyiltään hieman tummempi vaikka mukana luonnollisestikin on myös aikaisemmista kirjoista tuttu jännitysmomentti. Viihdyin tämänkin kirjan parissa mukavasti ja nostan hattua Wellsille vaikean aiheen valinnasta - sotaveteraanit eivät liene helpoin aihe pirteään tyttökirjaan.
"Tässä ei riitä se, että on reipas ja että puku on juuri silitetty. Ei riitä se, että laskee viileän kätensä kuumeiselle otsalle, Ursula sanoi itsekseen. - On kysymys poikien olemassaolosta."
Tammi, 1959
Sivuja: 153
Alkuteos: Cherry Ames, Veteran's Nurse
Suomentanut Esa Brink

Ursula yksityishoitajana (Ursula #7)

Kirjassa Ursula yksityishoitaja monessa mukana ollut reipas hoitajatar on palannut kotikaupunkiinsa ja kaipaa epätoivoisesti tekemistä ja sitähän tietysti löytyy tohtori Joen, perheystävän kautta. Ursulasta nimittäin tulee yksityishoitaja ensin monilapsiseen maanviljelijäperheeseen ja sitten menestyvälle pianistille, joka tulevaisuudessa näkyy tummia varjoja. Tälläkin kertaa kirjassa oli omat jännittävät hetkensä, mutta kokonaisuus jäi ehkä vauhdikkaampien tarinoiden varjoon.
"Ursula ajatteli pettyneenä, että hän ei voinut odottaa mieheltä paljonkaan apua. Oli niin miesten tapaista nimittää "hääräämiseksi" sitä että piti huolta koko talosta, hoiti sairasta ja piti silmällä lapsia. Ursula ravisti päätään niin että kiharat liehuivat, ja purskahi sitten nauruun. Yksityishoitajana oleminen merkitsi sitä, että oli samalla kertaa oltava sekä kasvattiäiti, taloudenhoitaja että keittäjä."
Tammi, 1965
Sivuja: 144
Alkuteos: Cherry Ames, Private Duty Nurse
Suomennos Lea Karvonen

Ursula suurkaupungissa (Ursula #8)

Ursula suurkaupungissa osoittautui kirjaksi joka minulle on jäänyt voimakkaimmin mieleen ja oli ihanaa löytää uudelleen vanha ystävä. Tästä kirjasta minulle oli jäänyt mieleen erityisesti eräs Ursulan potilaista, Mary Gregory ja hänen taustansa jännittävät vaiheet, muistan elävästi kuinka henkeä pidätellen tätä kirjaa luinkaan! Sen sijaan mieleeni ei ollut jäänyt sitä että tässä kirjassahan Ursula seikkailee New Yorkissa - ilmeisesti matkakuumekärpänen ei ollut puraissut pikku-Norkkua vielä tässä vaiheessa.

Kirjan etusivulta löytyi myös mielenkiintoinen kirjoitus: "Ostin itse 30.12.1959 Sokokselta". Mukavaa ajatella että kirjan on joku pieni tyttönen ostanut ehkä joululahjarahallaan vuosikymmeniä sitten...
"He olivat vapaudenjumalattaren otsassa. Otsarivan säteiden välissä oli ikkunoita. Tytöt näkivät koko New Yorkin sataman, kuuluisan pilvenpiirtäjänäkymän ja Atlantin, jota jatkui aina Vanhaan maailmaan asti. Ursula kurottui ulos ikkunasta ja vaivalloisesti niskaansa vääntäen onnistui katsomaan ylöspäin. Korkealla hänen yläpuolellaan kohosi patsaan valtava, vapaudensoihtua pitelevä käsi. Ursulan niska oli kipeä monta tuntia jälkeenkin päin, mutta hän ei koskaan unohtaisi miltä hänestä oli tuona hetkenä tuntunut."

Tammi, 1959
Sivuja:  170
Alkuteos; Cherry Ames - Visiting Nurse
Suomentanut Heidi Järvenpää

perjantai 7. marraskuuta 2014

Taivas + helvetti / Terho Puustinen, Mika Mäkeläinen

Luen liike-elämään liittyvää kirjallisuutta mielelläni ja siksi myös suomalaisista yrittäjätarinoista koostuva Taivas + Helvetti tupsahti lukulistalleni. Jo pelkän kannen perusteella sisältö alkoi kiinnostaa: mukaan on mahtunut 18 tarinaa onnistumisista ja kolme hiukan epäonnekkaampaa tarinaa. Optimisti minussa peukuttaa positiivisten ja negatiivisten tarinoiden suhdetta: olemmehan varmasti kaikki kuulleet samat väitteet siitä kuinka vaikeaa yrittäminen on joten hyvä että esiin nostetaan myös onnistumisia.

