Post Office / Charles Bukowski

Eräänä sateisena talviaamuna työkaverini, harmaantunut herrasmies, yllätti tuomalla minulle omatoimisesti lainaksi kirjan. Hän oli tuumaillut että saattaisin pitää Charles Bukowskin Post Officesta, mainiosta tarinasta, joka kertoi samalla Bukowskista itsestään. Emme ole tainneet juurikaan keskustella koskaan kirjoista, joten olin iloinen ja yllättynyt. Kirjan alun luettuani alkoi vähän huolestuttaa, sillä Post Office ei oikein vaikuttanut minun jutultani. Kuinka sanotaan nätisti kiltille, vaivaa nähneelle ihmiselle että anteeksi, en pitänyt sinun lempikirjastasi?! Huh.

Post Office on Henry Chinanskin, Charles Bukowskin alter egon tarina. Henry, joka on jokseenkin päämäärätön tyyppi, ajautuu töihin postitoimistoon helppojen panojen toivossa. Yllättäen, postin jakaminen ja myöhemmin myös lajittelu, ei kuitenkaan ole suoranaisesti unelmahommaa, mutta silti tuosta työstä muodostuu Henryn muuten niin rikkonaisen elämän punainen lanka. Naiset tulevat ja menevät, viinaa juodaan, joskus mennään töihinkin.

Jos ihan suoraan sanotaan, minusta Henry oli rasittava tyyppi. Hän oli lusmuilija jolla ei vaikuttanut juurikaan olevan kunnianhimoa tai sen puoleen monia muitakaan tunteita. Suhteet naisiin tuntuvat jäävän melko pintapuolisiksi siitäkin huolimatta että Henry jopa menee naimisiin eikä isyyskään tunnu miehen maailmaa juurikaan hetkauttavan. Paneminen ja juominen tuntuvat olevan kirjan perusteella miehen elämän kohokohtia ja se on kyllä oikeastaan vähän surullista.

Post Officen tarkoitus lienee olla renttumaisen hauska ja kyyninen kirja, mutta minulle jutun juju ei oikein avautunut. Mielikohtiani olivat ehdottomasti luvut, joissa Bukowski irroittelee postilaitoksen byrokratian kustannuksella, hän osaa taitavasti tuoda esiin organisaation kömpelyydet ja pienen ihmisen turhautumisen isossa organisaatiossa. Osa teemoista taitaakin olla edelleen ajankohtaisia vaikka kirjalla onkin jo ikää nelisenkymmentä vuotta. Mutta siltikin tämä ei vain ollut minun juttuni...

(Chinanski ahdistuu pikkukaupungin elämästä.)"We've got to leave", I told him.
"You ought to stay here", he said. "It's a good life. Plenty of hunting and fishing. The air's good. And no pressure. You own this town, " he said.
"I know, doc, but she wears the pants."

Kirjasta on blogannut myös Jori.

Black Sparrow Press, 1988
Sivuja: 115