Itselleni oli mielenkiintoisinta lukea Cainin ajatuksia erilaisista työpaikoista ja -pisteistä. Erityisesti silmääni pisti ohjelmoijilla tehty tutkimus, jossa huomattiin työpisteen yksityisyyden selvästi parantavan ohjelmoijan työsuoritusta. Tämä ei toki sinänsä ole mikään suuri yllätys varmastikaan kenellekään avotilassa työskentelevälle siksi hiukan ihmettelenkin yritysten hinkua rakentaa työskentelytiloja, jotka heikentevät työtehoa. Positiivisena esimerkkinä mainitaan mm. Microsoft, jonka työntekijöillä on työtilat liikuteltavin seinin ja ovin - jokainen voi siis valita tehtäviensä ja luonteensa mukaan haluaako olla rauhassa vai kenties viestiä enemmän työtovereidensa kanssa. Mielenkiintoista oli myös lukea yrityksistä, joissa vietetään esimerkiksi hiljaista torstaita tai joissa on erillisiä keskustelualueita spontaania ideointia varten. Innostuin asiasta niin että pohdiskelin tovin jos toisenkin sitä, millaiseksi minä työpisteeni suunnittelisin.
Introvertit oli minulle kirja jota luin hitaasti ja rauhassa, makustellen ja mietiskellen. Kirja nosti esiin hyviä kysymyksiä, joita luotasin läpi omien kokemusteni kautta. Kirjainten virrassa -blogin Hanna liippaisi hiukan samoja aiheita miettiessään lukemiseen liittyviä negatiivisia asioita. Miksi lukeminen, tunnollisuus tai hiljaisuus olisikaan paha asia? Kuten Susan Cainkin toteaa kirjassa osallistuttuaan introverttien viikonlopputilaisuuteen, meitä kaikkia tarvitaan maailmassa. Vaikka muiden introverttien kanssa onkin miellyttävää kommunikoida, tarvitaan porukkaan myös muutama meluisampi tapaus joka alkaa kaataa rommipaukkuja tai muuten vain elävöittää tilannetta. Eikös vaan?
Suomalaisena pidin mielenkiintoisena pientä viittausta, jonka mukaan kotimaani olisi introverttien luvattu maa. Vaikkapa Yhdysvaltoihin verrattuna uskon väitteen varmasti pitävän paikkaansa sillä me tosiaan elämämme kulttuurissa jossa ei puhuta jollei ole asiaa ja jossa hyvä naapuri on sellainen, joka pysyy omalla puolellaan aitaa. Mistähän suomalainen introverttikulttuuri oikein juontaa juurensa?! Hiljaisuutta ja opiskelemista arvostetaan myös monissa Aasian kulttuureissa ja Cain tutkiikin kirjassa mm. amerikan-aasialaisia nuoria ja heidän elämäänsä kahden varsin erilaisen kulttuurin puristuksessa. Herää kysymys siitä, kuinka paljon ihminen voi ympäristön vaatimuksesta venyttää persoonaansa ja kuinka paljon se mahtaakaan kuormittaa henkisesti tai jopa fyysisesti?!
Tästä postaus taitaakin olla enemmänkin omaa tajunnanvirtaani. Summa summarum, kirja on oikein hyvä ja kuten huomaatte, saattaa herättää roppakaupalla ajatuksia...
"Modesty, propriety can lead to notoriety
You could end up as the only one
Gentleness, sobriety are rare in this society
At night a candle's brighter than the sun
...
If "manners maketh man" as someone said
Then he's the hero of the day
It takes a man to suffer ignorance and smile
Be yourself no matter what they say"
You could end up as the only one
Gentleness, sobriety are rare in this society
At night a candle's brighter than the sun
...
If "manners maketh man" as someone said
Then he's the hero of the day
It takes a man to suffer ignorance and smile
Be yourself no matter what they say"
Sting / Englishman in New York
Avain, 2012
Sivuja: 388
Alkuteos: Quiet
So American: Osavaltio: New York
Minulla on tämä kesken parhaillaan. Ollut jo jonkun aikaa, joudun häpeäkseni tunnustamaan.
