lauantai 16. kesäkuuta 2012

Climbing the stairs / Margaret Powell

Tutustuin Margaret Powellin keittiöpiian muistelmiin googlaillessani Downton Abbeyn jälkihöyryissä itselleni saman tyyppistä luettavaa, Powellin kirjoja kun on ilmeisesti käytetty kyseisen sarjan innoittajana. Vaikka Powellin muistelot keskittyvät vain palvelusväen elämään, on aikamatka ollut silti melkoinen ja voin vain kiittää onneani siitä, että olen syntynyt aikana jolloin työolot ovat huomattavasti paremmat.

Powellin ensimmäinen kirja, Below stairs, keskittyi kuvailemaan palvelijan työolosuhteita mutta jatko-osassa Margaret valoittaa työväenluokan elämää yleensäkin. Suuren osan kirjasta saavat seurustelu, naimisiinmeno ja perhe-elämä. Vaikka toki tiesinkin aikaisemmin lukemani perusteella naimisiinmenon olevan tärkeää naisille noihin aikoihin, silti yllätyin siitä, kuinka suuri paine naisilla tuntui olevan puolison "nappaamisessa", Powellin työtoveri muunmuassa joutuu mielisairaalaan kun hänen vaivalla pyydystetty kihlattunsa pidätetäänkin siveettömyydestä ja vaivalla ommellut kapiot jäävätkin käyttämättä.

Climbing the stairs oli jollakin tapaa hämmentävä lukukokemus. Powellin kirjoitustyyli on hyvinkin keskusteleva (kuten esimerkiksi tekstinäytteestä huomaa) ja lukiessani tunsin melkein kuuntelevani jonkun vanhemman sukulaisnaisen muisteluja. Tekstissä vilahtelevat niin reipas maalaisjärki kuin vanhanaikainen viattomuuskin. Maailma Margaretin ympärillä on muuttunut hurjasti siitä kun kirja ensimmäistä kertaa julkaistiin vuonna 1969. Tätä taustaa vasten esimerkiksi Margaretin ja hänen puolisonsa ensimmäinen, huono-onninen ulkomaanmatka vaikuttaakin liikuttavalta - kokemattomia matkailijoita huijattiin jatkuvasti.

Lukukokemuksena Climbing the stairs oli vaihteleva. Parhaina hetkinään Margaretin tarinat viihdyttivät ja vähän naurattivatkin, mutta hetkittäin kirja tuntui toistavan itseään ja kyllästyin. Margaretin käyttämä kieli lähentelee puhekieltä ja osa käytetystä sanastosta oli minulle vierasta joten lukeminen oli hetkittäin melko työlään tuntuista.
"I don't like all those static things - the trees and fields and I don't really like animals. I wouldn't walk through a field if there was even one cow in it, never mind a herd. Have you ever noticed the way cows look at you - as if they can see right through and they don't like what they see. Scornful-like. And then they start ambling towards you. They might be going to be friendly but it's a bit too late if they get right up and you find they're not, isn't it?"
Pan McMillan, 2011
Sivuja: 199

2 kommenttia:

  1. Hmmm... varmaan tuo Below the stairs voisi olla kiinnostava, en tästä jälkimmäisestä niin tiedä. Hyvä että laitoit tekstinäytteen niin tietää minkälaista odottaa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Margaretin tekstistä kyllä kuultaa hänen persoonansa ja koulutuksensa. Hyvässä ja pahassa.

      Poista