Näkijän tytär / Kristiina Vuori

Tutustuin Näkijän tyttäreen, Kristiina Vuoren juuri julkaistuun esikoisteokseen, Tammen järjestämässä hauskassa Marmeladia ja proosaa -tilaisuudessa. Kristiina Vuori esitteli meille, bloggareille ja lukupiiriläisille, kirjaansa ja niinhän siinä kävi, että kiinnostuin. Kirja on genreltään kotimaista historiallista viihdettä ja Vuori mainitsee innoittajikseen mm. Kaari Utrion, George R. R. Martinin ja Angelika -kirjat - ei yhtään hullumpi lista! (Tapahtumasta on kirjoitettu enemmän muiden bloggareiden toimesta, lue lisää vaikkapa Ammalta, Mari A:lta, Marialta tai Marilta.)

Kirja itsessään sisälsikin mukavan yhdistelmän historiaa, mystiikkaa, juonittelua - ja tietysti roihuavaa rakkautta. Näkijän tytär on melko naisellinen pakkaus vaikka mukaan on mahdutettu taisteluitakin, mutta vähentämällä romantiikan määrää ihan pikkuisen tämä olisi voinut olla myös kirja, johon esimerkiksi isäni, seikkailuromaanien suuri ystävä, mielellään olisi tarttunut.

Eletään vuotta 1219 Suomessa. Teinperin kartanon tyttärelle, Margareeta-rouvalle, syntyy päällekarkauksen seurauksena punatukkainen tyttölapsi. Tytön, Eiran, kasvaessa huomataan että tyttösellä on erikoisia taitoja. Eira näkee unia, jotka käyvät toteen ja hänen käsillään on parantavia kykyjä - taitoja, jotka vanhojen uskontojen ja kristinuskon paineessa voivat olla vaarallisia. Eiralle rakkain on kasvinveli Rikhard, mutta kuka on ilvessilmäinen poika, joka vierailee hänen unissaan?

Vuori on tehnyt ahkerasti tutkimustyötä kirjaansa varten ja se näkyy. Kirjan kieli on mukavalla tavalla vanhahtavaa ja tekstissä vilahtaa monta tälle lukijalle vierasta sanaa. Tarina itsessään on siinä määrin vetävä, että tämä lukija päätyi lopulta raahaamaan suhteellisen isokokoista Näkijän tytärtä käsilaukussaan, jotta saisi viettää bussimatkan Näkijän tyttären seurassa. Pidin kovasti siitä, että suhteellisen suuri osa kirjasta koostuu lapsi-Eiran kokemuksista ja siten pohjustaa aikuisemman Eiran persoonaa mukavasti.

Kokonaisuutena pidin kirjasta ja loppuratkaisukin miellytti, joskin osasin sitä jo aavistellakin. Jos jostakin antaisin kritiikkiä, on se ehkä tarinan runsaus. Kirjassa vilahtelee mielenkiintoisia henkilöitä, joita Vuori kuitenkin raivaa pois reippaalla otteella (tässä kohdin mieleeni palasi taas George R.R. Martin ja Korppien kestit). Joidenkin henkilöiden parissa olisin ehkä halunnut viettää enemmänkin aikaa, tosin ymmärrän ettei tarinan saa antaa rönsyillä liikaa tai muuten voi päätyä kirjoittamaan sarjan tiiliskivimäisiä kirjoja viedäkseen kunkin juonista päätökseen.

Kristiina Vuori muuten työstää jo seuraava kirjaansa, jonka nimi on Siipirikko. Siipirikon matkassa liikutaan Laatokan Karjalasta Turkuun ja käsitellään mm. haukankasvatusta ja orjuutta. Jään mielenkiinnolla odottamaan...

"Haluten uskoa opastajansa vakuuttelut Eira painoi päänsä ja antoi katseensa lipua astian pohjalla välkkyvään hopeaan. Hän rauhoitti hengityksensä, antoi itsensä rentoutua ja levähtää. Vähitellen Eiran luomet alkoivat painaa ja vesi sumentui. Jossakin etäällä kahahti, aivan kuin lintu olisi kohonnut oksistosta siivilleen.
Pääsky ja tyttö lensivät yhtenä henkenä. Tuulen vastus tuntui pelkältä keveältä hyväilyltä, joka liikutteli pääskyn untuvia. Lintu suipisti siipiään ja pudottautui alemmaksi niin rajusti, että Eiran vatsanpohjassa muljahti. Hän havahtui, pakotti itsensä eloon linnun hahmossa ja katsoi allaan kiitävää maisemaa uteliaana. Mitä lähemmäksi pääsky pudottautui, sitä selkeämmin Eira näki."

Tammi, 2012
Sivuja: 569
Kirjasta lisää: Kristiina Vuori, Rajalinna, Kirsin kirjanurkka
Saatu arvostelukappaleena.