Kirjan tarinat on kasattu mukavan monipuolisesti: mukaan mahtuu niin isoja nimiä kuin nuoria ja pieniä yrityksiäkin, yrittäjiäkin on mukana ihan kaikenlaisia. Yksi teoksen tunnetuimpia nimiä on varmasti Rovion Niklas Hed jonka kohdalla kyllä vähän kurtistin kulmiani. Tavallinen pikkuyrittäjä tuskin saa sukulaiselta aloituspääomaksi miljoonaa euroa mutta toisaalta, kirjassa ei toki pyrittykään maalaamaan kuvaa keskivertoyrittäjästä ja tavallisempiakin tarinoita onneksi löytyy kansien välistä.

Kirjan tarinat ovat lyhyehköjä ja niissä kuvataan yrittäjän taustaa sekä itse yrityksen perustamista ja toimintaa. Monella esiin nousee samantyyppisiä teemoja: oman jutun toteuttaminen ja vapaus on tärkeää, innostavaa ja hienoa, toisessa vaakakupissa on yrittäjän elämän vaativuus. Jokainen avioliitto ei kestä pitkiä työpäiviä ja synkimillään ns. hiljaisten kuukausien epävarmuus on raastavaa ja terveyttä verottavaa. Asenne kuitenkin tässä ratkaisee, mokia tehdään mutta tärkeintä on oppia niistä ja jatkaa elämää eteenpäin.

Lukukokonaisuutena kirja oli ihan mukavaa luettavaa vaikkei juuri tarjonnutkaan minulle uusia elämyksiä, olen seurannut vierestä yrittäjän elämää ja siksi monet kirjan teemoista olivatkin tuttuja juttuja. Pidän kuitenkin kirjan positiivisesta ja silti realistisesta hengestä joka ehkä innostaa alalle uusiakin yrittäjiä.

One on One Publishing, 2014
Sivuja: 339


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

The King's Curse (The Cousins War #6) / Philippa Gregory

Katsohan vaan, bloggaan taas Tudoreista ja/tai Ruusujen sodasta, edellisestä kerrasta onkin jo -höm- muutama päivä.. Olen nyt virallisesti kahlannut läpi Philippa Gregoryn Cousins War -sarjan (Valkoinen kuningatar, Punainen kuningatar, Sininen herttuatar, The Kingmaker's Daughter, The White Princess), välillä innostuen, välillä en. Pidin sarjan alkupuolen kirjoista  ja tavallaan idea tarinan kertomisesta eri näkökulmista on ihan mielenkiintoinen, mutta toteutus ei kuitenkaan ole täydellinen. Kirjan viimeinen osa, The Kings Curse, kuitenkin kiinnosti jo siksi että sen päähenkilönä on minulle aivan vieraaksi jäänyt Margaret Pole, viimeinen Yorkin prinsessa, joka vaikutti myös Henrik VIII:n hovissa.

Margaretin tähti on syntymähetkellä korkealla, lapsi syntyy Clarencen herttuan (Englannin kuninkaan veli) tyttäreksi mutta onni kääntyy pian ja Henrik Tudorin noustessa valtaistumelle tulee herttuan orvoista lapsista uhka. Kirjan aikajänne on laaja, se kattaa useita vuosikymmeniä ja Margaretin elämäntarina ei taatusti ole siitä tylsimmästä päästä ja jälleen kerran tulee todettua että kuninkaan läheisyys on joskus hengenvaarallista.

