Finlandia-ehdokkuuden napannut Minä, Katariina kertoo Venäjän keisarinna Katariina Suuren tarinan. Katariina oli syntyjään saksalainen ruhtinatar Sofia Auguste Friedrike. 14-vuotiaana Sofia naitettiin Venäjän kruununperilliselle, suuriruhtinas Pietarille, erikoislaatuiselle ja yksinkertaiselle miespojalle, joka joi paljon, peseytyi äärimmäisen harvoin ja rakasti vain tinasotilaillaan leikkimistä.
Avioliiton myötä Sofiasta tuli suuriruhtinatar Katariina. Elämä keisarinna Elisabetin hovissa ei ole helppoa, keisarinna tuntui epäilevän pahaa kaikista ja nuori suuriruhtinatar oli täysin keisarinnan armoilla. Hovin ulkoinen prameus oli kova kontrasti sen henkiselle kylmyydelle ja likaisuudella.
Katariinan taival on kova ja ankea, mutta jää kirjassa jollakin tapaa pintapuoliseksi. Kenties se johtuu kerronnasta, kirjassa tarinaa kuljettaa eteenpäin jalkansa loukannut kuusikymppinen Katariina, joka kertoo elämänsä tarinaa ylikamariherralleen Leon Denikinille. Välillä kirja viipyilee iäkkään Katarinan elämässä, kohtaamme saavutuksia, rakastajia, lapsenlapsia, ikääntyvän naisen mietteitä menneestä ja kuolemasta, vanhenemisesta. Tämä kenties loppujen lopuksi onkin paras osa kirjassa, sillä Katariinan kertoessa menneestä, huomasin alkavani kyllästyä, vaikka kuvatut vaiheet ja tapahtumat historiassa ovatkin oikein kiinnostavia. Hirvisaari vyörytti eteeni suuren määrän tutkimustyötä, yksityiskohtia ja nimiä - ehkä hiukan liiankin suuren. Jollain tapaa nuori Katariina jäi myös melko pintapuoliseksi tuttavuudeksi, en päässyt hänen päänsä sisään vaikka yritinkin.
Koska edellisestä Laila Hirvisaaren kirjastani on vuosia aikaa, en osaa vertailla kirjaa aiempiin tuotoksiin tai sanoa edustaako tämä kirja hyvin kirjailijan tyypillistä tuotantoa. Finlandia-veikkauksia en osaa tehdä, mutta minä en tästä kirjasta lumoutunut. Toki uskon, että monelle se on mielenkiintoinen lukukokemus.
(Juuri kihlautunut Katariina matkaa talvisessa Venäjässä.)"Paluumatkalla mietin vakavasti, millaiseen elämään minut oli Stettinistä tuotu. Se mitä näin oli vihdoinkin syvää Venäjää. Näin tähtikirkkaita öitä, suuria rajattomia aroja ja pieniä kyliä. Näin ihmisiä jokien varsilla kumartamassa syvään keisarilliselle seurueelle. Osa heistä laskeutui polvilleen painaen kasvonsa maahan. Pyöreitä venäläisiä kasvoja, kirjailtuihin huiveihin päänsä peittäneitä naisia joilla oli hymy herkässä. Köyhää väkeä, mutta osaansa tyytyneitä. Näyttivät puhtaammilta kuin me, viikkoja matkustanut herrasväki. Naiset lauloivat, nauroivat, vilkuttivat, heräsivät yhtäkkiä ikään kuin eloon, nostivat vauvojaan näkyville."Sivuja: 601
Kirjasta lisää: Saran kirjat
Hei Norkku ja kiitos linkityksestä!
VastaaPoistaSamaa mieltä siitä, että Katariinan keskustelut Leonin kanssa olivat kiinnostavampia osioita kirjassa, vaikka pidin kyllä historiallisten tapahtumien kuvauksista. Nuorempi Katariina on henkilöhahmona pinnallisempi, mutta ehkäpä on juuri vaikeaa kirjoittaa historiallisesta todellisesta henkilöstä ja mennä hänen "päänsä sisälle" tai sitten se on tarkoituksellista. Olen lukenut Hirvisaarelta ainoastaan Sonja-sarjaa, joka sijoittuu myös Venäjän historiaan ja Romanovin aikaan ja siinäkin henkilöhahmot jäävät kuitenkin etäisiksi.