VastaaPoistaHitaasti meni minullakin, heräsi ajatuksia ja sitten piti pysähtyä tuumailemaan. Ja ihan aina ei vain ollut oikea hetki lukea tätä.
PoistaKuulostaa kyllä mielenkiintoiselta! En oikein tiedä mistä olen saanut sellaisen käsityksen että tämä olisi joku sellainen heppoisempi "kohukirja"... nuo esille nostamasi aiheet kuitenkin vaikuttavat ihan kiinnostavilta kysymyksiltä.
VastaaPoistaEhkä hiljaiset mielletään tosikoiksi? Silloin on luontevaa suhtautua heihin vähän kulmikkaasti. Taannoin joku kirjoitti siitä, miten olisi ihanaa, jos opettajankoulutukseen hakeutuisi muitakin kuin vain niitä yläkoulu- ja lukioajan vekkihametyttöjä (tasaisia ja tunnollisia). Tosikot selkeästi pelottavat. :D
Minusta Susan Cain on saanut aika mukavasti asiaa näiden kansien väliin, en siis ainakaan tajunnut lukevani kohukirjaa. Mielenkiintoisena pidän tässä myös kulttuurissa näkyviä trendejä, joita Cainkin kuvaa kirjassaan. Miksi esimerkiksi lukutoukat on aina kuvattu jonkinlaisina reppanoina, joilla ei tunnu olevan kunnollista kytköstä todelliseen maailmaan? Sellainen maailma, jossa ajatteleminen tai vaikkapa lukeminen ovat jollain tapaa outoja harrastuksia, tuntuu minusta pelottavalta. :D
PoistaTämä pitää kyllä laittaa lukulistalle, sillä aihe liippaa niin läheltä. Itse olen aina ollut enemmän introvertti johtuen ujoudestani. Vaikka iän ja muun myötä on tullutkin rohkeutta lisää, en silti koe olevani kovinkaan ulospäinsuuntautunut. Tosin tämäkin riippuu ihan seurasta, tutussa porukassa olen hyvinkin puhelias.
VastaaPoistaTuo mitä sanoit, että porukka kaipaa introverttien lisäksi myös puheliaampia tapauksia, on ihan totta. Porukassa jossa en tunne ihmisiä kovin hyvin, on hyvä jos juttukumppaniksi sattuu erittäin ulospäinsuuntautuneita henkilöjä. Kommunikaatio helpottuu huomattaavasti itsellänikin. :)
Kuutar, täällä on ihan sama juttu. Iän myötä oppii jotenkin venyttämään persoonaansa vastaamaan ympäristön vaatimuksiin. Luulen, että moni introvertti on hyvinkin vilkas tutussa porukassa tai vaikkapa hyvin rakkaan harrastuksen kanssa.
PoistaMinä muistan yhdet firman juhlat jossa osuin itselleni vieraan introvertin kaveriksi. Oli suorastaan piinallisen hiljaista kun molemmat yritimme keksiä jotain sanottavaa. Onneksi joku ulospäin suuntautuneempi tuli lopulta seuraksemme höpöttämään...
Sama juttu kuin Maukalla: jostakin on tarttunut päähän sellainen mielikuva, että tämä olisi jotenkin höttöinen kirja. Ei ainakaan sinun kuvauksessasi kuulosta siltä, ja aihe kyllä kiinnostaisi tätäkin introverttia :)
VastaaPoistaMinusta tämä ei ollut höttöä, vaan ennemminkin mielenkiintoinen kurkistus vähän vähemmän mediassa esillä olleeseen ryhmään. Go introvertit!
PoistaKiinnostavaa! Musta Suomi kyllä on hiljaisten ihmisten luvattu maa. Jos höpöttää liikaa, niin leimataan tyhjäpääksi. Ihan kuin se puhe estäisi ajattelun. Mä olen törmännyt niin monta kertaa siihen, että ei saa puhua mitään tai että ei saisi =D Ahistaa sekin.
