perjantai 31. tammikuuta 2014

Tammikuun tohinoita

Tammikuu ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini. On vielä pimeää ja kylmää, joulun juhlakausi on takana ja edessä on vain arkea, kevät on kaukana. Tänä vuonna tammikuu kuitenkin hurahti ohi pikajunan vauhtia, sillä vietimme siitä 10 päivää lomailemassa New Yorkissa. Loma oli hyvä ja tuli tarpeeseen, aika lensi hurjaa vauhtia. Reissulla tuli käytyä - luonnollisestikin - ne pakolliset turistinähtävyydet sekä liuta kauppoja, koimmepa lumimyrskynkin Nykin tyyliin. Kotiinkin oli hyvä tulla, kun taskussa oli monta uutta hyvää muistoa takataskussa.

Luonnollisestikin pyörähdin myös muutamassa kirjakaupassa haaveilemassa sekä New York Public Libraryssä (siinä samassa, jossa Carrie aikoo avioutua Sinkkuelämää -elokuvassa). Olipa komea kirjasto! Parhaiten mieleen reissusta taisi jäädä 9/11 -muistolehto, joka oli todella vaikuttava ja haikea paikka.

Reissun aikana bloginikin ehtii täyttää vuosia, kolme vuotta on lentänyt kuin siivillä. Vaikka juhlinta tällä kertaa lykkääntyikin, koitan kehitellä jotain hauskaa tulevaisuudessa.

Tammikuun luetut

Ajatukseni ovat tässä kuussa huidelleet ihan muualla kuin lukemisessa, mutta se varmaan teki ihan hyvää minulle. Luin tammikuussa 15 kirjaa ja n. 3379 sivua, poislukien äänikirjat, joita kuukauteen mahtui kaksi. Sivumäärä taitaa olla blogini alhaisimpia, mutta väsyneillä silmillä ei tee mieli lukea. Onneksi on äänikirjat!

Tammikuun parhaimpiin lukukokemuksiin kuuluvat hersyvä Mad about the boy, huikea The Luminaries sekä kaukonäköinen Naisten paratiisi. Varsinaista floppia ei kuukauteen mahdu vaikka The Post Officen Henry minua kovasti ärsyttikin.


Näiden lisäksi lukaisin myös Andrew Kaufmanin haikean pikku rakkaustarinan All My Friends Are Superheroes, jossa tavallinen mies rakastuu naiseen, jonka supervoima on perfektionismi. Pariskunnan häissä tapahtuu kamalia kun naisen kateellinen ex-poikaystävä hypnotisoi tämän niin ettei hän kuule eikä näe puolisoaan. Kummallisista pienistä tarinoista pitävät, tsekatkaapas tämä!

Haasteiden tilanne

Ei-mitenkään yllättävästi kirjallinen maailmanvalloitukseni ei ole edennyt tässäkään kuussa. Aloitin myös Ihminen sodassa -haasteen jossa nappasin kaksi ensimmäistä pistettäni ja pääsin siis sotamieheksi.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa taidan blogata ainakin ikisuosikkini Amy Tanin uusimmasta kirjasta, joka parhaillaan on minulla kuunneltavana. Ehkä saan luettua myös vähän tietokirjoja!

torstai 30. tammikuuta 2014

Hyllyn kertomaa

Hanna heitti minua kirjahyllyn kokoisella haasteella, jossa ideana on vastata kysymyksiin oman hyllyn kirjojen mukaan. Hubaa!

Haastan seuraavat vastaamaan kirjahyllykysymyksiin: MaijaMariAOmppu ja Tessa.



1. Oletko mies vai nainen? Keittiöjumalan vaimo

2. Kuvaile itseäsi. A Ghost in the Wires

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? The Valley of Amazement

4. Kuinka voit? Waiting to Exhale

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Turvapaikka

6. Mihin haluaisit matkustaa? Eurooppalaisena Afrikassa

7. Kuvaile parasta ystävääsi. Himoshoppaajan salaiset unelmat

8. Mikä on lempivärisi? Punainen kuin veri

 9. Millainen sää on nyt? The Winter of the World

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Talvi-iltain tarinoita

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? The Amazing adventures of the Dietgirl

12. Millainen on parisuhteesi? Mad about the boy!

13. Mitä pelkäät? Ihmissutta ken pelkäisi

14. Päivän mietelause. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?  Shit happens so get over it

16. Miten haluaisit kuolla? Rivien välissä


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

The Minor Adjustment Beauty Salon / Alexander McCall Smith

Ihastuttava Mma Ramostwe ja Naisten etsivätoimisto Nro 1 ovat olleet jo vuosia kirjakavereitani. Varsinkin sarjan ensimmäiset kirjat ihastuttivat - dekkarin ei aina tarvinnutkaan olla pelottava, pienet ja inhimillisetkin mysteerit saattoivat olla kiinnostavia. Afrikan tunnelma, rooibos ja lempeä huumori tuntuvat uppoavan minuun aina. Nyt sarja on edennyt jo 14. osaansa ja myönnän kyllä että kirjat alkavat jo hiljakseen toistaa itseään vaikka niiden tunnelma viehättävä onkin. The Minor Adjustment Beauty Salon piti kuitenkin lukea - ihan jo suloisen retrokantensa takia!

Tällä kertaa Naisten etsivätoimisto Nro 1:ssä puhaltavat muutoksen tuulet sillä Mma Makutsia odottaa äitiysloma ja Mma Ramotswe joutuukin miettimään miten jatkaa toimintaansa ilman tuota uskollista apuria - vai jatkaako ollenkaan? Muutama juttukin olisi selviteltävänä, sillä läheisen kauneussalongin omistajaa uhkaillaan ja erään testamentin täytäntöönpanossakin on ongelmia.

Somasti nimetty The Minor Adjustment Beauty Salon on takuuvarma Naisten etsivätoimisto Nro 1 -sarjan kirja. Se ei tarjoa suurempia yllätyksiä tai pettymyksiäkään vaan jatkaa tutulla, hyväksikoetulla polullaan. Tämä ei sinänsä ole huono asia, resepti toimii ja Mma Ramotswen pienet viisaudet hymyilyttävät ja saavat lukijan hyvälle mielelle. Mutta taas toisaalta, olisiko aika uudistua? Vaikka itse kirjasta sinänsä pidinkin, se tuntui hyvin samanlaiselta kuin edeltävät 13 teostakin. Tällä kertaa mielenkiintoisinta antia oli tietysti Mma Makutsin vauva sekä etsivien hellyyttävät aviomiehet - jokaisen menestyvän naisen takana todellakin on kunnon mies!
"Everything is too complicated these days, Mr J.L.B. Matekoni. Everything is made to be thrown away rather than fixed. It is all very wasteful."
Little, Brown, 2013
Sivuja: 248

tiistai 28. tammikuuta 2014

Blogistanian parhaat kirjat vuonna 2013

Äänet on laskettu ja tulokset ovat selvillä - jännittävää! Vuoden parhaaksi kotimaiseksi romaaniksi nousi ylivoimaisesti Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, käännöskirjapalkinto Globalian vei Haruki Murakamin 1Q84.

Blogistanian Tieto -palkinnosta kisattiin niin kiihkeästi että kärkisijoilla oltiin tasapistein, voittajaksi selviytyi lopulta annettujen ykkössijojen perusteella Tuula Karjalaisen Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta.

Lasten ja nuortenkirjojen palkinto Blogistanian Kuopus meni tällä kertaa Aino ja Ville Tietäväisen teokselle Vain pahaa unta.

Onnittelut voittajille, hienoja kirjoja kaikki!

Tarkemmat listaukset sijoituksista löydät kutakin äänestystä emännöivästä blogista:

maanantai 27. tammikuuta 2014

Blogistanian parhaat - minun ehdokkaani

Taas on aika äänestää Blogistanian parhaita kirjoja. Äänestyskategorioita on tänä vuonna jo yhteenä neljä mutta koska luen melko suppeasti lasten- ja nuortenkirjoja, en aio tässä kategoriassa äänestää.

