lauantai 31. joulukuuta 2011

Kuluneen vuoden tilastotuokio ja TOP10

Pongasin Sallan blogista kivoja palleroita ja päätin tehdä samantyylisen tilastopläjäyksen omasta vuodestani. Olen aina pitänyt kovasti listojen ja tilastojen laatimisesta joten tämä oli oikeastaan ihan rakkauden työtä. :)

Lukijamäärät
- Perustin blogini 2011 tammikuussa, joten, kuten arvata saattaa, ovat lukijamääräni kasvaneet lähes eksponentiaalisesti vuodessa yhdestä lukijasta (=minä) tähän nykyiseen joukkoon.

Kuinka paljon tuli luettua?
- Helmetin lainaushistoriani paljastaa viime vuoden saldoksi 272 kirjaa, mutta näistä osa kesken jääneitä tai ammattikirjoja tms. joita en ole blogiin tuonut. Blogiin olen kirjoittanut 184 kirjasta, totuus lienee näiden kahden luvun väliltä. Sarjakuvia tuosta 184:sta on 8 kpl.

Millaista on sitten tullut luettua?




- Enimmäkseen luen suomeksi (79%), mutta olen siitä ihan tyytyväinen että vierailla kielillä tulee luettua tuonkin verran. Yhden kirjan luin tänä vuonna ruotsiksikin, mutta otannan koon takia panostukseni ruotsin kieleen näkyy silti 0 prosenttina.





 - Tiesin jo ennen tilastointiakin lukevani enemmän ulkomaista kirjallisuutta (78%), olen kuitenkin mielestäni tänä vuonna lukenut enemmän kotimaista kirjallisuutta(22%) kuin aiemmin, tästä saan varmasti kiittää kirjablogiharrastusta, joka on tuonut näköpiiriini uusia, mielenkiintoisia suomalaisia kirjoja. Näin se bloggaus vaan avartaa mieltä!
 - Muistaakseni kesällä oli Jennin K-blogissa keskustelua siitä, luetaanko enemmän mies- vai naiskirjailijoiden tekstejä. Keskustelu oli siinä määrin mielenkiintoinen että päätin lisätä blogiini tunnisteet mies- ja naiskirjailijoille ja näin seurailla omia lukemisia tästäkin vinkkelistä. Piirakanpalat ovat ilokseni kuitenkin aika tasaväkisiä vaikka naiset melkein 20 prosentilla (naiset 58%, miehet 42%) johtavatkin. Excel muuten osoitti ennakkoluulottomuutensa antamalla naisille sinisen värin, enkä jaksanut ryhtyä vaihtamaankaan...

 - Tämän idean nappasin muistaakseni Sonjan lukuhetkistä, jossa mietittiin sitä, miten on lukemansa kirjat valinnut. Sonjalla oli kategorioita enemmänkin, minä yksinkertaistin ja mietin tässä vain sitä, oliko kirjailija/teos minulle uusi löytö vai luinko tutun kirjailijan teoksia. Tällä rintamalla on aika tasaista, tutustun mielelläni uusiin kirjoilijoihin(54% ) ja se ehkä näkyy tässäkin. Silti olen uskollinen myös vanhoille rakkauksilleni (48%)...

- Luinko paljon tämän vuoden uutuuksia? Mielestäni kyllä. Tästä syytän ja kiitän kirjaston Bestseller-hyllyä joka välillä on ihan mahdoton paikka ohittaa! (Tämän vuoden uutuuksia 53%, "vanhuksia" 47%)







Blogin suosituimmat tekstit:

Bagdadin prinsessa on ollut blogini suosituin teksti tänä vuonna, vieläpä ihan ylivoimaisesti. Minusta tämä on ollut aika yllättävää, mutta veikkaan että voin kiittää asiasta Googlea. Voisin kuvitella nimittäin kuvitella että Lampsoksen tarina kiinnostaa enemmän tuolla rapakon takana. Kirjana tämä ei ole mieletön elämys, mutta ahdistava ja hämmentävä kylläkin.
Suljettu maa / Barbara Demick
Toisena on kirja omalta suosikkilistaltani. Barbara Demickin Suljettu Maa on ilokseni näin korkealla, Pohjois-Korean viimeaikaisilla tapahtumilla tosin lienee osansa asiaan. Hyvin kirjoitettu kirja maasta, jonka arjesta ei paljon puhuta vaikka pitäisikin. Pidän ja paljon.