VastaaPoistaMutta kai kyseessä on lähinnä erilaisuuden sietäminen. Joskus se on kovin tiukassa.
Näin on. Vitsi, jossa sanotaan että se, joka bussissa juttelee naapurilleen, on joko ulkomaalainen, humalassa tai hullu, pitää valitettavan hyvin kutinsa. Olen joskus miettinyt mistä se mykkyys meidän kulttuuriimme tulee. En todellakaan tiedä.
PoistaMinuakin tämä kiinnostaa jonkin verran, mutta en ole ainakaan vielä hankkinut kirjaa. En ole välttämättä introvertti enkä ollut ainakaan nuorempana, mutta nautin yksinäisyydestä ja yksityisyydestä yhä enemmän ajan kuluessa. Seurassa olen silti aika puhelias.
VastaaPoistaAihe alkoikin kiinnostaa enemmän silloin, kun esikoisemme oli pienempi ja osoittautui yhtäkkiä todella ujoksi. Nyt hän on kääntynyt aika lailla ulospäin siitä, eli kyseessä oli kai vaihe, mutta ehdin ajatella paljon sitä, miten minun tulee vanhempana suhtautua lapsen ujouteen. Ujoutta ei tosiaan arvosteta ja vaikka kuinka yritti ajatella ja esiintyä, että lapsi on aivan arvokas ujonakin, tuli helposti usutettua esim. tervehtimään vieraita aikuisia ja vastaamaan kysymyksiin, sillä lapsen mykkyys tuntui epäkohteliaalta ja huonon kasvatuksen tulokselta - eli oma ylpeys oli siinä kai lopulta pelissä.
Siskoni oli myös lapsena ujo ja sanoi, että kyllä se häiritsi, kun sen huomasi, ettei se ujous ollut aikuisten mielestä mitenkään ok.
Cain kirjoittaa kirjassaan jonkin verran lapsen "hiljaisuudesta", sekin herätti ajatuksia! Vanhemman näkökulma on kyllä ymmärrettävä, ulospäinsuuntautuneen lapsen elämä ainakin vaikuttaa helpommalta kuin ujon. Ja ylpeyskin on varmaan osa kuviota.
PoistaTavallaan vähän sääli ettei hiljainen lapsi olisi jollain tavalla yhtä hyvä kuin eläväinen.
Olen juuri lukenut kirjan ja minulle kirjan ajatukset ja tutkimukset olivat helpotus. Minussa ei olekaan mitään vikaa! olen introvertti ja voin hyväksyä sen. olen aina luullut että minussa on jokin vika joka pitäisi korjata jotta paranisin "sairaudesta" ja tulisin rohkeammaksi ja ulospäin suuntautuneemmaksi. Ei kaikkien tarvitse osata small talkia, ja tutustua kaikkiin. Olen antanut nyt itselleni luvan olla sisäänpäin kääntynyt, voin silti olla hyvin merkityksellinen jäsen työpaikallani jolla on paljon annettavaa sitkeyteni ja harkitsevuuteni vuoksi. Tykkään myös kerätä tietoa ja tutustua tarkoin aiheeseen ennen kuin toimin.
VastaaPoistaKiva kuulla että kirjasta oli noin iso apu! Minusta Cainin sanoma oli positiivinen ja omalla tavallaan itsestäänselväkin - antaa kaikkien kukkien kukkia, hiljaistenkin!
PoistaNyt on julkaistu toinenkin introversiota käsittelevä opus :). Siitä kerrotaan täällä:
VastaaPoistahttp://www.ajatushattukustannus.blogspot.fi/
Kiitos linkistä, vaikuttaa mielenkiintoiselta luettavalta!
PoistaOi, kuulostaa minulle suunnatulta. Pakko lukea asap!
VastaaPoistaMinä pidin kovasti, en voi kuin suositella!
Poista