Talvi-iltain tarinoita 1 / Zacharias Topelius

Luettuani Enni Mustosen Paimentytön alkoi mieleni tehdä tutustua hieman satusetä Topeliuksen tuotantoon. Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista löytyi Talvi-iltain tarinoiden ensimmäinen osa, joka tuntui sopivalta teokselta aloittaa. Kirja sisältää kaksi erillistä ja varsin erilaista tarinaa, Kuninkaan hansikkaan joka sijoittuu sotavuoteen 1788 ja Linnaisten kartanon viheriän kamarin, joka on romanttinen kummitustarina 1830-luvulta. Isänmaallisuus on toki valttia molemmissa tarinoissa.

Kuninkaan hansikas kuvaa Ruotsin ja Venäjän välistää sotaa, joka kirjaimellisestikin jakaa Suomen kahtia. Tarinan keskiössä nuori sotilas, Lennart Croneld, joka uskollisesti palvelee kuningas Kustaa III:tta. Tarinan nimi juontaa juurensa siitä, että nuoren miehen isoisä oli pelastanut silloisen kuninkaan ja saanut palkakseen kuninkaan hansikkaan.

"Silloin vasta selvisi hänelle täydelleen, miksi hän tahtoo elää ja taistella ja miksi hän saattaa, jos kohtalo niin määrää, ilomielin kuolla. Täällä, tässä ihanassa maassa, välkkyvän järven rannalla, täällä vihreiden koivujen varjossa ja vaipuvan auringon iltaloisteessa sykki hänelle nuori sydän, joka lähetti hänelle tervehdyksensä paimentytön laulussa."

Ikävä kyllä on sanottava että ensin lukemani Kuninkaan hansikas sai minut melkein jättämään Talvi-iltain tarinat kesken. Kertomus pursuaa sankarillisuutta ja sodan melskeitä niin että heikompaa jo hirvittää. (Haa! Avaankin tällä kirjalla Ihminen sodassa -haasteen pistetilin.) Tarina tuntuu hiukan vanhentuneelta enkä oikein jaksa olla samaa mieltä siitäkään kuinka kunniakasta nuorelle miehelle on kuolla sodassa.

"Tämä myrsky on tyyntyvä, tämä maa on häviävä, nuo tähdet sammuvat, mutta tämä todellinen rakkaus ei kuole, se seuraa sielujamme ikuisuuksien toiselle puolelle."

Ilokseni kirjan toinen kertomus olikin aivan toista maata - Linnaisten kartanon viheriä kamari nimittäin tuli ahmaistua päivässä kun taas Kuninkaan hansikkaan kanssa jumitin useamman kuukauden. Linnaisten kartanossa pohditaan vanhan Littowin suvun historiaa ja luokkaeroja, kun pahainen arkkitehti rakastuu paroni von Littowin tyttäreen. Mukana on luonnollisesti muutama sekaannus ja useampikin kosija sekä tietysti viheriän kammarin kummitus.

Linnaisten kartanon tarina oli mielestäni mukavaa luettavaa, kepeää ja pilke silmässä kirjoitettua komediaa pienellä yliluonnollisella elementillä maustettuna. Henkilökaartikin oli toimiva, erityisesti pidin hupsusta kapteeni Winterloosta, jonka tukevahkon hahmon pystyin lähes näkemään silmissäni. Juonellisesti tarina ei tarjoa huikeita yllätyksiä mutta se ei juurikaan menoa haitannut. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kertomus!

Julkaistu ensimmäisen kerran Porvoossa WSOY:n kustantamana vuonna 1909
Sivuja: 311
Suomentanut Ilmari Jäämaa