Blogistanian Finlandia

Kjell Westö: Kangastus 38 (3p)
Pekka Hiltunen: Iso (2p)
Tuomas Vimma: Ruutukymppi (1p)

Ehdokaskirjani ovat tänäkin vuonna sellaisia teoksia, jotka uskon lukevani vielä uudestaankin. Westö on upean haikea, Hiltunen liikutti tärkeällä aiheella ja Vimma sai minut kikattamaan. Kiitos kaunis kirjoilijoille!

Blogistanian Globalia

Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about the boy (3p)
Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät (2p)
Kristina Ohlsson: Varjelijat (1p)

Jos Finlandia-äänestyksen listani olikin kovin miehinen, ovat Globaliassa naiset kuuminta hottia. En olisi vielä kuukausi takaperin uskonut että kikattelisin näinkin paljon vanhan kaverini Bridget Jonesin jutuille mutta koska Helen Fielding sai minut nauramaan (Darcystä huolimatta!), ansainnee hän pistesijansa. Hanne-Vibeke Holst taas kirjoitti kirjan, joka oli pakko lukea nopeasti loppuun ja jonka teemat jäivät pitkäkäksi aikaa päähäni pyörimään. Kristina Ohlsson puolestaan taitaa edustaa tällä hetkellä ruotsalaisten dekkarinaisten kuuminta kärkeä.

Blogistanian tieto

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (3p)
Susan Spencer-Wendel: Kunnes sanon näkemiin (2p)
Paula Tilli: Toisin (1p)

Tämän listan laatiminen olikin kaikkein helpointa, niin suuren vaikutuksen Mia Kankimäen kirja minuun teki. Ihana kirja! Susan Spencer-Wendel itketti ja Paula Tilli taas tarjosi uuden näkökulman Aspergerin syndroomaan.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Empty mansions: The mysterious Life of Huguette Clark and the Spending of a Great American Fortune / Bill Dedman

En ollut koskaan kuullutkaan Huguette Clarkista tai hänen kuuluisasta, kuparikuninkaaksikin tituleeratusta isästään, W.A. Clarkista ennen tätä kirjaa. Mutta onneksi Bill Dedman, Pulitzer-palkittu toimittaja, oli nimennyt kirjansa näppärästi, heti otsikosta kävi ilmi että suuresta omaisuudesta ja uteliaisuutta kutkuttavista asioista olisi kyse. Joten utelias kun olen, lainasin ja luin.

W.A. Clark oli yksi oman aikansa amerikkalaisista suurmiehistä, hän raivasi tiensä pienestä mökistä yhdeksi maan rikkaimmista miehistä. Kuollessaan hän jätti jälkeläisilleen - myös alaikäiselle Huguettelle - suunnattoman omaisuuden. Huguette itse oli hiljainen ja syrjäänvetäytyvä nainen, joka nautti maalaamisesta ja keräili nukkeja. Julkisuudesta poissapysyminen tuli vanhemmiten Huguettelle yhä tärkeämpää, viimeiset vuotensa nainen vietti piilotellen sairaalassa, omasta tahdostaan.

Päällimmäinen tunteeni lukiessani Huguetten tarinaa, oli paha mieli. Dedmanin selvittäessä kylmän asiallisesti sitä, kuinka Huguetten omaisuutta oli ryöstetty naisen ollessa sairaalassa, alkoi harmittaakin. Vaikka Huguette olikin taatusti keskivertovanhusta vauraampi, olisin toivonut että joku hänen lähellään olevista henkilöistä, olisi ihan oikeasti välittänyt tämän asioiden hoitamisesta. Naisen sairaalavuosien aikana hänen kodistaan mm. ryöstettiin miljoonien arvoinen Monet, myös hänen äitinsä pankin tallelokerossa olleet korut, katosivat. Haiskahtaako hyväksikäytöltä?

Kirja tarjoaa myös mielenkiintoisen katsauksen Amerikan historiaan, sillä Dedman aloittaa teoksen W.A. Clarkin elämästä ja siitä, kuinka tuo suuri amerikkalainen omaisuus hankittiin. Kirja ei kaunistele, vaan käy brutaalisti läpi mm. isä-Clarkin lahjontasyytteet ja perheen muiden vesojen jokseenkin kyseenalaiset kohtalot. Ei taida olla helppoa olla määrättömän rikaskaan! On vaikeaa päättää mitä mieltä olisin Huguette Clarkin elämäntarinasta. Kuten kirjailija itse loppusanoissa viisaasti esiin, Clarkin tarina ei ole kertomus rikkaasta tyttörukasta - Huguette lienee kokenut paljon onnellisiakin hetkiä, mutta kukapa 104-vuotias ei olisi kokenut elämässään joitakin pettymyksiä ja menetyksiä?

Random House Publishing Group, 2013
Sivuja: 385

perjantai 24. tammikuuta 2014

Rivo satakieli / Leena Lehtolainen

Megakirja The Luminariesin jälkeen teki mieli kuunnella jotain leppoisaa ja helppoa sekä ennen kaikkea lyhyempää. Puhelimen muistista löytyi Elisa Kirjan alesta napattu Leena Lehtolaisen teos Rivo Satakieli joka tuntui oikealta valinnalta vaativan kirjan jälkeiseen pöhinään. Olin muistaakseni lukenutkin kirjan joskus, mutta onneksi ainakin olennaiset jutut - kuten murhaajan henkilöllisyyden - olin autuaasti unohtanut.

Kirjassa Maria Kallio ajautuu tutkimaan prostituution maailmassa liikkuvaa rikosvyyhteä kun tunnettu seksiyrittäjä Lulu Nightingale löytyy tv-ohjelman kuvaamiseen aikana kuolleena. Ketä suorapuheinen Lulu ärsytti, mafiaako vai tunnettua asiakastaan? Ja liittyykö Lulun kuolema pahoinpidellyn ja kadoneen venäläisnaisen tapaukseen?

Ihan ensiksi haluan antaa risuja Elisa Kirjan äänikirjasovellutuksesta. Kuuntelin kirjaa nimittäin ulkoillessani ja pariinkin otteeseen onnistuin kylmästä koppuraisilla sormillani huitaisemaan kirjan etenemisestä kertovaa aikajanaa siten että palasin reilusti tarinassa taaksepäin ja oikeaan kohtaan palaaminen olikin yllättävän hankalaa kun pienellä aikajanalla katettiin 11 tuntia. Töppösormen tökkimistä helpottaisi se, että aikajana kattaisi vain yhden luvun, jolloin isoja vahinkoja ei pääsisi kirjan kanssa pääsisi käymään.

Sitten itse kirjaan. Rivo satakieli oli hyvä kirja tähän hetkeen ja olotilaan, mutta mikään tajuntaa räjäyttävä lukukokemus se ei ollut. Leena Lehtolainen kuvaa mielestäni uskottavan oloisesti poliisin työtä ja arjen haasteita pitkine työpäivineen ja budjetin leikkauksineen, mutta pidemmän päälle aloin hiukan kyllästyä kuvauksen yksityiskohtaisuuteen, joka nousee esiin äänikirjaa kuunneltaessa. En oikein jaksanut kiinnostua siitä mitä Maria syö tai kuinka hän pukeutuu ja meikkaa jos näillä asioilla ei kuljeteta juonta eteenpäin.

Erja Mannon luenta oli miellyttävää, olkoonkin että hänen lempeä äänensä tuntui hetkittäin olevan ristiriidassa seksityöläisten arjen kuvausten kanssa.

Tammi, 2005
Kesto 11h 11min
Lukija Erja Manto

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

The Girl on the Cliff / Lucinda Riley

Vuoden pohjat on vedetty! Olin etukäteen aivan varma löytäneeni Rileystä Kate Mortonin tapaisen
kirjailijan, joka yhdistäisi kiehtovasti menneen ajan ja salaisuudet mutta kuinkas kävikään? Tuskastuin kirjan kanssa niin että mieleni teki jo alkaa rukkaamaan lukunopeuden säätöä jotta pääsisin piinastani nopeammin. (Tiedän, kirjan olisi voinut keskenkin mutta kun ei...)

