Kirjassa seurataan kolmikymppisen Johannan elämää, välillä naisen itsensä kertomana, välillä vastapäisessä talossa asuvan vanhahkon Armin seuraamana. Johanna, citysinkku, työskentelee Stockmannilla kosmetologina. Eräänä hyvin huonosti alkaneena migreenipäivänä Johannan elämä muuttuu kun hänen elämäänsä kävelee psykologi Samuel. Komea poninhäntämies vie Johannan sydämen ja alkuun miehen erikoinen käytös tuntuu vain raikkaan persoonalliselta ja intohimoiselta. Mutta kuten tiedämme, raja rakkauden ja vihan välillä on joskus hiuksen hieno...
Kirjan alussa Armi viittaa kertomuksellaan Hitchcockin Takaikkunaan (yksi lempielokuvistani) ja kieltämättä kirjan asetelma onkin hyvin samankaltainen. Juuri Armin, sivustakatselijan, puheenvuorot luovat kirjan hyytävän tunnelman, on kuin lukija ja Armi yhdessä näkisivät ne merkit, joita rakastunut Johanna ei kykene tulkitsemaan. Tarinan arkisuus ja tavanomaisuus tekevät siitä hyytävän, sen voisi kuvitella olevan totta.
Olin melko innoissani tästä kirjasta aina loppumetreille saakka ja siksi kirjan loppuratkaisu tulikin melkein järkytyksenä. Se nimittäin tuntui epäuskottavalta ja jollakin tapaa hutaistulta, kuin kirjailijalle olisi tullut kiire saada teos valmiiksi. Oloni lukemisen jälkeen olikin pettynyt, tuntui kurjalta että muuten niinkin taidokas teksti lysähti viimeisissä luvuissa kasaan kuin kohokas.
Löytyyko täältä muita Julman kuun lukeneita vai olenko yksin kohokas-mietteideni kanssa?
"Mustatukan asunnossa oli pimeää.Crime Time, 2012
Tänään sälekaihtimet ovat olleet siellä tiukasti kiinni koko päivän, mutta valoa ja jonkinlaista liikennettä näkyi kyllä aamulla. En pysty sanomaan, oliko Mustatukka yksin kotonaan.
Ensi yönä kuu on jo aika pyöreä. Toivottavasti sää pysyy kirkkaana aamuun saakka.
Kuluneena syksynä kuu on muuten ollut tavallistakin valkoisempi. Julman valkoinen."
Sivuja: 247
Haa, tämähän oli MeNaisissa jatkokertomuksena viime vuonna! Olen siis lukenut. Tosin nyt on sanottava, etten ollenkaan muista, miten se päättyi...
VastaaPoistaAhaa... Tällä on sellainen tausta. Luvut ovat kieltämättä aika napakoita, joten sopivat jatkikseksi.
PoistaMiten sä vertaisit tätä Pakkasen normaaliin tuotantoon: jännempi, trillerimpi, parempi, millainen? Mä sain jostain esittelustä käsityksen, että tää poikkeaisi jotenkin normaalista linjasta enkä ole siksi uskaltanut kunnolla edes harkita sen lukemista.
VastaaPoistaMun mielestäni ehkä kokonaisuutena jotenkin trillerimpi. Toi mieleen ehkä tyyliltään vähän Leena Lehtolaisen Tappavan säteen jollain tavalla. Ja loppua lukuunottamatta mielestäni myös parempi.
PoistaSama tunne Pakkasen kirjojen kanssa. Ainakin muutamassa viimeisestä on tullut tunne, että loput olisi vähän hätäseen huiskastuja. Lieviä pettymyksiä siis. Sinällään ihan kivaa kerrontaa ja juonen rakentelua, muttta loput ovat olleet jotenkin väkinäisiä.
VastaaPoistaAnonyymi, samaa minäkin mietin. Mielelläni näistä tykkäisin mutta...
PoistaEpäuskottava tarina. Kaksi naista ja väkivaltainen narsisti. Ei uppoa enää että tänä päivänä molemmat antaisivat jutun jatkua. Jos kirjan olisi kirjoittanut joku tuntemattomampi, kriitikot olisivat lytänneet. Ei näinä aikoina enää tehoa mitkään AH:n takaikkunavertaukset. Pakkaselle ja Lehtolaiselle on käymässä vähän samoin. Taso laskee.
VastaaPoistaAnonyymi, minä kyllä pidän Takaikkunasta, se on taidokas elokuva, mutta tämä "versio" ei toiminut. Minulle tuo loppu vain lässähdytti kirjan tunnelman täysin.
PoistaSain tämän juuri kuunneltua äänikirjana, ja olen samoilla linjoilla kanssasi. Tarina oli sopivan hyytävä ja arvoituksellinen, mutta loppu poikkeuksellisen epäonnistunut.
VastaaPoistaMinna, loppu tosiaan on jotenkin hutaistun oloinen, olisin toivonut jotain toimivampaa.
PoistaÄidinkielen tunnille piti valita kotimainen ja 2000-luvun kirja. Hetken mielijohteesta valitsin tämän, koska kirjan nimi herätti mielenkiintoni. Luin kirjan 2-3 tunnissa ja pidin synkästä tunnelmasta ja näkokulmien vaihtelusta, mutta loppu oli melko lattea.
VastaaPoistaKawaii Fuyu, loppu lässähdytti minusta koko kakun. Harmi kyllä.
Poista