Tietyllä tavalla Poltetut varjot on kirja maailman mielettömyydestä, poliittisesta pelistä ja siitä, kuinka pienet ihmiset ovat viime kädessä ne, jotka eniten kärsivät. Valtiot sotivat ja uhkaavat, mutta yksilöt maksavat hinnan. Kirjan päähenkilönä on japanilainen Hiroko, jonka elämää seuraamme lähes kuudenkymmenen vuoden ajan. Tapaamme Hirokon nuorena rakastuneena naisena Nagasakissa, Japanissa, muutamaa hetkeä ennen kuin atomipommi hetkeksi pysäyttää Hirokon maailman. Hiroko kokee suuria menetyksiä mutta selviää hengissä. Tämä tuntuukin olevan toistuva teema, Hiroko menettää niin paljon että lukijan sydäntä välillä jo vähän pakottaakin hänen puolestaan. Silti hän kantaa arpensa, henkiset ja fyysiset, uljaasti ja elämää syleillen.
Kirja kertoo myös kahden perheen ystävyydestä, tosin minun kokemuksessani tämä osuus jäi jollakin lailla vaillinaiseksi. Ystävyydestä huolimatta Weiss-Burtonien läsnäolo kun tuntui lähinnä tuottavan huonoa onnea Ashraf-Tanakoille... Poltetut varjot on myös tarina ennakkoluuloista ja siitä kuinka historialla on taipumus toistaa itseään. Vaikka tarina liikkuukin eri ajassa ja paikassa, aina joku on erilainen ja epäilyttävä.
Pitää vielä ihan erikseen mainita kirjan kannesta, joka minusta on jollain lailla hirmuisen kaunis ja kiehtova. Kansi oli oikeastaan tällä kertaa juuri se juttu, joka pakotti aloittamaan lukemisen. Kääntelin tätä pitkään käsissäni enkä vain malttanut olla avaamatta... Kansi innosti siinä määrin, että työstin siitä oman versioni Amman copycat -kirjankansikisaan...
"Haluan kaikkia näitä asioita, jotka eivät ennen merkinneet minulle mitään, eivätkä merkitsisi vieläkään, ellen olisi menettänyt niitä. Sen minä kyllä tiedän. Tiedän sen, mutta se ei estä minua haluamasta niitä. Haluan nähdä Urakamin katedraalin. Ennen minä ajattelin, että se pilaa maiseman, en pitänyt siitä yhtään. Mutta nyt minä haluan nähdä Urakamin katedraalin, haluan kuulla sen kellojen soiton. Haluan haistaa palavien kirsikankukkien tuoksun. Haluan tuntea kuinka ruumiini liikkuu, kun matkustan raitiovaunussa. Haluan elää vuorien ja meren välissä. Haluan syödä kasuteraa."
Sivuja: 461
Kirjasta lisää: Leena Lumi, Oota mä luen eka tän loppuun, La petite lectrice, Kirjava kammari, Mari A. kirjablogi
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Pakistan
Norkku, siis...ensinnäkin en ole ikinä, ikinä vielä lukenut niin upeaa aloitusta kuin tässä kirjassa. Olin vielä Japanin jälkeenkin eli Intiassa, varma, että tästä tulee vuoden paras kirja. Sitten tuli Afganistan/Pakistan -kohta, jossa Hiroko jäi kuin taka-alalle ja oli outoa sekavuutta, sotaa ja raakuutta. Minusta alun tragedia olisi voinut olla kauhussa jo tarpeeksi. Odotin ja odotin, että Hirokosta tulee jälleen keskiö ja kun se viimein tapahtui, tuntui jotenkin liian epätodelliselta eli kadotin upean syväsukellukseni lopullisesti.
VastaaPoistaHätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä tajusin jo Poltetuista varjoista, että Shamsie osaa todellakin kirjoittaa. Nyt kun luen maailman hitaimmin Kartanpiirtäjää (postaan kai vasta ensi vuonna;-), nautin joka hetkestä kirjailijan kielestä. Kokonaisuus on tasalaatuisempaa, mutta ei lahjattomampaa, joten nyt voi Kartanpiirtäjä yltää ihan minne vain...Toisaalta kaipaan vieläkin Poltettujen varjojen ikimuistoista aloitusta, jonka vertaista en ikinä, ikinä enää saa kokea.
Leena, alku oli vaikuttava, mutta sen jälkeen tunnelma laski. Tässä oli paljon hyvää, mutta jotenkin osasia tuntui olevan liikaa. Jotenkin olisin toivonut että Shamsie olisi ennemminkin keskittynyt enemmän osaan paikoista ja tarinoista, esim. Japanissa ja Intiassa oli ainesta jo vaikka mihin! CIA ja terroristit olivat jo vähän liikaa...
VastaaPoistaMinulla on Kartantekijä jo tuolla pinossa odottelemassa, olen aika toiveikas sen suhteen.
Minä pidin tässä monesta, mutta kokonaisus jäi hieman hajanaiseksi, ehkä siksi, että kuuntelin tämän äänikirjana (ja englanniksi).
VastaaPoistaÄänikirjoista jää kuitenkin helposti ihanat muistot, etenkin jos niitä kuuntelee luonnossa kävellessä. Tästäkin minulle tulee vahvasti mieleen syksyiset metsät ja yksi erittäin pitkä (noin 15 kilometrin) lenkki, kun eksyin matkalla meiltä anoppilaan. :D
Jälkimauksi jäi ajatus, että kirja oli niin runsas, että se oli väkisinkin epätasainen. Parhaimmillaan kuitenkin upea. Ja pidin siitä ajatusmaailmasta, jota kirjailija käsittääkseni yritti tässä tarjoilla.
Shamsie on mun rakkaus, joten ei pahaa sanaa tästä.
VastaaPoistaPaitsi jos haluaa miettiä, miten realistista on ihmistem törmäily toisiinsa. En halua.
Karoliina, melkoinen lenkki sinulla! Pitäisiköhän minunkin kokeilla joskus äänikirjaa, osaisikohan sitä reippailla jonkun muun kuin musiikin tahdissa?
VastaaPoistaAikajanaa ja kirjan maailmankarttaa ajatellen tämä oli huikea yritys ja niinkuin sanoit, aika runsas. Sellainen, joka olisi tarvinnut oman rauhoittumisensa. Ehkä siinä syy miksi tämän lukemisen kanssa oli niin vaikeaa, Poltetut varjot olisi kenties pitänyt säästää jouluruuhkan sijaan välipäiviin.
Mari, eihän kaikkien kirjojen tarvitsekaan olla realististia, riittää että haluat uskoa niihin. ;-)
Alku oli aivan mahtava ja itse asiassa ahmin koko kirjan melkein samalta istumalta. :) Välillä tuli kyllä puutumista CIA yms. kuvioihin ja loppu oli... Noh sitä jäin kyllä toviksi miettimään. Ja tuli todella tyhjä, surullinen olo. Mutta silti kirja oli hyvä lukukokemus.
VastaaPoistaKaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja uusi kirjailijatuttavuus itselleni. Kartantekijä odottaa jo yöpöydällä.