The Girl on the Cliff on sukupolvi tarina, joka alkaa kun Irlannista kotoisin oleva Grania palaa äitinsä huomaan rankan kokemuksen jälkeen. Lenkkeillessään kallioilla hän kohtaa 8-vuotiaan Auroran, joka lumoaa naisen täysin. Granian Kathleen-äiti ei tästä pidä, sukujen välillä kun on huonoa verta. Lopulta Kathleen kertoo Granialle sekä isoäitinsä Maryn ja oman tarinansa estääkseen Graniaa joutumasta Lylen suvun lumoihin.

Historialliset sukutarinat Kate Mortonin tapaan ovat minun juttuni ja olihan tässä kirjassa mutta suoraan sanottuna turhauduin mm. siihen että kirjailija ensin nostatti odotuksiani vain antaakseen niiden lässähtää tuntien kuuntelun jälkeen. Onhan kirjassa toki jonkin verran käänteitä, mutta alun vihjailemat synkät sukusalaisuudet ja kummitukset kyllä antoivat odottaa reilusti vauhdikkaampaa teosta.

Sangen ärsyttäviä olivat myös tarinan lukuisat epäuskottavuudet, joiden takia teki melkein mieli ulvoa. Toki ymmärrän että elämässä ja kirjallisuudessakin on sallittua muuttaa mielipidettään mutta Rileyn henkilöt kyllä olivat melkoisia tuuliviirejä! On onnellisissa perheissä sattuneita laimeahkon kuuloisia riitoja joiden takia ihmiset eivät puhu toisilleen vuosiin. On pitkävihaisia henkilöitä, jotka ovat kantaneet kaunaa vuosia mutta unohtavat menneet lähes hetkessä. Rakastavia vanhempia, jotka uskovat pikkuaarteensa lähes tuikituntemattoman ihmisen hoidettavaksi viikoiksi. Ei näin.

Lukija Gerri Halliganin suhteen olen kahden vaiheilla, pidin kovasti hänen kauniista irlantilaisaksentistaan mutta esimerikiksi Granian sulhasen Mattin jenkkiaksentti oli melkoisen rujoa kuunneltavaa. Kirjan kuuntelin loppuun ihan silkkaa piruuttani mutta luulen etten ihan heti tule Rileyn opuksien pariin palamaan.

Whole Story Audiobooks, 2012
Pituus: 14h 28min
Lukija: Gerri Halligan

maanantai 20. tammikuuta 2014

Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus / Tarquin Hall

Olin saanut nauruun kuolleen miehen tapauksen hyppysiini jo syksyllä, mutta sitten kävi nolosti, unohdin kirjan yöpöydälleni ja ajan oloon sen päälle vain kasautui lisää luettavaa. Joulusiivouksen yhteydessä koinkin melkoisen ahaa-elämyksen muistaessani että tällainenkin kirja omistuksestani löytyy. Cosy mystery -genreen sijoittuva rento dekkari sopikin mainiosti joulun jälkeiseen pönötykseen, kukapa sitä konvehtien syönnin jälkeen jaksaisikaan kauheasti jännittää murhaajien metsästyksessä?!

Intian taitavin etsivä, Vish Puri, saa purtavakseen melkoisen pähkinän kun jättikokoinen jumalatar Kali ilmestyy puistossa kokoontuvalle naurukerholle ja surmaa ryhmän jäsenen, tohtori Jhan. Tohtori Jha on tunnettu gurunpaljastaja joten epäiltyjä luonnollisestikin riittää. Samanaikaisesti myös Purin äiti ja vaimo ajautuvat tutkimaan omaa juttuaan kun naistenkerhon arvontakassa ryöstetään.

Vish Purin äiti nousi tässäkin kirjassa suosikikseni, kuinka voisinkaan vastustaa tätä nokkelaa naista, jossa on potentiaalia vaikka Intian omaksi neiti Marpleksi. Taitavan ammattietsivän ja uteliaan eläkeläisrouvan välit pistivät suun hymyyn ja toivat Purin hahmoon mukavasti lempeätä komiikkaa. Mahtaisikohan Hall haluta kirjoittaa pienen spin off-tarinan Purin elämän naisten etsivätouhuista?

Tarquin Hallin Vish Puri -kirjoissa tuntuu olevan jotain samanlaista kuin rakastamassani Mma Ramotswe-sarjassa: vieraan maan eksotiikkaa, hienoista huumoria, rikoksia, huikeita sivuhahmoja ja tietynlaista pehmeyttä. Kokonaisuus on hyvä ja Intiassa lienee paljon aihepiirejä, joista ammentaa ideoita. Luin kirjan mielelläni, uteliaisuudella ja vähän hymyhuulinkin, mutta ihan täysosuma ei Nauruun kuolleen miehen tapaus ollut. Se oli mukava ja rento dekkari, helppoa ja nopeaa luettavaa ilman suurempia puutteita mutta se jokin, joka saa minut suorastaan ahmimaan kirjaa, puuttui.
Katsellessaan lukemattomia hiestä kiiltäviä ja liukkaita kasvoja, joiden silmät räpyttelivät saasteen keskellä ja huulet olivat janosta rutikuivat, Puri jäi miettimään miten stoalaisesti Dilli-wallahit (kuten delhiläisiä kutsuttiin) elivät elämäänsä ilmeisen tottuneina pääkaupungin ankariin ja pääasiassa huononeviin oloihin. Jokin hänessä ihaili heidän sitkeyttään, heidän yllättävän hyvää tuultaan niin armottomassa ympäristössä, mutta hän myös suri ihmisen kykyä sopeutua kaikkiin oloihin ja mieltää ne normaaleiksi.
"Henkiinjäämisvaihto on sekä siunaus että kirous", hän kiteytti.
Gummerus, 2013
Sivuja: 332
Alkuteos The Case of the Man Who Died Laughing
Suomentanut Tero Valkonen

lauantai 18. tammikuuta 2014

Jakarandapuun lapset / Sahar Delijani

Jakarandapuun lapset tupsahti postiluukkuuni pyytämättömänä mutta iloisena yllätyksenä, jonka nappasin luettavakseni joulun välipäivänä. Kirjan kaunis kansi kiehtoi heti ja kirjailijan perheen todellisiin kokemuksiin perustuva tarina kiinnosti.

Jakarandapuun lapset on tarina ihmisistä sodan jaloissa. Heti aluksi tapaamme Azarin, vangin joka synnyttää vaikeissa olosuhteissa tyttärensä Nedan. Tutuksi tulee myös Amir, joka vankeutensa askartelee pienelle tyttärelleen Seidalle taatelinkivistä rannekorua, jotta tytöllä olisi jotain käsinkosketeltavaa muistona isästään. Ja vankilan ulkopuolella, Jakarandapuun varjossa kasvavat vallankumouksen keskellä syntyneet lapset.

Jakarandapuun lapset on muistuttaa minua rakenteeltaan Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat -kirjasta, joka ehkä enemmänkin oli löyhästi yhteennivottu kertomuskokoelma kuin yhtenäinen romaani. Delijanin kirja toki keskittyy muutaman perheen kokemuksiin, mutta kokonaisuus jää silti varsin sirpaleiseksi. Omaan makuuni olisi ehkä ollut enemmän perinteisempi romaani, sillä vaikka kirjan tarinat pitkälti kiinnostivatkin, olisin mielelläni paneutunut niihin syvemmin.

