Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie

Tässä kohdin on taas tunnustuksen paikka, välttelin nimittäin aika pitkään Kartanpiirtäjän lukemista. Poltettujen varjojen jälkeen vain alkoi tuntua siltä, etten jaksa keskittyä siihen sen vaatimalla tavalla. Kun sitten vihdoin aloitin oli märkä ja pimeä ja kylmä joulukuinen maanantai-aamu ja aivokapasiteettini huiteli jossain nollan tietämillä. Ensi alkuun tuntui aika työläältä yrittää muistaa kaikkien henkilöiden, tätien ja setien nimiä - ja ymmärtää että Zia olikin poika. Onneksi seuraava aamu oli vähän virkeämpi (mutta ei yhtään valoisampi tai tai muutenkaan kivempi) ja löysin Kartanpiirtäjän kanssa yhteisen sävelen.

Pidin Kartanpiirtäjästä enemmän kuin Poltetuista varjoista, joka ansioistaan huolimatta, tuntui ajoittain vähän sekavalta. Kartanpiirtäjä taas oli selkeämpi ja jollain tapaa yksinkertaisempi kokonaisuus ja tuntui siksi toimivammalta.

Kartanpiirtäjä on rakkaustarina, mutta samanaikaisesti myös kasvutarina ja kertomus ystävistä. Tarina alkaa oikeastaan jo 1970-luvun Karachista, jossa kirjan päähenkilöiden vanhemmat elävät nuoruuttaan, rakastuvat, pettyvät ja kylvävät siemeniä, jotka seuraava sukupolvi tulee korjaamaan. 1980-luvulla tapaamme ystävykset Karimin, Raheenin, Zian ja Sonian, jotka elävät huoletonta nuoruuttaan, ajattelevat rakastumisia ja bileitä. Mutta Karachissa kuohuu ja pian kuohut saavuttavat myös nuoret perheineen.

Olisin saanut tästä kirjasta ehkä enemmän irti jos olisin tiennyt jotain Pakistanin lähihistoriasta, nyt poliittiset ongelmat esim. bengalilaisten kanssa jäivät askarruttamaan. Tuntui että olisin tarvinnut vähän enemmän taustatietoja ymmärtääkseni paremmin, tämä jäikin vähän ärsyttämään. Tarina ja sen henkilöt tuntuvat aidoilta ja yleismaailmallisilta. Minua puhuttelivat eniten kirjan keskivaiheilla olevat kappaleet, joissa Raheen ja Karim opiskelevat ulkomailla ja lähettelevät kirjeitä toisilleen. Koin mielenkiintoiseksi senkin, miten erilaisilla tavoilla voi ulkomailla asuva muistella vanhaa kotikaupunkiaan ja miten tärkeitä juuret ovat, silloinkin kun sitä ei oikein tiedosta. Tietyllä tavalla tämä kirja taisikin olla rakkauslaulu Karachille...

Kirjan loppu jäi hiukan vaivaamaan ja luinkin sen useampaan kertaan, silti ihan ymmärtämättä kuinka oikein kävi. Liekö vika lukijassa vai onko kirjailija halunnut lopun olevan sellainen että sen voi tulkita monella eri tavalla? Kokonaisuutena pidin Kartanpiirtäjästä, mutta se ei aivan lunastanut kaikkia odotuksiani. Shamsien tuotantoa voisin kyllä lukea lisääkin, sen verran mukavasti hänen kirjojensa parissa olen nyt viihtynyt.

"Kysyin häneltä kerran eikö äiti kaivannut elämäänsä yhtään romantiikkaa, ja hän vastasi että hänelle romantiikka tarkoitti hajamielistä läheisyyttä, samaan tapaan kuin kumppanin käsi eksyy toisen lautaselle. Minä vastasin: ei, se on pelkkää ystävyyttä; romantiikka on sitä että tietää aina täsmälleen, missä toisen kädet ovat. Äiti hymyili ja sanoi, että aikanaan hänkin oli ajatellut niin. Romantiikan ytimessä on kuitenkin tieto, että ne samat kädet voivat joskus vaeltaa toisaalle, mutta jollain keinoin, joko onnen tai kohtalon tai silkan hapuilun avullan, ne löytävät tiensä takaisin sinun luoksesi, ja silloin sinä ehkä osaat olla kiitollinen kaikesta mikä on yhä mahdollista, huolimatta omista heikkouksistasi - ja sen toisen."

Sivuja: 392
Kirjasta lisää:  Kirjanurkkaus, Luettua, Mari A:n kirjablogi, Oota mä luen eka tän loppuun, Järjellä ja tunteella