Kuten sanottu, tykkään Tudoreista ja Margaret kiinnosti mutten nauttinut The King's Cursesta niin paljon kuin etukäteen odotin. Aloittaessani lukemista olin juuri kuunnellut Conn Igguldenin Trinityn, josta olin oikein onnellinen ja taisin ajatella että olisi hyvä idea lukea toinenkin kirja aiheesta tähän putkeen. Olisi ehkä pitänyt taas muistaa että liika on aina liikaa ja että tilanne johtaisi väistämättä jonkinlaiseen vastakkainasetteluun. Tällä kertaa vaaka kallistui Igguldenin voitoksi, tarinan nopeatempoisuus ja draama vetivät puoleensa paremmin kuin Gregoryn hitaampi kirja. Koko kirjasarjan lukeneena oli mm. hämäännyin siitä, että Margaret Polen kertojanääni kuulostaa erehdyttävästi samalta kuin esim. tätinsä Elizabeth "Valkoinen kuningatar" Woodvillen. Vaikken olekaan fantasiaa ja taikuutta vastaan, myös kirjan punaisena lankana toimiva kirous tuntui enemmänkin jälkiviisaudelta ja päälleliimatulta jännältä yksityiskohdalta.

Gregoryn puolustukseksi kuitenkin on sanottava että tarina muuttuu kiinnostavammaksi loppuaan kohden ja varsinkin viimeiset sata sivua olivat melkoista jännitysnäytelmää kun raivokas kuningas lähestulkoon etsimällä etsi juonittelevia alamaisia teloitettavaksi. Melkoista tyranniaa tuo Henrik VIII:n aika on ollut, yksikin varomaton lause saattoi johtaa mestaukseen!
"Why not? It comes out as a childish wail. "Why shouldn't I? Why shouldn't I grieve? My brother, my only brother, is dead! Behaeded like a traitor when he was innocent as a child. Why should I not grieve?"
"Because they won't like it, " he says simply.
Simon & Schuster, 2014
Sivuja: 592

maanantai 3. marraskuuta 2014

Trinity (Wars of the Roses #2) / Conn Iggulden

Blogiani seuraavat jo tietävätkin että jos jokin saa Norkun varpaat ilosta kippuralle niin se on tiettyyn aikakauteen sijoittuvat historiallinen fiktio. Conn Igguldenin Myrskylintu tuli ahmaistua nopeasti ja sen jälkeen jäin odottamaan nälkäisenä trilogialle jatkoa - Trinityyn päätin tutustua englanninkielisenä äänikirjana mikä osoittautuikin mainioksi valinnaksi - aamut pimeällä ja kylmällä bussipysäkillä tai ruuhkaisessa bussissa lähtivät käyntiin niin paljon paremmin kun odotettavana oli kunnon taistelukohtaus tai kieroilua. Kirjalla on jälleen kerran myös mainio lukija, Roy McMillan nimittäin onnistui herättämään koko henkilökaartin eloon pelkällä äänellään.

Ruusujen valtakunnassa ei ole kaikki hyvin, sillä tarinan alkaessa kuningas nukkuu Ruususen untaan puolitoista vuotta. Mahtavien sukujen välille on muodostunut jännitteitä ja paine asioiden ratkaisemiseen väkivallalla kasvaa. Toisella puolella sodassa ovat hauras kuningas Henry ja rautainen ja rohkea kuningattarensa Margaret, joka pyrkii turvaamaan kruunun pienelle Edward-pojalleen, toisaalla taas Yorkin herttua ja hänen tukijansa Warwick ja Salisbury. Luvassa on juonittelua, miekkojen kalistelua, verta ja suuria tunteita.

Igguldenin kirja on siitä hieno teos, että se onnistuu melko tasapuolisesti kuvaamaan sisällissodan molempia puolia - ikäviä ja mahtavia tyyppejä löytyy niin Yorkin kuin Lancasterin joukoista ja molemmat uskovat toimivansa oikein ja ajavansa kansan parasta. Lopputuloksenkin Iggulden näyttää lukijalle - pellot täynnä menehtyneitä sotilaita, omien naapureidensa surmaamia. Sota on hulluutta ja sen voitot kalliita.

Aikakaudesta hullaantuneelle kirja on mannaa, tapahtumissa riittää kyllin draamaa ja käänteitä ja Iggulden taitaa taistelukohtauksien kirjoittamisen niin etten voinut kuin kuin kuunnella henkeäni pidätellen. En itsekään ymmärrä kuinka samoista henkilöistä ja tapahtumista lukeminen voi kerta toisensa jälkeen näin sykähdyttää, mutta kaiketi tässä on se minun juttuni. Joku rakastaa vaaleanpunaisia asioita, toinen hautausmaita - minä Ruusujen sotaa ja Tudoreita. Jokin tuossa aikakaudessa kaikkine juonineen ja kiemuroineen vain vetoaa minuun - on kuin kyseessä olisi tosielämän shakkipeli, jossa jokainen siirto voi muuttaa pelin kulun.