Delijani itse on syntynyt vuonna 1988 teheranilaisessa vankilassa ja kirjassa onkin voimakas eletyn elämän maku. Tarina, joka minuun vaikutti voimakkaimmin, vankilassa taatelinkivistä korua tekevästä isästä, onkin peräisin Delijanin isän omista kokemuksista. Valitettavasti jakarandapuun alla kasvaneiden lasten tarinoissa ei ollut minulle samanlaista vetoa kuin edellisen sukupolven kokemuksissa ja siksi lukukokemukseni tuntuikin epätasaiselta. Hienoja hetkiä ja niitä vaisumpia.
"Hän ei kyennyt näkemään lapsia sisaruksina eikä serkuksina. Hänen silmissään he olivat yhdessä kuin puun oksat, kotipihan jakarandapuun. Kukaan ei pystyyt sanomaan missä puu loppui ja oksat alkoivat. Sitä nämä kolme lasta olivat: puu ja sen oksat."
Otava, 2014
Sivuja: 285
Alkuteos: Children of the Jacaranda Tree
Suomentanut Laura Jänisniemi
Saatu arvostelukappaleena.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Post Office / Charles Bukowski

Eräänä sateisena talviaamuna työkaverini, harmaantunut herrasmies, yllätti tuomalla minulle omatoimisesti lainaksi kirjan. Hän oli tuumaillut että saattaisin pitää Charles Bukowskin Post Officesta, mainiosta tarinasta, joka kertoi samalla Bukowskista itsestään. Emme ole tainneet juurikaan keskustella koskaan kirjoista, joten olin iloinen ja yllättynyt. Kirjan alun luettuani alkoi vähän huolestuttaa, sillä Post Office ei oikein vaikuttanut minun jutultani. Kuinka sanotaan nätisti kiltille, vaivaa nähneelle ihmiselle että anteeksi, en pitänyt sinun lempikirjastasi?! Huh.

Post Office on Henry Chinanskin, Charles Bukowskin alter egon tarina. Henry, joka on jokseenkin päämäärätön tyyppi, ajautuu töihin postitoimistoon helppojen panojen toivossa. Yllättäen, postin jakaminen ja myöhemmin myös lajittelu, ei kuitenkaan ole suoranaisesti unelmahommaa, mutta silti tuosta työstä muodostuu Henryn muuten niin rikkonaisen elämän punainen lanka. Naiset tulevat ja menevät, viinaa juodaan, joskus mennään töihinkin.

Jos ihan suoraan sanotaan, minusta Henry oli rasittava tyyppi. Hän oli lusmuilija jolla ei vaikuttanut juurikaan olevan kunnianhimoa tai sen puoleen monia muitakaan tunteita. Suhteet naisiin tuntuvat jäävän melko pintapuolisiksi siitäkin huolimatta että Henry jopa menee naimisiin eikä isyyskään tunnu miehen maailmaa juurikaan hetkauttavan. Paneminen ja juominen tuntuvat olevan kirjan perusteella miehen elämän kohokohtia ja se on kyllä oikeastaan vähän surullista.

Post Officen tarkoitus lienee olla renttumaisen hauska ja kyyninen kirja, mutta minulle jutun juju ei oikein avautunut. Mielikohtiani olivat ehdottomasti luvut, joissa Bukowski irroittelee postilaitoksen byrokratian kustannuksella, hän osaa taitavasti tuoda esiin organisaation kömpelyydet ja pienen ihmisen turhautumisen isossa organisaatiossa. Osa teemoista taitaakin olla edelleen ajankohtaisia vaikka kirjalla onkin jo ikää nelisenkymmentä vuotta. Mutta siltikin tämä ei vain ollut minun juttuni...
(Chinanski ahdistuu pikkukaupungin elämästä.)"We've got to leave", I told him.
"You ought to stay here", he said. "It's a good life. Plenty of hunting and fishing. The air's good. And no pressure. You own this town, " he said.
"I know, doc, but she wears the pants."
Kirjasta on blogannut myös Jori.

Black Sparrow Press, 1988
Sivuja: 115

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Meidän kotona / Martina Haag

Joulun pyhinä minuun iski chick-lit -kuume (syytän tästä sinua, Bridget Jones). Halusin lukea jotain iloista ja kuplivaa, lämminhenkistä ja riittävän helppoa jottei suklaansyöntini keskeytyisi. Omasta hyllystäni löytyi luettavaksi Martina Haagin Meidän kotona -opus, jonka olen joskus muinoin jostakin alesta kotiin kantanut koska Haagin Ihana ja rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin) oli hulvatonta luettavaa. (Hmm... Pitäisikin lukea lisää Haagia, koska siitä tulee hyvä mieli!) 

Martina Haag on ruotsalainen näyttelijä ja kirjailija, joka asuu Tukholmassa kolmen lapsensa ja kahden kissansa kanssa. Kirja pohjautuu vahvasti Haagin omaan elämään, se sisältää pieniä hetkiä raskaudesta ja perhe-elämän kaaoksesta. Välillä Martina sentään ehtii koe-esiintymään sellaisia huippurooleja kuin esimerkiksi punaisen servetin osa varten.

Meidän kotona oli nopealukuinen ja ilahduttava lukukokemus, Haag kirjoittaa elämästään mukavan ironisella otteella mutta kuitenkin lämmöllä. Osa tekstistä toki lainaa mm. Bridget Jonesilta, mutta mukana on hyviä oivalluksia, kuten Jumalalta saatu mahdollisuus lähettää viesti 15-vuotiaalle Martinalle. Meidän kotona ei ole syväluotaava ja tajuntaaräjäyttävä lukukokemus, mutta sen parissa saa hyvin ajan kulumaan ja mielikin paranee. Nauru pidentää ikää, tiedättekös!
"PAKKOPAKKOPAKKO muistaa kun vauva on syntynyt:
  • Jos otamme vauvasta 1000 valokuvaa ensimmäisellä viikolla. Näytetään ihmisille ehkä vain kymmenen.
  • Älä ikinä vastaa: - Me ollaan syöty tänään aprikoosisosetta, kun kysytään mitä sinulle kuuluu tänään.
  • Älä puhu vauvan vatsan toiminnasta kun kaverisi syö. Huom! Älä puhu ikinä vatsan toiminnasta!"

Schildts, 2006
Sivuja: 180
Alkuteos: Hemma hos Martina
Suomentanut: Kaisa Haatanen

maanantai 13. tammikuuta 2014

Naisten paratiisi / Emile Zola

Olen kuluneen syksyn ajan seuraillut TV1:llä pyörivää Naisten paratiisia uteliaana ja ihastuneena, Paratiisi kun vaikuttaa sellaiselta ihmekaupalta jossa haluaisin itsekin joskus käydä. Huomatessani että sarja pohjautuu Emile Zolan kirjaan ja päätin tutustua siihen alkuperäiseen kirjaan.

Kirja ja tv-sarja eroavat reiluhkosti toisistaan. Zolan kirja sijoittuu 1800-luvun Pariisiin, jossa Naisten Paratiisia pyörittää nuori ja kunnianhimoinen Mouret. Denisen vanhempien kuoltua päättää nuori ja köyhä tyttö veljineen muuttaa käsityöläisenonsa luokse, sattumalta Paratiisin naapuriin. Tavaratalo kasvaa hurjaa vauhtia ja raivaa altaan pikkukauppiaita ja käsityöläisiä, mutta nuorelle tytölle se näyttäytyy jännittävänä - ja sittemmin myös yksinäisenä ja raskaana työpaikkana.

Zolan tekstiä oli miellyttävää lukea, hänen ja suomentaja Ossi Lehtiön sanojen kautta tavaratalon hyörinä silkki- ja pitsivuorineen herää hienosti eloon. Kirjan paras anti olikin minusta itse tavaratalo kaikkine pienine tarinoineen ja luulenpa Zolan Mouretin olleen jokinlainen IKEAn perustaja Ingvar Kampradin esi-isä sillä siinä määrin samanlainen nokkelia markkinointijuonia mies kirjassa punoo. Muutenkin Zola osoittaa kirjassa tarkkanäköisyytensä, moni asia, kuten pikkukauppojen ahdinko suurten ketjujen puristuksessa on vielä tänäkin päivänä totta.

