Joulupukki toi minulla Liza Marklundin uutuuden, jota olinkin odotellut. Marklundin kirjoja on monesti löytynyt joulupaketistani, voisikin sanoa että ne ovat osa jouluani. Se, että saa käpertyä joulupäivänä sohvan nurkkaan Annikan ja suklaarasian kanssa on melkein osa joulutraditiotani nykyisin.
Panttivanki on siis osa Annika Bengtzon-sarjaa. Viime vuosina Annikalle on tapahtunut kaikenlaista, ehkä vähän liikaakin minun makuuni, sillä Annikan elämän käänteet kansainvälisine salamurhaajineen ovat karanneet jo kauas normielämän kuvioista. Alunperin innostuin Bengtzon-sarjasta sen arkisuuden takia - Annika oli jollain ihanan arkinen ja pidin mahdollisuudesta kurkistaa sanomalehden toimitukseen ja sen arkeen. Panttivangissa Annika on palannut yhteen miehensä Thomasin kanssa, mutta kaikki ei taida siltikään olla ihan kunnossa. Perheen arki kuitenkin keskeytyy kun Afrikassa työmatkalla ollut Thomas ryhmineen kidnapataan. Panttivanki keskittyykin tällä kertaa nimensä mukaisesti tällä kertaa Thomasin pelastusyritykseen.
Tarina on sinänsä mielenkiintoinen ja Annikan kautta tulee kyllä eläytyneeksi tilanteen kaoottisuuteen ja hulluuteen. Varsinkin median käytös vähän kauhistuttaakin, sillä vaikka Annikan tilanne kenties onkin kirjailijan mielikuvitusta (onkohan?), mutta iltapäivälehtien skandaalinkäryinen otsikointitapa kyllä tuntuu aika tutulta...
Pantttivanki tempaisi minut oikein mukavasti mukaansa ja viihdytti koko joulupäivän. Se ei minusta ole ihan parasta Marklundia, mutta ei myöskään huonoimmasta päästä. Oikeastaan tästä - ja niistä Geisha-konvehdeista - jäi aika hyvä maku suuhun...
"Täällä he elivät koko elämänsä. Tulivat tänne joka ikinen arkipäivä ja istuivat täällä koko päivän ja siirtelivät pieniä papereitaan ja naputtelivat tietokoneitaan, ja auringon kadottua monta tuntia sitten Maakäräjätalon taakse he laskeutuivat metroon ja ajoivat kotiin jonnekin lähiöhuoneistoon ja katsoivat uutiset ja Bumtsibumin ja nostivat ehkä jalat sohvapöydälle koska niitä pakotti niin helvetisti kun he olivat tepsutelleet hiljaa koko päivän pankin kovalla lattialla. Heitä ei tarvinnut siepata, he olivat telkien takana jo nyt, takertuneet sovinnaisten tapojen ja odotusten ja hyödyttömän raatamisen verkkoon..."Kirjallinen maailmanvalloitus: Kenia
Sivuja: 376
Kirjaan liittymättä: Et ole ainoa, joka teloi jalkaansa jouluna. Itse onnistuin oman idioottimaisuuteni (kuka käski näpytellä samalla puhelinta kun menee rappuja alas) vuoksi telomaan jalkani aattona. Aluksi se oli ihan ok, mutta kun yö lähestyi, niin nilkasta varpaisiin kaikki oli paisunutta, punaista ja kuumotti. Sattui niin, että puoli yötä meni lähinnä kiroillessa vaikka kipukynnykseni on ollut aina korkea. Oma jalkani on jo lähes parantunut, toivottavasti myös sinun polvi paranee nopsaa!
VastaaPoistaKatri, auts! Mulla polvi on paremmassa kunnossa, mutta "tuntuu" edelleen, ihan levossakin. Harmittaa tietysti kovasti kun suunnitelmat menivät vähän uusiksi, mutta minkäs teet. Nyt on reissu tärkein joten pitää malttaa vaan lepuuttaa kinttua.
VastaaPoistaKurjaa, että teloit polvesi :/ Onneksi jouluna emännöimisistä huolimatta ehtii edes vähän levähtääkin!
VastaaPoistaMinua kiinnostaisi tämä Marklund, täytyy koittaa kirjastosta katsella joku kerta, mikä varaustilanne!
Susa, ei polvi onneksi ihan käyttökelvottomaksi mennyt, maltilla tästä selvitään.
VastaaPoistaMarklund ei ollut yhtään hullumpi, panttivankiteema oli aika vetävä mielestäni!
Hei Norkku, minäkin luin Jouluna Panttivangin ja se oli ihan hyvä Annika Bengtzon-dekkari! Taso on tosiaan kirjoissa vaihdellut. Kirjoitin kirjasta jutun blogiini ja linkkasin siihen sinun juttusi.
VastaaPoistaSara, kiitos linkityksestä! Oli ihan kiva huomata että Bengtzon-kirjat ovat palaamassa juurilleen muutaman hairahduksen jälkeen. :D
VastaaPoista