Kirja ilmestyy suomennettuna helmikuussa 2015 nimellä Ruusujen sota: Kolmen liitto Otavan kustantamana,

Penguin Books, 2014
Kesto: 12h 6min
Lukija Roy McMillan

lauantai 1. marraskuuta 2014

Ursulan suuri päivä, Ursula maailmalla, Ursula ylihoitaja, Ursula lentää / Helen Wells

Ollessani pieni koululainen, kaverikirjat olivat todella suosittuja. Kirjoja kierrätettiin mm. koululuokissa ja jokainen vastaili innokkaasti mm. kysymykseen: mikä minusta tulee isona? Minun luokallani lähes jokainen tytöistä halusi olla sairaanhoitaja tai opettaja (itse halusin kirjailijaksi ja eräs toinen tyttö poliisiksi). Sairaanhoitajan ammatti lienee siis jo pitkään kiehtonut pienten tyttöjen mieliä ja varmasti yhtenä syynä siihen ovat myös erilaiset tyttökirjat joissa reippaat sairaanhoitajat seikkailevat. Itse perin aikoinani sukulaiselta (josta muuten isona tuli terveydenhoitaja) ison kasan Helena- ja Ursula -sarjojen kirjoja ja nautin niiden lukemisesta vaikken ammattihaaveistani luopunutkaan. En ole ajatellut näitä kirjoja vuosiin mutta ne palasivat mieleeni eräänä päivänä töissä keskustellessamme lapsuuden kirjoista - eipä aikaakaan kun näpytin Helmetiin Helen Wellsin nimen ja pistin varauksen vetämään.

Helen Wellsin Ursula-kirjoissa on hieman Neiti Etsivä -tyyppinen tunnelma: reipas hoitajatar työskentelee erilaisissa sairaanhoitotehtävissä, selvittelee mysteereitä ja pitää hauskaa ystäviensä kanssa. Kirjat ovat kepeitä ja kirkasotsaisia, mutta mukana on mukava annos jännitystä ja myös pilkettä silmäkulmassa. Peukutan mielelläni kirjojen henkivää tyttöenergiaa - Ursula osoittaa pärjäävänsä siinä missä miehetkin. Paluu lapsuuskirjoihin on siis ainakin toistaiseksi ollut positiivinen kokemus, luin näitä oikein mielelläni.

Ursulan suuri päivä (Ursula #2)

Valitettavasti en Helmetin kokoelmasta löytänyt sarjan ensimmäistä kirjaa joten jouduin hyppäämään mukaan vasta Ursulan opintojen loppupuolella jossa neitonen jo haaveilee oikean sairaanhoitajan päähineestä samettinauhalla koristettuna. Opintoihin kuuluu mm. jaksoja synnytys- ja leikkausosastoilla ja lisäksi Ursula joutuu jälleen selvittelemään jännittävää mysteeriä. Lisäksi nuori ja komea lääkäri, Lex Upham, alkaa piirittää neitosta. Sarjan toinen kirja esittelee melko mukavasti hoitajan opintoja ja jännitysosuuskin toimii. Lex ei tosin saa minun sydäntäni sykkimään - ehkäpä kirjasarjan seuraavat osat tuovat mukanaan Ursulalle mielenkiintoisemman miehen?
"Ursula rakasti puutarhaa hämärässä. Hänen koti-ikävänsä hävisi; sairaalahan oli hänen todellinen kotinsa tällä hetkellä. Valkopukuiset hoitajattaret ja kandidaatit huusivat hänelle tervehdyksenä kiiruhtaessaan rakennuksesta toiseen. Valot syttyisivät pian ikkunoihin. Ursulan valtasi tunne, jossa haikeus ja onni sekoittuivat. Se oli äärettömän ihana tunne, melkein liian ihana. Kuinka hän rakastikaan tätä sairaalaa."
Tammi, 1957
Sivuja: 149
Alkuteos: Cherry Ames, Senior Nurse
Suomentanut Lea Karvonen

Ursula maailmalla (Ursula #3)