Sen sijaan en juurikaan lämmennyt Denisen ja Mouretin rakkaustarinalle lainkaan vaikka se televisiossa onkin ihastuttanut. Minun makuuni kirjan Denise oli liiankin reppana, "tyttörukka" enkä kokenut uskottavaksi hänen kasvutarinaansa takkutukkaisesta tytöstä osaston johtajattareksi. Myös romanssi tuntuu tapahtuvan melkein kuin vahingossa, melkeinpä muutaman katseen voimalla. (Tiedän, saatan olla ehkä turhankin moderni kyynikko tälle kirjalle.) Hieman myös rypistelin otsaani Zolan asenteelle naisista, he kun tuntuivat melkein järjestään olevan joko ahneita himoshoppaajia, elämän kurimuksessa kärsiviä reppanoita tai kostonhaluisia hirviöitä. Pitänee ehkä lukea lisää Zolaa ja katsoa josko kirjoista löytyisi joku fiksukin nainen!
"Keskellä osastoa oli kesäsilkkien näyttely tarjoamassa katselijoille kesäaamun kauneimpia valonvilkahduksia. Silkit olivat taivaankannen läpikuultavan punaisia, huutavan keltaisia, heijastavan sinisiä ja kaikkia muita mahdollisia sateenkaaren värisävyjä. Siinä oli pilvenhienoja silkkejä kevyempinä kuin pesästä lentävät untuvat ja hienompia kosketella kuin kiinalaisen neitsyen iho."
Karisto, 2011
Sivuja: 518
Alkuteos: Au bonheur des dames
Suomennos ja esipuhe Ossi Lehtiö

lauantai 11. tammikuuta 2014

Talvi-iltain tarinoita 1 / Zacharias Topelius

Luettuani Enni Mustosen Paimentytön alkoi mieleni tehdä tutustua hieman satusetä Topeliuksen tuotantoon. Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista löytyi Talvi-iltain tarinoiden ensimmäinen osa, joka tuntui sopivalta teokselta aloittaa. Kirja sisältää kaksi erillistä ja varsin erilaista tarinaa, Kuninkaan hansikkaan joka sijoittuu sotavuoteen 1788 ja Linnaisten kartanon viheriän kamarin, joka on romanttinen kummitustarina 1830-luvulta. Isänmaallisuus on toki valttia molemmissa tarinoissa.

Kuninkaan hansikas kuvaa Ruotsin ja Venäjän välistää sotaa, joka kirjaimellisestikin jakaa Suomen kahtia. Tarinan keskiössä nuori sotilas, Lennart Croneld, joka uskollisesti palvelee kuningas Kustaa III:tta. Tarinan nimi juontaa juurensa siitä, että nuoren miehen isoisä oli pelastanut silloisen kuninkaan ja saanut palkakseen kuninkaan hansikkaan.
"Silloin vasta selvisi hänelle täydelleen, miksi hän tahtoo elää ja taistella ja miksi hän saattaa, jos kohtalo niin määrää, ilomielin kuolla. Täällä, tässä ihanassa maassa, välkkyvän järven rannalla, täällä vihreiden koivujen varjossa ja vaipuvan auringon iltaloisteessa sykki hänelle nuori sydän, joka lähetti hänelle tervehdyksensä paimentytön laulussa."
Ikävä kyllä on sanottava että ensin lukemani Kuninkaan hansikas sai minut melkein jättämään Talvi-iltain tarinat kesken. Kertomus pursuaa sankarillisuutta ja sodan melskeitä niin että heikompaa jo hirvittää. (Haa! Avaankin tällä kirjalla Ihminen sodassa -haasteen pistetilin.) Tarina tuntuu hiukan vanhentuneelta enkä oikein jaksa olla samaa mieltä siitäkään kuinka kunniakasta nuorelle miehelle on kuolla sodassa.
"Tämä myrsky on tyyntyvä, tämä maa on häviävä, nuo tähdet sammuvat, mutta tämä todellinen rakkaus ei kuole, se seuraa sielujamme ikuisuuksien toiselle puolelle."
Ilokseni kirjan toinen kertomus olikin aivan toista maata - Linnaisten kartanon viheriä kamari nimittäin tuli ahmaistua päivässä kun taas Kuninkaan hansikkaan kanssa jumitin useamman kuukauden. Linnaisten kartanossa pohditaan vanhan Littowin suvun historiaa ja luokkaeroja, kun pahainen arkkitehti rakastuu paroni von Littowin tyttäreen. Mukana on luonnollisesti muutama sekaannus ja useampikin kosija sekä tietysti viheriän kammarin kummitus.

Linnaisten kartanon tarina oli mielestäni mukavaa luettavaa, kepeää ja pilke silmässä kirjoitettua komediaa pienellä yliluonnollisella elementillä maustettuna. Henkilökaartikin oli toimiva, erityisesti pidin hupsusta kapteeni Winterloosta, jonka tukevahkon hahmon pystyin lähes näkemään silmissäni. Juonellisesti tarina ei tarjoa huikeita yllätyksiä mutta se ei juurikaan menoa haitannut. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kertomus!

Julkaistu ensimmäisen kerran Porvoossa WSOY:n kustantamana vuonna 1909
Sivuja: 311
Suomentanut Ilmari Jäämaa

perjantai 10. tammikuuta 2014

Beauty / Sarah Pinborough

Sain vinkin Sarah Pinborough'n modernisoidusta satusarjasta Sivukirjastosta ja pistin kirjailijan nimen korvani taakse. Ja simsalabim, pari kuukautta myöhemmin kirjastosta löytyi Beauty, joka kertoo Ruususen tarinan (ja pari muutakin).

Kaikki alkaa prinssistä, joka on hulivili. Kuningas ja kuningatar päättävät miehistää poikaansa lähettämällä tämän läheiseen, kirottuun kuningaskuntaan mukamas keräämään rikkauksia, mukaan laitetaan lapsenvahdiksi Metsästäjä. Matkalla kuningaskuntaan miehet pelastavat vanhan muorin sudelta minkä jälkeen muorin lapsenlapsi punahilkkainen lapsenlapsi Petra pelastaa miehet. Sitten kohti nukkuvaa kuningaskuntaa!

Minusta aikuisempaan makuun muokatut sadut ovat usein mielenkiintoista luettavaa eikä Pinborough'n kirja ole poikkeus. Tuttu prinsessasatu saa kirjailijan otteessa synkemmän ja jopa hitusen dekadentin sävyn samalla ilakoidessaan tutuille satukliseille, kuten uljaille prinsseille. Kokonaisuus on aika mukava vaikkei nyt ihan tajuntaani räjäyttänytkään. Pidin itse erikoisesti hupsusta prinssistä ja olisin mielelläni hekotellut enemmänkin hänen hahmolleen. Kirjassa toki vilisee reiluhkosti muitakin saduista tuttuja hahmoja, joiden pongailu aiheutti iloisia ahaa-elämyksiä.

Kirjan kohderyhmänä lienevät nuoret, joiden makuun tämä saattaisikin upota ihan mukavasti. Beauty on nopealukuinen teos ja sen englanninkieli on mielestäni tasoltaan melko helppoa, joten se soveltunee myös hyvin kielen opiskeluun. Beauty on kolmas Tales from the kingdoms -sarjassa ilmestyneistä kirjoista, sen lisäksi sarjasta löytyvät teokset Poison ja Charm.

PS. Kannen kuvaamisen kanssa kävi köpelösti, ehdin palauttaa kirjan ennen kuin tajusin ottaneeni kirjasta epätarkan kuvan. Valitan! Uteliaat voivat pongata kannen esimerkiksi täältä.
"The huntsman forced a smile as his heart sank. He had no problem with wine and women - especially not with the women - but it appeared the prince was in danger of believing the legends of his princely deeds even before he had done any. That was never good. When the huntsman got too cocky they normally ended up dead. What would happen to this fine, handsome prince, he wondered. And how on earth was he going to save him from it?
Gollancz, 2013
Sivuja: 211

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Pimeimmät tunnit / Mika Kähkönen

Pimeimmät tunnit nappasin luettavakseni Twitteristä saadun vinkin perusteella. Kirjan alkuasetelma vaikutti kiinnostavalta: kovia aikoja kokenut Salla Helmeri alkaa saada outoja sähköposteja tuntemattomalta henkilöltä. Viesteille tallennettu ajankohta on erikoinen, sillä se sijoittuu juuri samaan ajanjaksoon jolloin Salla sai lapsen, erosi ja sairastastui vakavasti.

