Veljessota / Conn Iggulden

Sain vihdoinkin hyppysiini Tsingis-kaanista kertovan sarjan viimeisen osan ja pitihän sekin ahmia läpi. (Sarjan kahdesta edellisestä osasta olen blogannut täällä ja täällä.) Vaikka Valloittaja-sarja onkin melkoisen testosteroni-pitoista rymistelyä, jotain hirmuisen kiehtovaa näissä kirjoissa silti on. En ollut tätä sarjaa ennen lukenut paljoakaan mongoliruhtinaista ja olinkin siinä käsityksessä että barbaarit olisivat... noh, barbaarimaisia. Valloittajan myötä olen kuitenkin oppinut että näkemykseni oli kovin mustavalkoinen, mongolivaltioita mm. hallitsi nainen aikana jolloin Euroopan valtioissa moinen olisi ollut kauhistus.

Sarjan viides ja viimeinen osa vie meidät aikaan, jossa Tsingisin poika, Ögedei-kaani, on kuollut. Vallan periytyminen aiheuttaa kuohuntaa valtiossa, sillä Ögedein esikoinen, Güjük, ei monen mielestä ole sopiva johtamaan valtiota. Güjükin valtakausi loppuukin lyhyeen ja valtaistuimelle nousee Tsingisin nuorimman pojan esikoinen, Möngke, kaanin armeijan ylipäällikkö ja puhdistus alkaa! Möngke lähettää veljensä Tsingisin tapaan valloittamaan lisää maita ja mantuja, Hülegü suuntaa kohti Bagdadia, Kublai lähetetään kohtamaan Kiinan sinnikkäät ruhtinaat...

Mongolien maailmanvalloituksen mittakaava on melkeinpä päätä huimaava. Kirjan viidenteen osaan mennessä he ovat valloittaneet suuria osia Kiinasta, Venäjästä, Euroopasta ja nyt tähtäimessä on Lähi-Itä. Heillä oli hallussaan Puola ja suunnitelmia mm. Itävallan, Ranskan ja Espanjan varalta. Pistää miettimään millaisessa Euroopassa me eläisimme jos nämä suunnitelmat olisivat toteutuneet?! Tästä syystä kirjasarja onkin ollut mainiota luettavaa myös kaunokirjallisen maailmanvalloituksen osalta - soturit ovat ratsastaneet niin monessa maailmankolkassa että jokainen kirja on kartuttanut haastepisteitäni - tästä viimeisestä osasta nappaan itselleni Uzbekistanin, sillä Samarkandissakin sattuu ja tapahtuu...

Igguldenin tapa kirjoittaa on vetävä, hän saa puhallettua mongoliruhtinaisiin mukavasti eloa ja tekee näistä mielenkiintoisia persoonallisuuksia omine toiveineen ja tunteineen mutta onnistuu pitämään silti miehet karskeina tasankojen ratsastajina, joiden sana on rautaa. Historiallisia faktoja on kaivettu esiin mukavasti, mm. Bagdadin valloitukseen on poimittu paljonkin perimätiedon mukaan tapahtuneita yksityiskohtia.

Kirjan viimeisessä osassa pääsevät suurempaan rooliin Möngke, joka kenties edustaa tässä perinteisempää mongolisoturia ja hänen veljensä Kublai, joka on taistelemisen sijaan viettänyt nuoruutensa opiskellen ja joka on omaksunut jin-kulttuurista uusia tapoja. Ilokseni kirjassa vilahtaa vielä myös miesten äiti, Sorkhokhtani. Tämän sisukkaan ja viisaan naisen seuraaminen oli aikaisemmissa kirjassa minusta mielenkiintoista ja Iggulden sanookin loppusanoissaan hänen olevan yksi kirjan henkilöistä, jotka melkeinpä ansaitsisivat oman kirjansa. Olen täysin samaa mieltä.

"Kun sinulle karttuu ikää, oivallat, että vain yhdellä asialla on merkitystä, ainoastaan yhdellä: että sinulla on rohkeutta ja kunnianhimoa. Jos menetät ne, et kuole sen nopeammin, mutta olet vähemmän arvoinen kuin saappaittesi kura. Silloinkin sinusta tulee tomua, mutta olet haaskannut sen lyhyen ajan, jonka saat olla valossa. Sinun isäsi epäonnistui, se on totta, mutta hän oli väkevä mies ja yritti toimia kansansa parhaaksi. Hän ei haaskannut elämäänsä. Sen enempää ei voi vaatia."

Otava, 2012
Sivuja: 590
Alkuteos: Conqueror
Kirjallinen maailmanvalloitus: Uzbekistan