Karo Hämäläisen Erottaja oli toinen yllättäjä, sekin huitelee ihan omissa sfääreissään. Yllätyin, koska Erottaja ei tuntunut saavan suurtakaan kiinnostusta bloggaajien parissa, mutta kenties sitäkin enemmän googlettelua. 

Listan nelonen ei ole yllättäjä, vaikka onnistuikin nopeasti, vain kahdessa kuukaudessa nousemaan listalla näin korkealle. Minä, Katariina oli minun siivuni Finlandia-ehdokkaisiin tutustumisesta. En hullaantunut, mutta kiinnostuin Katariinasta siinä määrin että luin hänestä lisääkin.









Jälleen yksi omista suosikeistani. Vaikka Hiljainen tyttö ei ollut ihan yhtä hyvä kuin Gerritsenin edellinen kirja, Jääkylmä, mutta viihdyin sen parissa oikein hyvin. Ja aasialaiset elementithän kolahtavat minuun kuin kapula Gongiin.









Lisää suosikkejani sijalla 6. Olen oikein iloinen siitä että Camilla Läckbergin Merenneito pääsi luetuimpien tekstejeni listalle, koska kirja kyllä ansaitsee saamansa huomion, minusta tämä oli vuoden paras dekkari, maltan tuskin odottaa jatko-osaa.
Missä kuljimme kerran / Kjell Westö
Itsenäisyyspäiväksi lukemani Westön kirja raivasi itsensä ihan hurjalla loppukirillä listani seitsemänneksi asti. Kiva juttu, sillä pidin kirjasta kovasti. Tutustuin Westön kirjoihin vasta tänä vuonna ja se oli lähes rakkautta ensisilmäyksellä! Se "minun Westöni" tosin ei ole tämä kirja, vaan Isän nimeen...










John Boynen näin ihan livenäkin kirjamessuilla ja vähän harmittaa etten rohjennut mennä pyytämään nimikirjoitusta Poikaan raidallisessa pyjamassa. Mutta ehkäpä ensi kerralla. Tarkoin vartioitu talo oli mukanani Tukholmassa ja se oli oikein hyvä matkakaveri, riittävän paksu ja mukaansatempaava ja sellainen, jonka pariin oli helppo palata pienen tauon jälkeen. Ajattelisin tämän olevan aikuisten satu, historian valossa ei kovin uskottava mutta sellainen, johon voi olla mukava uskoa hetkisen.










Farah Diban muistelmien sijoittuminen blogini suosituimpiin teksteihin lienee taas Googlen tekosia. Kirjahan ei ole uusi, eikä Iranin tilanne ole juurikaan puhuttanut viime aikoina tavallista enempää. Farahin tarina on kyllä kiinnostava ja hätkähdyttävä, hyvin kirjoitettukin, joten jos pitää elämäkerroista voi tämä hyvinkin olla lukemisen arvoinen.








Minua vähän hykerryttää se, että Historia on minut vapauttava pääsi tälle listalle, voisin kuvitella että kirjan päähenkilö, Jussi Siirilä, olisi siitä kovin mielissään... Mainio kirja, minulla oli oikein hauskaa tämän kanssa. Suosittelen!










Omat suosikkini:

Olen yrittänyt merkitä ne kirjat, joista erityisen paljon pidin, Suosikit-tunnisteella. Tänä vuonna luin 24 erityisen hyvää kirjaa - määrä voi tuntua pieneltä, mutta nämä ovatkin ne kirjat jotka todella sykähdyttivät. Suosikkilistalleni mahtuu uutuuksia ja vanhuuksia, sarjakuvaakin. Koska nyt listailemassa ollaan koostin näistä oman suosikkilistani. Kirjat eivät ole missään tietyssä järjestyksessä, jokainen on ollut minulle hyvä ihan omalla tavallaan.

Nopea vilkaisu listaan paljastaa että olen pikkuisen kallellani itään päin, mutta eikös ole ilahduttavaa sekin että listalla on peräti kolme kotimaista kirjailijaakin?!

