Post Office / Charles Bukowski

Eräänä sateisena talviaamuna työkaverini, harmaantunut herrasmies, yllätti tuomalla minulle omatoimisesti lainaksi kirjan. Hän oli tuumaillut että saattaisin pitää Charles Bukowskin Post Officesta, mainiosta tarinasta, joka kertoi samalla Bukowskista itsestään. Emme ole tainneet juurikaan keskustella koskaan kirjoista, joten olin iloinen ja yllättynyt. Kirjan alun luettuani alkoi vähän huolestuttaa, sillä Post Office ei oikein vaikuttanut minun jutultani. Kuinka sanotaan nätisti kiltille, vaivaa nähneelle ihmiselle että anteeksi, en pitänyt sinun lempikirjastasi?! Huh.

Post Office on Henry Chinanskin, Charles Bukowskin alter egon tarina. Henry, joka on jokseenkin päämäärätön tyyppi, ajautuu töihin postitoimistoon helppojen panojen toivossa. Yllättäen, postin jakaminen ja myöhemmin myös lajittelu, ei kuitenkaan ole suoranaisesti unelmahommaa, mutta silti tuosta työstä muodostuu Henryn muuten niin rikkonaisen elämän punainen lanka. Naiset tulevat ja menevät, viinaa juodaan, joskus mennään töihinkin.

Jos ihan suoraan sanotaan, minusta Henry oli rasittava tyyppi. Hän oli lusmuilija jolla ei vaikuttanut juurikaan olevan kunnianhimoa tai sen puoleen monia muitakaan tunteita. Suhteet naisiin tuntuvat jäävän melko pintapuolisiksi siitäkin huolimatta että Henry jopa menee naimisiin eikä isyyskään tunnu miehen maailmaa juurikaan hetkauttavan. Paneminen ja juominen tuntuvat olevan kirjan perusteella miehen elämän kohokohtia ja se on kyllä oikeastaan vähän surullista.

Post Officen tarkoitus lienee olla renttumaisen hauska ja kyyninen kirja, mutta minulle jutun juju ei oikein avautunut. Mielikohtiani olivat ehdottomasti luvut, joissa Bukowski irroittelee postilaitoksen byrokratian kustannuksella, hän osaa taitavasti tuoda esiin organisaation kömpelyydet ja pienen ihmisen turhautumisen isossa organisaatiossa. Osa teemoista taitaakin olla edelleen ajankohtaisia vaikka kirjalla onkin jo ikää nelisenkymmentä vuotta. Mutta siltikin tämä ei vain ollut minun juttuni...

(Chinanski ahdistuu pikkukaupungin elämästä.)"We've got to leave", I told him.
"You ought to stay here", he said. "It's a good life. Plenty of hunting and fishing. The air's good. And no pressure. You own this town, " he said.
"I know, doc, but she wears the pants."

Kirjasta on blogannut myös Jori.

Black Sparrow Press, 1988
Sivuja: 115

Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois: 543 päivän reppumatka / Merja Mähkä

Ihanasti hukassa saapui hyppysiini tavallisuudesta poikkeavalla tavalla - matkailua rakastava JohannaH oli hankkinut kirjan itselleen ja lainasi kirjan kiltisti allekirjoittaneelle luettavaksi - kiitos kaunis!

Merja Mähkä on kolmikymppinen toimittaja, jonka haaveena oli reppumatkailla ympäri maailmaa. Kun jotain oikein kovasti tahtoo, sen toteuttamiseen löytää keinot. Näin kävi Mähkällekin - hän otti tauon työelämästä ja lähti rinkkansa kanssa maailmalle. Matkansa aikana hän piti Ilta-Sanomien sivuilla 100 maata -nimistä blogia, jossa minäkin satunnaisesti muistin vierailla. Kyseessä on siis jälleen kerran blogikirja, harmikseni tämä ei osunut tutkaani Bloggaajien viikkojen lukulistoja mietittäessä.

Luin kirjaa sekavin miettein. Toisaalta ihailen Mähkän rohkeutta tavoitella omaa unelmaansa ja hänen matkalta saamiaan kokemuksia, toisaalta taas hiukan kauhistelen hänen matkaansa. Mähkä nimittäin matkusti pääosin yksin hurjankin kuuloisissa maissa kuten Kolumbiassa. Tunnustan auliisti olevani siinä määrin pelkurimainen ja mukavuudenhaluinen matkustaja etten taipuisi moiseen. Minun matkahaaveisiini vain kuuluvat torakattomat huoneet, kunnon sänky - kenties jopa suihkukin?

Kirjassa seikkaillaan pitkälti maissa, joihin tavallinen turisti ei normaalisti eksy. Tämä on toisaalta plussaa, sillä luen mielelläni itselleni vieraista paikoista, silti tavallaan olisi ollut hauskaa kuulla Mähkän seikkailuista niissä maissa, jotka itsellenikin ovat tuttuja jotta voisin ikäänkuin vertailla kokemuksia. Kirjan alkuosa tuntui tästä syystä hiukkasen puuduttavalta, vauhtiin Mähkä tuntui pääsevän Afrikassa, tosin minusta kirjan mielenkiintoisin osa oli Etelä-Amerikka, jossa koetaan hetkittäin melkein absurdeja juttuja. La Pazissa mm. Merja miettii osallistuako oikeassa vankilassa vankien toimesta järjestettävälle turistikierrokselle. Tinkiminen ei kuitenkaan onnistu, joten vankilan sijaan kokeillaan koka-baaria ja katsotaan mummojen painia. Kirjan Bolivia kuulostaa melkein omalta ulottuvuudeltaan ja siksi valitsinkin sen Kirjallisen maailmanvalloituksen maakseni.