Odotin mielenkiinnolla sitä kuinka optimiset ja lämminhenkiset Ursula-kirjat käsittelisivät sotaa, joka ei aiheena ole aivan helpoin käsiteltävä. Sarjan kolmannessa osassa vastavalmistunut Ursula liittyykin armeijan palvelukseen ja koulutusjakson jälkeen nuori hoituri laivataan Panama Cityyn jossa uudet seikkailut odottavat. Minun oli hiukan vaikea päästä yli Ursulan ja hänen lähipiirinsä innosta päästä sotimaan, mutta toisaalta patriotismi ja positiivisuus ovatkin tämän hoiturin peruspiirteitä. Kovin järkyttävältä ei sota ainakaan tämän kirjan perusteella vaikuttanut...
"Kymmeneltä oli varuskunnassa pimeätä ja rauhallista. Nukkumaan mennessään Ursula ajatteli, että hän oli jo ennättänyt rakastua tähän hyvi järjestettyyn, toverilliseen sotilaselämään. Se oli nyt tästä lähtien hänen maailmansa. Ja hän kuului siihen!"
Tammi, 1958
Sivuja: 151
Alkuteos: Cherry Ames, Chief Nurse
Suomentanut Johannes Prinkki

Ursula ylihoitaja (Ursula #4)

Tällä kertaa Ursula seikkailee Tyynenmeren saarilla hoitamassa sotilaita. Hän toki törmää ennakkoluuloihin saadessaan kuulla heti kättelyssä tiukkapipoiselta eversti Pillsbeeltä olevansa hiukan liian nuori ja kaunis ollakseen sopiva vastuuseen mutta Ursulapa päättää todistaa everstille ettei koiraa ole karvoihin katsominen. Mukana on tietysti tyttökirjoihin sopivaa hupsuttelua ja pesän rakennusta, reippaat sairaanhoitajat päättävät ensitöikseen mm. somistaa leirin. Pidän kuitenkin Ursulan ihmisläheisestä otteesta jossa henkinen piristys on ihan yhtä tärkeää kuin ruumiin hoitaminenkin.

Tässä kirjassa tunnelma onkin jo sotaisampi ja jännitystä piisaa mukavasti kun vihollisen epäillään kehittäneen uuden aseen. Myös salaisen viidakkoleirin tunnelma on mielikuvitusta kutitteleva, mm. hajusaippualla kuurattu parakki ja muut kotileikkiin innoittavat kohdat hymyilyttivät.
"Täydellisesti varustettu sairaala, joka yhtäkkiä putkahtaa maasta keskelle viidakkoa! Ursula ihmetteli. Hän ajatteli, miten suurta helpotusta sotilaat mahtoivat tuntea tietäessään, että läheisyydessä oli lääkintäyksikkö valmiina ottamaan heidät huostaansa. Hän tunsi äkkiä kiitollisuutta siitä, että oli sairaanhoitaja - ei vain siksi, että seikkailu kiehtoi, vaan sen tähden, että hän saisi pelastaa ihmishenkiä ja suoda lohtua. Hänen tummat silmänsä loistivat."
Tammi, 1958
Sivuja: 151
Alkuteos: Cherry Ames, Chief Nurse
Suomentanut Johannes Prinkki

Ursula lentää (Ursula #5)

Ursulan sotaiset tunnelmat jatkuvat kun neitonen valmistuu lentäväksi hoitajaksi jonka tehtävä on olla mukana lentokoneessa evakuoimassa haavoittuneita. Nainen tovereineen päätyy Iso-Britanniaan ja tositoimiin. Täytyy tunnustaa että nautin näistä Ursulan sotaseikkailuista sillä niistä löytyi tummempiakin sävyjä jotka toivat hieman särmää tyttökirjan suloiseen reippauteen. Sotakuvaus tuntui riittävän uskottavalta ja jänniä käänteitäkin riitti - tämä oli yksi suosikkikirjoistani sarjassa!
"Matkustan minne tahansa, missä tiedän sotilaiden tarvitsevan minua, Ursula ajatteli vakavasti. Minne tahansa, missä voin pelastaa ihmishenkiä. Myötätunto ja epämääräiset hyvät aikomukset eivät olleet kylliksi hänelle. Ursula tiesi, että vain sairaanhoitajat saattoivat antaa apua ja lohtua ja toivoa niille, jotka niin kovin sitä tarvitsivat."
Tammi, 1958
Sivuja: 152
Alkuteos: Cherry Ames, Flight Nurse
Suomentanut Johannes Prinkki