Nenä kirjassa TOP10:

Haasteista:

Kuluneen vuoden aikana osallistuin kolmeen lukuhaasteeseen (Maahanmuuttajatarinat, Totally British ja Kirjallinen maailmanvalloitus)- aika vähän tällaiselle yllytyshullulle. Näistä Maahanmuuttajatarinat ja Totally Britishin sain valmiiksi, niitä varten lukemistani kirjoista löytyy koosteet omilta haaste-sivuiltaan. Kirjallinen maailmanvalloitus se vain jatkuu, vuodessa ehdin valloittaa 43 maata. Ehkäpä ensi vuoden tavoitteeni on päästä 100 saakka?

Ensi vuonna:

Ensi vuonna elämä blogissa jatkunee entiseen malliin. Tammikuussa juhlin blogi-synttäreitä, kenties kiinalainen uusi vuosikin näkyy jollain tapaa täällä. Haasteisiin otan jatkossakin osaa ja saatanpa osallistua blogimiitteihinkin mikäli sellaisia on tulossa ja aikataulut ovat suotuisat. Blogin ulkoasuun haluaisin muutosta, mutta inspiraatio ei ole vielä iskenyt. Bloggerin Dynamic Views houkuttelisi mutta en halua lähteä vaihtamaan ennen gadget-tukea ja paria muuta juttua.



Huh, tästä tulikin pitkä juttu. Onnittelut niille, jotka jaksoivat lukea loppuun saakka ja hauskaa uutta vuotta ihan jokaiselle! Meillä juhlitaan uuden vuoden saapumista ihan kotoisissa merkeissä, herkkujen, rakettien ja tinojen parissa, luvassa on mukava ilta!


17 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia piirakoita! Minäkin hion täällä taulukoitani. :D

    Olet lukenut vuoden aikana valtavan määrän kirjoja! Mukavan monipuolisia nuo suosituimmat kirjat muuten.

    Ihanaa tulevaa kirjavuotta! :)

    VastaaPoista
  2. Marjis, näitä tilastopläjäyksiä on ollut hirmuisen mielenkiintoista lukea, odottelen sinun piirakoitasi!

    Suosituimpien kirjojen listauksen elämistä on ollut tosi mielenkiintoista seurata, esimerkiksi Hirvisaari ponkaisi listalle melkein välittömästi, melkoinen raketti! Barbara Demick taas sai selkeästi nostetta Pohjois-Korean tapahtumista.

    Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Huh, ihailen sinua ja muita jotka jaksavat väsätä tuollaisia hienoja piirakoita. Minä en jaksaisi:) On ollut tosi hauska käydä vilkuilemassa muiden kirjavuosikatsauksia ja vertailla niitä omiin. Metsäjätti tulee sijoittumaan minunkin listassani korkealle, ja Bagdadin prinsessa on muuten kiinnostanut monia lukijoita minunkin blogissani.

    Ison kasan kirjoja olet ehtinyt lukea, hyvää kirjavuotta 2012!

    VastaaPoista
  4. Susa, minä pidän tästä tilastotouhusta kauheasti, siksi se ei tunnu rasittavalta. :D

    Metsäjätti oli kyllä hieno lukukokemus, se vähän yllätti minut. Kuvittelin etten löytäisi mitään tarttumapintaa heavystä ja puuteollisuudesta kertovasta kirjasta ja sitten ihastuin!

    Bagdadin prinsessa on kyllä mielenkiintoinen tapaus, luulen että jenkkilässä googlettelevat Parisoulaa kovasti.

    Hauskaa kirjavuotta sinullekin, tuokoon se paljon uusia elämyksiä!

    VastaaPoista
  5. 184 blogattua kirjaa!? Ei voi sanoa muuta kuin vau!
    Nämä tilastot ovat kiinnostavaa luettavaa. ;)

    VastaaPoista
  6. Ihailen lukemisesi kirjojen määrää - ja laatua!

    Suosikeistasi Metsäjätti on kirja, joka pitäisi lukea. Merenneito yllätti minut sikäli, että pidin kerrankin dekkarista. :) Ja eräs suosituimmista teksteistäsi, Suljettu maa, on yksi koko kirjavuoteni suosikeista.

