Bring up the bodies / Hilary Mantel

Taipaleeni Hilary Mantelin kirjojen kanssa on ollut kuoppainen. Ensin innostuin Susipalatsista mutta lukiessani sitä uudelleen kimppalukuna, kadotin innostukseni. Sitten sorruin Amazonin houkutuksiin ja tilasin Susipalatsin jatko-osan, Bring up the bodiesin. Alkuun lukukokemus oli hiukan haparoiva, mutta jotenkin, jossakin vaiheessa tunsin löytäväni oikean rytmin Mantelin kirjoitustyylin kanssa - loput kirjasta suorastaan ahmin. Jälkikäteen jäin miettimään rytmiä, jokaisella kirjalla tuntuu olevan omansa, toisten rytmi on vain kenties tavanomaisempi ja helpompi tavoittaa. Tässä kirjassa rytmi on ehdottamasti nopeutuva, niin että lopussa pyörit jo hurjan tanssin tahdissa...

Bring up the bodies jatkaa melko tarkkaan niistä tunnelmista, joihin Susipalatsi päättyi. Anne Boleyn on valtansa huipulla ja valtakuntaan odotetaan kuumeisesti pikkuprinssiä prinsessa Elizabethin seuraksi. Historiaa tunteville kirjan tapahtumat eivät tarjoile suoranaisia yllätyksiä, siitäkin huolimatta Mantel onnistuu esittämään tutut tapahtumat kiinnostavassa ja tuoreessa paketissa. Varsinkin kirjan loppuosa, joka keskittyy Annen kohtalonpäiviin, on huikean nopeasykkeistä luettavaa. Käsittääkseni Anne Boleynin oikeudenkäyntipöytäkirjoja ei ole juurikaan säilynyt nykypäiviin, joten kyseessä lienee kirjailijan paras arvaus tapahtumienkulusta. Kaikki kuitenkin tuntui uskottavalta ja melko pelottavaltakin, niin vaivattomasti Cromwell etenee tehtävässään. Kaikki on kuin shakkipeliä - nyt uhrataan kuningatar, jotta kuningas saisi uuden mielitietyn.

Pidin kovasti Mantelin tavasta kuvata Henryn naisia, kuningattaria. Hän piirtää kunnianhimoisesta Annesta mukavan moniulotteisen kuvan, joka välillä melkein hämmensi tätä lukijaa. Anne ei ole pidettävä hahmo, hän on teräväkielinen ja melko häikäilemätönkin peluri, joka asetti itselleen korkean hinnan. Silti loppua kohden Anne alkoi säälittää minua. Jane Seymourin hahmon Mantel luonnostelee hiukan toiseen tapaan kuin monet muut. Jane on hiljainen ja hiukan eriskummallinen nainen, Luna Lovekivaksi häntä osuvasti kuvaili Booksy. Lady Rochford on muuten aivan oma, kiehtova lukunsa, vaikkei kovin suuresti ääneen pääsekään....

Saatan olla hieman puolueellinen arvioidessani tätä teosta, sillä Tudoreiden aikakausi on mielestäni hurjan mielenkiintoinen. Jokunen kirja on aiheesta tullut luettua, mutta kyllästymisen merkkejä ei vielä ole ilmassa. Poliittiset valtapelit, värikkäät henkilöt ja käänteet - aijai millaista herkkua! Toivottavasti Mantel kirjoittaa Cromwell-sarjaansa vielä kolmannen kirjan, sillä kiinnostavia historianvaiheita kyllä riittää Annenkin jälkeen ja Hilary Mantel taatusti saisi niistä kiehtovan teoksen aikaiseksi...

"He has councillors employed to fry their brains on hisbehalf, and if he is out of temper it is probably their fault; they shouldn't block him or provoke him. He doesn't want people to who say, 'No, but...' He wants people who say, 'Yes, and...' He doesn't like men who are pessimistic and sceptical, who turn down their mouths and cost out his brilliant projects with a scribble in the margin of their papers. So do the sums in your head where no one can see them. Do not expect consistenct of him. Henry prides himself on understanding his councillors, the secret opinions and desires, but he is resolved that none of his councillors shall understand him."

Fourth Estate, 2012
Sivuja: 410
Kirjasta lisää: Booking it some more