.jpg)
Totta on tarina rakkaudesta, menetyksestä ja perheestä. Tarinan keskiössä ovat kuolemaa tekevä, mainetta niittänyt psykologi Elsa ja hänen menestyvä taidemaalaripuolisonsa Martti sekä pariskunnan tytär Eleonoora ja lapsenlapset sekä salaperäinen Eeva, taloudenhoitaja vuosikymmenten takaa.
Luin Tottaa ristiriitaisin tunnelmin. Se oli toisaalta hieno kirja ja vaikuttava lukukokemus, josta nautin enemmän kuin uskoinkaan. Se kosketti ja tempasi ajoittain mukaansa. Riikka Pulkkisen teksti on nokkelaa, hän kunnostautuu varsinkin erilaisissa metaforissa, jotka toisaalta onnistuvat kuvaamaan jotakin abstraktia tunnetta tai oivallusta mainiosti, mutta silti jokin niissä tuntuu hassulta, erilaiselta tavalta ilmaista asia. Makustelin Pulkkisen sanoja ja tätä kaikkea pitkään, sillä jokin tekstissä oli tavallaan melkein riemastuttavan oivaltavaa ja erilaistakin ja jokin sai minut hiukan oudoksumaan, nosti pientä vastarintaa sanoen etteivät ajatukset voi jäädä kitalakeen tai kulmakarvat olla huolettomia. Mutta voivathan ne, tavallaan...
Juoni minusta ehkä Totan heikoin kohta, sillä kirjan "paljastukset" olivat pitkälti arvattavissa ja teema ei suuremmin antanut minulle mitään uutta. Tämä tosin ei oikeastaan minua haitannut sillä Pulkkisen teksti oli itsessään niin mukavaa luettavaa. Kirjalla on useita kertojia, joista Eleonoora ja Martti kiinnostivat minua eniten, eivät niinkään Eeva tai pariskunnan lapset ja lapsenlapset. Minulle tärkeintä kirjassa olikin suru ja menetys, joita Pulkkinen kuvasi hienosti ja koskettavasti. Kaikki muu oli ylimääräistä...
"Hän oli lopulta keksinyt keinon rauhoitella itseään. Hän meni ikkunaan, avasi sen, katseli taivasta, kuunteli mustarastasta.Otava, 2010
Suru tuli siihen, hän antoi sen tulla, kokeili sitä kuin totutellakseen. Hän löysi sen kätensä asennosta, puolestavälistä kädenojennusta. Surulle piti tehdä tilaa, ottaa se syliin. Muuten se tuli kauhuna, yhtäkkiä ja arvaamatta, risteyksessä kun ylitti tien tai kaupassa kun valitse mandariineja tai perunoita."
Sivuja: 270
Minulla odottaa tämä hyllyssä, sain sen yllärilahjaksi eräältä ystävältä. Täytynee yrittää ottaa se pian lukuun. Minäkin olen vältellyt Pulkkista, koska jokin siinä on ärsyttänyt. En osaa edes sanoa mikä, koska en tiedä hänestä juuri mitään.
VastaaPoistaMinulla on ollut vähän sama tilanne ja huomasin tuon ilmiön myös lukiessani, kiinnitin paljon huomioita noihin kuvailuihin ja olin aluksi aika ankarakin Pulkkiselle ennen kuin lopuksi aloin sulaa hänen tyylilleen. Mistähän tuokin antipatia oli oikein lähtöisin?!
PoistaMinulla oli aikoinaan Totan luettuani aika lailla samanlaiset tunnelmat kuin sullakin. Olin hyvinkin ihastunut ja tykästynyt, mutta jokin tuntui silti haraavan vastaan. Ehkä ne olivat juuri ne erikoiset ilmaisut, kuten suru, joka löytyi "puolestavälistä kädenojennusta". Sinällään surun ja kauhun kuvaus on hyvin koskettavaa ja oivaltavaa.
VastaaPoistaPulkkinen on eittämättä lahjakas kirjailija eikä ristiriitainen suhtautuminen ole välttämättä huono asia. Syntyypähän ainakin keskustelua, kuten on syntynyt myös blogistaniassa.
Lohdullista kuulla etten ole yksin vastaan haraamiseni kanssa. Lukukokemuksena Totta oli kyllä mielenkiintoinen, sillä harvoin makustelen niin tarkkaan termejä, mutta tällä kertaa suorastaan monesti pysähdyin niitä miettimäänkin. Kaiketi tämä on hyvän kirjan merkki, huonomman teoksen olisin kai jo keskeyttänyt...
PoistaPulkkinen on niin ristiriitainen kirjailija! Olen lukenut sekä "Rajan" että tämän "Totta"-kirjan ja kumpaakin fanitin puoliksi ja inhosin puoliksi. Pulkkinen on taitava kirjailija, mutta jotenkin kirjojen teemat eivät kauheasti kiinnosta ja itseäni ärsytti se, että molemmissa kirjoissa kuvattiin niin ihannoiden vanhemman miehen ja nuoren tytön suhdetta. Täytyy kuitenkin lukea myös uusin "Vieras", sillä sen pitäisi olla vähän erilainen, toivottavasti vielä parempi!
VastaaPoistaMinun oli jotenkin vaikea päästä Pulkkisen kieleen kiinni, toisaalta ilahduin uusista ja tuoreista tavoista käyttää sanoja mutta sitten taas joku harasi vastaankin. Kirja on silti hyvä, herättäähän se ainakin miettimään.
PoistaLuin juuri kirjan loppuun. Jokin aika sitten tuli luettua myös Raja. Jännä tosiaan, että syrjähypyt ja sairaalamaailma on läsnä molemmissa teoksissa. Totta-kirjan monet kertojat eivät kaikki napanneet mukaansa eivätkä herättäneet kauheasti sympatiaakaan, kun kerronta oli sen verran pirstaloitunutta.
PoistaLisäksi tuntuu, että Pulkkinen on jotenkin ylihypetetty kirjailija. Nousi niin valtavaan julkisuuteen, ja välillä valitettavasti ihmetyttää miksi juuri hänet nostettiin niin vahvasti esiin... Kirjat kun ei kuitenkaan ole mitenkään ilmiömäisen poikkeuksellisia, ainakaan minusta.
Kallistun vähän samalle kannalle tuon hypetyksen suhteen. Totta oli hyvä kirja, mutta ei poikkeuksellinen ja kaiken hypen jälkeen olisin odottanut jotain suurempaa. Voi olla ettei hype oikein palvele kirjaa ja kirjailijaakaan, tulee liian suuria odotuksia täytettäväksi.
Poista