Mähkän matkakertomus oli mielestäni rehellinen, hän ei pyri maalailemaan yltiökauniita kuvia matkakohteistaan tai matkan keveydestä ja kertoo myös epämääräisistä majapaikoista ja ryöstöstään avoimesti. Teksti on sujuvaa ja väliin on lisätty pieniä tietoiskuja mm. Macchu Picchulle pääsemiseen, joiden tiedot ainakin tuntuvat uskottavilta. Mähkän etapeista juuri Macchu Picchu jäikin kaihertamaan mieltäni, JohannaH taas haaveili Galapagos-saarista...

"Jokin minussa oli muuttumassa peruuttamattomasti ja rytinällä tai murtautumassa ulos. Mikä se oli? En saanut siitä kiinni. Minua vain laulatti. This sex is on fire. Halusin takaisin mereen, jahtaamaan aaltoja niin kuin henkeni olisi niistä riippunut. Tunsin itseni niiden pyörityksessä samalla heikoksi ja vahvaksi,  heikoksi, koska ne heittelivät minua ja vahvaksi, koska en sitä pelännyt.
Surffasin kolmantena aamuna lisää. Vaikeudet jatkuivat. Sukeltelin edelleen päistikkaa mereen. Sain kiinni vaivaiset neljä aaltoa. Imin suolavettä keuhkoihin ihan kuin kahtena edellellisenäkin päivänä. Mutta minä surffasin. Lensin.
Ykkösvaihteella ei saa mitään."

Tammi, 20 12
Sivuja: 254
Kirjasta lisää: 100 maata -blogi, Aamuvirkku yksisarvinen
Kirjallinen maailmanvalloitus: Bolivia

Teräsleijona / Ilkka Remes

Ilkka Remes on isän ja minun juttu. Joululahjojen ostaminen käy helposti, sillä vuosittain kätevästi joulun alla ilmestyvä Remes on aina isän toivelistalla. Myöhemmin vaihdamme lahjakirjoja ja lukemisen jälkeen jutellaan kirjasta. Näin olen tullut tutustuneeksi Ilkka Remeksen, Taavi Soininvaaran ja Wilbur Smithin - isän suosikkien - kirjoihin.

Minulle Ilkka Remeksen kirjat ovat kuin action-leffoja, joskus sellaisen lukeminen vain rentouttaa. Omat suosikkini taitaa olla Karjalan lunnaat, joka oikeastaan toimisikin elokuvana. Kirjoissa piisaa aina mukavasti vauhtia, plussaa ne saavat myös ajankohtaisista aiheista. Kirjailija tuntuu olevan napsivan varsin mukavasti uutisaiheista teemoja kirjoihinsa, mikä omalta osaltaan vetää lukijan tiiviimmin kirjaan sisään.

Ajankohtaisissa teemoissa liikutaan tälläkin kertaa, kirjan päähenkilö on eronnut ja poliisistakin poispotkittu Riku, jonka suurimpana huolena on Leo-pojan huoltajuuden menettäminen. Rikun ex-vaimo nimittäin on muuttamassa takaisin kotimaahansa uuden puolisonsa, kieron liikemiehen Hansin kanssa. Päästäkseen Rikusta eroon Hans mustamaalaa Rikua venäläismediassa ja saa lastensuojeluviranomaiset kääntymään miestä vastaan. Pitääkseen poikansa maassa Riku alkaa tutkia miehen taustoja ja liiketoimia, mutta asiat osoittautuvat odotettua vaarallisemmiksi.

Minusta Teräsleijona ei ollut kaikkein vetävintä Remestä, mutta toki sen kanssa aika kului ja varsinkin lopun asetelmat olivat mielenkiintoiset. Näitä tuoreimpia kirjoja tosin vaivaa mielestäni tietynlainen samankaltaisuus, olisikin kiva nähdä Remeksen kokeilevan taas vaihteen vuoksi toisenlaista kaavaa...

"Välimaa muisteli puheita kymmenistätuhansista syrjäytyneistä nuorista, jotka muodostivat todellisen uhan yhteiskunnalle. Asiantuntijat olivat sanoneet että tarvittiin vain yksi kipinä, joka saattaisi leimahtaessaan sytyttää suuren palon. Suomessa oli ollut rauhallista yhteiskunnallisten jännitteiden kanavoiduttua viime vaalien jälkeen perussuomalaisten huikeaan vaalivoittoon, mutta edelleenkään mikään ei oikeastaan ollut muuttunut ja merkkejä uudelleen nousevasta tyytymättömyydestä ja turhautumisesta oli ilmassa.
Välimaa siirtyi uutislistalle ja huomasi siellä uuden ilmoituksen. Poliisi pitäisi tiedotustilaisuuden liittyen Venäjän Suurlähetystön eteen jätettyyn räjähteeseen.
Toivottavasti poliisi seurasi tarkasti myös viestittelyä netissä. Välimaa vaistosi, että oli äkkiä jouduttu tilanteeseen, jossa elettiin todellisia sisäisen ja ulkoisen vaaran aikoja."

WSOY, 2011
Sivuja: 468
Kirjasta lisää: Kirjaseuranta, Aamuvirkku yksisarvinen
Kirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Latvia