    Onnellista & lukuisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Peikkoneito, minä taidan olla ahmatti... Niin kirjan kuin suklaankin suhteen... :D

    VastaaPoista
  8. Katja, olenkin huomannut ilokseni että ollaan molemmat suitsutettu Suljettua maata. Se kyllä ansaitseekin kaiken saamansa huomion!

    Metsäjätti on hieno kirja, se oli minulle varmaan samanlainen positiivinen yllätys kuin sinulle Merenneito. :)

    Kirjojen suhteen minun makuni taitaa olla yhtä sekametelisoppaa, luen tosi paljon mielialan mukaan enkä oikein osaa suunnitella lukemisiani. Se varmaan näkyy kyllä blogissakin...

    VastaaPoista
  9. Uih, mikä määrä kirjoja!

    Ja kivat & selkeät tilastot.

    Kirjaisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Mari, kirjaisaa vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
  11. Sinun kympeistäsi haluaisin lukea ainakin Metsäjätin ja Blondin. Ja Murakamia.

    Huima kirjavuosi ollut sinulla ja selvästi hyvä sellainen. :)

    Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  12. Siirilä onnistui hykerryttämään minua jo toistamiseen. Hän on ollut kummallakin kirjallaan muistaakseni ihan listakärkeä edellisinä vuosina.

    Annoin juuri Historia on minut vapauttava ylimääräisen kappaleen, en miehelleni omistettua;-), lahjaksi eräälle herralle...

    VastaaPoista
  13. PS. Miten ihanaa kun Merenneito on noin ylhäällä. Camillan seuraavalle tuleekin todella ladattua panoksia.

    Kuule, minäkin olen itään ja paljon. Alkavan vuoteni ensimmäiset ovat tyypillistä kovinta sarjaani. Mietin, että alkaako kirjamakuni muuttua, mutta tämä kaikki alkoi oikeasti Geraldine Brooksin kirjasta Kirjan kansa ja sillä tiellä ollaan. Huimaa lukea sellaista, joka tulee kaukaa, on ihan eri kulttuuria ja vie mukanaan - kuumasti.

    Lumoavaa vuotta 2012 sinulle!

    VastaaPoista
  14. Linnea, kuvittelisin että tykkäisit Blondista ja Metsäjätistä. Ne olivat ihania. <3

    Ihanaa uutta vuotta sinullekin!

    Leena, Siirilä oli kyllä mainio uusi tuttavuus minulle. Taisin pitää Historia on minut vapauttavasta vielä enemmän kuin Juoksijasta.

    VastaaPoista
  15. Leena, minä olen myös hykerrellyt Merenneidon menestykselle. Se ansaitsee huomionsa. Tekisi mieli saada jo seuraava osa luettavaksi!

    Kirjan kansa kuulostaa kiehtovalta, toivottavasti se osuu polulleni tänä vuonna! Minä innostuin niin paljon Suljetusta Maasta, että olen aikeissa metsästää hänen kirjansa Logavina Street, Life and Death 0n a Sarajevo street.

    VastaaPoista
  16. Oi, miten kivoja tilastoja ja upea määrä luettuja kirjoja!

    Olen lukenut TOP10:stäsi vain Ilon ja onnen tarinat, mutta se onkin todella ihana. Westöltä olen lukenut pari muuta teosta, joista olen pitänyt, ja haluaisin lukea listaltasi ainakin Please Loon After Motherin ja Blondin - sekä Minun Kiinani -sarjiksen, joka jo odottaakin hyllyssä.

    Hauskaa, että sait maahanmuuttaja- ja TB-haasteet suoritettua! Postaan noista haasteista ensi viikolla, jolloin niistä suoriutuneet voivat ilmoittautua mukaan palkintoarvontoihin. :)

    Hyvää alkanutta vuotta 2012!

    VastaaPoista
  17. Karoliina, hyvää vuoden alkua sinullekin!

    Kuvittelisin että pitäisit Blondista ja Please Look After Motherista, joka oli minusta vuoden itkettävin kirja.

    Maahanmuuttaja ja TB-haasteita oli kiva tehdä, kiitos sinulle siitä. Odotan mielenkiinnolla yhteenvetoa!

    VastaaPoista