keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Katse taakse eli vuoden 2013 suuri tilastotuokio

On taas aika katsoa hetki menneeseen ennen uuden vuoden aloittamista. Vuosi oli vauhdikas, luin paljon mutta muutakin touhua päiviin mahtui. Oman vuoteni kohokohta taisi olla keväinen Venetsian reissu, tuon vanhan kaupungin kujien tallailu vain oli mahtava kokemus.

Blogin puolella olen myös kokeillut erilaisia tempauksia ja uudistuksia, höpöttelen nykyisin myös Twitterin puolella ja pienen videobloggausyrityksen. Videoiden osalta minulla on parikin ideaa varastossa, joten pitäkääpäs varanne!

Luin vuoden aikana 236 kirjaa eli 64910 sivua. Ihan jokaisesta lukemastani kirjasta en tosin ehtinyt blogata, mutta olen pyrkinyt ainakin mainitsemaan lukemistani kirjoista kuukauden kooste -postauksen yhteydessä.

Vuoden 2013 luetuimmat postaukset

Hiljainen tyttö / Tess Gerritsen
- Hiljaisen tytön yllättävä voittokulku blogini tilastoissa. Veikkaan kyllä että Hiljaisen tytön suosio johtuu esimerkiksi Robinin saman nimisen kappaleen googlettelusta.
Hiljaiset: introverttien manifesti / Susan Cain
- Introverttien manifesti on myös toista vuottaan TOP10:ssä, hieno kirja!
Totta / Riikka Pulkkinen
- Riikka Pulkkisen Totta on ensimmäinen vuonna 2013 lukemistani kirjoista joka ylsi luetuimpien listalle. Luin kirjaa taannoisella Venetsian reisullani ja jäin hiukan kaksijakoisiin mietteisiin. Pidin Pulkkisen tekstistä mutta silti mietin oliko joissakin sanoissa jo hiukan kikkailun makua.
Kinuskikissa leipoo - Tervetuloa juhliin! Sini Visa
- Kinuskikissan leivontakirja on blogista kirjaksi -teemaviikon tulosta vuodelta 2012. Kirja on ollut kovassa käytössä ja mielenkiinnolla odotan myös kevättä 2014 jolloin ahkeran leipurin seuraava kirja ilmestyy.
Taivasten vanki / Carlos Ruiz Zafón
- Carlos Ruiz Zafónin haikean nostalgiset kummitustarinat ovat upeita, olen todella iloinen siitä että Taivasten vanki on päässyt luetuimpiin postauksiini.
Terveiset Kutturasta / Mikko-Pekka Heikkinea
- Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta oli hykerryttävää luettavaa vuodelta 2012 - suosittelen edelleen jos naurunystyröitä täytyisi kutitella.
Toisin: Minun Asperger-elämäni / Paula Tilli
- Toisin on yksi vuoden 2013 hurjimpia nousijoita. Kirja antaa mielenkiintoisen näkökulman Asperger-henkilön elämästä vaikeuksineen ja iloineen.
Työkirja / Saku Tuominen, Pekka Pohjakallio
- Työkirja on hurjan mielenkiintoista luettavaa ja soisinkin että näitä oppeja sovellettaisiin enemmänkin työpaikoilla. Ehkäpä, ainakin kirjaa googletellaan kovasti!
Paikka vapaana /J.K. Rowling
- J.K. Rowlingin paikka luetuimpien postausten listalla ei liene yllätys...
Vadelmavenepakolainen / Miika Nousiainen
- Vadelmavenepakolainen on luettu jo vuonna 2011, mutta vasta tänä vuonna se on noussut luetuimpien listalle. Liekö kirja saanut vetoapua monista teatterisovituksistaan sekä tekeillä olevasta elokuvasta?

Vuosi 2013 tilastoin

Tilastotuokion idean taisin alunperin lainata Sallalta, mutta listoista pitävänä nörttinä olen huomannut myös odottavani piirakoiden kimppuun pääsemistä. Edellisvuosien tilastot löydät täältä, vuodet 2012 ja 2011.

 Faktaa vai fiktiota

Olen aika vahvasti fiktion ystävä, joskin jokunen tietokirjakin mahtuu aina lukukasaan mukaan. Numerot puhuvat puolestaan, vuonna 2013 lukemistani kirjoista vain 10 prosenttia oli tietokirjoja. Edellisen kahden vuoden lukemat ovat lähes täsmälleen samanlaiset. Siitäkin huolimatta että tietokirjojen määrä blogissani on melko minimaalinen, on vuoden 2013 luetuimpien kirjojen TOP10:ee päätynyt peräti neljä tietokirjaa. Pitäisiköhän sittenkin tehdä muutoksia lukutottumuksiin?!



Kotimaista vai ulkomaista kirjallisuutta

Yllätyksenä ei taida sekään että olen käännöskirjallisuuden ystävä, viime vuonna lukemistani kirjoista 71 prosenttia oli peräisin ulkomaisten kirjailijoiden kynistä. Kurkistus kahden viime vuoden tilastoihin kuitenkin kertoo sen että kotimaisen kirjallisuuden osuus blogissani kasvaa - hitaasti, mutta varmasti. Aloitusvuonna 2011 kotimaisen kirjallisuuden osuus oli vain 22 prosenttia - ehkä jo ensi vuonna pääsemme kolmosella alkavaan prosenttilukuun?


