perjantai 29. kesäkuuta 2012

Pitkä kuuma(?) lukukesä

Hurjaa! Kesäkuu on ihan kohta purkissa vaikkei siltä tunnukaan. Sammakkomiesten lupaamasta superlämpimää alkukesää ei ole vielä näkynyt, toivottavasti loppukesästä saataisiin enemmän lämpöä ja aurinkoa, vaikka ihan viikonlopuillekin saakka. Kesäkuu on Norkkulassa on ollut melkoista vaakalentoa, kalenteri on pullistellut tekemisestä ja vaikka hauskaa on ollut, alan kyllä olla jo loman tarpeessa!

Kirjallisista touhuista mainittakoon mukava Proosaa ja Marmeladia -tapahtuma, jossa tutustuin Kristiina Vuoren esikoisteokseen Näkijän tytär. Sain myös vihdoinkin mahdollisuuden nähdä Lionel Shriverin hienon kirjan pohjalta tehdyn Poikani Kevin -elokuvan. Eihän se mieltäylentävää katsottavaa ollut, mutta vaikuttava kokemus. Elokuvasta riittikin juttua koko kotimatkan ajaksi, mm. paljon pohdimme sitä voisiko Eva oikeasti antaa Kevinin teot anteeksi.

Juhannuksen jälkeen käynnistyi blogin historian toinen arvonta. Palkintoina on kaksi Penguin Classics -mukia ja mukaan pääsee antamalla blogista palautetta. Aikaa on sunnuntaihin 8.7 2012 klo 18 saakka. Nyt kaikki mukaan! Blogin palautteista teen oman postauksensa heinäkuussa.

Kesäkuun luetut

Vaikka kesäkuu oli kolea, oli se kuitenkin mainio lukukuukausi - kirjoja kertyi yhteensä 17 kpl ja luettuja sivuja 7288, poislukien sarjakuvat ja tietokirjat. Aikamoisen kimpaleen kakusta veivät tällä kertaa dekkarit, mutta myös historiallista fiktiota tuli luettua oikein mukavasti. Luin melko vähän englanniksi, vain kaksi kirjaa. Kesäkuu oli myös melko pitkälti naisten kuukausi, lukemistani 17 romaanista vain kolme oli miesten kirjoittamia.

Kuukauden TOP3:een pääsivät ehdottomasti Zahran paratiisi -sarjakuva (iso peukku tälle kirjalle!), Hilary Mantelin uutuus Bring up the Bodies sekä Kristiina Vuoden Näkijän tytär. (Ken Follettin Taivaan Pilarit olisi kyllä kilpaillut paikasta mutta jostain syystä onnistuin harmistumaan tv-sarjasta sen verran että pistin syyttömän kirjan kärsimään. No joo, sarja on oikeasti ihan ok, se vain ei noudattele juonta riittävän uskollisesti minun makuuni. Nyt. Lopetan. Asiasta. Vaahtoamisen.) Suuria pettymyksiä ei lukukuukauteen ei mahtunut, mutta Outi Pakkasen Julman kuu lässähti valitettavalla tavalla ihan loppumetreillä.

Haasteiden tilanne

Lukuhaasteeni edistyvät edelleen melko heikosti.  Ikkunat auki Eurooppaan haaste keräsi eniten pisteitä, sillä luin useamman brittiteoksen, muutaman ranskalaisen ja ruotsalaisen ja kerkesin pyörähtää pikaisesti Italiassa ja Espanjassakin. Uusien osavaltioiden löytäminen sen sijaan oli kiven takana So American -haasteessa, valloitin vain New Yorkin ja Hawaijin osavaltiot. Kaunokirjallisen maailmanvalloituksen tilanne on ihan yhtä surkea, sinne sain kerätyksi vain Bolivian ja Uzbekistanin.

Luetuimmat tekstit 06/2012

Ajattelin esitellä blogin luetuimpia juttuja puolivuosittain suureksi osaksi siitä syystä että tilastonörttinä moinen kiinnostaa minua. Ensimmäisen kerran luetuimpia tekstejä listasin joulukuussa. Kotimaisten ja ulkomaisten kirjojen (4 - 6) suhdeluku näyttää pysyneen samana puolen vuoden aikana, vain kirjat ovat muuttuneet. Tosin jouluisella listalla ei ollut mukana lainkaan sarjakuvia tai tietokirjoja mutta nytpä on! Genreittäin mietittynä joulukuisella listallani ovat korostuneessa asemassa elämäkerrat ja jännärit mutta kesäkuussa suuntaus on kääntynyt hiukan kohti historiallisia romaaneja ja öö... niitä jännäreitä.  Voisinkin ehkä vetää tästä sen johtopäätöksen että dekkarit ovat ja pysyvät tässä blogissa.

