Viimeinen katse / Giorgio Faletti

Ensimmäiseksi terkut tuuliselta mereltä, eilen vietimme kaveriporukalla pikkujouluja Tallinnassa. Mukava reissu vaikka merenkäynti olikin melkoista! Tallinnan vanha kaupunki on kyllä ihana ja ne ravintolat ja kahvilat... Esimerkiksi eilen herkuteltiin ranskalaisessa suklaakahvilassa, nami!

Ja sitten itse asiaan... Giorgio Faletti on minulle aivan uusi tuttavuus. Kirjan kansi antoi minulle jostain syystä sellaisen halvan tusina-tavara -jännärin viban, joka onneksi katosi hyvin nopeasti ensimmäisen luvun jälkeen. Viimeinen katse ei ole ehkä paras koskaan lukemani dekkari, mutta sille täytyy antaa pisteitä erikoisuudesta. Kirja, jossa mellastaa sarjamurhaaja asettelemassa uhrejaan Charles M. Schulzin Tenavien malliin on aika kummallinen.

Lasten suosiman piirretyn ja raa´an murhan yhdistäminen vaatii aikamoista ajatushyppyä eivätkä kirjan henkilötkään ole ihan siitä tavallisimmasta päästä - kirjassa tutustutaan entiseen poliiisiin ja New Yorkin pormestarin pikkuveljeen Jordan Marsalikseen sekä italialaiseen Maureen Martiniin, joka traagisten tapahtumien johdosta alkaa saamaan varsin erikoisia näkemyksiä rikoksesta sekä mystisen, jumalaisen kauniin Lysan. Jos saan kitistä pikkuasioista, niin nimi Maureen Martini herättää minussa vahvan 1930-lukuisen film noir -henkisen good girl gone bad -tyyppisen mielikuvan, joka kyllä taitaa olla ristiriidassa Falettin Maureenin kanssa joka on poliisi. Yllättävän hankalia nämä tälläiset mielikuvasekoilut...

Minusta tämä kirja oli todella visuaalista luettavaa, Faletti maalasi varsin taitavasti hyvinkin abstrakteja ja outoja näkymiä eteeni todella elävän oloisesti. Varsinkin kirjan alku on räjähtävän lupaava, tunnelma kyllä loppua kohden latistuu tavallisemmaksi, mikä oli pieni pettymys. Silti dekkarituttavuudeksi tämä oli lupaava, voisin ehkä lukea Falettin muitakin teoksia. Bazarin sivujen mukaan häneltä onkin ilmestynyt uusi kirja aivan hiljattain - Minä olen jumala. Pollea nimi, mutta saattaisi pitää sisällään kiinnostavan dekkarin.

"Kitaran ääneen oli yhtäkkiä yhtynyt matala, kumea, elektroninen rummutus, joka tuntui siirtyvän maan uumenista suoraan kuulijoiden vatsaan.
Harmoniassa tapahtuneen muutoksen jälkeen Connor oli alkanut laulaa, asentoaan vaihtamatta, mutta kohottaen hitaasti kasvonsa. Hänen karhean äänensä harvinainen lumovoima siirsi samassa soitinten äänen taka-alalle. Oli kuin karhealle hiekkapaperille olisi levitetty hunajaa. Miehen herkkyys ja esityksestä välittyvä vahvuus saivat Maureenin tuntemaan, aivan järjettömästi, että tuo laulu oli omistettu yksin hänelle."

Sivuja: 476