Lukukieli

Suomi on ilman muuta ensisijainen lukukieleni (67 prosenttia), joskin huomaan lukevani yhä enemmän englanniksikin (32 prosenttia). Tänä vuonna kuitenkin onnistuin ponnistamaan myös toisen kotimaisen kielen tilastoihin saakka - peräti 1 prosentti lukemistani kirjoista oli kirjoitettu ruotsin kielellä. Tämä on mielestäni positiivista kehitystä - voin harjoittaa kielitaitoani lempiharrastukseni parissa. Englanniksi lukemieni kirjojen määrä on kasvanut kahdessa vuodessa 10 prosenttia mikä tuntuu melko paljolta.



Mies- vai naiskirjailija

Kirjailijan sukupuolella ei näytä vuonna 2013 olleen suurtakaan merkitystä, joskin naiskirjailijat saavat hienoisen 52 prosentin voiton. Myös tässä asiassa näyttää tapahtuneen kehitystä sillä edellisinä tilastovuosina mieskirjailijoiden siivu tilastopiirakastani on ollut kapeampi.
Uusia vai vanhoja tuttavuuksia

Se, millä perusteella lukukasaan kirjoja valikoidaan, onkin mielenkiintoinen juttu. Tutut kirjailijat (45 %) kiinnostavat toki vuodesta vuoteen mutta silti aika mukavasti seikkailen ihan uusienkin tuttavuuksien parissa (55 %). Tässä luokassa ei vuosien saatossa ole tapahtunut suuria muutoksia, toki pientä heittoa löytyy vuosittain riippuen siitä mitä kirjasarjaa bloggari onkaan innostunut lukemaan.


Vuoden 2013 uutuuskirjoja vai niitä vanhempia

Usein kuulee valitettavan että kaikissa blogeissa luetaan vain niitä samoja uutuuskirjoja. Luonnollisesti uutuudet kiinnostavat minuakin mutta silti yli puolet (54 %) kaikista lukemistani kirjoista oli julkaistu ennen vuotta 2013. Uutuuksien osuus luetuista kirjoista näyttää myös olevan hienoisessa laskussa, esimerkiksi edellisvuonna tasan puolet blogatuista kirjoista oli uutuuksia.

Kirjan formaatti

Kirjan formaattiin liittyvä kaavio lienee se, joka on muuttunut kaikkein eniten. Perinteinen kirja on toki edelleen suosikkini (80 %) mutta yhä enenevässä määrin lämpenen myös sähköiselle kirjalle. Paperinen kirja on ihana esine, sähköinen taas hurjan käytännöllinen. E-kirjojen osuus blogatuista oli vuonna 2013 12 prosenttia. Yllättäjäksi nousi sähköinen äänikirja johon hullaannuin vuonna 2013, voinhan lenkkeillä ja lukea samaan aikaa - parhautta!

Mistä minulle

Blogatun kirjan hankintatapa on puhututtanut tänäkin vuonna ja asian tiimoilta on laadittu bloggareille ohjeistustakin. Minun blogistani arvostelukappaleet löytyvät omalla tagillaan varustettuna, lisäksi mainitsen asiasta erikseen postauksessa. Arvostelukappaleiden osuus luetuista kirjoista on kuitenkin suhteellisen pieni (12 %), hovihankkijani on ehdottomasti kirjasto 73 prosentillaan. Ja tuleehan niitä kirjoja ostettuakin (12 %), joskus saan niitä jopa lahjaksikin (2 %).





13 kommenttia:

  1. Huh. Oletpa lukenut pyörryttävän paljon. Kiitos lukuvuotesi esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, eipä kestä. Mielelläänhän sitä näitä listailee!

      Poista
  2. Mielenkiintoisia käppyröitä ja tuo sinun vuoden kirjamääräsi on aivan huikea! Minä olen selkeästi siirtynyt pääsääntöisesti sähköisiin kirjoihin juuri tuon käytännöllisyyden vuoksi, vaikka paperisista kirjoista kovasti pidänkin.
    Kirjaisaa vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, minä taidan olla sekakäyttäjä, paperinen kirja tuntuu kivemmalta iltalukemisena. Luulen kyllä että ensi vuoden tilastossa sähköinen kirja tulee nousemaan.

      Poista
  3. Mieletön kirjamäärä! Olet todellakin kirjojen suurkuluttaja :). Hyvää uutta lukuvuotta!

    VastaaPoista
  4. Luettuejen kirjojen määrä on kyllä aika valtava! En millään ehtisi moista määrää työn ohessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, minulla on onnekseni pitkähkö työmatka, joten ehdin lukea sen aikana kivasti. Ja sitten vielä ovat äänikirjat ja lenkkeily. :)

      Poista
  5. Olet ehtinyt paljon! :)
    Luet ihailtavan monipuolisesti ja siksi sinulta saakin rutkasti hyviä lukuvinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kiitokset kehuista. Minä taidan olla lukijana sellainen haahuilija joka ihan uteliaisuudesta kokeilee kaikenlaista.

      Poista
  6. Huh mikä kirjamäärä! Ei jää paljon paitsi, että lukisit kohta yhden kirjan per päivä ;)

    Hauska kooste muutenkin. Tilastoja on aina kiva tuijotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kirja per päivä ottaisi kyllä koville. Tai ehkä se onnistuisi jos kikkailisi kirjojen pituudella, mutta minä kun pidän tiiliskivistä...

      Tilastot ovat kivoja, niistä huomaa hyvin muuttuneensa.

      Poista
  7. Olet huima kirjankuluttaja! Ja vielä eri kielillä, ihailen. Kiinnostavat ja tarkat tilastoinnit myös kiva lukea.

    VastaaPoista