Kastanjavuorten kylä oli jälleen kerran yksi kirjastosta mukaan poimittu ex tempore -lukeminen, jo pelkän nimen perusteella odotin jotakin rentoa ja suloista kirjaa, joka veisi minut tuulisesta Suomesta jonnekin muualle. Kirja soveltuukin oivallisesti nojatuolimatkoista nauttiville, puutarhaihmisille tai muuten vain Etelä-Ranskan ystäville. Kastanjavuorten kylä on Anneli Vainion omaelämäkerrallinen kuvaus elämästä Etelä-Ranskassa. Ranskaan kotiutunut Vainio nimittäin miehensä kanssa löytää pienestä vuoristoisesta kylästä linnan, kivisen remontoijan unelman joka vain on pakko saada. Alkaa suuri, useita vuosia kestävä rakennusprojekti.
Toisin kuin etukäteen kuvittelin, kirja ei keskity remontoimiseen vaan aivan kirjaimellisestikin Vainion ja hänen miehensä elämään uudessa kodissaan. Tapaamme naapureita, hoidamme puutarhaa ja välillä käydään matkallakin. Kirja on leppoisaa ja aika nopeaa luettavaa, mainittavaa draaman kaarta ei löydy. Vainio kuvailee erityisesti puutarhaansa suurella rakkaudella, voin lähes kuvitella sieluni silmin upean, vanhan ranskalaisen kivitalon ja kauniin rehevän puutarhan vuoren rinteellä. Ah!
Nojatuolimatkailun ohella en kuitenkaan saa tästä kirjasta hirveän paljon muuta irti, olisin kaivannut ehkä hiukan enemmän kulttuurieroja tai remontoimisdraamaa kuin puutarhan kuvausta. Vainion elämä toki kuulostaa ihanalta, mutta minusta tarina muistuttaa nyt enemmän naistenlehden lifestyle-artikkelia - ilman kuvia.
"Poimimme kastanjoita koko päivän, ja korimme täyttyvät vähitellen. Auringon ollessa korkeimmillaan etsimme sopivan piknik-paikan. Vanhan rauniorakennuksen pihalta löytyy pehmeä nurmikko, jolle levitämme suuren pöytäliinan. Katamme liinalle vihreät fajanssilautaset ja viinilasit, ja Sylvie loihtii kylmälaukustaan salaatin ja quiche lorraine -kinkkupiirakan. Roseepullo avataan, ja nautimme luonnossa kunnon sunnuntaiaterian: ruoan ja salaatin jälkeen vielä juustoja ja omenapiirakkaa. Aterioimme kauan auringonpaisteessa, ja lounaan jälkeen levitämme tuulitakit päittemme alle. On aika viettää pieni siesta. Topikin käpertyy kerälle ja alkaa torkkua huomatessaan juustonkuoritarjoilun olevan ohi."Kirjapaja, 2011
Sivuja: 213
Kaunis kansi! Tämän voisin lukea ihan fyysisen lomamatkan korvikkeeksi :)
VastaaPoistaMinulle tulee kannesta mieleen Välimeren maiden keramiikka. Nojatuolimatkana tai muuten vaan haaveilukirjana tämä ei ole yhtään hullumpi, Vainion puutarha ja talo ja pikkukylä ihmisineen kuulostavat ihanilta. :)
Poista