keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike / Tuomas Kyrö


Mielensäpahoittajan ja ruskeakastikkeen myötä päätin uskaltautua toiseen kokeiluuni äänikirjojen parissa. Vierastan hiukan tätä kirjan formaattia, ehkä siksikin että haluaisin nähdä sanat ja kenties yrittää painaa ne mieleenikin, jollei muuta niin blogikirjoitusta varten! Olin kuitenkin kuullut paljon kehuja Antti Litjan Mielensäpahoittajasta ja tuumasin, että kirja lyhyine lukuineen voisikin olla hyvä harjoituskappale uuteen lukutapaan totuttelussa. Siispä lainasin.

Ensimmäinen Mielensäpahoittaja yllätti minut täysin hauskuun ja surumielisyyden yhdistelmällään enkä epäillyt hetkeäkään etteikö vanha herran kokkausyrityksineen olisi lähes yhtä mainio kokonaisuus. Jo kirjan ihan ensimmäiset sanat, kuten kirjan nimi, pistivät Litjan lukemina hymyilyttämään, hän todella OLI Mielensäpahoittaja.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun söin itteni tekemää ruokaa." 
Juoni lyhykäisyydessään on seuraavanlainen: Mielensäpahoittajan kotiapu, Ruma Ihminen, korvataan uudella ja tehokkaammalla ja sehän ei passaa! Koska nälkään kuoleminenkaan ei ole hyvä ratkaisu, Mielensäpahoittaja kaivaa esiin vaimonsa keittokirjan ja alkaa opetella ruoanlaiton jaloa taitoa. Siinä sivussa pohdiskellaan kaikenlaisia kokkaukseen ja nykypäivän elämänmenoon liittyviä asioita, aina kalapuikoista etnisiin ruokiin.

Kaikessa yksinkertaisuudessaaan Mielensäpahoittaja on oikeastaan nerokas, muutamaan otteeseen hän sai minut hörähtämään ääneen ja kyllä minun silmäkulmani ihan oikeasti kostui kun hän kävi sairaalassa vaimoaan katsomassa. Tavallaan Mielensäpahoittaja on argumentti vanhustenhoidon puolesta, kyllä halutaan laatua ja aikaa ja tuttu ihminen eikä tehokkuutta. Halutaan olla ihmisarvon arvoisia vielä vanhanakin.
"Kyllä haluan entistä, en etnistä."
Uusavuttomuus ja nykyajan ihmisten hömpötykset saavat osansa Mielensäpahoittajan mietteissä eivätkä ne nyt ihan hölmöjä juttuja olekaan. Kauas ollaan tultu parin sukupolven takaisesta Suomesta, laiskuuskin taitaa vaivata pikaruokakansaa, joka syö mielummin epämääräistä kalapuikkoa kuin Suomen järvien kalaa.

Pidän myös siitä, että kaikesta huolimatta Mielensäpahoittaja kykenee avaamaan mielensä myös muille ajatuksille ja oppimaan uutta, kun antaa joskus omille ennakkoluuloilleen palttua, voi löytää vaikka ihmisen jonka kanssa on silloin tällöin kiva laittaa yhdessä ruokaa.

PS. Kyllä en nauranut sille viittaukselle Kyröön itseensä, se mokomakin rahasta kuvittelija. Kyllä ei kukaan alle 50-vuotias ole koskaan hauska...

WSOY, 2012
Kertoja: Antti Litja
Kesto: 2 tuntia 45 minuuttia
Kirjasta lisää: INAhdus, Kirjainten virrassa, Kirsin kirjanurkka, Luettua, Opuscolo

5 kommenttia:

  1. En haluaisi olla epäluuloinen mäkättäjä, mutta olen kuitenkin. Mikä siinä Kyrössä on niin ihmeellistä? Kaikki siitä jauhavat. Itse en ole lukenut Kyröltä kai muuta kuin Benjamin Kiven. Ei osunut, meni ohi. Pitäskö tällaista vielä yrittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole Kyröltä lukenut muuta kuin nämä Mielensäpahoittajat ja niistä kyllä pidin. Jotenkin ne tuovat mieleen muutaman vanhan herran jonka itsekin tunnen. Mutta eiväthän kaikki kirjat jokaiseen lukijaan kolahda, joten ei kannata väkisinkään lukea.

      Poista
  2. Liemensähapottaja antoi vaarille vinkin suutarista ladossa, mutta suutariin ei kannata koskea paukahtamisen takia jälkeenkään, eikä edes naskalilla, siksikin nokka nenässä lukeminen on turvallista.
    http://suolasuinen.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Juu, kyllä joskus lukeminen on niin vaarallista että nenä tarvitsee jonkun sortin suojuksen. :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä niin nauratti tuo eka kommentti. En ole lukenut mutta kyllä en tykkää :-D

    Olen siis lukenut, ja tykkään

    VastaaPoista