1. Bagdadin prinsessa, elämäni Saddamin kanssa / Parisoula Lampsos
- Bagdadin prinsessa jatkaa kuukausi kuukaudelta blogini luetuiman postauksen paikalla, ero muihin teksteihin on melkoinen. Suuri osa Parisoulan tekstiin päätyneistä näyttäisi tosin olevan amerikkalaisia, ilmeisesti rapakon takana on paljonkin kiinnostusta Saddamin elämään liittyviä asioita kohtaan. Kirja oli toki ihan kohtuullinen, mutta näin suurta suosiota en olisi sille osannut ennustaa.

2. Kinuskikissa leipoo - Tervetuloa juhliin! / Sini Visa
- Kinuskikissa leipoo on ensimmäinen listalle päässyt tietokirja ja yksi harvoja lukemiani ruokakirjoja. Kinuskikissan suosiosta kertoo se, että bloggasin kirjasta vasta kuukausi sitten ja kirjan listalle nousu tapahtui melkoisen nopeasti - olisiko Kinuskikissasta haastajaksi Bagdadin prinsessalle?

3. Näkijän tytär / Kristiina Vuori
- Näkijän tytär on listan tuorein ja huimin nousija, sillä bloggasin kirjasta vasta jokunen viikko sitten ja pitää jo kolmossijaa! Kiinnostusta kirjaa kohtaan tuntuu siis riittävän!

4. Raamatullinen vuosi / A. J. Jacobs
- A.J Jacobsin yhden miehen Raamattu-kokeilu näyttää myös kiinnostaneen mukavasti.

5. Suljettu maa / Barbara Demick
- Suljetun maan lukemat ampasivat ylös heti Pohjois-Korean diktaattorin kuoltua. On mielenkiintoista huomata kuinka maailman uutiset heijastuvat tänne kirjablogienkin maailmaan. Suljettu maa oli toiseksi luetuin tekstini joulukuussa ja on, laskusuhdanteesta huolimatta, vielä suosittua luettavaa.

6. Konttorikanat: Elämää kopissa / Doug Savage
- Konttorikanat on ensimmäinen luetuimpien listalle päätynyt sarjakuva, ja oikein mainio sellainen. Toimistossa työskentelevät ymmärtänevät sarjan suosion päälle.

7. Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus / Indrek Hargla
- Apteekkari Melchiorista bloggasin helmikuussa - kuinka voisin vastustaa keskiaikaista murhamysteeriä?! Ilokseni Melchiorin seikkailut jatkuvat taas syksyllä sarjan toisen suomennetun osan myötä.

8. Missä kuljimme kerran / Kjell Westö
- Kjell Westö on yksi kotimaisia suosikkikirjailijoitani, joten on mukavaa nähdä tämän kirjan päässeeen luetuimpien listalle.

9. Tarhapäivä / Eve Hietamies
- Eve Hietamiehen Tarhapäivä oli odotettu uutuus ja osasin melkein arvatakin kirjan arvostelun päätyvän luetuimpien listalle.

10. Minun kansani, minun rakkaani / Toni Morrison
- Listan ensimmäinen Nobel-voittaja!

Entäs ensi kuussa?

Kyselin Juhannuksen alla Facebookissa Juhannus-lukemista. Kyselyn lopputuloksena oli tiukka tasapeli George R.R. Martinin A Dance with Dragonsin ja Joyce Carol Oatesin My sister, my loven välillä. Koska kumpikin kirjoista on tuhdimman puoleinen, päädyin aloittamaan isommasta eli Westerosiin vie taas tiemme. Oatesin kimppuun on myöskin päästävä pian, sen verran kiinnostavalta kirja vaikuttaa. Muutenkin tarkoitukseni olisi ensi kuussa lukea vähän enemmän oman hyllyn kirjallisuutta - niitä kirjoja kun on tullut pikkuisen hamstrattua...
 

4 kommenttia:

  1. Kivoja kirjoja olet lukenut. Minä, Marie Antoinette on mulla lukupinossa, joten en uskaltanut kurkata arviotasi. Pakkasen Julman kuun luin itsekin vähän aikaa sitten ja minusta kirja oli ihan hyvä, muttei kuitenkaan lähellä Pakkasen parhaimmistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pakkasen Julma kuu oli minusta melkein loppuun asti hyvä, mutta sitten se loppu oli (minusta) jotenkin niin älytön että koko vire lässähti. Joskus näinkin.

      Poista
  2. Reipas lukukuukausi! Tuo Suljettu maa odottaa muuten minullakin lukemista, pokkari seurasi kotiin kirjakaupasta vähän aikaa sitten...

    Ääks, huomenna täytyy varmaan koota voimat ja tehdä itsekin kesäkuun blogisiivous. Miten ihmeessä tämä kesäkuu on mennyt näin nopeasti?! Kulkeeko aika nopeammin viileässä säässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, tiedän tunteen. Minä olin etsimässä häälahjaa ja jotenkin vahingossa eksyin kirjaosastolle ja siellä yksi orpo reppana suorastaan kerjäsi adoptoimaan... Suljettu maa oli kyllä mielenkiintoinen, P-Korea on niin outo paikka!

      Jos viileässä säässä luetaan nopeammin, niin helmikuussa taitaa vauhti olla jo vallan hurja. Sitä odotellessa...

      Poista