Pimeimmät tunnit oli mukava ja nopealukuinen teos, jonka teksti oli sujuvaa. Varsinkin sairaalamaailmaan sijoittuvat osuudet vaikuttivat ainakin maallikosta uskottavilta. Sen sijaan itse rikostarinassa oli muutamia vähän turhankin käteviä sattumia, Sallahan tuntuu selvittävän outojen viestien lähettäjän henkilöllisyyden taustoineen hyvinkin vaivattomasti lähinnä vanhojen iltapäivälehtien ja työpaikan teknisesti kätevän sivarin avulla.

Salla itsessään on toki mielenkiintoinen luomus: hermostunut, mietteidensä riivaama ja rasittava, toisaalta taas rohkea ja osaavakin. En oikein osannut samaistua Sallaan, luulen että olisin tarvinnut enemmänkin hänen taustansa ja kokemuksiensa avaamista päästäkseni hahmoon sisälle. Pimeimmissa tunneissa oli mielenkiintoisia ja ajankohtaisia elementtejä mutta lukemisen jälkeen minulle jäi tunne että se olisi kaivannut vielä vähän lisämaustetta.
"Hän pelkäsi mitä muuta hän oli pyyhkinyt mielestään. Ja kuten unissa, pelon saattoi voittaa vain kääntymällä sitä kohti."
Myllylahti, 2013
Sivuja: 232

maanantai 6. tammikuuta 2014

The Luminaries (Valontuojat) / Eleanor Catton

Man Booker -voittajat ovat usein osoittautuneet melkoisiksi napakympeiksi kohdallani (Hilary Mantel, kirjoita se trilogiasi nopeasti loppuun!!) ja siksi The Luminaries tuli napattua Audiblen kautta kuunteluun. Kokonaisuutena kirja vaikuttikin lupaavalta: viktoriaanista menoa, kullankaivajia ja mysteeri!

The Luminaries vie lukijansa Uuteen Seelantiin, jossa parhaillaan eletään kultaryntäyksen kiihkeitä aikoja. Hokitikassa tapahtuu yllättäviä - samana iltana erakko löytyy kuolleena tuvastaan, huora tajuttomana tieltä ja nuori, huikeasti rikastunut kullankaivaja katoaa jäljettömiin. Monella kaupungin asukkaista on tiedossaan palanen mysteeristä ja tarinan alussa miehet kokoontuvatkin kaikki majataloon jakamaan tietonsa. Missä on mittava kultainen omaisuus ja kenelle se oikeastaan kuuluu?

The Luminaries oli melkoinen kuunneltava, liki 30 tuntia ja ainakin 12 kertojaa. Aluksi luottamukseni horjui, tuntui vaikealta muistaa kuka kukin oli tarinassa vaikka Mark Meadows tekeekin melkoisen uroteon lukijana. Miehen ääninäytteleminen oli suorastaan upeaa, niin hienosti hän loi äänellään jokaiselle henkilölle oman persoonan aksentein ja äänenpainoin. Vain Meadowsin kiinan kieltä moittisin, hän nimittäin lausuu suurimman osan kiinankielisestä puheesta väärin. Mahtavaa luentaa haastavassa kirjassa!

Kirja esittelee kultaryntäyksen kaikessa raadollisuudessaan, elämä ja kilpailu selviämisestä on kovaa. Erityisesti naisten ja toisen luokan kansalaisina kohdeltujen kiinalaisten työläisten asema kirjassa koskettaa, maailma on miesten, muille vaihtoehtoja on vähän. Omiksi suosikeikseni nousivat yllättävästi ritarillinen Gasgoigne ja kovia kokenut ilolintu Anna.

Kirjan jujuna on syklisyys, tapahtumia kerrotaan monesta näkökulmasta jopa siinä mittakaavassa että homma alkaa käydä jo hyvämuistiselle lukijalle vähän tylsäksikin. Kirjan tunnelma, taitavasti luodut ja näytellyt henkilöt sekä ajatus kultarynnäköstä ovat toki mannaa minulle mutta silti ihan pikkuisen toivoin että tarinaa olisi karsittu. Itse asiassa tarina tuntui saavan loppunsa jo kolmannen osan päätöksessä, jolloin kuunneltavaa oli vielä hurjat kuusi tuntia jäljellä... Luulenkin että tämä kirja jakaa mielipiteitä - sen pituus ja tietynlainen jaarittelevuus eivät ehkä miellytä kaikkia. Minullekaan kirja ei ollut napakymppi mutta hyvä lukukokemus kuitenkin. Aion ehdottomasti lukea myös seuraavan Cattonin teoksen.

The Luminariesin suomennos julkaisee Siltala toukokuussa 2014. Viktoriaanisen mysteerin ystävät, pistäkää korvan taakse!

Audible Ltd, 2013
Lukija Mark Meadows
Kesto 29 h 14 min

lauantai 4. tammikuuta 2014

Bridget Jones - Mad about the boy / Helen Fielding

Se, että Bridget Jonesin päiväkirja, on yksi hyvänolon kirjoistani, ei liene salaisuus. Olen lukenut kirjan monta kertaa ja aina Bridget on onnistunut nostamaan mielialaani, vähän naurattamaankin. Hän on kuin vanha ystävä, sellainen jonka kanssa olet jakanut noloimmat ja kipeimmätkin sotkusi ja joka on kokenut ihan saman. Tyttökaveri, jonka kanssa voidaan kirota liian kireitä farkkuja samalla kun syödään vielä pari suklaakonvehtia. Olin aluksi innoissani kuullessani sarjan saavan jatkoa, kauhuissani kun kuulin mitä Fielding oli ihanalle Markille tehnyt. Ja kun kirja putkahti esiin joulupaketistani, en olisi malttanut odottaa lukemisen aloittamista. Oli aika tavata uudelleen vanha ystävä, pitkän ajan jälkeen.

Kuluneiden vuosien aikana elämä on heitellyt Bridgetiä voimakkaasti. Nyt hän on leski ja kahden pienen lapsen yksinhuoltajaäiti, joka yrittää palata takaisin elämään. Hän palaa jo kypsemmällä iällä deittailemaan ja avaa jopa Twitter-tilin.

Ihan ensimmäiseksi törmään isoon, joskin ehkä epäloogiseen ongelmaan. Aikoinaan olimme samanikäisiä, samassa elämäntilanteessa, nyt Bridget on 51-vuotias. Minä en. (Tarkistin passista!) Hän ei tunnu ikääntyneen, puuma-Bridget muistuttaa hämmästyttävästi vuosien takaista sinkkutyttöä, siinäkin määrin että vähän kurtistelin kulmiani Bridgetin huolettomuudelle mm. työasioiden suhteen. Olisi saattanut herkullista nähdä Bridget vähän tiiviimminkin työelämässä - vaikkapa esimiehenä?

Mark Darcyn kohtalo on toinen este, joka kirjassa on ylitettävä. Minusta, enkä taida olla ihan yksin mielipiteideni kanssa, Mark on ihana; mahtava, suoraselkäinen sankari ja todiste siitä, että hupsu ja mummopöksyjäkin käyttävä tyttö voi saada unelmiensa miehen. Silti jotain piti muuttua ja mielestäni Fielding ratkaisee tilanteen tyylikkäästi, jopa koskettavastikin.