Minulle tuli tunne, että Hirvisaari kirjoittaisi jatkoa Katariinaan, jotenkin asiat jäivät vielä keskeneräisiksi.
Sara, minä jäin miettimään tämän etäisyyden kohdalla sitäkin onko kyseessä kirjailijan oma tyyli, eiväthän kaikki halua spekuloida historian henkilöiden tuntemuksilla. Kun en ole juurikaan tämän kirjailijan teoksia lukenut, en osaa oikein sanoa. Mutta kenties sinun kommenttisi perusteella olettaisin että kyse on siis tyylistä.
VastaaPoistaKeskenäeräisyys oli yksi häiritsevä asia, suuriruhtinatar Katariinan ja vanhan, tarinaa kertovan Katariinan välille jää iso aukko, johon mahtunee vaikka mitä kiinnostavaa. Siinä tosiaan olisi jatko-osan paikka.
Olen pohtinut jotain kotimaista luettavaa pitkästä aikaa ja tämä oli yksi ehdokas, mutta taitaa kyllä nyt jäädä väliin :)
VastaaPoistaKata, ei tämä mitenkään huono ole mutta toisaalta Katariina Suuri voisi olla kiehtovampikin... Nuori Katariinakin jää aika persoonattomaksi vaikka elääkin elämänsä käänteen tekeviä vuosia.
VastaaPoistaOi voi, minäkin olen ollut tästä kiinnostunut jo ennen ehdokkuutta. Katariina kiinnostaa, ja tämä voisi olla hyvä kokeilu Hirvisaarta, jolta en ole muuta lukenut. Nyt kuitenkin vähän odotukset lässähtivät... toisaalta tässä tilanteessa kirjalla olisi tilaa vaikka yllättääkin.
VastaaPoistaPaula, tylsää olla odotusten lässäyttäjä! Paljon varmaan riippuu siitäkin mitä kirjalta odottaa saavansa, minä toivoin pääseväni Katariinan nahkoihin ja se jäi kyllä haaveeksi. Mutta Hirvisaari on tehnyt paljon tutkimustyötä ja kirja on omalla tavallaan taidokas. Luulen että tämä saattaisi kolahtaa paremmin vähän kypsemmälle naiselle?
VastaaPoistaKAtariina Suuri on mun idolini, olen joskus nähnyt elokuvan /minisarjan, jossa Catherine Zeta-Jones näyttelin Katariina Suurta ja jotenkin siitä jäi vahva kuva ihmisestä, ehkä osin näyttelijän ansiosta.
VastaaPoistaKatselin Hirvisaaren kirjaa, mutta en jaksanut innostua siitä. Ehkä vie Finlandian juuri siitä syystä, että en innostu niin kuin viime vuonnakin kävi =)
Mari, ai sulla on sellainen vaikutus Finlandiaan? :D
VastaaPoistaVähän epäilin että tämä ei iskisi meikäläiseen, mutta mulla oli flunssa ja tarvitsin paksun kirjan siitä toipumiseen... ;)
Luen parhaillaan Hirvisaaren "Minä- Katariina"- teosta ja olen aivan liekeissä.
VastaaPoistaVenäjän historiaan aiemmin tutustuneena en voi kuin ihailla Hirvisaaren osaamista ja tietämystä!
Aivan huikea teos!
Minut tämä romaani vei kyllä täysin Katariinan pään sisään.
Suosittelen!
Anonyymi, Hirvisaari on kyllä tehnyt kovasti taustatutkimusta kirjansa eteen. Kirjan aihehan on toki mitä mielenkiintoisin, minä tosin pidin enemmän Henri Troyantin Katariina-kirjasta.
VastaaPoista