Älkää käsittäkö väärin, minulla oli hirveän hauskaa Bridgetin kanssa. Vanha kirjakaveri, joulu, suklaat - nautin todella. Mutta sitten vähän analyyttisempänä hetkenä sanoisin lukukokemuksen olevan hivenen epätasainen, kirja alkaa mielenkiintoisesti, mutta alkaa sitten toistaa tuttuja kuvioita parantuen kuitenkin hurjasti loppua kohden. Kirjan mehevimpiä kohtia ovat ehdottomasti ne, joissa Bridget on ikäisensä, parhaat nauruni taisin saada rouvan Twitter-sekoiluista. Been there, done that!
Maanantai 23. huhtikuuta 2012
80 kg (voi luoja), seuraajia Twitterissä 0
Kello 21:15 En keksi, miten saisin sivulle kuvan. sen kohdalla on vain tyhjä munanmuoto. Mutta olkoon! Esittäköön se minua ennen varsinaista siittämistä.
Kello 21.45 Okei. Nyt vain odotan seuraajia.
Kello 21.47 Ei seuraajia
Kello 21.50 Tarkemmin ajatellen en jää odottamaan seuraajia, eihän vesikään kiehu jos sitä tuijottaa.
Kello 22.00 Onkohan minulle nyt tullut seuraajia?
Kello 22.02 Ei seuraajia.
Kello 22.12 Ei vieläkäkään seuraajia... Höh. Koko Twitterissähän on kyse juttelusta ihmisille, mutta siellä ei ole ketään jolle juttelisin.
Otava, 2013
Sivuja: 441
Alkuteos: Bridget Jones - Mad about the boy
Suomentanut Annika Eräpuro

perjantai 3. tammikuuta 2014

Haasteista haastelen

Kahmin vuoden alussa itselleni aimo kasan lukuhaasteita ja nyt on aika katsoa kuinka haasteiden kanssa kävi. Päättyneiden haasteiden tiedot löytyvät tuttuun tapaan yläpalkin Menneet haasteet -sivulta.

So American

Päätin jatkaa So American -haastetta vielä yhden vuoden verran, sillä halusin kerätä Amerikan karttani täyteen. Puhti kuitenkin loppui matkalla, lopputulokseksi tuli 37 osavaltiota. Takana on monta hyvää amerikkalaista lukuhetkeä, mutta luulen että nyt on aika luopua tästä haasteesta ja tehdä tilaa uusille jutuille.

Koe 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013

Tämän Facebookista liikkeelle lähteneen lukuhaasteen juttuna oli tutustua vähintään 13 itselle uuteen kotimaiseen kirjailijaan kuluneen vuoden aikana. Haasteen aikana tutustuin 32 uuteen kotimaiseen kirjailijaan. Allaolevista suosikkini taitavat olla Teemestarin kirja, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja Avioliittosimulaattori. Mainioita kirjoja!

1.Mifongin perintö / J.S. Meresmaa
2. Karikko / Seita Vuorela 
3. Kaukamoinen / Petteri Hannila
4. Punainen kuin veri / Salla Simukka 
5. Tulagi Hotel / Heikki Hietala
6. Ruuhkavuosi / Pauliina Susi
7. Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen 
8. Rajanaapuri / Roope Lipasti
9. Elävien kirjoihin / Marko Kilpi 
10. Laura / J.K. Johansson
11. Kotirauha / Marko Leino 
12. Totta / Riikka Pulkkinen
13. Teemestarin kirja / Emmi Itäranta 
14. Astuit väärään autoon / Marja-Liisa Heino 
15. Kolibri / Kati Hiekkapelto 
16. Sokea piste / Pasi Luhtaniemi 
17. Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta / Mikko Porvali 
18. Paimentyttö / Enni Mustonen
19. Itämaa / Johanna Holmström 
20. Mustat kalat / Eeva Tenhunen 
21. Leijonakuningas / Harri Nykänen
22. Taivaslaulu / Pauliina Rauhala 
23. Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen 
24. Toisin: minun Asperger-elämäni / Paula Tilli 
25. Federigon haukka / Hannele Klemettilä
26. Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin / Mia Kankimäki
27. Noitanaisen älä anna elää / Leena Virtanen 
28. Tumman veden päällä / Peter Franzén 
29. Avioliittosimulaattori/ Veera Nieminen
30. Luova laiskuus / Juha T. Hakala
31. Valkea joulu / Pete Suhonen
32. Talvi-iltain tarinoita 1 / Zacharias Topelius

Seitsemän sarjakuvaa -haaste

Susa heitti ilmoille mainion sarjakuvahaasteen, jossa tavoitteena oli lukea seitsemän sarjakuvaa vuoden aikana - mikä ihana tekosyy! Lukemistani sarjakuvista suosittelen lämpimästi ainakin Ulkoministeriö-sarjaa, Kolmea varjoa, Abirachedin Minä muistan -teosta, Pikku Närheä, Minun Kiinani -sarjaa, Aya-kirjoja ja Craig Thompsonin teoksia. Varsin tyydyttävä sarjakuvavuosi takana, toivottavasti edessä on vielä parempi!

Ranska
Cyril Pedrosa: Kolme varjoa (WSOY, 2010)
Abel Lansac, Christophe Blain: Ulkoministeriö 2: Diplomaattisia merkintöjä (WSOY, 2013) 
Renaud Dillies: Abelard (NBD, 2012) 
Sylvain Ricard & James: Järjen veit (WSOY, 2012) 
Christian Durieux: An enchantment: a graphic poem (NBM Publishing, 2013)
Zeina Abirached: Minä muistan (Like, 2013) 

USA
Craig Thompson: Blankets (Top Shelf, 2011)
Gene Luen Yang, Derek Kirk Kim: The Eternal Smile (First Second, 2009) 
Gene Luen Yang, Thien Pham: Level up (First Second, 2011)
Jeff Jensen, Jonathan Case: Green River Killer: A True detective story (Dark Horse Books, 2011)
Faith Erin Hicks: The Adventures of Superhero girl (Dark Horse Books, 2012)
Jason Hall, Cliff Chiang: Beware the Creeper (Vertigo, 2013 

Japani
Mei Nogughi: Finlandia 1 (Sangatsu Manga, 2012)

Suomi
Hanna Koljonen: Sokerihullu (Asema, 2012)
Sanna Ala-Ojala: Ättä ääriolosuhteissa (Suuri kurpitsa, 2013)
Lauri ja Jaakko Ahonen: Pikku Närhi (Egmont, 2012)

Iso-Britannia
William Shakespeare, Faye Yong: The Merchant of Venice (SelfMadeHero, 2009)

Kiina
P.ötie, Li Kunwu: Minun Kiinani 3: Rahan aika (WSOY, 2013)

Norsunluurannikko
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: Aya: Love in Yop City ( Drawn & Quaterly, 2013)
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: Aya of Yop City (Drawn & Quaterly, 2008)
Marguerite Abouet, Clement Oubrerie: The secrets come out (Drawn & Quaterly, 2009)
Marguerite Abouet, Mathieu Sapin: Akissi: Feline Invasion (Flying Eye Books, 2013)

Kanada
Guy Delisle: A user's guide to neglectful parenting (Drawn & Quaterly, 2013) 


Kirjallinen maailmanvalloitus

Kirjallinen maailmanvalloitus taitaa kestää ikuisesti, nyt aloitan jo neljättä vuottani haasteen parissa. Myönnettäköön tosin että suoritustapani on melko rento, luen enemmän omien fiilisteni mukaan ja listaan kertyy kirjoja siksi varsin epätasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä olen valloittanut 93 maata - aika paljon on vielä luettavaa jäljellä!

Ihminen sodassa

Vuoden 2014 lukuhaasteekseni poimin Suketuksen Ihminen sodassa -haasteen, joka kestää marraskuun loppuun. Ajatuksena on lukea sodasta kertovia kirjoja, haasteen lukulista on melkoisen kiinnostava. Edistymistäni voi seurata haasteen omalla sivulla, joka löytyy blogin yläpalkista, lisäksi haastekirjoihin liitän tunnisteen Ihminen sodassa.

Kuinka teidän lukuhaasteenne etenevät ja millaisten haasteiden parissa edetään vuonna 2014?



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Katse taakse eli vuoden 2013 suuri tilastotuokio

On taas aika katsoa hetki menneeseen ennen uuden vuoden aloittamista. Vuosi oli vauhdikas, luin paljon mutta muutakin touhua päiviin mahtui. Oman vuoteni kohokohta taisi olla keväinen Venetsian reissu, tuon vanhan kaupungin kujien tallailu vain oli mahtava kokemus.

Blogin puolella olen myös kokeillut erilaisia tempauksia ja uudistuksia, höpöttelen nykyisin myös Twitterin puolella ja pienen videobloggausyrityksen. Videoiden osalta minulla on parikin ideaa varastossa, joten pitäkääpäs varanne!

Luin vuoden aikana 236 kirjaa eli 64910 sivua. Ihan jokaisesta lukemastani kirjasta en tosin ehtinyt blogata, mutta olen pyrkinyt ainakin mainitsemaan lukemistani kirjoista kuukauden kooste -postauksen yhteydessä.

Vuoden 2013 luetuimmat postaukset

Hiljainen tyttö / Tess Gerritsen
- Hiljaisen tytön yllättävä voittokulku blogini tilastoissa. Veikkaan kyllä että Hiljaisen tytön suosio johtuu esimerkiksi Robinin saman nimisen kappaleen googlettelusta.
Hiljaiset: introverttien manifesti / Susan Cain
- Introverttien manifesti on myös toista vuottaan TOP10:ssä, hieno kirja!
Totta / Riikka Pulkkinen
- Riikka Pulkkisen Totta on ensimmäinen vuonna 2013 lukemistani kirjoista joka ylsi luetuimpien listalle. Luin kirjaa taannoisella Venetsian reisullani ja jäin hiukan kaksijakoisiin mietteisiin. Pidin Pulkkisen tekstistä mutta silti mietin oliko joissakin sanoissa jo hiukan kikkailun makua.
Kinuskikissa leipoo - Tervetuloa juhliin! Sini Visa
- Kinuskikissan leivontakirja on blogista kirjaksi -teemaviikon tulosta vuodelta 2012. Kirja on ollut kovassa käytössä ja mielenkiinnolla odotan myös kevättä 2014 jolloin ahkeran leipurin seuraava kirja ilmestyy.
Taivasten vanki / Carlos Ruiz Zafón
- Carlos Ruiz Zafónin haikean nostalgiset kummitustarinat ovat upeita, olen todella iloinen siitä että Taivasten vanki on päässyt luetuimpiin postauksiini.
Terveiset Kutturasta / Mikko-Pekka Heikkinea
- Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta oli hykerryttävää luettavaa vuodelta 2012 - suosittelen edelleen jos naurunystyröitä täytyisi kutitella.
Toisin: Minun Asperger-elämäni / Paula Tilli
- Toisin on yksi vuoden 2013 hurjimpia nousijoita. Kirja antaa mielenkiintoisen näkökulman Asperger-henkilön elämästä vaikeuksineen ja iloineen.
Työkirja / Saku Tuominen, Pekka Pohjakallio
- Työkirja on hurjan mielenkiintoista luettavaa ja soisinkin että näitä oppeja sovellettaisiin enemmänkin työpaikoilla. Ehkäpä, ainakin kirjaa googletellaan kovasti!
Paikka vapaana /J.K. Rowling
- J.K. Rowlingin paikka luetuimpien postausten listalla ei liene yllätys...
Vadelmavenepakolainen / Miika Nousiainen
- Vadelmavenepakolainen on luettu jo vuonna 2011, mutta vasta tänä vuonna se on noussut luetuimpien listalle. Liekö kirja saanut vetoapua monista teatterisovituksistaan sekä tekeillä olevasta elokuvasta?

Vuosi 2013 tilastoin

Tilastotuokion idean taisin alunperin lainata Sallalta, mutta listoista pitävänä nörttinä olen huomannut myös odottavani piirakoiden kimppuun pääsemistä. Edellisvuosien tilastot löydät täältä, vuodet 2012 ja 2011.

 Faktaa vai fiktiota

Olen aika vahvasti fiktion ystävä, joskin jokunen tietokirjakin mahtuu aina lukukasaan mukaan. Numerot puhuvat puolestaan, vuonna 2013 lukemistani kirjoista vain 10 prosenttia oli tietokirjoja. Edellisen kahden vuoden lukemat ovat lähes täsmälleen samanlaiset. Siitäkin huolimatta että tietokirjojen määrä blogissani on melko minimaalinen, on vuoden 2013 luetuimpien kirjojen TOP10:ee päätynyt peräti neljä tietokirjaa. Pitäisiköhän sittenkin tehdä muutoksia lukutottumuksiin?!



Kotimaista vai ulkomaista kirjallisuutta

Yllätyksenä ei taida sekään että olen käännöskirjallisuuden ystävä, viime vuonna lukemistani kirjoista 71 prosenttia oli peräisin ulkomaisten kirjailijoiden kynistä. Kurkistus kahden viime vuoden tilastoihin kuitenkin kertoo sen että kotimaisen kirjallisuuden osuus blogissani kasvaa - hitaasti, mutta varmasti. Aloitusvuonna 2011 kotimaisen kirjallisuuden osuus oli vain 22 prosenttia - ehkä jo ensi vuonna pääsemme kolmosella alkavaan prosenttilukuun?


Lukukieli

Suomi on ilman muuta ensisijainen lukukieleni (67 prosenttia), joskin huomaan lukevani yhä enemmän englanniksikin (32 prosenttia). Tänä vuonna kuitenkin onnistuin ponnistamaan myös toisen kotimaisen kielen tilastoihin saakka - peräti 1 prosentti lukemistani kirjoista oli kirjoitettu ruotsin kielellä. Tämä on mielestäni positiivista kehitystä - voin harjoittaa kielitaitoani lempiharrastukseni parissa. Englanniksi lukemieni kirjojen määrä on kasvanut kahdessa vuodessa 10 prosenttia mikä tuntuu melko paljolta.



Mies- vai naiskirjailija

Kirjailijan sukupuolella ei näytä vuonna 2013 olleen suurtakaan merkitystä, joskin naiskirjailijat saavat hienoisen 52 prosentin voiton. Myös tässä asiassa näyttää tapahtuneen kehitystä sillä edellisinä tilastovuosina mieskirjailijoiden siivu tilastopiirakastani on ollut kapeampi.
Uusia vai vanhoja tuttavuuksia

Se, millä perusteella lukukasaan kirjoja valikoidaan, onkin mielenkiintoinen juttu. Tutut kirjailijat (45 %) kiinnostavat toki vuodesta vuoteen mutta silti aika mukavasti seikkailen ihan uusienkin tuttavuuksien parissa (55 %). Tässä luokassa ei vuosien saatossa ole tapahtunut suuria muutoksia, toki pientä heittoa löytyy vuosittain riippuen siitä mitä kirjasarjaa bloggari onkaan innostunut lukemaan.


Vuoden 2013 uutuuskirjoja vai niitä vanhempia

Usein kuulee valitettavan että kaikissa blogeissa luetaan vain niitä samoja uutuuskirjoja. Luonnollisesti uutuudet kiinnostavat minuakin mutta silti yli puolet (54 %) kaikista lukemistani kirjoista oli julkaistu ennen vuotta 2013. Uutuuksien osuus luetuista kirjoista näyttää myös olevan hienoisessa laskussa, esimerkiksi edellisvuonna tasan puolet blogatuista kirjoista oli uutuuksia.

Kirjan formaatti

Kirjan formaattiin liittyvä kaavio lienee se, joka on muuttunut kaikkein eniten. Perinteinen kirja on toki edelleen suosikkini (80 %) mutta yhä enenevässä määrin lämpenen myös sähköiselle kirjalle. Paperinen kirja on ihana esine, sähköinen taas hurjan käytännöllinen. E-kirjojen osuus blogatuista oli vuonna 2013 12 prosenttia. Yllättäjäksi nousi sähköinen äänikirja johon hullaannuin vuonna 2013, voinhan lenkkeillä ja lukea samaan aikaa - parhautta!

Mistä minulle

Blogatun kirjan hankintatapa on puhututtanut tänäkin vuonna ja asian tiimoilta on laadittu bloggareille ohjeistustakin. Minun blogistani arvostelukappaleet löytyvät omalla tagillaan varustettuna, lisäksi mainitsen asiasta erikseen postauksessa. Arvostelukappaleiden osuus luetuista kirjoista on kuitenkin suhteellisen pieni (12 %), hovihankkijani on ehdottomasti kirjasto 73 prosentillaan. Ja tuleehan niitä kirjoja ostettuakin (12 %), joskus saan niitä jopa lahjaksikin (2 %).